Mekwierl-projekti

By Juha Rahkonen

Tämä on Mekwierl-sota-kirjasarjan räjähtävä aloitusosa!

Jokin tuntematon hyökkää maapallolle Salt Lake Cityn läheisyydessä pysyen näkymättömänä. Paikalle ilmestyy pian uteliaita metsästäjistä, agentteihin, poliiseihin ja Nasasta erikoisjoukkoihin. Tämä on tietenkin vasta alkulämmittelyä ja todellinen sota käydään kaukana ulkoavaruudessa. Kummallinen sankarijoukko päätyy avaruuteen.

Tuolla jossain myös elelee pieni, mutta nopeasti oppiva, karvainen, nelikätinen olento nimeltään Epidow. Hän liittyy myös Star Wars-henkiseen sotaan, joka vaikuttaa suuresti monen galaksin elämään hänen kotiplaneettansa lisäksi.

Paha Dordaktus on suuri sotaherra, Soquzube-rodun johtaja, joka hallitsee useita planeettoja. Tämän planeetan olentoja hän pitää vankeina ja orjina. Planeetan nimi on Bofivody.

Tämän lisäksi salaperäinen Mekwierl-projekti paljastuu.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Oct 7, 2016
• ISBN: 9789523392502

Juha Rahkonen

Juha Rahkonen on vuonna 1983 syntynyt fantasian, scifin ja kauhun mestari. Muita hänen sci-fi-teoksiaan ovat Octorania, Alien Cover ja Mekwierl-projekti Tuhon äärellä-trilogia tulee sisältämään osat: Virus X, Emilia X ja Evoluutio Z. Juhalle on runsaasti fantasiateoksia.

Book preview

Sisällysluettelo

Mekwierl-sota osa I: Merwierl-projekti

Prologi

1. Kummallista

2. Ruumishuone

3. Totuuden jäljillä

4. TDJ - The Defenders Of Justice

5. Afrikassa

6. Ural-vuoristossa

7. Epidow

8. Missä ollaan?

9. Kal'dosh

10. Luottamisen vaikeus

11. Kohtaamisia

12. Uusi leiri

13. Maapallon tulevaisuus

14. Epätoivo

15. Liittouma

16. Mar'rik

17. Erillään

18. Yhden miehen armeija

19. Labotoriosta pimeyteen

20. Kasvava uhka

21. Lepääkö kaikki toivo aseissa?

22. Kag’di’cho

23. Turvallisuus ennen kaikkea

24. Suoraan pimeyteen

25. Wad’gii’zlin päätös

26. Kal’dosh juttutuulella

27. Kal’dosh ja Dordaktus

28. Sekalainen seurakunta

29. Vapauden hinta

30. Dordaktus

Epilogi

Valmistusmerkinnät

Mekwierl-sota osa I: Merwierl-projekti

Prologi

Tähdet loistivat rajattomassa avaruudessa. Lukuisat satelliitit kiertelivät maapalloa, jonka ainakin pitäisi olla maailmankaikkeuden ainoa planeetta, jolla on elämää. Avaruus on niin käsittämättömän laaja paikka, ettei sitä voi varmasti tietää, että onko siellä elämää. Jos ihminen pääsisi tutkimaan sitä laajemmin kuin nyt, ei sitten olisi mitään ihmettelemistä. Koko elämä on melkoisen ihmeellinen juttu. Kaikkein houkuttelevin ja kiihottavin ajatus on se, ettei kukaan voi tietää maapallon ulkopuolisen elämän olemassaolosta.

Sitä ovat tieteiselokuvat, kuvittelua toisenlaisista elämänmuodoista. Toisten elämänmuotojen olemassaolo on mahdollista, mutta on hyvin todennäköistä, ettei muilla planeetoilla ole samankaltaista elämää kuin maapallolla. Galakseja maailmankaikkeudessa on kuitenkin niin monta, ettei kukaan voi mennä varmasti torjumaan väitteitä mahdollisesta elämästä tuolla jossain pimeässä tyhjiössä. Se jääköön salaisuudeksi, kunnes vastauksia ehkä saadaan.

