Valeqora Kuolematon

By Skessa Kaukamaa

Onko mitään toivoa jäljellä, kun jumalat ovat tuhoutuneet? Qyamian kansat vaeltavat paikkaansa etsien. Jokaisella on syynsä elää ja taistella. Kuitenkaan kyse ei ole enää sodasta, vaan jostain ihan muusta.

"Joskus taistelu on käytävä oman pään sisällä, ja yleensä juuri se on taisteluista kaikkein haastavin."

Valeqora Kuolematon on Qyamian kirjojen tarinan päätösosa ja vahvasti jatko-osa edelliselle romaanille, Falqure Kahlittu.


Qyamian kirjat:

Zequera Kätketty (2019)
Falqure Kahlittu (2020)
Valeqora Kuolematon (2022)

Koko Lohikäärmesydämestäni (novelli, 2021)

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Apr 19, 2022
• ISBN: 9789528033196

Skessa Kaukamaa

Olen keski-ikäinen onnellisesti naimisiin päätynyt naisimmeinen Mikkelistä. Lapsuudesta asti sydäntäni lähellä ovat olleet lukeminen, kirjoittaminen ja pelaaminen. Nuorten heppakirjat, omat heppatarinat ja Commodore 64 ovat vuosikymmenten kuluessa vaihtuneet lähinnä aikuisten fantasiaromaaneihin, oman kirjasarjan kirjoittamiseen ja pelaamista varten rakentelemani PC:n naputteluun. Yhä vieläkin sisälläni asuu se täysin sama pikkutyttö, josta piti isona tulla kirjastonhoitaja ja kirjailija... Mutta minusta tuli kuitenkin jotain muuta. Qyamian kirjojen myötä en yhä vieläkään pidä itseäni kirjailijana sanan jokaisessa merkityksessä, vaan olen tarinoiden luoja... Unelmoija, joka sai yhden elämän sijaan monta! Nautinnollisia lukuhetkiä toivottaen, Skessa

Book preview

1.

Örkit olisi saatava tänne. Joka ikinen ja heti. He, jotka eivät vielä olleet mustan veren kantajia – ja tietenkin myös he, jotka sitä jo olivat. Joskaan nuo Meren kirouksen vastaanottaneet eivät olleet enää Örkkejä vaan Epäkuolleita.

Olivatpa he mitä tahansa, Goramogh tarvitsisi synnyinkansastaan joka ikisen yksilön Valerqundaan, jotta hänen valtansa kasvaisi. Jotta hän voisi näyttää Acalmonille lopullisen käskyvaltansa voiman, eikä tuo Haltiasyntyinen rääpäle uskaltaisi enää ryttyillä. Ja mikäli Goramoghin vallankasvu ei riittäisi saamaan pikkumiestä nöyräksi, hänen puolestaan Haltiasyntyiset voitaisiin surutta vaikka tyystin hävittää. Goramoghin vision mukaan Qyamiassa ei tarvittaisi enää muita kuin Örkkisyntyisiä ja Lohikäärmesyntyisiä – Epäkuolleina ja myös puhdasverisinä.

Mitä tarkoitat? Oqyr yllättäen murahti Goramoghin selän takana. Näen likaisen mielesi sisällä jotain aivan muuta kuin puhdasverisiä Örkkejä tai Lohikäärmeitä – silti molempia, jotka eivät kuitenkaan ole Epäkuolleita. Yritätkö sooloilla jotain epämääräistä?

Olet yksi jumalperkele, kun hiiviskelet selkäni takana etkä anna minun kuulla tuloasi, Goramogh äyskäisi vihaisena.

En hiiviskellyt, tulin ihan normaalisti. Ajatuksesi kuuluvat turhankin kauas. Ei ole siis mikään ihme, ettet omalta äänekkyydeltäsi kuule, mitä ympärilläsi tapahtuu. Sinun täytyisi hetkeksi antaa periksi ja vähän rauhoittua. Anna hänen johtaa meitä eteenpäin ja katsotaan, mitä siitä seuraa.

