Toinen luonto: Ilmastotarinoita

By T. Gorgonius, Ville Hankipohja, Pirja Hyyryläinen and 4 more

Ihmiskunta on osa luontoa. Suhtautumisemme ympäröivään maailmaan on muuttunut aikakausien, sivilisaatioiden ja teknologian kehittymisen myötä. Rikas luonto ja sopiva ilmasto ovat kuitenkin elämän ehto myös tulevaisuudessa - asumme missä tahansa.

La Ciska -kirjoittajaryhmän toisen antologian scifi- ja fantasianovellit luotaavat ihmisen elinympäristön olemusta aina maankamaralta avaruuteen saakka.

Antologian ovat toimittaneet Ville Hankipohja, Pirja Hyyryläinen, Seppo Kallio ja Venla Lintunen

Novellit: Ville Hankipohja: Mistä auringon tunnistaa?, Mervi Hämäläinen: Sikamaista, Seppo Kallio: Fossiili, Pirja Hyyryläinen: Viimeiset aidat, T. Gorgonius: Leveät, aurinkoiset ylämaat, Venla Lintunen: Ovatko sudenkorennot totta?, Heikki Nevala: Takaisin luontoon.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Jul 11, 2023
• ISBN: 9789528041627

T. Gorgonius

T. Gorgonius on Jaconiasta kotoisin oleva filoosi, joka on vieraillut usein myös meidän maailmassamme.

Book preview

Sisältö

Ville HankipohjaMistä auringon tunnistaa?

Mervi HämäläinenSikamaista

Seppo KallioFossiili

Pirja HyyryläinenViimeiset aidat

T. GorgoniusLeveät, aurinkoiset ylämaat

Venla LintunenOvatko sudenkorennot totta?

Heikki NevalaTakaisin luontoon

EsittelyKirjoittajat

Mistä auringon

tunnistaa?

Ville Hankipohja

Soren Beck astui aseman ovesta ulos. Ilmalukko suhahti hänen perässään automaattisesti kiinni, vaikka sen sulkeminen oli jo tarpeetonta. Beck vetäisi syvään henkeä. Hänen keuhkonsa täytti raikas, vaikkakin kliinisen puhdas ulkoilma. Alueella ei ollut vielä mitään, mikä olisi tuonut sinne hajuja, joten ilma ei tuoksunut oikeastaan miltään.

Ilmakehä oli toistaiseksi keinotekoisesti tuotettu. Kunhan maaperän hedelmällisyys olisi optimaalinen, istutettaisiin esikasvatetut puut ja kasvit paikoilleen. Pian sen jälkeen luonto ottaisi ilmakehän tuottamisen vastuulleen.

Beck asteli hyvän matkan päähän aseman ovesta, ennen kuin kumartui ja upotti kädessään pitelemänsä laitteen maahan. Sen alalaidassa oli metallinen piikki, joka työntyi syvälle pehmeään maaperään.

Hän katsoi ympärilleen odottaessaan, että laite keräsi tarvittavat tiedot. Sininen horisontti oli hiljalleen värjäytymässä oranssiksi, ja maa oli jo mukavan tummanruskeaa. Kun siinä lopulta kasvaisi kunnon ruohokenttä ja puita, maisema alkaisi näyttää jo maalta.

Eihän tässä ole kohta enää edes koti-ikävä, Beck sanoi itselleen ja siveli viiksiään.

Mitä sanoit? hänen lähettyvillään työskentelevä mies kysyi.

En mitään tärkeää.

Beck ei ollut käynyt Maassa moneen kuukauteen. Hän ei ollut edes varma, kuinka kauan siitä oli, kun hän oli varsinaisesti astellut maankamaralla. Vaikka aluksella hyppääminen Maan läheisyyteen ei vienyt edes sekuntia, koko muu prosessi oli niin vaivalloinen, ettei Beck halunnut käydä sitä läpi. Jos täältä Marsista pystyisi hyppäämään suoraan Maahan, asia olisi eri, mutta planeettojen painovoimakentät estivät sen jotenkin.

Beck ei ollut muutenkaan koskaan pitänyt aluksilla matkustamisesta. Hänestä oli paljon luonnollisempaa kävellä itse paikasta toiseen. Jos tarve niin vaati, hän mieluummin valitsi magneettijunan kuin aluksen. Ensimmäiset junat Marsiin olisivat tulossa vasta yli vuoden kuluttua, joten eri alueiden välillä joutui yhä kulkemaan aluksilla.

Beckin rannetietokone piippasi, ja hän aukaisi maaperää mittaavan laitteen ohjelmiston. Tiedoista näkyi jo selviä merkkejä maan hedelmällisyydestä. Tämä lohko eteni nopeammin kuin oli aikataulutettu. Nykyisellä tahdilla he olisivat valmiita jo kuun loppuun mennessä. Siitä rapsahtaisi mojova bonus pankkitilille.

