Ampiaisen arvoitus

By Outsider

Arkkitehti-salapoliisi Klaus Karma kohtaa työssään päivittäin värikkäitä hahmoja ja kohtalokkaita mysteereitä. Ei siis ole sattumaa, että kun Ampiaiseksi itseään kutsuva arvoituksellinen hahmo jättää jälkeensä selvittämättömien murtovarkauksien vanan, Karma kutsutaan paikalle. Ainoa johtolanka on Ampiaisen jättämä käyntikortti, mikä kielii älykkäästä ja laskelmoivasta vastustajasta, joka tietää täsmälleen mitä vihjeitä tiputella etsijöilleen.Ampiaisen arvoitus on salamyhkäisiä käänteitä pullollaan oleva salapoliisiromaani. Teos on osa Karma-sarjaa, jossa salapoliisi Klaus Karma seikkailee rikoksen ja murhamysteerien maailmassa 1900-luvun alun Suomessa.Klaus Karma on älykäs ja omaperäinen arkkitehti, joka on kunnostautunut myös salapoliisina. Karma-sarjassa hän seikkailee rikosten ja murhamysteerien maailmassa 1900-luvun alun Suomessa.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: May 7, 2021
• ISBN: 9788726657999

Book preview

www.sagaegmont.com

I luku.

Klaus Karma kohotti hitaasti jalkansa takan reunustalle ja hänen täyteläisille kuukasvoilleen kohosi kiusaantunut ilme.

Hmm, hän mutisi. Enpä oikein tiedä …

Komissaari Halla tuprutti kiihkeästi sikariaan.

Vanhan tuttavuutemme ja yhteistyömme nimessä pyydän: älkää jättäkö minua pulaan. Olen pannut parhaat mieheni tutkimaan noita salaperäisiä varkauksia. Itse olen heilunut mukana aamusta iltaan, mutta kaikesta huolimatta emme ole päässeet alkua pitemmälle. Tiedämme, että näiden viimeaikaisten rötösten takana on muuan salaperäinen mies, joka nimittää itseään ’Ampiaiseksi’. Ja piruvieköön; se ampiainen pistelee joka taholle.

Montako tapausta teille on jo ilmoitettu? Karma keskeytti.

Komissaari alkoi laskea sormillaan:

"Ensinnäkin kassakaappimurto Palo & Koppelon konttorissa. Saalis yli kaksisataatuhatta. Toiseksi ruhtinatar de Leszyn jalokivien varkaus — jalokivien vakuutusarvo kolmesataatuhatta. Kolmanneksi varkaus Markku ja Pojan konttoriin, saalis parisataatuhatta. Neljänneksi kassakaapin murto tuomari Okkin toimistossa — saalis plusmiinus nolla. Viidenneksi …’’

Ja kaikki nämä ovat tuon niinsanotun ’Ampiaisen’ työtä?

Rikospaikalta on aina löydetty nimikortti, jossa on vain yksi ainoa sana: Ampiainen. Olen palvellut Helsingin poliisilaitoksella pian kolmekymmentä vuotta, mutta tämäntapaisia juttuja ei ole ilmennyt milloinkaan aikaisemmin, komissaari huokasi.

Ja tämän ampiaisen ammattitaito?

Kerrassaan ensiluokkainen. Murrot mannermaista luokkaa, ei koskaan sormenjälkiä rikospaikalla, äänetön työskentelytapa eikä yleensä minkäänlaisia jälkiä. Ampiainen on uusi tähti rikollistemme taivaalla ja loistava tähti onkin. Siksi …

Onko teillä minkäänlaista teoriaa?

Komissaari pudisti alakuloisesti päätään.

Etsivämme uskovat, että kysymyksessä on joku kansainvälinen kyky, Sing-Singin, Dartmooren ja Santén ’yliopistot’ käynyt tekijämies. Tukholman poliiseilta saimme tietää, että muuan Hale-niminen vanha tekijä on äskettäin päässyt Långholmista, mutta arvelevat hänen siirtyneen Tanskaan. Minun käsitykseni kuitenkin on, että Ampiainen on made in Finland. Eikä hän ei kuulu tavallisten ammattirikollisten kastiin. Olisin valmis uskomaan, että mies kuuluu parempiin piireihin.

Rikollisen kiinniottamisesta on muistaakseni luvattu melkoinen palkkio, Karma huomautti.

Kolmesataatuhatta markkaa. Sen ovat Ampiaisen takia kärsimään joutuneet luvanneet yhteispalkkiona. Senkin takia teidän kannattaisi yrittää, arkkitehti …

Karma naputti sormillaan tuolin käsinojaa.

Kolmesataatuhatta on paljon rahaa, hän myönsi. Sillä saisi jo sadan kilon säkin oikeaa kahvia …

Komissaari katsoi paheksuvasti puhetoveriinsa.

Te ajattelette aina vain kahvia — ja vielä mustanpörssin hintoihin. Se ei ole kauniisti tehty, arkkitehti.

Karma sammutti huolellisesti savukkeensa pätkän tulisijan kehysrautaan ja hänen silmiinsä kohosi humoristinen pilkahdus.