En todellakaan ala katsomaan, kuinka se horoperse leikkii isoa! Goramogh huudahti ääneen tyrmistyen moisesta ehdotuksesta. Vielä vähemmän alan keikistelemään sen käskyvallan alla, joten minun on lähdettävä etsimään muita. Aikomuksenani on löytää kaikki synnyinkansaani kuuluvat, jotka ovat selviytyneet Suurten Vuorten tuhosta. Heitä olisi parempi olla runsaasti, monin kerroin enemmän kuin mitä se pelle saa houkuteltua Haltioita laaksoomme.

Asenteesi on niin ongelmallinen, ettemme voita sillä mitään. Miksi et päästänyt vihastasi irti samalla, kun jumalat saivat surmansa? Asetat meidät vastakkain, ikään kuin eri kansoihin, vaikka meidän täytyisi pitää entistä lujemmin yhtä. Johti meitä kuka tahansa, loppupeleissä teemme kaikki valinnat yhdessä, yhtenä kansana.

Vasta nyt Goramogh kääntyi katsomaan Lohikäärmesyntyistä miestä ja kohtasi tämän lujan katseen, jossa paloi Meren pohjattoman sinen hehku.

Etkö todellakaan ymmärrä, että ne pelaavat kaiken vain omaan pussiinsa? Goramogh tuumasi matalan hiljaisella äänellä. Ayrnassa on varmasti tuhatpäinen joukko kuolemattomia Syvähaltioita. Joten etkö ole yhtään huolissasi siitä, että entä jos se horoperse houkuttelee ne tänne?

Oqyr ei reagoinut Goramoghin äänenpainoon, eikä hän saanut muodostettua sanoista mieleensä minkäänlaista uhkakuvaa.

Siitä alkaa Haltiasyntyisten ylivalta, minkä jälkeen teemme tasan tarkkaan juuri niin kuin pikkupomomme määrää, Goramogh jatkoi ja odotti, olisiko Oqyrilla viimein jotain lisättävää. Mutta kun Lohikäärmesyntyinen pysyi yhä vaiti, Goramogh tuumi, voisiko paljastaa tälle lopullisen suunnitelmansa. Olisiko hänen mahdollista saada Oqyr puolelleen, kuten hän oli ajatellut.

Sinähän olet lähdössä, etkö olekin? hän kysyi yllättäen Oqyrilta, joka oli jäänyt miettimään harmittomiksi kokemiaan Haltioita.

Kyllä. Lähden Opaliin todennäköisesti jo huomenna. Tulossa on lähestulkoon tyyni päivä, tai mikäli tuuli yltyy, se on minulle sopivasti myötä.

Tuotko heidät tänne? Goramogh kysyi vakavana.

En tiedä… Tuskin kaikki edes suostuisivat tulemaan. Uskon silti, että jotkut tulevat – mikäli se on tarpeen. Synnyinkansani on varmasti valmis puolustamaan Qyamiaa. Suurin huoleni kuitenkin on, että jotkut heistä ovat todennäköisesti hyvinkin pettyneitä minuun… Olinhan osallisena jumalten tuhoon.

Goramogh murahti ja sylkäisi sitten räkäisen klimpin viereiseen kivenlohkareeseen niin että läsähti. Hemmetti soikoon, jumalat saivat vain ansionsa mukaan! Pitäisi Lohikäärmeidenkin se ymmärtää!

He eivät tiedä kaikkea – kuten et sinäkään. Et tiedä, minkälaisia jumalat muinoin olivat synnyinkansaani kohtaan… Mutta kun kerron heille, mitä olen täällä kohdannut ja oppinut, he varmasti ymmärtävät tekoni. Minun oli pakko valita, kumpi tuhoutuu, jumalat vai Qyamia. Siihen nähden päätös pitäisi olla helppo. Jokaiselle.

Voisimme rakentaa maailmastamme melkoisen, Goramogh aloitti, ja hänen sanansa kuulostivat vahvoilta, vaikka hän lausuikin ne hiljaa. Ikään kuin varoen. "Ihmiset ja Haltiat ovat heikkoja, joten emme tarvitse heidän kaltaisiaan. Epäkuolleiden kyvytkin heikkenevät, joten Ihmisistä ja Haltioista ei olisi enää mihinkään, ei edes Epäkuolleina. Kansamme täytyy olla vahva mieleltään ja ruumiiltaan. Juuri sellaisia me olemme olleet jo syntyjämme – sinä ja minä. Synnyinkansamme eivät tule koskaan olemaan mitään niin heiveröistä kuin muut kansat. Örkit ja Lohikäärmeet voisivat jopa luoda kokonaan uuden rodun, joka eläisi sovussa Epäkuolleiden ja Meren rinnalla."

