Tyhjät kädet

By Pekka Sjöblom

Majakat ovat merenkululle hyvin tärkeitä laitoksia. Niiden toiminta on joko sen valtion tehtävä, tai sitten niiden yritysten, joiden osia majakassa on. Tällaisen osan huolto kuuluu sen valmistajalle.

Kun suomalainen asentaja saa tehtäväksee Austraaliassa sijaitsevan majakan huollon, sen piti olla nopeasti suoritettu, mutta kansainvälinen rikollisuus puuttui peliin. Kaapparit hylkäsivät hänet autiolle saarelle ilman mitään pelastumisen edellytyksiä.
Kirja "Paljain käsin" kertoo hänen tarinansa.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Mar 3, 2017
• ISBN: 9789523393417

Pekka Sjöblom

Kun kirjoitan jotan käsikirjoitusta ,niin usein käy siten että aihe loppuu kesken. Silloin on syytä sulkea teksti pöytälaatikkoonja miettiä joku uusi aihe. Toisinaan taas aiheesta ei tule loppua ja silloin on sitä jatkettava. Jos en niin tekisi, jatkaisin kuitenkin teeman käsittelyä edellenkin. On ilmeisesti hyvä laittaa tekstit valmiksi, kuin se että autoo niitä mielessään. Näin ainakin olen miettinyt.

Book preview

Tyhjät kädet

Valmistusmerkinnät

1. Luku. Yksin.

2.Luku. Työkalu.

3. Luku. Ana.

4.Luku. Pelastuslautta.

5. Luku. Pelastajat.

6. Luku. Rakastuminen.

7. Luku. Taistelu.

8. Luku. Viinatehdas.

9. Luku. Uusi asukas.

10. Luku. Likööriä.

11. Luku. Venetelakka.

12.Luku. Vieraita kaukaa.

13. Luku. Rina ja Olga.

© 2016 Pekka Sjöblom

Kustantaja: BoD - Books on Demand GmbH, Helsinki, Suomi

Valmistaja: BoD - Books on Demand GmbH, Norderstedt, Saksa

ISBN: 9789523393417

1. Luku. Yksin.

Iso kumivene lähtee rannasta. Se peruttaa hitaasti kohti syvempää vettä. Keulassa seisoo aseistettu mies, hän joka kylmästi komensi minut hyppäämään veteen. Ilmekään ei kerro mitä hän miettii, kun näkee minut yksinäisen saaren rantavedessä. Kun vene on erkaantunut riittävän kauaksi se kääntyy kohti avomerta, ja mies sen keulassa istuutuu tuhdolle. Vene kiihdyttää vauhtia ja pujahtaa riutan aukosta läpi. Se kääntää keulansa kohti paikallaan seisovaa rahtialusta. Näen vielä kuinka vene nostetaan laivan kannelle. Musta savupilvi laivan savupiipusta kertoo että alus on lähtenyt liikkeelle.