Beck oli ollut mukana alusta lähtien, kun Marsia oli ryhdytty maankaltaistamaan. Planeetasta oli terraformattu jo melkein puolet, ja nyt hän oli varmistamassa seuraavan 12 % -lohkon onnistumista.

Hän nosti katseensa näytöltä ja katsoi uudelleen komeaa oranssia taivasta, joka täytti horisontin. Hän unohtui tuijottamaan, koska ei olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut, että Marsiin saataisiin joskus näin henkeäsalpaavia näkymiä.

Hän rypisti kulmiaan. Mutta eihän Aurinko tuohon suuntaan laskenut?

Samassa hänen rannetietokoneensa piippasi. Suojapylväs C-223 ei vastaa.

Hän murahti itsekseen. Pitänee lähettää taas työläinen korjaamaan. Hän sulki viestin ja avasi uudelleen maaperää mittaavan laitteen ohjelmiston. Hän tarkasteli sen lukemia tarkemmin. Kyllä tämä hyvältä näyttää.

Tietokone piippasi uudelleen. Suojapylväs C-224 ei vastaa. Mitä helvettiä? Jo toinen?

Piip. Suojapylväs C-225 ei vastaa. Piip. Suojapylväs C-222 ei vastaa. Piip. Suojapylväs C-226 ei vastaa.

Piip. Rannenäyttöön tuli yleishälytys vetäytyä aseman suojaan. Koko C-seinämä oli kaatumassa. Hän nosti katseensa ja huomasi kaikkien työläisten tuijottavan ranteitaan. Horisontissa oranssi taivas laajeni aivan liian nopeasti.

Terramyrsky! hän huusi ja lähti juoksemaan kohti lähintä ilmalukkoa.

Myrskyn edellä kulkeva ilmavirta tönäisi Beckiä ja uhkasi kaataa hänet. Hän kompuroi eteenpäin, mutta pääsi lopulta ilmalukolle. Beck takoi oven vieressä olevaa nappia hädissään. Ilmalukko sihisi ryhtyessään korvaamaan steriloitua sisäilmaa ulkoilmalla. Beck ei ollut koskaan vihannut ilmalukkojen hitautta näin paljon.

Hän vilkaisi taakseen. Oranssi myrskyrintama kohosi niin korkealle, ettei sen ylälaitaa näkynyt. Nopeasti lähestyvä myrsky heitteli edellään isoja maansiirtolaitteita. Ne poukkoilivat tuulen armoilla kuin lasten lelut.

Yksi työntekijöistä, Anderson, ilmestyi hänen vierelleen ja alkoi hakata nappia. Ilmalukko päästi voitonriemuisen sihahduksen ja avautui. Mies pakotti Beckin väkisin sisään ja kaatui hänen päälleen. Beck kömpi Andersonin alta ja katsoi ulos.

Viisi työläistä juoksi yhä ilmalukkoa kohti. Myrskypilvi saavutti heistä kauimmaisen, jolloin mies kohosi äkisti ilmaan ja katosi oranssin pilven sisään. Anderson ojensi kätensä sulkeakseen ilmalukon, mutta Beck tarttui häntä ranteesta.

Nuo miehet kuolevat!

Me kuolemme, jos en sulje!

Kaksi muuta katosi pilven sisään. Beck piteli yhä Andersonista kiinni, mutta hänen määrätietoisuutensa mureni nopeasti.

Raju tuuli nosti kaksi viimeistä työläistä ilmaan. Se sysäsi toisen heistä suoraan ilmalukon aukosta sisään, ja mies pamahti voimalla takaseinään. Mukana tulvahti iso pilvi oranssia pölyä, joka täytti tilan kokonaan. Beck löi nyrkkinsä syrjällä ilmalukon nappia, ja se sihahti kiinni. Voimakas imu vetäisi pölyn suodattimiin heidän ympäriltään. He jäivät yskimään paikoilleen.

Työläinen ryhtyi kömpimään vaivalloisesti jaloilleen.

Oletko kunnossa? Beck kysyi ja yritti auttaa miestä.

Käteni on varmaan murtunut. Mies piteli kättään ja ähki tuskasta, mutta pääsi ylös.

Beck auttoi miehen ilmalukosta käytävään. Anderson oli jo mennyt edeltä ja viittoi heitä käytävän suulta seuraamaan.

Täällä on muita, Anderson sanoi.

Oleskelutilassa seisoi neljä henkilöä tuijottamassa ulos isoista tarkkailulaseista. Ne helisivät myrskyn riehuessa eikä ulkona näkynyt muuta kuin oransseja pilvejä. Beck huokaisi helpotuksesta nähdessään tutut kasvot. Vaaleaan asuun pukeutunut Phil oli parisen vuotta sitten saapunut samalla aluksella Beckin kanssa ja he olivat ystävystyneet nopeasti. Ryhmä huomasi heidän saapumisensa, ja Phil vilkutti Beckille innokkaasti.

