Siimat naukuvat ja jarrut vinkuvat: Kalastuskertomuksia

By Kalervo Tolppanen

Tämä kirja on Sinulle joka tykkäät kalastaa ja nautiskella niistä tunnelmista ja maisemista, joita tämä harrastus tarjoaa. Voit muistella myös kilpailujen jännitystä, mikäli harrastat myös pilkkikilpailuja.
Kirjassa kalastellaan syntymäseudullani Kaavilla, käydään Ruunaan koskilla ja koetaan jännittäviä hetkiä Ahvenanmaalla. Pääosa tarinoista perustuu omiin kokemuksiin, mutta muutama juttu on täysin fiktiota. Mukaan olen laittanut kuvia kalavesien tunnelmista. Muutama runo ja kalaruokaresepti on laitettu tarinoiden täydennykseksi.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Feb 18, 2021
• ISBN: 9789528039587

Kalervo Tolppanen

Kalervo Tolppanen on harrastanut kalastusta monipuolisesti pienestä pitäen. Pilkkiminen on hänen ykköslajinsa. Kotimaassa Ahvenanmaa ja Lappi ovat hänen suosittuja kalastusmatka kohteitaan. Muutaman matkan hän on tehnyt Kanadan ja Kanarian suurkalavesille. Rakkaimpia kalastuspäiviä ovat syntymäkuntansa Kaavin vesillä vietetyt ajat. Hän on kirjoittanut ja valokuvannut kokemuksiaan, joita on julkaistu alan lehdissä. Hän on kirjoittanut aikaisemmin kirjat Kolmen valtakunnan vaelluksia ja Laituripilkintä. Hän on syntynyt Kaavilla ja asunut nuoruudestaan asti Helsingissä. Kaavilla hän viettää osan eläkepäivistään kalastellen ja marjastaen sekä muuten luonnosta nauttien. Kalastuksen lisäksi hän harrastaa kalastuskirjojen keräilyä ja lukemista.

Book preview

Mauri Soikkaselle ja kalakavereilleni

Taitto ja kuvankäsittely ovat kirjoittajan. Valokuvat ovat

tekijän kokoelmasta ja pääsääntöisesti tekijän ottamia.

Kuvaajan nimi on mainittu, jos on tiedetty.

SISÄLLYSLUETTELO

Tervehdys lukijani

Kalamiehen mitta

Oodi Saarijärvelle

Syntymäseudun järvellä

Isä ja poika kalastavat

Ahvenanmaan elämyksiä

Yllätystaimen

Sivusaaliita

Pilkkijäiden tunnelmia

Odotus

Miten minusta tuli mormuskamies

Ensijäillä

Televisiota pilkkimässä

Kuhapilkkijän yllätys

Pilkkijän morkkis

Kalavesillä koheltamassa

Ruunaan koskilla

Mies elää vain kesällä

Kalareseptejä

Kirjojeni esittelyä

TERVEHDYS LUKIJANI

Kymmenkunta vuotta sitten julkaisin kirjani Kolmen valtakunnan vaelluksia, jossa kerroin Lapin kala- ja vaellusretkistäni. Sen vastaanotto oli myönteinen sekä arvosteluissa että lukijoiden keskuudessa. Nyt rohkenen tarjota toisen kokoelman juttuja, joista osa on julkaistu lehdissä menneinä vuosina. Uusien juttujen rungon olen kirjoittanut jo vuosia sitten. Niissä on tarinaa omista kalaretkistä ja muutamassa olen kehittänyt tarinan, joka perustuu kuulemaani pikkujuttuun.

Kirjani koristeeksi olen laittanut omia valokuviani, sillä olen valokuvausta harrastanut lähes koko ikäni. Minulla on tuhansien valokuvien kokoelma kalastus- ja luontokuvia perhekuvien lisäksi.

Kiitän vaimoani Carmelaa ja poikaani Dania käsikirjoituksen läpikäymisestä ja korjauksista.

Kiitokset erityisesti päätoimittaja Mauri Soikkaselle, jonka kannustava kirje ensimmäisestä jutustani Metsästys ja Kalastus–lehdessä saattoi vaikuttaa siihen, mitä olen sen jälkeen kirjoittanut.

