Flac 3

By Teuvo Virén

Kaikki tietävät, mitä tapahtui kauan sitten kaukaisessa galaksissa. Harva kuitenkin tietää, mitä vielä kauempana tapahtui, lähempänä nykyaikaa.

Puoli vuosituhatta kuolemansa jälkeen Throxxarin miehistö herää parannellussa aluksessa. Kaiken lisäksi muinaiset eivät olleetkaan tuhonneet oderiaaneja ja cal’lazeita, ja näiden yhteislaivasto on pian taistelussa Throxxaria vastaan.

Väärinkäsityksen takia balvakit luuulevat darbien, elvaanien ja clutheriinien olevan yhteistyössä oderiaanien ja cal’lazeiden kanssa ja aloittavat sodan näitä vastaan. Hyökkäys Flacille vetää siihen asti puolueettomina pysytelleet flacellaanit entisten liittolaistensa rinnalle.

Throxxarin kaappauksessa kuolleen Amacan persoonallisuus yhdistetään tekoälyyn. Lopputulos yllättää jopa työn tehneen Eáian. Käsitys muinaisten tuhosta osoittautuu sekin vääräksi.

Kun joku kuolee, hän yleensä pysyy kuolleena. Balvakien teloitetun duomviraatin henkiinherääminen on alkusoittoa miljardien hengen vaatineelle tapahtumaketjulle.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Oct 19, 2016
• ISBN: 9789523397620

Teuvo Virén

..................................................

Book preview

20

FLAC 3

THROXXAR

1

Repivä päänsärky oli ensimmäinen asia, minkä Thelez tajusi. Pienikin liikahdus aiheutti sietämättömiä tuskia. Tuntui kuin joku olisi painanut valkohehkuisen raudan hänen päänsä lävitse. Vaati hirmuisia ponnistuksia saada edes yksi silmistä raolleen. Kirkas valo sai hänen päänsä sykkimään kivusta. Thelez sulki silmänsä ja taisteli pyörtymistä vastaan. Alusta tuntui kovalta. Jostain, mistä lie, hänen mieleensä tuli ajatus, että hän makasi lattialla.

Epämääräisen ajan kuluttua päänsärky oli laskenut siedettävälle tasolle. Thelez vääntäytyi vaivalloisesti ensin kyljelleen ja siitä hitaasti istualleen. Liikkuminen aiheutti etovan tunteen hänen vatsaansa. Hetken hän kuvitteli joutuvansa oksentamaan. Olon parannuttua Thelez aukaisi silmänsä varovasti totutellen kirkkaina paistavien lamppujen loisteeseen.

Amacan näkeminen lattialla hänen vieressään sai miehen huudahtamaan. Virhe maksoi hänelle monta minuuttia jyskyttävän päänsäryn kourissa. Äänen havahduttama nainen ponnisteli muutaman silmänsä auki ja näki miehen pitelevän päätään kasvot tuskan vääristäminä. Amacan käsi kohosi muutaman sentin lattiasta tavoitellen toisen kättä. Raajan liikuttamisen aiheuttama kipu sai naisen luopumaan enemmästä yrittämisestä.

Arviolta puolen tunnin kuluttua Thelezin olo oli parantunut sen verran, että hän kykeni harkitsemaan seisomista. Parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen hän pääsi jaloilleen. Olo oli kuitenkin sen verran hutera, että hän otti surutta tukea vasemmalla puolellaan olevasta navigaattorin pöydästä. Jalat vapisten Thelez katseli ympärilleen komentohuoneessa. Voihkivaa miehistöä ja kymmenkunta kuollutta lojui hänen lähellään.

Thelezin ilme kiristyi hänen katsoessaan lattialla retkottavaa Verexia. Amacan kihlattu harppoi oksennusta pidätellen Throxxarin entisen päällikön luokse, tempaisi molemmat tämän rinnasta törröttävät tikarit käsiinsä ja vastusti onnistuneesti mielihaluaan potkaista kalmoa. Pyyhittyään tikarit kuolleen vaatteisiin hän laittoi oman tikarinsa takkinsa sisällä olevaan tuppeen, leikitteli Mdhirin heittämällä teräaseella ja katseli lattiaa Verexin ympärillä. Sitten hän kumartui, otti tukevan otteen raadon vaatteista ja viskasi sen sivummalle.

Ruumiin alle jäänyt Elerin tikari lojui lattialla. Thelez otti Verexin murhaaman pikkusiskonsa teräaseen ja suoristautui. Vain Amaca oli riittävän lähellä kuullakseen miehen vaimean nyyhkäisyn. Tämä huomasi Amacan katseen ja ojensi kätensä auttaakseen rakastettunsa ylös. Nainen epäröi hetken ja nosti hitaasti oman kätensä. Ponnistus sai pystyyn nousevan Amacan voimaan pahoin, mutta tämä onnistui pitämään mahansa sisällön siellä, minne se kuului. Naisen oli kuitenkin istuuduttava apulaisnavigaattorin tuolille.

Hetken mielijohteesta Amaca vilkaisi aseman tietoja, hätkähti, katsoi lukemia epäuskoisena uudestaan eikä voinut uskoa näkemäänsä. Amaca kokosi itsensä ja pakottautui rauhalliseksi. Hänen viimeinen muistikuvansa oli, että he olivat Thelezin kanssa pitäneet toisiaan kädestä odottaessaan Throxxarin hylyn murskautumista tulivuoren pohjalle. Alus oli osunut kraaterin reunoihin, rusentanut niistä pienet pätkät alleen ja katkennut. Amacan mielestä heidän kaikkien piti olla kuolleita.

