Kuu karkaa

By Rax Rinnekangas

"Näillä sivuilla vallitsee valo, syvyys ja runollisuus; kaikki ainekset kulttikirjaksi." Le Figaro, Ranska

On kesä - maalaistalo uskonnollisella maaseudulla. Talon hartaassa ilmapiirissä kolme murrosikäistä nuorta, sisarukset Sonja ja Leo ja talossa vieraileva Lauri-serkku alkavat yhtäkkiä elää todellisuutta omin ehdoin. Seurauksena lapsuuden viimeinen viattomuus muuttuu hallitsemattomaksi intohimoksi ja teoiksi vailla vertaa. Vuonna 1992 Valtion kirjallisuuspalkinnon saanut huimaava rakkauskertomus saavutti Ranskassa ja Saksassa ilmestyessään 20 vuotta myöhemmin laajan arvostelumenestyksen.

Teos ilmestyy suomeksi uusittuna laitoksena.

• Language: Suomi
• Publisher: Lurra Editions
• Release date: Dec 10, 2019
• ISBN: 9789525850895

Rax Rinnekangas

Rax Rinnekangas on kirjailija, elokuva­ohjaaja. Hänen viimeisimpiä teoksiaan ovat Narkomania - Kirjailija - Media - Nobel (2022), kuvaus valheista, joilla kansainvälinen media teki Nobel-palkitusta kirjailijasta Peter Handkesta yhden kirjallisuudenhistorian vihatuimmista hahmoista 90-luvulla käytyjen Jugo­slavian hajoamissotien seurauksena; Baabel - kirjojen juurella (2022) - matka kirjojen maailmoihin ja maailmoihin kirjojen juurella; EGO - minä ja Patti Smith ja te kaikki muut (2021), tutkielma maailmankuulun muusikon kirjallisuudesta ja ihmisyyden dynamosta nimeltä ego; Isadora ja Albert - vuosisadan kohtaaminen -romaani (2020), kuvaus erakoituneesta miehestä voimakkaan naisen vaikutuspiirissä La Riojan viinialueella Espanjassa; Mestarin viimeinen toivomus (2019), kuvaus Dostojevskin tuhatsivuisen Karamazovin veljekset -romaanin lukemisesta kolmeen kertaan Valamon luostarissa. Rinnekangas on ohjannut kahdeksan Arthouse-elokuvaa ja vajaat 20 dokumenttia. Kuuden pitkän elokuvan kokoelma Two North(s) & A Little Part of Anywhere ilmestyi Quartet Recordsin (Espanja) kansainvälisenä levityksenä 2018. Maailmanmaineen saavuttanut Five Master Houses of the World -elokuvien kokoelma sisältää dokumentit Konstantin Melnikovin (Venäjä), Alvar Aallon (Suomi), Luis Barragánin (Meksiko), Le Corbusierin (Ranska) ja Tadao Andon (Japani) suunnittelemista mestaritaloista. Valokuvaajana Rinnekangas julkaisi kuvateoksia mm. holokaustista ja piti 60 yksityisnäyttelyä eri maissa (Museo Nacional Centro de Arte Reina Sofia, Madrid, 2003). Kaunokirjallisia teoksia on julkaistu mm. Ranskassa, Saksassa ja Espanjassa. Hänen työnsä ovat saaneet palkintoja - mm. valtion valokuvataidepalkinto, valtion kirjallisuuspalkinto, Varsinais-Suomen taidepalkinto, Jury Prize and Audience Prize, Ethnofest, Berliini, Honoured Prize of Jury of FIFA, Montreal, Alex North Prize, Espanja, Film Festival Carnival Award, Singapore, Ingenuity Award Socially Relevant Film Festival, New York.