Kuva vasemmalla. Kaavin Maarianvaaran Saarijärven kauneutta.

Kuva seuraavalla sivulla. Sateenkaari samalla järvellä.

KALAMIEHEN MITTA

On elokuu.

Tyyntä ja lämmintä kuten sopiikin lomalla olla. Olen matkustanut puoli vuorokautta kaupungin pölystä ja työvuoden stressistä pois, synnyinseudulleni, tälle rakkaalle ja kauniille. Savusauna tervehti äkäisin löylyin ja juuri taitettu vasta pani vereni kiertämään. Jäähdyttely saunan terassilla ja oluen maku suussani täydensi tunnelmani. Sitten uiskentelu jo hieman viilenneessä vedessä huuhteli hiet pois.

Mikä olo oli istuskella saunan terassilla ja imeä savusaunan, ihon ja kesän tuoksuja. Katsella hiljalleen hämärtyvää järven selkää. Kuunnella kuikkaperheiden vuoropuhelua.

Puhumattakaan kalasta. Verkkoja roikkui saunan seinällä ja tervavene oli vielä rannalla. Vanhoja kalastusvälineitä oli orrella ja ylisillä: teräväpiikkinen atrain, rispaantuneita mertoja ja rysiä, puisia uistinkeloja ja naulassa jokunen uistin. Noesta mustuneina ja osa rikkinäisin koukuin.

Silmiini osuu tuttu uistinkela uistimineen. Sävähdän, niskasta varpaisiini saakka väreilee. Vuodet vilistävät, kuvia kulkee ja ne pysähtyvät lähes kolmenkymmenen vuoden päähän. Olin poikanen. Elokuu, kalakuu oli silloinkin............

- Isä, koska sinä teet minulle uistimen? kysyin taas ties monennenko kerran. Onkiminen alkoi jo kyllästyttää. Särkien ja ahvenen tirrien sijaan hauen rumilus tai ahvenen körmy olisi jotain.

- Tehdään se ensi pyhänä, vastasi isä. Taisi hänellä olla silmissään ymmärtäväinen, hieman ilkikurinen ilme. Kaipa hän aavisti mitä mielessäni liikkui.

Niin hidastui ajankulku, viikko vieri ryömien. Levoton, uneton oli yö ennen sunnuntaita. Malttamattomasti seurasin aamulla isän aikomuksia. Onkohan se unohtanut koko jutun, käväisi mielessäni. Uistimen rakentamiseen viittaavaa ei ollut näkyvissä.

Aamukahvit juotiin. Kirkonmeininki kuunneltiin radiosta. Isä veisasi kumealla äänellään, äiti vain liikutteli hieman huuliaan. Hänen kätensä olivat ristissä sirosti esiliinalla. Sisarukseni istuivat penkillä vieressäni hiiren hiljaa. Tuvassa vallitsi harras tunnelma. Minun mielessäni ei. Ajatukseni pyörivät villisti. Tekeeköhän isä sen uistimen? Saakohan sillä kalaa? Kyllä varmaankin saa, kun isä tekee. Omia tekemiäänhän isälläkin on ja niillä saa. Onhan isä kylän kuulu kalamies.

Ajatus lumoaa, yhtäkkiä olen kotijärvellä. Ilma on kesäisen lämmin ja tyven. Ilta järven ylle hiipimässä. Aurinko punoittaa. Sen säteet vedestä kimaltavat. Puut varjostuvat veteen. Pikkukalojen tuikit pilkuttavat veden pintaa. Hauki mosahtaa ruovikossa.

Uistin vain veteen. Mutta ... eihän minulla ole uistinta. Eikä isä anna omiaan. Jäävät vielä hakoihin tai kiviin. Kallisarvoiset vieheet, jotka antavat lisuketta köyhään ruokapöytäämme. Vanhat pumpuliverkot eivät isoja haukia enää kestä.

- Äitii, isän ääni keskeyttää ajatukseni, onko sinulla jossain tallessa vanhaa alumiinilusikan terää?

