Taistelu kaivososakkeista

By Outsider

Pekka Lipponen on viettämässä aikaa Kalifornian huvilallaan ja pitämässä taukoa töistä. Yllättäen paikalle saapuu salaperäinen herra Coper, jolla on huonoja uutisia Pekalle: Sierra Monten osakkeiden arvo on romahtanut roimasti. Hätäpäissään Pekka myy osakkeitaan tälle herrasmiehelle, mutta hänen lähdettyään selviää, että kyseessä olikin huijaus. Miten hän pääsisi tämän miehen kannoille, ja kuka hän oikeasti on?Taistelu kaivososakkeista vuodelta 1958 on Outsiderin eli Aarne Haapakosken jännitysromaani, jossa seikkailee jälleen seikkailija Pekka Lipponen. Kumppaninaan hänellä on tällä kerralla veljenpoika Esko. Seikkailu vie aina Meksikoon asti.Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki ovat liikemiehiä, jotka ovat tottuneet matkustamaan ympäri maailmaa. Vaara vaanii kuitenkin yllättävissä paikoissa – edessä on kiperiä tilanteita niin New Yorkissa, Tokiossa kuin myös Pariisissa.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jun 4, 2021
• ISBN: 9788726824919

Book preview

www.egmont.com

1.

Saparola sijaitsi Tyynen meren rannalla Kaliforniassa, puolimatkassa Long Beachin ja Sant Diegon välillä. Se oli Pekka Lipposen kesähuvila, rakennettu punaisesta hongasta ja sisustettu Suomesta tuoduilla huonekaluilla. Siellä oli Lippos-suvun Rantasalmelta tuotu keinutuoli, Evertti Lipposen vanha matka-arkku, puupuntari, piimäleili ja muitakin supisuomalaisia esineitä. Synnyinpaikkansa mukaan Pekka oli ristinyt huvilansa Saparolaksi, koska Saparomäki olisi ollut amerikkalaisten vaikea ääntää. Meksikkolaiset sanoivat Pekan huvilaa Villa Saparoláksi ja isäntää senor Saparóksi, mutta mitäpä Pekka siitä välitti. Hän oli huvilaansa tyytyväinen ja tyytyväisiä olivat myös siellä käyneet vieraat, sillä Saparolassa oli aina kurkun kostuketta ja näläntorjuhtavälineitä.

Huvila oli kaksikerroksinen. Yläkerrassa sijaitsivat makuuhuoneet, alakerrassa keittiö ja suuri arkihuone avotakkoineen, siitä johti seinän levyinen oviaukko vilpolaan, jonka lattia oli punaisista liuskakivistä ja katto kalifornialaisista viiniköynnöksistä. Tämä oli paikka, jossa isäntä ja myös vieraat parhaiden viihtyivät mukavissa nojatuoleissa istuskellen, katsellen Tyynen meren vahtopäisiä maininkeja ja kuunnellen palmujen suhinaa. Tietenkin Saparolaan kuului myös sauna. Se oli kokonaan suomalaista tekoa, kiuaskivet Saparolammen rannalta Rantasalmelta ja seinähirret Lapin kelohongista. Omalta palstaltaan Inarista Pekka oli rakennustarpeet tuottanut ja Pavel Pohjala oli ollut timpermannina saunaa rakennettaessa. Ensimmäisenä saunailtana olivat Pekka ja Kalle-Kustaaa Korkki kylpeneet kilpaa jä Pekka oli ylivoimaisesti voittanut, Korkin juostessa korviaan pidellen lauteilta, kun Pekka oli heittänyt kolmannen kipollisen vettä kiukaalle. Sen jälkeen oli Saparolan saunassa ollut monia kylpyvieraita aina filmitähtiä myöten ja Saparolan saunasta ja sen isännästä puhuttiin sekä Long Beachissa että San Diegossa — jopa Hollywoodissa saakka.

Täinän seikkailumme alussa Pekka ja hänen veljenpoikansa Esko istuivat vilpolan nojatuoleissa päiväkahvia odotellen. Viikko sitten oli Pekka sulkenut konttorinsa New Yorkissa ja sanonut Eskolle, että hyppää kaaraan, nyt lähdetään saunomaan Saparolaan. Kalle-Kustaakin oli pitänyt lähteä mukaan, mutta hänelle oli tulllut este aivan viimetingassa ja niin olivat Pekka ja Esko ajaneet huvilalle kahden. Pekka oli julistanut, ettei viikon aikana puhuttaisi sanaakaan ahvääristä, vaan lekoteltaisiin auringossa ja hikoiltaisiin iltaisin saunan löylyssä. Mutta ihminen päättää ja kaitselmus säätää. Musta Molly oli juuri tuonut kahvin pöytään, kun vihreä auto ajoi huvilan pihalle ja siitä laskeutui romuluinen, punanenäinen mies, jolla oli panamahattu takaraivolla, räikeänkirjava silkkisolmio ja salkku kainalossa.

Saamme vieraita, Esko sanoi. Onko tuo liiketovereitasi, setä?

Pekka katseli miestä, joka hiukan jäykkäpolvisesti käveli pihakäytävää vilpolaa kohti.

En muista ainakaan nähneeni. Mutta ahväärimieheltä hän vaikuttaa. Saattaa olla rahamies, koska on noin komeat kultaiset kellonperät puketin päällä killumassa.

Ja neljänkymmenenviiden numeron kengät. Voisin lyödä vaikkea vetoa, Esko sanoi.

