Tiibetin lumimies

By Outsider

Seikkailijat Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki matkustavat öljy-yhtiön asioilla kohti Tiibetiä - he haluavat päästä osaksi tiibetiläisen vuoriöljyn rahakkaita mahdollisuuksia. He eivät myöskään ole ainoita, jotka ovat samalla asialla kyseisellä lentomatkalla. Lentokone kuitenkin putoaa ja Pekka ja Kalle-Kustaa ovat pian luonnon armoilla Himalajalla, missä on tuntemattoman maaston lisäksi ties mitä vaarallisia otuksia...Tiibetin lumimies (1957) on Outsiderin eli Aarne Haapakosken jännitysromaani, joka tarjoaa kirjaimellisesti hyytävää menoa Outsiderin tyyliin. Seikkailijana toimivat konkarit Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki.Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki ovat liikemiehiä, jotka ovat tottuneet matkustamaan ympäri maailmaa. Vaara vaanii kuitenkin yllättävissä paikoissa – edessä on kiperiä tilanteita niin New Yorkissa, Tokiossa kuin myös Pariisissa.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jun 21, 2021
• ISBN: 9788726825039

Book preview

1.

Lentokone, joka hiekan pölistessä ja moottorien pauhatessa nousi vaivalloisesti ilmaan Kabulin lentokentältä, ei olisi saanut lentolupaa ainoaltakaan eurooppalaiselta lentotarkastajalta. Se ei ollut rekisteröity kansainvälisin tunnuksin. Sen runko oli noen ja öljyn tahrima ja paikattu niin moneen kertaan, ettei alkuperäisestä päällyksestä ollut enää juuri mitään jälellä. Koneen moottorit kävivät raskaasti, pakoputket syöksivät metrin mittaisia liekkejä ja koneen runko tärisi peloittavasti pyrstöstä etunokkaan saakka. Mutta kaikesta huolimatta koneella oli uljas nimi: Himalajan kotka. Se oli maalattu arabilaisilla kirjaimilla koneen keskirunkoon. Mutta vain harva koneeseen nousseista matkustajista pystyi tulkitsemaan noita koukeroisia kirjainmerkkejä ja vielä vähemmin arvostelemaan koneen lentokelpoisuutta. Kabul on nimittäin paikka, jonne ylen harvoin eksyy valkoihoinen mies eikä missään kansainvälisissä lentoliikenneaikatauluissa ole merkittynä Kabul—Nesag—Lhassa nimistä lentolinjaa. On hyvin luultavaa, ettei linjaa enää ole olemassakaan, sillä Himalajan kotka oli yhtiön ainoa kone ja kun se syöksyi alas, niin …

Mutta älkäämme kiirehtikö tapahtumain edelle. Sinä iltana, jolloin Himalajan kotka nousi viimeiselle lennotleen oli koneessa vain kuusi matkustajaa; muuan salaperäisen näköinen venäläinen, eräs hevosnaamainen, lihava mies, kaapuunsa kääriytynyt buddhalaismunkki, turbaanipäinen, mantelisilmäinen hindu sekä. ystävämme Kalle-Kustaa Korkki ja Pekka Lipponen. Koneen ohjaaja oli arpikasvoinen, entinen saksalainen taistelulentäjä ja pilottina leukapartainen afganistanilainen, jolla oli filmitähden haymyhampaat ja fanaatikon syvät silmät. Lentoemäntää ei ollut ja mitäpä tehtävää lentoemännällä Kabul—Nesag—Lhassan linjalla olisi ollutkaan. Siellä ei matkustajille tarjoiltu enemmän ruokaa kuin juomiakaan. Jokainen sai tulla toimeen omien antimiensa varassa eikä ollut luokkarajoitukset erottamassa matkustajia. Jokainen sai kuvitella olevansa ensimmäisen luokan matkustaja — taikka turistiluokkalainen. Miten vain kutakin huvitti.

Moottorit kiskoivat savuten ja lieskaten konetta korkeuteen. Indus virta pilkahti näkyviin kiemurtelevana, sinisenä nauhana; sen vehmaat rannat piirtyivät kirkkaanvihreinä erämaan hiekasta ja ilta-auringon helossa kuulsivat Himalajan lumipeittoiset vuoret. Korkki ja Pekka istuivat etuistuimilla. Hiukan taampana torkkui synkkäkatseinen venäläinen salkku tiukasti kainalossa. Hindu ja buddhalainen munkki istuivat koneen keskiosassa keskustellen hiljaisella äänellä ja käsillään viittilöiden. Lihava hevosnaamainen mies oli ottanut korvatyynynsä ja pannut sen tuolin selustalle. Hän räpytteli silmiään ja haukotteli tavantakaa, mies kamppaili paraillaan nukahtaako vai ei. Kaikki tämä näkyi ohjaamon oven vierellä olevasta, kärpästen likaamasta peilistä.

Kone kiskoi sinnikkäästi korkeutta ja moottorit löivät liekkejä. Pilotti tuli ohjaamosta, työnsi virkalakkinsa takaraivolleen ja sanoi jotakin afganistanin kielellä. Saman lauseen hän puki sitten vaivalloisesti englanninkieliseen asuun:

Happiletkut olla jokaisen tuolissa. Te ottaa ne esille kun me lentää yli seitsemäntuhatta. Vettä olla säiliössä käymälä vieressä! Ja ilmaistuaan tämän melkoisia kieliponnistuksia vaativan tulkinnan hän nauroi, nyökytti päätään ja poistui ohjaamoon.