Oqyrin otsalle ilmestyivät syvät uurteet hänen yrittäessään tulkita Goramoghin sanoja oikein. Hän halusi viimeiseen asti uskoa, ettei ollut päässyt perille Örkkisyntyisen taka-ajatuksista, sillä hänelle heränneet aavistukset tuntuivat suorastaan kuvottavilta.

Olen tuuminut sitä viime päivinä paljon, Goramogh paljasti. "Epäkuolleina emme pysty lisääntymään suvullisesti. Ja vaikka olemme kuolemattomia, emme sentään elä ikuisesti… Lopulta sinä kuolet, kuten minäkin. Kaikki kuolevat – joskus. Myös siitä huolimatta, vaikka Meri säästäisi Qyamian. Jos maailmassa elää pelkkiä Epäkuolleita, kansojen tuho on varmaa. Kun viimeinenkin Epäkuollut kompastuu vaikkapa jalkoihinsa ja tulee oman miekkansa lävistämäksi, ei Merellä ole enää mitään syytä säästää tätä maailmaa."

Onko sillä siinä vaiheessa enää mitään väliä? Jos kansamme aikojen kuluessa katoavat, miksi maailman tulisi säästyä? Oqyr ihmetteli.

Tajusithan sinä! On turhaa keskittyä maailman pelastamiseen, jos täällä ei ole kansaa, jota varten Qyamia olisi olemassa, Örkkisyntyinen innostui julistamaan kovemmalla äänellä. Emme voi kaikki ryhtyä Epäkuolleiksi, vaan tarvitsemme vähintään yhden lisääntymiskykyisen rodun. Ja jumalperkeleiden kiitos soikoon, Haltiat eivät lisäänny, vaikka kuinka yrittäisivät. Ihmisten heikkous on jo nähty, lieneekö maailmassa ainuttakaan täysjärkistä Ihmistä enää edes elossa. Jumalten luomista ovat jäljellä oikeastaan vain Örkit ja Lohikäärmeet. Vahvimmat rodut, jotka –

Yhtäkkiä Goramogh keskeytti saarnansa ja siristi silmiään samalla huultaan purren. Örkkisyntyinen arvioi Oqyrin lojaalisuutta häntä ja Epäkuolleita kohtaan. Kenen puolelle tämä lopulta asettuisi? Oliko tämä siirtynyt nuoleskelemaan Acalmonin persettä Gregonin kuoltua… Kavaltaisiko tämä hänet? Vaan olisiko silläkään merkitystä? Oqyrhan oli lähdössä. Huomenna, niinkö se oli? Goramoghilla ei välttämättä olisi enää muuta mahdollisuutta kuin puhua tämän kanssa tässä ja nyt. Sitä paitsi Goramogh oli itsekin lähdössä. Ja hän voisi lähteä vaikka heti puhuttuaan suunsa puhtaaksi.

Kasvatamme oman kansan risteyttämällä Lohikäärmeet ja Örkit, mies paljasti lopullisen suunnitelmansa turhankin ytimekkäästi.

Oqyr henkäisi syvään. Et ole tosissasi!

Olen enemmän kuin vain tosissani. Joten valitse synnyinkansastasi sopivat nartut lisääntymään valitsemieni Örkkien kanssa. Mieti nyt, minkälainen kansa siitä kasvaisi! Suuri ja vahva, voittamaton!

Mielikuvistaan lumoutuneena Goramogh ei kiinnittänyt huomiota Oqyrin täysin tyrmistyneeseen olemukseen. Örkkisyntyinen vaikutti olevan oikeasti tosissaan ja liiankin innostunut. Aivan kuin hän olisi jo päättänyt asian. Joskin hänen mieltään näytti varjostavan sentään yksi kysymys: olisiko tämä suunnitelma biologisesti mahdollinen?

