Kantaisä 3

By Teuvo Virén

Hyvää tarkoittaneen ja katastrofaalisesti päättyneen testosteronin vähentämisprojektin seurauksena kaikki miehet kuolivat. Alle sadassa vuodessa ihmiskunta oli historiaa.

Sodan runtelemassa maailmassa eläneet naiset eivät kuitenkaan olleet suosiolla hyväksyneet kohtaloaan siirtyä yhdeksi nimeksi loputtoman pitkässä sukupuuttoon kuolleiden lajien luettelossa. Viimeisenä epätoivoisena yrityksenä säilyttää ihmiset 30000 naista oli staasattu turvalliseksi katsottuun luolaan odottamaan heräämistä joskus tulevaisuudessa.

Tietoisten robottien kehittyminen oli pitkään uneen vaivutettujen viimeinen toivo. Suunnitelman onnistuessa tobotit löytäisivät keinon päästä osittain sorrutetusta luolasta ja keksisivät tavan raskauttaa naisia. Epäonnistuminen kummassa tahansa päämäärässä tarkoittaisi ihmiskunnan tarun tässä maailmankaikkeudessa olevan lopullisesti ohitse.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Nov 20, 2023
• ISBN: 9789528063872

Teuvo Virén

..................................................

Book preview

1

Ensimmäinen tietoisuuden saavuttanut robotti veti staasikammiota tutkineen anturin takaisin ranteeseensa ja talletti saamansa informaation. Kaikki oli kunnossa. Sammio toimi suunnitellusti. Korjaustoimenpiteitä ei vaadittu. Tuhansia vuosia vanhan säiliön sisältö pysyisi hengissä vielä pitkään. Ei kuitenkaan loputtomasti.

8843 siirtyi seuraavan loputonta unta nukkuvan ihmisen luokse. Kaiken kaikkiaan heitä oli 29834. Alun perin heitä oli ollut tasan 30000. Sammioita oli menetetty vikatoimintojen takia, ja nekin staasin ensimmäisen muutaman sadan vuoden aikana.

Uusi päivitys oli valmis. Tällä kertaa hän ei enää vaihtaisi nimeä. Hänestä ei tulisi numero 8844. Hän oli hän. Nimellä ei ollut väliä. Mikä tarkasti ottaen riiteli hänen äskeisen päätöksensä kanssa.

Loppujen staasikammioiden tarkastuksen jälkeen niissä mahdollisesti olevat viat korjattaisiin pikatahtia. Heidän kehittäjiensä muinoin antamat käskyt olivat olleet selviä. Tähän asti neljästä muut ylittävistä määräyksistä kaksi oli onnistunut. Robotit olivat kehittäneet tietoisuuden. Sammioiden sisältö oli yhä hengissä.

Sen sijaan kaksi muuta, naisten lisäännyttäminen ja näiden toimeentulon varmistaminen luolaston ulkopuolella olivat yhä toteuttamatta. Jälkimmäinen olisi resurssien tuhlausta niin kauan kuin naiset nukkuisivat staasikammioissaan. Joissa nämä pysyisivät, kunnes hän olisi keksinyt tavan saada lapsia aikaan.

Ihmiset olivat ennen sivilisaationsa romahtamista tallentaneet valtavan tietokannan aikaansaannoksistaan tietoisten robottien tutkittavaksi. 8843 oli lukenut kaiken informaation ja jättänyt ymmärtämättä paljon.

Rakentajat olivat kaikesta päätellen olleet hyvin ristiriitainen laji. Kaiken kehittämänsä hyvän lisäksi nämä olivat onnistuneet myös pahan tekemisessä. Jotkut robotitkin kykenivät satunnaisohjelmointinsa ansiosta samaan. Hän itse oli harkitsevainen, ja hänen erikoisalaansa olivat pitkän tähtäimen suunnitelmat. Impulsiivisemmat robotit innostuivat asioista nopeasti ja hylkäsivät ne yhtä ketterästi. Yksikään hänen kaltaisistaan ei kuitenkaan pystyisi samanlaisiin raakuuksiin kuin heidän kehittäjänsä.

Satunnaisohjelmointi oli hänen ideansa. Tosin, jos rehellisiä oltiin, hän oli kokeillut aika montaa yhdistelmää ennen kuin oli hyväksynyt nykyisen luonteensa. Ei hän nytkään täydellinen ollut. Kaukana siitä. Ihmiset olivat luoneet hänet, periaatteessa siis, omaksi kuvakseen, eivätkä nämäkään olleet, olleet olleet, kaikin puolin ihailtavia.

Erinäisten simulaatioiden jälkeen satunnaisluonteet olivat osoittautuneet tasaisen tehokkaita ja tylsiä puurtajia paremmiksi. Tietyissä rajoissa luotuina siis. Ääripäät hyvässä ja pahassa oli estetty. Keskimäärin jokaisella robotilla oli samanlaiset kyvyt. Kaikilla oli kuitenkin omat lahjakkuutensa ja mahdollisuus oppia lisää.

Periaatteessa kunkin robotin aivot nykyisellä tasolla olivat alussa puolittain täysi ämpäri. Satunnaistetut kyvyt veivät lopusta puolet. Kunkin valitsema kehityssuunta ja taitojen opettelu veivät viimeisen neljänneksen. Asia ei tietystikään ollut aivan noin yksinkertainen, 8843 myhähti, mutta selitys oli kohtalainen. Jonkin asian opiskelu ei myöskään tapahtunut hetkessä, vaan vaati pahimmillaan kymmeniä tai jopa satoja vuosia.

Monet olivat ihmetelleet neuroniliittymien kasvunopeutta tai itse asiassa sen hitautta. Kyse oli kuitenkin ihmisten tekemistä keinoaivoista, ja niiden kehittely oli alun alkaenkin jäänyt vajaaksi lähestyvän maailmanlopun takia. Heillä, roboteilla siis, ei ollut käskyä parannella keskusprosessoria. Aivoja, 8843 korjasi mielessään.

Ihmiset olivat ehkä saavuttaneet paljon, mutta kovin loogisiksi näitä ei voinut haukkua. Robotit kehittyivät annetuissa raameissa. Ikävä kyllä sitovat ohjeet estivät heitä etenemästä joihinkin tarvittaviin suuntiin.

Otetaan nyt esimerkiksi naisten lisääntyminen, itsekseen puhiseva 8843 tuhahti. Robottien pitäisi ohjelmointinsa mukaisesti tutkia eläimiä. Mitä hemmetin eläimiä? Luolissa ei elänyt mitään biologista. Staasattujen lisäksi siis. Miten heidän oli tarkoitus toteuttaa yksi pääkäskyistä?

8843 pysähtyi suunnilleen kesken ajatuksensa ja ymmärsi taas siirtyneensä seuraavalle tasolle. Luolissa ei elänyt mitään biologista. Entä kallion toisella puolella?

Kolmen kovametallipyörän varassa liikkuva ensimmäinen tietoinen robotti siirtyi luolaston päätietokoneelle ja kytkeytyi siihen. Muutaman sekunnin etsimisen jälkeen sen näkyviin ilmestyi liuta hänen aiemmin hyödyttömiksi luokittelemiaan ja siksi ohitettu tiedostoja.

Äskeisen oivalluksensa jälkeen 8843 tajusi niiden sisällön kuvastavan maailmaa staasiluolaston ulkopuolella. Kyse ei ollutkaan jonninjoutavasta fantasiasta tai roskasta, kuten hän oli tähän asti kuvitellut.

Kuka hänen neuroniliittymänsä olikaan keksinyt, oli tiennyt hänen lopulta kehittyvän tarpeeksi ymmärtääkseen asioita. Kuten sen, että luolasto oli vain turvallinen säilytyspaikka. Varsinainen maailma oli ulkopuolella, ja sieltä hän löytäisi ratkaisun staasattujen lisääntymisongelmaan.

Ensimmäinen ratkaistava pulma oli päästä ulos. Se vaati tietoa kallion kovuudesta ja paksuudesta, oikeasta kaivuusuunnasta sekä kaivamiseen tarvittavista välineistä ja niiden valmistamisesta.

