Atlantic Unicorn

By Juha Lehtonen

Hurja ja todentuntuinen seikkailu Etelä-Atlantin avomerellä.
Öljynporauslautan huoltoaluksen kapteeni saa sairauskohtauksen, alus riistäytyy hallinnasta ja törmää vauhdilla porauslautan jalkaan. Samalla kaapeliletkun varassa ollut pienoissukellusvene joutuu oman onnensa nojaan. Kun lautalla vielä syttyy tulipalo, on evakuointi aloitettava välittömästi. Kuinka piinkovien ammattilaisten käy taistelussa aikaa vastaan?
Moniin todellisiin, kirjailijan itse kokemiin tapahtumiin perustuva tiivistunnelmainen romaani kuvaa vaarallista työtä ääriolosuhteissa, niin veden pinnalla kuin sen allakin. Öljy-yhtiöiden tulosvaatimukset heijastuvat työturvallisuuteen, mutta asiansa osaavat merenkulkijat tekevät parhaansa tilanteessa kuin tilanteessa.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Dec 13, 2023
• ISBN: 9788727065144

Book preview

Atlantic Unicorn

Cover image: Shutterstock

Copyright ©2004, 2023 Juha Lehtonen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788727065144

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

LUKIJALLE

Tämä kirja on kirjoitettu merellä merestä. Öljykentillä offshore-työstä; vedenalaiseen operointiin erikoistuneella laivalla meriteknologiasta ja sen parissa työskentelevistä ihmisistä.

Kirja on meriromaani, ja romaanina se tulee lukea. Samalla se on kuitenkin teknisesti ja toiminnallisesti tarkka kuvaus öljynporausalueiden vedenalaisista operaatioista ja niissä käytettävästä tekniikasta.

Monet kirjan tapahtumista ovat todellisia ja perustuvat omiin neljännesvuosisadan aikana erikoisaluksilla kertyneisiin kokemuksiini. Niitä on muutettu ja yhdistetty kirjailijan vapaudella mutta realiteeteista tinkimättä. Kirjan pikkutapahtumat ja anekdootit ovat poikkeuksetta totta henkilönimiä, aikaa ja tapahtumapaikkaa lukuun ottamatta.

Kirjaan on lisätty myös ripaus suolaa, toivottavasti sopivasti, mutta taatusti vanhojen meriromaanireseptien mukaisesti.

Kirjan lopussa on meri- ja ammattikielen sanasto.

Toivon, että kirja osoittautuu odotustesi arvoiseksi.

Juha Lehtonen

Merikapteeni, dpo

1. luku

SS ATLANTIC UNICORN

Kultamakrillin pyrstöevä leikkasi viillon keväisen Atlantin aamuharmaaseen selkään. Aurinko punasi alhaalla riippuvien cumuluspilvien rintaman. Loimuavat sädekimput tavoittelivat taivaankantta ja sytyttivät merihorisonttiin värileikin, joka eteläisen Atlantin lauhkealla vyöhykkeellä enteilee lähestyvää matalapainetta.

Merenselkä kohoili vaimeina maininkeina: meri hengitti. Etelästä vyöryvät parimetriset laineet alkoivat tummua. Pilvien varjot lankesivat meren syliin, ja harmaus antoi periksi alkavalle päivälle.

Kultamakrillin puolitoistametrinen lihaksikas selkä hohti fluoresoivan sinisenä. Tumma selkäevä nousi kokonaan pinnan yläpuolelle, kullankeltaisina loistaneet kyljet sykkivät nyt hopeanharmaina. Nopeasti uivan pedon pyörteissä kieppuva plankton muodosti mainingeille vihertäviä vanoja.

Satojen kalojen parvi ryöpsähti ilmaan saalistaan tavoittavan kultamakrillin edestä kuin syvyyksistä singahtavat hopeiset vasamat, jotka pinnan kalvon lävistettyään muuttuivat valossa välkehtiviksi lentokaloiksi. Kalat avasivat kylkievänsä ja levittäytyivät spektrin kaikissa väreissä kimaltelevana viuhkana saalistajan eteen.