Olet seonnut lopullisesti, Oqyr mutisi vihaisena. "Sinä… Sinä tahtoisit risteyttää meidän synnyinkansamme. Haluaisit itsekin muuttua jumalperkeleeksi! Niinkö todella kuvittelet hyökkääväsi Merta vastaan? Luomalla jotain omaa, aivan kuten Meri teki. Joko olet unohtanut, kuinka siinä kävi – Meri epäonnistui ja niin kävisi myös meille!"

Goramogh oli vaiennut, menettänyt hetken huumansa. Sitäkö Oqyr pelkäsi, että he eivät hallitsisi luomaansa kansaa?

Ei, minä en pelkää. Minua kuvottaa… En voi uskoa, että mietit jotain tuollaista.

Minä taas en voi uskoa, ettet olisi valmis edes miettimään tätä. He olisivat jotain aivan muuta kuin jo luodut kansat.

He olisivat sekaverisiä! Oqyr huudahti.

"Entä sitten? He olisivat sekaverisiä, jotka on jalostettu."

Oqyr ei voinut uskoa kuulemaansa. Kuinka Goramogh saattoi puhua noin. Eikö Örkkien verenperintö merkinnyt tälle enää mitään? Nähtävästi ei. Goramogh oli kadottanut viimeisenkin palan sielustaan, joka oli kerran kuulunut hyvin viisaalle ja jalolle Örkkimiehelle.

Suonissasi ei virtaa enää pisaraakaan Örkin verta, Oqyr tuhahti halveksivasti.

Siinä olet täysin oikeassa, ystäväni.

Väkisin Goramoghin päättäväisyys alkoi kuitenkin murentua, kun mies tuijotti Oqyrin silmiin, joissa näkyi syvä viisaus. Tuota viisautta oli äärettömän vaikeaa lukea menetettyään omansa. Goramogh ymmärsi olleensa joskus henkisesti luja, yksi vahvimmista, mutta hän ei ollut sitä enää. Koettu sota sekä sen jälkeinen epävarmuus olivat olleet liikaa jopa hänen kaltaiselleen. Lisäksi vallanhalu oli päässyt juurtumaan häneen. Valta oli kuin viimeinen toivo, josta hän piti tiukasti kiinni.

Synnyinkansani lisääntyy partenogeneettisesti, joten älytön suunnitelmasi ei onnistuisi. En ymmärrä, miksi edes kuuntelin sinua.

Luulin, että synnytätte eläviä jälkeläisiä. Ei kai Lohikäärmenartut sentään muni? Sehän olisi täysin luonnotonta!

"Luonnotonta on se, että edes kuvittelit rotujemme risteytyvän! Lohikäärmeet eivät lisäänny suvullisesti, vaan he ovat ovovivipaarisia. Ja he, jotka synnyttävät näitä valmiita eläviä lapsia, eivät todellakaan ole mitään narttuja. He ovat arvostettuja naisia."

Goramoghin oli vaikeaa käsittää tällaista lisääntymistä. Mutta jos Oqyr puhui totta, suunnitelmalla tuskin olisi toivoa. Örkkisyntyinen tunsi valtavaa pettymystä, harmitusta, lähes kiukkua. Hän siristi silmiään ja antoi läpitunkevan katseensa lävistää Lohikäärmesyntyisen, joka nähtävästi oli valmis tekemään kaikkensa suojellakseen synnyinkansaansa. Ei ollut epäilystäkään, etteikö tämä voisi pyrkiä valehtelemaan. Näkihän sen jo ilmeestä.

Totta hemmetissä puhun sinulle juuri niin kuin asiat todellisuudessa ovat, Oqyr ärisi vihaisena hampaidensa välistä. Sinun täytyisi ymmärtää nämä asiat jo pelkästään katsoessasi minua! En ole kuten Örkit. En juoksentele naisten perässä kaataakseni heidät taljojen päälle köyriäkseni heitä –

Mutta miesten perässä juokset, Goramogh napautti yllättäen ja keskeytti Oqyrin tylysti.

Oqyr puri hampaitaan yhteen niin, että aiemmin syötyjen hiilten rippeet rutisivat hänen suussaan. Miehen kädet puristuivat nyrkkiin, ja hetken näytti kuin Oqyr olisi ollut valmis syöksymään tuon raivostuttavan Örkkisyntyisen kimppuun. Kuinka paljon hän nyt toivoikaan, että Goramogh olisi kuollut Gregonin sijaan. En enää yhtään ihmettele, mikä sinussa oli tehdä hänet hulluksi, Oqyr totesi värittömästi ja pyrki nielemään raivonsa.

