Atlantiksen perilliset

By Mikko Suomi

Mikko Suomen esikoinen on huikea romaani, mielikuvituksen mestariteos. Helsingin kaupungin työmiehet löytävät Olympiastadionin parkkipaikan alta omituisen, bunkkerimaisen eteisaulan. Yksi työmiehistä, rakennusinsinööri Vainio, keksii pyytää apua Turun yliopiston historianlaitoksella työskentelevältä Taisto Rautaselta. Taisto kiinnostuu löydöstä. Oivallisen päättelykykynsä ja laajan historian tuntemuksen ansiosta miehet onnistuvat pääsemään salaiselle, kätketylle reitille. Reitin vaiheet on kätketty tunnettuihin patsaisiin, rakennelmiin, taidemaalauksiin ja jopa Suomen kuninkaan kruunuun. Matkan varrella selviää, että reitin on rakentanut ja suunnitellut salajärjestö nimeltään Atlantikseen perilliset. Rautasen ja kumppanien seikkailu tarjoaa lukijalle romantiikkaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Minne salakoodein kätketty reitti johtaa? Onko kaiken takana Vapaamuurarit? Miksi poliisin hämäräperäinen erikoisyksikkö Valpo puuttuu peliin?

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Aug 20, 2020
• ISBN: 9789528025542

Mikko Suomi

Mikko Suomi on turkulainen kirjailija. Suomen esikoisteos Atlantiksen perilliset ilmestyi vuonna 2012. Tyyliltään kirjailijan teos on seikkailu, mutta kirjassa käsiteltyjen esoteeristen aiheiden vuoksi kirjaa voisi luonnehtia pseudohistorialliseksi teokseksi. Pseudohistoriallinen seikkailu jatkui vuonna 2020 ilmestyneessä teoksessa Punaisen lohikäärmeen silmä. Mikko Suomen uusin teos Melioristi, on jatko-osa modernille, suosiota saavuttaneelle ja erilaiselle dekkarille Pseudologia fantasticalle. Pseudologia fantastica toi uudenlaisen tyylin kertoa rohkeasti yhdistellen tyyliltään komediaa, tietokirjaa ja dekkaria. Melioristi jatkaa siitä mihin Pseudologia fantastica jäi ja vie lukijan vielä hurjempiin tapahtumiin. Edellisten tyylilajien oivallinen yhdisteleminen täydentyy Melioristin maalaiskomediallisilla piirteillä.

Book preview

Atlantiksen perilliset

Prologi

1. ISS

2. RÄMEKORVEN TALOSSA

3. BUNKKERI

4 VELJESKUNNALLA ON ASIAA!

5. VALKOINEN VALPO

6. THE RAINERS

7. KÄSIKIRJOITUKSEN ENSIMMÄINEN LIITE

8. KEISARINNAN KIVI

9. RÄMEKORPI PALAA!

10. SENAATINTORIN ATHENE

11. KÄSIKIRJOITUKSEN TOINEN LIITE

12. VELJESKUNNAN LIEKKI HIIPUU

13 ILMANVAIHTOA ATENEUMISSA

14. KÄRSÄMÄENTIELLÄ

15. GRANATENHJELM

16. TURUN TORILLA

17. KAATUNEET JOUTSENET

18. JAAKKO ILKAN SEURASSA

19. CODEX ABOENSIS

20. VAPAAMUURAREIDEN KAUPUNKI

21. KALEVALATALON RAUNIOISSA

22. VOYNICHIN KÄSIKIRJA

23. PYHÄ GEOMETRIA

24. KOODINMURTAJAT

25. KUNINKAAN KRUUNU

26. LAIHINEN PELASTAA PÄIVÄN

27. PALA SUURMOGULIA

28. RAA’ALLA VOIMALLA

29. STRUVEN LINJA

30. MAALLA, MERELLÄ JA ILMASSA

31. VALTIONHOTELLIN VARJOSSA

32. KOTKAN PESÄ

33. FORT SLAVA

EPILOGI

Valmistusmerkinnät

Prologi

Aigeianmerellä, Theran kaupunki vuonna 1628 ennen ajanlaskun alkua, kevät. Tuhkasade jatkui jo kolmatta päivää. Koko kaupunki oli muuttunut vaalean harmaaksi ja kastuneen nuotionpohjan hajuiseksi. Lähes kaikki saaren asukkaat olivat jo lähteneet merenylitys matkalle toivottuun turvasatamaan Kreetalle. Vehnäpellot, oliivitarhat ja rypälepensaat olivat peittyneet harmaan valkoiseen peitteeseen, kuin pohjoisen tutkimusmatkalta palanneiden kertomukset talvesta ja lumesta.

