Näen ikkunastani pihamaalle

By Armas J. Pulla

Helsinkiläinen talo on täynnä suuria persoonallisuuksia. On talonmies, joka on keksinyt erikoisen hautomakoneen – koneen, jonka avulla kananmunista voi saada joko kanoja tai kukkoja. On pieni Erkki-poika, joka on lopen kyllästynyt siihen, ettei ikinä saa korpraalin arvonimeä sotaleikeissä. On hieno rouva Silfverstroem, joka käy kipakoita keskusteluja lehtien yleisönosastoilla. Kaikki nämä ja monta muuta ikimuistoista hahmoa heräävät eloon Armas J. Pullan hurmaavassa novellikokoelmassa, jossa tarkastellaan yhden kerrostalon asukkaita ja heidän elämäänsä.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Mar 29, 2021
• ISBN: 9788726542073

Book preview

enemmänkin.

Kuninkaallinen talonmies

Rankkasade oli aiheuttanut tulvan pihamaalla. Sen keskiosaan, kellarin eteen, jossa asfaltti oli painunut kuopalle, oli muodostunut suuri lammikko. Sen vesi oli pikimustaa, sillä siihen olivat huuhtoutuneet vähää aikaisemmin pihalle tuodun kivihiilikuorman jäännökset, mutta pihan lapsiparvi ei kiinnittänyt vähintäkään huomiota veden siivottomuuteen: vaalein sukin ja kesäkengin juostiin uljaasti lätäkön yli, porskutettiin ja räiskytettiin vettä oikein sydämen innolla. Ja pian olivat kaikki, enkelimäistä pikku Airaa myöten, likomärkiä ja likaisenharmaita nenästä varpaisiin saakka.

Se oli kamalan, se oli hirveän hauskaa — mutta olihan käsitettävää, ettei tällainen ilo voinut pitkään jatkua. Ymmärtämättömät aikaihmiset, jotka ajattelevat enemmän jalkineiden, sukkien ja vaatteiden kohtaloa kuin lastensa hauskuutta, puuttuivat kauhistuneina ja järkkyneinä leikkiin — isiä ja äitejä hyökkäsi joka puolelta pihamaalle perillisiään pelastamaan, lasten riemuhuudot vaikenivat, ja aikaihmisten vihaiset, toraiset äänet täyttivät pihamaan. Tiuskittiin ja äyskittiin, ja korvapuusteja ja tukkapöllyjä jaeltiin säästelemättä, syntyi parkua ja itkun tuherrusta.

Hetken kuluttua piha oli melkein tyhjä — melkein, mutta ei aivan: talonmiehen Jaakko seisoi yksinään keskellä vesilätäkköä. Hän nauraa hohotti, ja hänen isänsä, joka seisoi pannuhuoneen ovella, nauroi myös.

»Et sinäkään olisi tukkapöllyltä säästynyt, jos äitisi olisi ollut kotona», sanoi hän. »Et vainkaan.»

»Pyh!» virkkoi Jaakko halveksuvasti. »Onhan minulla kumisaappaat jalassa … Ja sitäpaitsi: en minä äitiä pelkää!»

»Hoo, vai et sinä muka pelkää! No, sinä oletkin vielä siinä iässä, jolloin mies kieltää pelkäävänsä naista, mutta kunhan hartioillasi on yhtä paljon vuosia kuin minulla …»

Samassa hän keksi minut ikkunaltani ja tervehti erittäin kohteliaasti hattuaan nostamalla — hän on aina erittäin kohtelias, tuo talonmiehemme.

»Hyvää päivää! — Tuo äskeinen sade teki erittäin hyvää, ja minä luulen, että maalla saadaan hyvä heinäsato, eikä se vesi ollut pahaksi perunallekaan. Niin vainkin. — Kuulkaa», lisäsi hän sitten, »nyt minulla on se hautomakone valmiina! Mahtaisikohan teitä huvittaa katsella sitä?»

Tottahan minua huvitti. Astelin pihan yli ja laskeuduin alas kellarin portaita talonmiehen kaikkein pyhimpään, pannuhuoneen putkien ja johtojen keskelle. En tullut sinne ensi kertaa — monesti ennenkin olin ollut siellä katsomassa talonmiehen keksintöjä, ihmeellisiä koneita ja kojeita, joilla kaikilla oli yksi yhteinen ominaisuus: mikään niistä ei suostunut käymään eikä toimimaan. Mutta se ei keksijää murtanut eikä masentanut.

»Onnistuminen oli kuitenkin aivan täpärällä, tippaa vailla, niin vainkin», selitti hän aina. »Voisi sanoa, että tämä melkein käykin — seuraavalla kerralla se varmasti sen tekeekin! Ei pidä menettää uskoaan, eikö niin? Ajatelkaapas, jos Edissonkin olisi menettänyt uskonsa, ei meillä nyt olisi junia eikä lihamyllyjä eikä sähkösilitysrautoja eikä … no, minäpä en nyt muista, mitä muuta hän on keksinyt …»

Nyt hän oli siis keksinyt hautomakoneen. Talonmiehen ylpeänä sen vieressä seisoessa katselin sitä tarkasti, mutta en ymmärtänyt siitä yhtään mitään, ja sen tunnustinkin. Kuitenkin luulin käsittäväni, että kysymys ei ollut aivan tavallisesta mekaanisesta koneesta: talonmiehen keksinnöt eivät olleet milloinkaan tavallisia.

»Kone yleensä on sieluton, niin vainkin», selitti talonmies esitelmöitsijän äänellä. »Tavallisen hautomakoneen toiminta on fysikaalinen ilmiö, niinkuin teille varmasti on koulussa opetettukin. Mitä? Ettäkö teille ei puhuttu mitään hautomakoneesta? No niin, kuulun niihin, joiden mielestä nykyisessä kouluopetuksessa on jotakin mätää, ja tämä taas vahvistaa käsitystäni, niin vainkin. Mutta omaan keksintööni palatakseni — niin, en väitä, että koneellani olisi myös sielullinen puoli, en vainkaan. Sen sijaan tahtoisin puhua teille vähän maamagnetismista — mihinkäs suuntaan teidän sänkynne