Geronimo

By Simo Penttilä

Punavyö-sarja jatkuu kahden suuren mittelöllä!Geronimo, apassien kuuluisa sotapäällikkö, odottaa Pikkupuukkoa miehineen sotaan, mutta seitsenkymmenpäistä soturijoukkoa ei kuulu. Pian käy ilmi, että koko joukko on Pikkupuukkoa lukuunottamatta kuollut taistelussa, ja hänen epäillään kavaltaneen miehensä ryöstösaaliin takia. Pikkupuukko saa rangaituksensa, ja Geronimo vie joukkonsa kostamaan kuolleiden puolesta. Mutta kun hän kohtaa itse Punavyön, on kahden suuren mittelö väistämätön. Punavyö ja apassien mahtava päällikkö Geronimo ottavat mittaa toisistaan Punavyö-sarjan viidennessä osassa.Punavyönä tunnettu eversti Martin Lemond jakaa oikeutta villin lännen roistoille klassikkosarjassa, josta ei nokkelaa sanailua ja vauhdikkaita käänteitä puutu!

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Feb 15, 2023
• ISBN: 9788728559628

Book preview

Geronimo

Cover image: Shutterstock

Kirja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu, ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista.

Copyright ©1959, 2023 Simo Penttilä and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728559628

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1.

»HÄN TÄRVELI APACHIEN ASIAA»

Geronimo, apachien maankuulu sotapäällikkö, tuijotti ajatuksiinsa vaipuneena puhvelinnahkatelttansa edustalle sytytetyn nuotion hiipuvaan tuleen.

Pimennosta teltan takaa ilmestyi valon piiriin Kolme Sormea. Hän laski risukantamuksensa nuotion viereen, mutta ei ehtinyt lisätä kokon voimaa, kun Geronimo keskeytti hänen puuhansa:

— Anna olla, päällikkö sanoi lyhyesti. — Suuri tuli näkyy liian kauas nyt, kun taivas on alkanut seestyä. Tuo pieni tuli riittää kyllä mainiosti merkkivaloksi, elleivät apachit jo ole kokonaan menettäneet kykyään nähdä edes sitä, minkä he odottavat näkevänsä.

Kolme Sormea, joka yhä oli kyykkysillään nuotion ääressä, vilkaisi päällikköönsä. Tämän äänen sävystä ei saattanut erehtyä. Geronimo oli ilmeisesti raivoissaan.

— En usko, Kolme Sormea uskalsi puhua, — että Pikkupuukko olisi eksynyt jäljiltämme. Sitä paitsi hän tuntee tämän Tres Castillos-vuoriston melkein yhtä hyvin kuin oman tipinsä —

— Jota hän ei tunne lainkaan, Geronimo keskeytti terävästi ja alkoi sytytellä piippuaan. — Musta Koira vei naisen hänen wigwamistaan, eikä hän aavistanutkaan asiaa ennen kuin se oli liian myöhäistä. Minun täytyi surmata Musta Koira, koska hän oli kohottanut kätensä toisen naiseen, mutta en tehnyt sitä mielelläni. — Geronimo silmäili miettivän näköisenä Kolmea Sormea, joka äkkiä tunsi olonsa epävarmaksi. — Sinä olet sekoittanut vertasi Pikkupuukon vereen, Kolme Sormea, ja olet siis hänen veljensä. Sinä pyrit alituisesti puolustamaan häntä eikä se ole paha seikka, koska hän on veljesi. Mutta laki on sama kaikille, niin Mustalle Koiralle kuin Pikkupuukollekin. Musta Koira rikkoi lakia ja kuoli naisen tähden, ja Pikkupuukko kuolee myös, ellei hän ennen aamun koittoa ole tässä leirissä. Hänen rikoksensa on suurempi kuin Mustan Koiran. Sano minulle, Kolme Sormea, mikä rangaistus lain mukaan odottaa sitä, joka sodan aikana ei saavu sovitulle paikalle sovittuna aikana.