      Kylänvanhin oli muiden filosofikastin jäsenten kanssa neuvotellut kansan aarteiden turvaan saattamisesta. Suurimmat ja arvokkaimmat kirjakääröt, maljat ja pronssiesineet oli lastattu Kreetalle lähteneisiin laivoihin. Minolaisen kulttuurin tärkeimmät tiedot eivät kuitenkaan olleet turvattuja vain yhden keinon avulla. Filosofit olivat tienneet jo pitkään mitä tuleman piti. Thera tuhoutuu, räjähtää ja vajoaa merenpohjaan, niin olivat ennustukset kertoneet jo vuosisatojen ajan. Merkkinä tulevasta tuhosta oli uskomuksen ja ennustuksen mukaan, oleva tuhkasade! Ihmiskunnan historian kehittynein, vaurain ja mahtavin kansa oli tiennyt jo pitkään olevansa kuolemanpartaalla. He olivat kuitenkin varautuneet tähän. Esi-isien ennustuksissa oli myös kerrottu, että jos edes osa kansasta selviytyy, tulee koittamaan vielä uusi aika, jolloin minolaiset nousevat takaisin mahtiasemaansa.

      Viimeiseksi jääneessä suurten filosofien kokouksessa oli päätetty, että Kreetalle tullaan kuljettamaan suurin osa aarteista, mutta myös pohjoiseen, mantereelle lähetetään pieni siirtokunta kaiken varalta. Pohjoisen siirtokunnan johtajaksi valittu kapteeni, Klebulos firalainen antoi palvelusväelle vielä viimeisiä käskyjä Theran pohjoissatamassa. Heidän lisäkseen saarella ei ollut muita, kuin muutaman kymmenen asukkaan muodostama skeptikkoryhmä, joka ei ollut suostunut noudattamaan evakuointikäskyä. Tuon ryhmän mielestä muinainen ennustus oli vain lasten iltasatu ja tuhkasade tarkoittaa, että tulivuori ei purkaudu.

      Klebulos antoi lähtökäskyn kahdelle kaleerille, jotka lähtivät hitaasti, tavaroiden paljoudesta syvällä uiden, liikkeelle. Veneet lipuivat suojaisasta lahdesta, rytmikkäiden aironvetojen kuminan rikkoessa tyvenen hiljaisuuden. Mereltä päin katsottuna tuo kaksikko oli uljas näky. Molempien yli 20 metristen kaleerien keuloja koristivat taidokkaasti veistetyt kurjet, jotka puhkaisivat ensimmäisenä, tiheän tuhkasadepilven ja vapauttivat alukset kirkkaaseen auringonpaisteen syleilemään meri-ilmaan. Klebulos itse peitti jälleen kasvonsa kostutella kankaalla ja lähti kiipeämään sileillä kivilaatoilla päällystettyä rinnetietä ylös, viimeistä kertaa. Hän aikoi kysyä kylään jääneiltä vielä kerran, olisivatko he tulleet jo järkiinsä ja edelleen tarjoamaan paikkaa omassa, viimeisessä kaleerissaan.

      Hetken kuluttua Klebulos palasi rantaan. Yksin. Sanaakaan sanomatta hän irrotti keulaköydet laiturista ja heilautti kättään lähdön merkiksi. Klebuloksen lähin ystävä Gristos istahti tämän viereen aluksen takakannen kaiteelle. Kotikylän mukaan nimetty Fira -alus puhkaisi tuhkapilven reunan ja koko miehistö pysähtyi hetkeksi vetämään puhdasta, raitista ilmaa keuhkoihinsa, poistaessaan kasvojaan verhonneet kankaat. Nyt Gristos puhui ensimmäistä kertaa ystävälleen lähdön jälkeen, ei meillä ollut muuta mahdollisuutta, veli!

      Klebulos pyyhkäisi vielä tuhkan rippeet otsaltaan, tiedän! Ymmärrän tilanteen, mutta heitä säälin, jotka jäivät taaksemme.

      Se oli heidän valintansa ja meille on määrätty korkeampi päämäärä! Gristos jatkoi ylvääseen sävyyn.

      Täysin ymmärrykseni ylittävää, että haluavat tuolla tavalla uhmata kohtaloaan. Kaikki merkit olivat päivän selvät ja vanhan kirjan ennustukset ovat toteutuneet aina.