Pahuuden uskotaan aina tulevan avaruudesta tai maan alta tai siihen ei uskota ollenkaan. Pahuutta on kylläkin riittävästi maan päällä, sillä ihmiset ottavat mittaa toisistaan taistelukentillä ja pienissä lähiöissä. Maapallo komeilee avaruudesta käsin katsottuna kauniina, ainoana planeettana, jolla on elämää ainakin Linnunradalla. Ei sitten tiedetä muista galakseista tai kauan sitten tuhoutuneista siviilisaatioista. Avaruudessahan ei tule koskaan seiniä vastaan, koska kukaan ei voi tajuta, että mitä seinien takana olisi. Ehkä siellä olisi seinä, jonka takana taas seinä ja niin edelleen. Ihmisen aivokapasiteetti ei riitä asian pohtimiseen. Se saa paremminkin naurahtamaan.

Maailmankaikkeudella ei voi olla rajoja. Elämä maapallolla on vain käsittämättömän suuren luokan ihme. Kerran yhdellä planeetalla on elämää, niin miksei sitä voisi löytyä myös jostain muualtakin? Tai olisiko sitten käynyt niin, että elämä muualla olisi tuhoutunut jo kauan aikaa sitten? Teoria siitä, että avaruus eli maailmankaikkeus olisi ollut olemassa ikuisesti, saattoi hyvinkin olla totta. Mutta hyvin monet ihmiset ajattelevat yksinkertaisesti, että Jumala on luonut kaiken. Se ei pidä paikkaansa. Vai pitääkö se sittenkin?

Toki uskonnollista ja biologista selitystä ei voida verrata toisiinsa. On vain raamattu, vanhoja kirjoituksia ja jäännöksiä kaukaisilta ajoilta. Ei ihminen voi tietää kaikkea, ja jos Jumala todella on olemassa ja on luonut maailmankaikkeuden ja elinkelpoisen pallon, Hän ei varmasti toivoisi ihmisen ottavan selvää ihan kaikesta. On hyvin ihmisluonteen tapaista tuhota vieras elämänmuoto, vaikka se saattaisi olla harmiton. Eihän kauan sitten eläneistä ihmisistä tai olennoista voida kaikkea tietää.

Dinosaurusten tiedetään eläneen kymmeniä miljoonia vuosia sitten. Olisiko sitten ollut olemassa jotain muitakin olentoja, jotka mahdollisesti hävittivät tämän mahtavan lajin maailmasta? Suuren meteoriitin tekosiksi se on oletettu, mutta missä on todellinen ja paikkansa pitävä selitys? Hyvin yksinkertaista, eihän ihminen kykene tietämään. Miljoonia vuosia vanhojen fossiilien ja esineiden tutkiminen ei pysty kaikkea paljastamaan menneisyydestään, vain sen hitusen, jonka perusteella sitten arvioidaan silloinen elämä mielikuvituksen avulla. Menneisyydestä ei ole kovinkaan paljoa hyötyä, sillä vasta nyt kaksituhattaluvulla tiedetään enemmän, eikä silti juuri mitään. Kaikenlaisia koneita rakennetaan, mutta saadaanko niillä kaikki selville?

Jotkut olennot ehkä asuvat jossain hyvin kaukana täältä, ettei niillä ole mitään mahdollisuutta päästä tänne asti. Mikäli ne eivät ole kehittyneempiä kuin ihmiskunta, jolla ei ole silläkään mahdollisuutta päästä kauemmaksi avaruuteen, tutkimaan sitä. Tällä hetkellä ihminen pystyy tutkimaan sitä vain oman mielikuvituksensa, satelliittiensa ja kaukoputkiensa turvin. Ufo-ilmiöistä on paljon puhuttu, mutta ovatko ne pelkkää spekulointia? Sopisi kuitenkin toivoa ihmiskunnan kehittyvän jatkuvasti, että olisi sitten joskus kun aurinko tuhoutuu, mahdollisuus asuttaa jokin toisessa galaksissa oleva planeetta, mikäli olisi silloin vielä olemassa.