Thelez hätkähti naisen hypätessä äkisti pystyyn ja sännätessä päänsärystään välittämättä katsomaan lentäjän näyttöä. Jos Throxxar oli katkennut, näyttö kertoisi, kauanko heillä oli aikaa, ennen kuin alus törmäisi tulivuoren pohjaan. Lattiatason suoruus tosin vihjasi heidän jo lojuvan kraaterissa. Siinä tapauksessa Amaca näkisi Throxxarin kunnon. Korjattavaksi siitä ei taatusti olisi, mutta heillä saattaisi olla pienen pieni toive rakentaa jonkinlainen pelastuslautta, jolla hengissä selvinneet voisivat yrittää takaisin kolmannelle planeetalle. Mikä heitä siellä odottaisi, sitä nainen ei tiennyt. Sen oli kuitenkin oltava parempaa kuin kuoleman odottaminen täällä.

Thelez tuli Amacan tuolin taakse seisomaan ja laski kätensä tämän olkapäille. Naisen sormet tanssivat näytön säätimillä. Thelez ei tiennyt, että aina kun jokin tämän sormista osui jollekin kohtaa ruudulla, sen alapinnan anturit tunnistivat painallukset. Mies näki vain tanssivat sormet ja seuraukset ja säikähti pahasti koko komentosillan muuttuessa läpinäkyväksi. Oli kuin sen kaikki seinät, lattia ja katto olisivat hävinneet ja kaikki paikalle olevat leijuisivat avaruudessa. Mies tunsi lattian kenkiensä alla, mutta hänen oli silti varmistettava asia kopistamalla jalkineitaan sitä vasten.

Osa henkilöstöstä oli jo noussut ylös ja nojaili kuka minnekin. Loput istuivat tai makasivat vielä lattialla enemmän tai vähemmän pahoinvoivan näköisinä. Yksikään heistä ei panikoinut ympäristön muuttuessa läpinäkyväksi. Muiden rauhallisuus helpotti Thelezin oloa. Ellei miehistö hätääntynyt, tilanteessa tuskin oli mitään, mihin nämä eivät olleet tottuneet.

Viimeinen asia, minkä Thelez muisti ennen tajuntansa menettämistä, oli lentäjän näytössä näkynyt, kohti syöksyvä tulivuoren kraateri. Se oli hävinnyt. Koko planeetta oli kadonnut. Katsoipa hän minne vain, ympärillä näkyi vain tyhjyyttä muutamaa kaukaista tähteä lukuun ottamatta. Mies ei ymmärtänyt, mitä oli tapahtunut. Hän yritti katsoa, mitä Amaca teki, mutta koko tämän näpräämä laitteisto oli miehelle miltei täysin käsittämätön. Toinen oli täysin keskittynyt siihen mitä teki, eikä hän halunnut häiritä tätä kysymyksillään.

Lopulta Amaca nousi tuolista. Naisen ilme oli järkyttynyt. Thelez ei uskaltanut kysyä mitään vaan odotti kihlattunsa aukaisevan suunsa.

– En ymmärrä, mitä on tapahtunut, nainen äimisteli.

– Viimeiset muistikuvani ovat syöksystämme alla odottavaa kraateria kohti. Throxxarin keskustietoin kuitenkin väittää meidän olevan muutaman sadan valovuoden päässä Flacista. Olimme aivan käsittämättömän matkan päässä kartoitetusta avaruudesta ollessamme luuvaisten aurinkokunnassa, mutta olemme jotenkin siirtyneet lähelle rotumme tutkimaa aluetta. Throxxar on ehjä, ja sen keskustietoin tunnistaa tämän alueen. Siitäkin huolimatta, että käsittääkseni yksikään rotumme edustaja ei ole meitä lukuun ottamatta ikinä ollut näin kaukana Flacilta. Kaikkein pahinta tai parasta on, että Throxxar on ehjä, ja sen järjestelmiä on muutettu. En vielä tiedä, miten se on tehty, mutta yritän saada siitä selvää, kunhan koko miehistö toipuu normaaliin kuntoonsa. Ainakin aluksemme aseistusta on käsitelty, ja käytössämme on jokin uusi hyppyjärjestelmä. Oletan ainakin, koska keskustietoin väittää niin. Älä vain kysy, kenen tekosia tämä on! nainen huudahti.

Sekä Thelez että Amaca ajattelivat samaa asiaa. Vain yksi selitys tuli heille mieleen, eikä kumpikaan rohjennut sanoa sitä ääneen. Se tuntui silti ainoalta mahdollisuudelta. Miksi heitä oli autettu, sitä he eivät tajunneet.

Joka puolella komentosiltaa pystyyn pyrkivät miehistön jäsenet veivät heidän huomionsa. Halattuaan pikaisesti toisiaan he lähtivät auttamaan muita. Osa näistä oli vielä varsin heikossa kunnossa, mutta vain kuolleet makasivat liikkumattomina lattialla. Muutama miehistön jäsen istui jo näyttönsä ääressä tekemässä tarkistuksia. Hämmästyneet huudahdukset kaikuivat komentosillalla.

2

Raskaasti aseistettu Piiloutujien tutkimusalus lipui valon nopeuden kolmanneksella Teldaljärjestelmän reunaa kohti. Lähin planeetta, Piodal, oli asumiskelvoton, ilmakehätön kivikasa, eikä edes pikamuuntauttaja ei saisi siitä elinkelpoista. Skannereiden mukaan se sisälsi kuitenkin suunnattomia määriä erilaisia malmeja, ja sen takia Ggraghal oli menossa katsomaan sitä tarkemmin.

Havaitsimista vastasi varsinaisesti kahden apulaisensa takana istuva tutkimusinsinööri Velb Balzun. Toinen avustavista henkilöistä, Yit Dalbha, keskittyi etsimään kaivostoiminnan kannalta tärkeitä mineraaleja ja niiden esiintymiä. Maz O'd taas yritti arvioida, missä ensimmäisen apulaisen löydöistä olisi riittävästi malmia kaivoksen perustamista varten kannalta. Tehtävä ei ollut aivan niin helppo kuin moni ohi kulkevista miehistön jäsenistä saattoi kuvitella. Cordaalisäteet paljastivat vain summittaisen arvion esiintymän sisällöstä enintään kolmenkymmenen metrin syvyydeltä. Zildixviritetty maatutka taas antoi maaperän tarkan koostumuksen maksimissaan kymmenen metrin syvyyteen. Ilman koeporauksia oli siis käytännössä mahdotonta tietää, kuinka paljon kussakin vähänkään syvemmässä malmiossa oli louhittavaa.