Kaikki sai alkunsa siitä kun lentolippuni hylättiin ja jouduin lähtemään paluumatkalle rahtilaivan matkustajana. Olin ollut työkomennuksella kansainvälisen majakkalaitosten huoltoyhtiön palkollisena Australiassa. Koska yhtiö lupasi päivärahat niiltä päiviltä jotka kuluu hitaan rahtilaivan matkassa, en katsonut mitään syytä kieltäytyä. Intialaisen laivayhtiön alus oli hyväkuntoinen ja kaikki oli kohdallaan. Mutta sitten tilanne muuttui. Olimme seilanneet jo useita päiviä, kun eräänä yönä 7 tai 8 miehen, aseistautunut ryhmä, valtasi aluksen. En tiedä miten se tapahtui, mutta minut herätettiin ja kysyttiin miksi olen aluksessa. Selitin että olen palaamassa työkomennukselta. Kun kerroin työstäni ja siitä kohteesta jossa olin ollut, kaappaajien johtaja komensi minut suljettavaksi hyttiini. Matka jatkui jälleen useita päiviä niin että pääsin vain aterioimaan ja kävelemään kannella vähän aikaa. Vartija seisoi ylemmällä täkillä katsellen minua. Lopulta minut käskettiin salonkiin. Johtaja ja laivan kapteeni keskustelivat kohtalostani. Ymmärsin että kaapparit eivät halunneet että minusta  tulee julkisuuteen tieto että olen laivalla. Kaikki miehistön jäsenet oli aasialaisia merimiehiä. Minä, Euroopan ja EY kansalaisena saisin yleisen huomion laajemmalle kuin vaan Intialaiset miehistön jäsenet. Missään vaiheessa ei kuitenkaan minun tappamiseni ollut kysymyksessä. Niinpä minut kuljetettiin autiolle saarelle jossa nyt mietin mitä mahdollisuuksia minulla oLähden kohti viidakkoa. Jotain ruokaa on saatava ja myös vettä koska hikoilen runsaasti.  Otan käteeni noin metrin mittaisen kepin koska en tiedä mitä viidakko pitää sisällään. Aluskasvullisuus on aluksi runsasta, mutta sen jälkeen puut valtaa alaa. Etsin jotakin hedelmäpuuta. Uskon että banaanipuut kasvaa täällä. Olen oikeassa sillä lähes heti silmiini osuu banaanipuu. Villibanaani on vain hieman sormeani isompi. Osa banaaneista on vielä vihreitä, mutta tertuissa on myös keltaisia. Puu ei ole korkea, joten yletyn poimimaan ison määrän keltaisia banaaneja. Täytän taskuni ja kuorin yhden. Maku on voimakas mutta syötävä kuitenkin. Syön vielä toisen ja mietin mitä juomista voi keksiä. Vilkaisu ympärille. Kookospalmun runko näkyy sivummalla. Sen alta maasta paljastuu kookospähkinöitä. Valitsen muutaman ja poistun viidakosta. Kepillä ei pähkinää saa avattua, joten lähden kohti oikealla näkyvää kalliota. Vilkaisen ylös ja puiden välistä pilkottaa vuoren huippu. Arvelen sen olevan noin kahdeksan kilometrin päässä. Eli saari on iso.

Saavun kallion luokse ja lasken pähkinät maahan. Lähden etsimään jotakin kiveä jolla saisin pähkinän rikki. Eräässä kohdassa on kallio rikkoutunut ja sieltä löydän pari kiveä. Toinen on kolmion muotoinen ja siinä on yksi terävä särmä. Sitten alkaa pähkinän takominen. Yritän hakata siihen reiän. Uskomattoman kova kuori antaa lopulta periksi. Kauniin valkoinen kookosmaito maistuu hyvälle. Juon koko pähkinän maidon. Sen jälkeen vielä banaania.

Kaikessa touhuamisessa on kulunut monta tunti. Aurinko on jo melko alhaalla. On keksittävä miten voin nukkua. Palailen alkuperäiselle paikalle. Lähelle viidakon reunaa, mihin jätän loput banaanit ja pähkinät. Suunnistan korkeiden kookospalmujen kasvupaikalle. Siellä on useita isoja lehtiä. Ilmeisesti myrsky on ne irrottanut koska ne eivät ole kuivuneet. Kokoan muutaman ja palaan paikkaan jonne olen jättänyt banaanit ja pähkinät. Levitän osan lehdistä alustaksi, ja syötyäni vielä banaanin ojentaudun lehtivuoteelle. Kun aurinko laskee, peitän itseni lehdillä ja nukun.

Herään johonkin outoon ääneen. Ääni muistuttaa soutamisen ääniä. Ensin loiskahdus, sitten veden kohina. Ja lopuksi uusi loiskahdus. Jotenkin ääni on kuitenkin epätodellinen ja siksi en nouse lehtien alta. Varovasti kurkistan lehtien välistä siihen suuntaan mistä ääni kuului. On vielä hämärä vaikka  taivaanranta on jo vaaleampi , ennustaen aurinkoisen päivän kohtaa koittavan. Vaaleaa hiekkaa vasten erotan tumman hahmon. Jokin lintu se on, mutta mikä. Isokokoinen ehkä joutsenen kokoluokkaa suurempi. Kaula on kuitenkin lyhempi. Se katselee minun suuntaa. Sitten se ääntelee, ja sama ääni jonka kuuli ja johon heräsin, kuuluu taas. Yritän varovasti nousta istumaan mutta silloin lintu kääntyy ja lähtee juoksemaan, kohti metsää. Ehkä se pelkäsi minua enemmän kuin minä sitä.

Päivä valkenee nopeasti. Puiden latvat kiiltävän jo auringon säteiden osuessa niihin. Varjot ovat vielä pitkiä mutta muuten on jo valoisaa.

