Kaukaisen saaren varjo

By Marja Luukkonen

Kallen huima fantasiaseikkailu jatkuu!Kalle lähtee saattamaan Varjoa Kandoraan ja pääsee samalla itsekin tutustumaan jännittävään paikkaan. Sitä ennen on kuitenkin kuljettava haastava, vaarallinen matka. Ihmeellinen, uusi maailma aukeaa, mutta onko Kandorassa sittenkään niin auvoista kuin miltä alkuun vaikuttaa? Viekas prinssi Karlos taitaa jälleen juonia jotakin...Liity mukaan fantastiselle matkalle Kandoran ihmevaltakuntaan! Taianomainen seikkailu merkillisine esineineen on suunnattu alakouluikäisille lukijoille.Kallen seikkailuista kertova sarja on täynnä jännittäviä käänteitä ja ihmeellisiä otuksia.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 16, 2023
• ISBN: 9788727081137

Book preview

Kaukaisen saaren varjo

Copyright ©2004, 2023 Marja Luukkonen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788727081137

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

JUHANNUS KALASTAJATILALLA

Kalle yritti saada veneen laidasta tiukemman otteen. Muovipenkki oli märkä ja liukas, ja jokainen aalto jysäytti Kallen takapuolta kipeästi.

Merellä oli kylmää, epämukavaa ja melkein pelottavaa. Juhannus kalastajatilalla ei enää tuntunut kovin hyvältä idealta.

Kalle oli ollut ensin ihan innoissaan, kun kyläilykutsu Väinö-sedän luo tuli. Hän oli jo nähnyt mielessään, kuinka setä tulisi hakemaan heitä kaupungin rannasta komealla kaljaasilla. Valkoiset purjeet paukkuisivat auringossa, Väinö-setä seisoisi vankkana ja vakaana peräkannella sydvesti päässään ja pyörittelisi suurta ruoriratasta. Kalle irrottaisi kiinnitysköydet ja hoitelisi purjeita, kun uljas alus suuntaisi kohti ulkomeren laitaa, tuulenpieksämään saareen. Siellä he kalastaisivat lohia ja viettäisivät miehekästä, merellistä elämää.

Sellaista Kalle mielessään kuvitteli. Mutta totuus oli paljon arkisempi. Rannassa heitä oli odottamassa pieni, tavallisen näköinen muovivene. Ja Väinö-setäkin näytti enemmän kuivan-kälppeältä kalakauppiaalta kuin oikealta kunnon merikarhulta.

Kalle kääri puseroa tiukemmin ympärilleen. Merellä oli yllättävän kylmä, vaikka oli keskikesä. Vaatimaton tuulilasi ei juuri suojannut viimalta. Sivulta lentävät pärskeet kastelivat housunpolvia ja lenkkitossut likosivat pohjalle hiljalleen kertyvässä vedessä.

Kalle vilkaisi äitiä. Tämä istui vieressä, kasvoillaan jännittynyt ilme. Äiti taisi pelätä, sillä aallokko oli selvästi kasvanut. Kaupunki oli enää rivi erikorkuisia torneja ja taloja, se häipyi nopeasti kapeaksi nauhaksi. Sedän moottorivene ui pystyssä, pohja hakkasi aaltoihin ja jysähti aina pudotessaan aallonpohjaan.

Isä jaksoi pitää innostunutta ilmettä yllä. Keulapenkiltä hän lähetti Kallelle ja äidille rohkaisevia hihkaisuja ja kehotuksia katsella upeaa suomalaista saaristomaisemaa. Ja sitä maisemaa riitti… Miksei kukaan luokkatoveri ollut kutsunut Kallea mökilleen, niin kuin Lillin! Siellä sisko nyt istui tiiviisti tukevalla maalla eikä värjötellyt merellä myrskyn kourissa.

Saatiin mukava menokeli, Väinö-setä huusi yli tuulen vinkunan ja koneen paukkeen. Leppeä tuuli, ei keikuta pahasti! Kohta ollaan jo Koirasaaressa, tuolta eteläviitalta käännytään sisäreitille.

Eteläviitalta? Meressä oli vähän väliä erilaisia keppejä ja tötteröitä, jotka kaikki piti nähtävästi kiertää. Vihdoin setä kai sitten löysi mieleisensä merimerkin, koska kääntyi sen kohdalla kurvaten kahden saaren väliin ja hiljensi vauhtia. Rauhallisesti puksuttaen vene eteni kapeassa salmessa. Joko nyt pääsisi kovalle maalle? Ei vielä, sillä edessä aukeni taas uusi selkä. Nyt setä kuitenkin viittoili kädellään vastarannalle.

