Michael etsii menneisyyttään

By Outsider

Salaperäinen ruhtinas Michael saapuu ylelliseen majatalo Pension Mimosaan. Vain hetkeä myöhemmin pensionaatissa majaileva varakas liikemies Daniel Benner tekee itsemurhan ja jättää jälkeensä vihjeen menneisyyden rikoksista. Huhu kertoo, että Michael olisi pensionaatin entinen omistaja ja arvorakennuksessa olisi omaisuuksia kätkettynä. Liittyykö ruhtinas Michael jotenkin Bennerin kohtaloon ja mikä on Bennerin suhde neiti Kuloon, köyhään kasvattityttöön? Entä oliko Bennerin kuolema todella itsemurha...?Outsiderin eli Aarne Haapakosken Michael etsii menneisyyttään on mysteerintäyteinen jännitysromaani vuodelta 1945. Taattua lukemista Outsiderin hermoja piinaavien tapahtumien ystäville.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: May 17, 2021
• ISBN: 9788726658163

Book preview

I Luku.

Mustapukuinen mies käveli hiljalleen katua alas. Leveäreunainen huopahattu varjosti hänen ahavoituneita kasvojaan, joiden alaosaa peitti harmahtava, tasaiseksileikattu parta. Hänen silmänsä olivat pienet ja valppaasti päilyilevät, nenä hiukan kyömy ja ylähuulta koristivat tylpät viikset. Miehen puku vaikutti nuhjaantuneelta ja hänen kiiltonahkaisilla kengillään oli varmasti kävelty enemmän katukivityksellä kuin parketilla. Sateensuoja, jota mies heilutti kädessään, oli vanhanaikuinen ja hänen ryhtinsä hiukan kumarainen. Kasinokadun kulmauksessa mies pysähtyi, kaivoi taskustaan punakantisen matkailuoppaan ja avasi sen loppuarkilla olevan kaupungin kartan. Hän tutki karttaa pitkän tuokion, pisti sen sitten taskuunsa ja jatkoi taas kävelyään.

Ehdittyään Pension Mimosan kohdalle mies pysähtyi koristeellisen rauta-aidan äärelle ja räpytteli silmiään. Aitauksen takaa alkoi lohkokivillä päällystetty piha ja päättyi kaksikerroksiseen, harmaaseen kivitaloon, jonka arkkitehtooni ja koristeellinen tyyli oli peräisin menneeltä vuosisadalta. Pääsisäänkäytävää varjosti kivipilarien jylhä rivistö, syksyn punaama villiviini kiemurteli kuparikaton räystäälle saakka ja vanhat kastanjat peittivät tuuhealla lehvistöllään suurimman osan harmaantunutta muurin pintaa. Keskellä pihaa oli pieni suihkulähde. Kaksi mulkosilmäistä kalaa suihkutti vettä hippahattuisen tonttu-ukon päälle, joka piti suojelevasti pronssista sateenvarjoaan jousiniekan Amor-pojan yllä. Vesiallasta ympäröivät värikkäät kukkaistutukset loistivat vesipisaroiden sateenkaarissa ja kivilaattojen lomassa kasvava ruoho oli häikäisevän vihreää.

— Sen täytyy olla tämä, mies mutisi, leveäreunaista hattuaan kohentaen ja jatkoi sitten yksinpuheluaan: — Tonttu ja Amor, murattipeittoinen julkisivu ja suuret kastanjat … Sen täytyy olla tämä talo, täytyy olla …

Mies tuskin huomasi kermanväristä loistoautoa, joka ajoi portin eteen ja räiskäytti viemäriojan kuraa hänen housuilleen. Vasta kun auton jarrut vingahtivat ja vaaleapukuinen nuori mies astui autosta, aidan luona seisonut käänsi päätään ja heitti syrjäsilmäyksen tulijaan. Nuori mies käveli ripein askelin pihan yli ja katosi talon avonaisesta ovesta. Aidan luona seisova tuijotti vielä pitkän tuokion taloa ja astui sitten epäröiden portille. Hän käveli lyhyin, hiukan huojahtelevin askelin pihan yli, kiipesi kiviportaille ja tuli avonaisen oven kautta avaraan eteisaulaan.

