Keskiyön murha

By Outsider

Helsinkiläisen sanomalehden uusi toimitussihteeri löytyy surmattuna. Samaan aikaan paikalle saapuu sattumalta salapoliisi Klaus Karma. Karma saa tehtäväkseen selvittää, kuka teon takana on, mutta tehtävä osoittautuu haastavaksi. Tutkimukseen sotkeutuu nimittäin kirjava joukko epäiltyjä aina tanssijattarista huumerinkien jäseniin. Outsiderin eli Aarne Haapakosken jännitysromaani Keskiyön murha on osa Karma-sarjaa, jossa arkkitehti-salapoliisi Klaus Karma seikkailee murhamysteerien ja rikosvyyhtien maailmassa.Klaus Karma on älykäs ja omaperäinen arkkitehti, joka on kunnostautunut myös salapoliisina. Karma-sarjassa hän seikkailee rikosten ja murhamysteerien maailmassa 1900-luvun alun Suomessa.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Apr 20, 2021
• ISBN: 9788726812701

Book preview

www.egmont.com

I luku.

Vihtori Karikko, »Aamupostin» pääja vastaava toimittaja ilmestyi kasvot punoittaen ja paidanhihat kyynärpäihin saakka käärittynä suureen toimitushuoneeseen. Hänen ilmeissään oli tärkeyttä ja toistuva silmälasien kohennus ennusti jotakin erikoista olevan tulossa. Hänen perässään tepasteli pieni, hiukan kumaraselkäinen mies, salkku kainalossa. Miehen silmissä oli omituisen kiiluva katse ja ihonväri näytti sairaalloisen keltaiselta.

Pari kirjoituskonetta alkoi rätistä vimmatusti. Reportteri veti pöydälle kohotetut jalkansa säädyllisempään asentoon, ja lähettipoika, joka oli ollut etsimässä postimerkkejä paperikorista, livahti kuin varjo huoneesta.

Herra päätoimittaja rykäisi pari kertaa kuivasti ja viittasi seuralaiseensa, joka oli pysähtynyt pöydän luo ja katseli uteliaana ja hiukan arasti ympärilleen.

— Tässä on maisteri Käpy, meidän uusi toimitussihteerimme. Hän tulee istumaan saman pöydän ääressä, jossa kuolema niin äkkiä kohtasi monivuotisen ja uskollisen sihteerimme. Sitten päätoimittajan katse kohdistui vuoronperään jokaiseen huoneessaolijaan ja hän jatkoi:

— Maisteri Käpy on tuleva esimiehenne, ja teidän tulee häntä kaikessa totella. Hän ei siedä laiskottelua eikä hakkailua työaikana —, viimeiset sanat oli tarkoitettu madonnakasvoiselle, punatukkaiselle tytölle, jonka ruusunpunaiset kynnet välkkyivät kilpaa kirjoituskoneen näppäimien kanssa. Ja ikäänkuin tehostaakseen sanojaan pienellä sulatuspaussilla päätoimittaja täytti lasin pöydällä olevasta vesikannusta, kulautti sen tyhjäksi ja jatkoi:

— Uusi toimitussihteerimme on tullut tänne Tampereelta eikä tunne vielä talon tapoja. Teidän tulee neuvoa häntä, jos hän jossakin asiassa neuvoanne kysyy… Niin, sitten tässä on vanhempi toimittajamme Oskari Kopsa, lehtiuralla harmaantunut työjuhta, jolla joskus on mahdollisuuksia päästä päätoimittajaksi. Polttaa ilkeästikäryäviä sikareja ja on kirjoitellut joitakin keskinkertaisia näytelmiä… Tämä punatukkainen tyttö tottelee nimeä Vilma Viikki. Maalaa aivan hirvittävästi kasvojaan ja hakkailee toimittajien kanssa aina, kun minun silmäni välttää. Hän kirjoittelee tylsiä reportaaseja »Aamupostin» naisten osastoon ja on ymmärtävinään myös jotakin musiikista. Senttailee arvostelunpätkiä ja saa niistä viisikymmentä penniä sentiltä… Uuden toimitussihteerin on parasta ottaa alusta pitäen tiukka ote tähän nuoreen naiseen nähden…