Tuolla, tuo muita korkeampi saari.

Mistä isä ja äiti oikein olivatkaan keksineet näin päättömän tavan viettää juhannusta? Ja jopa vihjailleet, että Kalle saattaisi tulla kesällä pitemmäksikin aikaa sedän mökille. Jos merielämä oli näin epämukavaa, Kalle viettäisi lomansa mieluummin vaikka umpiruotsinkielisen mummun luona kasvimaita kitkemässä. Mutta vanhemmista tämä oli ollut vallan mainio ja omaperäinen ajatus.

Äidin loma oli alkanut, sen Kalle tiesi. Suuri sairaala sai nyt kuukauden tulla toimeen ilman henkilääkäriä. Ehkäpä henget eivät riivanneet ihmisiä niin pahasti näin loma-aikana. Ja isäkin oli pistänyt sokerileipomo Korpun muutamaksi päiväksi kiinni.

Veneen hakkaava kulku hiljeni taas. Setä oli noussut seisomaan ja ohjasi tarkasti punaista venevajaa kohti.

Nousepas velipoika ylös ja ota kiinnitysköysi valmiiksi, hän komensi isää. Ja pullakan pyöreä isä kömpi horjahdellen köydenpätkää etsimään. Sitten hän jäi seisomaan tärkeän, joskin hieman epävarman näköisenä. Niin veljekset ohjasivat veneen veden päälle rakennetun venevajan suojiin ja sitoivat köydet tiukasti pystytolppiin.

Kun meren kynsistä oli päästy ehjänä maihin, saattoi jo katsella ympärilleen. Uteliaana Kalle astui pihapolulle. Tällainen oli siis oikea kalastajatila. Rannasta nouseva niitty kasvoi päivänkakkaroita ja sinikelloja, surkean pieni omenapuu ojenteli kitukasvuisia oksiaan korkean ruohon seasta. Ylhäällä talon takana avautui laaja kasvimaa, metsän reunassa oli halkopino. Oikeastaan vain valtava venevaja kertoi, ettei tämä ollut tavallinen kesänviettopaikka.

Minkähänlaista oli elää kesät talvet saaressa? Yksikseen setä täällä kuhki, autteli naapurisaarten kesävieraita, kalasti ja teki pikku remontteja. Läheisestä pikkukaupungista hän joskus kävi ostamassa kahvipaketin ja kilon voita. Mutta niin hyvin setä viihtyi itsekseen, ettei edes pahimman kelirikon ajaksi suostunut muuttamaan kaupunkiin. Istui vain ja katseli ikkunasta, kun laivat kulkivat väylällä jääsohjossa.

Hiukan vierastaen Kalle käveli pihamaalla. Miten vanhalta kaikki täällä näyttikään! Punaisesta hirsimökistä oli merituuli kuluttanut maalin melkein kokonaan, liiteri kökötti vinossa ja sen takaa häämötti yksinäinen pieni koppi. Pahat aavistukset valtasivat Kallen. Täällä ei tainnut olla edes sisävessaa…

Mutta äiti alkoi olla elementissään nyt, kun matkan jännitys oli takana. Se mikä Kallesta oli vanhaa roinaa ja rappiota, oli äidistä ihanan romanttista ja kotoisaa. Hän kuulemma oikein tunsi hyvien talonhenkien läsnäolon. Ja sisällä sitä romantiikkaa oli vielä lisää.

Vaikka tuuli puhalsi suoraan mereltä ja jäähdytti mökin pieniä huoneita tehokkaasti, ei missään näkynyt lämpöpattereita tai sähkölämmittimiä. Eikä setä tehnyt elettäkään sytyttääkseen tulta uuniin, jollainen sentään seisoi tuvan nurkassa. Kehotti vain istumaan sohvalle ja ottamaan lasikulhosta kivikovia hedelmäkarkkeja. Kuinkahan kauan täällä oikein oltaisiin?

MYRSKY NOUSEE

Juhannustunnelma ei oikein ottanut syttyäkseen. Pitkän jahkailun jälkeen setä oli saanut keitettyä kahvia, jota juotiin äkkimakean kääretortun kanssa. Vasta illalla oli ruvettu keittämään perunoita ja niitten kanssa pöytään oli löytynyt suolasilakkaa ja purkkilihapullia. Kalle muisti äidin kuvitelmat vastasavustetusta kalasta tai rantakivillä keitetystä lohisopasta. Jostain syystä kalastajat eivät kai itse syöneet kalaa – paitsi suolattuna.

