Kuunari Orionin haaksirikko

By Juha Lehtonen

Hurja meriromaani seuraa perinteikkään laivan viimeistä matkaa.
Särkkäkuunari Orion on rakennettu vuonna 1921. Se on komea purjevene, ikiaikaisen laivanrakennustaidon tulos. Se on kokenut paljon ja nähnyt vielä enemmän. Purjealusvanhuksen viimeiseksi osoittautuva matka alkaa 1980-luvulla ja suuntautuu Kaliforniaan, sen rannikon turskamatalikolle. Miesten elämä merellä ei aina ole kaunista eikä ylevää, mutta sitäkin seikkailupitoisempaa se on. Kun katastrofi osuu kohdalle, miehistö tekee kaikkensa pelastaakseen sekä itsensä että rakkaan aluksensa.
Romaanin kuvaukset kalastuksesta, elämästä laivalla ja Kalifornian rannikosta ovat karkeita mutta suurelta osin täyttä totta, sillä ne kumpuavat kirjailijan omista kokemuksista.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Mar 6, 2024
• ISBN: 9788727065168

Book preview

Kuunari Orionin haaksirikko

Cover image: Midjourney

Copyright ©1982, 2024 Juha Lehtonen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788727065168

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1

Kapteeni Steve Panceroff

Aikojen alusta ovat Tyynen Valtameren aallot murtuneet San Pedron rantakallioihin. Pt Fermin jylhät rannat ovat vuosisatoja kätkeneet varjoonsa tien kalastussatamaan, joka kerta toisensa jälkeen on tarjonnut lepopaikan meren uuvuttamille purjehtijoille.

Pohjoistuulilta suojaava mannermaa ja luonnon luoma aallonmurtaja Rattlesnake Island tekivät aikoinaan San Pedrosta erään Yhdysvaltain länsirannikon suotuisimmista satamista, ja samalla osittain sataman ansiosta kasvoi Los Angelesin siirtolaisyhdyskunta monimiljoonaiseksi suurkaupungiksi.

Kaupungin kasvaessa vilkastui sataman kautta kulkeva rahtiliikenne. Suuremmat alukset vaativat enemmän tilaa, syvempiä väyliä ja mittavampia lastauslaitureita: kahdessasadassa vuodessa muuttui San Pedron kalastussatama suurkaupungin sataman ydinkeskustaksi, uudenaikaiseksi terminaaliyhdyskunnaksi, jonka korkealle kurottavat nosturit syrjäyttivät kalastuskuunareiden mastomeret. Rattlesnake Islandin nimi vaihtui Terminal Islandiksi. Mailien mittaiset aallonmurtajat rakennettiin suojaamaan ennestään suojaisaa satamaa, luonnonsatama muuttui suurkaupungin luonnottomaksi satamaksi.

Fishermans harbour on poukama Terminal Islandin eteläisemmässä kärjessä. Aallonmurtajalta johtaa poijutettu väylä kapeaan salmeen ja edelleen poukamaan, jossa kymmenet kalastustroolarit kelluvat vieretysten muodostaen suljetun, omaa verkkaista elämäänsä viettävän pienoisyhdyskunnan. Pienen sataman keskustassa sijaitsee ränsistynyt jäähdyttämö ja jäävarasto, kaija, jossa troolarit lastaavat saaliinsa säilyttämiseen tarvittavan jään ja matkalta palattuaan purkavat jalostamolle myytävän saaliin. Kalanjalostuslaitoksen voi paikallistaa hajusta. Kymmenien vuosien kuluessa sementtilattioille valuneet perkuujätteet antavat ilmaan hajun, joka taivaanrannan toimistoille ilkkuen kertoo raivoavissa myrskyissä koetuista voitoista, kämmenpohjiin pureutuneista kalastussiimoista ja uuvuttavista merivahdeista, elämästä, jossa on jäljellä vuosisatainen aromi.

Aamuauringon kylmän kellertävät ensisäteet leikittelivät sataman yllä lepäävässä usvassa. Yön kasteesta kosteiden troolareiden köysivyyhdet ja takilat höyrysivät, jalostuslaitokselta kuului aamukahvejaan nauttivien perkaajien ja ahtaajien puhesorinaa, jäälaiturin kupeeseen kiinnittyneellä troolarilla lastattiin kylmää hohkaavia jäälaatikoita hitaasti täyttyvään ruumaan: Kalastussataman aamurutiini oli hyvällä alullaan.