Jaa – no mutta, minä lähden nyt. Tuon Örkit Valerqundaan ennen talvea, ehkä synnyinkansamme siis kohtaavat silloin. Toivon kuitenkin, että tämä keskustelumme jää meidän kahden väliseksi.

Lupaan noudattaa toivettasi. Minun on helppo pysyä hiljaa, koska kaikessa älyttömyydessään suunnitelmasi on kaikin puolin kelvoton. Onnea matkaan. Toivon, että matkallasi löydät takaisin edes jotain siitä viisaudesta, jonka olet kadottanut.

Kiitos, sitä samaa toivon sinulle, Goramogh vastasi heilauttaen samalla kättään toverillisesti Lohikäärmesyntyiselle ja marssi tiehensä.

Oqyr katsoi pitkään Örkkisyntyisen perään. Kun miehen läsnäoloa ei enää tuntunut lähistöllä, uskalsi hän vapauttaa kireäksi jännittyneen mielensä. Hetken Oqyr hengitteli syvään yrittäen antaa helpotuksen tunteen levitä ympärilleen. Se oli kuitenkin vaikeaa, sillä Goramogh oli onnistunut jättämään taas yhden synkän varjon lisää Oqyrin sisimpään.

Jos Oqyr olisi ollut kuten muut Epäkuolleet, ei hän olisi tällä tavoin murehtinut. Toisaalta olikin väärin syyttää Goramoghia siitä, ettei mies kestänyt Haltiasyntyisiä eikä ajanut Epäkuolleiden etua yhtenäisesti. Syyllistyihän Oqyr itsekin siihen nostamalla oman synnyinkansansa ikään kuin korokkeelle ja pyrkien näin suojelemaan heitä. Joskaan eihän Oqyr edes ollut puhdasverinen Epäkuollut. Hän oli ainoa laatuaan.

2.

Huokaisten Oqyr koukisti jalkansa ja laskeutui makuulle niiden päälle. Mies loi katseensa järven ylle. Kuinka tavattoman huono olo hänellä olikaan, vaikka kaiken kuuluisi olla paremmin kuin ennen. Meren Suuri Sota oli ohi ja he olivat voittaneet jumalat, tuhonneet ne paskiaiset. He olivat jättimäistä harppausta lähempänä lopullista voittoaan – ja silti kaikki tuntui menevän päin vitun perkelettä. Oli selvää, ettei maailman kohtalo voisi pysyä heidän omissa käsissään. He eivät hallinneet tilannetta alkuunkaan.

Oqyr karjaisi vihaisena ja painoi sitten kämmenet kasvojaan vasten. Väsyneenä hän hieroi silmiään, poskiaan, kunnes sormet pysähtyivät hänen suunsa ja leukansa päälle. Oliko missään enää mitään järkeä? Edes siinä, että hän palaisi takaisin Lohikäärmeiden mantereelle. Tällä hetkellä miehestä tuntui, ettei hän sittenkään jaksaisi lähteä. Ei yhtikäs mitenkään. Lentää Meren yli ja kohdata synnyinkansansa.

Meri oli antanut heille vain vähän aikaa. Ei mitään muuta. Ei edes kiitosta siitä, että he olivat tuhonneet jumalat. Tehneet tuon urotyön, jota varten heidät oli luotu. Heidän yhteytensä Mereen oli katkennut siihen paikkaan, kun jumalat lakkasivat olemasta ja harvoista eloonjääneistä Epäkuolleista viimeisetkin olivat palanneet Valerqundaan. Aiemmin luvatun ikuisen elämän sijaan Meri jätti heille vain yhden vuodenkierron.

Ja mitä siitä oli jäljellä? Sodasta oli vierähtänyt aikaa liiankin paljon. Yli puolensataa aurinkojen nousua. Tuona aikana Epäkuolleet olivat yrittäneet järjestäytyä. Tehdä suunnitelmia maailman pelastamiseksi ja päästä jonkinlaiseen keskinäiseen yhteisymmärrykseen, juuri missään kuitenkaan onnistumatta.