Kaivoksen perustaminen oli kallista touhua, eikä väärien tietojen antajan päätä silitelty virheen paljastuttua. Mineraaleja ei myöskään ollut hukattavaksi asti. Joissain tapauksissa epäselviä malmioita louhimaan jätettiin automaattinen tehdas, jonka keveiden perustamiskustannusten kattamiseksi ei tarvittu kummoistakaan malmimäärää. Toisinaan taas löytö paljastui oletettua suuremmaksi, ja paikalle tehtiin oikea kaivos. Joskus taas automaattinenkin tehdas purettiin ja siirrettiin muualle malmion osoittauduttua luultua pienemmäksi.

Balzun antoi apulaistensa tehdä töitä rauhassa. Itse hän selaili aluksen pitkän matkan skannereiden tietoja. Niistä ei näkynyt mitään, mikä olisi herättänyt hänen huomionsa. Tyypillistä avaruuden autiutta. Asteroideja radoillaan, pari komeettaa havaitsimien kantomatkan rajoilla ja kaukaisia galakseja, joihin hän ei ikinä pääsisi. Kun tämä planeetta olisi tutkittu, alus miehistöineen suuntaisi kotiin.

Tutkimusinsinööri haukotteli peittäen suunsa kädellään. Ennätyspitkän matkan alkuun herättämä kiihtymys oli kuukausien aikana hävinnyt, ja tilalle oli tullut väsymys. Jokainen miehistön jäsen työskenteli enemmän tai vähemmän automaattisesti. Aitoa innostusta herättäviä asioita ilmeni hyvin harvoin, eikä mikään ollut viime aikoina irrottanut suurempaa mielenkiintoa kenestäkään.

Velb Balzun antoi ajatustensa harhailla. Merilie Mervicin koodisanoma oli tullut jo monta kuukautta sitten. Sota oli päättynyt. He olivat hävinneet tai sitten eivät. Balzun ei oikein tiennyt, mitä sodan tuloksesta pitäisi ajatella. Joka tapauksessa hän oli helpottunut. Koodisanoma oli määrännyt Graghalin jatkamaan tehtäväänsä. Se oli ainut Piiloutujien alus, jonka ei ollut tarvinnut suunnata takaisin raskaiden aseiden poistamista varten. Puolueettomat olivat asiaa harkittuaan suostuneet siihen, ettei Ggraghalia kutsuttu takaisin, vaan sen annettiin jatkaa tehtäväänsä.

Tehokkaat aseet poistettaisiin aluksesta heti sen palattua Odeuarille. Balzun myönsi itselleen nauttivansa siitä voimasta ja turvasta, jonka tehokas puolustautumiskyky alukselle soi. Tutkimusinsinööri oli toisinaan vapaa-ajallaan pohdiskellut, millaisia laitteistoja poistettavien aseiden tilalle voisi ja kannattaisi asentaa, mikäli Ggraghal säilyisi tutkimusaluksena eivätkä Puolueettomat määräisi sitä tuhottavaksi tai antaisi sille jotain muuta tehtävää. Aluksen romuttaminen olisi suoranaista tuhlausta ja sen muuttaminen rahtialukseksi kallista.

Ainoa tutkimuskäytössä sen kanssa kilpailemaan pystyvä flacellaanien alus oli Puolueettomien kuuluisa Za'allai. Luonnollisestikaan Balzun ei ollut koskaan vieraillut tuolla aluksella, mutta hän halusi ehdottomasti käydä sillä. Takavarikon aikana hänelle oli lähetetty materiaalia Za'allain laitteistoista ja pyydetty lausuntoja laitteiden käytettävyydestä. Jotkut niistä hän olisi ilomielin ottanut omaankin alukseensa, jos olisi vain kyennyt saamaan ne.

Velb Balzun naurahti äänettömästi itselleen. Hän oli taas ajatellut Graghalia, ei perhettään. Vuoden keskeytymätön oleskelu aluksessa, muutamia liiturilla tehtyjä tutkimusmatkoja lukuun ottamatta, oli ilmiselvästi vääristänyt hänen ajatuksensa. Kotona häntä odotti vaimo, kaksi lasta ja sekarotuinen ruatzi. Kolmea ensimmäistä hän kaipasi. Viimeisestä hän ei ollut niinkään varma. Otus oli varsinainen vöyhkä. Ellei se vieläkään ollut oppinut tapoja, hänen täytyisi laittaa se koulutukseen, Balzun pohti. Pitäisi varmaan illalla omassa hytissä laittaa perheelle viesti ja selata näiden lähettämät uudet sanomat lävitse. Tuliaisiakin pitäisi kehittää jostain lapsille. Ehkäpä he pitäisivät Teldaljärjestelmän ulommaiselta planeetalta tuoduista kauniista korukivistä. Ainakaan kellään lasten ystävistä ei olisi kauempaa tuotuja matkamuistoja.

Tutkimusinsinööri vilkaisi sivuilleen. Vasemmalla puolen istuivat paikoillaan kaksi vuorossa olevaa lentäjää. Kolmas, varalla oleva, näkyi lukevan jotain tietoimensa näytöltä ja otti rennosti. Mies retkotti vinosti tuolillaan hänen jalkojensa roikkuessa pehmustetun kädensijan ylitse. Vasemmassa kädessään hänellä oli imupillillä varustettu juomapullo ja oikeassa jotain syötävää. Balzun ei erottanut mitä mies söi, mutta hän näki sekä juomapullon että ruokaa ympäröivän pakkauksen olevan ohjaamossa vaadittavaa laatua. Ruokaa tai juomaa ei saanut päästä pakkauksista ohjaamoon missään tapauksessa. Päällikkö hiiltyisi taatusti sotkusta, ja sen aiheuttanut tunari saisi varmasti ainakin joksikin aikaa siirron kaikkein kurjimpaan alukselta löytyvään tehtävään.