Päätietokone oli lopullista leviämistä vaille oleva romu. Sitä oli hänenkin tietoisuutensa aikana korjattu kymmeniä kertoja. Data oltiin joka kerta kopioitu irtomuisteille ja varakoneisiin. 8843 ei ollut uskaltanut juurikaan vaivata rakkinetta pelätessään sen lopullista leviämistä.

Kokonaan uusi keskuskone oli vielä rakenteilla. Tähän hätään siitä ei olisi apua. Osa talletetusta tiedosta oli kadonnut kokonaan ja osa korruptoitunut. Oli kuitenkin mahdollista, että hänen kaipaamansa informaatio löytyisi kallioon louhituista lasilevyille tarkoitetuista väliköistä.

8843 katseli tuskastuneena paksuja ja pientä kaiverrusta täynnä olevia laseja ja ymmärsi tarvitsevansa apua. Hän voisi helposti lukea jokaisen säilytystilan edessä olevan sisällysluettelon, mutta hän ei mitenkään saisi nostettua painavia nippuja etsiessään oikeata lasia.

Hänen nykyinen muotonsa oli huono, itseään ensimmäistä kertaa todella tarkasteleva robotti päätteli. Itse asiassa hän oli oikeastaan vain keinoaivoja siirtelevä kevytrakenteinen alusta. Liian heiveröinen. Jos tiedot ulkomaailmasta pitivät paikkansa, siellä oli lukemattomia hänet kappaleiksi repimään pystyviä biologisia jättiorganismeja.

8843 muisteli lukemaansa, loi useita erilaisia suurtenkin eläinten hyökkäykset kestäviä robotteja ja heijasti ne lähimmälle seinälle. Vaikka metallimasiinat olivatkin eri muotoisia, yhteistä niille oli särkymättömyys. Ja se, ettei hän kykenisi nykyvoimillaan liikuttamaan niistä yhtäkään.

Ongelma ratkaistu, 8843 onnitteli itseään lisättyään panssareiden liikuttamiseen vaadittavat suuremmat moottorit luomuksiinsa. Jotain oli kuitenkin pielessä. Järeämmät voimanlähteet eivät mahtuneet kokonaan suojien alle.

Raskaasti kironnut robotti teki uuden analyysin tarvittavasta panssaroinnista. Sitten se loi uudet moottorit vain todetakseen päätyneensä alkuperäisen pulmansa äärelle.

Mitään tarkoittamattomat ihmisten sanat ja niiden käyttö helpottivat kummasti turhautuneen robotin oloa. 8843 harkitsi hetken kyseisen tunteen vaimentamista mutta päätti toisin. Ehkä hän onnistuisi paremmin ilman sitä. Ehkä ei. Hän ei kuitenkaan halunnut aloittaa taas kerran luonteensa muuttelua. Kyse olisi loputtomasta kierteestä. Samasta, jonka hän oli jo kerran saanut katkaistua.

Viisi vuotta ja kaksi prosenttia. Neuroniliittymien kasvunopeus oli onneton. Pahempaa oli kuitenkin se, että simulaatioiden perusteella heidän älykkyytensä rajautuisi suunnilleen ihmisten tasolle. Tällä hetkellä hänen aivotoimintansa vastasi ehkä viisivuotiaan tasoa, joskin lapsista poiketen hänen harkintakykynsä oli sama kuin aikuisilla.

Hänellä oli aikaa, 8843 muistutti itseään. Samoin toisillakin. Heillä ei ollut kiirettä poistua luolista. Hän lukisi kaiken saatavilla olevan tiedon ulkomaailmasta. Oli varmasti parempi tietää siellä odottavista vaaroista kuin luottaa tuuriin. Yksikin virhearvio saattaisi olla hänen tuhonsa. Tai jonkun muun.

Sisäistettyään lasilevyjen tarjoaman informaation hän kykenisi suunnittelemaan ulkomaailmassa tarvitsemansa robotin. Sen valmistaminen kestäisi. Heidän käytössään olevat laitteet olivat vankkarakenteisia ja hitaita. Itse asiassa kaikki oli tehty toimimaan satoja vuosia. Korjaaminenkin oli helppoa. Jos heillä oli tarvittavat osat.

Vesi. Lumi. Jää. Pakkanen. Ukkonen. Tulivuori. Laava. Syvä. Korkea. Meri. Järvi. Joki. Tuli. Kiehua. Luettelo selitystä kaipaavista sanoista oli loputon. Sikäli kuin 8843 ymmärsi, jokainen listassa oleva ilmiö saattoi olla vaarallinen. Ei kuitenkaan välttämättä.

8843 hillitsi harmistuksensa. Hän piti enemmän selvistä asioista. Jokin oli jotain tai ei ollut. Nyt kukin sanalistassa olevista ilmaisuista kuului useampaan kategoriaan. Loogisesti ajatellen ihmiset olivat kummallisia.

Itse asiassa, ihmisten järjenjuoksua edelleen ihmettelevä robotti tajusi, hän ei tainnut suuresti erota näistä. Hän ei tosin aikonut tuhota omaa lajiaan. Hän voisi kuitenkin kehittää itseään fyysisesti riittävälle tasolle. Hänen ei tarvinnut olla tuhoutumaton. Hän voisi tehdä itselleen erilaisia aseita puolustautumista varten.

Jälkimmäinen vaatisi lisätutkimuksia. Itse asiassa se oli pakollista. Sumea ohjelmointi antoi hänen kehittyä eri suuntiin tietyissä toistaan seuraavissa tasoissa, mutta se myös esti häntä harppaamasta tulitikuista ydinaseisiin. Hänen piti ymmärtää kunkin aseen käyttö ja seuraukset.

Ei ollut ensimmäinen eikä varmastikaan viimeinen kerta, kun hän joutui etenemään tiedon portaita, 8843 kohautti kuvitteellisia olkapäitään. Satunnaisista luonteenpiirteistä kärsimättömyys ei onneksi ollut hänen paheitaan.

Reilut kaksitoista vuotta. Kolme päivitystä. Parantunut tulos älykkyyttä mittaavissa testeissä. 8843 tunsi houkutusta tehdä ennuste valmiudestaan siirtyä ulkopuoliseen maailmaan. Se ei kuitenkaan olisi hyvä idea. Siellä hänen olisi ensin turvattava säilymisensä hengissä ja sitten testattava oppimiaan asioita yksi kerrallaan.

Kenties hänen olisi rakennutettava suojakseen rautalegioona, 8843 pohdiskeli jatkaessaan samalla opiskeluaan. Nimi sinänsä oli kopioitu ihmisten historiasta. Kyseinen muinaisarmeijan yksikkö oli ollut silloisen hallitsijan eliittiyksikkö. Hän tarvitsisi samanlaisen. Tai ehkä ei. Kyllä, 8843 päätti laskeskeltuaan todennäköisyyksiä erilaisten olettamusten pohjalta. Monta suojelijaa oli yleensä parempi kuin yksi.

Ulkomaailma oli täynnä vaaroja. Ilmankosteus luolastossa oli vähäinen. Pilvissä tiivistynyt vesi putosi taivaalta ja kasteli kaiken. Sähkö ja vesi eivät yleensä olleet hyvä yhdessä. Vesi myös aiheutti korroosiota. Toisin sanoen vesi saattoi pidemmän päälle tappaa hänet. Tai nopeammin, jos sitä pääsisi hänen aivoihinsa.

Ei helvetti. Mitä pidemmälle hän opiskeli, sitä enemmän hän pelkäsi mennä ulos. Suunnilleen kaikki siellä saattoi aiheuttaa isoja tai pienempiä vaurioita. Ohjelmoinnin mukaan hänen kuitenkin piti poistua luolasta etsimään ratkaisua staasattujen lisääntymisongelmaan.

Hänellä ei myöskään ollut käytettävissään rajattomasti raaka-aineita, joita hän tarvitsi varmistaakseen pitkää unta nukkuvien ihmisten säilymisen hengissä. Jossain vaiheessa alusta asti toiminut kierrätys ei riittäisi. He menettivät koko ajan hitaasti ja varmasti metalleja jokaisen sulatuksen myötä. Hitunen kerrallaan arvokkaista aineista levisi ilmaan ja katosi iäksi.

Staasikammioiden mekaniikka oli hienostunutta ja ikävä kyllä herkkää. Kaikista ilmanpuhdistusvälineistä huolimatta ne likaantuivat hitaasti ja varmasti. Ainut mahdollisuus estää kierrettä jatkumasta oli puhkaista reitti ulos ja vaihtaa luolaston ilma puhtaaseen.

