Mauser 13 - 13 - 13

By Outsider

Kun Yhdysvalloista löytyy jäätynyt ruumis rakennustöiden yhteydessä, asiasta uutisoidaan laajasti. Ruumiin taskusta on nimittäin löytynyt mystinen salakielellä kirjoitettu kirje, jota yksikään asiantuntija ei ole onnistunut ratkaisemaan. Uutisen lukee myös Kalle-Kustaa Korkki. Hän tietää heti, mitä viestissä lukee. Edessä on jälleen jännittävä seikkailu – Kalle-Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen on aika matkustaa Dawe Gregg -nimiseen pikkukaupunkiin, lähelle ruumiin löytöpaikkaa. Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki ovat liikemiehiä, jotka ovat tottuneet matkustamaan ympäri maailmaa. Vaara vaanii kuitenkin yllättävissä paikoissa – edessä on kiperiä tilanteita niin New Yorkissa, Tokiossa kuin myös Pariisissa.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jan 27, 2022
• ISBN: 9788726812732

Book preview

Mauser 13 - 13 - 13

Cover image: Shutterstock

Kirja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu, ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista.

Copyright © 1959, 2021 Outsider and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788726812732

1st ebook edition

Format: EPUB 2.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1.

Miehet kaivoivat jäistä maata. Lapiomiehet työskentelivät kiroillen. He heittivät kohmeisia multakokkareita kasaan, nojailivat välillä lapioittensa varsiin ja heidän hengityksensä huurusi pakkasilmassa.

Annapa Ben hakun heilua, työryhmän johtaja huusi, ei tässä lapioilla päästä mihinkään.

Ben, hartehikas, karskinaamainen mies murahti.

Hiiteen koko Lännen puhelinyhtiö. Ruveta nyt ajamaan linjoja tänne kirottuun vuoristoon.

Vedämme johdot vaikka taivaaseen, jos joku vain maksaa meille, työnjohtaja virnisti. No, Ben, pane hakku heilumaan ja te, pojat, vetäkää pylväs paikalle lämpimiksenne. Antakaa lapioiden välillä jäähtyä.

Miehet murisivat tyytymättöminä.

Vielä tässä pitää pylväitäkin kantaa. Ennenvanhaan kun linjoja tehtiin, oli pylvässakki erikseen…

Joskus Aatamin aikaan, työnjohtaja virnisti. Mutta silloin ei linjamiehille maksettukaan dollaria ja kymmentä senttiä tunnilta.

Ben alkoi hakata laiskasti kamaraa, jonka lapiomiehet olivat paljastaneet. Hän heilutti hakkua kuin hätäaputyöläinen, pitämättä erikoista kiirettä. Työnjohtaja sytytti piippunsa ja puhalteli pitkiä sauhuja. Hän mittaili katseellaan matkaa vuoren rinteellä kohoavaan punaiseen rakennukseen. Ainakin kuusi pylvästä vielä, hän ajatteli. Huomenna iltapäivällä ehkä kaikki on valmista, mutta huomenna onkin jo lauantai… Hän ajatteli Dawe Greggin baareja ja Millyä, jonka kanssa hänellä oli sovittu kohtaus Greggin takahuoneessa. Hittosoikoon, kunpa nuo laiskurit pistäisivät toimeksi. Kuuden puhelinpylvään istuttaminen ei sentään ollut mikään hirmuurakka. Mutta miehet olivat laiskoja, niin kirotun laiskoja. Ja he eivät olleet tottuneeet kaivamaan jäistä maata… Ben puhalteli sauhuja ja silmäili punaista rakennusta vuoren rinteellä. Se oli kaksikerroksinen, matalakattoinen ja siinä oli pitkä, rautakaiteen suojaama parveke. Talon korkea kivijalka oli vuorattu tummilla liuskakivillä, verannan seinät olivat lasia, pilarit päällystetty punertavalla honkapaneelilla. Talo oli ilmeisesti aivan äskettäin korjattu. Siellä oli kovasti hienoa sisällä, paljon itämaisia mattoja, suuria maalauksia ja raskaita huonekaluja. Ben oli nähnyt monta huonetta käydessään talossa tutkimassa mihin puhelinjohdot vedettäisiin. Joku koroillaelävä pösö varmaankin. Nimi Martin Este ei sanonut Benille mitään. Hän ei ollut koskaan kuullut sen nimisestä miehestä. Mutta rahaa sillä äijällä täytyi olla, sillä puhelinlinjan vetäminen lähes kuuden mailin päässä olevasta Dawe Greggistä, maksoi sievoisen summan dollareita. Ainakin kolmetuhatta, ellei enemmänkin…

Benin huudahdus keskeytti hänen mietteensä.