Tyyni sää ei kannatellut kalojen liitoa. Jopa sadan metrin hyppyihin kykenevät kalat loiskahtelivat takaisin laineille vajaan kymmenen metrin pyrähdysten jälkeen. Peto saavutti saalistaan, lentokalojen loikat lyhenivät ja tihenivät. Kultamakrillin edessä vyöryi lentokalojen aalto, yksittäiset kalat erkanivat joukosta, metsästäjä valitsi uhrinsa.

Kymmensenttisen lentokalan hyppy läheni loppuaan. Kalan liitoon avatuista kylkievistä levisi vesipisaroiden huntu, pyrstön pitkät siimamaiset ulokkeet viistivät merta.

Kultamakrilli valmistautui iskemään. Sen kyljillä sykkivät tummanruskeat raidat, saaliinhimoisen kalan ärtyisyys ilmeni värien vaihteluna sen kupeilla.

Lentokala pieksi pyrstöllään kiivaasti vettä, turhaan. Painovoima vaati uhrinsa, saalistaja saaliinsa. Petokalan pää nousi hetkeksi merenpinnan yläpuolelle ja lentokala katosi vaaleana ammottavaan nieluun. Nopeasti uivan kalan edessä näkyi tuotantolautan jalan massiivinen punertava seinämä. Kala teki jyrkän käännöksen, iski muutaman potkun pyrstöllään ja kohosi pärskeiden saattamana lähes kolmen metrin korkeuteen.

Upeaa, nopeasti Andrea, katso alas.

Hento tummahiuksinen tyttö katsoi vahvan punakarvaisen käden osoittamaan suuntaan ja näki komean kullanhohtoisen kalan pudota pärskähtävän mereen 18 metriä alapuolellaan.

Dorado!

Mahi mahi, kultamakrilli, dorado. Komea kala ui pinnassa hetken kyljellään, kääntyi sitten vatsalleen ja teki nopeita syöksyjä öljyntuotantolautan varjoissa. Kala hyppäsi uudestaan, putosi, hyppäsi ja putosi. Viimeisen hypyn jälkeen kalan vatsan alle levisi ruskea pilvi. Doradon kupeita koristavat tummat raidat sykkivät vaeltavina vöinä kalan harmaaksi muuttuneella iholla. Kala kiersi vedessä leijuvaa pilveä yhä nopeammin ja ampaisi lopulta valtavan nopeasti kohti kaukaista horisonttia. Kultamakrillin kuvajainen himmeni, muuttui häilyväksi varjoksi ja katosi etäisyyteen.

Se pelästyi omaa paskaansa.

Andrea katsoi mieheen ja sanoi: Älä höpötä.

Ne ovat mahtavia kaloja, vaihtavat väriä tunteittensa mukaan ja sille päälle sattuessaan pelästyvät omaa varjoaan. Mikä saa sinut alakannelle jo aamuvarhain?

Andrea hymyili. Tuotantolautta Atlantic Unicornin radistina toimiva tyttö oli tottunut hienoisen torjuvaan asenteeseen miehisessä työympäristössään, mutta Gordon MacKenzien, lautan rov-ryhmän johtajan ja pääpilotin, tapaaminen oli aina miellyttävä kokemus. Gordonin seurassa hän uskalsi olla oma itsensä. Gordon ja hänen hurja joukkonsa sai Andrean ajoittain pudottamaan suojauksensa tavalla, joka joskus jälkeenpäin jopa harmitti perinteisen latinalaisamerikkalaisen kasvatuksen saanutta tyttöä. MacKenzien karhumaisen kiireetön olemus, ystävällisyys ja isällisyys poikkesivat niin täysin brasilialaismiesten tyypillisestä macho-asenteesta. Gordon MacKenzie eli sovussa oman itsensä kanssa, ja se heijastui ympäristöön.

Sao Tomen helikopteritukikohdasta tuli faksi. Aamun ensimmäiselle lennolle tarvitaan lisää henkilöpaikkoja, mutta teille on tulossa samalla lennolla yli 200 kilon varaosalähetys. Pyysivät kysymään, voisiko varaosat siirtää huomiselle rahtilennolle. Lupasivat että lento olisi täällä jo ennen kahdeksaa.