Kolme Sormea kohottautui seisomaan.

— Kuolema, hän vastasi vaisusti. — Ellei vihollinen ole ollut esteenä tiellä.

— Vihollinen, Geronimo toisti sanan, — vihollinen? Ovatko korvani huonontuneet, koska en ole kuullut laukauksia. Oletko sinä?

Kolme Sormea siirteli vaivautuneena jalkojaan.

— Matka rajalta tänne on pitkä, hän yritti selittää. — Jos Arizonassa ammutaan, niin ei ole varmaa, että ampuminen aina kuuluu Meksikoon.

Geronimo imi tuokion äänettömänä piippuaan.

— Käske Washega luokseni, hän lopulta sanoi. — Ja rukoile Usenia, että hän sallisi veljesi Pikkupuukon saapua perille ennen kuin aurinko nousee. Olen puhunut.

Kolme Sormea katosi äänettömästi rinteellä hiukan alempana olevan leirin suuntaan.

Geronimon piippu oli päässyt sammumaan ja hän sytytti sen uudelleen nuotion kekäleellä. Tupakka tuntui kirkastavan hänen aivojaan, joita viime viikkojen alituinen ajatteleminen oli pakostakin alkanut rasittaa. Sillä ei totisesti ollut helppoa johtaa kurittomuuteen pyrkivää laumaa maassa, missä vihollisen voima kasvoi päivä päivältä.

Vuosi sitten Valkoisten vuorten juurella olevasta San Carlosin reservaatiosta paetessaan Geronimo, apachien suuri päällikkö, oli kuvitellut tilanteen aivan toiseksi kuin minkälaiseksi se todellisuudessa osoittautui. Koko apachien kansa muka odotti vain hänen saapumistaan noustakseen sanansa syöneitä valkosilmiä vastaan. Koko kansa!

Geronimo unohtui hetkeksi tuijottamaan tuleen.

Jos koko kansa todella olisi hänen takanaan, niin Geronimo saattaisi hyvinkin taistella sille paremmat päivät. Mutta väite koko kansasta oli joko tyhmyyttä tai tahallista valhetta. Geronimo ei ollut alkuunkaan uskonut siihen. Hän jos kuka tiesi, etteivät apachit milloinkaan olleet taistelleet kansana vaan vain perheittäin tai klaaneittain. Eivät edes Cochise tai Mangas Coloradas¹ olleet saaneet koko kansaa mukaansa.

Ja tästä kaikesta tietämästään huolimatta Geronimo oli lähtenyt sotapolulle. Verinen tie osoitti hänen kulkuaan Valkoisilta vuorilta aina tänne Meksikon Tres Castillos-vuoriston rinteille saakka.

Minkä vuoksi?

Washegan tulo keskeytti Geronimon katkerien ajatusten juoksun.

— Tiedät miksi kutsuin sinut luokseni, Geronimo meni suoraan asiaan.

— Tiedän, päällikkö, Washega vahvisti ilmeettömästi. — Pikkupuukko on luullakseni miehineen mennyt ryöstöretkelle sen sijaan, että olisi viivyttelemättä johtanut joukkonsa tänne.

Geronimo nyökkäsi.

— Menetämme hyvän tappelijan, hän sanoi. — Pikkupuukko on hyvä tappelija mutta huono soturi.

— Pikkupuukko ei ole koskaan ollut San Carlosissa, Washega katsoi päällikköään suoraan silmiin. — Pikkupuukko ei tunne Valkoisten vuorten helvettiä, missä kesällä paistuu ja talvella jäätyy.

— Minä puolestani olin San Carlosissa liian kauan. — Geronimon kasvot kiristyivät.