Huone vaikutti aivan liian avaralta ja upealta, ollakseen pienen maaseutukaupunkilaisen pensionaatin eteisaula. Katto oli korkea ja sen kannatinparrut tummaa tammea. Seiniä peitti puolikorkeuteen saakka kiilloitettu paneli, peräseinällä oli koristeellinen avotakka ja sen edessä korkeaselkäinen, veistoksilla koristeltu tuoli. Samantyylisiä istuimia oli seinustoilla useita ja hyvinkiilloitettua parkettia peitti lämminvärinen matto. Muutamia tummuneita öljymaalauksia riippui seinillä ja vasemmalta johtivat loivat kierreportaat yläkertaan. Oikealla puolen oli puolikaaren muotoinen syvennys ja sen edessä toimistopöytä. Kaaren viereltä johti kaksi tammipanelista ovea, joiden lukonkahvat olivat koristeellista pronssia.

Tulija huomioi kaiken tämän muutamalla silmäyksellä ja jäi seisomaan toimistopöydän äärelle. Hän rykäisi pari kertaa kuivasti, mutta kun ketään ei kuulunut tulevaksi, hän istahti takan edessä olevaan nojatuoliin.

Tuokion kuluttua avautui oikealla oleva ovi ja harmaapartainen, kaljupäinen mies, jolla oli eteisvartijan kultakalunainen takki, ilmestyi aulaan. Hän huomasi tuolissa istujan, katsoi hänen pitkään ja kumarsi hiukan epäröiden. Mies nousi ylös.

— Tämä on kai Pension Mimosa?

— On kyllä, herra.

— Onko teillä vapaita huoneita?

Eteisvartija silmäili seinällä olevaa taulukkoa.

— Kyllä. Kaksi huonetta on vapaana — suuri kaksio ja pieni yhdenhengen huone. Samalla hän silmäili arvostelevasti vierasta. Kuluneet kiiltonahkakengät ja nuhjaantunut puku eivät nähtävästi tehneet erikoisen luotettavaa vaikutusta.

— Otan sen pienemmän, vieras sanoi ja hänen suomenkielensä soinnahti kankeasti.

Eteisvahtimestari käänsi keskustelun ranskaksi:

— Seitsemänkymmentäviisi markkaa vuorokaudelta. Vuokraamme huoneita vain viikottain.

— Sopii mainiosti, vieras vastasi samalla kielellä — vaikkakaan ei yhtä sujuvasti kuin vahtimestari. — Minä otan sen pienen huoneen.

— Kiitos. Tässä olisi vieraskirja.

Vieras etsi kultapäisen täytekynän taskustaan ja kirjoitti tarvittavat tiedot. Vahtimestari otti naulakosta avaimen.

— Matkatavaranne, herra ‥?

— Ne voitte noutaa asemalta. Minulla on vain yksi matkalaukku.

Vahtimestari rykäisi klusaantuneesti.

— Tapanamme on, että vieraamme maksavat ensimmäisen viikon etukäteen, hän sanoi.

Vieras nyökkäsi ja kaivoi kuluneen lompakon taskustaan. Hän ojensi kahdenkymmenen punnan setelin.

— Minulla ei ole tarpeeksi suomalaista rahaa … En ole ehtinyt käydä pankissa.

Vahtimestari hypisteli seteliä.

— Vaihdamme tämän kyllä, herra. Mutta ehkäpä suvaitsette esittää passinne. Arvaan, että olette ulkomaalainen …

Vieras ojensi kuluneen passin. Vahtimestari alkoi tutkia sitä, mutta tuskin hän oli vilkaissut ensimmäistä sivua, kun hänen kasvoilleen kohisi hämmästynyt ilme.

— R-uhtinas Michael …

Vieras nyökkäsi.

— Niin, ruhtinas Michael … Siitä on kauan, kun olen ollut Suomessa. Olen jo melkein unohtanut suomenkielen.

Vahtimestari nyökkäsi ja ojensi passin takaisin.

— Olkaa hyvä, teidän ylhäisyytenne. Huoneenne on toisessa kerroksessa, kolmas ovi vasemmalla.

— Kiitos. Vieras pisti passin taskuunsa, otti sateenvarjon kainaloonsa ja lähti portaita ylös.

Vahtimestari kumartui katsomaan vieraskirjaa. Siihen oli jykevällä, virheellisellä suomenkielellä kirjoitettu:

Michael Krawsovski, ruhtinas. Saapunut Suomeen

15.8.1930 Hampurista.

Vahtimestari sulki kirjan ja hänen harmaat silmänsä katsoivat kuin jonnekin kaukaisuuteen. Hän tarkasti saamaansa punnanseteliä valoa vasten ja pisti sen sitten kassalaatikkoon. Hän ehti parhaiksi vääntää laatikon lukkoon, kun pihalta kuului auton surinaa ja sitten askeleita. Solakka, tumma nainen kahisevassa silkissä astui aulaan. Hän käveli suoraan toimistopöydän äärelle ja ilmoitti italian kielellä:

— Olen kreivitär di Corvo. Haluaisin saada mahdollisimman hyvän huoneen.