MacKenzie kohottautui miltei kahden metrin mittaansa, raapi härkämäistä teerenpilkkujen peittämää niskaansa ja mietti. Lähetyksessä olivat miehitetyn pienoissukellusveneen vaurioituneiden potkurimoottoreiden varaosat, uusia akkuja ja jotain elektroniikkasälää. Ei mitään minkä puuttuminen pysäyttäisi maailman, mutta potkurimoottoreiden varaosia oli odotettu kuumeisesti. Vajaatehoisella aluksella operointi oli hankalaa, vaikka toimeen oli kuitenkin tultu.

Jääköön huomiseen. Chuck tulee riemastumaan, mutta minkäs teet.

Kiitos, laitan vastauksen Sao Tomeen.

Tuletko aamuteelle, kahviakin on.

Uskaltaisikohan sitä, viimeksi sain kontissanne semmoista myrkkyä…

Chuckin keittämää?

Kaksikko käveli hiljakseen kohti lautan styyrpuurin takakulmassa sijaitsevaa kauko-ohjattujen vedenalaisten laitteistojen komentokonttia.

Ei tunnustanut, mutta kenenkä muunkaan.

Gordon naurahti, Chuck oli kuuluisa kahvistaan. Gordonille itselleen oli tapahtunut muutamaa viikkoa aikaisemmin työkiireiden keskellä haveri. Työpöydälle oli kertynyt useita puolilleen juotuja kahvikuppeja ja juotavaksikin tarkoitettu kahvi oli päässyt jäähtymään. Gordon oli napannut pöydältä omaksi luulemansa kertakäyttökupin ja vasta useampia siemauksia nautittuaan hän oli huomannut, että Chuck oli käyttänyt kuppia tuhkakuppinaan ja kupissa kellui muutama tupakannatsa. Kupit olivat vaihtuneet hämärässä kontissa. Pahinta asiassa oli, ettei natsoilla maustetussa kahvissa ollut tuntunut tavallisuudesta poikkeavaa makua. Kahvi oli ollut Chris Chuck Norrisin keittämää.

Ole huoleti, Chuck on parhaillaan 300 metrin syvyydessä ja toivoo, että joku kutsuisi aamiaiselle.

Kaksikko saapui Remote Intervention Ltd:n logoilla varustetulle kahdenkymmenen jalan kontille. Gordon avasi Andrealle oven valvontamonitorien valaisemaan tupakan ja juotosvahan tuoksuiseen hämärään, käveli kahvinkeittimelle ja pudisti surkutellen päätään. Brittimiehistön kahvinkeitin porisi lähinnä vierasvaroiksi, eikä lasikannussa mustuva kahvi houkutellut.

No, nyt täällä varsinaista merikahvia on, istu hetkeksi niin keitän sinulle tuoreen satsin.

Gordon ei odottanut Andrean vastausta vaan alkoi puuhailla pulloveden ja kahvinporojen parissa. Andrea istuutui pintavalvontakonsolin ääressä videomonitoreja seuraavan Fred Bauerin viereen, nyökkäsi hyvät huomenet ja uppoutui valvontaruudun näkymään.

Chuckilla alkaa olla homma paketissa. Ehkä pari varttia lisää ja voidaan aloittaa nousu.

Andrea nyökkäsi. Monitoreissa näkyi useita kuvakulmia tuotantolautan manifoldi- eli venttiiliasemalla työskentelevästä pienoissukellusveneestä.

Kauanko Chuck on ollut alhaalla? Aamukahdesta.

Andrea tunsi ihonsa nousevan kananlihalle. Lähes viisi tuntia yksin ison tynnyrin kokoisessa veneessä 300 metrin syvyydessä. Kiitos, mutta ei kiitos. Tuoreen kahvin tuoksu leijui kontin tunkkaiseen ilmaan.

Videomonitoreissa näkyi Duplus II -tyyppisen miehitetyn kaksitoimisen pienoissukellusveneen hyönteismäinen etuosa ja etuosan peittämän puolipallon muotoisen akryyli-ikkunan takana Chuckin työhön keskittyneet kasvot. Kovaäänisistä kuului pienoissukellusveneen moottoreiden hurahtelua. Chuckin hengitysäänet ja ajoittainen ähinä sekoittuivat sähköiseen taustameluun.