Lähes kaikilla Graghalin miehistön jäsenillä oli oma suosikkinsa pahimmaksi työksi. Balzunin mielestä leväkasvattamon jätealtaan pohjaan pudonneiden ja sieltä noukittujen puhdistusrobottien korjaaminen oli sellainen. Tutkimusinsinööri nyrpisti nenäänsä jo pelkälle ajatuksellekin.

Robottien yksinkertaista mekaniikkaa ei oltu suojattu kuin kevyesti, koska niiden oli tarkoitus puhdistaa allasta pitkillä harjoilla ja ainepesulaitteistolla ylijäämäaltaan yläpuolella olevia kiskoja pitkin liikkumalla. Pilalle mennyt levä tunkeutui kaikkein pienimpiinkin rakoihin altaan pohjalla makaavien robottien koneistoissa.

Metallisten apulaisten puhdistaminen oli todellakin työtä, jota Balzun yritti välttää viimeiseen asti. Ikävä kyllä se ei aina onnistunut. Jokaisen aluksessa olevan henkilön nimi päällikköä lukuun ottamatta oli vuorolistalla, ja lähes jokaisella vuorolla löytyi ainakin yksi epäkuntoinen robotti altaasta. Omien laskujensa mukaan hän oli puhdistanut erään robotin ainakin kaksikymmentäviisi kertaa matkan aikana. Balzunilla olisi paljon asiaa robottien valmistajalle ja Graghalin varustajalle, kunhan hän pääsisi kotiin.

Komentosillalla ei ollut muita kolmen lentäjän, hänen itsensä ja hänen kahden apulaisen lisäksi. Yleensä kapteeni Gilvoo Zaierie vietti mahdollisimman paljon aikaansa muualla kuin ohjaamossa. Zaierie opiskeli, urheili ja tunki uteliaan nenänsä joka paikkaan, eikä yksikään loukko koko aluksessa miehistön hyttejä lukuun ottamatta ollut turvassa. Useammin kuin kerran Balzunille oli tullut mieleen houkutella kapteeni jollain tekosyyllä ilmalukkoon tai unohtaa hänet jollekin asteroidille.

Balzunin tullessa ohjaamoon kuntosalin ohitse sieltä oli kuulunut ähinää ja kolketta. Tutkimusinsinööri ei ollut viitsinyt ohi kulkiessaan avata kuntosalin ovea, joten hän ei ollut aivan varma siitä, oliko siellä kapteeni, asejärjestelmävastaava vai molemmat. Jompikumpi oli myös saattanut onnistua innostamaan jonkun muun kuntoilemaan. Molemmat olivat vuorollaan houkutelleet häntäkin, mutta Balzunista pakollinen liikunta päiväohjelmassa riitti. Yhtään ylimääräistä urheilua hän ei halunnut.

Graghalin lääkärin mukaan kuntoilua tuli harrastaa vähintään tunnin verran päivässä. Sama määrä löytyi myös aluksen ohjesäännöstä, jossa määriteltiin sen miehistön jäsenten oikeudet ja velvollisuudet. Jotkut tekivät pakollisen liikuntansa pitkin hampain. Toiset taas urheilivat pitkälti yli vähimmäismäärän, kuten kapteeni ja asejärjestelmävastaava, jotka molemmat viettivät salilla vähintään kolme tuntia päivittäin. Jälkimmäinen oli alussa inhonnut pakollista kuntoilua, mutta oli sittemmin hurahtanut liikkumiseen.

Ohjesäännön mukaan päivässä piti tehdä puoli tuntia lihaskuntoharjoittelua. Loput liikunta-ajasta kukin sai käyttää haluamallaan tavalla. Miehistä useimmat pelasivat jotain joukkuepeliä aluksen siihen tarkoitukseen varatussa liikuntatilassa. Naisista miltei kaikki olivat valinneet ohjatun tai ohjaamattoman tanssin tai jumpan.

Joka toinen kuukausi jokainen miehistön jäsen joutui terveystarkastukseen. Vaikka aluksen lääkärin tutkimus oli tiukka, keneltäkään harvoin löytyi mitään erityistä. Tyypillisimpiä vaivoja olivat nuha ja pienet liikkuessa tai töissä tulleet nirhaumat.

Ggraghalin pienehkö sairasosasto oli tutkimusalusten tapaan erittäin hyvin varustettu. Sieltä löytyivät niin viimeistä mallia oleva solutason syväkudosleikkuri kuin viitostason eristyssali, jonka muuta alusta pienempipaineinen ilma ohjattaisiin, mikäli osastolla olisi potilas, suoraan avaruuteen.

Koko Graghalin olemassaoloaikana eristyssalia oli käytetty vain kerran. Ilvar Holpai, jonka nimilaatta oli aluksen hiljentymishuoneen seinällä, oli varomattomuuttaan saanut erittäin tarttuvan Valczin kuumeen eräällä tutkittavista rämeplaneetoista. Tauti oli todettu lääkärintarkastuksessa siinä vaiheessa, kun tutkimushenkilöstöä lastattiin takaisin yhteysaluksiin. Karanteenimääräysten mukaisesti mukana olleet turvajoukot olivat muiden tutkijoiden vastalauseista huolimatta pakottaneet sairastuneen aseilla uhaten siirtymään kymmenien metrien päähän. Tarkastuksen jälkeen muut olivat siirtyneet kaikkine tutkimusvälineineen heille varattuihin yhteysaluksiin. Ilvar Holpai oli jätetty rämeelle odottamaan omaa kuljetustaan muiden palatessa emäalukselle.

