Rakkaita lähimmäisiä

By Eva Hirn

Joskus intohimoinen harrastaminen voi saada pakkomielteisiä piirteitä. Muuan kamreeri harrastaa postimerkkien keräilyä niin innokkaasti, että harrastus saa koko hänen perheensä sekaisin – ja siskon epäilemään pilke silmäkulmassaan, että kamreeri olisi valmis myymään hänet postimerkin takia..."Miehen sivuharrastus" on yksi veikeistä ja humoristisista novelleista Eva Hirninin kokoelmassa "Rakkaita lähimmäisiä". Kokoelma sisältää kaksitoista novellia.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: May 21, 2021
• ISBN: 9788726306040

Book preview

www.egmont.com

Miehen sivuharrastus.

— Joudupas nyt, Jenni. Tällä tavalla meiltä menee hukkaan monta kallisarvoista hetkeä näyttelystä, kamreeri hoputti sisartaan.

— Minun olisi mentävä myyjäisiinkin. Jenni vaihtoi tohvelit läskipohjiin.

— Myyjäisiä naisilla on aina, mutta tämä on ensimmäinen postimerkkinäyttely tässä takaperoisessa maassa. Kerrassaan historiallinen tapahtuma. Kuudessa salissa on kahdenkymmenen miljoonan markan postimerkit! Kätköistä on ilmestynyt tavattomia aarteita. Esim. Chilestä lähetettiin amerikkalaisia vapaussodan neekerimerkkejä. Oli aivan kuin olisi keksitty uusi Rembrandt. Ja Persiasta suurenmoinen »ganzsache».

— Mitä se on? Maisematauluko?

— Kirjekuori tai kortti merkkeineen päivineen, Jenni parka. Nyt lähdetään, kamreeri kiiruhti.

Taidehallissa kamreeri vei Jennin ensin omalle osastolleen. Hän oli asettanut näytteille erilaisilla leimoilla varustettuja merkkejä.

— Katsos tätä, jossa on sekä leima että »tintenstrich». Ja tässä sininen leima sentralisoitu stripsiin, kamreeri esitti.

— Hm. Nämä töhrityt ovat rumia, sanoi Jenni varomattomasti.

— Tietämätön nainen! Sehän on kaunein näyte makaavasta ovaalista ja isoripsisestä merkistä. Tasaisesti leimattu neljältä puolelta. Naiset eivät seuraa muuta kuin torihintoja ja skandaaleja. — Katsos tätä Kustaa Aadolfin arkaistista profiilia, joka on leimattu yhdelle kulmalle. Se on maksanut 800 markkaa, innostui kamreeri kertomaan.

— Sinun luonnoton intohimosi vie meidät perikatoon, Anton. Hullu minä olin, kun rupesin sinun kanssasi samaan talouteen, Jenni päivitteli.

— Minä menehtyisin yksitoikkoiseen konttoriorjuuteen, ellei minulla olisi virkistävää sivuharrastusta. Se estää monen virkamiehen vajoamasta epätoivoon. Sitäpaitsi minun harrastukseni on edullinen rahojen sijoitus, joka kantaa hyvän koron.

— Maksa nyt niillä koroilla ensi kuun verot.

— Minä en tahdo muuttaa suurella vaivalla hankittuja merkkejä rahoiksi, mutta niillä on setelien arvo. Meidän talomme ei ole varaton.

— Tule katsomaan meidän liinakaappiamme tai eteisen korkkimattoa taikka kaasuletkua keittiössä! Talo on varaton, pihisi Jenni.

— Eihän ihminen voi saada kaikkea. — Minun kokoelmani on kuin isänmaan historia. Siinä kuvastuu Ruotsin vallan aika, eri vaiheet Venäjän Suomipolitiikassa ja myöhemmin Tasavallan ylpeät itsenäiset merkit. Etkö sinä pane arvoa kulttuurille?

— Mutta nehän ovat väärennettyjä. Tämänkin tulisi olla vihreän ja onkin keltainen. Tässä syrjässä seisoo niin, Jenni kääntyi toisen lasikaapin puoleen.

— Maailmankuulu kolmen shillingin merkki! Värinsä tähden se on 360 tuhannen arvoinen! Etkö näe, kuinka se hallitsee yksinäisessä majesteetillisuudessaan isoa taulua? Koko sivistynyt maailma kadehtii sitä Bambergiltä.