Fred Bauer painoi mikrofonin tangenttia ja kutsui: Vene, vene, tässä pintavalvomo, kuuntelen.

Sähköiset häiriöäänet voimistuivat ja Fred toisti kutsun. Gordon toi Fredille kupin teetä ja Andrealle kahvia. Työt komentokeskuksen hämärässä jatkuivat vuosien saatossa muodostuneella rutiinilla.

Porauslautta Atlantic Unicorn oli rakennettu Unicorn Oil Ltd:n toimeksiannosta Nippon Kokain telakalla Japanissa vuonna 1982. Rakennustelakka sai vuonna 1998 tehtäväkseen pääosan muutostöistä, joilla vanheneva Unicorn modernisoitiin tuotantolautaksi. Keväällä 1999 lautta lähetettiin raskaskuljetusaluksella Rio de Janeiroon, jossa se varusteltiin lopullisesti tuotantotoimintaan.

Lautta vuokrattiin pitkäaikaisella sopimuksella Brasoil S.A. -yhtiölle, monikansallisten suurtuottajien ryhmälle, joka oli perustettu jakamaan Brasilian rannikolla tapahtuvan öljyntuotannon taloudellisia ja poliittisia riskejä.

Vuoden 1999 lopussa SSBO 42 -tunnuslyhenteen saanut lautta hinattiin Pampon öljykentän Corvina-sektorille, joka sijaitsee Rio de Janeirosta 150 meripeninkulmaa itään ja Sao Tomen niemestä 50 meripeninkulmaa eteläkaakkoon.

Pampon öljykenttä on ollut tuotannossa yli 20 vuotta. Se sijaitsee vain 60 meripeninkulman etäisyydellä rannikosta. Tuotantoalueet on nimetty portugaliksi kalalajien mukaan: Corvinaa rajoittavat etelässä Piranna-, pohjoisessa Maldauho- ja idässä Marimba-kentät.

Pampon erikoispiirre on vedensyvyyksien suuri vaihtelu. Mannerjalusta halkaisee kentän. Matalimmillaan tuotantoalueiden vedensyvyys on sadan metrin luokkaa, syvimmillään yli kaksi kilometriä. Corvinan sektorilla vedensyvyys vaihtelee 150 ja 400 metrin välillä.

Atlantic Unicorn ankkuroitiin paikalleen kuudellatoista massiivisella ankkurilla, jotka sijoitettiin säteittäin 750 metrin etäisyydelle lautan keskipisteestä. Miehenkorkuisten ketjulenkkien muodostamat kettingit johtivat ankkureilta kevlarköysille, jotka johtivat edelleen lautan jalkoihin sijoitettujen kääntöpyörästöjen kautta sen kulmissa sijaitseville vinsseille. Ankkurivinssiensä avulla Atlantic Unicorn pystyi liikkumaan ankkurointialueellaan runsaan sadan metrin säteellä sen keskustasta.

Atlantic Unicorn on sananmukaisesti oman tuotantoalueensa keskipiste. Parhaimmillaan 45 000 barrelia raakaöljyä vuorokaudessa tuottavalla lautalla on kahdeksan kaukaisimmillaan neljän meripeninkulman etäisyydellä sijaitsevaa satelliittilähdettä, joiden tuotantoa se valvoo ja säätelee kauko-ohjauksella.

Öljy siirretään merenpohjaan asennettuja putkistoja pitkin 300 metriä Unicornin alapuolella sijaitsevaan venttiilikeskukseen ja edelleen nousuputkilla eli raisereilla tuotantolautalle.

Lautalla öljy esikäsitellään. Kaasu erotetaan öljystä ja joko poltetaan tai pumpataan takaisin tuotantolähteiden paineistukseen. Raskasta raakaöljyä varastoidaan aluksen styyrpuurin ponttonissa sijaitsevaan säiliöön, kevyempiä tuotteita tuotantokannen päiväsäiliöihin. Tuotantolautan varastointikapasiteetti on erittäin rajallinen ja varsinaisena tuotantovarastona toimii tarkoitukseen erikseen varustettu tankkeri.

