"Jees, Romulus, ei Remulus!" sanoi vääpeli Ryhmy

By Armas J. Pulla

Vääpeli Kalle Ryhmy ja vänrikki Ville Romppainen ovat kaksi sotamiestä, joille sattuu ja tapahtuu. Milloin miehet löytävät salaisia panssarivaunuja, milloin juostaan karkuun venäläistä komissaari Natalia Vengrovskaa..."Jees, Romulus, ei Remulus! sanoi vääpeli Ryhmy" vie kaksikon jännittävälle seikkailulle Venäjän puolelle. Kaikki alkaa siitä, kun muuan majuri ja luutnantti ryhtyvät kinastelemaan korsussa Rooman perustajista. Olivatko sudenmaitoa nauttineet pojat nimeltään Romulus ja Remulus vai Romulus ja Remus? Asian voisi selvittää tietosanakirjasta, mutta mistä sellaisen saa rintamalle? Kuinka ollakaan, ystävykset Ryhmy ja Romppainen lähtevät noutamaan tietosanakirjaa vihollisen puolelta...-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Mar 29, 2021
• ISBN: 9788726356670

Book preview

1957

1.

Herra majuri hörppäsi korviketta ja irvisti. Tämähän maistuu kuin…

Kaikki odottivat innostuneina, miltä majuri sanoisi sen maistuvan, mutta juuri viime hetkessä herra majuri muisti, että herra pastori oli sattumoisin käymässä korsussa, ja niin hän sitten miedonsikin mielipiteensä mutisemalla:

… maistuu… maistuu silkalta vedeltä…

Kaikki näyttivät pettyneiltä, pastorikin.

Kun minä olin keskiviikkona eversti Sampisen komentopaikalla, niin minulle tarjottiin siellä korvikkeet kerman kanssa, kertoi vänrikki Juurevainen.

Mistä saa… äh, mistä ne saak… äh, mistä ne kakk… äh, ne tyypit kermaa saavat? möyrysi majuri.

Niillä on siellä pari vuohta, selitti Juurevainen.

Korsussako? kummasteli majuri.

Ei nyt sentään korsussa… jonkinlaiseen katokseen kuusen alle ne on sijoitettu…

Ennen minä olisin maidotta loppuikäni kuin vuohenmaitoa joisin, mörähti vänrikki Käki.

Älä ole ennakkoluuloinen. Hyvää se on, selitti luutnantti Säämä. Tammanmaitoa sanotaan suorastaan suurenmoiseksi.

Kyllä kai se tuore maito on tuoretta maitoa olipa tuo nyt sitten lypsetty vaikka krokotiilistä, tuumiskeli herra majuri. Jaa, aatelkaapas, että Romulus ja Remulus, Rooman perustajat, elivät naarassuden maidolla!

Jeh, sanoi Säämä. Pyytäisin muuten huomauttaa kunnioittavasti majurille, että Rooman perustajat olivat Romulus ja Remus eikä suinkaan Romulus ja Remulus!

Majuri silmäsi paheksuvasti luutnanttia. "Siihen aikaan kun minä kävin koulua, heidän nimensä olivat Romulus ja Remulus", virkkoi hän jäykästi.

Valitan, herra majuri. Romulus oli. Mutta Remulusta ei ollut. Oli Remus!

Herra majuri punastui ja tuhautti nenäänsä.

Tuostahan kannattaa lyödä melkein vetoa, arveli vänrikki Käki.

Oikea ajatus! mylvähti herra majuri. Lyön satasen vetoa siitä, että Rooman perustajat olivat nimeltään Romulus ja Remulus!

Selvä! Ja minä panen satasen siitä, että he olivat Romulus ja Remus! innostui luutnantti Säämä.

Majuri ja luutnantti ojensivat kätensä toisilleen, ja vänrikki erotti ne.

Veto selvä! Mutta millä nyt tarkistetaan, kumpi herroista on oikeassa?

Pitäisi olla tietosanakirja, tuumi luutnantti.

Aivan. Kellä herroista on sellainen repussaan? tiedusteli herra majuri.

Minä tiedän, missä on tietosanakirja, kuului ruosteinen ääni eräältä pritsiltä.

Jaha, vai tietää vääpeli Ryhmy sen, virkkoi herra majuri. Monenko kymmenen kilometrin päässä se on?

Herra majuri, vain puolentoista kilometrin päässä! Siellä on jokin valistus- tai muu sellainen talo, ja tuossa talossa näin suomalaisen tietosanakirjankin — leimoista päätellen se taisi olla varastettu Sortavalan kaupungin kirjastosta…

Silloinhan asia on äkkiä selvä! ilostui herra majuri. Vääpeli Ryhmy menee paikalla katsomaan, miten asia oikein on: oliko Remulus Remus taikka päinvastoin!