      Sinä sen sanoit veljeni! Sen lisäksi, että me uskomme samaan, todelliseen totuuteen, on meidän suojeltava kulttuurimme perintöä. Se on annettu meille tehtäväksi.

      Niin, olet oikeassa. Oikeastaan toivon vain, että ystävämme etelässä pääsivät turvallisesti perille Faistokseen. Klebulos huokaisi syvään ja tuijotti kaleerinsa komentokannen yli, takana hiljalleen katoavaa kotisaartaan. Fira -alus oli suurempi ja kauniimpi, kuin mikään muu Theran kaleereista. Se oli yli kolme kymmentä metriä pitkä ja leveimmillään lähes seitsemän metrinen. Firan komentokansi sijaitsi laivan peräpäässä. Se oli koristeellinen ja parimetriä aluksen kannen yläpuolella, pyöreiden yhtenäisten tolppien varassa. Alusta myös ohjattiin komentokannelta, taidokkaasti sahattujen kylkilautojen peräosaan kiinnitetyllä, pitkävartisella peräsinairolla. Aluksen keulakannen alla oli säilytystiloja viiniruukuille ja muille esineille, joita ei haluttu pitää näkyvillä, eikä auringonpaahde ollut myöskään niille parhaaksi. Aluksen kärjessä komeili perinteinen, kurjenmallinen keulakuva, jonka nokka viisti yli kolmen metrin päässä ilmassa, kannella seisovan ulottumattomissa. Poikkeuksena Firassa, muihin kaleereihin oli koko aluksen mittainen katos, joka suojasi soutajia ja matkustajia suoralta auringon paahteelta ja sateelta. Katos oli yhtenäiseksi ommeltua nahkaa ja ainoana katoksen puhkaisijana oli yli kymmenen metriä korkea masto. Mastossa liehui valtava valkoinen purje, jossa oli mustalla maalilla kirjailtuja häränkuvia ja kaksiteräisiä kirveitä esittäviä kuvioita. Gristos, veljeni, olen iloinen, että sinä olet kanssani tällä matkalla. Klebulos kääntyi katsomaan Gristosta, joka näytti juuri veistetyltä patsaalta, vaatteisiin takertuneen tuhkan peittäessä koko miehen piskuisen olemuksen.

      Tietysti olen! Seuraisin sinua, vaikka maailman ääriin, tuntemattomiin ja tutkimattomiin maihin, jos niin olisi määrätty. Niin ei nyt kuitenkaan ollut. Meidän pitäisi laatia suunnitelma siirtokunnan perustamiseksi ja mahdollisesti vastaan asettuvien mykeneläisten varalle. Gristos yritti saada ystävänsä huomion takaisin tähän hetkeen.

      Se on totta! Me emme halua joutua taisteluun, jos kohtaamme pohjoisen naapurikansamme ja he eivät toivotakaan meitä tervetulleiksi mailleen. Olen suunnitellut, jo ennalta rauhanomaisen rantautumisen mahdollisuuden uuteen kotisatamaamme.

      Miten? Emmehän me edes tiedä mitä vastassa on ja mihin tarkalleen ottaen menemme? Gristos tuijotti ystäväänsä silmiin, saatuaan kovin yllättävän vastauksen.

      Klebulos nousi kaiteelta, suoristi komean, lähes kaksimetrisen, lihaksikkaan vartalonsa ja lausui juhlallisesti suunnitelmansa niin, että kaikki kaleerilla olijat kuulivat sen. "Minä, kapteeni Klebulos firalainen olen saanut tehtäväkseni perustaa siirtokunnan pohjoiseen. Meidän kaikkien tehtävänä on turvata kansamme arvokas perintö ja omalla toiminnallamme toteuttaa esi-isiemme ennustukset, kulttuurimme selviämismahdollisuudesta. Pidän huolen siitä, että tulemme onnistumaan meille annetussa tehtävässä. Älkää olko huolissanne, hyvät veljet ja siskot, olen lähettänyt joukkoja jo edeltä. Olen saanut heiltä viestin, että satama, johon suunnistamme ottaa meidät ystävällismielisesti vastaan. Etujoukkomme on myös hankkinut tai rakentanut, antamillani varoilla, meille asuinpaikat ja varmistanut muutoinkin, että saapumisemme ei herätä liikaa huomiota alueen alkuperäisväestössä.

