Gyldenbrookien kunnia

By Uuno Hirvonen

Jännittävä seikkailu sadan vuoden takaisessa HelsingissäRikosasiaintoimisto Rautamo & Salolan liiketoiminta on hiljaista, hyvin hiljaista. Ainoat kävijät ovat laskujen karhuajia. Mutta sitten ovikelloa soittaa muuan paroni von Gyldenbrook Pernajasta ja pyytää apua. Hän kertoo kolmiodraamasta, joka vaikuttaa päättyneen murhayritykseen ja itsemurhaan. Paroni ei kuitenkaan usko tapahtumien menneen näin, vaan pyytää Kaarlo Rautamoa tutkimaan, mistä on todella kyse. Rautamo alkaa keriä auki vyyhteä, johon liittyy niin aatelisia kuin alamaailman edustajiakin, ja kaiken lisäksi vielä kohtalokas eteläamerikkalainen oopperadiiva.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 1, 2023
• ISBN: 9788728559666

Book preview

Gyldenbrookien kunnia

Cover image: Shutterstock

Copyright ©1918, 2023 Uuno Hirvonen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728559666

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Ensimmäinen vieras.

— Juuttaan ikävää koko elämä!

Se tuli sydämen kyllyydestä, tuo huudahdus. Ikäänkuin pakosta. Ja oli, kun olisi tuntunut helpommalta sen sanottua. Monasti hän sen viimeaikoina oli purskahtanut, purskahtanut oikein pontevasti, mutta eivät vain ottaneet olot muuttuakseen.

Tänään etenkin tuntui niin sanomattoman tuskastuttavalta. Hän istui siinä mukavassa nojatuolissaan ikkunan ääressä, halutonna tarkkaillen kadulla käypää vilkasta eloa ja hyörimistä.

Rautamo & Salolan rikosasiaintoimisto sijaitsi neljännessä kerroksessa, jotenka nojatuolissa istuvalla sankarillamme Kaarlo Rautamolla oli koko lailla lavea näköala edessään.

Oli hiukan sateinen lokakuun päivä, mutta silti tuntui ihmisiä olevan sangen runsaasti liikkeellä. Rautamon huulilla leikki ivallinen hymy. Kuinka jokapäiväiseltä elämä tuntuikaan!

Hän haukotteli nasevasti. Viime viikolla ei ollut ilmestynyt edes yhtään uutta viidenkymmenen pennin romaaniakaan, että olisi edes siitä voinut saada sielullista ravintoa itselleen. Sanomalehdissä ei ollut mitään huomattavaa. Oli saatu tavallista parempi sato maassa ja talveksi ennustettiin kovia pakkasia.

Ihmekö siis, jos tuntuikin hiukan pitkähköltä. Rautamo tarttui tarttui aamullisiin Sanomiin, mutta antoi sen sitten jäädä paikoilleen pöydän kulmalle. Peijakastako se oikeastaan häntä liikutti, kuka tänään täytti viisikymmentä vuotta, kenenkä kissa oli kadonnut tai kuka halusi talonmiehen paikkaa.

Alun neljättä kuukautta oli tämä heidän asianajotoimistonsa nyt ollut pystyssä, ja ne jutut, jotka sen huolehdittaviksi olivat uskotut, voi laskea yhden käden sormilla. Semmoinen ei elätä! — Mutta suuhunpantavaa täytyi saada. Sen vuoksi olikin Salola jonkun verran syrjäyttänyt toimiston, ruveten puuhailemaan omin päin muualla, mutta Rautamo istui yhä vielä kärsivällisenä Paikallaan. nojatuolissa, ikkunan ääressä. Kolme tuntia päivästä hän siinä istui, sillä kolme tuntia päivässä oli toimisto avoinna, kahdestatoista kolmeen. Ja kolkolta se jo oli alkanut tuntua.

Ei kukaan edes erehdyksessäkään soittanut ovikelloa, paitsi Salola. Ja Salolan tavan soittaa hän tunsi jo vallan mainiosti. Yksi lyhyt kilahdus ja yksi pitkä.

Senpä tähden se tulikin niin sydämen kyllyydestä. Ikäänkuin pakosta. Ja oli kuin olisi tuntunut helpommalta sen sanottua:

— Juuttaan ikävää koko elämä!

Eteisestä kuului ovikellon kilahdus.

— Salola, ajatteli Rautamo. Yksi lyhyt, yksi pitkä ja — salamana kapsahti hän nojatuolistaan, rientääkseen avaamaan tulijalle. Salola ei koskaan soittanut kahdesti pitkään.

— Pyydän anteeksi vaivatessani. Tämähän on Rautamo & Salolan rikosasiaintoimisto? kysyi vieras, kunnianarvoisa vanhahko mieshenkilö, oven auetessa.

— On kyllä. Saanko pyytää astumaan sisään? Rautamo kumarsi kohteliaasti. Juttu varmastikin, päätteli hän, ja salkussa vieraan kainalon alla on jotakin siihen kuuluvia papereita. Ehken neuvonkysyntä. Kymmenen markkaa, herraseni. — Jukoliste, kuinka Salola hämmästyisi.

— Kiitän. En luule aikani myöntävän. Luulen tässäkin pikimmittäin voivani kysäistä…

— Olkaa niin hyvä. Olen palveluksessanne. Teen minkä voin hyväksenne! Rautamo hymyili suloisinta hymyilyään. Se luulee varmaankin pääsevänsä helpommalla, kun kysyy näin eteisessä ja vain pikimmittäin, ehei ukkoseni, älä luule. Kymmenen tänne vain, ei enempää eikä vähempää.

— Niin. Minun tehtäväkseni on annettu kysyä, koska herrat oikein voisivat maksaa sen lähettämämme korjauslaskun. Täällä oli sähköjohdossa vikaa, ja me olemme nyt odottaneet jo siksi kauan, että…

Herranen aika. Rautamosta tuntui yhtäkkiä kaikki samantekevältä. Vaikka koko Helsinki palaisi. Kurkkuun nousi katkera pala. — Topakasti hän silti koki toimittaa:

Jassoo. Lasku. Mutta asia on niin ikävästi, ettei herra Salola satu olemaan kotosalla, ja koska hän on kassanhoitajamme, en minä voi…

Kunnianarvoisa, vanhahko mieshenkilö tuntui kuin olisi aikeissa kiivastua.

— Mitä peliä tämä tämmöinen on. Kun viime kerralla kävin täällä, sanoi minulle joku toinen herra, ettei hän voi laskua suorittaa, koska