Taistelu kartanosta

By Simo Penttilä

Punavyön ja apureiden seikkailut johtavat pahamaineisen konnan jäljilleSuomalaissyntyiset ystävykset Pete Menken ja Dick Hill ovat asettuneet aloilleen Tombstonen kaupunkiin, mutta ei aikaakaan kun Punavyön seikkailut vetävät heidät taas mukaansa. Tällä kertaa kolmikolla on vastassaan viekas roisto Owen Hooker, jonka tähtäimessä on viaton neiti Helen maatiloineen. Punavyö saa kuolevalta mieheltä toimeksiannokseen ajaa Hooker ulos Helen-neidin kartanosta. Hooker on kuitenkin poikkeuksellisen lipevä vastus – toteutuuko oikeus tällä kertaa laisinkaan?Punavyönä tunnettu eversti Martin Lemond jakaa oikeutta villin lännen roistoille klassikkosarjassa, josta ei nokkelaa sanailua ja vauhdikkaita käänteitä puutu!

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Feb 15, 2023
• ISBN: 9788728559208

Book preview

Taistelu kartanosta

Cover image: Shutterstock

Kirja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu, ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista.

Copyright ©1958, 2022 Simo Penttilä and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728559208

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1.

TOMBSTONEN SHERIFFIN TOIMISTOSSA

John Behan, Tombstonen kaivoskaupungin sheriffi istui työpöytänsä takana toimistossaan ja loi terävän katseen Wyatt Earpiin. Tämä puolestaan siveli rauhallisesti pitkiä viiksiään ja oli huolettoman näköinen, kun sheriffi sanoi:

— Minusta tuntuu, Earp, että sinä salavihkaa koko ajan vastustat toimiani. Julkisuudessa sitä tosin ei näy, mutta siitä huolimatta koko kaupunki puhuu muka kahdesta herrasta, jotka ovat kuin kissa ja koira keskenään.

— Maailmaan mahtuu paljon puhetta. — Earp hymähti ja sytytti piippunsa. — Ei silti ettei noissa juoruissa olisi jonkin verran perääkin. Kyllä minä uskallan tunnustaa sen, etten hyväksy sinun kaikkia otteitasi. Mutta on valhe, että olisin vastustanut niitä salavihkaa, koska en vielä ole käytännössä vastustanut niitä ollenkaan.

— Sinä painotit sanaa vielä! Behan puhui matalasti.

— Niin tein, poliisipäällikkö myönsi empimättä. — Siviilihallinnon korkeimpana edustajana sinulla tietysti on täysi oikeus valita alaisesi apulaiset. Kun sinä kuitenkin viime aikoina olet ottanut veronkantajiksi palvelukseesi tämän kulmakunnan tunnetuimpia konnia, niin sinä ulotat valtuutesi hiukan liian pitkälle.

Saattoi helposti huomata, että sheriffin oli vaikeaa hillitä itseään. Hänen pöydällä lepäävä kätensä puristui nyrkkiin ja hänen äänensä oli äskeistä matalampi, kun hän huudahti:

— Mitä sinulla on sen asian kanssa tekemistä? Pidä huolta vain omista hommistasi.

Wyatt Earp nousi hätäilemättä seisomaan, pisti sammumaan päässeen piipun taskuunsa ja sanoi:

— Mehän olemme kaikki kolme tässä kaupungissa jonkinlaisia järjestyksen valvojia, sinä, veljeni Virgil ja minä. Meidän pitäisi voida luottamuksellisesti työskennellä yhdessä, mutta siitä ei nyt kerta kaikkiaan tunnu tulevan mitään. Vika ei ole minussa, John Behan, eikä liioin Virgilissä. Sinä suosit Clantonin klaania. Ja se on sellainen pirunvalli, mikä erottaa meidät.

Earp painoi sombreron päähänsä ja asteli hitaasti ovelle.

— Sinun on ehkä viisainta olla hiukan varovainen! kähisi Behan pöydän takaa.

— Silloin kun sheriffi alkaa uhkailla poliisia, Earp puhui kynnykseltä, — silloin totisesti on kaupungissa jotakin hullusti. Mutta ole huoletta, minä lupaan olla mahdollisimman varovainen.

Behan jäi hammasta purren tuokioksi tuijottamaan oveen, mikä sulkeutui kookkaan poliisipäällikön jälkeen. Sitten hän oli kaataa pöydän, kun vimmastuneena ponnahti istuimeltaan ja riensi viereiseen huoneeseen.

— Clantonin klaani! Behan puuskahti yhä raivoissaan, kiinnittämättä lainkaan huomiota sivupenkillä istuvaan Ike Clantoniin, joka loi sheriffiin kummastuneen katseen. — Rex! Heti tänne! Rex!