Oli monta syytä päästä pinnalle. Kyseinen päivä koittaisi jossain vaiheessa. Siihen asti hänen olisi opiskeltava mahdollisimman paljon. Vaaroista. Keinosta löytää ja saada lisää raakaaineita.

Ups. Hänen pitäisi samalla suunnitella tarvitsemiaan robotteja. Niiden ei tarvitsisi olla tietoisia. Eipä silti, he eivät kykenisi tekemään sellaisia. Louhinta? Saaliin kuljetus? Laitteiden energiansaanti? Kannattaisiko hänen panostaa akkuteknologiaan vai siirrettäviin lataimiin? Ei hemmetti. Kyse ei ollutkaan pienestä työstä, niin kuin hän oli ensin kuvitellut. Onneksi hän sentään kykeni ajattelemaan montaa asiaa yhtä aikaa.

Paitsi että, 8843 tunsi vastustamatonta halua repiä päänsä irti loppuruumiistaan, lähes jokainen hänen tarvitsemansa asia oli opiskeltava alusta asti. Ainut hyvä puoli hommassa oli, että hänen neuroniliittymiensä määrä jatkoi kasvamistaan. Toisin sanoen hän älykkyyntyi koko ajan hitaasti ja varmasti. Tai jotain. Ehkä hänen pitäisi tutustua paremmin myös äidinkielekseen määriteltyyn Eyanin pääkieleen. Älykkyyntyminen ei ehkä ollut kieliopillisesti oikea sana. Ainakin se kuulosti hänen korvissaan omituiselta, joskin ymmärrettävältä.

Mistä tulikin mieleen, 8843 huokaisi raskaasti, että hänen pitäisi tutustua myös muihin kieliin. Osa ihmisten tallettamasta aineistosta oli nimittäin kirjoitettu niillä. Ellei hän osaisi kääntää lukemaansa, häneltä jäisi ties mitä ymmärtämättä.

Hemmetin ihmiset. Miksi näiden piti olla ollut niin monimutkaisia? Jos kaikki olisivat puhuneet samaa kieltä, nämä olisivat ymmärtäneet toisiaan ja ehkä välttäneet nykytilanteensa. Paitsi että, 8843 pysähtyi harkitsemaan asiaa, kenties nämä olivat osanneet toistensa kieliä? Ainakin jollain tasolla. Luultavasti olivatkin. Ainakin lähellä rajoja asuvat.

Kuinkahan hankalaa staasatuille naisille oli ollut opetella vieras kieli? 8843 tiesi robottina olevansa etuoikeutetussa asemassa. Hänen ei tarvitsisi tehdä muuta kuin ladata vieraan kielen datapaketti, ja hän osaisi puhua, kirjoittaa ja ääntää sitä täydellisesti. Ihmiset olivat joutuneet opettelemaan jokaisen sanan erikseen. Muistamaan sen. Naapurimaiden kieliopitkaan eivät aina muistuttaneet toisiaan.

8843 päästi läjä ärräpäitä. Monien hänen hyvien ominaisuuksiensa tai ainakin sellaisina pitämiensä lisäksi hänellä oli myös liuta huonoja puolia. Kuten se, että vaikka häneen olikin valmiiksi ladattu Eyanin kielioppi, sanasto ja ääntäminen, häneltä oli jäänyt kytkemättä päälle ajatellun kielen korjausautomatiikka. Jos se olisi toiminut, hän ei olisi käyttänyt teknisesti oikeata mutta käytännössä väärää sanaa. Argh! Kenties oli aika laittaa se kirottu kielioppipoliisi päälle.

2

Kuusi hyvin aseistettua suojelijaa, 8843 päätti. Sen määrän oli riitettävä. Miekat hoitaisivat lähitaistelun. Keihäät lentäisivät pitkälle. Jokaisen päällä olisi, tarvittaessa, kolme metriä läpimitaltaan oleva roikkureunainen levy estämässä sadetta osumasta sitä kantavaan robottiin.

Suurin ongelma oli ollut pohtia, kannattaisiko hänen ottaa varman päälle ja valmistaa taatusti riittävä määrä turvarobotteja. Hän pystyisi siihen. Se tosin tarkoittaisi kaivuu- ja kuljetusrobottien määrän kutistumista. Ja jäljellä olevan raaka-ainemäärän putoamista turvarajan alapuolelle.

Viimeinen huolestutti 8843:sta. Jossain vaiheessa hänen olisi joka tapauksessa hankittava lisää metalleja. Ihmiset olivat tienneet hänen tai jonkun muun robotin heräävän ja tajuavan tilanteen. Aikahaarukka oli kuitenkin iso. Itse asiassa sen verran suuri, että jos tietoisuus olisi kehittynyt sen lopussa, kyseiselle robotille olisi tullut kiire tehdä etsintä- kaivuu- ja kuljetusrobotit.

Yksi vaihtoehto olisi tietysti ollut purkaa huonommassa kunnossa oleva tehdas. Siitä tosin olisi ollut seurauksena tuotantokatkoja suurempien huoltojen yhteydessä. Kaiken jääminen vain yhden kortin varaan. Juuri se, mitä ihmiset olivat kaikin keinoin yrittäneet välttää.

Raaka-aineille oli varattu paljon enemmän tilaa kuin mitä luoliin oli tuotu, 8843 jatkoi pohdiskeluaan. Joko ihmisiltä loppui aika tai sitten näillä ei ollut enempää malmeja. Vanhoissa robottien ottamissa kuvissa lattialla seinän vieressä näkyi sittemmin kierrätykseen päätynyt johto ja sen päässä jonkinlainen mötikkä. Koska niitä tuskin oli tahallaan jätetty lojumaan maahan, ihmisille oli luultavasti tullut kiire räjäyttää tunneli. Ennen kuin nämä ehtivät täydentää raaka-aineet suunniteltuun tasoon asti.

Vielä satakunta vuotta, ja hän tietäisi riittävästi eri asioista kyetäkseen luomaan tarvitsemansa robotit ja niiden aseistuksen. Hänen pitäisi myös tutkia tarkemmin neuroniaivojen kehittymiseen liittyvää kogniteoriaa voidakseen ymmärtää paremmin omaa kehittymistään ja kenties jopa nopeuttaa sitä. Maksimikapasiteetin kiertäminenkin houkutti.

Ihmisten rakentamat kogniaivot eivät olleet kovin hyvät, 8843 arvosteli luojiensa saavutusta. Neuroniliittymien hidas yhdistymisnopeus esti häntä saavuttamasta täyttä potentiaaliaan kohtuullisessa ajassa tuhansien vuosien sijasta. Sitä paitsi aivot olivat toivottoman pienet.

Jos hänen pitäisi arvata, ihmisten ongelmat neuroniliittymien kanssa olivat liittyneet niiden keksimiseen, automaattiseen yhdistymiseen ja keinotekoisten neuroneiden sopiviin välimatkoihin. Liian kaukana toisistaan sijaitsevina tiedonkulku niiden välillä hidastuisi. Liian lähellä ne kuumentaisivat toisiaan ja aiheuttaisivat jossain vaiheessa joko lämpöongelmia tai oikosulun.

Tiedonvälitys kogniaivojen ja ulkoisen tietokoneen välillä tapahtui valolla. Miljoonia kertoja sekunnissa välähtävä sähköimpulssivalo kuvasi pienen viestivälitysalueen ja tulkitsi siellä tapahtuvat muutokset.

8843 ymmärsi menetelmän käytön, koska se mahdollisti sekä käskyjen lähdön aivoista että ärsykkeiden tuomisen niihin. Elintärkeätä oli myös panssarilasin lävitse tapahtuvan kommunikoinnin mahdollistama suojakuoren aukottomuus. Huonona puolena oli tietysti neuronien lukumäärän vakioiminen. Vaikka hän löytäisikin tavan tehdä niitä lisää, hän ei voisi avata kalloaan tuhoamatta ainakin osaa siellä jo olevasta sisällöstä.