      Saamani viestin perusteella kylässä, johon matkaamme on entuudestaan vain muutama kalastajaperhe ja meidän onneksemme he eivät ole Mykenen sotakoneiston vaikutuspiirissä. Menkäämme siis rauhallisin mielin kohti uutta kotiamme ja muistakaa kaikki vaalia kulttuurimme rauhaa rakastavaa elämäntapaa, toi huominen meille mitä tahansa. Kaikki tieto ja aineellinen pääoma, jotka meillä on matkassamme, on tarkoitettu meidän käyttöömme. Tulen jakamaan kaiken mitä edellä olen toimittanut ja mitä tällä aluksella mukana viemme, tasan. Kaikki pohjoisen siirtokunnan asukkaat ovat tästedes tasa-arvoisia, tasavertaisia ja jokaisella on sama mahdollisuus jatkaa elämää uudessa maassa. Olemme kaikki saaneet oppia, jo vuosia pohjoisen kielestä, jota tästä eteenpäin käytämme. Vain pyhiä kirjoituksia lukiessanne, meidän oma kielemme käyttö on sallittua. Sen jälkeen, kun olen tuon tasavertaisen jaon suorittanut, luovun arvonimestäni ja asemastani. Siitä hetkestä alkaen en ole enää johtajanne, vaan yksi teistä ja nimeni on oleva pelkkä Klebulos!"

      Kaleerin matkustajat ja soutajat räjähtivät yhteiseen suosionosoitukseen puhujalle. Gristoksen suu loksahti auki ihmetyksestä. Hän ei ollut kuullut aiemmin sanaakaan näistä suunnitelmista, vaikka yleensä he jakoivat kaiken Klebuloksen kanssa. Gristos muisteli viimeisiä viikkoja, ennen tuhkasateen alkua, kotikylällä. Klebulos oli ollut poikkeuksellisen vaisu ja hiljainen, varsinkin tullessaan filosofien neuvotteluista, jonne hänet oli kutsuttu poikkeuksellisesti. Gristos oli kyllä epäillyt, että hänen ystävänsä oli siellä saanut ohjeet tulevan varalle, noilta viisailta miehiltä ja naisilta. Kohteliaisuudesta ja sanomattoman sopimuksen velvoittamana Gristos oli päättänyt kuitenkin olla utelematta asiasta vaitonaiselta ystävältään. Nyt kaikki oli paljastettu, salamyhkäisyyden kupla oli puhkaistu ja Klebuloksen väsynyt, synkistynyt kuori oli kadonnut. Gristos ihaili vieressä seisovaa, uljasta minolaista esikuvaansa. Klebulos hehkui!

      Tähystäjän huuto etukannelta katkaisi riemastuneen puheensorinan, maata näkyvissä!

Soutaja tarttuivat rivakasti airoihin ja jatkoivat, Klebuloksen puhetta edeltänyttä, puuduttavan yksitoikkoista työtään. Nyt vedoissa oli kuitenkin aivan uutta voimaa. Fira alkoi saavuttaa rantaviivaa nopeasti, uuden tarmon saaneiden airomiesten ja myötäiseksi kääntyneen pienen tuulenpuuskan ansiosta. Klebulos tarkisti karttansa ja erikoisen pronssisen mittalaitteensa avulla oikean suunnan. Tehdyn tarkastuksen perusteella Klebulos marssi alusta ohjaavan miehen luo ja tarttui itse peräsimen ohjausvarteen. Firan keulakuvan, kurjenkaula, kääntyi hieman vasempaan ja nyt aluksen eteen ilmestyi suojaisa lahden poukama. Etukannella tähystäjän virkaa tehnyt mies siirtyi syvyysmittaustehtäviin, Firan lähestyessä maata. Nahkanyörin päähän kiinnitetty kivi upposi ja nousi tiuhaan tahtiin, lähes tyvenessä vedessä, vauhdin muodostamaan keula-aaltoon. Tähystäjän huuto kantautui yli kannen, kolme metriä!. Samalla Klebulos antoi soutajille käskyn nostaa airot ylös. Pitkä, kapea ja raskaasti syvällä uiva alus liukui valtavalla vauhdilla kohti rantaan näkyviin ilmestynyttä pientä kalastajakylää.                                                         

      Rannalla oli kolme osittain vedessä makaavaa kaleeria ja useita pienempiä, pelkillä purjeilla varustettuja, veneitä. Fira oli kuitenkin huomattavasti suurempi ja koristeellisempi, kuin yksikään muu rannalla olevista aluksista. Hetken kuluttua nopeasti madaltuva hiekkapohja osui Firan pohjalautaan. Pahaenteinen rahina sai aluksella olijat valppaaksi ja pakonomaisesti tarttumaan kiinni jostain, mistä nyt kiinni saivat. Aluksen vauhti hidastui nopeasti, melko tasaisesti, kunnes lopulta tyssäsi täysin. Törmäys pohjahiekkaan sai aikaan tavaroiden ja ihmisten sekasorron, kaiken yrittäessä jatkaa liikettä eteenpäin, vaikka alusta oli pysähtynyt.