— Rex pistäytyi hetkeksi kaupungille, selitti Ike Clanton sikari suupielessä penkiltään. — Mikä sinut on saanut noin höyryämään? Huohotat kuin loppuun ajettu hevonen.

Behan käännähti kannoillaan puhujaan päin ja katseli tätä kuin pelästyneenä. Kului tuokio ennen kuin hän sai hengityksensä tasaantumaan, ja vielä toinen, ennen kuin hän vastasi:

— Kirottu Earp tekee minut pian hulluksi! Vähältä piti, etten ampunut häntä äsken. — Behan astui ihan istujan eteen ja jatkoi: — Herra poliisipäällikkö syytti minua siitä, että suosin Clantonin klaania. Se suosiminen leimaa minut rikolliseksi.

Ike Clanton pureskeli hetken sikariaan. Sitten hän otti sen suustaan ja kysyi:

— Oliko Earp yksin?

— Oli, Behan nyökkäsi. — Sitä pitkätakkia ei tällä kertaa näkynyt.

Ike katseli miettiväisenä permantoon. Behan hakeutui ikkunan ääreen. Alastomalta tuntuvassa huoneessa syntyi painostava hiljaisuus. Lopulta sheriffi kääntyi jälleen huoneeseen päin.

— Minä karkoitan hänet kaupungista! hän sanoi yhä vielä samentuneella äänellä. — Hän luulee olevansa mahtavampi kuin onkaan.

— Turhan takia sinä yllytät itseäsi, John. — Iken sävy oli peittelemättömästi halveksiva. — Sinä pelkäät häntä niin, etta housusi yhä tutisevat.

— Ei ole miestä, jota minä pelkäisin! John Behan suorastaan huusi.

— Olipa hauskaa nähdä sellainen ihme ennen kuolemaansa, tarttui keskusteluun samassa kohtelias ja hillitty ääni käytävään antavan oven suusta.

Kynnyksen luona seisoi laihahko, arviolta kolmekymmentävuotias, kalpeakasvoinen mies, jolla oli tummat riippuviikset ja silmissä kuumeisen palava katse. Hän oli puettu mustaan pukuun, minkä erikoisuutta korosti musta, polvitaipeeseen ulottuva pitkätakki.

Hän oli maankuulu tohtori J. D. H. Holliday, alunperin hammaslääkäri, tunnettu ja pelätty Doc.

Hänen sairaanpunaisilla huulillaan leikki kaikkien kavahtama hymy. Doc Holliday hymyili aina vihamiehilleen.

— Kumarran herroille nöyrästi, tulija jatkoi puhettaan. — Ja pyydän anteeksi, jos satuin sopimattomasti keskeyttämään kunnioitetun sheriffimme oman vaatimattomuutensa ylistyslaulun.

Behan ja Clanton vilkaisivat nopeasti toisiinsa. Kummankin katse oli epävarma. Kuka toinen tahansa kynnyksellä virnistelijä olisi taatusti saanut äkkilähdön, mutta Doc Hollidayta ei käynyt niin vain lähettäminen. Siitä oli jo monella karvaita kokemuksia. Tuon pitkän takin alla oli piilossa pelottavan varma kuusikutinen ja kainalossa saattoi lisäksi olla vallan kivääri, minkä piippua oli sopivasti lyhennetty.

Doc Holliday kaivoi takataskustaan suuren sinisen nenäliinan, millä kuivasi huuliaan. Verijäljet, mitkä jäivät nenäliinaan, hän visusti kätki huoneessa olijoilta.

— Mitä te haluatte, Doc? Behan tyynnyttyään kysyi tylysti. — Isäntänne ei ole enää täällä.

Holliday hymyili jälleen. Ike Clanton kertoi jälkeenpäin, että hän oli tuntenut selässään kylmiä väreitä sitä hymyä katsellessaan.

— Minun isäntäni ei vielä ole syntynyt, Holliday puhui lempeästi. — Enkä minä hae ystävääni Earpiakaan. Hän tuli tuolla edustalla vastaan. Minulla on ihan muuta asiaa, gentlemen. Halusin vain vielä kerran nähdä läheltä miehen, joka ensi viikolla Cochisen tuomiokunnan oikeudessa tekee väärän valan.

— Mitä helv-, aloitti Behan punaisena kasvoiltaan, mutta Holliday keskeytti hänet:

— Älä käytä rumia sanoja, sheriffi. Se kuulostaa niin sivistymättömältä. Ota oppia mister Ike Clantonista. Hän on ihan hiljaa ja varmaankin ajattelee, kuinka ihanaa on nähdä Doc Holliday hirressä sen väärän valan perusteella, minkä hän kohta vannoo. Hänhän näki, että ammuin Bud Philpotin. Eikö totta, Ike Clanton? Yritin ryöstää kahdeksankymmentä tuhatta dollaria palkkarahoja vaunuista, mutta en onnistunut vaan sain vain yhden vainajan lisää omalletunnolleni. — Holliday huokaisi. — Hukkamurha. Se oli erittäin ikävää.