Välittämättä esitellyn naisreportterin punastumisesta ja vaalenemisesta, päätoimittaja jatkoi:

— Tämä laiha ja pitkä roikale on »Aamupostin» avustajia, tunnettu nimellä Ikävalo. Hän on joskus polkenut näyttämön palkkeja, mutta todennäköisesti huonolla menestyksellä, koskapa hänen on ollut pakko vaihtaa Thalia kynään. Hän on »Kolmen Kissan» kantavieraita — niinkuin tuo poikakin tuolla. Hän viittasi reportteriin, joka imeskeli happamen näköisenä savukettaan. — Tämä heppu, on nimeltä Esko Heitto ja kehuu olevansa Suomen paras reportteri, mutta kirjoittelee kolmannen luokan juttuja ja on taloudenhoitajan ikuisena harmina vonkaamassa etumaksua. Istuu aivan liian paljon »Kolmessa Kissassa» ja kuolee ennenpitkää alkoholistina — vai oletko sinä jo tehnyt parannuksen, Esko?

Nykerönenäinen, pisamanaamainen reportteri virnisti:

— Olen viime aikoina juonut vain kirnupiimää, mutta mitä minun juttuihini tulee, niin »Aamupostin» painos putoaisi heti puolella, jos tekisin elämäni järkevimmän teon ja jättäisin tämän toimituspesän. Minä…

Päätoimittaja huitaisi kädellään.

— Siinä sen kuulet, Käpy! Nenäkäs lurjus. Sinun on opetettava alaisillesi parempia tapoja… Niin. Sitten tämä silmälasipäinen herra on ulkomaiden osaston toimittaja, maisteri Ripapuu, joka väittää puhuvansa seitsemää vierasta kieltä ja harrastaa mehiläishoitoa. Hänen työhuoneensa on tuolla oikealla… Ahaa! Sieltä tulee vielä yksi tyhjäntoimittaja lisää.

Ovi avautui ja sadankahdenkymmenen kilon sarjaan kuuluva, punakkaniskainen, pyylevävatsainen mies astui sisään. Hänellä oli parin vuorokauden parransänki ja leijonanharjaa muistuttava, kaarnan värinen tukka.

— Säveltäjä Byfelt — musiikkiarvostelijamme. Kuuluu avustajiemme kaartiin, päätoimittaja jatkoi. —Suurikokoiset miehet ovat tavallisesti laiskureita eikä tämä Byfelt ole mikään poikkeus. Saadakseen kaljarahoja avustelee kaikenkarvaisia lehtiä, mutta väittää muka kuuluvansa »Aamupostin» toimituskuntaan. Hän on mestari käyttämään arvosteluissaan sellaisia sanoja, joita ei kukaan ymmärrä… Vakituiset toimittajamme, Puro ja Seppä — ovat kesälomalla. Oikein kunnon poikia molemmat. Saat tutustua heihin jo ensi viikolla…

Uusi toimitussihteeri oli laskenut salkkunsa pöydälle ja puhdisteli huolellisesti silmälasejaan. Asetettuaan ne nenälleen, hän nyökkäsi päätoimittajalle ja vuoronperään kullekin esitellyistä.

— Toivottavasti tulemme h-yvin toimeen keskenämme, hän virkkoi hiukan änkyttäen. — M-aanantaina haluan tavata teidät täällä kaikki aamupäivällä. Puhelemme sitten m-iten t-yöt järjestetään…

— Maisteri Käpy on hiukan huonokuuloinen, päätoimittaja huomautti. — Teidän pitää puhua asianne selvästi ja kuuluvasti. Tulette siis maanantaiaamuna tänne kello kymmeneltä ja nyt sitten töihin… Miten on sen pankkiryöstöjutun laita, Heitto? Koska sinä aiot saada siitä kunnollisen artikkelin? »Viime tiedot» kirjoitti siitä jo palstamäärin yksityiskohtia… Ja entä ne öljylöydöt Pohjanmaalla..? Minusta tuntuu kuin olisit viime aikoina istunut vain »Kolmessa kissassa». Paljonko sinulla onkaan förskottia..?