      Etukannella ollut tähystäjä lensi laidan yli. Mies yritti epätoivoisesti takertua kesken ilmalennon keulakuvan kurjensiipeen, onnistumatta yrityksessään. Pärskähdettyään rantaveteen hän totesi nopeasti, kuinka matalalla he oikein olivat. Vaistomaisesti pohjaa jaloillaan tavoitellessaan hän huomasi, ettei vettä ollut kuin kaulaan asti. Matkaa kuivalle maalle oli kuitenkin edelleen yli kymmenen metriä. Firaa vastaanottamaan oli saapunut kaikki kylän asuttaneet ja edeltä lähetetyt, siirtokuntalaiset. Kaikki aluksella olleet matkustajat ja soutajat saapuivat kahlaamalla rantaan tervehtimään ystäviään. Viimeisenä rantaan saapui Gristos, joka raahasi perässään taidokkaasti solmittua köyttä. Köyden toinen pää oli kiinnitetty Firan lujarakenteiseen keulakuvaan ja välittömästi köyden käsiinsä saatuaan, alkoivat rannalla olleet kiskoa Firaa lähemmäs rantaa.

      Pitkällisen ja uuvuttavan kiskomisen jälkeen komentoaluksen keulakuva keikkui hauskasti valkoisen hiekan peittämällä rannalla. Köysi oli vielä varmuudeksi kiinnitetty rannalla nököttäneeseen paaluun, kuten oli tehty myös muille kaleereille, jotka olivat rannalla Firan vieressä. Samalla rannalla olijat lensivät valtavan räjähdyksen voimasta maahan. Talot natisivat liitoksissaan, ikkunaluukut putoilivat paikoiltaan ja sisällä hyllyn päälliset ja kaapit tyhjentyivät lattioille. Häkeltyneet siirtokuntalaiset nousivat kauhuissaan tuijottamaan horisonttiin ilmestynyttä sienimäistä pilveä. Thera oli räjähtänyt. Tulivuori sinkoutui valtavina kappaleina ympäröivään mereen ja juuri syntynyt kraatteri pulppusi punaista magmaansa edelleen, värjäten kuumuuteensa koko taivaankannen. Räjähdystä seurasi pimentyvä hiljaisuus. Tuuli oli tauonnut ja uhkaavalla vauhdilla taivas peittyi harmaaseen pilveen, kätkien kaiken valon. Sitten meri alkoi vetäytyä rannasta, jättäen kaleerit ja pienemmät veneet kuivalle. Rantaveden pohjasta paljastui kasvillisuuden peittämiä kiviä, vanha uponnut hylky ja satoja kaloja, jotka eivät pysyneet vetäytyvän veden voiman mukana.

      Siirtokuntalaiset seisoivat jähmettyneinä tuijottaen luonnonilmiöiden ennennäkemätöntä spektaakkelia. Klebuloksen päässä jyskytti kiusallinen, pahaenteinen ja pakkomielteinen ajatus, "kaikki veneisiin! vain siellä olemme turvassa!"

      Meidän on noustava nopeasti takaisin aluksiin! Klebulos sai lopulta huudettua.

      Mitä? Miksi? Oletko sinä seonnut? Veneethän ovat kuivalla maalla? Gristos kuiskasi lähes äänettömästi, itsekseen, muiden vain hiljaa ihmetellessä ympäröivää omituista tapahtumasarjaa. Gristos katsoi ympärilleen, keräsi maahan pudonneita tavaroitaan ja auttoi yhden nuoren naisen viereltään ylös. Gristos ei ollut koskaan kyseenalaistanut Klebuloksen käskyjä ja ei hän aikonut tehdä sitä nytkään, vaikka omituiselta käsky tuntuikin. No niin, kuulitteko? Kaikki takaisin aluksiin ja vauhdilla, myös te jotka ette äsken tulleet niillä! Gristos huusi nyt pohjoisen kielellä, vaistomaisesti, kuin olisi tiennyt, että muutoin kaikki eivät ymmärrä käskyä.

