Myrkyttäjä

By Outsider

Asher ja hänen veljensä Roger ovat laatineet katalan suunnitelman, joka takaa heidän Jean-enonsa omaisuuden heille. Roger on kuitenkin vienyt suunnitelmansa vielä pidemmälle ja aikoo nyt pyyhkiä myös veljensä tieltään. Asherilla on kuitenkin hihassaan ässä, joka muuttaa pelin täysin..."Myrkyttäjä" on yksi Outsiderin eli Aarne Haapakosken samannimisen novellikokoelman jännitystarinoista. Kokoelmaan on koottu Outsiderin murha- ja mysteeriklassikkoja, kuten "Kavaltaja" ja "Sokea kostaja".-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Apr 23, 2021
• ISBN: 9788726812619

Book preview

www.egmont.com

Myrkyttäjä

Asher katsoi hermostuneesti kelloaan.

— Puoli kymmenen jo. Luuletko sinä … Hänen sanansa katkesivat ja hän nieleskeli tyhjää.

Roger naurahti hermostuneesti.

— Peloittaako sinua, veliseni?

Asherin silmissä kimalsi.

— Peloittaa … Minua peloittaa. Se on totta. Ajattelehan, jos tekomme saadaan selville.

Roger sekoitti teekuppiaan. Hänen kasvonsa olivat ilmeettömät.

— Raukka. Etkö sinä ikinä opi karistamaan pelkoa itsestäsi. Ihmettelen, että sinä uskalsit ryhtyä yritykseen. Olisit sanonut jo aikaisemmin, ettei sinusta ole tähän puuhaan.

— Sinä houkuttelit minut, Asher väitti. — Koko juttu on sinun keksimääsi.

— Niin onkin. Minä olen toiminut ja järjestänyt kaiken. Sinä saat osasi vallan ilmaiseksi.

Asher huokasi.

— Niin, meistä tulee siis Jean-enon perilliset.

— Ainoat perilliset. Ymmärrätkö, mitä se merkitsee. Ainakin miljoona kummallekin. Meistä tulee upporikkaita.

— Mutta jos salaisuus saadaan selville?

Roger iski nyrkkinsä pöytään.

— Sinä pahanilmanlintu. Etkö jo vihdoinkin voi lakata turhista paloitteluista. Olen vakuuttanut sinulle sata kertaa, ettei juttu ikinä tule päivänvaloon. Minä olen suunnitellut sen niin hienosti. Kuolemansyyksi todetaan vain sydänhalvaus …

— Mutta lääkeopillinen ruumiinavaus ehkä …

— Pötyä. Ei löydetä pienintäkään viitettä myrkkyyn. Kemisti Martell tuntee ammattinsa. Hän on opiskellut sekä Sorbonnessa että Berliinissä. Myrkky, jota hän minun tilauksistani valmisti, on ennentuntematonta. Sillä on se merkillinen ominaisuus, että se haihtuu jäljettömiin ruumiista, aiheutettuaan ensiksi kuoleman. Taitavinkaan lääkäri ei voi muuta kuin todeta sydänhalvauksen. Jean-enon sydän on lisäksi ollut viime aikoina heikko.

Asher katsoi taas kelloaan.

— Luuletko, että eno on jo kuollut?

Roger puhalteli savurenkaita.

— Ellei ole, niin hän nukkuu ainakin aivan näillä minuuteilla. Me emme poistu täältä minnekään, ennenkuin Gaston tulee ilmoittamaan asiasta. Hän käy tavallisesti ukon huoneessa illalla.

Roger värisi.

— Se on sittenkin murha … hän mutisi.

— Mutta se tuottaa miljoonan. Ajattelehan sitä, veliseni.

Seurasi tuokion tauko. Roger katseli salavihkaa veljeään. Hänen silmäkulmissaan paloi pahanilkinen välke.

— Mutta entäpä, jos eno olisikin tehnyt testamentin, jos hän olisi määrännyt omaisuutensa muille? Asher kysyi äkkiä.

— Sitä hän ei ole tehnyt. Olen ottanut asiasta selvää. Me kaksi olemme pääperijät — ainoat perilliset.

— Ja jos toinen meistä kuolee, niin sitten …

Roger naurahti.

— Mistä sellainen tuli mieleesi?

— Ajattelin vain. Jos sinä kuolisit, tulisi minusta yksinperijä. Jos minä taas kuolisin, jäisi koko omaisuus sinulle.

