Elämän kiertokulku

By Heikki Välisalmi

Kuinka paljon köyhän perheen lapsi voi vaikuttaa elämänkulkuunsa?Jalmari Lehtinen syntyy köyhiin oloihin. Kun perheen isä sairastuu, Jalmari äitineen joutuu lähtemään huonokuntoisesta vuokramökistä. Onneksi Jalmarin äiti pääsee erääseen pappilaan töihin, ja pappila tarjoaa heille myös asuinpaikan. Vaikeudet eivät kuitenkaan ole ohi. Pappilassa on samanikäinen pikkupoika kuin Jalmari. Papin poika on ylpeä, eikä missään tapauksessa halua jakaa lelujaan Jalmarin kanssa. Pian poika syyttää Jalmaria varkaudesta – ja äiti ja Jalmari ovat jälleen pulassa. Vaan kumpi pojista mahtaakaan selvitä elämän ylä- ja alamäistä?Elämän kiertokulku on novellikokoelma menneen ajan Suomesta ja suomalaisista.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 10, 2022
• ISBN: 9788728139929

Book preview

Elämän kiertokulku

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1946, 2022 SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728139929

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

This work is republished as a historical document. It contains contemporary use of language.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Hööpel-AapeI.

Erään suomalaisen elämäkerran aineksia.

E i hän aluksi ollut kummempi kuin muutkaan pojat, tämä Alapihan Aapeli, tuli päivän valoon saunan lenseässä hämärässä, kuten viime vuosisadan puolivälissä oli yleisenä tapana, oli terve ja apumuijan arvostelun mukaan isänsä näköinen, joutui tiukkaan kapaloon ja sitten puiseen kätkyeen, jonka hän uudisti, koska oli perheen ensimmäinen. Kun hän sitten pääsi reikätuoliin asti, valmistautui äiti laittamaan toista lastaan, ja niinhän niitä tuli tupaan aina vain uusia, melkein yhtä varmasti kuin vuotuinen sato.

Aapeli otti heti alusta pitäen oivallisen kasvun, venyi pitkäksi ja solakaksi, tavallisen voimakkaaksi ja notkeaksi ruumiiltaan. Seudun savolainen kansa oli hiljaista, melkeinpä yrmeätä, ei lainkaan niin vuolassuista kuin lentävien sanansutkausten perusteella luulotellaan. Leikin se ymmärsi ja puheli hauskoinkin sanankääntein, mutta oli pohjaltaan vakavaa, koska elämäkin oli sellaista, leipä ei karikkomaista lähtenyt leikillä. Elämän raskaus näytti painavan lastenkin mieltä.

Mutta tätä poikaa ei elämä raskauttanut. Sana juoksi virtana hänen huuliltaan, ja hän itsekin juoksi spirtissä ja pihalla. Pienenä muoskana hän kapusi kaikkialle, ihan tuvan orteen saakka, kiikkui siellä ja pelehti niin, että vanhempain ja sivullistenkin päätä pyörrytti, mutta poika itse sen kuin nauraa hihitti. Kyläläiset kävivät sitä kummaa katsomassa ja ihmettelivät, kehenkä pojasta oli tullut tuollainen rasavilli ja ylönannettu.

Vähän vantterampana paimeneen jouduttuaan hän haki sopivia koivun oksia ja teki niissä temppujaan. Putosikin joskus ja tuotiin pää verissä puolitajuttomana kotiin, mutta ei ottanut oppiakseen, vaan jatkoi jo pää nyytissä entistä menoaan.

Paholainen sitä riivaa, naapurit sanoivat ja kehoittivat vanhempia kääntymään kylän tunnetun poppamiehen Pärtyn puoleen. Kyllä se ajaa tihulaisen tiehensä.

Pärtty luki lukujaan, mutta Aapelin elämä ei siitä muuttunut. Epäonnistuminen vain kävi vähän Pärtyn maineelle. Hän yritti uudestaan, vei pojan vartavasten tervaspuilla lämmitettyyn saunaan, pani hänet penkille pitkälleen ja rupesi ottamaan taikakepillä mittojaan, mutta Aapeli solahti taikurin käsistä, juoksi naapuriin, heitteli siellä tuvan lattialla ilmakeikkojaan ja meni jos millä mukalalla. Kummana häntä siellä katseltiin, ja kumma hän olikin, ihme ja kumma.

Mikähän tuostakin tulenee, isä arveli, ei se työllä itseään elätä, vaikka kokoa ja näköäkin olisi.