      Hetkeä myöhemmin kaikki rannalla ja taloissa olleet olivat kiivenneet kuivalla hiekalla kallellaan seisoviin kaleereihin. Hämmentynyt matkustajajoukko tähyili, valtavalla vauhdilla ulapalta, rantaa kohti etenevää hyökyaaltoa. Hyökyaalto pyyhkäisi kauhistuneiden veneessä istujien yli samalla vieden mukanaan kaikki ne, jotka eivät jaksaneet pitää riittävän lujasti kiinni. Rantaviiva piirtyi uudelleen korkeaan vuorenrinteeseen, kuohuen ja uhoen aalto yritti porautua kallioseinään, mutta lopulta lähti hiljalleen valumaan tulosuuntaansa, kuin se olisi todennut vastustajansa liian mahtavaksi. Hitaasti valuvan aallon mukana kelluvia, vedenvaraan joutuneita pelastettiin takaisin aluksiin ja samoin tavaroita yritettiin kaikin keinoin estää lipumasta ulapan tavoittamattomiin. Lopulta vesi rauhoittui ja palasi alkuperäiseen uomaansa. Koko kylä oli huuhtoutunut virran mukana, mutta rannalle paaluihin kiinnityksen ja Klebuloksen nerokkaan oivalluksen avulla olivat alukset säilyneet ehjinä ja siirtokunta oli pelastunut. Fira seisoi osittain hiekkaan uponneena, suorana ja täysissä purjeissaan, ilman minkään näköistä vauriota, kuin se olisi saanut vain kunnon keväthuuhtelun.

1. ISS

Syksyinen kylmä tuuli puhalsi yli aution pysäköintialueen Helsingin Olympiastadionin edustalla. Koko eteläisempi pysäköintialue oli aidattu tien kunnossapidon merkeillä varustetuilla aidoilla ja Paavo Nurmen tien liikenne oli katkaistu moottoriajoneuvoilta. Kaksi Helsingin kaupungin rakennusosaston työmiestä raahusti uutuuttaan kiiltävästä Ford Fusion -merkkisestä autosta, kohti työmaaparakkia, joka oli pystytetty pysäköintialueen puistikon puoleiselle reunalle. Parakin sininen lommoinen aaltopelti oli parhaat päivänsä nähnyt. Kopin toisessa päädyssä oli pölyyntynyt ja kahdesta kohdasta haljennut ikkuna, muutoin koppi oli tylsyyttään luotaan työntävän näköinen. Molemmilla työmiehillä oli yllään keltasiniset työhaalarit, keltaiset kypärät päässään ja Kontion mustan puhuvat kumisaappaat jaloissaan. HKR:n merkinnät näkyvät vain vaivoin miesten, selkeästi työtä nähneistä haalareiden selkämyksistä.

  Ei sitä mestaria näy taaskaan paikalla. totesi iäkkäämpi, harmaakasvoinen ja ruumiinrakenteeltaan rotevampi miehistä. Samalla huokaisten raskaasti ja kuitenkin huokauksessa oli selvästi vapaudentunteen virettä.

    No paskat se mikään mestari edes ole! Ihan tavallinen insinöörin planttu vaan, naurahti nuorempi, rujosti roikkuviin haalareihin, sonnustautunut ja vatsakkaampi työmies. 

Virtanen, älä jaksa aina saivarrella…

  Se tulee varmaan kahvitauolla ja kauheassa krapulassa taas, Virtanen jatkoi. Iäkkäämpi todellinen rakennusosasto uranuurtaja oli Veikko Aaltonen. Aaltonen oli työskennellyt koko ikänsä kaupungin hommissa ja ansaitut eläkepäivät häämöttävät jo kuukauden päässä. Niin ikään hän oli itseoppinut joka paikan taitaja ja sen verran kursseja käynyt, että asema työmiesten keskuudessa oli luottamusta ja kunnioitusta herättävä.

 Juuri kun työmies kaksikko oli astumassa työmaaparakkiin sisään, nurkan takaa hoiperteli tukevasti juopunut mies, olutpullo kourassaan, heidän viereensä. Miehellä oli sepalus auki ja likainen kauluspaidan helma roikkui avoimesta aukosta liputtaen miehen horjuvaa etenemistä.

Mitäs äijät? juoppo soperteli.

 Veikko tiuskaisi äkäiseen, mutta kohteliaaseen sävyyn, Et ole tainnut huomata, että tämä on työmaa-alue.