Kömmin pois lehtien alta.  Yöllä on ollut usvaa koska lehtien ulkopinta on kostea. Lähden etsimään hedelmiä. Eilen syömäni banaanit eivät  antaneet kylliksi ravintoa. Nälkä kurnii vatsassa. Menen kuitenkin ensi noutama banaaneja. Kuorin yhden ja lähden syvemmälle metsään. Vaikka erilaisissa pensaissa ja puissa on hedelmiä, en niihin koske, sillä en tiedä onko ne syötäväksi kelpaavia. Olin jo ohittanut yhden pensaan kun mieleeni muistui että pensas on jotenkin tutun näköinen. Palaan takaisin ja todella. Pensas on kahvipensas. Otan muutaman pavun ja maistan. Todellakin, kahvia on hedelmä. Mutta en halua kokeilla kahvin vaikutusta vatsaani, vaan jatkan etsimistä. Pieni kitukasvuinen pähkinäpensas on ainoa mistä saan vähän syötäväksi kelpaavaa. Palaan rannalle, käytyäni vielä banaanipuun ja kookospalmun luona noutamassa lisää hedelmiä. Istun lehtikasalle ja mietin tilannetta.  Ravinto ja suoja ovat ensimmäiset asiat jotka pitää ratkaista. Pelkillä hedelmillä ei elä. Jotain ravitsevampaa on keksittävä.

Olen katsellut televisiosta erilaisia luonto ohjelmia. Useissa ohjelmissa on näytetty miten viidakon asukkaat hankkivat ravintonsa luonnosta. Vaikka metsästys on oleellinen osa ruuan hankinnassa, niin myös maasta löytyy hyvää syötävää. Eräässä ohjelmassa näytettiin kuinka naiset kaivoi maasta paksuja juuria. Juontaja selitti että kyseinen juuri vastaa perunaa. Meressä on myös kalaa. Pitäisi vaan keksiä, miten sitä saisi kiinni ja paistettua. Koska aamuvieraani ei ole ainoa, olisi hyväsi ruokavalikoimalle saada myös joskus lintupaisti. Siitä kehittyi seuraava tarve. Minun on saatava tuli aikaiseksi.

Kivi jolla olen avannut pähkinöitä menee keskeltä halki. Lähden uuden kiven etsintään. Kävellessäni mietin miten saisin tulen aikaiseksi. Kahta kuivaa puuta hankaamalla se pitäisi onnistua. Epäilen kuitenkin että siinä on jokin erikoinen tekniikka. Noo, annan sen murheen jäädä hautumaan. Kivivarastosta löytyy teräväreunainen kivi . Istun kivelle ja alan kaivertamaan pähkinää. Välillä on levättävä, koska kivessä ei ole sopivaa kahvaa ja sormet väsyy.

 Katselen ympärilleni. Jokin tumma kohta hiekassa pistää silmääni. Lähden katsomaan mikä siellä on. Tumma kohta on ojan tai puron uoma. Pohjalla virtaa vesi. Lähden kulkemaan puron vartta kohti metsän reunaa. Tiheässä aluskasvillisuudessa on aukko josta pujahdan syvemmälle metsään. Yllättäen saavun pienen lammen luokse. Vaikka vedessä on monenlaista roskaa, on vesi kirkasta. Menen rantaan ja kouraisen kämmenelle vettä. Puhdasta se on, ja maistan. Ihan raikasta ja hyvän makuista. Tutkin aukion. Idän puolella on hiekkainen alue. Tänne minä teen asunnon. Lähden takaisin rantaa tarkoituksena huuhtoa hiet kasvoilta.

Vasta vesirajassa huomaan että iso kalaparvi uiskentelee edestakaisin. Noin parikymmen senttiset, hopeanväriset kalat, ovat puron suistossa. Luultavasti, jostain vuorilta alkunsa saava puro, tuo mukanaan ravinteita.  Siinä olisi ruokaa yllin kyllin, mutta miten saan ne kiinni.                          