Reumatismia ilmeisesti polvissa, Pekka huomautti. Ja on kaveri joskus seisonut reikärautaakin vasten, koska vasen korvanlehden nipukka on ammuttu rikki.

Näyttää aikalailla gangsterimaiselta, Esko arveli. Solmio on liian räikeä ja liian paksua silkkiä Mutta puku on ensiluokkaisen räätälin työtä. Ja katsopas vain kalvosinnappeja. Jos niissä kiiluvat timantit ovat aitoja, ei mies ole ainakaan kymmenen taalan vippaaja.

Pianhan nähdään mitä hän on miehiään, Pekka sanoi. Hei, Molly, tuopa kolmannet kahvikupit pöytään!

Molly ja vieras saapuivat vilpolaan melkein yhtäaikaa. Mies nykäsi hattunsa yhä enemmän takaraivolle ja pyyhki silkkinenäliinalla hikeä otsaltaan.

"Onko tämä Villa Saparolá? hän kysyi.

Saparola on. Minä olen isäntä.

Miehen kasvoille levisi leveä hymy.

Itse ylipääjohtaja Lipponenko? Olipa minulla hyvä onni. Hän astui pöydän luo ja tarjosi kätensä joka oli kuin lapio.

Samuel Coper on nimeni. Minua sanotaan Samiksi. Asianajotoimisto Coper & Kumppanien johtaja San Franciskosta..

Pekka puristi vieraan kättä.

Ylipääjohtaja Lipponen New Yorkista. Hauska tutustua, johtaja Coper. Tämä nuori mies on veljeni poika Esko. Istukaa pöytään, mr Coper. Meillä sattui juuri olemaan päiväkahvin aika.

Sam Caper asetti salkkunsa tyhjälle tuolille ja istahti huohottaen.

Kiitos, kiitos, ylipääjohtaja. Turkasen kuuma päivä tänään. Lähdin jo aamulla San Franciskosta, joten kahvi Kyllä maistuu.

Molly kaatoi kahvia kuppeihin. Pekka mietti mitä vieraalla mahtoi olla asiaa. Olisiko joku sanfranciskolainen ahväärituttava lähettänyt hänet. Olihan Pekalla ollut liikeasioita tähänkin kaupunkiin, mutta mr Coper saattoi olla vallan omilla asioilla ja olipahan vain poikennut Pekkaa tervehtimään. Monet tuntemattomatkin halusivat puristaa kuuluisan miehen kättä, etenkin sen jälkeen kun Pekasta oli tullut avaruuseversti ja kuunkävijä.

Teillä on hieno huvila, ylipääjohtaja. Vietättekö usein täällä viikonloppuja? mr Coper kysyi.

Silloin tällöin, kun sattuu ahvääriasioilta joutamaan. Nyt olen lomalla, täytyyhän ahväärimiehenkin välillä rentoutua.

Mr Coper hörppi kahvia ja nyökkäsi.

Täytyy, täytyy. Me amerikkalaiset pidämme aivan liian vähän lomia. Liian paljon työtä ja kiirettä.

Ja ankina pektorusta ja verisuonten kalkkeutumista. Joo, sitä se on, Pekka myönsi. Liikeasiatko teillä on pääalana vai rikosjutut?

Hoidamme molempia, etupäässä kuitenkin liikeasioita. Asiakkaitamme on joka puolella Yhdysvaltoja ja jopa Meksikossakin. Nytkin olen matkalla Eusenadaan, tiedättehän meksikolainen kaupunki vähän matkaa rajalta.

Pekka nyökkäsi.

Minullakin on muutamia tuttavia siellä. Ovat käyneet täällä saunomassa. Muuan kaivosten omistaja Juan Banderas. Satutteko tuntemaan?

En tunne senor Banderasta, vaikka toimimmekin hyvin paljon kaivosalalla. Olemme viimeaikoina erikoistuneet kaivoskauppoihin.

Ahah! Vai kaivososakekauppoja. Minäkin olen joskus tehnyt sellaisia. Mutta niissä pitää olla pirskatin varovainen. Kaivososakkeita on vaikka minkälaisia. Onneksi minä olen ostellut vain varmoja papereita.

Mr Coper asetti kahvikuppinsa teevadille, ja näytti kiinnostuneelta.

Niinkö. Millaisia osakkeita olette ostellut?

Kultakaivososakkeita ja öljyosakkeita. Ne ovat yleensä varmoja ja kun minä lisäksi olen eksperimentti öljyalalla, niin ei satu vikapistoja. On minulla jonkun verran rautatieosakkeitakin.

Ettekö ole innostunut uraanista? Sehän on nyt valttia, Coper kysyi.

Jaa, siitä atomopommiaineestako? Pirskattivieköön, minulla oli eräitä rautakaivososakkeita, jotka menivät penkin alle, putosivat kahdeksankymmentä rosenttia. Pidin niitä vähän aikaa ja myin sitten taalalla kappale, vaikka olin maksanut yhdeksänkymmentä. Muutamia kuukausia myöhemmin samat osakkeet noteerattiin kaksisataa taalaa kappale, koska kaivoksesta oli löydetty uraania. Se olikin ainoa huono ahvääri mitä olen kaivosalalla tehnyt.

Eihän vain lie ollut kysymys Bardus & Regottan osakkeista?

"Niistä juuri. Tuli tappiota jotta rämähti. Mutta kukapa tietää mistä