Kuutti ja kadonnut kultaraha

By Olli Hakkarainen

Janne ja Petri ovat haljeta innosta! Heidän hyvä ystävänsä Lasse on luvannut lainata pojille vanhaa purjevenettään Kuuttia. Poikien on tarkoitus purjehtia Kuutilla Sipooseen Simsalön saareen, jossa Lasse viettää kesää. Seikkailusta tulee kuitenkin paljon jännittävämpi kuin pojat osasivat odottaa. Käy nimittäin niin, että kolmikko löytää merestä erikoisen kirstun. Kirstun, jonka sisällä on mystinen kultaraha.... Mistä raha oikein on peräisin?-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jun 16, 2022
• ISBN: 9788728138694

Book preview

Kuutti ja kadonnut kultaraha

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1983, 2022 Olli Hakkarainen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728138694

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

LUKIJALLE

Kuutti ja kadonnut kultaraha on merihenkinen seikkailu kesäisessä Helsingissä ja Uudenmaan saaristossa. Kirjan päähenkilöt ovat kaverukset Janne ja Petri sekä Lasse, joka asui aiemmin poikien kanssa samassa talossa. Mutta sitten Lasse muutti lähiöön ja vaihtoi koulua. Asiaa pahoittelivat kaikki Hietalahden seudun pojat.

Kesäisenä viikonloppuna kaikki kolme tapaavat. Lassella on vanha purjevene, runsaat viisi metriä pitkä Sulka. Niitä ei enää tehdä lainkaan, mutta jotain purjehduksesta tietävät väittävät Sulan olevan maailman parhaan pienen purjeveneen. Sen uskoo muuten tämän tarinan kirjoittajakin, joka pääsi kerran Lassen kanssa seilaamaan.

Niin, siitä seilaamisesta eli purjehtimisesta. Janne, Petri ja Lasse käyttävät seuraavilla sivuilla aika lailla outoja sanoja. Kyseessä on purjehtijoiden oma kieli, jonka tärkeimmät ilmaisut ovat lähes kaikilla puhutuilla kielillä samat tai ainakin kovasti toisiaan muistuttavat.

Purjehduskielen käyttäminen ei siis suinkaan ole keikarointia, vaikka se maallikosta saattaakin tuntua siltä.

Toisaalta minun on ihan rehellisesti myönnettävä, että etenkin Janne ja Petri kyllä vähän ylpeilevätkin sellaisilla erikoisuuksilla, kuten slööri tai lenssi ne kerran opittuaan.

Oppi-isänä oli Arska-niminen valokuvaaja, joka omistaa yhden maan hienoimmista vanhoista Itämeren kahdeksikoista. Albatrossilla – se on purren nimi – pojat viettivät pari ikimuistoista viikkoa.

Sinun ei silti tarvitse seilata Hankoon Albatrossilla oppiaksesi puhumaan, kuten purjehtijat. Olen koonnut kirjan loppuun sanaston, jota voit vilkuilla aina tiukan paikan tullen.

Olli Hakkarainen

I LUKU

Janne nosti käden silmilleen ja katsoi lahden ylitse purjehdusseuralle. Seuran puhtaanvalkoinen lippu liehui laiskasti kevyessä tuulessa, sininen risti oli yhtä sininen kuin taivaskin, tai melkein sinisempi. Päivällä virinnyt navakka tuuli oli alkanut laantua ja joskus myöhemmin, illalla, se kuolisi kokonaan pois tältä päivältä.

Se kuului kesään ja niin tapahtui aina tähän aikaan vuodesta: aamulla oli peilityyntä, mutta kymmenen tai yhdentoista maissa lämpötilanvaihtelut toivat päivätuulen. Illalla oli taas tyyntä, niin tyyntä, että äänet kantautuivat pitkin sileätä vedenpintaa useita meripeninkulmia.

Lahdella näkyi purjeveneitä, mutta joukossa oli jokunen moottorivenekin. Janne yritti etsiä katseellaan Kuuttia. Se oli jossakin tuolla, poijussa keskellä lahtea, muiden ankkuroitujen purjeveneiden joukossa.

Veneelle pääsi vain jollalla, ja siksi Petri oli lähtenyt noutamaan sitä. Asiasta oli päätetty vetämällä pitkäätikkua.

Kuutti olisi tämän viikonlopun heidän; he saisivat käyttää sitä perjantaista aina sunnuntai-iltaan saakka.

Se oli ihmeellistä!

Se oli ihmeellistä siitäkin huolimatta, että vene ei ollut sen kummempi kuin vanha Sulka.

Mutta se oli purjevene, ihan oikea purjevene ja sellaisena jo paljon enemmän kuin jokin optimistijolla. Jannea hymyilytti vieläkin, kun hän muisti heidän Hulabaloo -kuumeensa. Optarista oli haaveiltu koko kesä ja oikeastaan edellinen talvikin, kunnes Arskan ilmaantuminen kuvioihin sotki kaikki siihen astiset suunnitelmat.

Mutta he olivat päässeet Albatrossilla – vanhalla Itämeren kahdeksikolla – Hankoon ja takaisin ja oppineet purjehtimaan. Arska oli ollut tiukka, mutta hyvä opettaja.