— Vaivainen viissatanen, reportteri tuhahti. — Ja mitä siihen pankkiryöstöjuttuun tulee, on mahdotonta saada yksityiskohtia. Poliisilaitokselta ei heru mitään. Öljylöydöistä taas on liian aikaista kertoa, koska…

Päätoimittaja nykäisi silmälasit otsalleen.

— On siinä meillä reportteri… Kun minä olin sinun ikäisesi, tein juttuja enemmän kuin lehteni ehti käyttää… Piru vieköön..! Silloin maksettiin vain markkaviisikymmentä penniä jutulta ja kuitenkin minulla oli aina markkoja kukkarossa, enkä tarvinnut kerjätä etumaksua. Sinä hoidat pankkiryöstöjutun huomiseen lehteen, ja ellei maanantain numerossa ole täydellistä selostusta öljylöydöistä, niin saat potkut…

— Tehdään, tehdään! Onko muita ituja?

— Ituja, ituja… Minunko ne pitäisi ideat sinulle keksiä. Hiero älynystyröitäsi, äläkä kolpakoi siellä »Kolmessa kissassa». Painu nyt vain sitä juttua hoitamaan, että maisteri Käpy saa tökerryksesi ajoissa… Ja entä miten on laivastojutun laita, Kopsa?

— Rikmanin piti tuoda juttu tänä iltana. Kyllä kai hän hoitaa sen. Kuvia voimme saksia vanhoista lehdistä — tai otamme Rikmanilta, toimittaja Kopsa selitti.

— Ja Rikman nylkee niistä kuvista viisikymppiä kappale. Onhan meillä vanhoja laattoja ja käyttäkää saksia… Ei meidän kannata ostaa ukolta joka viikko. Enkö minä ole senkin seitsemän kertaa sanonut, että pitää säästää missä suinkin voi…

Neiti Vilkki oli lakannut kirjoittamasta ja alkoi koota papereitaan.

— Käydäänkö sitä espanjalaista markiisia haastattelemassa..? Hän asuu hotelli Tornissa.

— Tottakai, mutta menkää sinne aikaisemmin kuin toiset reportterit. Emme tarvitse mitään standarditavaraa. Parikymmentä senttiä — kolmekymmentä korkeintaan. Jos saatte siitä jotakin erikoista irti, niin ladotaan korpuksella… Ja hyvät otsikot… Entäs tämäniltainen teatteriesitys. »Maakunta näyttämöllä» on ensi-ilta. Kuka sen jutun hoitaa?

— Herra Ikävalko on luvannut toimittaa arvostelun, vastasi neiti Vilkki sulloen papereitaan salkkuunsa. Päätoimittaja kääntyi uuden sihteerinsä puoleen:

— Tämä ilta onkin sitten melkein selvää. Madame Ljubov tuo myöhemmin uutiskuvia. Valitse niistä pari kolme ajankohtaista… Ja sitten Rikmanin laivastojuttu. Pääkirjoituksen voit laatia itse. Ajattelin aihetta »Katuvalaistus ja kunnallinen säästöpolitiikka». Voit kirjoittaa siitä palstan verran. Jos joku senttari tulee kauppaamaan juttuja, niin heitä hänet ulos. Emme nyt kesän aikana osta mitään varastoon… Niin, olin vallan unohtaa. Olen tilannut yksityisetsivä Klaus Karmalta tähän sunnuntainumeroon erikoisjutun, »Miten rikospoliisi meillä työskentelee». Herra Karma tuo jutun varmasti ennen kello yhtätoista. Voit huomauttaa, että hänelle on maksumääräys valmiina kassassa… Minä lähden nyt huvilalleni ja tulen vasta maanantaina. Hoida asiat kuntoon…

Kyllä täällä to-imeen tullaan, vastasi uusi toimitusteeri, nostaen salkun varovasti kainaloonsa.

