Kädet ylös, urkkija

By Outsider

Pekka Lipponen on lähdössä Wienistä kohti Suomea, kun hän huomaa Suomen Turistiauton bussin ja päättää matkustaa tällä Kööpenhaminaan. Siellä ollessaan hänelle tarjoutuu jälleen jännittävä tapa päästä jatkamaan matkaa, nimittäin rahtilaivalla. Hän sotkeutuu kuitenkin tietämättään rikollisiin puuhiin, sillä laivassa on laittomia aineita ja miehistöllä ei ole puhtaat jauhot pussissa. Alkaa jännittävä ja hengenvaarallinen seikkailu Lipposen tyyliin.Kädet ylös, urkkija (1958) on Outsiderin eli Aarne Haapakosken jännitysromaani, jossa seikkailee tuttu veijarihahmo Pekka Lipponen.Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki ovat liikemiehiä, jotka ovat tottuneet matkustamaan ympäri maailmaa. Vaara vaanii kuitenkin yllättävissä paikoissa – edessä on kiperiä tilanteita niin New Yorkissa, Tokiossa kuin myös Pariisissa.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jun 21, 2021
• ISBN: 9788726824902

Book preview

1

Pekka Lipponen oli menossa ostamaan lentolippua Suomeen, kun hän Ringstrassella näki tutun näköisen, sinivalkoisen autobussin. Kun kuljettaja huomasi hänet ja vilkutti kädellään, Pekka poikkesi bussin luo. Suomen Turistiauton uusin loistobussi oli juuri lähdössä paluumatkalle Wienistä ja kun sattui niin mukavasti, että bussissa oli vapaa paikka, Pekka hylkäsi ajatuksen lentämisestä ja paättikin matkustaa Euroopan halki bussimatkustajana.

Tiesihän Pekka jo ennestään, että Suomen Turistiauton loistobusseilla voi matkustaa ensiluokan matkustajana kolmannen luokan hinnoilla. Ja Pekka on markoista kiinnipitävä mies. Hän tunnusti myös vilpittömästi, ettei hänellä koskaan ennen ole ollut niin hauskaa matkaa kuin viime kerralla, jolloin hän reissusi Suomen Turistiauton matkustajana Kööpenhaminasta Brysseliin — siitäkin huolimatta, että puukonheittäjät ja muut konnat olivat olleet hänen kintereillään. Eikä Pekan tarvinnut tälläkään kertaa kauppojaan katua. Tuli nähtyä München, Ausburg, Göttingen, Hannover, päätähuimaavat alppitiet, Zell am Seen loistonäkymät ja Tirolin viehättävät viinituvat. Matkalla Pekka tapasi vanhoja ahväärituttaviaan ja kun sitten viihtyisän matkapäivän jälkeen saavuttiin Kööpenhaminaan, Pekan oli haikea erota jo tutuksikäyneestä matkaseurasta.

Ajetaan yksintein Saparomäelle saakka, hän ehdotti kuljettajalle. Tarjoan koko matkaseurueelle kylvyn maailman parhaassa saunassa eikä meille nälkäkään Saparomäellä tule. Ongitaan Illunlammesta mustaselkäisiä ahvenia ja keitetään kunnon kalakeitto. Sopii sinne aitan vintille koko porukka nukkumaan …

Ehdotus sai kannatusta monien bussimatkustajien taholta, mutta eihän kuljettaja voinut tuumaan yhtyä, kun jo parin päivän kuluttua oli lähdettävä kuljettamaan uutta turistiseuruetta Wieniin. Minkäpä sille siis mahtoi. Koska aikaa oli laivan lähtöön vielä runsaasti, Pekka päätti käydä tapaamassa muuatta vanhaa liiketuttavaansa Istedgden. varrelle. Siitä matkasta koituikin sitten kohtalokkaita seurauksia ja Pekka joutui taas seikkailuihin, joissa hänen henkikultansa oli melkein hiuskarvan varassa.

. Mutta jätämme Pekan hyvän oluen ja tanskalaisten voileipien ääreen Istedgaden varrelle ja kerromme mitä tapahtui S/S Carolinassa, joka illan hämärtyessä laski Kööpenhaminan vapaasataman laituriin.