Kahdessa viikossa oppii yllättävän paljon. Sen ajan he olivat viettäneet merellä, vaikka sekä Janne että Petri olisivat viipyneet matkalla vaikka koulujen alkamiseen saakka. Arskalla ei kuitenkaan tuossa vaiheessa ollut lomaa enempää jäljellä, hän oli säästänyt loput syksyksi. Silloinkin Arska oli purjehtimassa; hän oli ystävineen vuokrannut veneen jostain Kreikasta ja kierteli Välimerta.

Janne muisti vieläkin Hangon ja Tammisaaren ja Barösundin, Helsingin kaupungin ulkoilualueen Elisaaren aivan Barön tuntumassa, sekä Porkkalan selän, jonka ylittämiseen kului kokonainen päivä. Arska ei halunnut käyttää moottoria, vaan sanoi odottavansa mieluummin tuulta.

Tulihan se, mutta vasta illansuussa. Sitä ennen he olivat maanneet lähes peilityynellä merellä auringon porottaessa pilvettömällä taivaalla. Janne tunsi vieläkin ajatuksissaan niskansa kirvelevän. Se oli palanut perusteellisesti.

– Nosta kamat varovasti… tää on kiikkerä jolla.

Petri käänsi pienen punaisen muovijollan perän kohden kivilaituria ja huopasi siihen kiinni. Janne nosti molempien merimiessäkit kiveykseltä ja ojensi ne Petrille, joka kumartui eteenpäin ottamaan niitä vastaan. Airot hän nosti veneeseen, etteivät ne olisi pudonneet hankaimista mereen.

Petrin saatua tavarat keulaan, Janne astui varovasti jollaan, joka kallistui hänen painonsa alla, mutta oikeni äkkiä.

– Ja sitten mentiin…

Petri nyökkäsi ja tähtäsi katseensa laiturin nokkaan, siitä sai hyvän kiintopisteen, vaikka pieni ja kiikkerä jolla olikin vaikea saada pysymään suunnassaan. Janne katseli uteliaana lahdelle ankkuroituja purjeveneitä. Kuuttia ei vielä näkynyt. Tuossa oli ainakin Folkkari, ja tuossa tämän kevään kuuma nimi Finn Express. Hän muisti sen venenäyttelystä. He olivat kierrelleet Messukeskuksessa Petrin kanssa kolmena päivänä ja ihastelleet purjeveneiden ohella myös aivan upeaksi entistettyä presidenttien entistä yhteysalusta Kultarantaa.

Veneet keinuivat hiljaa poijuissaan, ja tuuli piirsi viiruja aallonmurtajan suojaaman lahden pintaan. Siellä täällä nosteltiin purjeita. Jossain kirkui lokki ja meri tuoksui, se tuoksui suolalta ja öljyltä ja levältä.

Mereltä.

Ja meren tuoksu oli Jannelle samaa kuin kesä, joka voitti kaikki muut vuodenajat. Tämä kesä oli vielä edessä, lähes kokonaan, ja koulu tuntui viipyvän jossain käsittämättömän etäällä.

Elokuuhun oli vielä aikaa, onneksi. Ja nyt heillä oli Kuutti, tosin vain tämän viikonlopun, mutta oli kuitenkin. Kuutilla purjehdittaisiin Sipooseen, siellä Simsalön saareen, jossa heidän luokkatoverinsa Lasse vietti kesäänsä. Lasse tiesi odottaa heitä, siitä oli sovittu jo edellisellä viikolla.

Kuutti oli ankkuroitu melkein keskelle lahtea, viereisessä poijussa nyki köyttä valkorunkoinen ja punakantinen Havsfidra, vähän etäämpänä Englannista tuotu Westerly Cirrus. Janne katsoi valkorunkoista alusta kiinnostuneena, niitä ei Purjehtijan kalenterin mukaan ollut rekisteröity kuin seitsemän. Tämän nimi oli Anna-Leena II, nimi erottui mustina kirjaimina valkoisesta peräpeilistä. Sen vieressä oli perämoottoriteline, telineessä sininen Volvo-Penta. Lahdella oli myös H-veneitä, pari Haita, ainakin yksi kakskakkonen ja Jon 30. Ja tuolla erottui valkokylkinen Ohlsson 29.

– Me muuten joskus vielä hankitaan tommonen… iso vene, Janne sanoi päättävästi.

Petri nyökkäsi ja katsoi lahtea; mitähän tiettyä venettä Janne mahtoi tarkoittaa? Samassa jolla kopsahti Kuutin valkoiseksi maalattuun kylkeen ja Petri kiirehti tarttumaan kiinni laidasta, otti jollan oranssin keulaköyden ja sitoi sen Kuutin keulaknaapiin. Hän ylettyi siihen helposti, Kuutti ei ollut suuri vene, sen kokonaispituus hipoi viittä ja puolta metriä.

Ja tämän viikonlopun se oli heidän, yksinomaan heidän! Lassen kanssa oli sovittu nimittäin siitäkin, että he saisivat tuoda purren takaisin Helsinkiin, joskus sunnuntai-iltana. Tuulista riippuen matkaan