Muiden käyttämät yhteysalukset oli desinfioitu sisältä ja ulkoa kaikkein voimakkaimmilla tunnetuilla menetelmillä sekä korkealla planeetan ilmakehässä että Ggraghalille tullessa, ja niitä oli pidetty viikko automaattiohjauksessa kaikki luukut avattuina emäaluksen lähistöllä. Jos joku taudinaiheuttaja olisikin selvinnyt kahdesta desinfioinnista, avaruuden kylmyys ja tyhjiö olisivat luultavasti olleet sille liikaa.

Rämeplaneetalla ollut tutkimushenkilöstö, turvajoukot ja lentäjät oli eristetty kaikista muista kahdeksi viikoksi varmuuden vuoksi. Ilvar Holpai oli saapunut jonkin verran myöhemmin eristyssalin omaan ilmalukkoon, ja sali oli päässyt tai joutunut ensimmäistä kertaa tositoimiin. Graghalin lääkärin Zic Zaldanin ponnisteluista huolimatta Holpai oli menehtynyt kahdessa päivässä. Valczin kuumetta ei turhaan pidetty yhtenä tappavimmista sairauksista.

Balzun tajusi äkisti Yit Dalbhan ja Maz O'din olleen jo jonkin aikaa täysin ääneti. Normaalisti kaksikko kävi hiljaista keskustelua. Molemmat osasivat sekä omansa että toisen työn, joten kumpikin tiesi, mitä toinen teki ja mitä tietoja tämä tarvitsi. Tutkimusinsinööri nousi tuoliltaan ja käveli lähemmäs katsomaan, mikä oli saanut nämä vaikenemaan.

Vaikka Balzun katsoi pysäytettyä kuvaa kuinka tarkasti, hän ei tajunnut, mitä toiset niin huolellisesti tarkastelivat. Dalbanin loitonnettua kuvaa neliömäinen, tarkasti tasasyvyinen kuoppa piirtyi esiin keskellä kalliomuodostelmaa planeetalla, jonka lähelläkään kukaan ei koskaan ollut käynyt. Tutkimusinsinööri nielaisi. Maz'Od siirtyi syrjään Balzunin kumartuessa näppäilemään muutamia komentoja konsolista. Yksinkertainen, kallion pinnan reagointiin auringonvalon kanssa perustava geologisten muutosten aikamittari antoi lukeman, joka ei voinut olla totta. Kaikki kolme vilkaisivat toisiaan. Velb Balzun käski molempien tehdä uudet tarkistukset. Kummatkin saivat täsmälleen samat tulokset kuin tutkimusinsinööri. Balzun otti yhteyden Graghalin kapteeniin.

3

Lapanin aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta Odezei Lunhbein leveälieriseen hattuun. Sen alla kyykisteli kevyesti pukeutunut, mutta silti vuolaasti hikoava Puolueettomien presidentti puutarhakuokka kädessään. Lämpötila oli lähemmäs kolmekymmentä astetta varjossa ja luonnollisesti paljon enemmän auringonpaisteessa.

Odezei pyyhkäisi liian lähellä nenäänsä lentäneen hyönteisen kauemmaksi ja kuokkaisi maata. Syntyneeseen monttuun hän laittoi vieressään olevasta kopasta kukan taimen, taputteli maan tasaiseksi sen juuren ympäriltä ja katsoi arvostellen aikaansaannostaan. Taemmaksi hän oli istuttanut pitkävartisia kukkia, keskelle keskikokoisia ja nyt hänellä oli menossa eteen tulevien matalien taimien istutus. Kuukauden kuluttua, toivottavasti, nyt istutetut kukat muuttaisivat myllätyn pihan edes vähän kauniimmaksi.

Odezei oli käyttänyt kolmanneksen vuosittaisista lomapäivistään muuttaakseen vihdoin usean vuoden turhan inspiraation odottelun jälkeen mökkinsä ympäristön puutarhaksi sen luonnontilaisen pöheikön sijasta, jollainen se oli ollut jo ennen tontin ostamista ja mökin rakennuttamista. Järvenrantapusikon saatua rehottaa vuosikymmeniä kenenkään häiritsemättä se oli muodostanut läpitunkemattoman esteen järven ja mökin väliin. Kaikenlaiset hyönteiset olivat estoitta siinneet sen suojissa, ja syksyisin pensaiston tiputtamat, tuulenpuuskien mukanaan tuomat lehdet olivat tehneet ärsyttävän maton nurmikolle.

Parin päivän turhauttavan pusikonraivausyrityksen jälkeen Odezei oli luovuttanut ja tilannut maansiirtokoneet hoitamaan asian loppuun. Pöheikkö ja siellä piileskelleet kallionlohkareet ja kivet olivat kadonneet, ja tilalle oli tehty loivasti järveen päin viettävä piha.

Samalla vaivalla koneiden kuljettajat olivat siistineet mökin ympäristön ja kaivaneet tarvittavat kolot Thizmin löytämän valaistussuunnittelijan luomuksen tukirakenteita varten. Valot toimivat etukäteissuunnitelman mukaisesti analyyttilaukaisimien ja tietoimen avustuksella. Valittavissa oli myös käsikäyttöinen valaistuksen ja sen tason määrittäminen, mahdollisuus, jonka Odezei oli ehdottomasti vaatinut mukaan.

Nainen tunsi aherruksensa jälkiä katsellessaan paitsi väsymystä ja kolotusta eri puolilla kehoaan myös tyytyväisyyttä. Kieltämättä kukat eivät olleet aivan viivasuorissa riveissä. Niiden välimatkatkin olivat vähän sinne päin, ja vain harva taimi sojotti suoraan taivasta kohti. Kuka tahansa viherarkkitehti olisi parkunut nähtyään presidentin suunnitelmat ja vaipunut epätoivoon katsoessaan tämän aikaansaannoksia. Piha oli kuitenkin Odezein, eikä kukaan voinut estää häntä käyttämästä rahojaan ja omaa aikaansa sen somistamiseen valitsemallaan tavalla.