Yksitellen aukesivat kaijoihin töijattujen troolareiden valoventtiilit, kajuuttojen ovet narisivat ja takkupäiset rähmäsilmäiset kalastajat, aamuäreät perämiehet ja kipparit virttyneissä villapaidoissaan ilmestyivät kansille. Ensimmäisiä verkkoja levitettiin laitureille, kokit kiroilivat sapuskoita valittavia miehistöjä ja keltaiset aamukuset lorisivat öljyiseen satamaveteen.

Moottoritroolari Huaneme oli pieni puurakenteinen kahden miehen miehistöllä toimiva verkkoalus. Valkoiseksi maalattu runko, tummanruskeat kansirakenteet ja lakattu fly bridge tekivät aluksesta erään sataman kauneimmista.

Tummanruskeat verkkokasat lojuivat aluksen kansilla, kymmenet meren haalistamat verkot ja auringon virtyttämät merkkiliput oli kasattu aluksen ruumaluukun styyrpuurin sivulle, keulapakalla istui aamu-unestaan heräilevä lokki.

Lokki nousi siivilleen ja rääkäisi, skyletin sivu aukesi ja punatukkainen pörröinen pää ilmestyi troolarin uumenista, värisevä nenä haisteli aamuilmaa ja hitaasti punnertautui härkämäinen, voimakaslihaksinen kalastaja kannelle.

Dawson, ryömi ylös punkasta, verkot pitää saada kuntoon ennen iltaa.

Tullaan tullaan, ei tässä jäniksen selässä istuta, vastasi ääni aluksen uumenista.

Tummatukkainen parrakas kalastaja nousi kannelle, heitti kupinpohjalle jäähtyneen kahvitilkan satamaveteen ja totesi nenäänsä tuhauttaen: Kylmä aamu, eiköhän aleta hommiin.

Punapää Hurley ja Dawson tarttuivat verkkokasaan, ähkäisivät ja raahasivat raskaan nipun lankongin kautta kaijalle. Läjähtäen mätkähti raskas nyytti laiturille, miehet levittivät verkot, hakivat sään haalistamat kalalaatikot istuimikseen, kiinittivät vahvat tervalangat käpyihinsä ja ryhtyivät paikkaamaan pahasti revennyttä verkkoa. Kävyt suhisivat, tervalanka kului ja kalastajat keskustelivat hiljaisella äänellä.

Pegassus menetti troolinsa Guadalupella. Hemmetin meksikolaiset… saa nähdä… en hämmästyisi vaikkei kalastussopimusta uusittaisikaan… tässä saattaa troolareilta leipä loppua lyhyeen. San Diegon pohjoispuolella on turha verkoin ja troolein kalastaa.

Punapää Hurley sujautti kävyn verkonsilmän taa, teki solmun, siirsi kävyn seuraavaan silmänsyrjään, ruiskautti mällisyljen tomuiselle laiturille ja sanoi: Kalastetaan etelässä niin kauan kuin herrat antavat. Pegassus härnäsi verta nenästään, tiedät että alus sai nimensä mustalle listalle Clarionin rähäkän jälkeen… oma vikansa yhtä kaikki… turhaan härnäsivät laivaston aluksia, kyllä sen tietää kenelle siinä pelissä itku tulee.

Ei Pegassus ketään härnännyt. Kyllä sinä tiedät että vuokravesien rajat helposti unohtuvat kun tonnikalaparvi kuohaa keulan edessä.

Ei unohdu kun toimitaan Meksikon ulkovartioaseman ulottuvilla. Pegassus oli verikoira, Iso-George teki temppunsa liian monta kertaa, pidän ihmeenä etteivät miehet menettäneet lupiaan ja pyydyksiään aiemmin.

Hurley kiristi solmun, katkaisi tervalangan ja katsoi paikkaamaansa reikää. Miehen sormet liikkuivat tottuneesti verkon silmillä, ehjä verkko solui kalastajan polvien ylitse, uusi repeämä osui kohdalle, kalastaja sitoi tervalangan silmänsyrjään, jatkoi paikkaamista ja hiljaista puheluaan.

Saattaisi olla parempikin jos lopettaisimme etelänmatkat hetkeksi. Voisimme siirtyä makrillin ja kalmarin troolaukseen San Clementen ulkopuolelle… eikä siimakalastuskaan pahaa tekisi, vanha Steve pärjää rockadilla ja hainkalastuksella paremmin kuin monet etelän troolareista tonnikalallaan.