 Päivää on vielä jäljellä. Menen kohtaan jossa lehtipetini on. Nyt on hyvä aika yrittää tulen tekoa. Aikani viidakossa kierreltyäni löydän ison oksan. Se on nojallaan puun runkoa vaste ja siksi kuiva. Raahaan sen rannalle. Toivorikkaana lähden hakemaan kuivia sytykkeitä ja oksia. Palaan takaisin ja mietin miten ne kuvat kertoivat tulen sytyttämisestä näin alkeellisissa oloissa. Otan kepin jonka varasin alussa metsän petoja vastaa. Ja sitten hommiin. Alku tuntuu hankalalta koska oksa ,jota vastaa yritän keppiä hangata, on pyöreä. Vähitellen siihen tulee kuitenkin vako ja keppi pysyy urassa. Yritän ensin jonkinlaisella haravanvarsi otteella, mutta en kykene painamaa keppiä riittävän kovasti. Nousen seisomaan ja tartun keppiin molemmilla käsillä. Hiki virtaa pitkin joka paikka. Hankaan ja hankaan. En aio antaa periksi. Lopulta kun alkaa tuntua siltä että voimat ei riitä, näen yhtäkkiä pienen savukiehkuran nousevan kolosta. Saan isää voimia ja sitten kun pienet kipinät alkavat erottua, laitan sytykkeet paremmin hehkuvan kohdan päälle. Polvistun ja puhallan varovasti kohti hehkua. Pienen pieni liekki tarttuu sytykkeisiin. Sydän pamppaillen lisää kuivia ruohoja ja risuja. Kun tuli leviää myös risuihin, istun ja huokaisen syvästi. Olen saanut aikaan tulen. Mutta risut ei kauaa pala ja siksi laitan päälle oksia. Pian on nuotio kasvanut siitä pienestä alusta, oikein kunnon roihuksi.

Iltapäivän kestäneiden ponnistusten johdosta on minulla hirmuinen nälkä. Metsästä käyn hakemassa ison tertun banaaneita ja kookos pähkinöitä. Palaan nuotion ääreen ja syön. Ylpeänä tulen sytyttämisestä paahdan banaaneita tikun nokassa.

Mutta miten saan nuotion palamaan aamuun asti. Kerään kaikki hiilet ja kekäleet yhteen kasaa. Laitan yhden makualustalehden sen päälle ja sitten peitän kasan hiekalla. Toivon että tuli pysyy aamuun asti.

Ennen nukkumista mieti nykyistä asemaani. Yksin autiolla saarella vailla mitään selviytymisen mahdollisuuksia. Onko minulla edessä mahdoton tulevaisuus. Mieleen tulee monta asiaa joiden ratkaiseminen tuntuu mahdottomalta. Miten saan ruokaa joka olisi edellytys terveyden kannalta ? Onko viidakossa joitakin petoja jotka syövät minut suihinsa ? Mitä sitten jos sairastun ? Tai loukkaannun. Masennus iskee ja minulla ei ole keinoja sen taltuttamiseen.

Aamulla ei masennuksesta ole jälkeäkään. Haukkaan yhden banaanin ja levittelen nuotin peitteenä olleen hiekan . Kun tuli leimahtaa, paahdan vielä yhden banaanin. Vatsassa ei ole mitään ongelmia vaikka ruokavalio on se mikä se nyt on.

Aurinko on jo aika korkealla ja taivas kauniin sininen. Katselen merta. Mainingit tyrskyää vasten riuttaa lennättäen vaahtoa  säännöllisin väliajoin. Riutan sisäpuolella vesi on tyyntä. Ihan rannassa hiekka on sekoittanut veden ruskeaksi, mutta ulompana se on kristallin kirkasta.

Olen kerännyt jonkin verran ohuita ruokoja. Niiden lisäksi sellaista rihmaa jota luulen niineksi. Se on kuitenkin hyvin vahvaa ja käy siteenä. Kerään ruokoista jonkinnäköisen nipun sitomalla tyvipäät yhteen niinellä. Levitän latvapäät erilleen ja syntyneeseen koloon tungen pieniä oksia, sytytykseen käyttämääni naavaa ja heiniä. Hassun näköinen soihtu mutta toivon että tuli säilyy sille lammen aukiolle asti. Lähden astelemaa.

Lähellä sitä paikkaa josta pääsen lammelle, näen hiekassa jälkiä. Ne ovat suurempia kuin minun jälkeni. Sama lintu jonka näin ensimmäisenä aamuna, on ollut liikkeellä. Nyt sitä ei kuitenkaan näy.