— Lähdit ratsastamaan auttaaksesi avuttomia, päällikkö, Washega puhui juhlallisesti, melkein niin kuin olisi puhunut miehille neuvotteluteltassa. — Ilman sinua apachit olisi tapettu viimeiseen mieheen. Joidenkin roistojen tihutöiden takia valkoiset ilman syytä olisivat surmanneet jokaisen tapaamansa dinen.²

— Ja nyt Pikkupuukko kaikesta päätellen parastaikaa on yllyttämässä jenkkien vihaa. — Geronimo piti lyhyen tauon. — Otat viisi soturia mukaasi ja ratsastat laaksoon Arispen suuntaan. Pikkupuukko tulee varmasti sieltä. Hautaatte hänet siihen missä tapaatte, mutta päänahkaa ette saa ottaa.

— Entä jos hänen miehensä ryhtyvät vastarintaan? En toki pelkää taistelua vaan haluan vain varmuuden siitä, miten on meneteltävä.

— Vältät kahakkaa mahdollisuuksien mukaan, Washega, mutta kun minä määrään Pikkupuukon haudattavaksi, niin hänet myös haudataan. Jos kohtaat vastarintaa, niin nujerrat sen. Olen puhunut.

Washega kumarsi käsivarret ristissä rinnallaan ja Geronimo jäi jälleen hiipuvan nuotion ääreen yksin. Hän ei kuitenkaan saanut olla häiritsemättä yksinään kuin muutaman minuutin, kun Washega kiireisin askelin palasi päällikkönsä luo mukanaan kauan odotettu ja jo tuomionsa saanut, luihusti pälyilevä Pikkupuukko.

Washega nyökäytti päätään Pikkupuukkoon päin ja sanoi matalasti:

— Hänellä oli Animasin laaksosta lähtiessään seitsemänkymmentä miestä. Tänne hän tuli — ilman miehiä.

Pikkupuukko, joka oli pukeutunut valkoisen miehen vaatteisiin, pani merkille Washegan painottoman lauseenlopun, koetti kohentaa asentoaan ja sanoi:

— Minulla oli onnea. Oikeilla sotureilla onni liittyy taitoon. Miehillä, jotka olivat komennossani, ei ollut onnea eikä taitoa. He kuolivat oman tyhmyytensä takia.

— Kaikki seitsemänkymmentä, painotti Washega.

Geronimo kuunteli värähtämättömin kasvoin. Aidon apachin ei milloinkaan sopinut pienimmälläkään tavalla ilmaista tunteitaan, saati sitten suuren päällikön.

— Missä taistelu tapahtui? hän kysyi lyhyesti.

— Matkalla tänne, vastasi Pikkupuukko. — Lähellä Arispen tienhaaraa.

— Mitä tekemistä sinulla oli Arispessa? Suorin tie tänne kulkee San Bernardinon kautta.

Pikkupuukon kädet liikahtivat hermostuneesti.

— Ajattelin tuoda sotasaalista mukanani, päällikkö, hänen äänensä kuulosti epävarmalta. — Sanoivat, että Arispen pankki olisi helppo saalis. Mutta — Pikkupuukon ääni katkesi välillä — joku kavalsi meidät. Saimme pankin kassan haltuumme surmattuamme kaksi vartijaa ja ratsastimme kiireesti kaupungista —

— Te olitte siis itse kaupungissa, Geronimo varmisti kuulemaansa.

— Tietysti! Pikkupuukko ei kyennyt peittämään hämmästystään kysymyksen johdosta. — Pankkihan on kaupungissa Kauppakadun varrella.

Geronimo otti nuotiosta kekäleen, millä hitaasti sytytti uudelleen täyttämänsä piipun.

— Te olitte kaupungissa siitä huolimatta, että olit saanut käskyn tuoda soturit suoraan tänne.

— Saalis, päällikkö —

— Mikä saalis? Missä se saalis on?

Pikkupuukon kädet liikahtivat jälleen hermostuneesti.

— Valkonaamat hyökkäsivät kimppuumme —

— Etkö ollut valmistautunut siihen? Geronimo kysyi rauhallisesti.

— Heitä oli yli kolmekymmentä.

— Sinun seitsemääkymmentäsi vastaan!