Toiveajatus vain, hän huokasi. En minä kuulu mustanpörssin asiakkaihin — paitsi joskus, kun sattuu tulemaan erikoisen kova tupakkapula.

Mutta ryhtykää nyt selvittämään tätä juttua. Ajatelkaa: taas saisi maailma kuulla sensaation: Klaus Karma ratkaissut Ampiaisen arvoituksen. Sanomalehdet kirjoittelisivat palstamäärin ja …

Karman emännöitsijä näyttäytyi ovella.

Täällä on eräs herra ja rouva, jotka haluavat tavata arkkitehtiä.

Karma nyökkäsi.

Pyytäkää heitä käymään sisään. — Ja te, komissaari, istukaa nyt vielä vähän aikaa. En usko, että vieraani häiriytyvät.

Ovi avautui ja sisään lylleröi arviolta noin satakaksikymmenkiloinen, upeasti pukeutunut rouvasihminen ja hänen vanavedessään pieni, kuivettunut mies, jolla oli lyhyt otsatukka, likinäköisen voimakkaat silmälasit ja hiukan nukkavieru puku.

Oletteko te yksityissalapoliisi Klaus Karma? rouva kysyi, pudottautuen läähättäen nojatuoliin, jonka resoorit peloittavasti vongahtivat.

Olen arkkitehti Karma.

Siis salapoliisi, josta niin paljon on puhuttu ja kirjoitettu. Minun nimeni on Pillgren. Tämä on mieheni, kirjanpitäjä Pillgren.

Pieni mies kumarsi melkein arasti, hypistellen takkinsa rintapieltä.

Istukaa, herra Pillgren, Karma kehoitti. Voitte puhua asianne aivan vapaasti, sillä tämä herra on vanhoja ystäviäni — oikeastaan työtoverini.

Kirjanpitäjä istahti varovasti sohvan laidalle ja rouva Pillgren otti puheenjohdon.

Rouva niisti äänekkäästi nenäänsä.

Asia on siten, että meillä on käynyt varkaita, hän aloitti. Emme ole kääntyneet vielä poliisien puoleen ja minä sanoinkin miehelleni, ettei se kannata. Ei Helsingin poliisit saa nykyisin mitään selville — ei ainakaan silloin, kun se vietävän Ampiainen on kyseessä. Eetu — tämä mieheni, yritti kyllä vastustella ja sanoi, että mennään poliisikamarille, mutta minä sanoin ei. Kyllähän me poliisit tunnemme ja on luettu sanomalehdistä niistä Ampiaisen ryöstöistä ja varkauksista, joten …

Karma iski merkitsevästi silmää komissaarille.

Kertokaapas juttu oikein juurtajaksain, hän pyysi. Koska, ja mitä teiltä on varastettu?

Rouva Pillgren niisti taas äänekkäästi nenäänsä suuriruutuisella pitsinenäliinalla, jonka hän oli kaivanut matkalaukkua muistuttavasta käsilaukustaan.

Se tapahtui viime yönä — aikaa minä en tiedä eikä sitä tiedä Eetukaan — hän kun nukkuu kuin hakotukki ja kuorsaa vielä! Niin, aamulla kun minä heräsin ja menin meidän buduaariin — meillä nähkääs on suuri makuuhuone ja buduaari on erotettu siitä työntöovilla, niin, kun minä menin suorittamaan aamukampausta, huomasin heti, että sifoonaarin päälle jättämäni briljanttikorvarenkaat, briljanttikaulanauha ja neljä erilaista briljanttisormusta olivat poissa. Silloin minä huusin Eetulle, että tule nyt heti tänne, sillä minun briljanttini ovat poissa. Ja sen saattekin uskoa, herra salapoliisi, että ne eivät olleetkaan mitään lasikoruja, vaan niiden yhteinen arvo teki neljäsataatuhattakahdeksankymmentä markkaa. Aivan tarkalleen neljäsataatuhattakahdeksankymmentä. Minä nähkääs pidän tarkan kirjanpidon kaikesta, mitä olen ostanut. Yksi niistä sormuksista oli kyllä Eetun ostama — hän osti sen syntymäpäiväkseni, täyttäessäni neljäkymmentäviisi vuotta …

Viisikymmentä vuotta, aviomies korjasi kainosti.

Rouva Pillgren pärskäytti nenäänsä kuin nuhainen vasikka.

Älä sinä puutu kertomukseeni, hän tuhahti. Niin, nyt ne korut ja briljantit ovat poissa ja teidän pitää etsiä ne. Kyllä me — tarkoitan, kyllä minä maksan kunnollisen palkkion — rahassa taikka luonnontuotteissa. Minulle on sattunut säästymään hiukan yhtä ja toista hyviltä vuosilta. Jos herra salapoliisi tykkää esimerkiksi kahvista, niin voisin …

Hmm, Karma äännähti. Mielenkiintoista, perin mielenkiintoista. Ihmettelen vain, kuinka uskallatte pitää niin arvokkaita koruja makuuhuoneessanne. Sellaiset pitäisi säilyttää pankissa.