Lammen aukiolla kerään kuivia oksia ja sytytän ne soihdulla tuomallani tulella. Sitten etsin  puuta jonka voisin laitta nuotioon. Kerään muutaman paksuhkon oksan ja vien ne nuotion luokse. Puu on sikäli erikoinen että se ei pala kuin pienellä liekillä. Mutta se palaa hyvin kauan. Vähän niin kuin kytemällä. Sen ominaisuuden olen huomannut silloin kun ensimmäisen tulensäilyttämisyön jälkeen avasin nuotion peitteen.

Joitakin isoja oksia kyseistä puuta on aukion laidalla. Kannan muutaman nuotiolle ja asettelen ne rinnakkain , nuotion päälle. Lisään oksia palavaan kohtaa niin että tulen liekit nuolevat edellä mainittuja oksia. Koska olen päättänyt rakentaa asuntoni tälle aukiolle, lähden tutkimaan mitä materiaalia lähistöllä on saatavissa.

Samaa laatua kuin edellisessäkin paikassa. Bambuja ja ruokoja. Niintä riippuu puiden oksista ja isoja lehtiä on siellä täällä.

 Kun olen edennyt hyvän matkaa viidakossa, näen valoa puiden välistä. Suunnista siihen suuntaan. Yllättäen tulen viidakon reunaan. Edessäni avautuu samanlainen hiekkaranta kuin omani, mutta se ei ole lahti, vaan ranta on suora ja kauempana se kaartuu oikealle. Katson vasemmalle, merelle. Siellä, noin muutaman sadan metrin päässä on valtavien kivien sekamelska. Isot pylväsmäiset paadet ja niiden välissä pienemmät kalliot ovat suojanneet rantaa meren voimalta. Kävelen rantaa pitkin. Jokin , siihen sopimaton kohta, osuu silmiini. Kun saavun lähemmäksi, huomaan että hiekasta pistää esiin veneen keula. Selvästi esiin pistävä keulapuu ja osa laitaa.

 Keulapiikissä oleva tuhon alla näkyy boksi. Avaan sen. Hiekan seasta löytyy ruostunut purkki. Se on jo syöpynyt puhki ja kelvoton. Toinen esine  on kuitenkin hyödyllinen. Se osoittautuu vasaraksi. Ilman vartta ja ruostunut, mutta käyttökelpoinen..

 Kun tutkin keulaa ulkopuolelta, näen raudan joka on kiinnitetty kölipuuhun suojaamaan köliä hankautumiselta. Ruuvit joilla rauta on kiinnitetty, ovat kalvaneet puun reiät isoiksi. Yritän kepillä saada raudan irtoamaan.  Isken myös varrettomalla vasaralla ja saan lopuksi raudan yläpään irti. Mutta se jatkuu veneen alle. Alan käsin kaivamaan hiekkaa, nähdäkseni minne asti se rautaa jatkuu. Olen jo luopumassa kaivamisesta, kun yllättäen tunne raudan olevan irti. Lopulta minulla on kädessäni hieman yli metrin mittainen rauta. Tunnen metalleja sen verran että kyseessä on ruostumaton lattarauta. Se on noin 10 milliä paksu ja 50 milliä leveä. Noin 30 sentin päässä alapäästä on reikä. Ruuvia ei siinä kuitenkaan ole ollut. Tai se on irronnut aikaisemmin. Otan raudan ja vasaran mukaani ja lähden kohti lampea. Nyt minulla on rautaa josta voisin tehdä työkalun. Ratkaisematta on vaan se, miten teen kyseisen esineen.

2.Luku. Työkalu.

Vatsa kerto no että ruokaa olisi saatava. Etsin sopivan pitkän mutta ohuen ruon. Jotenkin saan sen paksuimman pään halki useammasta kohdasta ja varovasti tulta käyttäen ne piikit teräviksi. Sidon niintä eri piikkien tyveen ja saan jonkin näköisen atraimen aikaiseksi.

Lisään risuja nuotioon jossa erikoispuut ovat pitäneet tulen. Sitten kalastamaan. Montaa survaisua ei minun tarvitse tehdä kun saan ison kalan harppuunaani.

 Ja hiillostettu kala maistuu taas hyvälle.