— Niinpä tietenkin. Sehän on luonnollista.

Asher joi kupissa olevan teen hitaasti loppuun.

— Haluatko lisää, Roger kysyi

Toinen pudisti päätään.

— En, tee maistui minusta suorastaan iljettävältä tänään …

Roger naurahti.

— Et mahdollisesti arvaa, mistä se johtui?

Asher kalpeni. Hän loi pelokkaan katseen veljeensä.

— Mitä tarkoitat?

— Sanoithan itse, että tee maistui omituiselta.

— Niin. Mutta mikä siinä oli syynä. Ethän sinä vain … Hänen sanansa katkesivat äkkiä.

Roger oli hetkisen vaiti. Sitten hän sanoi lyhyesti.

— Arvasit oikein, veliseni.

Asher hypähti ylös. Hänen kätensä vapisivat.

— Sinä kurja, sinä salamurhaaja …

— Titteli sopii myös sinulle, veliseni, Roger huomautti pilkallisesti.

Toinen lysähti nojatuoliin.

— Teessä oli myrkkyä ..?

— Niin. Arvasit oikein. Siksi tee kai maistui sinusta hiukan kummalliselta.

Asher tuijotti eteensä kuin mielipuoli.

— Sinä siis perit enon yksin. Mutta etkö ole ajatellut seurauksia. Kaksi kuolemantapausta samanaikaisesti. Se kiinnittää varmasti poliisien huomiota. Juttua aletaan tutkia ja sinä joudut syytteeseen …

Roger naurahti ivallisesti.

— Voinhan ilahduttaa sinua kertomalla totuuden. Minä en joudu syytteeseen, sillä sinä olet murhannut enon ja tehnyt sitten itsemurhan. Käsitätkö?

Kun toinen ei vastannut, Roger jatkoi:

— Muistatko erästä avointa valtakirjaa, jonka annoit minulle pari kuukautta sitten. Siinä on sinun omakätinen nimikirjoituksesi. Parhainkaan käsialantuntija ei voi väittää sitä vääräksi. Konttorissa kirjoitin sinun kirjoituskoneellasi tunnustuksen. — Siinä kerrotaan, että olet jo kauan kantanut kaunaa enoa vastaan ja päätät surmata hänet. Sinä olet sekoittanut myrkkyä hänen teehensä ja samalla myös omaasi. Tunnustus on kirjoitettu koneella, mutta alla on sinun eittämätön nimikirjoituksesi. Tämä kirje on hallussani ja kun sinä olet nukkunut — kun sydämesi on lakannut sykkimästä, jätän minä kirjeen tuonne pöydälle, mistä poliisit löytävät sen … Miten sitten käy, veliseni.

— Olet paholainen, ilmetty paholainen …

— Huomaatko nyt, Roger jatkoi, — miten hienosti olen järjestänyt jutun. Minua ei kukaan epäile. Sinä olet jättänyt jälkeesi tunnustuksen. Siinä ei ole pienintäkään epäilyksen varaa. Eno on kuollut, sinä olet kuollut. Minusta tulee kahden miljoonan perijä.

Asherin katseessa oli mielipuolen tylsistynyt ilme. Myrkky alkoi vaikuttaa hitaasti. Hän tunsi kummallista raukeutta ruumiissaan. Roger ilkamoi:

— Olen ottanut kaikki seikat huomioon. Me olemme talon tässä osassa kahden. Kaikki väliovet ovat suljetut. Jos sinä alkaisit metelöidä, ei äänesi kuuluisi pitkällekään. Sitäpaitsi olen minä vahvempi kuin sinä. Voin pidättää sinut väkivalloin täällä, kunnes myrkyn vaikutus on tehnyt sinusta lopun. Sinulla on elonaikaa korkeintaan kymmenen minuuttia.

Asher kohotti päätään.

— Siinä ajassa ehtii tapahtua paljon …

Rogerin katse terästyi.

— Uhkailetko ehkä, pyydätkö apua?

— Mitäpä uhkaileminen auttaisi. Sinä olet tällä hetkellä voittaja, mutta miten käy lopussa. Rikosta seuraa rangaistus.

Toinen nauroi ontosti.

— Ethän vain aikone peloitella minua. Hermoni ovat erinomaisessa kunnossa. En ryhdy yritykseen, jota en tiedä varmasti voittavani. Minä olen voittaja nyt ja aina.