Pankissa ne tavallisesti on säilytettykin, mutta minä otin ne eilen tallelokerosta, koska meidät oli illaksi kutsuttu Palokunnan talolle juhliin. Siellä oli ’Vanhaa ja uutta myyvien yhdistyksen’ johtokunnan puheenjohtajan viisikymmenvuotispäivät. Kutsukorteissa oli nimenomaan mainittu, että pitää olla iltapuku ja niin minäkin noudin briljanttini pankista. Juhla oli oikein ylentävä ja siellä oli paljon fiinejä ihmisiä — erään ministerin sisarenpoikakin, joka työskenteli aikinaan samalla alalla kuin minäkin — olen nimittäin ’Salon Sik-Sak’in’ omistaja — tiedättehän, antikvaariliike Poronajajankadulla. Joo, minä olen sen liikkeen omistajatar. No, otatteko te selvittääksenne tämän varkauden, herra salapoliisi? Kymmenentuhatta markkaa käteisellä, heti, kun varas on saatu rautoihin taikka kolme kiloa kahvia — oikein ehta mokkaa .. Mustassa pörssissä nylkevät sellaisesta kuulemma neljäkin tuhatta kilolta, mutta en minä tahdo olla mikään kiskuri ja …

Puhutaanhan palkkiosta sitten, kun olen saanut tapahtumasta ensin tarkempia tietoja. Mistä te esimerkiksi tiedätte, että jalokivenne varasti juuri Ampiainen?

Rouva avasi valtavan käsilaukkunsa.

No tiedänhän minä, kun piirongin päältä löytyi Ampiaisen nimikortti — aivan samoin kuin on kuulemma löytynyt monesta muustakin paikasta. Ja tässä se onkin — Rouva ojensi touhukkaasti valkoisen kartonkipalan.

Karma käänteli uteliaana korttia hyppysissään. Se oli tavallisen nimikortin suuruutta, puolikarkeaa kartonkia ja nimi ’Ampiainen’ oli painettu vanhanaikaisilla kursiivi-kirjaimilla.

Ja miten varas oli päässyt makuuhuoneeseen?

No senhän minä unohdin mainita, rouva huokasi. Ikkunasta, buduaarin ikkunasta. Siihen oli leikattu lasiveitsellä pyöreä aukko ja ikkunan haa’at avattu sen kautta. Meidän lokaali sijaitsee nimittäin ensimmäisessä kerroksessa. Meillä on kuusi huonetta ja palvelijain huone. Parkettilattiat ja …

Onko makuuhuoneen ikkunat kadun puolelle? Karma kysyi.

Kadun puolelle, joo! Meidän salin ja kirjaston sekä makuuhuoneen ja buduaarin ikkunat ovat kadun puolelle. Kun me muutimme tähän nykyiseen lokaaliimme, niin minä sanoin Eetulle, että meillä pitää olla valoa ja näköalaa, kun kerran maksaa niinkin korkean vuokran. Mutta saanko polttaa? Olen vähän hermostunut ja paperossi rauhoittaa … Saako olla, herra salapoliisi ja tekin herra siellä …

Herrat eivät kieltäytyneet Twenty-Goldista. Karmaa hymyilytti hänen nähdessään kirjanpitäjä Pillgrenin kaivavan taskustaan Sinikerhoa.

Rouva Pillgren yritti käsitellä savuketta maailmannaisen tavoin briljanttien koristamilla punakyntisillä sormillaan.

Joo, no herra salapoliisi. Teemmekö kaupat?

Karma ja komissaari vaihtoivat merkitsevän silmäyksen.

Luulenpa ottavani jutun hoitaakseni, Karma sanoi hitaasti. — Määrätyillä ehdoilla tietenkin.

"Jaa, epäileekö herra, etten minä pysty maksamaan sitä kymmentätuhatta …!

Ei suinkaan, rouva. Sellainen ei tulisi mieleenikään. Tarkoitan vain sitä, että saan kaikki tarvitsemani tiedot ja vapauden hoitaa jutun parhaaksi katsomallani tavalla.

No sehän nyt on selvä. Kääntykää kaikessa vain minun puoleeni — Eetu, tämä mieheni, on sellainen saamaton nahjus ja kun hänellä lisäksi on pankkivirka, niin hän ei oikein jouda. Kyllä teidän sopii tulla meille iltapäiväkahville — ja ottakaa tuo toinen herrakin mukaan. Hän näyttää oikein reilulta mieheltä … Mikäs teidän nimenne olikaan, herra?

Pakkanen, Halla ilmoitti. Vihtori Pakkanen. Olen rakennusmestari.

"Jahah. Vai rakennusmestari. Meidän tuttavien joukossa onkin monta rakennusmestaria. Herra varmaankin tuntee rakennusmestari Keinosen — sen, jolla on kolme kivimuuria kaupungissa ja joka on rakennuttanut kirkkojakin. Hän oli eilen illalla siellä juhlissa myös. Oikein reilu ja mukava mies … Mutta kyllä meidän nyt pitää lähteä. Eetu sai vain kahden tunnin loman pankista. No, te selvitätte sitten sen