Ike Clantonin käsi livahti revolverikotelolle. Liikkeen nähdessään Holliday sanoi:

— Jos yrität vetää esiin paukkusi, Ike-ystäväni, niin sinä et kykene menemään oikeuteen. Ja sehän olisi vallan hirmuinen vahinko. Vaikka hautajaisista saattaisi kyllä tulla komeat.

Clantonin käsi putosi veltosti sivulle. Behan puri hammasta. Hän ei raivoltaan kyennyt puhumaan.

Doc Holliday silmäili heitä tuokion kumpaakin, kunnes poistuessaan vielä jäähyväisiksi heitti:

— Georgian valtiossa eli kerran sheriffi, joka yritti päästä tohtori J. D. H. Hollidayn kimppuun. Mutta hän kuoli kesken kaiken. Se oli surullinen tapaus. Hän muistutti jollakin tavalla sinua, sheriffi Behan. Kun te nyt yritätte nujertaa Wyatt Earpin, gentlemen, niin suvaitkaa painaa mieleenne tämä tarina. En minä väitä, että Earp olisi enkeli. Teidän rinnallanne hän kuitenkin on itse Pyhä Yrjö.

Ovi sulkeutui mustapukuisen tohtorin jälkeen. Behan värähti. Hänen jalkansa tuntuivat väsyneiltä. Ike Clanton sensijaan syöksyi ikkunaan ja tempasi revolverinsa.

— Älä yritäkään! Behan unohti väsymyksensä ja nousi kiireesti seisomaan. — En halua avotaistelua Tombstoneen. Etkä sinä sitä paitsi osuisi häneen.

Ike Clanton tuijotti siristävin silmin kadulle, millä Doc Holliday parastaikaa rauhallisesti kääntyi kulman taa. Vielä äsken olisi tuon mustatakin nitistäminen ollut helppoa, mutta nyt se oli myöhäistä.

— Olet liian varovainen, sheriffi! Clanton pisti revolverin koteloon. — Et sinä mitenkään voi välttää avotaistelua, mikä on jo alkanut. Koko kaupunki on jakautunut kahteen leiriin, Behan. Älä koeta seisoa leirien rajalla, sillä silloin sinua ammutaan kahdelta suunnalta. — Clanton katsahti ivallisesti sheriffiin. — Ja niin kuin hyvin tiedät, on Doc Holliday mestariampuja.

Clanton otti penkiltä hattunsa, minkä huolimattomasti paiskasi päähänsä.

— Ilman Clantonin klaania, hän jatkoi purevasti puhettaan, — sinä et selviäisi alkuunkaan. Mutta kun järjestät Docille hirttotuomion, niin me puolestamme hoidamme Earpit. Panemme matalaksi kaikki neljä veljestä.

— Silloin Tombstonessa taas voisi hengittää, sheriffi huokaisi toivehikkaasti. — Nykyään saa olla varuillaan Orientalin baarissakin. Earpin roistot täräyttelevät ikkunoista sisään.

— On siellä täräytetty kohti Earpejakin, Ike huomautti, — vaikkei valitettavasti vielä ole onnistuttu.

— Kun onnistutaan, niin kustannan kemut, joita ei unohdeta Tombstonessa.

Ike Clanton kohautti väheksyvästi hartioitaan.

— Niistä kemuista saadaan ehkä maksaa kova hinta, hän sanoi lähtiessään huoneesta.

Sheriffi Behan ei tuntenut itseään lainkaan onnelliseksi.

2.

OK CORRALEN KAHAKKA

Dick Hillin kirjakauppa Fremontin ja Neljännen kadun suuressa kulmatalossa oli, vaikka olikin vastikään perustettu, varsin tunnettu Tombstonessa.

Ei sen vuoksi, että kaupungissa olisi kovinkaan paljon harrastettu lukemista, vaan etupäässä omistajansa kuuluisuuden tähden. Villi Dick Hill oli nopeasti noussut maineeseen sen jälkeen kun hänestä oli kirjoitettu jopa vallan New Yorkin lehtiin. Tosin Buffalo Bill saattoi hänet sankarina vielä lyödä laudalta ja samoin ehkä myös Villi Bill Hickok. Mutta Dick Hillillä oli se etu heidän rinnallaan, että hän sankareiden joukossa edusti ensi sijassa Arizonaa. Hän ei ollut Texasin eikä Uuden Meksikon miehiä, vaan nimenomaan Arizonan aavikoiden ratsastaja.

Tänä lokakuun iltana hänen