"Jees, hapankaalia, señor!" sanoi vääpeli Ryhmy

By Armas J. Pulla

Vänrikki Romppainen on lähetetty göteborgilaiseen sairaalaan toipumaan sen jälkeen, kun kranaatti räjähti turhan lähellä häntä. Nyt pelottomana sissinä tunnettu Romppainen aiheuttaa kummastusta ruotsalaisissa lääkäreissä: Mikäs mies tämä oikein on? Miksi hän on niin flegmaattinen? Paikalla vieraileva suomalainen majuri tietää vastauksen – Romppaisen ystävä Ryhmy on tuotava käymään sairaalassa! Kun Ryhmy ja Mörökölli-kissa matkustavat Suomesta Romppaisen luokse, edessä odottaa kuitenkin suurempi seikkailu kuin miehet osasivat odottaa. Pian koko konkkaronkka on nimittäin laivassa matkalla kohti Nicaraguaa...-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Mar 10, 2021
• ISBN: 9788726356717

Book preview

www.egmont.com

»Ja tässä huoneessa», sanoi tohtori Andersson opastettavalleen, nuorelle majurille, »tässä huoneessa näette erään maanmiehenne, joka on lääkärin kannalta katsoen kaikkein kiintoisimpia tapauksia — miehen, jota ei oikeastaan enää vaivaa mikään, mutta joka siitä huolimatta nuutuu ja näivettyy, jonka elämän vauhtipyörä ikäänkuin hetki hetkeltä hiljentää vauhtiaan, kunnes se pysähtyy kerrassaan — jollemme keksi jotakin, joka voisi antaa sille pienen sysäyksen! Olemme kyllä yrittäneet kovasti sellaista sysääjää löytää, mutta tähän asti toistaiseksi onnistumatta …»

»Millainen sen sysääjän sitten pitäisi olla?»

Lääkäri kohautti olkapäitään.

»Sitäpä en osaa sanoa! Meillä oli muuan samantapainen potilas, joka jo teki lähtöä tästä maailmasta — mutta sitten hän näki irvistelevän apinan kuvan — se sai hänet nauramaan, ja siitä päivästä alkaen hän alkoi toipua. Olemme näyttäneet tällekin potilaalle apinan kuvaa, mutta hän ei välittänyt siitä mitään, mutisi vain, että … niin, se oli jokin suomalainen sana, ja minä kun en osaa suomea …»

Samassa potilas, jonka kasvoja oli hämärässä huoneessa vaikea eroittaa, mutisi:

»Ryhmy … Ryhmy …»

»Ah, niin hän on ennenkin mutissut — Ryhmy! Mitä se sana oikein merkitsee?» virkkoi tohtori.

Mutta majuri, joka Ryhmyn nimen kuullessaan oli hätkähtänyt, kumartui nyt nopeasti potilasta kohti.

»Tuhannen vietävää! Sehän on vänrikki Romppainen! Te, täällä gööteporilaisessa sairaalassa!»

Vänrikki Romppainen ei vastannut mitään — ei avannut edes silmiään.

»Tunnetteko te hänet!» tiedusti lääkäri.

»Erinomaisesti!» vastasi majuri. »Hän oli rykmenttimme parhaita sissejä … Hänellä oli ilmiömäinen onni, kunnes kranaatti eräänä päivänä räjähti hiukkasen liian lähellä häntä ja hän sai jonkinmoisen täräyksen … Tosiaankin, minähän kuulin jälkeenpäin, että hänet oli lähetetty Ruotsiin toipumaan ja vahvistumaan …»

»Niin, ja hän toipui ja vahvistuikin täällä aluksi oikein hyvin. Se täräys oli käynyt hiukan hänen muistilleen ja että hän olisi saanut terveellistä muistivoimistelua, kehoitin häntä ryhtymään opiskelemaan jotakin kieltä. Hän ryhtyikin puuhaan: alkoi espanjan lueskelun …»

»Espanjan?»