Kaksi meripeninkulmaa Unicornin pohjoispuolelle on keulan läpi johtavaan pyörahdyskappaleeseen eli turrettiin kiinnitetty uivaksi varastoalukseksi muutettu ULCC-luokan tankkialus. Laivan keulan alla sijaitseva turret on ankkuroitu raskailla kaapeleilla tukevasti pohjaan, ja se mahdollistaa aluksen kääntymisen sään mukana, ilman että putkistot vääntyvät. Pyörähdyskappaleen läpi laivaan tulevat öljyputket johtavat pumpuille ja edelleen säilytystankkeihin.

Rahtia noutavat öljytankkerit kiinnittyvät FSVBO37:ksi ristityn säilytysaluksen perään ja liittyvät lastausputkistoihin, minkä jälkeen esijalostetut öljytuotteet pumpataan uusiin aluksiin ja matkalle kohti maailmanmarkkinoita. Lastauksen aikana alusyhdistelmään liittyy vielä yleensä yksi tai kaksi hinaajaa, jotka pitävät alukset sään suhteen parhaimmalla kurssilla.

Atlantic Unicorn on vaikuttava näky. Tuotantolautan syväys on 21 metriä, korkeus pääkannelle 18 ja pumppukannelle 24 metriä. Korkeimmalla sijaitsee helikopterikansi, josta matkaa merenpintaan on 34 metriä. Lautta on 108 metriä pitkä ja 67 metriä leveä. Miehistöä Unicornilla on 67 henkeä. Lautan majoituskapasiteetti on maksimissaan 85 henkeä, joten miehistön olot ovat öljyteollisuuden mittapuun mukaan jopa väljät.

Tavallisuudesta poiketen lautan runko on kokonaan tummanpunainen. Värivalinta on järkevä, sillä suolaisessa ilmastossa lautta vaatii jatkuvaa ylläpitoa, eikä punainen ruosteenestoväri juurikaan poikkea lautan pintaväristä.

Pääkansi on jaettu palolaipioilla omiin osastoihinsa. Koneikot on ryhmitelty siten, että haveritapauksessa mikään yksittäinen vaurio ei pysäytä lautan toimintaa. Pääkannen styyrpuurin perässä, hiukan ankkurivinssien etupuolella, sijaitsee Dupluksen komentokontti, kaapeliletkuyhteen eli umbilikaalin vintturi sekä aluksen laskussa ja nostossa käytettävä nosturi.

Unicornilla on kaksi kiinteäpuomista maksimiulottumaltaan 34 metrin nosturia, joiden kummankin suurin sallittu nostokuorma on 60 tonnia. Aluksen jokaisella neljällä sivulla on taaveteissaan 100 hengen täysin suljettu pelastusvene. Pelastusveneasemat sijaitsevat pääkannen tasolla ja jokaiselle pelastusveneelle johtaa ylemmiltä kansilta oma paloseinin suojattu evakuointikuilu.

Pieniin kontteihin varastoituja pelastuslauttoja on sijoitettu lautan jokaiselle sivulle. Lautat on kytketty konteissa säilytettäviin pelastautumisputkiin, joiden avulla miehistö pystyy laskeutumaan nopeasti ja turvallisesti pelastuslautoille.

Pumppukannen jakaa kahtia yli 20 metriä korkea paloseinä. Se erottaa lautan perään sijoittuvan jalostamoalueen asunto- ja yleisistä tiloista. Lautan radiohytti ja komentokeskus sijaitsevat helikopterikannen alla, messi ja asuintilat pumppukannen ja komentosillan välissä. Tuotantovalvomo sijaitsee lautan keskiosassa ja painolastikontrolli keulan paapuurin pystyjalassa. Painolastisäiliöt pumppuineen ja koneikkoineen on sijoitettu lautan massiivisiin ponttoneihin.

Ulkoisesti lautan hallitsevin piirre on sen keskeltä yli 75 metrin korkeuteen nouseva vanhasta poraustornista rakennettu liekkitorni. Tornissa poltetaan tuotantoprosessissa syntyvä kaasu, jota ei tarvita tuotantolähteiden uudelleenpaineistukseen. Sijoitus on tavallisuudesta poikkeava. Sillä oli saavutettu rakennusvaiheessa huomattava kustannussäästö, mutta ajoittain tuulen mukana kansille kertyvä noki ja öljysumu saavat huoltohenkilökunnan kiroamaan ratkaisua. Tyynenä yönä myös liekistä kannelle hohkaava lämpö on ongelma. Unicorn Oilin operatiivisella osastolla tästä ja useasta muustakin ongelmasta tiedettiin, mutta brasilialaiset ovat lämpöön tottuneita eikä Brasoil pitänyt korjauksia tuotantoseisokin arvoisina.