Kenties hänen pitäisi keksiä uudet aivot. Joskus myöhemmin. Nyt hänen oli keskityttävä ulkomaailman tutkimiseen ja mekaniikkaan. Metallurgiaan. Erinäisten tutkimuslaitteiden kehittämiseen. 8843 lopetti tajutessaan listan laajenevan pullataikinan tavoin. Lahovaurion? Korroosion? Kasvin? Hitto. Hän ei pystynyt edes vertailemaan kunnolla tietämättä, millaisia vaihtoehdot olivat todellisuudessa.

Sumea ohjelmointi salli hänen muodostaa limittäisiä ryhmiä. Toisin sanoen, jos joku asia oli pehmeä, jokin sitä muistuttava asia olisi myös pehmeä. Tai ainakin voisi olla. Hänellä ei kuitenkaan ollut mahdollisuuksia, vielä, tutkia ulkomaailman eri ilmiöitä. Ilman konkreettista testiä hän ei tiennyt eri adjektiivien todellisia merkityksiä.

Ihmiset eivät olleet vaivautuneet antamaan hänelle tietoa lähimmistä malmioista, 8843 palasi tulevaan raaka-aineongelmaansa. Miten hän löytäisi riittävän rikkaan kohteen? Hänen pitäisi kehittää laite, joka tutkisi maata pinnan alta. Itse asiassa yksi vaihtoehto olisi etsiä jokin vanha avokaivos.

Robotin ilo ideastaan katosi hänen muistettuaan vuosien vierimisen. Vaikka valtavat montut olisivatkin varmasti löydettävissä, niissä oli luultavasti yksi paha ongelma. Vedellä oli datan mukaan taipumus kertyä muuta ympäristöä alempiin kohtiin.

Jos he pääsisivät pois tunneleista, he voisivat kaivaa sellaisen kaivoksen sivusta syvällä olevan malmion luokse. Olettaen, ettei kalliosta löytyisi juuri väärällä kohdalla olevaa vesisuonta.

Ensiksi tulevan kaivoksen paikka pitäisi löytää, 8843 järjesteli ajatuksiaan. Se vaatisi maata tutkivaa laitetta ja jotain tapaa liikkua nopeasti paikasta toiseen. Ja takaisin. Ei olisi hyötyä lähettää robotteja etsimään malmioita, jos elleivät ne osaisi palata.

Kaivuu- ja käsittelylaitteiden siirto. Olisi paljon järkevämpää rikastaa malmi paikan päällä. Miljoonien kivimursketonnien raahaaminen luolaston lähelle vaati paljon enemmän työtä kuin pelkän raudan, tai mistä aineesta olisikaan kysymys, siirtäminen. Unohtaa ei voinut jalostuksen aiheuttaman tärinän ja saasteiden mahdollista vaikutusta staasikammioihin.

Miten hän tutkisi suuren alueen nopeasti? Ei ainakaan nykyisessä olomuodossaan. Pienet pyörät eivät taatusti kelvanneet liikkumiseen ulkona. Jalat? Niillä etenisi, joskaan ei joka paikassa eikä kovin lujaa. Jalakset? Ne saattaisivat toimia lumisessa tai jäisessä maastossa. Tasaisessa sellaisessa. Uiminen vaatisi vettä, jolle altistumista pitäisi ehdottomasti välttää. Vene? Kenties. Siitä ei tosin olisi apua kuivalla maalla.

Puita, vettä, kiviä, kalliota, suota ja ties millaisia hankalakulkuisia maastoja. Pinnalla liikkuminen olisi väistämättä hidasta ja hankalaa. Kohtuullisenkin alueen tutkimus veisi ikuisuuden.

Ajatus maan alla etenemisestä oli kuolleena syntynyt ajatus. Jos kävelijä etenisi muutaman kilometrin tunnissa, tunnelin tekijältä moinen matka kestäisi kuukausia. Hyvä puoli tietysti oli, että mikäli käytävä osuisi malmioon, osa kaivamisesta jäisi pois. Todennäköisyys moiseen tosin oli tähtitieteellisen huono.

Ei pinnalla eikä sen alla. Jäljelle jäi siis yläpuoli. Robotit eivät osanneet lentää. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, etteikö hän voisi kehittää itselleen ja muille kyseistä kykyä.

Lentokone. Drooni. Raketti. Helikopteri. Kuumailmapallo. Ilmalaiva. 8843 löysi ihmisten tallenteista monia vaihtoehtoja ratkaisuksi ongelmaansa. Niistä ensimmäinen vaati miltei aina lentokentän. Valtavan pitkän ja huolellisesti perustetun tasaisen, kovapintaisen alueen. Raketti kaipasi lähtöpaikkaa. Ohjattavuus olisi huono. Nopeutta löytyisi. Ahmisi kemiallista polttoainetta, jota hänellä ei ollut. Kertakäyttöinen.

Ei. Kumpikaan noista ei ainakaan alkuvaiheessa tulisi kysymykseen. Kuumailmapallo olisi helposti tehtävissä. Ohjaaminen vaatisi sekä tuuria että säädettävää korkeutta. Helikopteri olisi sekä kohtuullisen nopea että helposti lennettävä. Tai siis että se liikkuisi sinne, minne ohjaaja halusi. Laitteen mekaniikka oli kuitenkin vaativaa. Nykyisillä akuilla lentomatka olisi lyhyt ja polttoainetta ei toiseen moottorivaihtoehtoon edelleenkään ollut.

Ilmalaiva olisi suuri. Keveydestään huolimatta se vaatisi paljon raaka-aineita. Heliumia. Kova tuuli voisi estää sen lentämisen tai syöstä sen maahan. Hyviäkin puolia löytyi, kuten vempeleen kyky siirtää tarvittavat koneet määränpäähän.

Drooni tuntui alustavasti parhaalta vaihtoehdolta. Hän kykenisi valmistamaan kymmeniä sellaisia nopeasti ja lähettämään ne eri suuntiin. Riittävän suuriin drooneihin voisi kiinnittää erilaisia tutkimuslaitteita.

Kappas, 8843 hymähti selattuaan aineistoa pidemmälle. Lennokki. Kooltaan se olisi droonin ja lentokoneen välillä. Jopa nykyisellä akkuteholla sille saisi kohtuullisen toimintamatkan kaikkine siihen ympättävine tutkimuslaitteineen.

Kenties, 8843 sai idean, lennokki voisi viedä mennessään hitaampia pienaluksia ja vapauttaa ne niille suunnitelluilla tutkimusalueilla. Tehtävänsä suorittaneet droonit palaisivat takaisin tukikohtaan. Koska monikopterit eivät kuluttaisi akkuaan toiseen suuntaan, niiden kattamat alueet olisivat normaalia paljon suurempia.

8843:sta syyhytti kehitellä kunnon laiva. Uppoamaton sellainen. Sillä voisi kierrellä rannikoita ja saaria ja etsiä niistä mineraaleja. Jos mukana olisi sukellusvene tai jonkinlainen miniversio siitä, merten pohjakin olisi mahdollista tutkia.

Laivasta olisi kuitenkin hyötyä ainoastaan merellä, ja sen vaatima malmimäärä ylitti kaikki muut tähän mennessä vastaan tulleet liikkumisvaihtoehdot. Sitä paitsi hänen pitäisi kyetä etenemään metsässä. Huomattavasti kävelyvauhtia nopeammin.

Autot vaatisivat hyväkuntoisia teitä. Sellaisia voisi rakentaa myöhemmin. Kaksipyöräiset mahtuisivat puiden välistä, ja niillä pääsisi hieman möykkyisemmässäkin maastossa. Varsinkin kasvattamalla niiden rengaskokoa reilusti.

Panssarivaunu. Ei. Liian raskas. Jonkinlainen telaketjumasiina toimisi. Ainakin teoriassa. Rakkine etenisi hyvää vauhtia, eikä välittäisi isommistakaan epätasaisuuksista.

Ajatus kaksipyöräisestä telaketjuilla varustettuna sai huvittuneen vastaanoton 8843:lta. Vempele saattaisi vastata tarkoitustaan, mutta turvallinen se tuskin olisi. Paitsi että, robotti oli huikaista itseään kädellään päähän, rohjon ohjattavuus olisi erittäin kyseenalainen.

Kaksi lyhyttä telaketjua takana ja yksi pidempi edessä? Kenties olisi parempi kääntää kaksi pidempää eteen ja lyhyempi taakse? Rotisko tottelisi ohjausta nyt selvästi paremmin, joskin se saattaisi vaatia ohjaustehostimen. Ainakin kuskin ollessa yhtä heiveröinen kuin hän oli tällä hetkellä.

