Etsivätoimisto ja aaveketju

By Olli Hakkarainen

Minna, Jukka ja Perttu ovat ystävyksiä, joilla on oma etsivätoimisto Kolme Kissaa. Etsivätoimisto saa apua myös Aaveketjulta, joka on ryhmä poikia. Aaveketju kertoo eteenpäin kaupungilla tapahtuneista asioista. Ketjun avulla esimerkiksi murtovarkaiden tuntomerkit leviävät tehokkaasti! Kun Aaveketjun Samppa ottaa Jukkaan yhteyttä ja kertoo kaupungilla aamuyössä juosseesta oudosta miehestä, Jukka arvaa, että jotain outoa on tekeillä. Liittyykö mies taksiin, jonka Jukka näki kaahaavan paikalta pois myöhemmin?Kolme Kissaa on etsivätoimisto vailla vertaa! Kolmen nuoren tiimi ratkoo rikoksia kuin Sherlock konsanaan.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: May 11, 2022
• ISBN: 9788728138595

Book preview

Etsivätoimisto ja aaveketju

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1988, 2022 Olli Hakkarainen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728138595

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

OUTO LENKKEILIJÄ

Näin lauantaiaamuna Vuorimiehenkatu oli hiljainen. Tuntui kuin olisi ollut nukkuvassa tai kuolleessa kaupungissa. Toiselle syrjälle jäävä hiekkapohjainen leikkipuistokin oli tyhjä; sieltä ei kuulunut lasten ääniä, eikä puiston penkeillä istunut edes pultsareita, kuten tavallisesti. Katu – ja koko kaupunginosa – oli niin hiljainen kuin se vain varhain lauantaiaamuna voi olla. Ensimmäiset koirien ulkoiluttajatkin ilmestyisivät puiston laitamille vasta myöhemmin, varhaisimmat joskus ennen yhdeksää.

Kaiken lisäksi oli kesä; toinen kesäkuuta eli pari päivää koulujen päättymisen jälkeen.

Mikäli tälle kadulle juuri samalla hetkellä juossut hahmo olisi valinnut vaikkapa aseman tienoon, niin hän olisi voinut tarkistaa ajan aseman tornin kellosta. Se oli seitsemää minuuttia vaille kuusi. Juoksijalla ei kuitenkaan ollut kelloa ja hänellä oli vain hämärä aavistus oikeasta ajasta.

Aamu, hän tiesi, että nyt oli aamu. Sen näki myös auringosta, joka oli jo alkanut kivuta puiston laitaa reunustavien lehmusten, kadun toisella puolella kurottelevan kallionyppylän ja Neuvostoliiton suurlähetystön valkoisten rakennusten takaa.

Kaiken lisäksi päivästä tulisi kuuma. Aivan kuten edellisestä päivästä ja koko viikosta. Myöhemmin päivällä ihmiset suuntaisivat kulkunsa rannoille ja jäätelökioskeille, ja Pihlajasaareen ajavilla vuoromoottoreilla olisi väkeä ihan tungokseen asti.

Juoksija ei kuitenkaan kiinnittänyt huomiota kesäaamuun eikä aurinkoon, ei oikeastaan edes jo ilmassa väreilevään lämpöön. Hänellä oli muutoinkin kuuma, sillä hän oli juossut aina mäen päällä sijaitsevalta Kirurgiselta sairaalalta tänne saakka.

Juoksija pysähtyi vain hetkeksi vetämään henkeä ja jatkoi sitten matkaansa. Katu oli tyhjä, mutta jos joku satunnainen kulkija olisi sattunut näkemään juoksijan, niin häntä olisi ihmetyttänyt muuan erikoinen seikka: Miksi kukaan viitsi lähteä näin varhain lenkille yöpuvussä! Yksinäisellä juoksijalla ei tosin ollut yllään yöpukua, vaikka se alkuun näyttikin siltä. Mutta jokainen kerrankin sairaalassa käynyt tiesi, että jo kadun toiseen päähän ehtinyt lenkkeilijä oli sairaalavaatteissa aina tohveleita myöten.

