Atorox Merkuriuksessa

By Outsider

Atorox-robotti ja tämän kumppanit seikkailevat jälleen avaruudessa, tällä kertaa Merkuriuksella. Seikkailullaan he kohtaavat uusia kansoja ja sivilisaatioita, jotka saavat heidät haukkomaan henkeään. Samalla he kohtaavat hurjan kamppailun omistajuudesta, joka asettaa kaikki vaaraan. Onko jo liian myöhäistä palata kotiin?Atorox Merkuriuksessa jatkaa Outsiderin eli Aarne Haapakosken tieteiskirjasarjaa. Teoksissa seikkaillaan avaruuden halki kohtaamassa ja tutkimassa uusia maailmankolkkia, välillä kohtalokkain seurauksin.Professori Mitax on luonut uudenlaisen robotin, nimeltään Atorox. Atorox toimii aivokaseteilla ja pystyy ajattelemaan kaseteille ladattujen ihmisten tavoin. Aarne Haapakosken jännittävä kuusiosainen sarja on jättänyt pysyvät jälkensä kotimaisen scifi- ja fantasiakirjallisuuden perinteeseen.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: May 17, 2021
• ISBN: 9788726812923

Book preview

www.egmont.com

1.luku

— Professori, kertokaa vielä Merkuriuksesta, pyysi miss Collins.

Professori Mitax ojentautui pehmustetussa nojatuolissa ja kohensi avaruuspurjehduskypäräänsä.

— Merkurius on aurinkoa lähinnä oleva kiertotähti ja pienin kahdeksasta suuresta planeetasta. Sen keskimääräinen etäisyys auringosta on 58 miljoonaa kilometriä ja sen läpimitta 4700 kilometriä, siis hiukan enemmän kuin kolmas osa maan läpimitasta. Merkuriuksen tunsivat jo vanhan ajan viisaat ja viimeaikainen tutkimus on antanut meille paljon täydentäviä tietoja. Meillä on syytä uskoa, että Merkuriuksessa on ilmakehä ja…

— Jokseenkin samanlainen kuin maassa, täydensi insinööri Goldbaum. Tähtitieteilijä Vogel oli aivan oikeassa väittäessään jo vuonna 1873, että Merkuriuksen ilmakehä on jokseenkin samanlainen kuin maan ja että planeetta saa valaistuksensa heijastamalla auringosta.

— Emme siis tarvitse näitä kiusallisia happilaitteita lainkaan, huudahti miss Phytia.

— Happilaitteet voimme riisua heti Heliopoliksen lentokentälle päästyämme, täydensi Goldbaum. — Takaan lisäksi, että tulette kokemaan Merkuriuksessa monenmoisia yllätyksiä. Voisin kertoa niistä jo nyt, mutta sittenpähän itse näette.

— Ovatko Merkuriuksen naiset hyvin kauniita? kysyi miss Phytia mustasukkaisena.

Goldbaum naurahti merkitsevästi.

— Planetariumajan mukaan kello 55.08 saavumme perille ja sitten saatte nähdä. Tuli tässä juuri mieleeni, miten Merkuriuksen muotiuutuudet mahtavat teitä kiinnostaa…

— Ovatko naisten hameet lyhyet vaiko pitkät, uteli miss Collins.

— Entä hattumuodit? lisäsi miss Phytia.

Goldbaum virnisti.

— Plasticoa, merkuriukselaista plasticoa, Goldbaum & kumppanin valmistetta.

— Puvutkin…?

— Kaikki tyyni, erivärisistä ja läpinäkyvistä plasticokankaista.

— Huh! huudahti miss Gollins.

— Tavallisesti aviovaimot sitovatkin merkuriukselaiset tummat silmälasit miehilleen, ennenkuin päästävät heidät ulos, naureskeli Goldbaum.

— Meidän aurinkolasimme jäivät kuuhun, muistutti insinööri Graham.

— Voimmehan lainata professorin silmälaseja ja noeta ne, ehdotti tohtori Kivi. — Mutta kaukoseismografin summeri piipittää. Jokin planeetta lähestyy meitä…

Insinööri Goldbaumin otsa rypistyi ja hän kumartui kojepöydän ääreen. Seismografitaulukon osoitin heilahti levottomasti ja piipittävä ääni kuului entistä kiihkeämmin.