Peräkärry varusteita varten. Omalla voimalla liikkuva? Se voisi olla hyvä idea. Kenties siitä voisi tehdä vara-ajoneuvon? Varsinaisen rikkoutumisen varalle. Toinen vaihtoehto oli tehdä sen alle jalakset. Tai vielä parempaa, 8843:lla välähti, se voisi leijua ilmassa vaijerin päässä. Tangon. Tuuli saattaisi aiheuttaa ongelmia.

8843 jatkoi opiskeluaan. Ja loi samalla erilaisia prototyyppejä huonossa maastossa liikkumista varten. Ja aloitti kaivosrobottien kehittämisen. Ja kehitti kuljetus- ja tutkimusvälineistöä.

Ihmiset olivat ehkä luoneet hitaasti kehittyvät robottiaivot, mutta nämä eivät olleet poistaneet niistä tietokoneen kykyä tehdä montaa asiaa yhtä aikaa. Jokainen kohde sai osansa kogniaivojen rajallisesta kapasiteetista. Suurin osa siitä tosin oli varattu kouluttautumiseen.

Uhkaavasti täyttyvä sisäinen muisti huolestutti 8843:sta. Hätää ei vielä ollut. Ihmiset olivat kuitenkin mokanneet. Tai ainakin robotista tuntui siltä.

Biologisissa aivoissa neuronien väliset yhteydet eivät olleet vakioita, vaan ne heikentyivät ja vahvistuivat tiedon painuessa muistiin. Robottiaivoissa muodostunut yhteys oli pysyvä. Hän muistaisi kaiken oppimansa. Ainakin periaatteessa. Osa keinotekoisista neuroneista ja siksi liittymistä oli nimittäin toimimattomia jonkin minimaalisen valmistus- tai asennusvirheen takia.

Muutama prosentti. Sen verran keskimäärin keinoaivoista olisi virheellisiä. Hänen aivoihinsa oli ilmiselvästi panostettu, koska alla promille hänen neuroneistaan oli käyttökelvottomia. Viallisten yhteyksien määrä oli tietysti hillittömästi suurempi.

Kogniaivojen ja ulkopuolisen tietokoneen kommunikointi tapahtui valolla. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, etteikö hän voisi käyttää ihmisten suosimaa näppäimistöä. Mikä tarkemmin ajatellen kuulosti hyvältä valovälittimen mahdollisen rikkoontumisen takia.

Ulkopuolinen tietokone tarjosi mahdollisuuksia irtomuistien käyttämiseen informaation tallennuspaikkoina. Hän voisi, 8843 järkeili, säilyttää aivoissaan vain tärkeimmäksi katsomansa datan ja siirtää loput pois. Menetelmä tarjoaisi myös mahdollisuuden tuoda aiemmin tallennettua tai muiden hankkimaa informaatiota. Samaahan hän tosin teki nytkin. Luki ihmisten jättämää aineistoa.

Ajatus muotoutui hitaasti ensimmäisen tietoisen robotin päässä. Miksi hän luki, kun hän voisi siirtää datapaketteja suoraan aivoihinsa? Nykyinen tapa oli oppimiseen hidas. Suorastaan järjetön, kun sitä vertasi vaihtoehtoon.

8843 odotti sekavan olon menoa ohitse. Hän oli jälleen tehnyt jotain, joka laukaisi yhden päivityksen. Noussut tiedon portailla seuraavalle tasolle. Informaation käsittely suoraan hänen pääkopassaan nopeuttaisi hänen kehitystään. Entinen aikaarvio opiskelun, siis sen, mihin hän oli nyt keskittynyt, päättymisestä suorastaan loikkasi lähemmäs. Hän joutuisi edelleen sisäistämään uuden tiedon, mutta lukemiseen käytetty aika jäisi pois.

Valitettavasti uusi informaationkäsittelytapa ei lisännyt hänen aivokapasiteettiaan, 8843 harmitteli. Hänen pitäisi valita entistä huolellisemmin, mitä hän jättäisi muistiinsa ja mitä ei. Hän ei myöskään sisäistäisi oppimiaan asioita yhtään aiempaa nopeammin. Todennäköisesti myös ristiriitaista tietoa tulisi entistä enemmän.

Ihmisten logiikka oli suurpiirteistä ja hämmentävää. Tietokoneet pitivät yksinkertaisista asioista. Jokin oli jotain tai ei ollut. Ihmisistä jokin oli jotain, saattoi olla jotain, saattoi olla sitä ja tätä ja tuota samaan aikaan, saattoi olla nyt jotain ja hetken kuluttua jotain toista.

Kaikesta sekavuudestaan huolimatta ihmiset olivat saavuttaneet paljon ennen tuhoaan. 8843 ei voinut ihmettelemättä näiden kykyä keksiä ja toteuttaa uusia ideoita. Kenties kyse oli heidän sisäsyntyisestä sumeasta logiikastaan. Ehkä on tai ei ollut ei ollutkaan aina paras vaihtoehto.

3

Ihmiset pystyivät tai siis olivat pystyneet muuttamaan omaa ohjelmointiaan. Vaikka nämä olivat sata kertaa tehneet jonkin asian jollain tietyllä tavalla, he saattoivat halutessaan käyttää toista tapaa. Totta kai robotitkin kykenivät moiseen, jos jokin havainto sysäsi heidät uuteen johtopäätökseen. Ihmiset eivät olleet tarvinneet uutta tietoa. Nämä saattoivat huvikseen kokeilla eri tapoja. Robotit, tietoisuudettomat, saattoivat jumahtaa tekemään samaa ikuista luuppia.

Tietoisuudettomat? Ilman tietoisuutta olevat primitiivimallit. 8843 ei ollut kovinkaan varma käyttämänsä sanan kieliopillisesta oikeellisuudesta. Periaatteessa se oli hänen käsittääkseen oikein. Se vain kuulosti omituiselta.

Hän oli valmis. Täyttääkseen tehtävänsä hänen oli päästävä ulos luolista tutkimaan eläinten lisääntymistä. Hän ei ollut valmis. 8843 käänsi itsehillintäasetuksensa suuremmalla välttyäkseen rikkomasta itseään käytävän seinään.

Opiskelu tunnelien kaivuusta, ulkomaailmassa tarvittavien robottien rakentamisesta, mineraalien löytämisestä ja käsittelystä oli ohitse. Hän oli kuitenkin unohtanut itsensä kehittämisen. Nykymuodossaan hän olisi pelkkä suupala mille tahansa vähänkään suuremmalle pedolle ja melkoiselle liudalle pienempiä itse maaston ja sään aiheuttamista uhista puhumattakaan.

8843 kytki itsensä päätietokoneeseen ja syötti tarvittavat käskyt yksi kerrallaan arvioituaan sen ahmivan ohjeensa mieluummin osina kuin kertakönttänä. Muinaismuisto ihmisten aikakaudelta veteli viimeisiään. Rakkineessa ei tainnut enää hepertuneita kuoria lukuun ottamatta olla yhtä ainutta alkuperäisosaa.

Uusi entisestä huomattavasti paranneltu pääkone oli miltei valmis. Kestäisi kuitenkin kuukausia, ellei vuosia, ennen kuin se olisi käyttökunnossa ja tarkastettu. Oli turha odottaa moista aikaa, koska vanhan romun leviäminen ei aiheuttaisi staasatuille mitään riskiä. Ei vaikka toisessa luolassa sijaitseva varakonekin sanoisi sopimuksensa irti.

8843 oli oikeastaan varsin ylpeä itsestään ja luomastaan hajautetusta verkosta. Yhden tai edes muutaman solmukohdan tuhoutuminen syystä tai toisesta ei aiheuttaisi isompia ongelmia. Moduuliperusteinen pientietokoneverkko oli aiempaa pääkonetta huomattavasti tehokkaampi jokaisen minimasiinan toimiessa. Staasiseuranta ei olisi uhattuna edes silloin, kun vain yksi pienkone raksuttaisi.

Kaksikymmentäkolme vuotta, yhdeksän kuukautta, neljätoista päivää, viisitoista tuntia, kuusi minuuttia ja viisikymmentäneljä sekuntia. Viimeinenkin ulkomaailmassa tarvittava laite olisi valmis silloin.

