Etsivätoimisto ja venevarkaudet

By Olli Hakkarainen

Eletään kesäkuun ensimmäistä viikkoa, ja koulut ovat päättyneet vasta kaksi päivää sitten. Etsivätoimisto Kolmella Kissalla on erikoinen kevät takanaan, sillä Perttu ja Minna ovat viettäneet aikaa lähinnä näytelmäharjoituksissa. Kolmen kaveruksen tiimi on kutistunut pelkkään Jukkaan. Jukan haaveesta on tullut totta, ja Jukka on onnistunut yhdessä kaverinsa Sampan kanssa hankkimaan pienen purjeveneen. Kun joku alkaa varastaa veneitä pursiseurasta, tilanne muuttuu yllättäen kiinnostavaksi. Onko etsivätoimisto Kolmen Kissan aika ryhtyä taas toimeen?Kolme Kissaa on etsivätoimisto vailla vertaa! Kolmen nuoren tiimi ratkoo rikoksia kuin Sherlock konsanaan.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: May 11, 2022
• ISBN: 9788728138625

Book preview

Etsivätoimisto ja venevarkaudet

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1992, 2022 Olli Hakkarainen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728138625

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

KORKEAPAINE SAAPUI KAUPUNKIIN

Aamu oli ihan tyyni, ja se kertoi vakuuttavammin kuin yksikään säätiedotus Suomen yllä lepäävästä korkeapaineesta. Taivas kaartui rannan ja venesataman yllä huikaisevan sinisenä, ilman ainuttakaan pilvenhattaraa.

Jukka tiesi silti, että päivällä olisi toisin. Silloin taivaalle kertyisi kumpupilviä, jotka katoaisivat illan lähestyessä, ja ilta olisi jälleen samanlainen kuin aamu: tyyni ja aurinkoinen.

Niin tapahtui korkeapainepäivinä, mutta pilviä leijuisi vain mantereen tai suurten saarten yläpuolella. Merellä paistaisi sen sijaan aurinko, ihan koko päivän.

Jukka kiipesi leikkipuiston aidalle nähdäkseen aallonmurtajan ylitse merelle, mutta eihän tilanne siitä muuttunut miksikään. Meri lepäsi sananmukaisesti rasvatyynenä, ja aurinko kimalsi sen tyynessä pinnassa. Lahden takana näkyi Jätkäsaari, siitä oikealle Pihlajasaaren hiekkainen ranta ja siitäkin vielä oikealle katsottaessa Meikki, saarten takana viimein taivaaseen horisontissa yhtyvä rannaton ulappa.

Ulappaa sekä Melkkiä ja Pihlajasaarta katsottaisiin vielä tänä kesänä mereltä. Kuten montaa muutakin saarta.

Jukka hymyili tyytyväisenä ja ajatteli keväisiä unelmia, huhtikuuta ja vanhaa purjevenettä, joka ei koskaan saanut sille suunniteltua nimeä.

Päivänsäde siitä piti tulla. Nimi ei silti joutunut hukkaan, sillä pian se komeilisi erään toisen purren peräpeilissä.

Ja kaiken lisäksi joskus myöhemmin kesällä Jukka pääsisi viikon retkelle Kansanveneellä, Folkkarilla, jonka omisti erään tummatukkaisen Tullemor-nimisen tytön isä.

Jukka punastui, kun hän ajatteli Tullemoria.

He olivat tavanneet pitkin kevättä, tosin lähes aina veneenkunnostuksen merkeissä, mutta tavanneet silti ja heistä oli tullut – Jukka mietti sanaa, mutta päätyi helpoimpaan: ystäviä. Juuri niin. Heistä oli tullut Seej-veneen avulla ystäviä, mutta ystävyyden takana oli myös jotain muuta, enemmän.

Jukka aavisti mitä se voisi olla, ja samoin kenties Tullemor. Jukka oli vaistonnut sen tytöstä.

He eivät olleet koskaan puhuneet siitä, mutta joskus Tullemor oli jäänyt katsomaan pitkään, kun Jukka hioi veneen pohjaa tai lakkasi sen kauniita mahonkiosia.

Jukkis oli vaistonnut katseen ja Tullemor oli ensin hymyillyt, mutta kääntänyt sitten katseensa hieman hämillisenä pois.

Äkkiä Jukka tuhahti.

Nämä olivat asioita, joista ei voinut puhua kenellekään, ei Pertulle eikä Sampalle. Nämä asiat selviäisivät itsestään, sitten joskus.

Mutta nyt elettiin kesäkuun ensimmäistä viikkoa, ja koulut olivat päättyneet vasta kaksi päivää sitten.

Kesä oli siis sananmukaisesti parhaimmillaan.

Kaiken lisäksi Jukkis oli menossa katsomaan erästä purjevenettä ja näyttämään sitä samalla Sampalle. Tässä vaiheessa venekimpassa ei ollut muita kuin he kaksi.

