Punavyö

By Simo Penttilä

Klassikkosarjan avausosa!Eversti Martin "Punavyö" Lemond tähdittää villiin länteen sijoittuvaa seikkailusarjaa, josta ei puutu huumoria. Nasevasta sanailustaan kuulu Punavyö ilmestyy kuin tyhjästä siellä missä vääryys on hyvitettävä, ja hänen nimensä aiheuttaa kauhua villin lännen lainsuojattomissa. Matkatessaan ympäri Arizonaa jakamassa omakädenoikeutta Punavyö saa vierelleen sekalaisen joukon avustajia, joiden kanssa hän rankaisee konnia omaan kekseliääseen tapaansa.Avausosassa toverit Lal Meighton ja "Poju" Henriksen kohtaavat unohtumattomasti Punavyön selvittäessään hevosvarkauksia Griffinin kaupungissa. Pian ystävykset pääsevät todistamaan tapahtumien sarjaa, joka osoittaa todeksi Punavyön laajalle kiirineen maineen roistojen kauhuna.Punavyönä tunnettu eversti Martin Lemond jakaa oikeutta villin lännen roistoille klassikkosarjassa, josta ei nokkelaa sanailua ja vauhdikkaita käänteitä puutu!

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Feb 8, 2023
• ISBN: 9788728559338

Book preview

Punavyö

Cover image: Shutterstock

Copyright ©1958, 2022 Simo Penttilä and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728559338

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1.

KALJUPÄÄ JOEN SALUUNASSA

Kaljupää Joen saluuna Griffinin kaupungissa ei ollut hyvällä maineella pilattu.

Päin vastoin, kunnon ihmisten parissa siitä puhuttiin aina halveksivasti. Mutta Joe puolestaan viittasi kintaalla näille puheille, sillä, niin kuin hän sanoi, eihän kolmen ihmisen juoruilla ole mitään merkitystä. Kaljupää Joen laskujen mukaan ei koko Griffinissä ollut kunnon ihmisiä kuin korkeintaan kolme.

Kapakka oli alusta alkaen ollut Westonin kaksikerroksisen puutalon alimmassa kerroksessa Ponikujan varrella. Yläkerrassa oli Western Hotel, Lännen hotelli, minkä omisti Nikopoulos niminen kreikkalainen. Tämän hotellin maine kilpaili Kaljupään kapakan kanssa maineen huonoudessa.

Sinä pimeänä syyskuun lauantai-iltana, jolloin Ponikujaa käymäjalkaa etenevät ratsastajat ensimmäisen kerran näkivät saluunan, heillä ei ollut pienintäkään aavistusta paikan maineesta tai siitä, että muukalainen saattoi poiketa siihen vain henkensä kaupalla auringon laskun jälkeen. Erityisesti lauantai-ilta kuului olevan vaarallinen, koska lähitienoilta ja kauempaakin tulleet kuljeksijat silloin kokoutuivat Joen kapakkaan ikään kuin yhteisestä sopimuksesta halveksimaan kaikkia hiukankin paremmin toimeen tulevia ja säännöllisellä työllä itseään elättäviä tuttuja ja tuntemattomia.

Mutta he eivät tätä kaikkea tienneet. Ja tokko olisivat välittäneet, vaikka olisivat tienneetkin, sillä toinen heistä, kahden metrin pituinen jättiläinen, sanoi parastaikaa lyhyemmälle:

— Ei tuo saluuna näytä juuri peliluolaa paremmalta, mutta minun on nyt niin huikea nälkä, että menen sinne ja paistan sen isännän, ellei siellä ole muuta paistettavaa.

— Vastahan me söimme, sanoi lyhyempi, — kolme tuntia sitten. Sinulla täytyy olla vikaa vatsassa, sillä ei tuollainen nälkä ole luonnollista.

— On se, väitti pitempi vakavana ja jatkoi sitten halveksivasti: — Söimme muka vastikään! Mitä se sellainen syöminen oli! Pari vaivaista pihviä ja yksi pannukakku.

Lyhyempi hymähti itsekseen, mutta ei jatkanut väittelyä enempää syömisestä kuin vatsastakaan, vaan pysäytti hevosensa kapakan luo, missä sitoi sen kiinnityspaaluun. Jättiläinen seurasi esimerkkiä, ojensi sitten itsensä koko pituuteensa ja antoi tunnustuksen:

— Et sinä siellä Princetonissa sentään päässyt vallan piloille, kun vielä ymmärrät järkipuhetta.

— Tähän luolaan meno tosin on kaikkea muuta kuin järkevää, lyhyempi pudisti päätään puolittain piloillaan, puolittain tosissaan. — Mutta eihän sinua viitsi nähdä noin kurjana. Tule nyt, niin katsotaan, jäätkö laihuudestasi huolimatta jo tuohon oviaukkoon kiinni.