Selityskin löytyi, kun Väinö-setä esitteli verkkojaan ja rysiään. Ne roikkuivat kaikki venevajan naulassa, sillä keskikesällä ei kalastettu. Vasta syksyllä vesien viilennyttyä kannatti taas virittää lukuisat pyydykset kivikon viereen.

Aikuiset olivat ruvenneet penkomaan vanhoja valokuvia, ja Kalle lähti uudelleen tutkimaan paikkoja. Venevajassa oli paljon kummallista tavaraa. Nurkassa oli kasa rautapainoja, kaikilla renkaassaan kulunut köydenpätkä. Seinällä riippui isoja korkinkappaleita, hyllyllä oli puisia linnunkuvia. Vajan ulkoseinää vasten makasi joukko korkeita seipäitä, joitten toiseen päähän oli sidottu valkoinen lippu ja alapäähän kivi. Kaikki tämä liittyi kalastukseen, mutta sedän selitykset menivät Kallen päässä sekaisin eikä hän millään muistanut, miksi kaloille piti pystyttää lippuja mereen.

Venevajan merenpuoleinen ikkuna oli rikki ja tuuli puski suoraan sisälle. Kalle lähti mökkiin ja selaili loppuiltapäivän Kalamiehen tietosanakirjaa.

Illalla tuuli alkoi yltyä. Lounaasta oli koko päivän puhaltanut rivakasti, mutta nyt alkoi nurkissa vinkua. Setä kävi vähän väliä rannassa tutkimassa merta. Ei näin kovaa tuulta ollut luvattu, hän tuumasi ja tarkisti veneen kiinnitykset. Meren pinta oli noussut ja aaltojen huiput kastelivat jo vajan raskasta liukuovea.

Juhannuskokon sijasta sytytettiin tuli olohuoneen kakluuniin. Sen loimussa Kalle paistoi tuliaismakkaroita. Äiti oli sedän vastusteluista huolimatta halunnut laittaa juhannusillan tarjoilut – onneksi, sillä Kalle oli salaa vilkaissut keittiön eteisen ruokakomeroon ja nähnyt siellä kolme samanlaista kääretorttupakkausta. Tuoksusta päätellen nyt saataisiin sentään lättyjä.

Setä meni taas rantaan ja jäi sinne niin pitkäksi aikaa, että isäkin lähti perään. Kalle kurkki ikkunasta.

Meri oli kummallisen lähellä. Se huuhteli jo paksujen koivujen tyveä venevajan yläpuolella. Venevaja itse näytti hassun matalalta ja laituri oli kokonaan hävinnyt veden alle, vain yksinäinen tolppa sojotti kuohujen keskellä. Aallot löivät korkealle ja röpeliäistä levää lensi kauas pihalle. Piti oikein lähteä ulos katsomaan.

Jo portailla tuuli oli kaataa Kallen. Lentävät pärskeet kastelivat hänet polulla, ja myrskyn pauhinan läpi kuului huutoa ja ryskettä venevajasta.

Ei, älä tule tänne! Voi olla vaarallista! isä huusi aivan Kallen korvaan. Väinö-setä naulasi paksua lankkua suuren oven taakse teljeksi seisten polviaan myöten kuohuvassa vedessä. Aallot hyökkäsivät ulkopuolelta kuin raivoisat eläimet ovea vastaan, joka valitti ja paukahteli iskujen alla. Vettä virtasi oven alitse niin suurina hyökyinä, ettei se ehtinyt valua pois seuraavan kuohun alta. Vesimassat repivät mennessään oven alareunaa, ja vene teutaroi avuttomana kuohuvassa pilttuussaan.

Yhtäkkiä kuului murtuvan puun ääni ja Väinö-setä perääntyi. Ovesta lensi kaksi lautaa jonnekin kuohujen sekaan, sitten telki irtosi ja lensi paukahtaen moottoriveneeseen. Ovenkappaleet heittelehtivät nyt uhkaavan näköisesti yhä hurjempien aaltojen kantamana. Sitten valtava hyöky paiskasi ne suoraan kohti venevajan etuseinää, rikkinäinen ovi tuli kulma edellä avoimesta aukosta sisään ja rojahti veneeseen, suoraan perämoottorin päälle.

Äkkiä ulos, koko hoito voi romahtaa, setä karjui myrskyn yli.