Siis tarkoittaa, että voisitko poistua alueelta?

 Puliukko ryki hetken ja sylkäisi työmaakopin seinään usean sentin kokoisen limatahran, paskantärkeä kaveri! pihahti puoliääneen rohtuneilta huulilta. Tämän sanottuaan mies jatkoi matkaansa verkkaisesti Oopperatalon risteyksen suuntaan.

 On se kumma juttu, että jollekin maistuu tuo kalja heti maanantaiaamusta? Veikko totesi. Että ihminen saattaa itsensä tuohon kuntoon – ei siinä paljoa ajatus itseään kauemmaksi kerkeä.

 Virtanen kohautti olkapäitään ja miettii mielessään omaa viikonloppuaan. Niinhän se oli Virtasen viikonloppukin mennyt melko sumuisissa tunnelmissa. Perinteisesti perjantaina oli matka töistä kaupan ja Alkon kautta kotiin vienyt. Ilta kahdeksaan mennessä tukeva humaltunut tila oli täyttänyt Virtasen löysän vartalon. Nuorempana hän oli harrastanut aktiivisesti yleisurheilua, mutta ammattikoulun aikoihin oli sekin jäänyt. Nyt hieman yli kolmekymppisenä ja yksinäisenä miehenä painoa oli alkanut keskivartalon seudulle kertyä reippaasti. Yksinäisyys ja tyytymättömyys itseensä suorastaan huokuvat miehen yltä. Tahtoa tehdä asialle jotain oli turha luulla löytävänsä, tämän toivonsa menettäneen keski-ikäistyvän taholta. Toki oli Virtasella ollut pitkään suhde, armeijan ajoilta alkaen, mutta lopulta nainen oli kyllästynyt Virtasen tylsään ja kaavamaiseen elämäntapaan. Virtasella itsellään oli, itsetuntoa edelleen latistava epäilys, että kyseessä olisi ollut toinen mies. Ex-tyttöystävä ei kuitenkaan ollut suostunut asiaa myöntämään, vaikka Virtanen oli sitä toistuvasti kysellyt.

Hei otatko kahvia? Aaltonen herätti Virtasen mietteistään.

Kyllä, kiitos!

Mikä se miehen noin mietteliääksi sai? Veikko jatkoi, ryystäen kahviaan parkkiintuneen peltimukin reunalta. Ei sitä mukia ollut kyllä vuosiin tiskattu! Aaltosen periaatteena oli että työmaakahvi kuuluu juoda likaisesta mukista. Ei se muuten työmaakahvia olekaan.

Jaa, eipä mikään erityinen. Virtanen vastasi säyseästi, Pitikö meidän tehdä tänään se kaivauslinjan merkintä, vai oliko jotain muuta ensin?

En kyllä ymmärrä, miksi helkkarissa joku kaivauslinja pitää ylipäätään merkata? Jos joka tapauksessa koko parkkialue revitään auki?

Mä kuulin työnjohtajien juttelevan, että jotain vesiputkia pitää varoa erityisesti. Virtanen piristyi selvästi, kun päästiin keskustelussa kunnon aiheeseen.

Aaltonen melkein tukehtui pullaansa, kröh, mitä vesiputkia? Ei täällä alla pitäisi mitään erityisiä putkia olla. Koko tämä pisara-rata hanke kuulostaa niin pöljältä ettei mene minun järkeeni.

Virtaselle ja Aaltoselle oli kerrottu, että tämä työmaa koskee niin sanottua pisara-rata hanketta ja sen valmistelevia toimenpiteitä. Pisara-rata hanke on suunnitelma Helsingin paikallisliikenteen maanalaisen verkon laajennuksesta, jolla helpotettaisiin rautatieaseman seudun ruuhkaisuutta.

Radan olisi tarkoitus kulkea Pasilasta Oopperan kautta keskustaan ja Hakaniemen kautta takaisin Pasilaan. Kiertäessään Töölönlahtea rata muodostaa pisaranmallisen lenkin, josta hanke on saanut nimensä. Sitä olisiko rata valmistuessaan osa paikallisjuna verkkoa vai metroverkkoa ei ole vielä päätetty. Joka tapauksessa raiteiden suunnitellut kaltevuudet eivät soveltuisi nykyisille paikallisjunille ja vaunuille, joten suunnitelmissa on ollut Sm5-sähkömoottorivaunujen hankinta. Pisara-radan asemien sijoittelu on suunniteltu siten, että niistä olisi tarvittaessa helppo vaihtaa metroverkostoon tai paikallisjuna verkostoon.

