Vankeja

By Heikki Välisalmi

Vanha mies seisoo vanginvartijan vieressä oikeussalissa. Hän on karannut Siperian vankileiriltä. Miehestä näkyy, että hänellä on joskus ollut voimaa. Nyt hän on kuitenkin vain varjo entisestään. Oikeuden puheenjohtaja on hämillään. Miksi kuusikymmentäkaksi vuotta Siperiassa viettänyt mies on täällä taas? Miksi hän syyllistyi heti rikokseen, kun pääsi jälleen kotimaahansa? Vankeja on väkevä novellikokoelma rikosten maailmasta.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Feb 9, 2022
• ISBN: 9788728139974

Book preview

Vankeja

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1924, 2022 SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728139974

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

This work is republished as a historical document. It contains contemporary use of language.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Salomonin tuomio

Hän seisoo vanginvartijan rinnalla oikeussalissa.

Hän on luiseva ja kookas, kasvot melkein neliskulmaiset ja silmät syvissä kuopissa. Näkyy selvästi, että siinä varressa on ennen asunut voima ja jäntevyys, mutta vuodet eivät ole vierreet vaikutuksetta ja nyt on vain haamu jälellä entisestä. Hänellä on suuri, harmahtava, latvasta tasaiseksi leikattu täysiparta, joka heti johtaa mieleen venäläisen talonpojan. Silmäkuopista välähtää arka ilme. On oikeastaan mahdotonta sanoa, minne hän katsoo, kuten usein on laita vanhojen ihmisten. He ovat liiaksi katsoneet ja lopulta väsyneet.

Oikeuden puheenjohtaja, hovioikeudenauskultantti, jolla on nuoret, melkein lapsen kasvot, mutta joka koettaa saada niille ankaran oppineisuuden ryppyjä, huomaa, että ukko vaivoin jaksaa pysyä pystyssä, minkä johdosta hän käskee vanginvartijaa antamaan tälle tuolin.

Silloin vasta näkee, että ukko, jonka ilmeestä päättäen olisi luullut olevan mahdollisimman kaukana tästä oikeussalista, onkin kuullut puheenjohtajan sanat.

— Ei kiitoksia, korkea oikeus, kyllä minä seison.

Tämän sanottuaan näyttää hän taas siirtyvän jonnekin hyvin etäälle, missä pohditaan aivan muita asioita.

Puheenjohtaja lukee poliisitutkintopöytäkirjan, jossa kuivalla ja jäykällä virkakielellä kerrotaan, että syytetty on kolme kuukautta sitten palannut Siperiasta, ollen sinne karkoitettu aikoinaan tekemänsä törkeän rikoksen vuoksi, kotipuoleensa, jossa muutaman viikon oleskeltuaan oli varastanut yökortteeristaan pienemmän summan rahaa, mikä varkaus kohta huomattiin, rikollinen pidätettiin ja passitettiin lääninvankilaan odottamaan oikeuden käsittelyä.

— Onko asia niinkuin tässä on mainittu —, kysyy puheenjohtaja pakoitetulla äänellä. Hän muistuttaa huonoa näyttelijää, joka turhaan yrittelee päästä osansa mukaiseen vireeseen.

— Kyllä se niin on, korkea oikeus.

Puheenjohtaja oli luultavasti odottanut kieltoa, sillä hän tiesi olevansa tekemisissä Siperiassa olleen luonnollisestikin paatuneen rikollisen kanssa, ja varustautunut käyttämään mahdollisimman ankaraa kieltä totuuden selville saamiseksi. Sen vuoksi tämä odottamaton tunnustus saattoi hänet hämilleen, eikä hän kotvaan tiennyt miten jatkaa kuulustelua.

Ääni soi koko joukon epävarmemmalta hänen tehdessään seuraavan kysymyksen.

— Miksi te varastitte?

Syytetty, joka edellisiin kysymyksiin oli vastannut jostain kaukaa, välinpitämättömästi, katsahti nyt suoraan puheenjohtajaan ja sanoi paljon lujemmalla äänellä kuin ennen:

— Sitä on niin vaikea sanoa yhdellä sanalla, korkea oikeus … minulla ei ollut muuta neuvoa …

Puheenjohtaja sekaantui yhä enemmän osassaan. Hänellä oli ollut valmiina suunnitelma kuulustelua varten, mutta nyt sotkeentuivat kaikki langat hänen käsissään. Onneksi yleinen syyttäjä pyysi selostaa hiukan valmistavassa kuulustelussa esiintulleita seikkoja.

— Toimeenpannussa kuulustelussa oli syytetty kertonut, että hän oli koti-ikävän pakoittamana lähtenyt Siperiasta matkalle synnyinseudulleen toivoen tapaavansa siellä omaisiaan ja kuollakseen niiden parissa, mutta entisille asuinsijoilleen saavuttuaan huomannut, ettei ollutkaan elossa ainoatakaan hänen läheisistään. Tästä oli hän joutunut epätoivoon ja harkiten tehnyt rikoksen päästäkseen edes vankilaan ja sieltä hautaan kotimaansa poveen.

Yleinen syytäjä puhui omituisesti hymyillen ja painostaen sanojaan, mutta niin virallisenkuivakiskoisesti, ettei äänen sävystä voinut päättää, millä tavoin hän suhtautui syytetyn tunnustuksiin. Puheenjohtaja ei enää ymmärtänyt asiasta mitään. Hänelle oli opetettu, että rikolliset ovat yhteiskunnan hylkyjä, joita laki rankaisee, ja jotka se tekee vaarattomiksi. Lisäksi oli tämä ukko ollut Siperiassa, mutta ei edes sielläkään parantunut, vaan heti synnyinmaahansa palattuaan tehnyt uuden rikoksen. Hän oli varmasti luullut joutuneensa tekemisiin tavallista ovelamman vekkulin kanssa ja jo edeltäkäsin ihaillut viisasta tuomita, jonka tulisi langettamaan. Sen vuoksi oli hän nyt ymmällä, kun asia oli saanut tällaisen käänteen.

Puheenjohtajan kasvoilta olivat tekorypyt hävinneet, niillä väreili nyt hätääntyneen koulupojan ilme, sellaisen, joka ei osaa läksyään ja pelkää opettajan kysymystä. Ääni soinnahti hyvin epävarmalta, mutta oli sentään ison joukon luonnollisempi kuin äskeinen huonon näyttelijän pingoitettu puhetapa.

— Onko asia niinkuin yleinen syyttäjä tässä on selostanut?

Syytetyn ajatus tuntui nyt kokonaan palautuneen harhailuiltaan. Hän vastasi aivan varmasti.

— Kyllä se niin on, korkea oikeus.

— Kuinka kauan te olitte Siperiassa?

— Kuusikvmmentäkaksi vuotta.

— Mistä syystä te jouduitte Siperiaan?

— Se oli sellainen juttu, korkea oikeus, että minä tapoin miehen nuoruudessani. Veri oli kuuma ja asia meni niin tiukalle, että piti tappaa. Sitä siihen aikaan meidän puolessa viljeltiin viinaa runsaasti talkoo- ja tanssipaikoissa ja usein sattui yhteenottoja. Jollen minä silloin olisi joutunut rautoihin, olisin varmasti