Sodasta olivat selviytyneet luonteeltaan vahvimmat, jolloin mukana oli liian monta hallitsevaa persoonaa. Mutta heidän kansansa aiempi johtaja ei ollut selviytynyt… Oqyr puri huultaan kesken mietteidensä. Gregon oli kuollut, koska Oqyr oli antanut hänen kuolla. Kaikki oli siis hänen omaa syytään. Se, että he elivät kaaoksessa tarvitessaan uuden johtajan. Ja uuden johtajan paikasta oli tietenkin syntynyt suoranainen tahtojen taistelu.

Kaikkein eniten johtajan paikkaa oli pyrkinyt lunastamaan Örkkisyntyinen Goramogh, jota ärsytti suunnattomasti, että Haltiasyntyinen Acalmon oli hänen sijaansa mielletty jo jonkinlaiseksi johtajaksi. Siihen taas oli hyvinkin selkeä syy. Haltiasyntyiset näet olivat tajunneet ja myös onnistuneet neuvottelemaan heille edes tuon yhden vuodenkierron verran aikaa, mikä oli tietenkin parempi kuin ei mitään. Joten Acalmon ei suostunut luopumaan asemastaan johtajana. Ilman Haltiasyntyisiä koko Qyamia olisi nyt vain pelkkä unohdettu muisto tyhjyydessä.

Vasta nyt Oqyr oli nähnyt kunnolla, kuinka arvaamaton Goramoghista oli vallanhimossaan tullut. Jos mieli johtajaksi, tuli toimia koko Epäkuolleiden kansan hyväksi ja oli pysyttävä rauhallisena, maltillisena, harkitsevana – mutta viime aikoina Goramoghin käytös oli ollut kaikkea muuta. Omalla hölmöilyllään hän oli nostanut Acalmonin vain entistäkin kirkkaampaan valoon. Kukaan ei ollut oppinut näkemään Goramoghin todellista vahvuutta, sillä hän käytti sitä väärin. Hän oli käyttänyt sitä väärin ihan alusta asti, eli jo ennen Meren Suurta Sotaa, ja kyseenalaistanut silloisenkin johtajan, Gregonin.

Tuolloin Örkkisyntyinen oli saanut Gregonin hetkeksi horjumaan, mikä oli paljastanut Goramoghin synkän puolen. Hän oli liian hallitseva. Pelkän mielensäkin voimin liian päällekäyvä. Örkit olivat kaikin puolin vahvoja, mutta he olivat myös väkevän viisaita. Vaan sellainen Goramogh ei enää Epäkuolleena ollut. Ei sen paremmin Örkki kuin viisaskaan.

Ehkä Oqyrin olisikin ollut parempi ottaa tilanne haltuunsa ja pistää Acalmon ja Goramogh ojennukseen, sillä hän oli ainut, joka olisi voinut nousta näiden uppiniskaisten miesten yläpuolelle. Mutta hän ei halunnut joutua sellaiseen asemaan. Ainut asia, mitä hän todella halusi, oli saada Gregon takaisin. Ei mitään muuta – vaikka tuo ajatus tuntuikin kovin itsekkäältä.

Kuinka Oqyr saattoi toivoa Gregonin olevan yhä täällä? Kokemassa Qyamian väistämättömän tuhon, sillä tuskin mikään voisi tätä maailmaa pelastaa. Oli väärin toivoa, että hän näkisi Gregonin kamppailevan kansansa rinnalla epätietoisuuden ja toivottomuuden vallassa. Mikäli Gregon eläisi, hän itse toivoisi juuri sitä, mikä oli tapahtunut. Mies oli saanut kuolla hetkenä, jona Epäkuolleet lunastivat voittonsa. Hetkenä, jona he kuvittelivat pelastaneensa koko maailman.

Ja kun sota on ohi, lennä takaisin kotiisi ja tule jälleen onnelliseksi, koko Lohikäärmesydämestäsi.

Oqyr hätkähti jähmettyen sitten aloilleen. Hän muisti nuo sanat. Sanat, jotka Gregon oli hänelle kerran ääneen lausunut. Ne kaikuivat toisinaan hänen mielensä sisällä, kuten niin monet muutkin miehen sanat ja ajatukset. Tällä kertaa hänestä kuitenkin tuntui kuin hän olisi kuullut muistonsa suoraan selkänsä takaa… Ääneen