Nyt huomaan, että radio on laitettu kiinni. Jännitys tihenee. Uistimen teko on siis alkamassa. Äiti penkoo laatikoitaan ja löytää etsimänsä, pienen lusikanterän.

- Pieni on, mutta pienihän on mieskin, myhäilee isä, eikä pikku herkkupalaa hyljeksi isotkaan kalat.

Näin alkoi uistimen teko. Silmät kiiluen seurasin vieressä, kun isä ensin leikkasi pois varren tyngän. Teki piikillä reiän sen juureen. Nitkutteli ja pyöritteli piikkiä. Haki katiskalankaa, muotoili siitä uistimen rungon. Silmukka siimalle, lusikka lankaan, perään äidin etsimä helmi. Kolmihaarakoukku ja taivutus silmukalle. Kierteet ja liian langan katkaisu. Uistin oli valmis, upealta näytti. Etenkin kiillotuksen jälkeen. Helmi hehkui, lusikka loisti. Niin myös minun silmäni

Isä siirtyi uunille. Otti sen päältä kelon palan. Sitä oli siellä erilaisia tarvekaluja varten. Veisti, vuoli litteäksi. Koversi kaarevat urat, kevensi keskeltä. Porasi keskelle reiän kädensijalle. Sitten hän sahasi koivuisen palikan. Pujotti naulan kelan reiästä, tarjosi vasaraa. Pyöräytti kelaa, hyvin toimi. Kelakin kunnossa, siimaa puuttui. Kalastajalankakerästä apu löytyi. Kymmenen metriä, ei juuri enempää. Sotkeutuu muuten.

Pyytöni oli valmis, niin minäkin. Koekäyttöön, yksin, niin halusin.

- Saanko mennä kokeilemaan uistinta, yksin? kysyin varovaisesti kieltoa peläten. Isän kasvoille levisi mietteliäs ilme. Hän katsoi arvioiden minua.

- Saat, vastasi hän, mutta vain kotilahdelle. Muista sitten, ettet nouse seisomaan veneessä.

Niin lähdimme rantaan. Isä edellä, minä miehekkäästi perässä. Jännitti. Isä työnsi veneen teljolta veteen. Avitin ja hyppäsin kokkaan, isä vielä antoi vauhtia ja muistutti:

- Pysyttelet sitten tässä kotilahdella ja istut tuhdolla.

Ruovikko oli pitkää ja sakeaa, vaivoin pääsin läpi. Ruovikon reunassa, avovedessä tunsin olevani kaukana. Mies, poissa vanhempien holhouksesta.

Heitin lusikan veteen, annoin mennä koko siiman. Aloin soutaa ruovikon reunaa kohti lahden pohjaa, jossa oli myös limakkoa. Tiesin, että niiden kätköissä hauet vaanivat pikkukaloja. Kuten ahvenen körmyt myös.

Sousin, sousin, toivoin kalaa kiihkeästi. Näyttäisin isälle, että osaan sitä minäkin. Vene lipui eteenpäin, siima kaarella perässä. Lievä eteläinen tuuli ei haitannut. Pilviä vaelteli hiljalleen taivaan kantta pitkin. Oli kalailmaa.

Mutta kalaa vain ei kuulunut. Epäilys hiipi mieleen. Huono on uistin, ei ymmärrä kalojen kieltä. Tirri pataan- sanonta oli minulle tuttu. Sillä ilkuttiin tyhjältä kalareissulta tullutta kalamiestä. Puren hammasta, minulle ei ilkuta. Periksi en anna, soudan vaikka yömyöhään, saisin vaikka pienen ahvenen.

Raskaan savolaisen tervaveneen soutaminen oli työlästä pienelle miehelle. Alkoi väsyttää. Veden hiljaisuus vie viimeisetkin voimat. Mutta vain hetkiseksi, sillä yhtäkkiä alkoi tapahtua. Kela, joka lepäsi vierelläni keskituhdolla, tempautui perätuhdon alle. Pohjahako, välähti mielessäni ja löin huopauksen päälle. Jarrua kun ei kelassa ollut. Pari vetoa taakse ja nopeasti kelaan käsiksi. Samalla siima