Ainut Odezein mökillä tällä hetkellä hänen itsensä lisäksi oleva henkilö oli hänen neuvonantajansa Thizmi Turee-Cilbir. Naimisiin mentyään tämä oli jatkanut työtään normaalisti, eikä hänen puolisonsa C'deil ollut asiasta valittanut vaan suorastaan vaatinut nuorikkoaan jatkamaan presidentin alaisena.

Thizmi oli tullessaan tarjoutunut auttamaan Odezeita tämän puutarhan kanssa, mutta oli joutunut tyytymään kieltävään vastaukseen presidentin päätettyä suoriutua urakasta yksinään. Muutaman kerran tämä oli kironnut jääräpäisyyttään joutuessaan kaivamaan väärällä kohdalle olleen kiven paikoiltaan tai katkoessaan vähemmän toivotussa paikassa kasvaneita puiden juuria.

Odezei vilkaisi itseään keittiön ikkunasta. Multamöykkyjä oli kaikkialla hänen vaatteissaan, eivätkä hänen kasvonsakaan olleet säästyneet ylimääräisiltä koristeilta. Thizmi nauroi saman ikkunan toiselta puolelta mullan tahrimalle presidentille, joka kohotti kätensä ja pui alaiselleen nyrkkiään. Tämä laittoi vieressään olevalta lautaselta ottamansa leivonnaisen suuhunsa, hymyili autuaasti ja huolehti, että toinen varmasti näki tapahtuman. Molemmat naiset purskahtivat nauruun.

Illalla Odezei istui mukavassa puutarhatuolissaan ja katseli ympärilleen illan hämärtyessä. Mökki hänen takanaan erottui tummana möykkynä ympäristöstään. Ikkunoiden sisäpuolella olevia pieniä koristeita ei enää näkynyt. Vasta möyhitty maaperä näkyi mustana, eikä metsän ja pihan välillä ollut mitään selvää rajaa. Jotkut kaupungissa ikänsä eläneet olisivat ehkä pitäneet näkymää pelottavana. Lähimmät naapurit olivat kilometrien päässä, eikä ainuttakaan valoa näkynyt mistään suunnasta. Kumpikin Lapanin kuista oli näkymättömissä, ja ohut pilvipeite verhosi tähtistä tulevan vähäisen valon.

Jokin useista eri puolille pihamaata asennetuista analyyttilaukaisimista reagoi lopulta valomäärän laskettua ennalta määrätyn tason alapuolelle. Terassin puoleiseen metsänreunaan ilmestyi muutama himmeä valopiste mökissä olevan tietoimen käynnistettyä Odezein valaistuskokeilun.

Kasvaessaan alun perin valkoiset valot muuttuivat kukin oman värisekseen. Hetken metsän reunassa näkyi monivärinen, harvassa sijaitsevien valopallojen kokoelma, joista jokainen muuntui hitaasti kirkkaan sinistä kohti. Valojen saavutettua halutun värisävyn ne muuttuivat vihertäviksi. Käytyään lävitse kaikki mahdolliset värit valot palasivat sinisiksi ja sammuivat satunnaisessa järjestyksessä. Mökin tietoin lopetti presidentin hutaisten tekemän valo-ohjelman ja käynnisti valosuunnittelijan luomuksen.

Kolmiulotteinen valo oli Odezein Lunhbein mielestä yksi suurista valaistuksellisista keksinnöistä. Hänen palkkaamansa valoammattilainen oli osannut hyödyntää kaikkia valaisimien mahdollisuuksia. Presidentin oma kokeilu oli ollut pelkkä testi, eikä hän ollut olettanutkaan kykenevänsä samaan kuin koulutettu ammattilainen, jonka tekemä, alun vienosta, lähes ujosta, valaistuksesta alkanut, lähelle puiden latvoja ulottuneen säkenöivän valohurjastelun kautta lopun tyylikkääseen, maan pintaa pitkin muutaman kymmenen sentin korkeuteen ulottuvaan valosumuun päättynyt esitys sai Odezein tuntemaan omat kykynsä vähäpätöisiksi moisen taidon rinnalla.

– Kaunis esitys, Thizmi ihasteli autuaan ilmeen viipyessä yhä hänen kasvoillaan.

– Kumpi?

Molemmat hymyilivät. Kumpikin tiesi vastauksen. Ei mökin omistajan tekele huono ollut, ei varsinkaan ensimmäiseksi kokeiluksi, mutta ei siitä myöskään ollut kilpailemaan ammattilaisen esityksen kanssa, jonka jälkeensä jättämä valosumu oli jo ehtinyt mataloitua pihaa kiertäväksi vihertäväksi reunukseksi.

Sen toisella puolella hyönteisiä tappavat ansat ja loukut pitivät lähes kaikki lentävät ötökät poissa pihamaalta. Taitavasti naamioidut pyydystimet nappasivat lähes kaikki pihan puolelle eksyneet öttiäiset, joten vain hyvin harva näistä lentävistä maanvaivoista pääsi häiritsemään mökin omistajaa tai hänen vierastaan.

Thizmi oli tullut Odezein seuraksi mökille toissapäivänä. Molemmat mukanaan tuomat kirjansa Thizmi oli lukenut jo ensimmäisenä päivänä. Eilen hän oli käyttänyt kuusi tuntia mökkijärven kiertämiseen. Toisaalta hän ei ollut kävellyt mitenkään reippaasti. Lisäksi hän oli matkan aikana syönyt eväänsä, käynyt uimassa ja ottanut hetken aurinkoa vastarannalla. Kokonaan Odezein tiluksilla sijaitsevan järven länsirantaa reunusti matala, ainakin kauempaa katsoen kiipeämiskelpoinen kallio lähes parin sadan metrin matkalta. Korkeimmillaan se oli noin viisimetrinen, joten epäonnistuneen kapuamisyrityksen päättyminen järveen ei sattuisi ylettömästi. Neuvonantaja muistutti itseään, että hänen täytyisi muistaa tiedustella ennen kokeilua Odezeilta mahdollisista vedenalaisista uppotukeista ja kivistä.