Viimeinen mitä puistossa leivänmurusia etsivät sinisenharmaat pulut kuulivat juoksijasta, oli ruskeiden aamutohveleiden tasainen läiskytys asvalttiin.

Läts, läts, läts, sanoivat tohvelit niiden sisässä olevien jalkojen takoessa asvalttia. Pian niiden ääntä ei enää kuulunut ja kaupunki oli jälleen yhtä hiljainen kuin hetkeä aiemmin.

SAMPPA

Samaan aikaan kaupungissa tapahtui itse asiassa aika paljon, vaikka ulkopuolisen silmissä Helsinki näytti vielä nukkuvan. Mutta hereillä oli monikin. Puiston pulut tietysti, sillä ne etsivät jo siinä vaiheessa uutterasti syötävää ja niiden ohella monet sellaiset, jotka joutuvat tekemään töitä varhain aamulla tai öiseen aikaan.

Yksi varhainen hereillä olija oli Samppa. Samppa ei ollut hänen oikea nimensä, vaan jostain kumman syystä se oli Sam, siis aivan amerikkalainen Sam, eikä esimerkiksi Sami. Ymmärrettävää sen sijaan oli se, että Sam ei kuullut mielellään kutsuttavan itseään Samiksi. Samppa oli toista ja hän esittäytyi mielellään myös vanhemmille ihmisille lempinimellään. Se oli kavereiden keksimä ja oikeastaan häntä oli sanottu aina Sampaksi tai ainakin melkein aina; Samppa hän alkoi olla kotonakin jo pian koulun alkamisen jälkeen.

Samppa oli siis hereillä tänä ihmeen kauniina aamuna, joka lupasi myös ihmeen kaunista ja lämmintä päivää.

Hän pysähtyi Vuorimiehenkadun ja Laivurinkulman risteyksessä. Aurinko ei osunut juuri siihen kohtaan, mutta varhaiset säteet kimaltelivat jo kirkon suipossa taivasta kurottavassa tornissa ja ne leiskuivat Eiran mäen punatiilisillä katoilla. Samppa pyyhkäisi hikeä otsaltaan ja vilkaisi vastapäistä taloa. Se oli keltainen ja hyvin vanha, se oli niin vanha, ettei Samppa oikein osannut edes uskoa, että siihen aikaan osattiin edes rakentaa taloja kivestä. Talo oli valmistunut jo lähes sata vuotta sitten ja siinä oli asunut joskus myöhemmin, vuosisadan alussa mm. vallankumousjohtaja Lenin. Samppa oli joskus aiemmin tavaillut talon keltaiseen seinään kiinnitettyä Leninistä kertovaa kylttiä.

Vastapäätä oli uudempi rakennus, valkoinen laatikko, jonka suorakaiteen muotoiset ikkunat olivat matalia ja pieniä ja useimpien edessä oli ohuet valkoiset, löysinä roikkuvat verhot. Keittiönikkunat olivat pihalle päin, mutta ne olivat samanlaisia. Ainut ero oli verhoissa: ne olivat punavalkoruudulliset ja ne ylettyivät vain ikkunan puoliväliin asti. Siitä talosta hän aloittaisi lehtien jakamisen juuri tänä aamuna, aivan kuten hän oli aloittanut ensimmäisenä kesätyöpäivänäänkin.

Sampalla oli mukanaan mustakantinen vihko, johon oli merkitty jakelukohteet. Näin alkuun hän joutui tarkistamaan aina alaovella nimet ja pitämään vihkoa mukana, ja siksi kaikki kävi hitaasti. Hän oli kuitenkin onnellinen saatuaan tämän työpaikan ja ennen kaikkea hän oli onnellinen, että hän oli saanut sen näin nuorena. Itse asiassa jakajan homma oli hänen vanhemman veljensä nimissä. Tämä oli kuitenkin päässyt lähetiksi johonkin yritykseen ja Samppa oli perinyt sen broidilta. Palkkakin meni broidille, mutta hän saisi rahat kunhan siitä olisi vähennetty sopivat kulukorvaukset, kuten broidi oli ilmaissut asian. Käytännössä se merkitsi kymmentä prosenttia palkasta, mutta alkuun nuristuaan Samppa oli tyytynyt ehtoihin. Syksyllä hänellä olisi kuitenkin enemmän rahaa kuin yhdelläkään muulla luokan pojalla. Hän voisi käydä välitunnilla ihan huoletta ostamassa munkkipossun ja mennä koulun jälkeen baariin.