— Painata itsellesi sateenkaaren kaikki värit, sehän ei liene mahdotonta.

— Tahtoisitko sinä todellakin, että veljestäsi tulisi karkea väärentäjä? kamreeri kiivastui.

— Virheellisiä ja vääriahän te ajatte takaa. Väärä kuin väärä!

— Sinä et käsitä filatelistin työn syvää eetillistä merkitystä. Johtavat aatteet ovat surkean sekaisin sinun aivoissasi. Ennenkuin jatkamme, niin koeta asettua ymmärtävälle kannalle tätä ainutlaatuista näyttelyä kohtaan. Katso asiaa syvemmältä äläkä niinkuin naiset tavallisesti.

— Älä höpötä, Anton. Minun sielunelämääni nämä eivät vaikuta.

— Paina muistiisi nämä erikoiset korkkileimat — vieläpä pitkissä stripseissä!

— Tässä on iso kokoelma, Jenni sanoi kulkien eteenpäin.

— Drewsin miljoonien arvoinen näyttely. Minä tutkin sitä kuusi tuntia eilen, kamreeri sanoi hartaasti.

— Sinä olet merkillinen mies — oikein postimerkillinen päällepäätteeksi, Jenni nauroi.

— Minä soisin, että sinä saisit Fabergén mieheksesi, Hän pelasti kokoelmansa Pietarista tänne Suomeen. Täällä se on vakuutettu viidestä miljoonasta. Se on poikaa se! kamreeri intoili.

— Sinä möisit sisaresi paperilapuista, viheliäinen mies.

— Voisitko toivoa suurempaa onnea? Minä en ainakaan keksi edullisempaa naimiskauppaa. Saisit elää kauneudessa, oppien yhä paremmin arvostelemaan filatelistin työtä. Fabergé on tosin 70-vuotias — —

— Minä luovun siitä avioliitosta, Jenni sanoi kuivasti siirtyen toiseen huoneeseen. — Mitä nämä täällä ovat?

— Todellisia ynnäkkeitä.

— Mitä? Rakkauskirjeitäkö?

— Kirjekortteja, joihin merkki on suoraan painettu eikä liimattu. — Naisten sivistystaso on todellakin alhainen, kamreeri mutisi.

— Vihdoinkin kauniita merkkejä, Jenni osoitti toista seinää.

— Silmänlumetta. Näytteille panija on merkkien kokooja eikä filatelisti. Tule katsomaan suurenmoista suomalaista neliblokkikokoelmaa. Kaikki ovat irtirepimättömiä, viattomia kappaleita. Pinta nousee kananlihalle, kun näkee näin tyylikästä.

— Vahinko vain, että valkoinen reuna on unohtunut moniin arkkeihin.

— Vähämielinen nainen! Etkö ymmärrä, että arvo lisääntyy, kun näkee, mihin painokseen ja sarjaan merkit kuuluvat, kamreeri huusi niin, että ympärillä seisovat kääntyivät katsomaan.

— Täällähän on aunukselaisia ja karjalaisia, Jenni jatkoi.

— Kaikki väärennettyjä! Idioottikin tuntee ne vääriksi.

— Tietysti, sanoi Jenni, joka tunsi olevansa sukua mainituille olioille.

Kahden tunnin jälkeen Jenni sanoi riutuneena kamreerille: -

— Lähdetään kotiin, silmissä vilistää jo. Pian minä saan lievän aivohalvauksen.

— Sinua sietäisi vielä valaista monta viikkoa, mutta kotona istuu liiketuttava odottamassa, kamreeri vilkaisi kelloonsa.

Raitiovaunussa kamreeri kysyi:

— No, mitä pidit näyttelystä?

— Sinähän siellä koko ajan määräsit, mitä minun oli ihailtava. Minun päässäni surisee rynnäkkeitä ja spritsiä ja vendettoja — — —

— Vaikene taivaan tähden, Jenni. Kaikki nimitykset ovat sekaisin sinun aivoissasi. Vendetalla varmaankin tarkoitat puolitettuja merkkejä, joita saksalaiset käyttivät sotalaivoillaan. Ne ovat vinetanimisiä. Mitä sinä sanoisit, jos minä puhuisin Stopeliuksesta tai Lönrosista, kun on kysymys suurmiehistämme? — Eteisessä minä sain ostaa yhden »Lilla Pärlan», jossa on laattavirhe. Siinä