Steve ja Orion… Hmm. Vanha Steve ja Orion ovat luku sinänsä. Orionilla on isot ruumat ja Steve tuntee uloimmat riutat kuin omat taskunsa.

Joskus ajattelen että olisi saattanut olla parempi jos olisimme pysyneet Steven matkassa… Orion on turkasen hyvä alus.

Dawson nosti katseensa verkosta ja hymyili. Siinä paha missä mainitaan, aamukahvin aika.

Miehet laskivat kävyt kaijalle ja katsoivat lähestyvää Steve Panceroffia, entistä kippariaan ja ystäväänsä. Kahvelikuunari Orionin kippari saapasteli hiljakseen satamalaiturilla, ukko oli tulossa aamukahvilleen.

Steve Panceroff oli voimakasrakenteinen mies. Kulmikkaat kasvot, kymmeniä vuosia sitten tappelussa murtunut nenä ja tatuointien peittämät käsivarret. Hieman huojuen Steve asteli kohti Huanemea, malspiikki ja Butzler-veitsi roikkuivat lonkalla vyötetyssä tupessa, vanhat haalistuneet työhousut olivat veritahrojen ja kalansuomujen peittämät.

Terve Dawson, huomenta punapää, sanoi Steve kalalaatikoilla istuskeleville ystävilleen, loi katseen työn alla olevaan verkkoläjään ja istuutui köysipollarille.

Huomaan että olette saaneet verkkonne rapakuntoon… hai vai hylje?

Todennäköisesti molemmat, vastasi Hurley ja osoitti paikkauksen alla olevaa miehenmentävää reikää. Sinulla ei ole näitä murheita.

No ei ole ei… siimoihin on pirun vaikea saada reikiä. Ei teillä ole kahvia tulella byssassanne?

Ainahan Huanemella aamukahvit on tarjottu, on niin turkasen kylmäkin että mennään messiin ja juodaan aamumyssyt, totesi Dawson.

Kolmikko nousi ylös, siirtyi lankongia troolarille ja verkkaisesti jutustellen astuivat nämä meret yhdessä kokeneet miehet byssan hämärään, istuivat pöydän ääreen, ottivat kahvinsa, lorauttivat plöröt joukkoon ja nauttivat rommikahvin lämmittävästä aromista.

Kalastajat olivat kymmenen vuoden takaisia tuttuja. Toisesta maailmansodasta palattuaan olivat miehet löytäneet tiensä Alaskassa tukikohtaansa pitäneelle troolarille, ystävystyneet vuosien vieriessä, suunnitelleet yhteisen aluksen hankkimista ja viimein vuonna 1951 ostaneet yhdessä kalastuskunnari Orionin.

Harjoitettuaan kaksimastokuunarillaan ravun- ja lohenkalastusta miehet purjehtivat kuunarinsa Kaliforniaan ja aloittivat kalastuksen särkillä Los Angelesin ulkopuolella. Vuosien kuluessa kalastustavat muuttuivat, kuunarit vaihtuivat moottoritroolareihin ja muutosten mukana erkanivat kolmikonkin tiet. Kapteeni Panceroff osti toveriensa osuudet kuunari Orioniin, ja kaksikko sijoitti osuutensa uuteen moottoritroolariin, jolloin Panceroff jäi yksin, palkkasi uuden miehistön ja jatkoi kalastusta vuosisataisten perinteiden mukaisesti.

Punapää Hurleyn säkkärä tukka näytti palavan. Byssan myrskylyhty loi lämpimän, punertavan valonsa hytin aamuiseen hämärään. Hurley katsoi vanhaa ystäväänsä ja puhkesi puhumaan.

Juttelimme Dawsonin kanssa Pegassuksesta, Iso-Georgen törmäilyt saattavat olla viimeinen pisara muutenkin solmuisen sopimuksen uusimisessa, luulen että Meksikon aluevesillä kalastuksen kultaiset päivät ovat ohi.

Eipä tuo ihme olisi, ajankysymys se on tähänkin mennessä ollut… milloin ja kuka on viimeinen törmäilijä.

Hurley ryysti kahvia ja sanoi: Teemme matkan tai pari etelään, pistämme isot troolit suolaan ja ryhdymme kalastamaan kalmaria ja makrillia… mitä luulet kannattaisiko hankkia siimat ja alkaa kalastaa haita tai rockadia.