Päätoimittaja poistui huoneeseensa. Maisteri Käpy nyökkäsi läsnäoleville ja käveli hiipivin askelin toimitussihteerin puolelle. Kun ovi hänen perässään oli paukahtanut kiinni, heitti reportteri jälleen jalkansa pöydän kulmalle ja sytytti ylimielisesti savukkeen:

— Jopa tänne nyt tuli tyyppi. Mitenkähän sen kanssa pärjätään..?

Toimittaja Kopsa, joka oli havitellut pääsevänsä toimitusteerin tuolille entisen sihteerin jälkeen, nousi vihaisesti ylös.

— Tamperelaisen nurkkalehden sihteeri, homehtunut kirjatoukka. Kuvittelee olevansa suurikin nero, kun on kirjoitellut jonkinlaisia salapoliisikirjoja…

— Tunnet siis tämän Kävyn..?

— Tunnen, mutta en ylpeile tuttavuudestani. Alan katsella tässä lähiaikoina uutta paikkaa. Olenkin homehtunut jo aivan liian kauan »Aamupostin» palveluksessa.

Neiti Vilkki pudisti punatukkaista päätään.

— Joku ruuvi puuttuu täältä, hän osoitti otsaansa. — No, tuonlaiset miehet ovat useinkin helposti käsiteltäviä… Ehkäpä hän suostuu koroittamaan hiukan senttimaksuja…

Toimittaja Kopsa otti salkkunsa. Hänen kasvoillaan oli hapan ilme.

— Lähdetäänkö päivälliselle, Vilma?

— Kiinni on. Tahdon jälkiruuaksi mansikoita ja kermajäätelöä ja sinä tietenkin maksat, vastasi neiti Viikki, silmäten taistelunhaluisesti Ikävalkoon. Toimituksen seinällä oleva kello alkoi kuuluttaa seitsemän lyöntejä. Huone tyhjeni nopeasti…

II luku.

Eteishallin kello näytti kahtakymmentä minuuttia vajaa yksitoista illalla. Toimitussihteerin huoneesta kantautui kirjoituskoneen kiivas rätinä, jota säesti yläkerrasta kuuluva latomakoneiden sätke. Eteiskomerossa päivystävät lähettipojat olivat alkaneet aikansa kuluksi pelata noppaa. Kasa kuparilantteja pöydällä ilmaisi uhkapelin luonnetta.

Oven vierellä oleva merkkikello kilisi.

— Latomosta. Mene sinä, Heikki.

Toinen pojista nousi haukotellen.

— Mutta älä pimitä sillä aikaa rahoja. Kun olen palannut, niin voidaan pistäytyä kahvilla. Uusi sihteeri tekee pääkirjoitusta, joten hän ei ole täällä kurkkimassa. Kopsa on huoneessaan ja ylipomo poissa.

— Mutta älä jää sinne ylös munimaan, vaan joudu nopeasti, varoitti toinen.

Tuskin oli poika ehtinyt poistua, kun merkkikello kilisi taas. Matti, toinen lähettipoika murahti jotakin itsekseen ja painoi numerotaulun lipan alas.

— Tietenkin taas kaljan ostoon painajille, hän mutisi mennessään. Kun hän muutaman minuutin kuluttua palasi painosta, oli Heikki jo odottamassa.

— Nyt livistetään kahville. Toimittaja Ripapuu tulee vasta yhdeltätoista. Ehdimme hyvin.

Matti, vanhempi lähettipoika, joka havitteli vahtimestarin paikkaa lähitulevaisuudessa, kiinnitti toimitussihteerin huoneen ovelle kuluneen ja nuhjaantuneen pahvilapun, johon oli tekstattu:

TOIMITUSSIHTEERI TYÖSKENTELEE.

EI SAA HÄIRITÄ.