— Si, signorita. Meillä on oikein kaunis kaksio vapaana ja luulen sen soveltuvan kreivittärelle. Vahtimestari puhui moitteetonta italiaa ja silmäili naisen hienoa ulkoasua ja hänen monien sormuksiensa koristamia käsiään.

Kreivitär teki muutamia huoneistoa koskevia kysymyksiä, esitti passinsa, merkitsi nimensä vieraskirjaan ja pyysi, että hänen matkatavaransa noudettaisiin asemalta. Hän maksoi viikon etukäteen, sai avaimen ja poistui silkin kahistessa aulasta.

Vahtimestari katsoi pitkään hänen jälkeensä ja pudisti harmaatukkaista päätään.

— Ylhäisiä vieraita, kovin ylhäisiä. Ruhtinaita ja kreivittäriä, hän mutisi puoliääneen.

II Luku.

Daniel H. Benner, Muinaisesine OY:n pääosakas ja toimitusjohtaja, painoi oven pielessä olevaa soittokellon nappia ja istahti sitten pöydän ääreen. Kun pensionaatin palvelijatar hetkisen kuluttua näyttäytyi ovella, Benner sanoi:

— Pyydän laskuni ja toivon, että se tuodaan mahdollisimman nopeasti.

Palvelijattaren poistuttua Benner otti kirjoituslehtiön eteensä ja alkoi kirjoittaa. Hänen kultainen täytekynänsä juoksi muutamia minuutteja paperilla. Kun kirje oli valmis, mies luki sen läpi ja nyökäytti hyväksyvästi päätään. Näin hän oli kirjoittanut:

Olen päättänyt vapaaehtoisesti luopua elämästä, jota viisikymmentäkahdeksan vuotta olen taivaltanut. Tekooni minulla on painavat syyt, mutta en ryhdy niitä tässä tarkemmin selvittelemään. Jätän sen asianajajani ja poliisien tehtäväksi. Olen myös tehnyt testamenttini ja se on asianajajani, tuomari Noron hallussa. Hän tulee tahtoni mukaan hoitelemaan jälkeenjättämäni asiat. Jottei lakimiehelleni jäisi turhaa vaivaa takiani, olen myös järjestänyt poismenoni johdosta aiheutuneet seikat jo eläessäni. Kiitän kaikkia asiakkaitani ja ystäviäni heidän minua kohtaan osoittamastaan luottamuksesta niiden vuosien aikana, jotka ’Muinaisesine-osakeyhtiö’ on ollut hoidossani.

Daniel H. Benner.

Sitten hän sulki kirjeen kuoreen ja kirjoitti siihen:

Kuolemantapaustani tutkiville poliisiviranomaisille.

Tämän tehtyään Daniel H. Benner asetti kirjeen näky välle paikalle kirjoituspöydälle. Sitten hän ryhtyi kirjoitta maan seuraavaa kirjettä. Siitä tuli näin kuuluva:

Hautaustoimisto Osakeyhtiö, täällä.

Tilataan tamminen ruumisarkku, himmeäksi kiilloitettu, pituus vähintäin 2.20 m. Jalkopäähän kiinnitetään hopealaatta, johon kirjoitus: OLEN ASTUNUT AVOIMIN SILMIN TUNTEMATTOMUUTEEN. KOHTALO OLKOON MINULLE ARMOLLINEN. Arkku sisustetaan tummanpunaisella silkillä ja tyyny tehdään tavallista korkeammaksi, Pehmikeaineena käytetään johtaja Daniel H. Bennerin Koiralahdessa sijaitsevan huvilan rannalta kerättyä merikaislaa.

Samalla pyydän toimistonne huolehtimaan kaikista hautausta koskevista seikoista, sielukellojen soitosta kolmena päivänä peräkkäin kello 12 ja 1:n välillä. Ruumis kuljetettakoon surutalosta kolmen valkoisen hevosen vetämillä ruumisvaunuilla. Kuski puettakoon Muinaisesine Osakeyhtiön myymälässä olevaan, 1700-luvun ruumismarsalkan pukuun, jota on tiettävästi viimeksi käytetty kreivi Mohlenburgin hautajaisissa. Etummaisena kulkevan hevosen oikeanpuoleiseen kuolaimeen kiinnitettäköön kaksi kultaista ruusua. Toimistonne miehet kantakoon ruumiin vaunuista hautaan. Haudalle mahdollisesti tuotavat seppeleet ja kukat poltattakoot kaksikymmentäkolme vuorokautta hautauksen jälkeen.