Asher nousi ylös.

— Anna minulle kynä ja paperia — mutta täällähän niitä onkin. Tässä onkin oikein hyvää pergamiinia. Hän repäisi neliskulmaisen kappaleen sikaarilaatikon suojapapereista ja kumartui pöydän ääreen …

— Aiotko kirjoittaa testamenttisi? Roger ilkkui.

— Ei, kirjoitan tunnustuksen, kirjoitan, että sinä olet murhaaja, Asher sanoi hitaasti.

— Hullu. Luuletko, että sellainen todistus koskaan joutuu poliisien käsiin. Teet aivan turhaa työtä, veliseni.

— Kirjoitan joka tapauksessa, Asher sanoi.

Roger vilkaisi avonaiseen ikkunaan.

— Jos aiot heittää paperisi tuosta ikkunasta ulos, on minun perin helppo etsiä paperi nurmikolta. Et liioin voi lähettää tunnustustasi postitse. Mutta ehkäpä aiotkin käyttää telepaattista tietä?

Asher ei vastannut. Hän kirjoitti kiihkeästi pergamentille.

— Luetko tunnustuksesi ehkä minullekin, Roger ilkkui.

— Mielelläni. Odota hiukan.

Asher jatkoi kirjoittamistaan. Sitten hän laski kynän pöydälle ja otti paperin käteensä.

— Haluatko kuulla, mitä olen kirjoittanut?

— Se on varmasti perin mielenkiintoista. Olen pelkkänä korvana.

Asher alkoi lukea:

"Täten ilmoitan minä, Asher Pearle, että enoni Jean Dubois, tuli murhatuksi jollakin salaperäisellä myrkyllä, jota on valmistanut kemisti Louis Martell St. Genevieve kadulla. Veljeni Roger on hankkinut tämän myrkyn ja maksanut siitä Martellille viisituhatta frangia. Tällä myrkyllä hän sitten myrkytti enoni, sekoittaen myrkkyä vanhuksen iltateehen. Lisäksi on veljeni myrkyttänyt myös minut, raivatakseen rikostoverinsa pois tieltä. Minä olen ollut samassa juonessa Roger-veljeni kanssa, vaikken koskaan ole täydellisesti hyväksynyt tätä kamalaa suunnitelmaa. Koska veljeni pelkäsi, että ilmiantaisin joskus hänet, hän raivasi minut tieltään, päästen sitten myös enon perinnön haltijaksi yksinään.

Vakuutan, että olen kirjoittanut tämän tunnustuksen aivan normaalitilassa ollessani, vaikka myrkyn vaikutus tuntuukin jo ruumiissani ja kuolema kolkuttaa sydämeni ovelle. Tahdon kuitenkin ilmoittaa tämän kauhean rikoksen, jotta pääsyyllinen joutuisi oikeudenmukaisen rangaistuksen kärsimään. — Mont-Piconin linnassa, 18. 11. 1928.

Asher Pearle."

Roger purskahti nauruun.

— Kaunis ilmiantokirje. Vahinko vain, ettei se milloinkaan joudu niiden henkilöiden käsiin, joille olet sen tarkoittanut.

— Älä ole siitä niinkään varma, Asher virkkoi, taittaen paperin huolellisesti kokoon ja hieroen sen sitten käsissään pieneksi palloksi.

— Aiotko heittää sen ikkunasta, veliseni? Roger ilvehti.

— Ei, niin typerä en ole. Minulla on paljon parempi keino. Kas näin.

Hän työnsi pallon suuhunsa, nielaisi pari kertaa ja ryyppäsi sitten teetä päälle.

— Nyt, veliseni on ilmiantokirjeeni varmassa tallessa. Kun sinä olet jättänyt kirjeesi poliiseille, tulee minun ilmiantokirjeeni vuoro. Tiedät kai sen, että jokaisen itsemurhan tehneen ruumis joutuu tarkoin tutkittavaksi. Muunmuassa suolisto ja vatsalaukku avataan … Katsohan, etsitään myrkkyä ja myrkyn jätteitä … Lääkärit löytävät pienen paperipallon … Se on lujaa pergamiinia … Kirjoitus näkyy silloin vielä selvästi … Niin, veliseni. Sinä olet sinetöinyt oman kohtalosi …

Varma kätköpaikka

Näppi-Ville oli suunnitellut kaappaustaan jo viikkokausia ja hän oli varma sen onnistumisesta. Puoli miljoonaa markkaa oli aivan hänen kättensä ulottuvilla — kiitos ukko Lundbergin, joka oli kylliksi tyhmä säilyttääkseen rahojaan kotonaan.