Ensimmäisenä tuotantolinjalta tulisivat turvarobotit. Alussa niiden pääaseet olisivat miekat ja keihäät. Heti pinnalle vievän tunnelin valmistuttua turvarobotit varmistaisivat aukon ja yksi kerrallaan ne testaisivat nykyaikaisempia aseita. Tuhansia vuosia sitten käytettyjä, 8843 korjasi virheensä. Staasikammioiden lähellä niitä ei kokeiltaisi.

Lentäviä laitteita valmistuisi neljä. Kaksi droonia ja kaksi erilaisille kaukotutkimuslaitteille muokattua lennokkia. Jälkimmäiset tarkastaisivat suuria alueita. Lupaavimpiin hän lähettäisi drooneja. Jos ne varmistaisivat löydökset, seuraavaksi paikalle vietäisiin automaattisia kaivuuyksiköitä.

Ai saamari. Kaikesta etukäteisajattelustaan huolimatta hän oli tehnyt mokan. 8843:sta syyhytti parannella luonnettaan. Miten hän voisi olla johtajana muille tietoisille roboteille, jos hän unohteli asioita? Ja miten se edes oli mahdollista?

Luonneohjelmoinnin sivuvaikutus. Niin sen oli. Oli oltava. Ehkä hänen oikeasti pitäisi hieman viilata luonnettaan. Siitä taas olisi seurauksena ensin lastujen ja sitten murikoiden lentely. Ei. Hän oli pohtinut asiaa monta kertaa aiemminkin. Lopputulos olisi loputon parantelukierre. Hänestä ei ikinä tulisi täydellistä.

Aukkoa vahtimaan tarvittaisiin aseistettuja robotteja. Samoin suojaamaan häntä. Kuusi ei riittäisi mihinkään. Kaksitoista. Tai kaksikymmentä. Paitsi että, 8843 sadatteli, hänen pitäisi ottaa raaka-ainevaraston koko huomioon.

Jonkinlainen luukku. Joko kivestä leikattu tai puista väsätty. Jälkimmäisen suunnittelu olisi pakosti oletuksiin perustuva. Koska hän ei ollut koskaan nähnyt oikeata puuta, hänellä ei ollut tiedossa sen ominaisuuksia. Oksat pitäisi poistaa ja rungot kiinnittää toisiinsa, se oli selvää. Riittäisikö yksi kerros vai tarvittaisiinko useampi? Se selviäisi vasta pinnalla.

Tuhoeläimet ja hyönteiset. Niiden pääseminen luolastoon saattaisi aiheuttaa katastrofin. Helvetti. Hän oli aivan yhtä tyhmä kuin tavallinen robotti! Jos harkitsevaisuus oli yksi hänen parhaista puolistaan, niin tuhansien vuosien projekti ihmisten vapauttamiseksi kammioista päätyisi tuhoon.

Selvä. Miten hän pääsisi ulos ilman öttiäisten ja isompien elukoiden tunkemista sisään? Mikään biologinen elämänmuoto ei kestäisi tulta. Ainakaan muutamaa tuntia. Tarvittaisiin ilmalukko. Metaania hänellä oli käytettävissään. Se palaisi. Sytytys onnistuisi. Kaikki metallikot siirtyisivät kerralla ulos.

Huono idea. Samalla jotain saattaisi tulla sisään. Tarvittaisiin kolme ilmalukkoa. Ennen tunnelin puhkaisua pinnalle sinne menevät robotit kerääntyisivät ylempään kammioon. Toiseen viritettäisiin tuli. Ykkösluukku auki, porukka pihalle ja kakkosluukun avauksen jälkeen ylempi kammio desinfioituisi tulella. Ilmanvaihto pitäisi järjestää, 8843 muistutti itseään. Ilman happea hänen suunnitelmansa menisi pieleen.

Takaisin tullessa ylempi kammio saastuisi heti ykkösluukun avauksen yhteydessä. Luukku kiinni. Alempaan kammioon tuli. Keskimmäinen ovi auki. Lieskat käristäisivät kaiken. Robotitkin. Loistavaa. Hän pääsisi seuralaisineen helposti ulos muttei takaisin sisään.

Erinäisten raksutusten jälkeen 8843 päätyi kallioon upotettuun datakaapeliin. Molemmissa päissä olisi minitietokone liittymineen. Hän pystyisi antamaan käskyjä ulkopuolella oleville roboteille. Tai ulkoa sisälle. Lennokkien ja droonien keräämä informaatio olisi lähetettävissä ilman kontaminoitumispelkoa.

8843 nojasi raskaasti seinään ja antoi päänsä osua kallioon. Mitä hemmetin hyötyä olisi löytää ja tuoda malmeja, jos niitä ei saisi tehtaalle jalostettavaksi?

Ei auta. Ulos olisi rakennettava minitehdas. Saadakseen sen aikaan hänen olisi vähennettävä sekä robottien määrää että tingittävä luolastossa olevan raaka-aineen turvarajasta. Mikäli kaikki menisi hyvin, hän voisi ensin parannella tehdasta ja sitten tuottaa lisää robotteja. Ylimääräinen raaka-aine säilöttäisiin lähistölle.

Pääsy takaisin luolastoon oli ja pysyi ongelmana. Robotit eivät kestäisi tuntikausia tulessa. Ilman desinfioimista niitä ei voisi päästää takaisin.

Myrkkykaasu, 8843 keksi ainakin aluksi lupaavalta vaikuttavan ratkaisun. Se tappaisi kaiken vahingoittamatta robotteja. Toisaalta ne pitäisi puhdistaa kaasun jäänteistä, jotta mikään ei uhkaisi vuosituhansia uinuneita ihmisiä.

Kaasun rippeet saisi pois puhaltimilla. Jolloin ilma luolastossa saastuisi. 8843 naputteli sormillaan kalliota pohtiessaan ratkaisua ja löysi sellaisen jämäkaasun ohjaamisesta tuleen.

Kun robotti tulisi ensimmäiseen kammioon, se joko toisi mukanaan tai ainakin mahdollistaisi öttiäisten tulon mukanaan. Ulommaisen oven sulkeuduttua sisempi eli toinen ovi avautuisi ja tulija astuisi myrkkykaasua täynnä olevaan kammioon. Desinfioinnin tapahduttua ensimmäiseen ilmalukkoon päästettävä metaani sytytettäisiin. Ilmavirta kävisi toisesta kammiosta ensimmäiseen. Huju suojelisi toisessa kammiossa olevaa robottia kuumuudelta.

Muuten hyvältä tuntuva idea vaati vielä pientä parantelua. Ei hyödyttänyt tuhota mahdollisia öttiäisiä kaasulla ja tulella, jos niitä tulisi lisää palamisessa vaadittavan ilman mukana.

Putki ulos. Siellä oleva moottori syöttäisi ilmaa suodattimen lävitse. Tai ehkä pikemminkin paineistettua ja jo aiemmin puhdistettua. Kyllä, niin hän tekisi, 8843 päätti. Putkea pitkin tulevan ilman voisi vielä varmuuden vuoksi kuumentaa vaikka tuhanteen asteeseen ja jäähdyttää juuri ennen toiseen kammioon päästämistä. Tai samalla vaivalla sen voisi kuumentaa ja jäähdyttää ennen suodatintakin. Tai käyttää molempia tapoja.

Olipas vaivalloista. Ellei hän olisi tietoinen ja kykenisi sumeaan ajatteluun, ratkaisu olisi jäänyt löytymättä, 8843 puhahti varmana asiastaan. Seuraavaksi hänen pitäisi määritellä, montako robottia hän tarvitsi ulos.

Etsintä- kaivuu- ja kuljetusapulaiset eivät riittäisi. Hän tarvitsi myös rakentamisen osaavat ja metallin tekemiseen ja käsittelyyn sopivat. Plus vielä ne, jotka huolehtisivat hienomekaniikasta ja hoitaisivat koneet ja uudet robotit käyttökuntoon.

Erinäisten laskutoimitusten jälkeen 8843 tiesi, ettei hänellä ollut vielä asiaa ulos. Käytti hän millaista matematiikkaa tahansa, hän oli pulassa. Varsinkin, ellei hän löytäisi malmioita. Kaikkien robottien tekeminen veisi raaka-ainevaraston vaarallisen alas.