Veikko jatkoi jo liki kiihtyneenä, miksi meidän nyt pitää tehdä, jotain esivalmisteluja, jos radan rakennustyöt aloitetaan vasta vuoden 2030 tienoolla?

No sanopas muuta! Aika erikoista? Virtanen töksäytti. Jotenkin tulee itsellekin sellainen olo, että onko radan merkitys riittävä sen rakennuskustannuksiin nähden?

Aaltonen naurahti päälle, Mitäs me työmiehet tuollaisia lähdetään kyseenalaistamaan. Minä olen näitä hommia tehnyt jo sen verran kauan, että matkan varrella olisin jo päästäni kipeäksi tullut, jos olisin lähtenyt näitä kaupungin Herrojen ällityksiä pohtimaan sen syvällisemmin.

Totta!

Jaahas mitta ja maalipurkki kouraan ja lähdetään hommiin Veikko taputti Virtasta olalle ja samalla nosti kulahtaneen mukinsa mappihyllyn päälle.

Ulos marssiessaan Aaltoselle vääntyi muikea hymy kasvoilleen, kun hän ajatteli parakkifilosofi Virtasen kommenttia. Veikko oli tuntenut pojan siitä asti kun tämä kymmenen vuotta sitten tuli kaupungin rakennusviraston hommiin. Heti alkumetreillä Veikolle selvisi, että kaverilla olisi ollut älliä paljon pidemmällekin, mutta laiskuus ja mukavuudenhalu olivat vieneet voiton. Turha sitä poikaa oli patistella jatko-opintoihin, kun aiheeseen lähelle liipattaessakin oli sellainen kiukun puna noussut kerta toisensa jälkeen, kasvoille.

Spraymaalipurkin korkki sinkosi mukulakiveen ja jatkoi hauskasti pomppien asfaltille, vierähdellen lopulta sadevesikouruun. Parkkialueen kulmasta liikkeelle lähtien Aaltonen suihkutti käsittämättömän suoraa viivaa, vapaalla kädellä, kohti kentän keskustaa. Muutaman metrin edettyään Veikko keskeytti maalisuihkun äkisti.

  Mikä helkkarin kahva tässä on? sai Aaltonen sanottua, Tule nyt katsomaan!

  Mitä, mikä ihmeen kahva? Virtanen keräsi ihmetellen kelamittansa kasaan ja asteli Veikon luo.

  Todellakin keskellä Olympiastadionin parkkialueen mukulakivistä reunakaistaleen pintaa oli kiven sisään koverrettuna suuri vetokahva. Kahva oli ruosteen peittämä ja sitä ympäröivä kuoppa oli osittain paljastunut pehmeän pikipeitteen alta edellisenä yönä puhtaanapitolaitoksen lakaisukoneen rouhinnassa. Parkkialueelle oli pyydetty perusteellinen puhdistus ennen kaivausmerkintöjen tekoa.

 Virtanen kumartui kohti kahvaa, onpa joku nähnyt vaivaa tehdessään tämän koverruksen ja upottanut siihen tuollaisen vanhan ruosteisen ovenkahvan

  Hei Veikko mitä sä nyt? Virtanen nosti katseensa ja huomasi Veikon kiiruhtavan kohti työmaaparakkia.

 No haen rautakangen, ei se kahva siinä turhaan ole. Se on vaan peitetty mukulakivillä ja asfaltilla! Katsettaan kääntämättä Veikko huikkaa takaisin.

 Hetken kuluttua Veikko palasi lapio ja rautakanki kourassaan löydökselle.

Tarvikkeiden hakureissun aikana Virtanen oli kaivanut ruuvimeisselillä koko kahvan ympärillä olevan kolon tyhjäksi pikimassasta. Puhdistusoperaatio paljastaakin miehille, että Veikon epäilys osui oikeaan. Kuopan pohjalla komeilee neljä suurta pultinpäätä, jotka kiinnittävät ilmiselvästi kahvan johonkin suurempaan pintaan.

Pitäisikö odottaa sitä työnjohtajaa tai soittaa sille, ennen kuin avataan tätä enempää?

Reviews for Atlantiksen perilliset

[P. Leppänen · Rating: 3 out of 5 stars]

Pitihän tämäkin lukea. Ihan hyvä oli tämäkin, vaikka ei ihan samalla tasolla kuin kaksi muuta Suomen kirjaa... Suosittelen kuitenkin kaikkia kolmea tasapuolisesti!