Haista ei makseta tarpeeksi ja rockad on ulkona. Jos Huaneme olisi minun, alkaisin todennäköisesti troolata syöttikalaa. Vanhan Orionin kanssa kyllä pärjää ulompanakin, mutta toisaalta kalastaisin itsekin lähempänä jos kannattaisi, mutta Orion on Orion.

Viime matkaltasi sait hyvän saaliin.

Hyvän ja hyvän… puoliruumaa Hmm…

No tällä kerralla menemme Cortes-banksin riutoille, säät näyttävät suotuisilta ja rockad on riutoilla.

Vai Cortes-banksille aiot. Orionin riuttoja ne ovatkin, ei sinne arvaa moottoritroolarilla lähteä…"

En minäkään riutoille moottorialusta veisi, riski on liian suuri, jos menetät konevoiman menetät aluksen… Lagenstam ja miehistö tarkastavat Orionin takilan, teemme joitakin pieniä korjaustöitä ja kuunarin pitäisi olla merivalmis perjantaina… mikäli löydän kaksi uutta kansimiestä.

Kaksi uutta kansimiestä? totesi punapää ja loi kysyvän katseen Panceroffiin.

Carrierilla ja Griksbylla jäi ryyppy päälle, maksoin miehille jako-osan viime matkan jälkeen, herrat ottivat pitkät ja ovat asuneet viimeisen viikon paksun Samin kapakassa… maksoin miehet ulos eilen.

Sinulla on ollut huono onni kansimatruuseittesi kanssa.

Kunnon miehiä on vaikea saada, mutta toisaalta perämies, chieffi ja kokki eivät lähde alukselta kulumallakaan… kuuluvat kalustoon.

Ei ollut helppoa ennenkään. Muistatko kun sanghaijasimme satamapummit Alaskan Anchoragesta… äijäparat.

Siinä saattaisi satamakomission naamat venyä jos täällä pistäisi saman juhlan pystyyn… Turskakeittoa ja paloviinaa… Njäh… häh…

Muistan miten pistimme keittopadan tulelle ja satamapummit kertyivät tuoksun perässä laiturille… silmät kiiluen… suupielet syljestä kosteina…

Ja kun toimme paloviinalekkerit kannelle, siinä ei myrskylyhtyjä tarvittu, ukkojen silmät kiiluivat kuin ahjosta otetut harppuunan kärjet. Kun keitto oli loppu ja paloviinalekkerit puolillaan kuohui kansi miehiä, kun juhlat loppuivat ja äijät makasivat kännipäissään kannella otimme kaksi hyväkuntoisinta, lukitsimme miehet skanssiin, kannoimme sammuneet laiturille ja irrotimme köydet…

Mutta aamulla se rähäkkä nousi, keskellä tuntematonta merialuetta, punasilmäinen kaksikko kuunarin kannella… sanghaijattu kalastuskuunarille… eikä kumpikaan muistanut edellisyöstä rihmaakaan…

Milloin se lyhyempi alkoi väittää itseään papiksi?

Dawson kaatoi miehille toiset kahvikupilliset ja jatkoi: Se oli kolmantena aamuna. Äijä istui keulapakalla ja näytti turkasen alakuloiselta, menin kysymään että mitäs siinä murjotat… kerrankos sitä äijä kalastuskuunarille sanghaijataan… mies nousi ylös ja kertoi ääni vavisten olevansa Anchoragen kappalainen… minä nauroin ja letkautin jotain kahdesta kalasta, kolmesta leivästä ja taatusta saaliista… minä ja iso suuni. Mutta kuka sitä nyt uskoisi kappalaisen sanghaijanneensa…

No, kappalainen se oli…

Ja hyvin se kalasti.

Hemmetin hyvin kalastikin.

Mutta ei sitä numeroa enää täällä uskaltaisi tehdä?

Jaa miksi ei?

Täällähän on kaupunki täynnä kaiken maailman höynähtäneitä kultteja, tiedä millaisen kummajaisen sitä alukselleen saisi.

Kuinka niin?