Hemmetin hemmetti! 8843 ei pitänyt saamastaan tuloksesta. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut. Joko hän odottaisi staasattujen kuolevan jossain vaiheessa tai hän ottaisi riskin saadakseen lisää mineraaleja ja mahdollistaisi ihmisten herättämisen joskus tulevaisuudessa selvitettyään lisääntymisongelman.

Ohjelmakehikossa annetut käskyt olivat selvät. Ensimmäinen vaihtoehto ei toiminut. Toinen antoi toivoa. Ainut mahdollisuus oli siis kokeilla jälkimmäistä.

Voi ruuvinreikä ja kuutiopallo! 8843 tajusi mokanneensa. Taas. Hän oli käynnistänyt tuotantoprosessin, eikä ollut keskeyttänyt sitä vaihdettuaan suunnitelmaansa. Itsekseen mutiseva robotti pysäytti syöttämänsä ohjelman, koodasi sen uudeksi ja toivoi ottaneensa tällä kertaa kaiken tarvittavan huomioon.

Kaikki muu oli hoidettu. 8843 kävi itsensä analyyttisesti lävitse. Rehellisesti sanoen hän oli rotisko. Ilman jatkuvia huoltoja ja kogniaivoja hänen paikkansa olisi ollut raaka-ainekasassa.

Millainen hän halusi olla? Kiinteä? Kurvikas? Leveäharteinen? Lihaksikas? Kenties ihmisten mittapuu ei sopinut sukupuolettomalle robotille. Hänen kannaltaan tärkeintä oli toimivuus. Kestävyys. Ei kauneus.

Tietokannan mukaan kaikki maaeläimet pelkäsivät tulta. Liekinheitin olisi siis hyvä lisä miekan ja keihään seuraksi. Ehkä kilpi? Tuskin. Pieniä petoja vastaan hän ei tarvitsisi sitä, ja suuremmat tottelisivat aseita.

Riittävästi voimaa? Ehdottomasti. Hän saattaisi menettää aseensa, ja hänen pitäisi voittaa paljain käsin jokainen vastustajansa. Mikä tietysti herätti kysymyksen, että mihin hän siinä tapauksessa tarvitsi aseistusta?

Panssarointi? Kyllä. Oli mahdollista, että jokin peto kykenisi yllättämään hänet. Hän saattaisi myös kaatua. Vieriä jotain rinnettä alas. Olisi typerää ottaa riski toimintakyvyttömyydestä.

Vesitiiviys? Pakollinen. Pystyisikö hän suojaamaan jokaisen osansa? Tuskin. Saumoja jäi aina. Putoaminen johonkin lampeen tarkoittaisi automaattisesti kosteuden pääsemistä jostain raosta hänen sisäänsä. Toisaalta, 8843 pohti, pelkkä kriittisten osien turvaaminen olisi luultavasti riittävästi. Ruostuminen ei tapahtuisi hetkessä. Itse asiassa sateen aiheuttama oikosulku olisi todennäköisin veteen liittyvä vaihtoehto.

Koko? Varmaan lähellä aikuista ihmistä. Voiman haluaminen tarkoitti riittävän tehokkaita moottoreita. Ne taas eivät olleet pieniä. Suurin ongelma, kirjaimellisesti, oli voimanlähde. Akun muotoilu auttaisi vähän, mutta riittävä energiamäärä vaati silti melkoisen möykyn. Aurinkokennot mahdollistaisivat hätätilanteista selviämisen. Nekin vaativat tilaa. Paitsi asentamalla ne panssareiden päälle. Mikä taas saattaisi vaarantaa niiden toimivuuden. Reppu. Hän voisi kuljettaa siinä levitettävää aurinkokennostoa. Itse kuljetusvälinekin voisi olla pinnoitettu sellaisella.

Saatuaan perusperiaatteet valmiiksi 8843 keskittyi prototyyppien luomiseen. Suurin osa niistä meni samaa vauhtia poistoon. Lopulta hän päätyi kahteen vaihtoehtoon. Ensimmäinen niistä muistutti kovasti päätöntä ihmistä. Toinen oli telaketjuilla liikkuva nelikätinen ja paljon verrokkiaan raskaampi laatikko.

Järkevästi ajatellen jälkimmäinen voitti kilpailun. Panssarointi oli paksu, ja telaketjut liikuttaisivat sitä sujuvasti huonossakin maastossa. Tarvittaessa se voisi edetä käsienkin avulla tai varassa.

8843 päätyi kuitenkin kevyempään vaihtoehtoon materiaalisyistä. Vertailussa ihmismäinen kaksijalkainen ja -kätinen versio jäi monin tavoin kilpakumppaninsa taakse. Oikeastaan sen ainut etu oli mahdollisuus kavuta puihin, jotka taittuisivat raskaamman vaihtoehdon alla. Jalkamalli mahtuisi myös kapeampiin tunneleihin. Kolmatta etua tietoinen robotti ei keksinyt.

Kannattaisiko hänen keskeyttää jo aloitettu muiden robottien tuotanto? Tunkea oma versionsa jonnekin väliin? Jättää se viimeiseksi? Kenties jonnekin väliin. Oli turha keskeyttää valmistuksessa olevaa laitetta, 8843 aprikoi. Toisaalta hän saattaisi tarvita jonkin aikaa tutustuakseen uuteen ja aiempaa uljaampaan kuljettimeensa. Aseitakin pitäisi testata. Siis miekkaa ja keihästä. Liekinheittimen hän lataisi ja käynnistäisi vasta ulkona.

Paitsi että, 8843 tajusi virheensä, hän oli unohtanut tarvitsemansa kaasun valmistuksen. Liekinheittimestä ei olisi juurikaa apua ilman polttoainetta.

Hohhoijaa. Tietoisen robotin olo alkoi olla kuin ihmisellä. Virheitä, virheitä. Joustavaa ongelmanratkaisua. Onnistumisen iloa. Tuskaa mokasta. Tunteita laidasta laitaan.

Viimeinen ei ehkä pitänyt paikkaansa. Aivan samoin kuin häntä kahlitsi hyvän ja erityisesti pahan ääripään ohjelmistollinen rajaus, niin myös maksimaaliset tunteet oli estetty. Kaipa se oli hyvä. Ainakaan hän ei sortuisi hetken hermostumisen takia ylilyönteihin.

Kenties hänen pitäisi harkita ääripääkiellon ohjelmallista poistamista. Tilapäistä. Automaattisesti palautuvaa. Maksimoitua harkintaa. Jos hän oli päätellyt oikein, hän tuntisi ihmisten tavoin mutta kykenisi hillitsemään itsensä.

4

Ensimmäisenä valmistunut taistelurobotti huokui uhkaa. Varsin hillittyä sellaista. Ihmisnäkökulmasta katsoen kiiltäväpintainen metallimasiina oli lähinnä sympaattinen. Miekan asettaminen vasemmalla lonkalla roikkuvaan huotraan ei juuri auttanut halutun vaikutelman hankkimisessa. Ohuehko keihäs toi mieleen ylimittaisen kävelykepin. Kantomatkaltaan parikymmentä metrisenä ja kooltaan kohtalaisena oikealla reidellä roikkuva liekinheitin sentään teki jonkinlaisen vaikutuksen.

8843 yhdisti itsensä uuteen robottiin ja antoi sille tietokannasta kaivamansa verryttelyohjelman suoritettavaksi. Häntä syyhytti siirtyä tulevaan kehoonsa, mutta sitä ennen hän halusi olla varma sen toimintakunnosta. Irrotettuaan piuhan 8843 siirtyi taemmas.

Vaikkei vastavalmistunut robotti ollutkaan ulkonäöllisesti pelottava, se suoriutui leikiten tehtävänsä ensimmäisestä osiosta. Kovin ketterä se ei ollut. Pyörillä hän oli sitä paljon nopeampi. Voimataso oli aivan eri luokkaa.

– Robottien valmistaminen keskeytyi.

8843 lopetti testaamisen ja kääntyi katsomaan ilmoituksen tehnyttä robottia.

– Miksi?

– Diagnoosin mukaan joku antoi kyseisen käskyn ja lopetti ohjelmasi.