Jumala on antanut ihmiselle valtuudet huolehtia tulevaisuudestaan ja koko maapallosta, mutta se on jo jonkin verran päässyt saastumaan. Ihmisellä voisi olla toinen mahdollisuus toisessa paikassa, tuntemattomassa. Jonkun pahuuden planeetan löytäminen kuitenkin saattaisi sinetöidä ihmiskunnan kohtalon ja suistaa meidät sukupuuttoon. Niinhän se on, että kyky matkustaa valonnopeudella olisi unelmiemme täyttymys, mutta ihmiskeho ei voisi kestää mitenkään sellaista nopeutta. Vai voisiko sittenkin kestää? Sitä ei voinut mennä vannomaan.

***

Yhtäkkiä jokin kirkas valo syöksyi halki avaruuden käsittämättömän kovalla vauhdilla. Se ei ollut tähti, eikä mikään ihmisen rakentama laite. Se valo syöksyi suoraan kohti maan ilmakehää, jossa se syttyi palamaan. Se tuli jostain kaukaa, ei voinut tietää mikä se todella oli, mutta se vaikutti hyvin paljon ufolta. Se jakautui ilmassa kolmeen osaan, jotka kaikki lensivät eri puolille maailmaa. Niiden vauhti hidastui hieman niiden osuessa maahan, ne ilmeisesti yrittivät jarrutella.

Yksi tippui jonnekin Yhdysvaltain Länsirannikolle, toinen Etelä-Afrikkaan, trooppisen viidakon uumeniin Botswanan ja Zimbabwen rajan lähistölle ja kolmas Venäjälle, Ural-vuorten lähistölle. Ei tiedä miksi se jakautui kolmeen osaan. Pitivätkö ne sisällään jotain, jonka pitäisi olla kolmessa maailman kolkassa samanaikaisesti? Jotain hyvin merkillistä oli tekeillä. Olisiko vieraseliörotu näin aivan yllättäen saapunut keskuuteemme? Siihen ei ollut syytä uskoa tässä vaiheessa vielä. Tuskin se mikään satelliitti oli. Se oli teknologiaa, jota ei maapallolla osattu valmistaa, eikä luultavasti koskaan valmistettaisikaan.

Muutama satelliitti huomasi jonkun valoilmiön taivaalla, mutta ei ehtinyt paikantaa törmäyskohtaa. Olikohan niissä jotain muukalaisia vai olivatko ne vain meteori, joka hajosi lentäessään maan ilmakehään kolmeen osaan? Meteorit eivät jarruta ennen törmäystään. Sitä ei kukaan tiennyt, ei ainakaan vielä. Yhdysvalloissa muutamat sadat ihmiset olivat nähneet taivaalla palavan tunnistamattoman esineen, joka jakautui moneen osaan.

Venäjällä muutamat ihmiset näkivät valon taivaalla, joka oli nopeampi kuin tähden lento, paljon nopeampi. Afrikassa lukuisat eläimet säikähtivät viidakkoon syöksynyttä esinettä ja juoksivat kauemmaksi. Jotkut taikauskoiset ihmiset valoilmiön nähtyään alkoivat jo puhua maailmanlopusta. Pian tieto valoilmiöstä kulkeutuisi koko maailman tietoon, josta seuraisi ties mitä. Media ei saisi tietää siitä, koska se saisi maailman sekaisin ja paniikki olisi valmis. Pystyisivätkö julkiset tiedotusvälineet hallitsemaan ihmismieltä paniikin välttämiseksi? Eivät pystyisi, tiedottomuus siihen vain pystyisi. Saattoihan se olla vain pelkkä meteoriitti tai pudonnut satelliitti.