»Niin, hän sanoi, että ruotsia hän jo osaa hiukan mongertaa, englantia hän ei tahtonut ryhtyä lukemaan siksi, että englannin puhuminen muka kehittää pitkänaamaisuutta, saksaa ei siksi, että Helsingin naiset osaavat sitä nykyisin niin paljon kuin maa tarvitsee, ranskaa ei siksi, että se voisi johtaa hänet diplomaattien pariin, ja sitä hän tahtoi varoa, italiaa ei siksi, että oli kuullut sen puhumisen höllentävän kunniakäsitteitä. Espanjasta hän ei ollut kuullut mitään, ja niinpä hän ryhtyikin lukemaan sitä. Käsittääkseni hän ei ole erikoisemmin älykäs, mutta hänessä on äkeää tarmoa, ja hän oppikin aikalailla espanjaa — kunnes, niinkuin sanoin, hänen elämänsä vauhtipyörä alkoi hiljentää vauhtiaan ja hän menetti kiinnostuksensa kaikkeen. Pari viime päivää hän on vain nukkunut. Kunpa voisin keksiä sen, joka voisi antaa hänelle elämänhalun uudelleen sytyttävän sysäyksen ja …»

»Minä tiedän, kuka voi sen tehdä!»

»Sanokaa toki!»

»Ryhmy!»

»Mikä … kuka on Ryhmy …? Sitä sanaahan hän on mutissut …»

»Ryhmy on muuan vääpeli, Romppaisen eroamaton toveri ja ystävä. He riitelivät aina keskenään, mutta viihtyivät silti suurenmoisesti toistensa seurassa. Uskoisin, että hänen näkemisellään olisi valtavan piristävä vaikutus Romppaiseen!»

»Hyvä», sanoi tohtori Andersson, »pyydetään tuo vääpeli Ryhmy tänne!»

Majuri katsoi ällistyneenä tohtoriin.

»Puhutteko tosissanne?»

»Kuinkas muuten? Tapaus kiinnostaa minua — ja jonkun vääpelin hommaaminen Suomesta tänne ei ole mikään iso eikä ihmeellinen asia. Me voimme kutsua hänet tänne lepäämään ja lihomaan!»

»Tulimmaista! Se olisi suurenmoista …mainiota!»

»Minä panen toimeksi siinä paikassa!» lupasi tohtori.

Kolme päivää myöhemmin vääpeli Ryhmy saapui Gööteporiin, ja majuri oli häntä vastassa asemalla.

»Herra majuri, ovatko kaikki ruotsalaiset hulluja?» kysyi vääpeli Ryhmy ensi töikseen.

»Eihän nyt, kuinka niin?»

»Höh, kun kaikki tahtovat välttämättä nähdä minussa jonkun Suomen rauhanvaltuuskunnan jäsenen. Minua on yritetty haastatella, ja minua on valokuvattu … Noh, mitäpäs tuosta … Kuinkas Romppainen jakselee? Minä en oikein ymmärtänyt sitä sähkösanomaa, joka mulle tuli — en muuta kuin että Romppainen on vielä kovasti kipeä ja että mun on tultava justiinsa. Kuulkaas, eihän hän vain … eihän hän …?»

»Ei, ei hän tee kuolemaa — mutta ilman teitä hän auttamatta sammuu!»

»En ymmärrä …»

Herra majuri selitti nyt asian tarkalleen Ryhmylle, ja Ryhmy nyökkäili ymmärtäväisesti.

»Joo, noustaanpas nyt sitten autoon ja ajetaan Romppaisen luo …» virkkoi majuri.

»Jees, jees, mutta ensin mun on käytävä tuolla pakaasin puolella — missäs sellainen muuten on?»

»Minä kyllä noudatan tavaranne …»

»Ei mulla ole sen enempää tavaroita kuin mitä tähän matkalaukkuun mahtuu. Mutta Mörököllin oli matkustettava pakaasivaunussa, pentele sentään. Tukholman tullissa olin sen takia joutua sotaan sekä poliisin että tullimiesten kanssa, ja sainpa päästää erinäisiä ärräpäitä, ennenkuin asia selkeni ja Mörökölli laskettiin Ruotsin kamaralle. Luulen, että se johtui osittain väärinkäsityksestä. Minä en näet osaa kovinkaan hyvin ruotsia, ja niinpä luulenkin sanani käsitetyn niin, että Mörökölli on sotasokean opaskissa, ja sellaisena se sitten sai tulla mukanani, juu …»

Majuri ja Ryhmy löysivät saapuvan matkatavaran osaston ja pianhan sieltä keksittiin naukuva Mörököllikin: se ei ollut lainkaan tyytyväinen pieneen koriinsa, jossa se oli saanut tehdä junamatkansa.