Onko täällä lääkintätaitoisia? Beck kysyi.

Vartijan univormuun pukeutunut, pitkä, musta mies otti pari juoksuaskelta heidän luokseen. Minä katson häntä.

Kiitos. Hänen kätensä taitaa olla rikki.

He laskivat työläisen lattialle ja vartija kumartui tarkastelemaan käden kuntoa.

Porukan ainoa nainen tuijotti yhä ikkunoita. Mistä tuo myrsky tuli?

Beck asteli hänen vierelleen. Suojakentän ulkopuolelle syntyy aina myrskyjä. Se johtuu jotenkin suojakenttien magneettisesta säteilystä ja kentän sisällä olevasta keinotekoisesta ilmakehästä. Vallitseva teoria on se, että suojakentät päästävät pieniä määriä ilmaa lävitseen. Magneettikenttä pitää sen läheisyydessään, jolloin ilma ei pääse pakenemaan avaruuteen.

Kuulostaa ikävältä.

Yleensä se ei pääse noin pahaksi. Beck katseli ympärilleen ja siveli voimallisesti viiksiään. En tunne teitä kaikkia. Kuka täällä osaa mitäkin?

Anderson nosti kätensä ja suoristi toisella kädellä lasejaan. Minä olen tutkija. Erikoisalana keinotekoinen ilmakehä.

Beck esti itseään pyöräyttämästä silmiään. Hän tunsi Andersonin, koska työskenteli tämän kanssa läheisesti. Olihan se kohteliasta esitellä itsensä, mutta hän oli osoittanut kysymyksensä tuntemattomille.

Morales, raskaiden koneiden kuljettaja, vahingoittunut työläinen sanoi.

Moralesia hoitava mies katsoi pikaisesti ylös. Aiman. Turvallisuus.

Mustaan, tyylikkääseen pukuun pukeutunut, hiuksensa lähes pois ajanut mies tuijotti naisen vierellä ikkunoita vakavana. Baro. Työtön.

Beck katsoi miestä kummissaan. Työtön?

Olin Christensenin henkivartija ennen kuin hän halusi lähteä ulos ilman minua.

Beck vilkaisi isojen ikkunoiden takana näkyvää oranssia myrskypilveä. Jos Anette Christensen oli ollut ulkona, asema olisi nyt ilman komentajaa. Beck muisti nähneensä Baron aina silloin tällöin komentajan lähettyvillä, vaikkei ollutkaan kiinnittänyt mieheen huomiota.

Baro naurahti synkästi. Minun onneni. Olen nyt työtön, mutta en sentään hengetön.

Phil yskähti vaivautuneesti ja nosti kätensä. Minä olen keittiömestari Philippe Baudelaire.

Beck hymyili. Phil, et sinä mikään keittiömestari ole.

Phil nyrpisti nenäänsä, mutta Beck tiesi, ettei tämä oikeasti pahoittanut mieltään. Heillä oli ollut tapana pitää viikoittainen pokeri-ilta, ja hän osasi jo tulkita ystävänsä eleitä.

Beck kääntyi takaisin naisen puoleen. Ja te, neiti?

Hannah Falk. Olen pilotti.

Beck heilutteli sormeaan naista kohti. Onko täällä alus?

Hallissa 7. Aseman toisella laidalla.

Hän katsoi muita. Taisimme löytää kohteemme.

Menemmekö alukselle? Phil kysyi.

Se on paras keino päästä myrskyä karkuun. En tiedä, miten paljon asema kestää tällaista höykytystä.

Kuin vahvistaakseen hänen sanojansa tarkkailulasit kilahtivat voimakkaasti.

Meidän on varmaan parempi lähteä heti, Phil sanoi.

Beck osoitti oleskelutilan toisella laidalla olevaa käytävää.

Lyhin reitti on Sektorin 6 poikki.

Hän huomasi, että Anderson oli jo edennyt puolimatkaan Sektorille 6 vievää käytävää kohti. Mies näköjään tiesi minne mennä, mutta ei jostain syystä vaivautunut sanomaan muille mitään.

Anderson oli aina ollut huono ottamaan muut huomioon. Kun he olisivat päässeet turvaan, Beck sanoisi miehelle muutaman valitun sanan. Hänen ajatuksensa katkesi, kun yksi tarkkailulaseista räsähti rikki. Oranssi pilvi syöksyi ikkunoista oleskelutilan laidalle Andersonin ja käytävän väliin. Tuulen ulvonta yltyi korvia huumaavaksi, ja sen