Siihen aikaan ajettiin lapset työhön jo nuorina, sillä leipä oli tiukassa, kuten sanottu.

Mutta Aapeli ei viihtynyt työssä. Haki mieluummin tasaisen niityn ja teki sen pinnalla temppujaan tahi kuljeskeli metsissä, nousi läheiselle kukkulalle, jolta näkyi loitolle taivaanrantaan, ja katseli minne lie katsellut, luultavasti kauemmaksi kuin silmä oikeastaan kantoikaan.

Pieni maapalsta ei voinut elättää suurta perhettä. Vanhinta alettiin häkiä vieraisiin, mutta kukaan ei halunnut ottaa Aapelia töihinsä, tämä kun oli sellainen mikähän oli, haluton ja omia teitään kulkeva.

Mene minne hyvänsä, kunhan alat laputtaa, isäukko sanoi. Aapeli ei odottanut toista käskyä, hän lähti.

Aapeli työntelee raskaita käsikärryjä kaupungin kauppiaan luona, työntelee ja välillä kantelee tavaroita makasiiniin ja sieltä ulos. Vaikea urakka, ruumis kangistuu, iltaisin ja aamuisin sitä särkee. Johtuu mieleen kotikylä, jossa sai juosta vapaana kuin villi varsa. Voisiko sinne palata? Ei sentään, työtä olisi tehtävä sielläkin, ja tuskinpa se olisi sen helpompaa. Täällä on toki enemmän elämää ja ihmisiä kuin pienessä kotikylässä. Iltaisin on kadulla väenvilinää, vaikka ei tahdo jaksaa aina sinne mennä, kun väsyttää ja jäsenet ovat jäykät. Joskus hän kuitenkin kävelee kaduilla, katsellen iloisia nuoria ihmisiä. Niillä on varmaankin helpommat päivät kuin hänellä. Pyhäisin hän käy laivarannassa, tarkkailee laivojen lastausta ja purkausta miettien, että nuo alukset varmaan käyvät avarammassa maailmassa, kenties sen taivaanrannan tasalla, minkä hän näki kotikummultaan.

Iltayöstä hän usein makaa kauan kauppiaan renkituvan kovalla lavitsalla ja miettii asemaansa. Toisinaan siellä on välkeämpää kuin hänen kotituvassaan, mutta välistä sinne yöpyy asioitsevia maalaisia, jotka jättävät jälkeensä tutun savutuvan tuoksun. Ei, ei hänen elämänsä saa pysähtyä tänne, johonkin muualle täytyy päästä, lähemmäksi sitä kaukaista rantaa, jonka hän oli ollut näkevinään kotikummulta.

Kerran sirkus saapuu kaupunkiin. Se on outo ilmestys, Aapeli ei ole kuullut sellaisesta puhuttavankaan. Se rakentaa teltan torille Aapelin työpaikan lähettyville. Käsirattaita työntäessään hän pysähtyy portin kohdalle katsomaan ja näkee rakentamisen vaiheet. Kauppiaan rengit puhuvat siitä, ja Aapelin valtaa uteliaisuus. Hän on vielä työssä, kun teltan ympärille alkaa kokoontua ihmisiä, ja himmeähkössä valaistuksessa näkyy joku temppuilija korokkeelta. Kello soi, ja ihmisvirta työntyy sisään. Sinne pitää päästä.

Aapeli on jo odottelemassa seuraavaa näytöstä. Korokkeelle tulee ilveilijä ja puhuu vaivalloisella suomenkielellä jotakin. Ihmiset nauravat, kuuntelevat hänen solkkaamaansa kehoitusta ja painuvat taas sisään. Aapelilla on säästössä sen verran rahaa, että hänkin heittäytyy virran vietäväksi, saa luukulta lapun kouraansa ja työntyy sisälle. Siellä on tallin ja eläinten hajua. Outoja eläimiä kiertää häkeissä, tuollaisia ei uskoisi maailmassa olevankaan. Ei hän niistä välitä, mutta sitten tulee voimailijoita ja temppuilijoita, joiden liikkeissä on jotakin tutunomaista. Sellaista hän on itsekin yritellyt joskus kotona. Oli ikäänkuin veren veto noihin. Ei hän luultavasti osannut tehdä kaikkia noita temppuja eikä niin hyvin kuin nämä tekevät, mutta hän päättää opetella. Särkekööt jäsenet kuinka hyvänsä, hän yrittää tehdä nuo samat temput. Kyllä hän ne muistaa, helppoahan se on.