Book preview

Rax Rinnekangas on kirjailija, elokuvaohjaaja. Hänen viimeisin teoksensa Mestarin viimeinen toivomus (2019) on kuvaus Dostojevskin tuhatsivuisen Karamazovien veljekset -romaanin lukemisesta kolmeen kertaan Valamon luostarissa. Romaani Leo Trotskin Ajastin (2018) käsittelee Meksikossa 1941 salamurhatun Venäjän juutalaisen poliitikon toista auraa ja hänen maailmanlaajuisen tasa-arvon filosofiansa todellista merkitystä. Rinnekangas on ohjannut seitsemän pitkää Arthouse-elokuvaa ja vajaat 20 pitkää dokumenttia. Kuuden elokuvan kokoelma Two North(s) & A Little Part of Anywhere ilmestyi elokuvamusiikkien johtaviin julkaisijoihin lukeutuvan Quartet Recordsin (Espanja) kansainvälisenä levityksenä 2018. Kanopy (Yhdysvallat) levittää hänen arkkitehtuurielokuviaan edukatiivisiin kohteisiin maailmanlaajuisesti. Valokuvaajana Rinnekangas julkaisi kuvateoksia mm. holokaustista ja piti 60 yksityisnäyttelyä eri maissa (Museo Nacional Centro de Arte Reina Sofia, Madrid, 2003). Kaunokirjallisia teoksia on julkaistu Ranskassa, Saksassa ja Espanjassa. Hänen teoksensa ovat saaneet palkintoja – mm. valtion valokuvataidepalkinto, valtion kirjallisuuspalkinto, Koura-palkinto, Varsinais-Suomen taidepalkinto, Jury Prize and Audience Prize, Ethnofest, Berliini, Honoured Prize of Jury of FIFA, Montreal, Alex North Prize, Espanja. Kuu karkaa sai ilmestyessään 1992 Valtion kirjallisuuspalkinnon, mutta vaiettiin täysin Suomessa. Ranskassa varhaisen nuoruuden häikäilemätöntä rakkauden voimaa käsittelevä teos saavutti kulttiromaanin aseman ilmestyessään 2011. Saksankielinen laitos herätti laajalti huomiota 2013. Teos ilmestyi myös Espanjassa, sekä baskiksi että espanjaksi. Romaani on kolmen murrosikään astuvan nuoren, kahden hauraan serkkupojan ja toisen ylivoimaisen siskon, rakkauden kuvaus keskellä uskovaista yhteisöä pohjoisella maaseudulla unenomaisena kesänä 1960-luvulla. Teos antaa kasvot lapsuuden viimeiselle viattomuudelle ja ensimmäiselle seksuaalisuudelle ja hallitsemattomalle intohimolle ja sen teoille; unelmalle ja tragedialle ja menetykselle, josta jäljelle jäävät eivät toivu enää koskaan elämänsä aikana.

"Menneisyys on paikka,

jossa asiat tapahtuvat toisin."

L.P. Hartley

Sisällysluettelo

ILO

1. Luku

2. Luku

3. Luku

4. Luku

5. Luku

6. Luku

SURU

7. Luku

8. Luku

9. Luku

10. Luku

11. Luku

SOVINTO

12. Luku

13. Luku

ILO

1.

Kuolemasta me emme välittäneet. Me emme tunteneet sitä emmekä ajatelleet sitä ennen kuin se ilmestyi elämäämme sen kesän aikana.

Noina kesäkuun poutaisina päivinä, jolloin me kaikki – Sonja, Leo ja minä – olimme vielä elossa, me juoksimme usein yhdessä kiihkeästi. Me juoksimme irrallamme, toisiamme tahallamme tönien tai kädestä kiinni pitäen tai hervottomasti nauraen tai vaanivasti vaiti Latvalan suuresta pihasta kuusikujalle, maantien ylitse niityille – ohitse etäisten latojen aina Karkalan nevalle asti tai pitkin navetan kylkeä alas joenrantaan, alitse siipirattaan viirin ja yli sen varjoisan kuvajaisen, jonka se hietikkoon heitti, edelleen pitkäruohoisen karjalaitumen halki aina tilan läntiselle rajapyykille saakka.

Joskus me istuimme riemusta läkähtyneinä maitolaiturilla maantien varressa ja roikottelimme paljaita sääriämme hyttysten ininäpilvissä. Miten ilma olikin täynnä horteista yhteenkuulumisen tunnetta tuollaisina hetkinä! Ja miten lohduttoman määrätietoisesti yksinäinen lava-auto loittoni juuri silmiemme edessä pölyisellä maantiellä matkallaan pohjoiseen.

Lappiin se menee eikä ottanut Sonjaa mukaansa, Leo saattoi kiljua nipistellen samalla Sonjaa kyljestä.

Narrit, Sonja nyrpisteli suutaan. Te hölmöt ette ymmärrä mitään – minä se lähdenkin etelään. Ja hän hyppäsi maitolaiturilta maahan ja rynnisti valkoiset hiukset liehuen uudelleen juoksuun kutsuen meidät mukaansa.

Sellaisina toimettomina iltapäivän tunteina me saatoimme eksyä täysin suunnastamme ja juosta kauas kaakkoon – sarkoja pitkin vanhan käärmekivikon luo melkein metsään asti. Mutta me eksyimme tahallamme, sillä käärmekivikon kohdalta me näimme parhaiten Kohtalon sinutteleman talon.

Kuusikon varjossa talo sijaitsi – jykevännäköinen, harmaa, hirsinen mökki, vierustallaan pitkulainen sauna- ja liiterirakennus. Melkoinen tukkipuukasa erottui tavallisesti mökin päädyssä metsän tummaa reunaa vasten – ja pienehkö, rosoinen sahalaitos. Mökki vaikutti kovin autiolta, mutta siinä asui minun isoisäni Mooses Kallio. Joskus helteisinäkin päivinä valkoinen savu kohosi mökin punaisesta piipusta elottoman tuntuisten ikkunoiden yläpuolella ja silloin seudulla sanottiin, että ’nyt se Mooses polttelee pahoja muistojaan’ tai että ’nyt Mooses hävittää syntisiä frangejaan’. Mutta kukaan ei pystynyt koskaan todistamaan yhtään mitään.