Fred kuunteli Dupluksen radiolähetystä ja ravisteli päätään.

Vene tässä pinta, lähetyksesi tulee rikkonaisena, jos kuulet anna minulle luvut yhdestä kymmeneen, säädän vastaanottimen.

…ksi, …ksi, kolme, …jä,

Fred sääti kohinasalpaa, yhteys parani.

..usi, …tsemän, …ahdeksan, yhdeksän, kymmenen. Kiitos vene, nyt kuuluu selvästi. Kuinka menee? Kusettaa ja vituttaa.

Varo kieltäsi Chuck, meillä on naisvieraita kontissa. Ja minä nussin rapuja.

Fred ojensi mikrofonin Andrealle.

Hei Chuck, Andrea tässä. Kerro lisää, kuulostaa eksoottiselta.

Hetken kovaäänisistä kuului ainoastaan hengitysääntä, sitten Chuckin vaivautuneelta kuulostanut vastaus.

Sori, Andrea, en tiennyt että olet siellä. Millä se raakalaislauma on saanut sinut houkuteltua luolaansa? Onko sinut sidottu?

Olen täällä ihan vapaaehtoisesti kahvilla. Kuulin että olet alhaalla ja uskalsin tulla.

Miehet virnistivät toisilleen. Andrea ojensi mikrofonin takaisin Fredille.

Okei pervertikko. Löysät suupielet upottavat laivoja, aika alkaa töihin. Anna minulle elintoimintoja turvaavien järjestelmien arvot.

Andrea nousi tuoliltaan ja sanoi: Teillä alkaa hommat ja minunkin on parasta mennä, otan kahvin mukaani… nähdään.

Miehet nyökkäsivät. Gordon otti Andrean paikan, avasi sukelluspäiväkirjan ja jäi odottamaan Chuckin raporttia. Andrea heilautti kättään ja katosi kontin ovesta. Komentokeskuksen kovaäänisistä kuului ähkimistä, Chuck kääntelehti pienessä sukellusveneessä ja kirjasi vaadittavia arvoja omaan lokikirjaansa.

Duplus-tyyppinen alus on kaapeliletkuyhteellä jatkuvasti yhteydessä pintaan. Se saa voimansyöttönsä pinnasta ja sitä voidaan ohjata joko pinnalta tai itse sukellusaluksesta. Yli 900 metrin työskentelysyvyyteen sukeltava alus on varustettu useilla turvalaitteistoilla. Yksi parhaista ja yksinkertaisimmista on aina auki oleva pintayhteys. Komentokontissa kuullaan jatkuvasti kaikki sukellusveneen ja pilotin äänet. Pilotti ei voi sulkea lähetintä, vaikka joskus ehkä henkilökohtaisista syistä haluaisikin.

Okei pinta, tässä tulee, oletteko valmiit?

Anna tulla.

Barometri 1010, hiilidioksidipitoisuus 0,2, happipitoisuus 21,5, lämpötila +10, vedenlämpö +6, syvyys 296, päähapen paine 122, varahappi 200, pääilma ja varailma kummatkin 300 ja 24 voltin jännite okei, Ei hälytyksiä.

Gordon ojensi Fredille lokikirjaan kirjatut luvut, jotka Fred luki takaisin Chuckille. Komentokontti sai samat tiedot suoraan telemetriayhteyksien avulla, mutta tasatunnein läpikäytävä rutiini oli tärkeä. Sillä varmistuttiin siitä, että sukeltavan pilotin omista mittareistaan saama tieto oli oikeaa ja että pilotti tiesi aluksensa tilan.