Lasku kaikista kuluistanne lähetettäköön tuomari Noron toimistoon.

Daniel H. Benner.

Suljettuaan kirjeen kuoreen Benner asetti kirjeen edellisen vierelle, ryhtyen kirjoittamaan kolmatta kirjettä, joka oli tällainen:

UUTIS POSTIN ilmoituskonttori, Täällä.

Pyydän arvoisan lehtenne tk. 19:nnen päivän numeroon seuraavanlaisen kuolinilmoituksen:

Muinaisesineiden kauppias

DANIEL H. BENNER

kuoli äkkiä tk. 18 p:n iltana. Vainaja oli syntynyt 18. 3. 1881, elänyt elämänsä yksinäisenä vanhanapoikana. Surevia omaisia ei jäänyt. Hautauksesta ilmoitetaan myöhemmin.

Vainaja itse.

P. S. Laskun tästä ilmoituksesta pyydän lähettämään tuomari Noron lakiasiaintoimistoon.

Sama.

Seuraava kirje oli osoitettu neiti Liisa Hanneli Kulolle ja kuului näin:

Kiltti neiti Kulo. Tammilahdessa.

Muistatte kai vanhan sedän, Daniel H. Bennerin, joka on pari kertaa käynyt teitä katsomassa. Nyt setä on kuollut ja pieneksi muistoksi hän tahtoo lahjoittaa teille rakkaan ja uskollisen ystävänsä, Metusalemin, joka pian täyttää sataseitsemän vuotta. Ottakaa Metusalem vastaan ja hoitakaa sitä hyvin, sillä se on viisas ja onneatuottava kilpikonna. Se on hyvin puhtautta rakastava ja on tottunut kylpemään kerrankuukaudessa hiekassa, johon on sekoitettu hiukan liitua. Älkää unohtako Metusalemin kylpyä, kun saatte sen haltuunne. Hiekkaan sekoitetaan noin puolet hienoksijauhettua liitua ja Metusalemin annetaan piehtaroida siinä. Sen jälkeen sen kuori puhdistetaan hiukan kostealla pyyhkeellä ja eläin pannaan takaisin laatikkoonsa. Metusalemin lempiruokaa ovat tuoreet vihannekset. Kesällä sille voidaan syöttää myös kärpäsiä ja muita hyönteisiä. Vettä Metusalem pelkää, sillä se on maakilpikonna.

Hartain toivoni on, että hoidatte onnenkilpikonnaa hyvin, että se näkee vielä sadannenviidennenkymmenennenkin syntymäpäivänsä. Teidän tulee varoa, ettei Metusalem kylmety, sillä se on hyvin arka nuhalle. Talvisin pidetään sitä varten varattu turkispeitto Metusalemin laatikon päällä ja sen annetaan jaloitella vain hyvin leutoina talvipäivinä.

Vanha ystävänne Daniel H. Benner.

Kun kirje oli valmis, Benner asetti sen toisen vierelle. Sitten hän ryhtyi kirjoittamaan viimeistä viestiään:

Tuomari A. Noro, Täällä.

Kuten tiedätte, olen viettänyt kesälomaani täällä Mimosassa. Äskettäin on kuitenkin muuan jo kauan harkitsemani päätös kypsynyt mielessäni. Aion luopua vapaaehtoisesti elämästä ja Teille jätän hoidettavaksi kaikki jälkeenjättämäni keskeneräiset asiat. Testamenttini määräykset ovat voimassa sellaisina kuin ne olen Teille sanellut. Jälkeenjättämäni omaisuus on luovutettava henkilölle, jolle olen testamenttini tehnyt.

Olen kai aina ollut hiukan omituinen mies — tehän sen parhaiten tiedätte. Kuolemanikin olen järjestänyt omalla tavallani. Pitkäkadulla sijaitsevan myymäläni avaimet kuin myös yksityisasuntoni avaimet, löydätte täältä huoneeni pöydältä. Toivon, että kaikkia määräyksiäni tarkoin noudatetaan. Kiittäen Teitä pitkäaikaisesta ja ystävällisestä palveluksestanne lakimiehenäni.

Daniel H. Benner.

Kun tämäkin kirje oli asetettu toisten joukkoon, Daniel H. Benner ryhtyi