— Suunta 16.8… Siirtyminen vasemmalle. Kohoamiskulma yksitoista ja puoli astetta, huusi Goldbaum ohjaamoon.

— Suunta kuusitoista kahdeksan — siirtyminen vasemmalle — kohoamiskulma yksitoista ja puoli astetta, toisti Atorox metallinsointuisesti.

Avaruuslaiva ZX 44:n matkustajat tunsivat lievän heilahduksen raketin muuttaessa suuntaa.

— Jotakin erikoistako? tiedusteli professori Mitax.

Goldbaum käänteli seismografin nappuloita. Hänen kasvoilleen oli kohonnut tuima ilme.

— En käsitä, mikä kaukoseismografia hälyyttää. Meteoritaulukon osoittimet pysyvät paikoillaan ja kuitenkin on jokin suuri kappale — taikka useita kappaleita — sivuuttanut meidät noin tuhannenkolmensadan kilometrin etäisyydellä. Liikkuvien kappaleiden vauhti on ollut huomattavasti nopeampi kuin avaruuslaivamme.

— Jokin radaltaan siirtynyt planeetta varmaankin, arveli professori.

Insinööri Goldbaum pudisti päätään.

— Ei tunnu uskottavalta. Jotakin merkillistä on tekeillä…

Kaukopuhelimen valohälyytin alkoi vilkkua, ja Goldbaum siirtyi puhelinpöydän ääreen. Läsnäolevien korviin kantautui selvästi kaukaisia, hyvin hitaasti lausuttuja sanoja, mutta puhe oli kieltä, jota kukaan Goldbaumia lukuunottamatta ei kyennyt ymmärtämään.

Puhelu kesti useita minuutteja. Sitten Goldbaum laski kuulotorven paikoilleen.

— Huonoja uutisiako? tiedusteli professori.

— Merkuriuksessa on tapahtunut odottamattomia. Sain juuri kuulla, että planeetalle on saapunut ensimmäinen erä aivan uusimallisia radiolla ohjattavia Nebelhorn-avaruuslaivoja, ja lisää odotetaan jatkuvasti. Sotapuolue on päässyt voitolle, ja minä hetkenä tahansa voi tapahtua odottamattomia.

— Nebelhornin avaruuslaivoja! Eihän vain kuusta? huudahti Kivi.

Goldbaum nyökkäsi.

— En ole kertonut teille kaikkea. Lähtiessäni viimeksi Merkuriuksesta kuulin huhuja, että Nebelhornin salaisia asiamiehiä epäiltiin käyneen Merkuriuksessa. En pitänyt silloin mahdollisena, että saksalaiset olisivat kyenneet rakentamaan sellaisia avaruuslaivoja. Asia on kuitenkin tosi: Nebelhornin salaiset asiamiehet ovat todella käyneet Merkuriuksessa ja solminneet siellä salaisia liittoja. Kysymys ei ole enää pelkästään kauppasuhteista vaan sotaliitosta. Jos planetaarinen sota puhkeaa, tulevat Merkurius ja kuu ilmeisesti taistelemaan samalla puolella.

— Mutta kuinka se voisi olla mahdollista näin lyhyessä ajassa? epäili insinööri Graham.

— Ottakaa huomioon, että planetariumaika on toisenlainen kuin aika, mihin vanhassa maassa olemme tottuneet. Yksi planetariumvuosi vastaa kymmentä maan vuotta, selitti Goldbaum.

Toiset huudahtivat yhteen ääneen.

— Mutta sehän on mahdotonta. Mehän olisimme silloin jo kauhean vanhoja, nauroi miss Gollins. — Kaksisataaseitsemänkymmentä vuotta…

Äskeinen vakavuus muuttui hilpeydeksi.

— Ja professorimme pian kahdeksansataa vuotta, nauroi Kivi. — Ei mr Goldbaum, nyt te yritätte syöttää meille aivan liian paksua pajunköyttä.

— Voimme perustaa satavuotiaitten kerhon, pilaili miss Collins. — Ja ajatelkaahan, kun vihdoinkin tulen kotiin New Yorkiin lähes kolmesataavuotiaana.

Kivi ja Graham nauroivat; mutta Goldbaum oli hyvin vakava.