Barometrilukeman muutos saattaa varoittaa hapen liian runsaasta tai hitaasta suihkutuksesta kaasukiertoon. Kaasukehän prosenttiarvot kertovat suodatinjärjestelmän toiminnasta, kaasujärjestelmien paineet kulutuksesta ja vielä jäljellä olevasta sukellusajasta. 24 voltin jännite paljastaa varaakuston tilan ja hälytykset laitteen toiminnan poikkeamat. Näennäisestä huulenheitosta huolimatta miehitetyt sukellusoperaatiot ovat kuolemanvakava asia.

Okei Chuck, hyvältä näyttää. Vielä vajaa puolituntia ennen nousua. Aja manifoldiaseman pohjoissivulle ja kiinnity manipulaattorilla kakkostasolle.

Chuck käytti ohjaamon ulkopuolelle sijoitetun kameran ohjainyksikköä ja käänsi kameran näyttämään suoraan eteen. Hän zoomasi kameran laajakulmanäytölle, ajoi manipulaattorit etuasentoon, kytki ajovalot kirkkaalle ja pyöräytti sukellusveneen kulkusuunnalleen.

Pintakontissa kuului ohjailumoottoreiden terävä hurahtelu, monitoreihin ilmaantui kuva eteen käännetyistä manipulaattoreista ja etäisyydessä häämöttävästä manifoldikeskuksesta.

Etenen suunnalla 360, nopeudella 2, syvyys 296 metriä.

Pinta kuittaa.

Monitorien kuvan laatu heikkeni, näkymä oli kuin lumipyryssä ajavasta autosta. Sukellusveneen kohdevalojen loiste siroutui takaisin syvänmeren pohjalle hiljalleen laskeutuvasta keijustosta.

2. luku

DUPLUS II

Pienoissukellusveneen kohdevalojen kellertävät kiilat osoittivat nuolenkärkien tavoin alkulähdettään, joka muistutti suurta mekaanista hämähäkkiä. Alus jopa kutoi seittiä. Sen selästä nousi viistosti pintaa kohti hopeanhohtoinen teräsvaippainen kaapeli. Monimutkaiselta näyttävän tekniikan keskellä loisti miehistöosaston ikkunan himmeä valo. Valonkajossa näkyi venettä ohjaavan pilotin pipoon verhottu pää.

Dupluksen pilottina toimiva Chuck venytteli niskaansa ja yritti vääntäytyä edes kohtuullisen miellyttävään työasentoon. Yli viisi tuntia vatsallaan ja kyynärpäiden varassa tekniikan ihmeessä, joka oli kuin pilotin ympärille kääritty liikennelentokoneen ohjaamo, oli raskas rupeama. Edessä puolipallon muotoinen ikkuna, vatsan alla muotoon rakennetut elektroniikkapaneelit, selän päällä elintoimintoja turvaavat laitteistot ja lisää elektroniikkaa. Koko laitteen vapaa sisähalkaisija oli ohjaamon etuosassa miehen hartialeveyttä vastaava 67 ja hartiakohdan jälkeen 60 senttiä. Päärynävartaloisilla alukseen ei ollut asiaa.

Pituussuunnassakaan tilaa ei ollut. Jalat lepäsivät vasten perän puolipallonmuotoista alumiiniluukkua, jonka saattoi avata ainoastaan ulkoapäin. Pää oli puoliksi ikkunan muodostamassa tilassa, sormenpäiden tuntumassa sijaitsivat moottoreiden ja manipulaattoreiden hallintanäppäimet. Käsivarsien välissä olivat kontrollilaitteistot miniatyyrikokoisine videonäyttöineen ja kymmenine katkaisijoineen. Sukellusveneen kokonaispituus oli 2,4 metriä josta rungon sisällä vapaata pituustilaa 1,84 metriä. Chuck ei koskaan ymmärtänyt millä ihmeellä Gordon väänsi itsensä sukellusveneeseen. Parikymmentä senttiä Gordonia lyhyemmältä Chuckiltakin tila tuntui loppuvan. Jos pieraisi oli tasattava korvien paine.

Voi tuhannen vitun perkele.

Chuck ähki, lisäsi moottoreiden tehoa ja tarkkaili ohikiitävää planktonmassaa. Kuinka oli mahdollista samaan aikaan sekä vihata että rakastaa työtään niin paljon? Hän oli viettänyt Oselin tehtailla vuonna 1987 valmistetun Dupluksen kanssa koko työikänsä. Ensin valmistusprosessissa