Kolme koputusta: kyllä

By Armas J. Pulla

Lyseo ei ole mikä tahansa lyseo, sillä se on ainoa laatuaan. Tässä koulussa on maan erikoisimmat lehtorit ja oppilaat, jotka keksivät poikkeuksellisen hyviä kepposia. Lyseon ei edes tarvitse hakea uusia opettajia, sillä tämän paikan opettajat pysyvät talossa koko elämänsä ajan!Täysin kuolemattomia eivät Lyseonkaan lehtorit kuitenkaan ole. Kun matematiikanopettaja Muikku kuolee yllättäen, opinahjon on tehtävä jotakin poikkeuksellista: laitettava lehteen ilmoitus vapaasta lehtorin paikasta.Paikan saa muuan maisteri Martonen – vaan miten entinen tyttökoulun opettaja selviäkään Lyseon pojista ja omalaatuisista kollegoistaan?-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Mar 10, 2021
• ISBN: 9788726541977

Book preview

www.egmont.com

Olen aina inhonnut romaanikirjailijoita, jotka puhuvat X:n kaupungista. Mielestäni moisen nimettömän nimen käyttäminen todistaa tekijän aivan surkuteltavaa mielikuvituksen puutetta. Ja tekstissä tuollainen X vaikuttaa samalla tavalla ärsyttävästi kuin erinomaisen hyvinhoidetulle ja siistille nurmikolle huolimattomasti nakattu rasvainen eväspaperi. Mutta toisaalta tuo ärsyttävä X on tietysti erinomainen keksintö, kun ei tahdota lukijan pääsevän uumoilemaankaan, mistä kaupungista kirjassa on kysymys — ja minä en tahdo!

No niin: X:n kaupungissa oli kolme lyseota. Niistä oli kuitenkin vain yksi Lyseo, Lyseo isolla L:llä — muut olivat vain lyseoita ja niiden rehtorit vain rehtoreita, mutta Lyseolla oli tietenkin Rehtori. (Ja hänen nenänpielessään oleva pieni kasvain ei sekään ollut papu, vaan tietysti Papu!) Lyseosta keskusteltaessa tarkoitti kaupunki — ja puoli maakuntaakin — aina juuri Lyseota ja Rehtorilla juuri Lyseon Rehtoria. Niistä kahdesta muusta lyseosta — puhumattakaan nyt yhteiskouluista — ja niiden rehtoreista ei yleensä puhuttu mitään. Katkeroituneina olivat näiden oppilaitosten johtajat panneet merkille tämän ja myös sen, että kun johonkin viralliseen tai puoliviralliseen tilaisuuteen tarvittiin mainitun tilaisuuden arvoa kohottavia, joko aivoiltaan tai vatsaltaan edustavia merkkimiehiä, sinne kutsuttiin aina Lyseon Rehtori, muttei milloinkaan heitä. Ja kun juhlapuheissa tuotiin esiin X:n kaupungin merkitys maakuntansa sivistyskeskuksena, huomattavana koulukaupunkina ja lukuisten kuuluisuuksien syntymäpaikkana, mainittiin Lyseo moneen kertaan, mutta muista kouluista puhuttiin vain ohimennen taikka ei ensinkään. X:n kaupungin historian kouluoloja käsittelevässä luvussa oli Lyseolle uhrattu kolmekymmentäkahdeksan sivua — ja muut olivat saaneet vain kaiken kaikkiaan viisi! Samaan historiateokseen — jonka tekijä oli tietysti Lyseon poikia, tohtori X — oli Lyseosta painettu kaksi kokosivun kuvaa, mutta muista kouluista ei mitään. Tämä aiheutti sen, että erään oppikoulun rehtori, joka kuului kaupunginvaltuustoon, esitti — kun tuli puhe mainitun historiateoksen kaupungille aiheuttamien kustannusten peittämisestä — valtuuston puheenjohtajalle selvän ja suoran kysymyksen: miksi oli tehty näin? Miksi oli julkaistu kaksi kuvaa Lyseon vanhanaikaisesta ja hiukan rappeutuneesta rakennuksesta, muttei yhtään kuvaa hänen johtamastaan oppilaitoksesta, joka edusti funkista ja virtaviivaisuutta ja uusasiallisuutta ja hygieenisyyttä ja vaikka mitä? Tällöin oli valtuuston puheenjohtaja — entisiä Lyseon poikia hänkin — heittänyt kyselijään sanomattoman ivallisen katseen silmälasiensa ylitse ja sanoa täräyttänyt:

»Minä en oikein ymmärrä funkista enkä virtaviivaisuutta enkä arkkitehtejä, jotka erikoisia ollakseen kirjoittavat nimensä pienellä alkukirjaimella ja ehkä isolla loppukirjaimella, mutta kyllä minä ymmärrän, mikä on kaunista ja mikä on rumaa. Minusta Lyseon talo on kaunis, ja sen kuva somistaa mitä kirjaa tahansa. Samaa ei voi sanoa teidän koulustanne. Oletteko aivan varma siitä, ettei arkkitehti erehtynyt — lähettänyt teille jonkin suunnittelemansa varaston piirustukset, joiden mukaan te sitten rakensitte koulun? Vai niin, vai on se mahdotonta … Muuten: onhan siihen historiaan otettu Putkosen liiketalon, teurastamon ja kätilöopiston kuvat, ja sehän riittää! Ne ovat nimittäin täsmälleen samannäköisiä kuin teidän oppilaitoksennekin. Sensijaan Lyseo on oikean lyseon näköinenkin — kukaan ei sotke sitä teurastamoon tai kätilöopistoon!»