— No, älkäämme puhuko enempää siitä ja laskekaamme ikämme vain vanhaan tuttuun tapaan. Tärkeintä on nyt se, minne laskeudumme. Puolen tunnin kuluttua saavutamme Merkuriuksen vetovoimapiirin, mutta Heliopoliksen lentokenttä on kapinallisten käsissä. Minun täytyy katsella karttoja.

Goldbaum levitti eteensä Merkuriuksen kartan alkaen tutkia sitä tarkoin.

— Vauhtimme kahdeksantoista sekunnissa — kiihdytänkö? kuului Atoroxin metallinsointuinen ääni ohjaamon puhetorvesta.

— Hiljennä viiteentoista. Tiheä tähtisumu edessämme. Ohjaa puoli astetta ylös, Goldbaum määräsi ja syventyi taas karttoihinsa.

— All right, murahti Atorox ja väänteli metallisormillaan ohjauslaitteiden vipuja.

Tohtori Kivi kumartui katsomaan Goldbaumin olan yli. Kartta näytti aivan tavalliselta ja siihen oli eri värein merkitty korkeus- ja maastokohtia. Kivi näki eräiden vuorenhuippujen kohdalla lukuja: 19.000 m, 22.000 m, 27.000 m.

— Onko Merkuriuksessa noin korkeita vuoria? hän ihmetteli.

— Planeetan mahtavin vuorenhuippu on kaksikymmentäkahdeksantuhatta metriä korkea, selitti Goldbaum.

— Merkuriuksessa on myös meriä?

— Vain viidesosa planeetan pinnasta. Auringon säteily kuivattaa jatkuvasti Merkuriuksen meriä. Vuonna 660 planetariumaikaan planeetan pinnasta oli merinä lähes puolet, mutta nyt…

Salongin seinällä oleva kello alkoi kilistä vihreän valon samalla ilmoittaessa päivällisaikaa. Avaruuspurjehtijat olivat jo tottuneet ZX 44:n päiväjärjestykseen ja kukin tarttui tuolinsa kohdalla seinässä olevaan ravintoputkeen. He valitsivat mieluisensa ravintoeliksiirin, imivät ahnaasti ravintopisarat ja nauttivat jälkiruuaksi eliksiirijuoman ihanasta mausta.

— Ehditte ennen Merkuriukseen saapumistamme ottaa lepohetken, virkkoi Goldbaum. — Minä ja Atorox valvomme.

Miss Collins aikoi sanoa vastalauseensa, mutta Goldbaum oli jo avannut unihanan ja miellyttävä, huumaava tuoksu täytti avaruuslaivan salongin. Muutaman hetken kuluttua kaikki matkustajat nukkuivat nojatuoleissaan. Insinööri Goldbaum siirtyi ohjaamoon ja syventyi keskusteluun robotti Atoroxin kanssa.

Tohtori Kivi ja insinööri Graham heräsivät ensiksi. Avaruuslaivan salongin ikkunoista säteili häikäisevän kirkas valo. Sumuvyöhyke oli sivuutettu ja ZX 44 kiiti kahdenkymmenen sekuntikilometrin vauhdilla Merkuriusta kohti.

— Nousukulma yhdeksänkymmentä astetta. Suunta B 8.02, kuului Goldbaumin ääni ohjaamosta.

— Nousukulma yhdeksänkymmentä — suunta B 8.02 toisti Atorox ja matkustajat tunsivat taas heikon nytkähdyksen avaruuslaivan rungossa.

— Mutta mehän kohoamme suoraan ylös, ihmetteli Kivi.

— Olemme Merkuriuksen yläpuolella. Avaruuslaiva on ohjattava pystysuoraan määrättyyn korkeuteen saakka ennenkuin voimme alkaa laskeutua. Katso korkeusmittaria, Atorox… Neljäkymmentä ja puoli… Kaksi astetta oikealle. Laskupiste D 57 Nord… Alamme laskeutua, huusi Goldbaum Atoroxille.

Professori ja tytöt olivat myös heränneet ja katselivat ihmetellen ikkunoista säihkyvää valoa.

— Olemmeko pian perillä? tiedusteli miss Phytia.

— Neljän, viiden minuutin kuluttua, lupasi Goldbaum.

— Mutta sanoitte äsken, ettemme voi laskeutua Heliopoliksen kentälle. Onko Merkuriuksessa siis useita avaruuslentokenttiä? kysyi professori.

Insinööri Goldbaum näytti tyytymättömältä ja hypisteli edessään olevia