Kaljupää Joe itse oli tiskin takana, kun toverukset astuivat sisään, Öljylamppu, mikä riippui keskikaton kannatinpalkissa, valaisi hänen lihavia ja kelmeitä kasvojaan ja heitti hänestä tiskin takaseinälle selvän vaikka muodottoman varjon. — Varjo, sanoi pitkä ratsastaja myöhemmin, — teki kyllä parhaansa, mutta kun Kaljupää Joe sadankahdenkymmenen kilon painoisena oli täysin muodoton, niin ei sellaisesta möhkäleestä saa parempaa varjokuvaa millään.

Kapakkahuone oli yllättävän avara, niin että siihen seinävierelle mahtui kahdeksan pöytää, ja silti jäi tiskin eteen tilaa kylliksi seisaaltaan syöjille ja juojille. Keskipermanto pidettiin tyhjänä silloin tällöin järjestettäviä tanssi-iltoja varten, ja kun tiesi, kuinka reimasti kapakan kantavieraat tanssivat keskenään, niin ei ihmetellyt tanssitilan laajuutta.

Kahdeksasta pöydästä kuudessa istui miehiä, jotka nyt katselivat terävästi tulokkaita. Eräässä pöydässä korttipeli keskeytyi, kun erityisesti kaksimetrisen ratsastajan pituus näytti herättävän pelaajien huomiota.

Toverukset istuutuivat ikkunan luona olevan vapaan pöydän ääreen, ja kun keittiön puolelta melko pian ilmestyi pienikokoinen sekaverinen tarjoilija, niin jättiläinen tiedusteli ystävällisellä äänellä, mitä ruokaa talossa saattoi saada.

Tarjoilija vilkaisi tiskiin nojailevaan isäntään ennen kuin vastasi:

— Ei nyt päivällisaika.

— Enhän minä päivällistä pyytänytkään, pitkä selitti rauhallisesti. — Minulle riittää mainiosti ihan tavallinen pihvi. Ja jos sen kanssa saisi vielä paistettuja perunoita ja runsaasti sipulia, niin —

— Ei nyt pihvi, tarjoilija keskeytti. — Ei ruoka.

— No mutta tuolla ulkonahan seisoo kyltissä selvin kirjaimin, että täällä tarjoillaan ei vain juomaa vaan myös ruokaa.

Pitkä puhui hyvin verkkaan siltä varalta, ettei sekaverinen täysin ymmärtänyt englantia.

— Kuules, muukalainen, kuului samassa pelaajien pöydästä römeä ääni, — älä sinä rupea haastamaan riitaa Beniton kanssa.

Jättiläinen katsoi vilpittömästi ihmeissään puhujaan, joka vastasi katseeseen halveksivalla hymähdyksellä.

— Mitä minä sanoin? lyhyempi kuiskasi pitkälle matalasti. — Ei ollut järkeä tulla tänne ehdoin tahdoin hakemaan tappelua. Heitä on kaiken lisäksi kaksikymmentä eikä meitä ole minun laskujeni mukaan kuin kaksi, tai sanotaan nyt vaikka kaksi ja puoli, jos otetaan sinun pituutesi huomioon.

Jättiläinen näytti miettivältä. Sitten hän puhui samaan verkkaiseen tahtiin kuin äskenkin, osoittamatta sanojaan erityisesti kenellekään:

— Minä en yleensä koskaan haasta riitaa, mutta jos yhden pihvin tilaamista tässä ravintolassa pidetään riidan haastamisena, niin enhän minä sille mitään mahda. — Jättiläinen kumartui äkkiä kohti römeä-äänistä pelaajaa. — Entä mitä te sille mahdatte, mister tuntematon? Ja mitä isäntä tähän sanoo?

— Koeta hillitä itsesi, Poju! lyhyempi ehti varoittaa, mutta vahinko oli jo tapahtunut.

Mister tuntemattomaksi nimitetty romuluinen mies nousi nopeasti istuimeltaan, laski molemmat kätensä rehvakasti vyölleen, mihin oli kiinnitetty kaksi revolveritaskua, ja astui ratsumiehen vaappuvin askelin toverusten pöytää kohti. Hän pysähtyi vain metrin päähän siitä ja puhui harkitun pilkallisesti:

— Kaikesta huomaa, että minä olen teille mister tuntematon, mutta muut täällä olijat kyllä tuntevat minut. Ja kun te kysytte, minkä minä mahdan teille, niin tulin nyt näyttämään, että Nat Button kyllä mahtaa kelle tahansa mitä vain sekä täällä että vaikka Milagrossa.

Toveruksetkin nousivat nyt hätäilemättä tuoleiltaan.

— Taidatte tuntea meidät, lyhyempi sanoi. — Varmuuden vuoksi saanen kuitenkin esittäytyä siltä varalta, että joku sattuisi teiltä myöhemmin kysymään, kuka teille antoi selkään. Minä olen Lal Meighton ja tämä keskenkasvuinen ystäväni tässä tuntee nimen Henriksen.

— Mitä te täältä haette? Kaljupää Joe sekaantui keskusteluun. — Ei tämä paikka ole Milagron herroille, tänne tulee ainoastaan kunnon ihmisiä.

Isäntä oli tuskin lopettanut viimeisen lauseensa, kun Buttonin kädet tarttuivat revolvereihin. Aseet eivät kuitenkaan ehtineet kohota senttiäkään, sillä toverukset toimivat nopeasti.