Ajattele jos sanghaijaisin Gurun… njäh… njähh.. häh. Valkoinen kaapu, ajeltu pää ja kaikki… istuskelisi keulapakalla, katselisi mietteliäänä aaltoihin ja helistelisi kulkusiaan… pelottaisi hait pois… njäh… häh… hä…

Kapteeni Panceroff ryysti suullisen kahvia ja jatkoi: Vakavasti puhuen… jos tiedätte laivaa etsiviä pikipöksyjä lähettäkää puheilleni, haluaisin päästä ulos perjantaina… sataman haju ärsyttää nenääni…

Panceroff nousi pöydästä, kiitti kahvista ja kapusi ystäviensä saattelemana Huanemen kannelle. Vanha kippari hyvästeli miehet ja astui notkuvalle lankongille.

Kapteeni Steve Panceroff oli syntynyt Puolassa Gdanskin satamakaupungissa vuonna 1920. Poikavuodet kuluivat koulussa, lomat ja viikonloput Itämerellä kalastavan isän mukana pienellä saaristosluupilla. Steve rakasti elämää pikkukaupungissaan. Kalaisa meri, hyvät metsästysmaat ja taattu kalastajan ammatti tulevaisuudessa olivat Steve Panceroffin elämän pitkospuut, tulevaisuus näytti lupaavalta ja suunnitelmat vankkumattomilta. Toisin kuitenkin kävi. Natsi-Saksan joukot vyöryivät rajan ylitse, yhdeksäntoistavuotiaana Steve havaitsi olevansa katutaisteluissa tuntemattomien kanssa. Hän tappoi, väijyi, pakeni ja vihasi kolme pitkää vuotta. Ensimmäinen puoli vuotta kului katutaisteluissa, seuraavat kaksi ja puoli vuotta juutalaispakolaisten kuljettamisessa Ruotsiin. Gestapo paljasti Panceroffin maanalaisen järjestön vuonna 1942, ja täpärästi väijytykseltä välttyneen Panceroffin onnistui paeta purjeveneellä Ruotsiin ja edelleen Englannin suurlähetystön kautta Englantiin. Vuodesta 1942 lähtien Panceroff toimi vaihtelevissa tehtävissä, kuljetti vakoilijoita Englannin kanaalin yli Ranskaan, suoritti useita väärän lipun alla tapahtuneita tiedustelupurjehduksia Itämeren kalastusaluksilla ja sodan päätyttyä anoi ja sai siirtolaisviisumin Yhdysvaltoihin. Perheetön, rahaton muttei toivoton Panceroff saapui New Yorkiin rahtilaiva Blue Moon stuerttina. Matkalla ansaitut muutamat dollarit taskussaan Panceroff liftasi Seatlen kaupunkiin Washingtonin osavaltioon ja otti pestin kalastustroolari Herakleen kansimatruusiksi.

Pohjoisella Tyynellä Valtamerellä kalastavalla Herakleella Panceroff vietti viisi kovaa ja opettavaista vuotta.

Herakleen kapteeni Ted Mc Quinn kiinnitti huomionsa nuoreen Panceroffiin. Voimakasrakenteinen, energinen Steve teki työnsä hyvin ja osasi johtaa miehistöä asettamatta itseään jalustalle. Vuodessa Steve kohosi kansimatruusista aluksen puosuksi ja kalastusmiehistön nokkamieheksi.

Työn salliessa Steve vietti aikaansa sillalla. Kapteeni Mc Quinn opetti Stevelle perustiedot tähdistä ja avomerinavigoinnista ja kolmannen palvelusvuotensa alussa Panceroff ylennettiin aluksen kolmanneksi perämieheksi.

Brygalla vietetyt merivahdit tarjosivat Stevelle mahdollisuuden harjoitteluun ja opiskeluun. Kahdessa vuodessa hänestä kehittyi navigaattori, joka uskomattomalla nopeudella pystyi suoriutumaan vaikeimmistakin navigointiin liittyvistä ongelmista.

Purjesluupilla merenkulkunsa aloittaneen Steven mieli palasi takaisin purjealuksille, ja tutkittuaan toistakymmentä myytävänä ollutta purjealusta Steve sitten osti tammirunkoisen kahvelikuunari Orionin.

Yhteiset muistot ja kotisatama olivat pitäneet kolmikon läheisinä. Dawson ja Hurley katsoivat poistuvan kipparin jälkeen, purjekuunarin omistaja-kapteenin osa ei 80-luvulla ollut helppo.

Panceroff laskeutui kaijalle, aamuaurinko kuumotti korkealla; satama oli herännyt horroksestaan. Kulkukoira kierteli verkkokasoja, nuuski auringon haalistamia laiturilankkuja ja viipotti pollarilta pollarille haistellen merkkejä naaraista ja