Perttu ei ollut aiheesta lainkaan kiinnostunut, ja jälleen kerran Jukkis huomasi ihmettelevänsä: miten niin hyvät kaverit kuin hän ja Perttu olivat saattaneet erkaantua niin etäälle toisistaan.

Ensin meni kevät, kun Perttu ja Minna harjoittelivat koulun näytelmää, ja nyt menisi kesä: näytelmä oli osoittautunut niin hyväksi, että sen esittäjäjoukko oli kutsuttu kesäkuun lopussa nuorten teatteripäiville jonnekin keskiseen Suomeen.

Jukkis tuhahti uudelleen. Mutta näytelmä oli hyvä, seJukkiksen oli pakko myöntää, tosin vähän vastahakoisesti.

Äkkiä Jukkis työnsi muut ajatukset mielestään ja pinkaisi juoksuun. Samppa oli luvannut tulla rantaan fillarilla, ja hän olisi perillä ihan millä hetkellä hyvänsä.

JUKKIS NÄYTTÄÄ SAMPALLE VENEEN

– Tässä se olis, Jukka sanoi ja lisäsi hetken kuluttua kuin hiukan anteeksi pyytäen: – Tää ei nyt tietysti ole ihan sitä mitä me odotettiin – mä meinaan, että se jäissä maannu purkkari oli kaikin tavoin ihan eri juttu.

Samppa nyökkäsi suu mutrussa ja nojasi fillariinsa.

Tätä purtta ja Sampan aiemmin näkemää venettä ei yksinkertaisesti voinut verrata keskenään; siinä toisessa oli pieni hytti ja ruudulliset ikkunaverhot ja – joo, se oli ihan oikea purkkari, sellainen, jolla Jukkiksen vakuutuksen mukaan olisi seilattu vaikka minne. Ainakin sillä olisi seilattu lähisaaria kauemmas.

Mutta entäs tämä?

Samppa näki edessään runsaat neljä metriä pitkän avonaisen veneen, jonka keula oli lisäksi tylppä. Se ei itse asiassa näyttänyt lainkaan purjeveneeltä. Pikemminkin se toi mieleen soutuveneen tai ruuhen.

Veneen keskimmäisessä tuhdossa oli tosin reikä, ilmeisesti mastoa varten. Veneessä oli myös köli, tosin aika matala, ja se seisoi kölinsä päällä sivuilta tuettuna.

Tässä veneessä ei tehtäisi yöretkiä, ellei mukaan otettaisi telttaa.

Jukka näki Sampan ilmeen ja kiirehti selittämään:

– Tästä on hyvä alkaa… joo, ja kato homma on kanssa sillai, että tää on ihan älyttömän hyvässä kunnossa.

Jukkis kopautti sanojensa vakuudeksi purren lakattua kylkeä. Sampan oli pakko myöntää, että venettä oli hoidettu hyvin tai ainakin hänestä tuntui siltä. Hän ei ollut varsinaisesti veneiden asiantuntija, mutta hän luotti kyllä Jukkiksen sanaan.

– Niin näyttää, Samppa nyökkäsi ja raapaisi päätään. Pää kutisi vielä hieman, sillä hän oli antanut ajaa koulun päättymispäivänä hiuksensa melkein kokonaan. Nyt hiukset olivat todella lyhyet; ne olivat niin lyhyet, että vielä päivettymätön päänahka kuulsi hiusten alta.

Ihan alkuun se näytti aika hurjalta, mutta hiukset kasvaisivat nopeasti. Lisäksi lyhyet hiukset oli helppo hoitaa kesän moninaisissa puuhissa, kuten uimisessa – ja mahdollisesti vaikkapa purjehdittaessa.

– On se, Jukka vahvisti ja istahti veneen viereen nostetulle tukille. Säiden harmaannuttamaan pintaan oli tarttunut maalia, punaista ja mustaa, ja siitä tiesi, että tukki oli maannut jossain vaiheessa jonkun veneen kölin tukena.

Tukin pinta tuntui lämpimältä, ja siitä tiesi, että päivästä tulisi helteinen. Jukkis aisti ihollaan paitsi auringon myös heräävän merituulen leuhahduksen ja vilkaisi Samppaa.

Samppa oli odottanut häntä pursiseuran portin luona, mutta nyt he olivat täällä, ihan alueen sydämessä.

Paikka oli tuttu pursiseura, sama, jonka ravintolasta oli keväällä varastettu viinalasti.

Silloin alueelle talvehtimaan nostetut veneet makasivat vielä peitteidensä alla odottamassa uutta purjehduskautta. Nyt suuri hiekkapohjainen kenttä, jota halkoi muutama asvaltoitu tie, oli lähes tyhjä. Heidän veneensä oli