Yhdysvaltain länsirannikolle oli tippunut kaikkein isoin esine, muut kaksi olivat pienempiä. Se oli syöksynyt rannalle, vähän veden alle. Se oli kymmenien metrien syvyydessä, koska nopeus oli ollut niin hirveä. Paikka, johon se oli syöksynyt, Iso Suolajärvi (Great Salt Lake) sijaitsee Salt Lake Cityn lähellä. Se ei todellakaan ollut mikään jakautunut meteori, vaan avaruusalus, joka oli tarkoituksella jakautunut kolmeen osaan.

Toinen alus oli viidakossa, mutta siellä ei ollut eläinten lisäksi ihmisiä lähistöllä. Alus oli syöksynyt Etelä-Afrikkaan. Aluksesta ei tullut mitään ulos, ei ainakaan vielä. Se oli osittain vedessä ja maalla, isojen puiden alapuolella. Kolmas alus oli Ural-vuorten vieressä, se oli osunut vuoreen, mutta oli luisunut alas sieltä. Putoamisen jälkeen lentävät esineet eivät olleet liikkuneet. Muutaman päivän kuluessakaan ei kukaan ollut niitä löytänyt, sillä ne mukautuivat ympäristöön ja muuttuivat näkymättömiksi. Minkäänlaisia elämänmerkkejä ei tullut ulos aluksista, joissa tuskin mitään elävää olisikaan. Ainakaan ne eivät halunneet heti paljastaa olemassaoloaan. Ehkä ne vain tutkisivat planeettaamme hetken ja häipyisivät saman tien. Tai pahaksi onneksemme ne tekisivät jotain aivan hirveää. Kukaan ei osaisi odottaa sellaista juuri nyt kun maailman huomio on kiinnittynyt terroristijahtiin eri puolilla maailmaa. 

1. Kummallista

Viisi miestä metsästi lähellä mahdollisen ufon törmäyskohtaa, oli vierähtänyt neljä päivää törmäyksestä. He liikkuivat parinkymmenen metrin etäisyydellä toisistaan. Oli kesä vaihtumassa syksyyn ja elettiin elokuuta 2009. Miehillä oli kiväärit mukanaan, koska olivat hirviä metsästämässä. Heillä oli lähistöllä mökki, josta olivat lähteneet äskettäin. Metsästys oli varmasti näille miehille hyvin rakas harrastus. Metsästäminen oli heille elämäntapa ja yksi tärkeimmistä harrastuksista, eikä heitä haittaisi saaliitta jääminenkään. Jostain syystä miehillä oli nyt huonompi päivä, sillä he vaikuttivat kovin masentuneilta, eivätkä puhuneet toisilleen paljoa. Yleensä he juttelivat naisista ja käyttivät karskia huumoria miehiseen tapaansa.

Hiljasta täällä on, ihan kuin hirvet olisivat kadonneet. Olemme olleet jo monta tuntia, emmekä ole saaneet vielä ammuttua mitään, sanoi yksi metsästäjistä.

Äläs nyt, meillä on koko iltapäivä vielä aikaa onnistua siinä. Mutta ei täällä ole kuulunut yhdenkään linnun laulua, on täällä jotain outoa meneillään. Emme taida jäädä siitä ottamaan selvää, vastasi toinen mies.

Taisi teillä kahdella alkaa mielikuvitus laukata vähän liikaa. Älkää kuvitelko mitään outoja juttuja, koska olemme täällä vain metsästämässä. Ja sitä paitsi, eikö metsästys ole meille sellainen intohimo, ettei saalis ole se tärkein? Yhdessäolo on minusta tärkein asia. Pääasia, että meitä kiinnostaa metsästää näissä metsissä, sanoi eräs suurikokoinen ja nuori mies miesten takaa. Hän laittoi kiväärinsä olalleen ja pisti tupakaksi.

Olet aivan oikeassa, olemme hulluja. Keskitytään nyt tähän metsästämiseen, täytyy saada ainakin kaksi hirveä kaadettua, vaikkei se ole niin pakollista, vastasi toinen ja miehet hajaantuivat erilleen, jotta saisivat paremmin haravoitua laajoja metsäalueita. Ilta oli jo saapumassa ja pimeys laskeutuisi hiljalleen, mutta miehet jatkoivat yhä hirvien etsiskelyä. Kaikki hirvet olivat kuitenkin kadonneet.