— Mutta heillä oli kaikilla kiväärit, päällikkö. Meillä oli vain viisitoista.

Geronimo hätkähti vasten tahtoaan. Hänen oikea kätensä puristi vyöhön kiinnitetyn tomahawkin vartta niin, että rystyset vaalenivat.

— Animas-laakson kätköpaikassa oli sata kivääriä, hän sanoi.

Pikkupuukko vilkaisi kuin apua anoen Washegaan, joka tuijotti ilmeettömänä nuotiotuleen.

— Eikö ollut? Geronimon ääni kuulosti ukkosen jyrinältä Pikkupuukon korvissa.

— Oli kyllä, Pikkupuukko nielaisi. — Mutta menetimme niistä muutamia, kun meidän oli pakko lähteä niin kiireesti Arispesta.

— Muutamia, Geronimo toisti. — Vai muutamia? Aseistit Animasissa seitsemänkymmentä miestä, eikä sinulla valkoisten hyökätessä enää ollut omien sanojesi mukaan kuin viisitoista pitkää pyssyä. Viisikymmentä ja viisi sinä menetit. Pikkupuukko, olet kansasi pettäjä!

Geronimon sotatappara suhahti ilmassa ja osui keskelle Pikkupuukon otsaa.

— Hautaa hänet, Geronimo käski Washegaa. — Kukaan ei koskaan saa tietää, missä hän makaa. Kukaan ei koskaan laula hänelle lähtölaulua. Hän tärveli apachien asiaa.

2.

GERONIMO LÄHTEE LIIKKEELLE

Kun apachileiri auringon noustessa oli ryhtynyt aamupuuhiinsa, huomattiin miltei heti, että Kolme Sormea oli kadonnut.

Washega toi tapahtumasta tiedon Geronimolle, joka kuitenkin suhtautui asiaan ihmeteltävän rauhallisesti.

— Hän kauhistui veriveljensä kohtaloa, päällikkö sanoi ja jatkoi hetken kuluttua: — Erityisesti hän luullakseni pelästyi ilmitulon vaaraa, koska tunsi itsessään samankaltaisen petoksen halua, mikä vei Pikkupuukon kuolemaan.

— Petoksen? Washega toisti kysyvästi. — Etkö siis lainkaan uskonut Pikkupuukon kertomukseen?

Geronimo hymähti halveksivasti:

— Tarvitaan Pikkupuukkoa taitavampi mies pettämään Geronimoa, joka tuntee ihmisen. Pikkupuukon tarinassa oli tietysti totta se, minkä hän kertoi pankin ryöstöstä. Seitsemälläkymmenellä miehellä hän varmasti sai paljon rahaa haltuunsa. Mutta se, minkä hän vaivaisesti kertoi taistelusta Arispen tienhaarassa, oli valhetta. Samoin oli valhetta hänen väitteensä siitä, että olisi jo Arispessa menettänyt kiväärejä. Pankissahan oli hänen oman kertomuksensa mukaan ollut vain kaksi vartijaa, jotka surmattiin.

— En ymmärrä —, Washega pudisti päätään, mutta Geronimo ei antanut hänen jatkaa vaan lausui:

— Pikkupuukko johdatti joukkueen väijytykseen ehkä hyvinkin Arispen tienhaarassa. Hän ei varmastikaan aseistanut kaikkia miehiään Las Animasissa vaan otaksuttavasti myi viisikymmentäviisi kivääriä valkoisille. Hän antoi joukkonsa tuhoutua voidakseen itse pitää koko ryöstösaaliin, minkä hän matkallaan tänne leiriin kätki johonkin.

— Kuinka se olisi mahdollista? Washega tuijotti hämmästyneenä päällikkönsä kasvoihin. — Kuinka hän pystyisi salaamaan saaliinsa valkonaamoilta, jotka tappoivat kaikki hänen miehensä?

— Kaikkiko? Geronimo kysyi kylmästi vastaan. — Washega, voit olla