Jättiläinen tarttui molemmilla moukarikourillaan Buttonin käsiin niin, että ne irtosivat heti aseista ja jäivät kuin kahleisiin. Samanaikaisesti Lal Meighton tempasi tarjoilijan syliinsä ja nosti hänet pöytänsä reunalle istumaan. Henriksen taivutti Buttonin käsiä taakse päin sellaisella voimalla, että äsken niin suurisuinen kerskailija alkoi tuskissaan voihkia. Sitten Henriksen kiepautti Buttonin ympäri ja kahlitsi hänet rintaansa vasten. Sen jälkeen jättiläinen aina yhtä rauhallisella äänellä ilmoitti:

— Jos joku haluaa päästä pikaisesti eroon Buttonista, niin siihen on nyt mainio tilaisuus. Ei tarvitse muuta kuin täräyttää meihin päin. Nämä pienet kullanmurut ottavat kyllä luodit vastaan. — Henriksen puristi hiukan äskeistä lujemmin Buttonia. — Vai mitä sinä sanot, leukalappu?

— Minä pelkään, puuttui Lal puheeseen, — että tämä pikkuinen Benito menee ihan pian poikki. Elleivät paukkukojeet heti katoa näkyvistä, niin Benito ei ikänä tarjoile enää.

Parissa minuutissa kaikki revolverit olivat kadonneet. Kapakan kantavieraat huomasivat itsekseen sadatellen, että toveruksiin oli mahdotonta osua haavoittamatta tai kenties surmaamatta Buttonia ja Benitoa. Sen vuoksi he kyräillen luopuivat taistelusta, mikä ei ollut koskaan päässyt kunnolla alkamaankaan.

Syntyi pahaenteinen, painostava hiljaisuus, minkä lopulta rikkoi tiskin takaa Kaljupää Joen ääni:

— Vannon, että saatte häiritsemättä poistua, jos päästätte vankinne heti irti. Mutta jos ette nyt oitis tottele, niin panemme teidät vangeista piittaamatta matalaksi.

Henriksen huusi empimättä vastaan:

— Me lähdemme kyllä, mutta nämä kaverit seuraavat meitä kadulle saakka. Ei silti, että minä epäilisin sinun valaasi, Kaljupää, vaan kun en henno noin vain suin päin erota tästä Buttonista. Äläkä sinä sitä paitsi turhan takia suurentele asioita, isäntä! Ethän sinä voi missään tapauksessa ampua Buttonia! Hän on luullakseni ainoa mies, joka tuntee Buntanan tien, mitä teidän on pakko käyttää varastaessanne Milagron hevosia.

Toverukset alkoivat vetäytyä ovea kohti pakottaen vangit koko ajan suojakseen.

Kynnykseltä Lal vielä ilmoitti kapakan miehille:

— Me tulimme tähän luolaan ihan sattumalta. Ei meillä ollut aavistustakaan, että näin pian saisimme selville asioita, joiden takia ratsastimme Griffiniin. Milagrosta on viime kuukausina kadonnut toista sataa hevosta. Kun seuraava hevonen nyt katoaa, niin Kaljupää Joen kapakka katoaa myös kohta sen jälkeen, eikä Button ole näkemässä sen katoamista, sillä hän on kadonnut jo sitä ennen.

Kadulla toverukset vapauttivat vankinsa ja nousivat satulaan kenenkään estelemättä. Kun he olivat ratsastaneet kymmenkunnan metriä, niin Henriksen pyyhkäisi huuliaan ja sanoi:

— Valjaat ja vetimet! Mistä me nyt otetaan se pihvi?

2.

TAKAA KUULUU KÄSKEVÄ ÄÄNI

Lal Meighton, kautta koko Arizonan territorion kuuluisan Milagron tilan omistajan Thomas Meightonin ainoa poika ja perillinen, ei suinkaan ollut ensimmäistä kertaa Griffinissä, vaikka hän tällä kertaa olikin harhautunut Kaljupää Joen tunnettuun paukkupesään. Keskenkasvuinen Henriksen tosin otti saluunassa käynnin kokonaan omille niskoilleen ja väitti, että olihan tuosta käynnistä ollut etuakin, mutta Lal ei sittenkään ollut tyytyväinen.

— Me paljastimme korttimme liian aikaiseen, Lal punnitsi tilannetta heidän lähestyessään Hamiltonin hotellia, joka oli kaikin puolin säädyllinen viiden huoneen majapaikka. — Meidän piti kaikessa hiljaisuudessa pyrkiä hevosvarkaitten jäljille, Poju. Ja nyt me sen sijaan putosimme niille samoille jäljille niin, että jysähti. Olemme mekin yksiä scouteja! Kohta koko Griffin nauraa Milagron miehille, jotka hiipivät yhtä kuulumattomasti kuin — kuin ukkonen.

— Minä en syö enää koskaan! tuskitteli Henriksen Lalin itsesyytöksiä. — Minusta tulee sirkusnumero, nuori herra! »Jättiläinen, joka