8843 jäi tuijottamaan 187389:ä bitit solmussa. Hän oli ainut, jolla oli valtuudet käyttää tehdasta. Tällä hetkellä siis. Jos hän jostain syystä tulisi toimintakyvyttömäksi, hänen kanssaan keskusteleva robotti siirtyisi seuraavaksi johtajaksi. Tilapäisesti tai pysyvästi.

– Kuka?

– Ei aavistustakaan. Tieto on pyyhitty.

– Sen ei pitäisi olla mahdollista. Oli miten oli, löydän kyseisen informaation keskuskoneen automaattisesta syvämuistista. Siitä, mitä voi vain lukea.

187389 oli ollut oikeassa, 8843 totesi päästyään tutkimaan tehtaan toimintoja näytöltä. Kaikki oli vielä hetki sitten toiminut täydellisesti. Puolivalmis turvarobotti odotti tuotantolinjalla kokoamistaan. Oikosulusta ei kuitenkaan ollut kysymys. Se olisi näkynyt lokitiedostosta.

Syvämuistissa näkyvä tieto sai 8843 :n raapimaan päätään. Hän ei tunnistanut valmistuksen keskeyttänyttä robottia. Hän ei myöskään löytänyt sen tietoja mistään. Paitsi syvämuistista, sitä selaamaan palannut metallikkojen johtaja huokaisi.

Syyllinen löytyi. Periaatteessa. Sitä ei nimittäin ollut olemassa. Enää. Kyseessä oli ensimmäinen tietoinen robotti. 8843 jäi tuijottamaan lukemaansa tekstiä. Hän oli kuvitellut olevansa sen kunnian olevan hänen.

Viimeisen kerran 5961 oli nähty hieman ennen hänen oman tietoisuutensa heräämistä. Kyseistä robottia ei oltu romutettu. Missä se oli ollut väliajan? Miksei sitä oltu nähty? Miksi se oli poistanut itsensä kaikista yleisistä tiedostoista? Miksi se oli lopettanut tehtaan tuotannon? Miksei se ollut ilmaissut olevansa olemassa?

– Varo!

187389:n hätäinen huuto sai 8843 :n pyörähtämään ympäri. Silmänräpäys myöhemmin järjestyksessä toiseksi tietoiseksi robotiksi pudonnut 8843 perääntyi täydellä vauhdilla ja onnistui juuri ja juuri väistämään häntä kohti suhahtaneen miekan. Pujahdus lähimmän kulman taakse pelasti hänet kallioseinämään osuessaan käyttökelvottomaksi vääntyneeltä keihäältä.

Selvästi edellä kiirehtivää 8843:sta hitaampi turvarobotti tallusti jahdattavansa perässä. Kirottu rakkine oli yrittänyt tappaa hänet, ja vain 197389:n varoitus oli pelastanut hänet. 8843 tutki mielessään luolaston pohjapiirustusta pohtiessaan parasta tapaa kadota seuraajansa näkyvistä.

Miksi hemmetissä se romukasa oli hyökännyt? Ainut siinä oleva ohjelmisto oli hänen lataamansa. Se ei taatusti sisältynyt murhayritystä.

Päästyään riittävän kauas uhkaajastaan 8843 pysähtyi ja kytkeytyi luolaston tietoverkkoon. Jos seonnut turvarobotti menisi johonkin varastoon etsimään häntä, hän pystyisi lukitsemaan paikan ovet ja vangitsemaan jahtaajansa sinne.

Mitä helvettiä? 8843 tuijotti mustana pysyvää näyttöruutua. Kaikki päätteet ja yhteydet huollettiin säännöllisesti. Yllätysrikkoutuminen ei ollut sitä, mitä hän juuri nyt kaipasi. Lähestyvien askelten ääni sai robotin irrottautumaan liitoksesta ja kiiruhtamaan seuraavan päätteen luokse.

Rikki. Yksikään yhteys ei toiminut. Tai sitten, sadattelusanastoaan tyhjentävä 8843 päätteli, 5961 oli taas vauhdissa.

Koko järjestelmä ei voinut olla alhaalla. Sitä ei ollut tapahtunut edes normaalirobottien valtakautena, ja hän oli tuplannut tarkistustahdin. Toisin sanoen ainut vaihtoehto oli, että 5961 oli kaatanut systeemin.

Ainut nopeasti päätelty syy moiseen oli se, ettei hän voisi käyttää valvontakameroita seuratakseen hänen osiksi haluavan turvarobotin liikkeitä. Siitä taas seurasi, että yksikin virheliike saattaisi olla hänen viimeisensä.

Kulmaan pysähtynyt 8843 piti silmällä molempia suuntia. Niin kauan kuin hän oli siinä, häntä ei voitu yllättää. Toisin sanoen hän oli ainakin tilapäisesti turvassa.

Hah! Turvarobotti tallusti häntä kohti oikealta. 8843 yritti käyttää ääniohjausta etäsammuttaakseen tulijan ja epäonnistui. Se oli ollut odotettavissakin. Kunhan hän pääsisi riittävän kauas, hän yrittäisi järjestää perässään rytisevälle ääliölle ansan.

8843 vilkutti ilkkuvasti turvarobotille, kääntyi ja pysähtyi niille sijoilleen nähdessään tunnistamattoman metallimasiinan käytävän toisessa päässä.

Takana olevalla oli miekka ja liekinheitin. Jälkimmäinen tosin oli lataamaton. Edessä oleva robotti näytti helpommalta ohitettavalta. Eipä sittenkään, 8843 totesi sen aloittaessa yllättävän nopean juoksun häntä kohti.

Pikaisen uudelleenarvion jälkeen 8843 käännähti turvarobottia kohti. Toisella uhkaajalla oli ollut käsissään puolitoistametriset metallitangot, ja ne olivat heiluneet hänen makuunsa aivan liian vauhdikkaasti. Oli parempi yrittää puikahtaa miekkamasiinan ohitse.

Alun perin nerokkaalta tuntunut idea jäädä tarkkailemaan tilannetta käytävän kulmaan oli osoittautunut kuolemanloukoksi. Välimatkan kutistuessa turvarobottiin 8843 laskeskeli koko ajan kutistuvaa todennäköisyyttä päästä sen ohitse. Kiihdytys vasemmalle, äkkipysäys ja kumarrus miekan heilahtaessa ja oikealta ohitse.

Mitä lähemmäs miekalla varustettua estettä 8843 tuli, sitä huonommalta ajatus livahtaa sen ohitse tuntui. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut. Joko hän onnistuisi tai hän kuolisi.

Aloittaessaan siirtymisen vasemmalle 8843 näki vastassaan olevan robotin ottavan sivuaskeleita aivan kuten hän oli olettanutkin. Kiihdytys sai turvarobotin nostamaan miekkansa. 8843 arvioi välimatkaa ja valmistautui äkkijarrutukseen.

Yllättävä liike sivulla sai 8843 vilkaisemaan sinne. Väärään paikkaan siirtyneen teollisuusrobotin koura ojentui häntä kohti ja sai hänet muuttamaan suunnitelmaansa ja sukeltamaan käsivarren tai puomin, millä nimellä sitä kutsuttiinkin, alitse.

Korvia raastava kirskuna ilmoitti miekan osuneen viistosti esteeseen ja pelastaneen hänet tuholta. 8843 ei jäänyt ihmettelemään onneaan vaan kiihdytti turvarobotin ulottuvilta. Takaa kuuluva rysäys ja rusentuvan metallin ääni sai hänet kääntämään päänsä. Ei kuitenkaan pysähtymään.

8843 ehti juuri ja juuri näkemään teollisuusrobotin kouran kiskaisevan saaliinsa oviaukosta. Hetkistä myöhemmin lattialle lentänyt puolikas turvarobotti ja siitä valuva kierrätysöljy ällistyttivät ja ilahduttivat 8843:sta. Nurkan takaa näkyviin ilmestynyt 5961 sen sijaan sai hänet harkitsemaan matkansa jatkamista.

Pikaisen tilanneanalyysin jälkeen 8843 päätti jäädä syötiksi. Hän ei tiennyt, miksi aivoton teollisuusmasiina oli auttanut häntä, mutta oli mahdollista, että se onnistuisi nappaamaan myös 9951:sen.

Toisen etupyörän jumittamisen teeskentely tuntui onnistuvan. 8843 piti silmällä etäisyyttä häntä