Jees, mutta… tuota noin, mutisi vääpeli Ryhmy päätään raaputellen.

Herra majuri tulistui hiukkasen.

Vääpeli voisi olla hiukkasen sotilaallisempi, ärähti, hän. Te menette siinä paikassa katsomaan sitä tietosanakirjaa — ei, tuokaa kerta kaikkiaan se osa, johon R-kirjain sisältyy, tullessanne!

Ryhmy nousi ylös, löi kantapäitään yhteen ja sanoi:

Selvä on, herra majuri!

Mää lähden sun mukaasi, mörisi joku toiselta pritsiltä, ja tukevahkon vänrikin naama ilmestyi myrskylyhdyn valopiiriin.

No, onhan selvää, että Romppainen menee sinne minne Ryhmykin, virkkoi herra majuri.

Kyllä on selvää, herra majuri! myönsi Romppainen. Ryhmy tutkii Romuluksen, minä Remuluksen, niin on varmempaa!

Saanko minäkin tulla mukaan? tiedusti luutnantti Säämä.

Oikeastaan se käy helpommin kahdelta kaverilta, tuumiskeli Ryhmy. Mutta jos tahdot, niin tule pois!

Hetkeä myöhemmin kolme uljasta soturia, joiden kintereillä juoksi herra majurin keveäksi kenttäkissaksi ristimä Mörökölli, asteli halki melko risaksi ammutun havumetsän.

Kuulkaahan, virkkoi luutnantti äkkiä, mitäs piruja te muuten olette ottaneet noin lujasti aseita mukaanne?

Ka, sodassahan niitä aseita tarvitaan, ja nyt on muistaakseni sota, tuumiskeli Ryhmy ykskantaan, ja sitten oltiin vaiti hetken aikaa.

Helkkari! sanoi luutnantti pysähtyen ja ympärilleen silmäillen. Mutta mehän menemme ihan kohti naapurin linjoja!

Samperin oikein hönätty, myönsi vääpeli.

Tarkalleen, myönsi Romppainen.

Mutta eikös meidän pitänyt mennä tutkimaan tietosanakirjaa! virkkoi luutnantti.

Niinhän me mennäänkin! todisti Romppainen.

Jees. Tieteellisellä asialla ollaan, sanoi Ryhmy. Mörökölli, isin kisu! Älä tallusta siellä miinakentässä, sinä olet niin lihonut ja paisunut, että voit helposti räjäyttää itsesi ilmaan!

Kuulkaa, pojat, älkää nyt viisastelko! pyyteli Säämä. Missä se valistus- tai mikä talo se nyt olikaan, sitten on?

Tuolla! osoitti Ryhmy.

Sappernaut! manasi luutnantti. Mutta silloinhan se on linjojen takana!

Justiinsa. Kuka on sanonut, että se ei olisi? kysyi Ryhmy. Mutta mitäs sillä väliä? Siellä se tietosanakirja on, me ollaan monta kertaa käyty sitä katsomassa, kun ollaan oltu vieraisilla naapurien alueella. Siinä on kuvia, juu… Apinoita ja muita seebroja.

No vie ja viepota! mutisi luutnantti tyrmistyneenä. Mutta miten me pääsemme sinne?

Niinkuin ennenkin. Meillä on oma tiemme ja omat konstimme, selitti Ryhmy. En kuitenkaan takaa, että herra majuri saisi tietonsa puolen tunnin kuluessa. Voi mennä montakin tuntia. Tai vaikka päivä. Tai kaksi. Taikka loppu ikä.

Jeh. Nuo naapurit kun eivät ymmärrä ajan merkitystä, jutteli Romppainen.

Luutnantti Säämä ei pitänyt lainkaan tilanteesta. Olihan hengenvaara ilmeinen. Luutnantti ei ollut pelkuri, ei lainkaan, mutta hän oli hyvin asiallinen mies, ja hänestä oli mieletöntä panna henkeään vaaraan saadakseen tietää, oliko Romuluksen kaksoisveljen nimi Remus vaiko Remulus. Mutta toisaalta hän oli itsepäinen eikä hänen kunniansa antanut myöten sanoa, että hän olisi mieluummin kääntynyt takaisin. Niin hän siis äänettömänä ja yrmeänä seurasi huoletonta Ryhmyä ja hengenvaarasta piittaamatonta Romppaista.

Metsä mataloitui vähitellen ja muuttui tiuhaksi lepikoksi, jossa ei saanut suunnista mitään selvää — mutta Ryhmy ja Romppainen ilmeisesti tunsivat paikat, sillä he kulkivat eteenpäin varmasti, joskin hetki hetkeltä varovaisemmin.

Oottakaas! mutisi Ryhmy.

Säämä ja Romppainen kyyristyivät ja pysähtyivät, mutta Ryhmy hiipi varovaisesti suuren. sammaloituneen kiven luokse