Ennen pimeyden laskeutumista, käyn noutamassa laavun tekotarvikkeita. Muutaman riuku ja niintä sekä palmun lehtiä. Myös polttopuita sylillisen. Puhdistan maan läheltä nuotiota. Sitten kaivan kuopan molemmille tuki riville. Kun ne ovat tukevasti pystyssä, sidon niiden välille paksuhkon vaakapuun. Sen ja molempien pystypuiden risteyskohdasta ,vinot riukut ja vielä kaksi riukua keskeltä. Kaiken sen komeuden päälle ladon isoja lehtiä. Sidon ne tyvipäästä vaakapuuhun ja keskelle yhteen riukuun. Päätyseiniin riittää yksi lehti. Kannan loput lehdet rakennelmani sisälle nukkuma-alustaksi. Viimeiset hommat teen nuotion valossa.

Aurinko on laskenut jo jonkun aikaa sitten. Sen viimeiset säteet ovat kurkistaneet majani sisälle, ikään kuin toivottaen hyvää yötä. Vielä kuitenkin valvon. Tutkin raudan palasta. Ehkä yritän katkaista raudan sen reiän kohdalta. Jos tungen raudan kivien väliin ja taivuttelen niin kauan että se katkeaa. Mutta nyt nukkumaan. Laavu tuntuu turvalliselta ja palmun lehdet peittona riittää siihen että uni tulee heti..

Aamulla lähden innoissani ja rauta kädessä kohti kivikkoa. Löydän sopivan raon ja tungen raudan siihen. Ilokseni rauta taipuu juuri siitä reiän kohdalta. Väännän ja oikaisen rautaa. Tunnen kuinka vastus kokoajan vähenee ja lopulta se katkeaa. Noin 35 sentin pala on juuri sellainen kuin toivoin.

Palaan lammelle. Lisään puita nuotioon ja lähden takaisin kivilouhokselle. Monta kiveä tulee käännettyä, ennekuin löydän sopivan. Kivi näyttää kovalta ja sen yksi sivu on tasainen. Painava se kyllä on ja siksi joudun huilaamaan pari kertaa ,mutta sitten pudotan kiven nuotion viereen. Otan lyhemmän raudan ja työnnän sen toisen pään nuotioon.

Syöminen on tärkeä toimenpide ja sitä nyt harrastan. Jokin muistikuva eilisestä viidakon tutkimisesta jäi mieleeni. Useiden harhailluiden jälkeen löydän etsimäni. Pienehkö pensas mutta ehkä minulle tärkeä. Kaivelen pensaan juuria, etsien juurta. Sieltä se löytyy. Runsaan reidenpaksuinen juuri. Katselen minne päin juuri on kasvanut. Usean metri päästä löydän juuren ohuemman kohdan. Ruumiillisen mittapuun mukaan noin ranteen paksuisena. Vielä jokunen metri ja se on peukalon paksuusluokkaa. Yritän katkaista se mutta eipä katkea moinen juuri. Saan kyllä sen kaivettua maasta mutta en poikki. Sitkeä on pirulainen. Palaan lammelle.

Nuotiossa rauta on kuumentunut tumman punaiseksi mutta ei kuitenkaan hehkuvaksi. Lisään puita nuotioon ja laitan raudan hiilloksen päälle. Otan jäykän lehdenpalan ja leyhyttelen sillä ilmaa nuotioon. Ja se auttaa. Rauta hehkuu vaalean punaisella. Nappaan vasara, johon ole tehnyt varren ja alan takoa raudan toista päätä, kiven päällä. Selviä merkkejä on takomisesta havaittavissa.. Uusi lämmitys ja takominen jatkuu. Jos minulla olisi digitaalinen iskumittari ja joka lämmityksen jälkeen painaisin laskurin nappia, niin voisin tietää kuinka monta kertaa lämmitän rautaa uudelleen. Mutta kun ei ole. Sitkeys kuitenkin palkitaan. Olen onnistunut teroittamaan raudan toisen reunan. Ei se vielä ole terävä niin kuin pitäisi olla, mutta kämmenistä ja sormenpäistä, olkapäihin asti, käteni sanovat että nyt riittää.

Kalareissulla ei sitä vastoin tarvita kuin hyvää tuuria ja onnea. Niitä löytyy taas sopivasti ja aikamoinen vonkale mukanani, lähden kohti majaa.

 Sitten näen sen. Sama lintu joka herätti minut ensimmäisenä aamuna, seisoo lähellä viidakon reunaa. Ilmeisesti on katsellut seipään kanssa vettä sohivaa miestä, ja ajatellut että lääkkeet ei ole tuollakaan ihan kohdillaan. Jos se