Lähistölle pudonnut lentävälautanen poisti suojauksensa, jonka ansiosta se oli ollut näkymätön. Laitteissa oli ilmeisesti jokin vika, jonka vuoksi avaruusalus, tai mikä se nyt olikaan, tulisi paljastumaan.

Hullu ei ehkä ole oikea sana kuvaamaan meitä. Me olemme hyviä miehiä, joilla on kaikilla upeat vaimot ja mikä parasta, olemme erottamattomat ystävät, joiden yhteinen intohimo on metsästys. Hyvää metsästysonnea teille, pojat, sanoi kolmas mies tuntien itsensä viisaaksi.

Nuo metsästäjät eivät olleet sellaista avaruusolioihin uskovaa sorttia. Heidän ei olisi pitänyt olla juuri nyt tässä metsässä, sillä heidän henkensä olisi pian suuressa vaarassa. Jokin oli seurannut heitä jonkin matkan päästä, mutta se ei ollut katsonut vielä viisaaksi hyökätä.

***

Avaruustutkimuskeskus Nasa tutki parhaillaan muutaman päivän takaisia havaintoja tunnistamattomasta lentävästä esineestä yhdysvaltojen ilmatilassa, joka oli ilmakehässä jakautunut kolmeksi kappaleeksi. Toistaiseksi aluksesta ei ollut ilmaantunut mitään elävää olentoa. Ehkä se oli vain eräänlainen tiedustelualus. Tuskin alus olisi tänne asti tullut vain tutkiakseen planeettaamme.

Kahden päivän takaisessa satelliittikuvassa näkyy tunnistamaton esine. Olisiko se mahdollisesti ufo? Täytyy tutkia sitä tarkemmin, totesi eräs tutkija nimeltään Mike Sdoilyt katsellessaan satelliittien ottamia kuvia toissapäivältä.

Siltä se vähän vaikuttaisi, mutta ehkä se on ollut vain joku meteori. Muodosta päätelleen lähes puoliympyrä. Täytyy tehdä arvio sen osumakohdasta, sanoi hänen kollegansa Daniel Stronghood.

Kaikki viittaa siihen, että se olisi osunut jonnekin Ison Suolajärven lähistölle. Satelliittikuvista myös paljastui, että tuo tunnistamaton lentävä esine oli jakautunut kolmeen osaan. Niistä muista ei ole näin tarkkaa tietoa, mutta ne osuivat Afrikkaan ja Venäjälle. Vaikuttaisi vahvasti siltä, että kyseessä voisi olla meteori, arviolta henkilöauton kokoinen, tai korkeintaan linja-auton. Maahan ei noiden satelliittikuvien mukaan ole tullut samanlaisia vaurioita kuin meteorin osuessa. Sen aiheuttamat tuhot ovat jääneet minimaalisiksi. Ehkä sinne pitäisi mennä paikan päälle, selitti herra Stronghood.

Ette kai nyt ufo-juttuihin vetoa? Herrat, kyseessä saattaa olla vaikka alas ammuttu vakoilusatelliitti tai pieni meteori. Tässä on turha käyttää mielikuvitusta, ei ole ufoja. Satelliittikuvat eivät kerro totuutta, joten jos tämä teistä tuntuu niin tärkeältä, niin mennäänpäs paikan päälle, sanoi heidän ihastuttava kollegansa Sara Oznort heille hymyillen salaperäisesti, sillä hänen mielestään kollegat puhuivat aivan hulluja.

Emme toki. Ei sitä voi tietää vielä mistä oikein on kyse, mutta eivät satelliitit koskaan valehtele. Lähdemme tuonne Salt Lake Cityyn heti seuraavana päivänä. Sieltä saattaa löytyä jotain arvokastakin tai sellaista mitä ei ole vielä löydetty, sanoi herra Sdoilyt.