On ymmärrettävää, että tämä vastaus sai rehtorin suunniltaan, ja että hän — no, mitäpäs tuosta. Sanaharkka, joka tästä asiasta kehittyi ja joka jatkui kaupungin sanomalehtien yleisönosastoissa, ei ole missään tapauksessa erikoisemmin ylentävää ja sopivaa luettavaa kenellekään. Mutta valtuuston puheenjohtaja oli muuten sisällyttänyt vähemmän valittuihin sanoihinsa erään kaikkien Lyseon poikien yhteisen ja yleisen ajatuksen, nimittäin, että Lyseo oli lyseon näköinenkin. Nykyisen virtaviivaisuuden ja funkiksen kannattajia ja nuoria arkkitehtejä rakennus ei tietenkään miellyttänyt, sillä se edusti jotakin neogotiikan ja renessanssin välimuotoa, mutta useimpien kaupunkilaisten mielestä se oli muhkea talo. Se sijaitsi korkeahkolla kummulla, täysin erillisenä muista rakennuksista, ja näkyi ylipäänsä kaikkialle kaupunkiin ja pitkälle maaseudullekin, kun sensijaan niitä toisia lyseoita ei tahtonut löytää millään, ne kun edustivat samaa nykyistä laatikkotyyliä kuin niitä ympäröivät asuinrakennuksetkin ja liittyivät kiinteästi lähinaapureihinsa. No, tietenkään Lyseo ei ollut sisältä yhtä upea kuin sen kilpailijat. Siellä ei ollut parkettilattiaisia, avaria auloja, vaan pitkiä, puolipimeitä käytäviä, ei luokkahuoneita, joiden seinät olisivat olleet yhtä ainoaa lasi-ikkunaa — asia, jota Lyseon pojat eivät suinkaan pahoitelleet, sillä heikohko valaistus on vain eduksi siinä urheilussa, jota tekopyhät ja asiaa ymmärtämättömät sanovat lunttaukseksi — eikä sellaisia velttouteen johtavia mukavuuksia kuin suihkuhuone ja erikoinen sali, jossa oppilaat saivat oleskella sateella tai muuten rumalla säällä. Erääseen oppikouluun oli rakennettu sellainenkin, ja se herätti Lyseon pojissa ääretöntä halveksuntaa: he eivät käsittäneet sellaisia sokerimuruja, jotka vain vaatteitaan varjellakseen tai estääkseen nenänsä jäätymisen jäivät sisälle sateella, myrskyllä ja pakkasella. Tosin Lyseossakin oli aikaisemmin pahan ilman sattuessa yritetty piilottautua luokkahuoneisiin välituntien ajaksi, mutta heti, kun saatiin kuulla naapurikoulun »sadesalista», ei mikään mahti maailmassa olisi saanut ketään Lyseon pojista jäämään luokkaansa tai eteiseen välituntia viettämään, olipa millainen hirmuilma tahansa — ulos oli mentävä, se oli nyt kunnia-asia! Mutta naisina eivät äidit pystyneet tietystikään tajuamaan tällaisia miehisiä kunniakäsitteitä, ja niinpä he kahvikekkereissään päivittelivät toisilleen Rehtorin sydämettömyyttä: kuinka tämä armotta ajoi pojat vaikka minkälaiseen rankkasateeseen ja läimäytteli karttakepillään sellaisia, jotka vitkastelivat.

»Niin, sellainen tyranni hän on!» totesivat äidit, ja sitten he ryhtyivät moitiskelemaan Lyseon kaikinpuolista vanhanaikaisuutta, sen epäajanmukaisia kasvatusmenetelmiä ja opettajakunnan preussilais-vääpelimäistä tapaa käsitellä oppilaita.

»Missään koulussa ei ole semmoista kokoelmaa vanhanaikaisia peruukkeja opettajina kuin juuri Lyseossa», sanoi rouva Kimmonen katkeroituneena. »Minunkin Olavini sai matematiikassa nelosen joulutodistukseensa, ja kuitenkin hän on niin etevä laskemaan. Hän on tullut isoisäänsä, joka oli kauppias. Mutta nähdäkseni hänen opettajansa ei yritäkään ymmärtää Olavia eikä käsitä, että hän on monessa suhteessa niin erilainen kuin toiset pojat … herkkä ja yksilöllinen …»

»Tuo herkkä ja yksilöllinen Olavi löi meidän Pentiltä kaksi etuhammasta poikki!» kuiskasi rouva Varpu rouva Andessonille ja jatkoi sitten ääneen: »Miksi ette muuta Olavia uuteen lyseoon? Siellähän kuulemma sovelletaan joitakin uudenaikaisia, jokaisen oppilaan yksilöllisyyden huomioivia opetusmenetelmiä ‥ »

»Ah, olisinhan minä jo siirtänytkin Olavin tuohon uuteen kouluun, mutta hänen isänsä ei salli siitä edes puhuttavan! Hän on näet itse entisiä Lyseon poikia ja sitä mieltä, että se on maan paras koulu!»

Sitä mieltä oli jokainen entinen Lyseon poika, nekin, joiden koulunkäynti oli päättynyt jo ensimmäiselle tai toiselle luokalle. Ajuri Rahonenkin, joka oli käynyt Lyseota vain yhden lukukauden — hän