Pekka kohentautui mukavampaan asentoon ja hellitti syöksyvyötä.

Kaikenlaisissa koneissa sitä pitää lähteä lentämäänkin. Sano minun sanoneen, ettei meille kunniankukko laula. Katso pakoputkiakin: syöksevät tulta kuin ahjosta. Pirskattivieköön, Kalle-Kustaa, minä sanoin, että ei lähdetä tällä röttelöllä lentämään …

Korkki nyökkäsi.

Niinhän sinä sanoit, aivan niin. Mutta kun kysyin, että haluatko mieluummin matkustaa kamelilla Kabulista Kashmiriin, niin sanoit ei. Kun ehdotin, että lähtisimme jokilaivalla Karachiin, sinä sanoit ei. No viis’ minä sinun jukuripäisyydestäsi olisin muutoin välittänyt, olisi ratsastettu kamelilla vaikka Delhiin saakka, mutta koska minun on huomenna oltava Lhassassa, ei ollut muuta keinoa kuin panna kallis henkensä peliin ja lähteä lentämään. Ja etkö muista mitä kuljettaja sanoi: tämä on hyvä kone, Afganistanin linjan paras. Se toinen, joka lähti eilen, teki kuulemma matkaa yhdellä moottorilla ja siinäkin toimi vain puolet silintereistä. Antaudu siis kohtalon huomaan, Pekka.

Kyllä minä sinun asioittesi takia olen jo siksi monta kertaa kohtalon huomaan antautunut, että sen pitäisi riittää. Kun lähdin tälle matkalle, oli puhe että reissutaan kunnon koneilla ja ensimmäisessä luokassa. Täällä tarjotaan vain vettä …

Ei tarjota sitäkään, vaan sinun on itse käytävä juomassa jos janottaa, Korkki keskeytti. Vesisäiliö on tuolla ja siellä näkyy myös olevan peltimuki. Vai havitteletko sinä jo näkäräisiä .…?

Pekka luimautti tuiman katseen Korkkiin.

Minä en ainakaan aio kuolla vatsakatariin enkä muuhun teliruumiin. Kolmekymmentä vuotta olen nuortunut sen jälkeen kun jätin näkäräiset ja rupesin syömään porkkanapihviä. Mutta ethän sinä omaa parastasi ymmärrä, joten turha puhua. Sen minä vain sanon, että kun Öljyyhtiön kustannuksella matkustetaan, ei pitäisi tämmöisiin vekottimiin astua … Ja ilmakin täältä tuntuu loppuvan. Mikä kumman kaasukammio tämä oikein on …

Korkki kohotti happiletkun tuolinsa käsinojasta.

Nämä laitokset ovat korkealla lentämistä varten, kun ilma rupeaa loppumaan. Imasehan vain happea, Pekka …

Kone kääntyi vaakasuuntaan ja Pekka irroitti syöksyvyön.

Kaikenlaisia vekottimia niitä on. Ei kai tämä happo ole terveydelle vaarallista? En arvannut kysyä tohtorilta …

Kas kun et muistanut. Mitähän jos koettaisit elää muutaman tunnin ilman happea — tarkoitan nimenomaan happea, enkä mitään happoa.

Pekka huitasi kädellään.

No se nyt on samantekevää happeako vai happoa .… Mutta mitä nuo lumihuippuiset vuoret ovat? Pitäisikö meidän lentää niiden yli?

Trashimalaija. Tuo korkein huippu vasemmalla on Monte Sant Austeu, melkein yhdeksän kilometriä pilviä kohti. Mutta sen yli emme luojankiitos tarvitse yrittää. Nesagissa käännymme Lhassaa kohti ja lennämme vuoren solia myöten siinä viiden, kuudentuhannen metrin korkeudella.

Kone huojahti pahoin ja tuntui putoavan suoraan vuorenharjanteita kohti. Pekka tarrautui tuolin käsinojiin.

Pirskatinpirskatti! Mitä minä sanoin … Kohta tämä vekotin tipahtaa …

Älähän maalaile paholaista seinälle, Korkki varoitti. Ilmakuoppa se vain tällä kertaa oli.

Niin, tällä kertaa, Pekka toisti. Mutta entä seuraavalla kerralla. Voi samperi sentään, kun ei tullut otettua lentovakuutusta. Kuule, Kalle-Kustaa, sanotaan shoföörille, että kääntyy takaisin. Kyllä minä sittenkin mieluummin matkustan kamelilla taikka vaikka aasintammalla. Ja mikä pirskatin kiire meillä sinne Tiibettiin sitten on?

Korkki sytytti savukkeen ja katseli laskevan auringon valossa hohtavia vuorenhuippuja.

"Kiire meillä todellla on, sillä Lhassaan on matkalla muitakin samoille asioille kuin minä. Muistathan sen punapartaisen äijän Kabulin hotellissa. Hän on Mexiko-Oilin miehiä ja aikoo siepata öljyoikeudet aivan röyhkeästi. Miekkonen katosi