Sitten pojat livahtivat eteishallista. Porraskäytävässä tuli musiikkiarvostelija Byfelt heitä vastaan.

— Toimitussihteerillä on kiirettä. Häntä ei saa häiritä, varoitti Matti. Voitte odottaa hallissa.

Herra Byfelt mutisi jotakin epäselvää ja pujahti eteishalliin, paukauttaen oven perässään kiinni.

Pojat palasivat neljännestunnin kuluttua. Hallin penkillä istui Byfeltin lisäksi toinenkin vieras, pitkä, laiha mies, jonka ohut kaula ja kiiluvat silmät toivat mieleen kurjen. Siinä oli pääkaupungin lehtien tunnettu yleisavustaja, Ville Pinnari, joka ei milloinkaan ollut istunut toimituspöydän takana, mutta kuului silti sanomalehtimiesten kaartiin. Hänen ajamaton partansa ja takinkaulusta hipova tukkansa sopi hyvin boheemikuvaan, jota täydensivät nukkavieru šaketti ja kuhmuille kolhiintunut knalli.

— Ilmoita minut toimitussihteerille, Pinnari sanoi mahtipontisesti, kaivellen taskustaan nuhjaantuneita käsikirjoitusliuskoja.

— Ei toimitussihteerillä nyt ole aikaa, vastasi Matti mahtavasti, — ja sitäpaitsi on päätoimittaja ilmoittanut, ettei kesän aikana osteta mitään ylimääräisiä juttuja.

— So, so, poika! Kyllä minä tiedän, mitä juttuja kulloinkin lehdissä tarvitaan. Et sinä ole mikään päätoimittajan äänitorvi. Ilmoita minut heti toimitussihteerille.

Matti viittasi toimitussihteerin huoneen ovella olevaan lappuun.

— Näettehän, ettei sihteeriä voi nyt häiritä, mutta jos luulette juttunne kelpaavan, niin odottakaa.

Musiikkiarvostelija iski merkitsevästi silmää asiapojalle.

— Oikeastaan voisin jättää tämäniltaisen juttuni toimittajien huoneeseen, hän sanoi, — mutta koska minulla ei ole erikoista kiirettä, tahtoisin tavata toimitussihteeriä ja keskustella hänen kanssaan tulevista arvosteluista. Koska luulet sihteerin lopettavan työnsä?

Poika meni varpaillaan ovelle ja kuunteli.

— Toimitussihteeri puhuu juuri puhelimessa. Tähän aikaan tulevat tavallisesti viimeiset ulkomaanuutiset. Parasta odottaa…

Jälleen tuli uusi vieras, lihavahko, hiukan omituisesti pukeutunut naishenkilö, jolla oli nahkatilkuista tehty kassi ja pullea käsilaukku kainalossa.

— Olla asiaa sekratäärille, sanoi nainen murteellisella suomenkielellä.

— Toimitussihteeri ei juuri nyt ehdi ottaa vastaan, mutta matami voi odottaa, ilmoitti Matti.

Nainen ei kuitenkaan jäänyt eteishalliin, vaan meni oikealla olevaan käytävään.

Redaktööri Puron huone olla kai tyhjä. Mine tarkastele siellä kuvien täkstejä, hän sanoi.

Matti ei vastannut tähän mitään, sillä hän tunsi madame Ljubovin, joka melkein joka päivä kävi kauppaamassa uutiskuvia toimituksessa.

Viitonen ja kolmonen soittivat yhtäaikaa.

— Mene sinä Matti vuorostasi latomoon, minä katson mitä toimittaja Kopsa haluaa, sanoi Heikki häviten käytävään. Matin lähtiessä yläkertaan, tuli toimittaja Ripapuu sisään.

— Onko toimittaja Vilkki jo saapunut, hän kysyi mennessään suureen toimitushuoneeseen.

— En tiedä — en ainakaan ole nähnyt, ilmoitti Matti kiirehtien latomoon.