Näin oli asianlaita: Näppi-Ville oli erään tuttavansa välityksellä saanut tietää, että ukko Lundberg, saituudestaan ja omalaatuisuudestaan kuuluisa entinen suutari, joka omisti Töölön liepeillä kalliopalstan, oli äskettäin myynyt sen eräälle rakennusmestarille, joka puolestaan aikoi pystyttää kalliolle uudenaikaisen talon. Kauppahinta oli ollut puoli miljoonaa markkaa — perin vähän kaupunkitontista, mutta ukko Lundbergille se oli enemmän kuin hän oli koskaan kuvitellut omistavansa. Ja Villen tuttava, joka asiasta oli maininnut, oli myös tiennyt, ettäkauppasumma oli maksettu viidentuhannen markan seteleillä. Nämä sata kappaletta ’Snellmanin kuvia’ olivat nyt kätkettynä jonnekin ukko Lundbergin mökin komeroihin.

Näppi-Villen laiselle ammattimiehelle oli rahojen anastaminen sellaisesta kätköpaikasta oikeastaan perin yksinkertainen tehtävä — etenkin, kun ukko Lundberg oli jo vanhuudenhöperö, puoli kuuro ja melkein sokea. Hänen mökkinsä sijaitsi kallionkielekkeellä, yksinäisessä paikassa. Lähistöllä ei ollut ketään naapureja — ainoastaan pari rakennustyöläisten kojua. Naapuritontille oli nimittäin ennen sotaa aiottu rakentaa kivimuuri, mutta työt olivat jääneet kesken. Vain pienen koperon olivat kivimiehet ehtineet kallioon räjäyttää.

Tehtävä oli Villelle siis oikeastaan perin helppo, mutta sitä vaikeampi oli alibin järjestäminen. Kaiken varalta täytyi hänellä nimittäin olla varma valtti poliiseille, jos näiden päähän pälkähtäisi ruveta epäilemään häntä ukko Lundbergin rahojen varkaudesta — Villehän oli ennestään lujasti poliisien kirjoissa, joten ’dekkarit’ saattaisivat hyvinkin käydä häntä kovistelemaan.

Siksi hän olikin rakentanut alibinsa erikoisella huolella. Yövahti Kirjavainen oli kerrassaan sopiva henkilö — helposti viinaan menevä, mutta kunniallisten miesten kirjoissa. Hänen työmaansa oli eräällä uudisrakennuksella juuri sopivan välimatkan päässä Lundbergin mökistä. Ville oli tehnyt tuttavuutta Kirjavaisen kanssa ja luvannut jonakin iltana tulla rupattelemaan ja ottaa pullon mukaansa. Vanhana juonena Ville tiesi, että kun viinaan sekoittaa annoksen nuuskaa, tulee nauttija taatusti tajuttomaksi. Mennessään siis yövahtia tapaamaan, oli Villellä kaksi pulloa — toisessa oikeaa viinaa, toisessa nuuskasekoitusta.

Kaikki kävi kuten Ville oli laskelmoinutkin. Kun ensimmäinen pullo oli ryypätty melkein loppuun, plöräytti Ville yövahdin huomaamatta nuuskaviinaa tuoppiin eikä jo hiukan pöhnäinen yövartija huomannut mitään. Hän joi ystävänsä kehoituksesta tuopin pohjaan ja kuorsasi vähän ajan kuluttua kuin tukki …

Ville ei viipynyt Lundbergin mökissä neljännestuntia kauempaa. Hän löysi rahat pienestä arkusta tuvan pöydän alta eikä sitkeästi nukkuvalla Lundbergilla ollut aavistustakaan varkaudesta.