Pohjoisrantaa reunusti parikymmentä vuotta sitten kaadetun metsän tilalle kasvanut taimikko. Itäranta oli vesistön lähialueista vähiten viehättävä, ja senkin kyseenalainen kauneus koostui lähinnä siellä täällä louhikossa kasvavista kituliaista pensaista. Lännessä järveä reunusti jossain määrin rapautunut kallio. Etelän mökkiranta oli tilan kauneinta ympäristöä, ainakin sen jälkeen, kun näkyvyyttä haitannut rantapusikko, Odezein sanoin hyönteisviljelmä, oli kadonnut.

Thizmi ei ollut aiemmin tiennyt työnantajansa kiinnostuksesta puutarhanhoitoon. Kertaakaan heidän vuosikausien työtoveruutensa ja ystävyytensä aikana tämä ei ollut kertonut innostuksestaan kukkiin ja muihin kasveihin. Ehkäpä paperityöt ja jatkuva kokouksissa ramppaaminen vaativat vastapainoksi fyysistä työtä. Thizmi itse ei tuntenut moisia oireita. Hän oli tosin tarjoutunut auttamaan pomoaan istutusten laittamisessa, mutta sen hän oli tehnyt ystävyydestä, ei siksi, että olisi aivan välttämättä halunnut viettää aikaansa kyynärpäitä myöten mullassa.

– Onko C'deilista kuulunut mitään?

– Ei sen jälkeen, kun erosimme asemalla. Kaipa hän työmatkaltaan joskus tulee takaisin.

– Lähtikö hän Za'allailla?

Thizmi nyökkäsi. Hän ei ollut vastaanottanut yhtään sanomaa mieheltään tutkimusaluksen jätettyä Lapanin kiertoradan. Viimeinen viesti oli tullut juuri ennen aluksen hyppyä. Seuraavan kerran Thizmi kuulisi miehestään tämän palatessa. Normaalisti yksikään tutkimusalus ei noudattanut ehdotonta viestihiljaisuutta. Tällä kertaa tilanne oli erilainen Za'allain huippusalaisen tehtävän takia.

Hyrbven 5. Pelkkä planeetan nimi sai kylmät väreet kulkemaan molempien selkää pitkin. Sieltä oli löytynyt Roddemin mukana kadonnut lasti G83L09-HIU. Za'allai oli lähetetty tutkimaan planeettaa tarkemmin siinä toivossa, että sieltä löytyisi apua luuvaisten arvoituksen selvittämiseen tai teknologiaa, josta olisi hyötyä näitä vastaan taistellessa. Kumpikaan naisista ei uskonut jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Planeetalta tuskin löytyisi mitään aseita, ja vaikka löytyisikin, niistä ei välttämättä olisi apua heidät avaruudesta karkottanutta rotua vastaan. Kun muisti, mitä Throxxarille oli tapahtunut, oli hyvin kyseenalaista, voisiko mikään pysäyttää näitä.

Laajoista etsinnöistä huolimatta merkkiäkään luuvaisista ei oltu toistaiseksi havaittu. Kaikki mahdolliset tarkoitukseen soveltuvat sotilaslaitteet oli selityksittä valjastettu tehtävään. Museoista kaivetut radioteleskoopit ja infrapunalaitteistot kunnostettiin. Hiukkasviiraimet, valonpilkkojat ja pimeän energian Narlacmittaimet edustivat uutta tutkimuslaitteistoa.

Sadat armeijan palveluksessa olevat tiedemiehet ja -naiset valittivat, kun heidän käytettävissään olevaa aikaa eri laitteistoilla leikattiin radikaalisti. Siviilipuolella hallitus varasi ilman ennakkovaroitusta laitteistoja omaan käyttöönsä.

Miltei kaikki riittävän tasokkaat muut kuin sotilaskäytössä olevat astronomiayksiköt sijaitsivat yliopistoissa ja hallituksen tukemissa tutkimuslaitoksissa. Eri instituuttien johtajien usein kovaäänisetkin valitukset hiljennettiin uhkaamalla sulkea koko laitos. Koko Puolueettomien hallitsemassa avaruudessa oli vain muutama huippuluokan avaruudentutkimusyksikkö, niin kuin Bycylocin kauppaplaneetan harrastaja-astronomien tekemä ja ylläpitämä asema, joka ei ollut hallituksen valvonnassa.

Odezei ja Thizmi eivät tienneet, toivoako Za'allain miehistön löytävän jotain Hyrbven 5:ltä vai ei. Pitkään oli näyttänyt siltä, ettei taantumat aiheuttaneesta rodusta olisi huolta. Sitten painajainen oli palannut.

4

Yksin jäänyt Xarder Caulir opiskeli yhä uusia voimiaan. Hän tunsi yhä Jat'alin ja Joloisin läsnäolon ja tiesi voivansa vaihtaa ajatuksia heidän kanssaan, vaikka nämä olivatkin siirtyneet kauemmas. Caulir istui luuvaisten kopiorodun aurinkokunnan kolmannen planeetan kuun pimeällä puolella pienen kallionkappaleen reunalla. Hänellä ei ollut avaruuspukua tai mitään suojia. Hän ei tarvinnut niitä. Oli kulunut kolme kuukautta siitä, kun hän oli lähtenyt kiertomatkalle Jat'alin ja Joloisin opastamana. Tämän järjestelmän kiertämiseen ja sen ihmeisiin tutustumiseen ei ollut kulunut mainittavasti aikaa. Kolmannen planeetan hän oli toistaiseksi päättänyt jättää tutkimatta, mutta sen kiertolainen oli eri asia.

Caulirista kuun pimeä puoli näytti tylsältä. Pimeydestä ei ollut hänelle haittaa, koska hän näki uusilla voimillaan pimeydessä aivan yhtä hyvin kuin päivälläkin. Hetken mietittyään

Xarder loi valoaitauksen ympärilleen ja vaihteli sen väriä, kunnes oli tyytyväinen aikaansaannokseensa. Aitaus loittoni hänen ajatuksiaan totellen.