Kello löi puoli kaksitoista. Faktori Keller tuli yläkerrasta ja meni toimitushuoneeseen. Hänellä oli palstavedoksia kädessään. Hetkistä myöhemmin saapui myös reportteri Heitto. Hän paiskasi sadetakkinsa eteishallin naulaan ja hävisi käytävään. Yläkerrasta kuului pienen painokoneen lonkutus ja latomakoneet rätisivät. Byfelt keskusteli innokkaasti toimittaja Pinnarin kanssa.

Matin palatessa latomosta, tuli eteiseen nuhjaantuneeseen ševiottipukuun pukeutunut herra, jolla oli pullea salkku kainalossa ja leveäreunainen musta huopahattu takaraivolla.

— Onko toimitussihteeri tavattavissa? hän kysyi hiukan arasti.

Matti vilkaisi merkitsevästi suljettuun oveen.

— Siellä tehdään pääkirjoitusta. On parasta jäädä odottamaan…

Ševiottipukuinen pyyhki hikeä kaljulta päälaeltaan.

— Minulla on tilattu kirjoitus… Sen pitäisi joutua sunnuntain lehteen… Kello on jo kymmentä vailla kaksitoista, hän sanoi.

Matti, joka oli kuunnellut oven takana illalla tapahtunutta esittelyä, muisti, päätoimittajan maininneen jotakin Rikmanin laivastokirjoituksesta ja tekeytyi hyvin tärkeäksi.

— Luulisin, että te, herra Rikman voitte mennä sisään. Se laivastokirjoitus on tärkeä…

Matin puhuessa tuli toimittaja Ikävalo sisään. Hänen kasvonsa punoittivat ja ilmaisivat teatteriarvostelijan illan kuluessa tyhjentäneen useamman kuin yhden lasin.

— Onko toimitussihteeri yksin? hän kysyi röyhkeästi.

Matti nyökkäsi ja meni ovelle. Pinnari ja Byfelt nousivat ylös.

— Yksi kerrallaan määräsi Matti päättävästi ja koputti toimitussihteerin huoneen ovelle. Kun sisältä ei kuulunut vastausta, veti hän oven auki ja kurkisti sisään. Samalla hän kiljaisi kuin intiaani:

— Murha… uusi toimitussihteeri on murhattu..!

Huuto kuului yli painokoneitten jylinän eikä kestänyt puoltakaan minuuttia, kun huoneeseen oli kerääntynyt koko toimituksen henkilökunta. Kirjoituspöydän ääressä, kumollaan olevan tuolin vieressä lojui toimitussihteerin kokoonkäpristynyt ruumis. Kuluneella kookosmatolla kuulsi ilkeännäköinen punainen läiskä ja leveäteräinen paperiveitsi oli ruumiin vierellä.

Ulkomaan osaston toimittaja Ripapuu tointui ensiksi. Hän kumartui ruumiin vierelle ja painoi korvansa tämän rintaa vasten.

— Kuollut, hän sanoi järkytettynä, — kuollut kuin kivi…

Neiti Vilkki ei sietänyt katsella näkyä kauemmin, vaan riensi huoneeseensa kädet pään ympäri puristettuina. Lähettipoika Matti tunkeutui pöydän luo salapoliisivaistojensa pakottamana.

— Pitäisi tutkia, onko lattialle jäänyt jotakin ja sitten kirjoituspöytä… Murhaaja ei ole vielä ehtinyt kauas ja…

Pysy erilläsi ruumiista, kivahti Ripapuu. Hän otti johdon yksinvaltiaasti käsiinsä ja alkoi jaella määräyksiä: — Nyt poistutte täältä kaikki. Soita sinä Kopsa poliiseille ja pyydä lääkäri tänne… Lääkäri ei kylläkään voi mitään tehdä, mutta täytyyhän meidän olla johdonmukaisia… Pöytään ei saa koskea eikä ruumiiseen liioin. Matti, sulje sinä ulko-ovi. Kukaan ei saa poistua ennenkuin poliisit ovat tulleet…

Huone tyhjeni nopeasti. Toimittaja Pinnari oli ensimmäisten joukossa eteisessä