S/S Carolina oli vanha, loppuunajettu höyrylaiva, jonka virkaheitto perämies Stawinski oli ostanut romuhuutokaupasta Hampurin satamassa. Koska alus oli tarkistuksessa määrätty romutettavaksi, sille ei Saksassa annettu merenkulkuun tarvittavia papereita. Mutta Stawinski, josta oli laivan oston kautta tullut kapteeni, hinautti aluksensa erääseen puolalaiseen satamaan. Siellä se viipyi lähes puoli vuotta. Alukseen tehtiin vähäisiä korjauksia, sen ruostunut runko maalattiin mustaksi ja lippusalkoon kohotettiin Panaman lippu. Sitä ennen oli polttoainevarasto täytetty puolalaisella ruskohiilellä ja miehistöksi värvätty kymmenkunta hylkiötä. Kapteeni Stawinski oli saanut asiat luistamaan hyvin entisessä kotimaassaan. Hänellä oli samat lailliset paperit laivalleen. Ja mikä tärkeintä, hänellä oli Carolinan ruumaan lastattuna parituhatta kiiltävää peltikanisteria, jotka sisältivät puolalaista spriitä, elikkä varsovan laulua, kuten tämän ilonesteen kansanomainen nimi Suomessa kuuluu. Suomen markoiksi muutettuna Stawinskilla siis oli melko arvokas lasti, jonka hän oli hankkinut täysin laillisin keinoin. Mutta vielä arvokkaampi oli se lasti josta osa pieniin kangaspusseihin säilytettynä oli lukkojen takana kapteenin hytin suuressa kassakaapissa. Jos puolalaisilla satamaviranomaisilla taikka poliiseilla olisi ollut aavistustakaan tästä lastista, ei kapteeni Stawinski eikä hänen laivansa olisi ikinä saanut lähtölupaa merelle. Mutta Stawinski oli vanha tekijä huumausainekaupan alalla. Hän tiesi, että kokaiinia saattoi ostaa kaikista maailman suursatamista, kunhan vain osasi mennä puhuttelemaan oikeita miehiä ja omasi tarpeeksi pullean lompakon. Stawinski tunsi nämä tärkeät miehet ja hän oli myös salakuljettanut mukanaan sellaisen määrän dollareita, jotta oli kyennyt ostamaan lastin, mikä mustan pörssin hintoihin myytynä merkitsi miljoonia.

Tätä eivät puolalaiset viranomaiset tienneet. Eikä kapteeni Stawinski puolestaan tiennyt sitä, että hänen värväämänsä miehistön joukossa oli kaksi heppua, jotka olivat värväytyneet S/S Carolinan matruuseiksi, tarkoituksella päästä ensimmäisessä länsimaisessa satamassa livahtamaan laivasta. Miehet olivat näes kyllästyneet kotimaansa komentoon ja halusivat väljemmille vesille.

Samoihin aikoihin, kun Suomen Turistiauton bussi lähti Wienistä Kööpenhaminaa kohti, nosti myös S/S Carolina ankkurinsa Gdyniassa, suunnaten keulansa merelle. Ensimmäinen poikkeamissatama oli Lyypekki ja siellä puolalaiset matruusit livistivät.

Kapteeni Stawinski kiroili kuin mustalainen. Hän tiesi, ettei yksikään saksalainen merimies lähtisi hänen laivaansa — romutettavaksi tuomittu Carolina tunnettiin naamioinnista huolimatta kaikissa saksalaisissa satamissa hyvin. Kööpenhaminaan Stawinskilla ei olisi ollut asiaa, mutta hän päätti poiketa sinne pikavierailulle, hankkiakseen välttämättömät kaksi matruusia karanneiden sijalle. Ja tämän tehtävän hän määräsi perämies Pomazkulle.

Ellet puoleen yöhön mennessä hanki kahta matruusia, ripustan sinut isonmaston puomiin, Stawinski uhkasi. Värvää miehet taikka tuo heidät väkisin, mutta puolen yön aikana minun on lähdettävä satamasta täydellä miehistöllä.

Perämies Pomazku tunsi kapteeninsa- ja liiketoverinsa. Hän tiesi ettei Stawinskin tapana ollut puhella turhia. Kerran heidän seilatessaan yhdessä, Stawinski oli heittänyt laivan kapteenin mereen. Kapteeni oli ollut vähällä hukkua. Toisen kerran hän oli iskenyt puosulta kolme kylkiluuta poikki, kun puosu oli kieltäytynyt tottelemasta Stawinskin oikkuja. Stawinski olikin kooltaan jättiläinen ja hänen nyrkeissään oli kolmen miehen voima. Hän oli mies joka peloitti jo yksinomaan ulkonäöllään ja hänellä oli pistoolin lisäksi kumipamppu taskussa.

Perämies tiesi, että hänen tehtävänsä oli vaikea. Nyhafenista löytyi kyllä koska tahansa työttömiä merimiehiä, mutta Carolinan laiseen laivaan ei kukaan kunnon merimies halunnut lähteä. Ikäloppu alus saattoi upota pienemmässäkin myrskyssä ja sitäpaitsi oli spriin salakuljetus hommaa, jossa useimmiten joutui tekemisiin poliisien kanssa. Työttömätkin merimiehet vetelehtivät mieluummin Nyhafenin krouveissa ja odottelivat kunnollista pestiä kuin lähtivät pirtulaivan matruuseiksi.

Mutta Pomazku ei ollut ensimmäistä kertaa värväyspuuhissa. Hän tiesi kuinka miehiä saattoi hankkia helposti. Hän vaihtoi nuhjaantuneen pukunsa upouuteen perämiehen virka-asuun, pisti varmuuden vuoksi kumi- patukan povitaskuunsa ja lähti laivasta samoihin aikoihin, kun Pekka ja Rasmussen saapuivat Nyhafenin pääkadulle, tutustuakseen tämän maailmankuulun merimieskorttelin yöelämään.

Pekka oli nimittäin myöhästynyt laivasta. Aika oli kulunut Rasmussenin voileipien ja pilsneripullojen parissa aivan huomaamatta ja kun Pekka sitten oli muistanut, että ’Botnian’ piti lähteä satamasta kello 16, oli