Hän voisi tehdä vaikka mitä!

Samppa hymyili onnellisena ja alkoi kaivaa esille suurta avainnippua. Kun vain muistaisi mikä niistä sopi tämän talon alaoveen. Sehän ei vielä selviäisi muutoin kuin kokeilemalla. Myöhemmin hän alkaisi muistaa avaimet aivan kuten osoitteetkin, sitten loppukesästä.

Samppa alkoi kokeilla avaimia ja käänsi päätään. Jostain kuului kuin takomista. Hakkaava ääni kertautui talojen seinistä ja moninkertaisti äänen: läts, läts, läts ääni kaikui pitkällä Vuorimiehenkadulla ja Samppa näki nuoren miehen, joka juoksi ilmeisesti niin kovaa kuin jaksoi.

Miehellä oli päällään yöpuku ja jalassa tohvelit. Samppa katsoi tarkemmin. Puvussa oli jotain tuttua, hän oli nähnyt samanlaisen puvun jossain, vaikka hän ei juuri nyt jaksanut muistaa missä. Mies juoksi toisella puolen katua ja aina välillä hän kääntyi katsomaan taakseen kuin olisi paennut jotain. Mies oli aika nuori, ehkä runsaat kaksikymmentä ja hänellä oli pitkä vaalea tukka. Nenän alle mies oli yrittänyt kasvattaa viiksiä. Ne näkyivät hyvin aamun valossa, vaikka kovin heiveröiset ne viikset olivat, ihan vasta alullaan, kuten keväinen ruoho kun ulkona on vielä kylmää, eikä aurinko jaksa lämmittää riittävästi antaakseen kasvamiselle puhtia. Mutta viikset ne olivat, eikä kukaan ulkopuolinen olisi saattanut aavistaa miten ylpeä viiksien omistaja itse oli ylähuulensa koristeesta.

Samppa katsoi kun mies ohitti Lenin-kilven ja kääntyi oikealle kadotakseen viimein näkyvistä.

Samppa vilkaisi vielä kulmaa ja tunsi mielensä epävarmaksi. Mies ei ollut lenkkeilijä, eikä hänellä ollut edes lenkkeilyvarusteita. Toisaalta Helsingin keskustassa saattoi nähdä mitä tahansa ja mitä ihmeellisimpiin tyyppeihin tottui. Samppa mietti vielä hetken olisiko hänen juostava perään ja katsottava minne mies oli matkalla, mutta sitten hän muisti lehdet. Hän katsoi myös taivasta ja tunsi ilmassa väreilevän lämmön ja hän ajatteli, että lehtien jakamisen jälkeen hän voisi lähteä vuoromoottorilla Pihlajasaareen. Siellä tapaisi varmasti tuttuja, Lauttasaaren aikaisia kavereita. Samppa oli asunut Eirassa vasta edellisestä talvesta lähtien ja hän kaipasi yhä Laruun, missä olivat hänen parhaat ystävänsä. Äkkiä Samppa päätti, että hän menisikin tänään Laruun katsomaan tuttuja. Siellä voisi olla rannalla yhtä hyvin kuin Pihliksessäkin.

Hän löysi oikean avaimen, tarkisti vielä kirjasta jaettavien lehtien määrän ja pujahti rappuun.

Vuorimiehenkatu oli jälleen hiljainen. Jostain hyvin kaukaa kuului bussin ääni, kun kuljettaja painoi lisää kaasua. Aurinko oli ehtinyt kivuta jälleen ihan pikkuisen korkeammalle.

Rappu oli viileä ja hyvin hiljainen. Se