Tultuaan keskeneräiselle rakennustyömaalle, Ville kääri setelit tiukaksi rullaksi, sitoi siihen pitkän, ohuen rautalangan ja upotti käärön sitten tyhiään porausreikään, jonka hän jo aikaisemmin oli valinnut kätköpaikakseen. Reiiän suun hän peitti vartavasten valmistamallaan tulpalla ja hieroi kivitomua tulpan päälle. Asiaa tietämättömän oli suorastaan mahdoton keksiä porausreikää. Muutaman viikon — tai ehkä kuukauden kuluttua Ville ottaisi rahat kätköstä ja hankkisi matkapaperit vaikkapa Itä-Karjalaan …

Pari päivää kului eikä varkaudesta näkynyt mitään sanomalehdissä. Villekin alkoi jo rauhoittua — ja olihan hänellä varma alibi. Yövartija ei tietenkään uskaltaisi paikkansa menetyksen uhalla tunnustaa ’sammumistaan’, vaan vannoisi tarvittaessa, että hän oli istunut Villen kanssa koko yön … Merkillistä vain oli, ettei varkaudesta ollut noussut suurempaa hälyä, sillä ukko oli tietenkin heti aamulla huomannut rahansa kadonneiksi.

Mutta sitten tuli odottamaton tapahtuma väliin. Pari etsivää nappasi Villen kaupungilta ja hänet vietiin etsivään osastoon. Ville oli jo valmistautunut esittämään alibinsa ja ällistyikin aika tavalla, kun komissaari ilmoitti, että muuan vanha juttu, josta Viileä jo aikaisemmin oli syytetty, oli nyt selvitetty.

Siitä tulee ainakin puoli vuotta istumista, komissaari ilmoitti.

Joutaahan tässä talvikuukausiksi mennä valtionkin leipiin, Ville tuumaili, ajatellen puolta miljoonaa, jotka hänellä olivat varmassa tallessa. Keväällä voisikin sitten kaivaa kätkönsä esille ja siirtyä muille markkinoille.

Ja kävi kuten komissaari oli ennustanut. Osallisuudesta varastetun tavaran myyntiin tuomittiin Näppi-Ville kuudeksi kuukaudeksi pakkotyöhön. Mutta hän lähti naureskellen vankilaan … Mitäpä merkitsi kuusi kuukautta puolen miljoonan rinnalla …

Ja niin asteli Näppi-Ville sitten eräänä päivänä taas vapaana miehenä vankilan portista. Ensi töikseen hän nousi raitiovaunuun ja päätti ajaa taka-Töölöseen. ’Snellmanin kuvat’ saisi hän kyllä vaihdettua pienemmiksi hyvien ystäviensä välityksellä. Sitten passaisi hiukan juhlia ja …

Raitiotie kulki aivan läheltä sitä paikkaa, minne Ville oli varastamansa rahat kätkenyt. Mutta mitä se oli! Villen sydän tuntui lakkaavan lyömästä. Tontille oli kohonnut viisikerroksinen tiilimuuri, jota työläiset paraillaan viimeistelivät — ja porausreikä, jonne Ville oli rahat piiloittanut, oli ollut keskellä tonttia …

Kavaltaja

Viisi harmaatukkaista herraa istui mahonkisen pöydän ääressä.

Viisi täysinäistä whiskylasia oli pöydällä ja yhtä monta sinistä savujuovaa kiemurteli ilmaan Havanna-sikaareista.

Mr Hwett heitti puoleksi palaneen sikaarin tuhkakuppiin ja rykäisi kuivasti:

— Kello on jo kymmenen minuuttia yli kahdeksan.

— Niin. Mr Turin lisäsi. — Olemme odottaneet jo lähes neljännestunnin.

— Missä mahtaa Mr Liner viipyä? Hän on tavallisesti ollut täsmällinen, Mr Held, harmaatukkainen, silmälasipäinen mies puuttui keskusteluun.

Mr News, Lännen kaivosyhtiön puheenjohtaja kohautti hermostuneesti olkapäitään:

— Liner soitti minulle noin puoli tuntia sitten ja ilmoitti saapuvansa määräaikana. Olisikohan hänelle tapahtunut jotakin …

Seurasi tuokion hermostuttava tauko.

— Paljonko Mr Linerillä oli rahoja mukanaan? Turin kysyi.

— Koko yhtiön vuosivoitto, neljäsataa kahdeksankymmentäkuusituhatta dollaria ja kaksikymmentäviisi centtiä, puheenjohtaja ilmoitti.

Pöydän ääressä istuvat herrat loivat toisiinsa salavihkaisia silmäyksiä.

— Olisi pitänyt pyytää poliisivartio Linerin suojaksi, Mr Hwett sanoi.