Nyt sirkus ei enää anna hänelle rauhaa. Hän menee sinne joka ilta. Jos ei ole rahaa, niin hän pujottautuu nokkelasti teltan alitse, kun vartioiva silmä välttää. Ketterät temput jäävät tarkasti mieleen, hän jäljittelee niitä makasiinissa yksin ollessaan, saa joskus kolahduksia, mutta onnistuu välistä. Eivät ne ehkä mene niin hyvin kuin sirkuksessa, vaikka hän sentään omasta mielestään jotakin osaa. Ja yöllä renkituvan hajut aivan kuin haihtuvat, valvovan pojan sieraimissa tuntuu sirkuksen omituisesti viettelevä lemu.

Sitten tulee ratkaiseva hetki. Työt sujuvat hitaasti, kauppias on vihainen, ja Aapeli saa ankaroita moitteita. Parannusta ei tule, ja pian kauppias tapaa Aapelin voimistelemassa makasiinissa. Silloin pojalle tulee lähtö. Vähän evästä pussiin, markka rahaa ja taipaleelle.

Aapelin tuskin tarvitsee miettiä mitä tehdä. Hän menee sirkukseen, tapaa johtajan ja pyrkii töihin. Tämä on vähän ihmeissään ja kysyy, osaako poika jotakin. Paljonkin, hän vastaa ja saa näyttää taitoaan. Tirehtööri myhäilee: suomalainen maalaispoika ja noin vikkelä. Missä sinä olet oppinut? Itsekseni vain.

Sirkus menee Saksaan ja Aapeli sen mukana, Alapihan Aapeli, jolla ilmeisesti on taiteilijaverta suonissaan.

Siihen aikaan suomalaiset kauppiaat tekivät matkoja Saksaan, vanhoihin hansakaupunkeihin. Veivät niihin voita, nahkoja ja ehkä muutakin sopivaa, mitä olivat kokoon saaneet, ja toivat taas täällä tarvittavaa tavaraa palatessaan. Ihan Savosta asti näitä matkoja tehtiin, ne kannattivat, kun välikauppiaan runsaat palkkiot jäivät omaan taskuun.

Lyypekin sirkuksessa istui moniahtana ehtoona kaksi savolaista kauppiasta. He olivat tehneet hyvät kaupat ja sallivat itselleen tämän huvituksen. Kävihän joskus Kuopiossakin sirkus, mutta Saksassa siltä odotettiin enemmän, ja hyväähän se tarjosikin, paljon hyvää ja hauskaa. Sitten esiintyi pitkän-salskea maalattu poika, joka esitti hullunkurisia voimistelutemppuja. Ukkoja nauratti, mutta toinen heistä vakavoitui pian ja alkoi kiinnittää erikoista huomiota pojan ulkomuotoon. Siinä oli jotakin tuttua, vaikka ilveilijän puku ja kasvojen maalaus peittivätkin piirteet. Vihdoin poika jotakin hassua pyörähdystä tehdessään kiljaisi muutamia selviä suomalaisia sanoja.

Tuo on Alapihan Aapeli meidän kylästä, tämä kauppias sanoi toverilleen.

Ole vätystämättä, toinen vastasi, mikä semmoisen Aapelin olisi tänne lykännyt?

Kyllä se on, penäsi edellinen, sillä oli jo poikana taipumusta tuollaisiin kujeihin.

Pojan numeron päätyttyä hän meni taiteilijain pukusuojiin. Myöhemmin sieltä takateitse tuotiin todellakin Aapeli ja toimitettiin laivaan, missä hänet pantiin miehistön vartioinnin alaiseksi. Seuraavana aamuna laiva purjehti merelle mukanaan kaksi kauppiasta, joista toinen oli Aapelin sukulainen, ja itse Aapeli.

Siitä tuli synkkä matka Aapelille, jolla ei ollut mitään halua lähteä kotimaahan ja vielä isänsä mökille, jonne hän arvasi joutuvansa. Hän muuttui hiljaiseksi ja ikäväksi, ja vain vaivoin kauppiaat saivat utsituksi tietoja hänen elämänsä viimeisistä vaiheista. Ne eivät olleet kovin kummalliset: Kuopiosta sirkuksen mukaan lähdettyään hän oli pari vuotta kierrellyt sen kanssa erinäisissä Saksan kaupungeissa. Sukulainen sanoi, että sellainen oli sopimatonta, ja siitä piti tulla nyt loppu.