Me lapset emme ajatelleet minun isoisäni elämää, koska hän ei ollut todellinen ihminen meille. Hän oli meille yhtä totuttu asia kuin olivat ylhäiset metsät horisontissa, käärmekivikko tai Keppimiehen hirttopuu joen mutkassa kylällä päin, joten me emme ajatelleet Moosesta oikeasti itsenäisenä ihmiskappaleena, saati oman todellisuutemme kannalta, vaan jonakin luontokappaleena, koska olimme nähneet hänet hyvin harvoin ja silloinkin aina etäältä. Silti erikoisuus hän oli – Mooses, minun isoisäni. Hän edusti ihmiskohtaloa, jollaista me lapset emme ymmärtäneet. Pienestä pitäen meidät oli kasvatettu vaikenemaan hänestä ja niin me olimme oppineet vaikenemaan hänestä. Mutta hänen Kohtalon sinuttelema talonsa oli alituiseen meidän läheisyydessämme, joten tiedottomasti me muistimme hänet aina. Kerron tämän kaiken isoisästäni, koska sen kesän tapahtumien kannalta isoisäni oli tärkeä. Mooses veisti seipäät.

Joskus melko kauan sitten isoisäni oli muuttanut omaa kohtaloaan kesken kaiken itse. Sotavuosina, kun hänen vaimonsa oli kuollut sydäntautiin, hän oli pinonnut kaikki lapsensa vällyihin käärittyinä saunakelkkaan ja oli jättänyt kuorman maantien varteen kylän ulkopuolelle eräänä joulukuun pakkasaamuna. Itse hän oli matkustanut Ranskaan; Pariisiin, jossa hän oli liittynyt muukalaislegioonaan.

Lapset, neljä sisarusta, oli korjattu kylmästä kasvateiksi Latvalan taloon. Isäni, joka oli sisaruksista vanhin, oli tuolloin ollut yhdeksän vuoden ikäinen ja nuorin lapsista, setäni Antero, oli ollut vasta viiden kuukauden. Latvala oli heidän kaukainen sukulaistalonsa sillä jokiseudulla, jossa he sitten varttuivat vuosien ajan uskon varjossa.

Isoisästäni ei ollut kuulunut mitään moniin vuosiin. Ja seudulla oli alettu jo uskoa, että hän oli kuollut jossakin Afrikan pimeällä rintamalla, jonne kaikki legioonalaiset kuulemma lähetettiin. Jumala on antanut hyvän neekerin ampua hänet siellä, kylällä oli kerrottu ja perään oli lisätty: Niin se on käynyt, kun legioonalaisten pahuuden vuoksi Luoja on antanut niille neekereille kaikkein tarkimpia ammuskuulia niiden syntejä vastaan. Ne uskomukset olivat levinneet talosta taloon ja seuroissa ja herätyskokouksissa oli jopa rukoiltu isoisäni poismenon johdosta. Mutta Latvalan talossa oli tiedetty toisin. Paha palaa aina maan päälle – niin palaa Mooseskin, Eino-setä oli todennut ääneen isäni ollessa vielä melko nuori ja Marjaana-täti oli rukoillut siihen päälle. Ja sitten eräänä keväänä, suurlakon jälkeen, neljätoista vuotta lähtönsä jälkeen, isoisäni oli palannut takaisin kotiseudulleen.

Loskaisena maaliskuun lopun aamuna Lankisen linja-autosta oli laskeutunut kirkonkylälle muuan matkustaja, joka kaikella tavalla oli poikennut muista matkustavaisista. Pitkän huiskea, laiha, ahavaposkinen ja vakavakatseinen mies ruskeassa puuvillapuvussaan – päällystakki käsivarrellaan ja viiden nahkaisen matkalaukun rykelmä jaloissaan. Hän oli ollut väsyneen oloinen, vaitelias ja poissaolevan tuntuinen, kuin koko hänen mielensä olisi viivytellyt vielä jossakin kaukana muualla. Mutta ne, jotka olivat olleet raitilla tuona aamuna, olivat ymmärtäneet heti: Mooses Kallio oli tullut takaisin.

Hyvin nopeasti tuo vihattu mies oli asettunut asumaan metsänreunan mökkiin Latvalan tilusten kaakkoiskulmalle. Ja jo tulo päivänsä iltana Mooses oli ilmestynyt Latvalan pihamaalle ja oli vaihtanut muutaman hiljaisen sanan kahden kesken