He uhrasivat koko päivän noiden satelliittikuvien tutkimiseen ja päättivät lopulta lähteä tutkimaan paikan päälle. Kukaan ei tiennyt mikä siellä odottaisi, eikä varmasti jäisi henkiin kertoakseen sitä. Paljon kysymyksiä arvoitukseksi tulisi jäämään. Nämä kolme eivät olleet mitään kovin älykkäitä, mutta tiesivät kaiken satelliiteista ja muusta avaruusteknologiasta. No, ehkä eivät ihan kaikkea. Heitä kiinnosti suunnattomasti selvittää olisiko maapallon ulkopuolista elämää, mutta se ei ollut heidän yleisin toimenkuvansa. Jos he keskittyisivät siihen enemmän, heitä saatettaisiin pitää hulluina. Maailmassa oli molemmin puoleisia mielipiteitä.

***

Pimeys oli juuri laskeutunut metsikköön. Sää oli muuttunut koleantuntuiseksi, eikä enää ollut mikään kovin lämmin. Metsästäjät olivat eksyneet, vaikka luulivat, etteivät voisi koskaan eksyä tuttuun metsään. Vain kaksi heistä käveli taskulamput käsissään etsiskellen muita miehiä. He olivat peloissaan, kun taas toisaalta arvelivat ystäviensä vain pelleilevän, mutta sellainen leikkiminen ei ollut heidän tapaistaan. Yllättäen he huomasivat maassa verivanan, joka jatkui yhden kuusen taakse. Miehet seurasivat sitä.

Mitä tuo on, näyttää vereltä? Paul! Steve! Rick!, huuteli toinen miehistä. Kaksikon mielikuvitus lähti laukkaamaan pirullista kyytiä ja pimeys puistatti.

Sehän on verta, toivottavasti heille ei ole vain sattunut mitään. Olisiko karhu käynyt heidän kimppuunsa? Tämä alkaa mennä oudoksi. Miten ihmeessä voimme olla eksyksissä tutussa metsässä? Meidän on löydettävä heidät!, vastasi toinen miehistä.

Se on huolistamme pienin. Meidän on löydettävä kaverimme ensin. Mutta mitä pirua on tuon kuusen takana, johon tuo verivana päättyy? Ei kai vain jonkun ruumis? He juoksivat kuusen taakse ja näkivät jotain ruohikossa. Se näytti mustalta ja limaiselta.

Mitä pirua tuo on, sehän näyttää…, sanoi toinen miehistä Ray nimeltään ja kohdista taskulamppunsa siihen toisesta suunnasta.

Aivokudokselta. Täällä on jokin teurastaja liikkeellä! Jonkun täytyy olla kuollut. Sanoinhan, ettei täällä ole kaikki normaalilla mallillaan! Meidän on löydettävä muut ja selvitettävä mitä täällä oikein tapahtuu, vastasi toinen, jonka nimi oli Hank.

Ei, meidän täytyy häipyä täältä. Me kuolemme tänne, jokin tuolla metsässä vaanii meitä, ties mikä sarjamurhaaja lihakirveensä kanssa. Olisi pitänyt häipyä ennen pimeän tuloa. Näistä taskulampuista loppuu pian patterit. Tutkiminen kannattaa jättää poliisille. Tämä menee aivan liian pelottavaksi, hyvä etten kuse housuihini!, vastasi Ray nopeasti. Hänen äänestään oli aistittavissa pelkoa ja pientä pakokauhua suorastaan.

Voi luoja, tuolla on todella jonkun ruumis! Sehän on Rickin!, huudahti Hank katsoessaan kauemmaksi metsään. He menivät lähemmäksi ja näkivät suuren ammottavan reiän hänen kallossaan. Verta oli joka puolella. Miehet olivat kauhuissaan, sillä he eivät olleet nähneet moista, jos nyt ei 80-luvun kauhuleffoja laskettu, joita he olivat nuoruusvuosinaan yhdessä