Aapeli itse oli kokonaan toista mieltä ja ajatteli karkaavansa heti sopivassa tilaisuudessa. Laiva kävi myös Pietarissa ennen Suomeen tuloaan, ja siellä Aapeli livahti tiehensä. Hän pääsi monien vaiheiden kautta satamaan ja löysi vielä laivankin, jonka piti lähteä Lyypekkiin. Sinne oli mentävä, koska sirkus oli siellä ja sen mukana odottamatta katkennut ura ja nostamatta jäänyt palkka. Nuori karkulainen ei voinut lunastaa pääsylippua, mutta hän arveli kuitenkin selviytyvänsä, kunhan päästiin avoimelle merelle, ja kätkeytyi kannelle peittojen alle.

Kauppiaat havaitsivat pian karkauksen eivätkä jääneet toimettomiksi. He saivat viranomaisten apua, ja kun oli syytä olettaa, että poika pyrkisi takaisin Lyypekkiin, päästiin helposti hänen jäljilleen, ja sieltä peittojen alta löydettiin nuori sirkustaiteilija. Nyt häntä pidettiin silmällä niin tarkasti, että hän ennen pitkää joutui sukulaisensa kanssa kotiinsa Alapihaan.

Aapeli oli pitkä ja varreltaan voimakas, alituinen harjoitus oli kehittänyt häntä. Kylän pojat olisivat mielellään kuunnelleet kertomuksia hänen vaelluksistaan, mutta hän oli sulkeutunut eikä halunnut tehdä niistä tiliä. Olihan hänet tuotu kotikyläänsä kuin vanki, riistetty yhtäkkiä irti siitä elämästä, mihin hän katsoi itsensä soveliaaksi. Nuoremmille siskoksilleen hän joskus jotakin haasteli, äidilleen myöskin, mutta juro isä ei mitään kysellytkään. Töihin vain, töihin isä häntä ajeli. Jotakin Aapeli yrittelikin, mutta jäi usein pitkäksi aikaa seisomaan ja unelmoimaan. Hänen mielessään kulki kuvia suuresta maailmasta, johon hän oli ehtinyt jonkin verran tutustua.

Ja kerran hän jätti auransa kynnökselle keskellä Jumalan kirkasta päivää, jätti siihen hevosineen päivineen ja hävisi jälleen avaraan maailmaan. Jalkaisin hän kulki kaupunkiin, siitä toiseen, teki välillä työtä ruokansa edestä, jatkoi taas matkaansa ja saavutti vihdoin sirkusseurueen, johon helposti pääsi taitojensa nojalla.

Suomessa häntä hiukan peloitti: jos taas tulevat ja ottavat kiinni, mutta seurue meni pian Ruotsiin, ja siitä alkoi pitkä kierros halki sen maan, Saksan ja Venäjän. Hän oppi yhä uusia taitoja, niiden joukossa elämisen taidon. Vähitellen hän saavutti laillisen iän ja uskalsi sitten esiintyä kotimaassaankin. Nyt ei enää mikään sukulainen voinut häntä yllättävästi häiritä, eikä edes Vanhemmilla ollut valtaa hänen ylitseen. Kotikyläänsä hän ei milloinkaan mennyt, vaikka välistä mieli teki, lapsuuden leikkitannerta ja paimenniittyä oli ikävä, mutta hän kätki sen syvälle sydämeensä, häivytti kauniiksi muistoksi. Ja hänellä oli kiire, elämän tahti oli toinen kuin hiljaisella kotiseudulla, jossa elettiin säädyllisesti päivä kerrallaan. Aapelin nykyisessä maailmassa ilta oli elämän helteisin hetki.

Niin Suomen saloseudun kuumaverinen poika kulki maita ja mantereita, toista vuosikymmentä haihtui ikuisuuteen — haihtui kuin kesäaamuinen sumun häive auringon polttavan säteen edestä.

Suomen kaartinpataljoonan partio marssii Helsingin katua. Ihmiset seisahtavat seuraamaan sen ryhdikästä menoa. Naiset kuiskailevat keskenään, ja heidän silmiinsä syttyy liekki: partiota johtaa komea aliupseeri, joka katselee runsaan kolmen kyynärän korkeudesta, tällä kertaa sotilaallisesti suoraan eteenpäin, mutta naiset koettavat sittenkin tavoittaa uljaan sotilaan katsetta. Aliupseeri on nimeltään Airaksela, entinen Alapihan Aapeli.

Mitenkä hän on joutunut kaartiin? Kukaan sivullinen ei voi varmasti sanoa, eikä hänen elämänsä vaiheista tiedetä juuri mitään. Hänet on värvätty ja kerrotaan hänen esiintyvän upseerien kemuissa, tekevän päällystönsä huviksi ihmeellisiä