— Niin, oli todellakin ajattelematonta, ettemme huomanneet ryhtyä varmuustoimenpiteisiin —. Mutta eihän aikaisemmin ole sattunut mitään tällaista — ja Mr Liner on täysin luotettava mies, Mr Findell, yhtiön sihteeri huomautti.

Puheenjohtaja rummutti laihoilla sormillaan hermostuneesti pöydänkulmaa.

— Niin, Mr Liner on kyllä luotettu mies, mutta …

— Mitä, mutta …? toiset neljä kysyivät yhteen ääneen.

Puheenjohtaja oli tuokion vaiti. Hän näytti olevan kahden vaiheella, puhuako vai vaieta.

— Mr Liner oli luotettava mies, News huomautti. — Tarkoitan, että hänen taloudellinen asemansa oli aikoinaan hyvä …

— Mitä …? Ettehän tarkoita, että …?

— En, en tarkoita mitään erikoista. Painostan vain sitä seikkaa, että Mr Linerillä on viime aikoina ollut suuria vastoinkäymisiä liikeasioissa. Hän oli melkein vararikon partaalla, News sanoi painokkaasti.

— Epäilette siis, ettei Mr Liner tulisikaan …?

— Tai, että hän aikoisi karata rahojen kanssa, Hwett lisäsi.

Puheenjohtaja taivutti päätään.

— Ei, en saata uskoa Lineristä sellaista. Hän on joka tapauksessa rehellinen mies, Mr Turin puuttui keskusteluun.

Puheenjohtaja nousi ylös.

— Hetkinen, hyvät herrat. Käyn ottamassa asiasta selon, soitan Mr Linerin kotiin.

Toiset nyökkäsivät äänettömästi. Mr News poistui viereiseen huoneeseen.

Parin minuutin kuluttua hän palasi takaisin. Hänen kasvoillaan oli tavallista vakavampi ilme:

— Hyvät herrat! Luulen, että otaksumani ovat sittenkin totta. Liner on poistunut kotoaan kolme neljännestuntia sitten. Hänellä on ollut matkalaukku mukanaan ja vaimolleen hän on ilmoittanut lähtevänsä kiireelliselle liikematkalle. Luulen, että on parasta ilmoittaa asiasta poliiseille.

— Linerkö karannut … vienyt rahat mennessään …?

— Se tuntuu uskomattomalta …

— Ehkä häntä on kohdannut joku onnettomuus …

Puheenjohtaja istahti paikalleen.

— Pidän velvollisuutenani tehdä asiasta ilmoituksen. Kuten tiedätte, minä olen vastuussa yhtiön rahoista. Olen luottanut Mr Lineriin ja jos hän on menetellyt epärehellisesti, joudun minä korvaamaan vahingon. Ymmärrättekö nyt asemani, hyvät herrat!

Mr Turin otti ensiksi puheenvuoron:

— Niin, Mr News on oikeassa. On parasta tehdä ilmoitus poliiseille. Jos mies aikoo todellakin karata rahojen kanssa, on välttämätöntä, että asia ilmoitetaan viranomaisille viipymättä.

Puheenjohtaja nousi uudelleen ylös.

— Tämä on raskas velvollisuus minulle. Mutta muuta en voi tehdä — minun täytyy puuttua asiaan.

— Jospa kuitenkin odottaisimme vielä hiukan — kymmenen tai viisitoista minuuttia. Hwett ehdotti.

Tämä hyväksyttiin. Herrat istuivat äänettöminä pöydän ääressä ja polttelivat sikaarejaan.

— Neljännestunti on kulunut, puheenjohtaja ilmoitti, — eikä Mr Liner ole tullut. Emme voi odottaa kauempaa.

Poliisit ryhtyivät tutkimaan tapahtumaa täydellä tarmolla. Todettiin, että Mr Liner oli lähtenyt kotoaan hiukan yli kello seitsemän illalla. Hän oli ottanut matkalaukun mukaansa ja ilmoittanut vaimolleen lähtevänsä kiireelliselle liikematkalle. Ajureita, passipoliiseja ja kaikkia mahdollisia henkilöitä kuulusteltiin tarkoin. Niin paljon saatiinkin selville, että miehen, johon soveltuivat Mr Linerin tuntomerkit, oli nähty kävelevän rantaan. Kello oli silloin ollut noin kahtakymmentä minuuttia vajaa kahdeksan.

Mr Newsin talo, missä yhtiökokous pidettiin, sijaitsi