Tulkaahan tänne, pomo. Täällä näkyy olevan jotakin erikgistä!

Työnjohtaja Dobson pani piipun taskuunsa ja käveli kuopan äärelle. Ben seisoi hakkunsa varteen nojaten, lapiomiehet olivat ryhmittyneet poteron ympärille ja tuijottivat maahan.

Eikös tuo ole jäätynyt jalka..?

Dobson nielaisi tyhjää ja pani vaistomaisesti piipun suuhunsa. Jäisestä maasta oli paljastunut miehen sääri, näkyi osa saappaan vartta ja harmaata housunlahetta.

Hautausmaa täällä onkin, joku miehistä sanoi.

Ovat vain panneet kaverit multiin arkutta, toinen lisäsi.

Se oli juuri tuo polven kohta, jota minä luulin kiveksi, eräs kaivajista täydensi.

Ja mä iskin siihen hakulla. Hittosoikoon! hakkumies pyyhki huurteisia viiksiään. No, mitäs nyt tehdään, pomo?

Kaivakaa varovasti jotta saamme ruumiin ylös, Dobson sanoi, irroita kamaraa varovasti poteron ympäriltä. Hakkaa tältä reunalta, hän neuvoi, potkaisten jalallaan poteron äyrästä.

Eiköhän tehdä kuoppa toiseen paikkaan, hakkumies ehdotti, annetaan äijävainajan olla siellä minne se on pantu.

Tämä ei ole hautausmaata, Dobson virkkoi. Ruumis on kaivettava esille ja joku käy tekemässä ilmoituksen Greggin sheriffille, hän sanoi päättävästi.

Tulee vain turhaa riesaa ja kaikenlaisia kuulusteluja — vaikka maksaa yhtiö kai palkan niiltäkin tunneilta, Ben murahti.

Maksaa varmasti. Anna hakun iskeä ja te, pojat, auttakaa lapioilla. Älkää murskatko ruumista, käsitelkää sitä varovasti.

Hakku ja lapiot alkoivat heilua. Vähän kerrallaan ruumis paljastui. Puolisen tuntia aherrettuaan miehet nostivat poterosta jäätyneen vainajan. Hänen kasvonsa oli murskattu muodottomiksi, hänellä oli harmaa khakipüku ja lyhyt turkki, saappaat olivat ruskeat, käsissä miehellä oli nahkahansikkaat. Jäisessä maassa ruumis oli säilynyt lahoamatta. Takin rintamuksessa oli kämmenenlevyinen punainen läiskä.

Pamautettu suoraan sydämeen, joku sanoi.

"Hyvin on osunutkin, kolmannen napin kohdalle…

Ja tuolla on ase. Tuhannentulimmaista, pojat… Eräs miehistä kumartui poteron laidalle ja nosti multakokkareiden seasta pitkäpiippuisen, ruosteenväriseksi muuttuneen pistoolin.

Dobson otti sen mieheltä. Ase oli yhdeksän, millin Mauser, niinsanottu Ukko-Mauser, jollaisia saksalaiset käyttivät ensimmäisen maailmansodan aikoina. Työnjohtaja hankasi kintaallaan asetta. Hän yritti virittää lukkoa, mutta se oli ruostunut kiinni. Tammilevyt perässä olivat pahoin lahonneet, mutta punainen yhdeksikkö erottautui vielä selvästi. Dobson irroitti panoslippaan. Siinä oli jälellä kuusi, hiukan vihertävänhalseaksi muuttunutta panosta.

On tainnut yksi paukku riittää, joku sanoi.

Kyllä se tuommoisella aseella riittää — melkein kuin sheriffin coltti, Ben lisäsi.

Dobson kihnutti kintaallaan panoslippaan kantta. Siitä tuli näkyviin aseen valmistusnumero. Se oli harvinainen luku: 13—13—13.

Muuan lapiomiehistä kurkisti numeroa.

Helkkari, hän sanoi. Kolme kertaa kolmetoista. En ole taikauskoinen, mutta…

Työnjohtaja laski aseen ruumiin rinnalle.

Griff, lähdette heti Dawy Greggiin sheriffin puheille. Kerrotte, että olemme löytäneet ruumiin. Ja pitäkää kiirettä. Te toiset, siirrytte tekemään seuraavaa kuoppaa. Tähän ei kosketa enempää. Onko selvä!

Selvä on, pomo, Ben murahti, lähdetään seuraavalle kuopalle, pojat.

Kalle-Kustaa Korkki silmäili aamun sanomalehteä, kun hänen katseensa osui kolmen palstan yli vedettyyn uutiseen:

SALAPERÄISEN