»Voi isin kisi sentään!» virkkoi vääpeli hellästi. »Sille pitää paikalla antaa pikkuisen sipuliviinaa, että se saa hermonsa jälleen ortninkiin!»

Ja niin Mörökölli — uteliaitten gööteporilaisten suu auki toimitusta töllistellessä — sai lusikallisen sipuliviinaa, joka paikalla paransi sen tuulta.

»Noh, mennäänpäs sitten sitä samperin Romppaista helssaamaan», virkkoi Ryhmy.

Puoli tuntia myöhemmin Ryhmy saateltiin Romppaisen huoneeseen. Vääpeli jäi hetkiseksi ovelle seisomaan ja töllötti ällistyneenä sotaveikkoaan, joka kalpeana, laihtuneena ja riutuneena makasi valkeitten lakanain välissä eikä aluksi lainkaan huomannut, kuka hänen huoneeseensa oli tullut.

»Muistakaa nyt, että tehtävänne on antaa hänelle se sysäys, joka saa hänen elämänpyöränsä jälleen hyrräämään, ymmärrättekö?» kuiskasi majuri.

»Jees», mörähti Ryhmy.

Hän epäröi sekunnin, pari — ja sitten hän heitti Mörököllin ystävänsä vatsan päälle. Romppainen hätkähti, hänen silmänsä aukenivat, ja hän keksi kenttäkissan, joka ystävällisesti hyrräten nuolaisi hänen nenäänsä. Iloinen välke leimahti Romppaisen sameisiin silmiin.

»Perhana!» ähkäisi hän. »Samperin katti!»

»Hähähää!» hähätti Ryhmy.

»Ryhmy!» henkäisi Romppainen riemastuneesti ja nousi istumaan. »Voi tsamperliini! Voi tapernaakkeli! Mitäs sinä täällä teet?»

»Tulin sua härnäämään. Sun järkesi kuuluu ruvenneen kokonaan seisomaan, ja nyt se pitäisi saada taas liikkeelle!»

Hän pukkasi ystävällisesti Romppaista niin, että tämän henki salpautui kerrassaan. Majuri teki liikkeen kuin tarttuakseen vääpelin käsivarteen, mutta tohtoripa tarttuikin majurin käsivarteen ja sanoi hiljaa:

»Mennään pois! Noilla muksauksilla vänrikki Romppainen palaa takaisin elämään!»

Tohtori oli oikeassa. Vänrikki Romppainen alkoi siitä hetkestä toipua, ja se tapahtuikin nopeasti. Jo toisena päivänä hän jaksoi jossakin määrin haukkua Ryhmyä, kolmantena päivänä toverukset pääsivät hyvään riitaan, ja neljäntenä saapui kauhistunut ylihoitajatar hakemaan tohtoria apuun, koska hänestä näytti siltä, että Ryhmy ja Romppainen valmistautuivat repimään toisensa kappaleiksi. Vänrikki ja vääpeli kielsivät kuitenkin jyrkästi aikoneensakaan tehdä jotakin sellaista ja viittailivat hämärästi siihen, että ylihoitajatar oli jollakin tavalla pillastunut henkilö, joka käsitti tavallisen vilkkaan ja sydämellisen keskustelun aivan väärin; tykkien jyrinässä olivat he, Ryhmy ja Romppainen, tottuneet ehkä koroittamaan ääntään enemmän kuin mihin sairaalan hiljaisessa ilmapiirissä oli totuttu, ja tätä tottumustaan he nyt pyysivät anteeksi. Tätä selitystä ylihoitajatar piti loukkauksena ja viisasteluna ja valheena alusta loppuun, ja siitä hetkestä hän vihasi molempia sotasankareita, jotka eivät kuitenkaan olleet hänen vihastaan tuonaankaan, sillä kumpikaan ei pitänyt vähääkään ylihoitajattaren naamasta.

Viikon kuluttua Romppainen voi jo lähteä Ryhmyn kanssa kävelylle, ja kahden viikon kuluttua he saapuivat eräänä iltana varsin