Pysäytettyään kilometrin päähän ehtineen luomuksensa Caulir suurensi sitä reippaasti ja laittoi sen välkehtimään eri väreissä. Hetken mielijohteesta entinen Uhmaaja loi pienelle pätkälle muuria valkoisen kohdan, jolle hän siirsi mielikuvansa Piiloutujien Miss Arvoituksesta. Caulirilla oli silmää naiskauneudelle. Nähtyään tuon Piiloutujien tiedustelupalvelun edustajan hologrammin eräässä vakoiluraportissa hän oli välittömästi ihastunut tähän.

Heti kuvan luotuaan hän totesi tehneensä erehdyksen. Yksityiskohtainen, kolmiulotteinen kuva toi liian elävästi Caulirin mieleen tuon kauniin vihollisnaisen, johon hän olisi mieluusti tutustunut tarkemminkin. Miss Arvoitus oli Odeuarilla. Hän oli täällä. Uusilla voimillaan hän voisi mennä Piiloutujien kotiplaneetalle tapaamaan naista. Miss Arvoitus luuli häntä kuolleeksi, kuten kaikki Piiloutujien ylempään johtoon kuuluvat, joiden luettaviksi päätyi vakoiluraportteja. Caulirin asemassa olevaa henkilöä oli seurattu tarkasti. Hänen katoamistaan ei varmasti oltu kyetty pitämään salassa.

Kaiken lisäksi hän oli tai oli ollut vihollinen. Oli hyvin kyseenalaista, että nainen innostuisi hänen näkemisestään ainakaan romanttisella tavalla. Pöllähtäminen yllättäen Miss Arvoituksen eteen voisi kieltämättä olla hauska temppu. Toisaalta Caulir tiesi olevansa yhä koeajalla, eivätkä hänen tulevaisuudestaan päättävät varmaakaan katsoisi sitä hyvällä.

Xarderia kadutti valoaitauksessa olevan kuvan tekeminen. Hän ei kuitenkaan saanut itseään tuhoamaan luomustaan. Silmienkään sulkeminen ei auttanut. Caulir ampaisi ylöspäin, kurvasi parinsadan kilometrin korkeudessa viistosti takaisin ja laskeutui vähän aikaa lennettyään kuun valoisan puolen keskelle.

Ajatus Miss Arvoituksesta ei jättänyt häntä rauhaan sielläkään. Kuin huomaamattaan hän loi kuun pinnan aineksista kilometrin korkuisen patsaan naisesta. Muutamia valoja ilmestyi satojen metrien päähän sen eri puolille. Yksi kerrallaan hän suuntasi ja sävytti ne haluamikseen. Eriväriset valot korostivat patsaan eri kohtia, eikä olisi ollut liioiteltua väittää, että se veti vertoja kauneudessa esikuvalleen.

Caulir oli niin luomuksensa lumoissa, ettei hän huomannut kuun kiertoradalle tullutta metallista kiertolaista. Kuusi tuon lähellä olevan planeetan suurinta uskontoa olivat tämän yhden ainoan kerran onnistuneet yhdistämään voimansa. Niiden edustajat olivat pitäneet Throxxarin kaappaaman taktisen ydinaseen katoamista merkkinä Jumalalta. Kukaan ei tiennyt miltä niistä, mutta jokainen uskontokunta oli vaatinut kunniaa omalle Jumalalleen.

Pienen lapsen televisiossa esittämä kysymys oli saanut miljardit ihmiset pohtimaan, voisiko nyt olla hetki, jolloin tavallinenkin ihminen voisi nähdä kaiken luojan. Edes yksinvaltaisimpien uskontojen korkeimmat edustajat eivät enää voineet olla välittämättä tavallisten ihmisten toiveista. Mahdollisuus nähdä Jumala, vaikkapa vain ruudun välityksellä, sai miljardit eri uskontokuntiin kuuluvat vaatimaan johtajiltaan tekoja ainaisen uhittelun ja vastakkainasettelun sijasta.

Massiivinen painostus oli pakottanut uskonoppineet toimimaan. Jokainen kuudesta suurimmasta uskontokunnasta oli pikakouluttanut yhden korkea-arvoisimmista jäsenistään kuuhun lähetettäväksi, ja yhden avaruusmatkailuun kykenevän maan tutkimustarkoituksiin suunnitellun avaruusraketin lähtöä oli kiirehditty ja sen matkaan valmistautunut miehistö oli vaihdettu.

Kuuta kiertävän aluksen miehistöstä jokainen kävi vuorollaan katsomassa pienistä ikkunoista avautuvaa uskomatonta näkymää. Eriväristen valojen loisteessa kuun pinnalta näkyi äkisti ilmestynyt, jonkin verran ihmisiä muistuttava hahmo. Lennonjohdossa istuvat hengelliset johtajat olivat joko typertyneitä näkemästään tai karjuivat käskyjä, joita kukaan ei kuunnellut kaukana avaruudessa.

Aluksen siirtyminen kuun pimeälle puolelle katkaisi näköyhteyden patsaaseen ja keskeytti suoran kuvalähetyksen siitä. Avaruusaluksen suuntaa ei voitu vaihtaa, koska polttoainetta ei ollut riittävästi mukana ylimääräisiin huviajeluihin. Miehistön kiroillessa tapahtunutta yksi heistä, ikkunasta ulos katsellut, huomasi Xarder Caulirin tekemän valokehän hohdon kuun pimeällä puolella.

Avaruusaluksen kotiplaneetalla suora lähetys kuusta aiheutti kaaoksen. Alun perin oli arvioitu, että noin viisisataa miljoonaa ihmistä näkisi lähetyksen. Kun tieto kuussa olevasta patsaasta levisi, katsojien määrä kuusinkertaistui alle tunnissa. Suoran lähetyksen keskeydyttyä uusinnat ja erilaiset nopeasti kyhätyt asiantuntijapaneelit täyttivät kanavat. Kaikki odottivat aluksen ilmestymistä näkyviin kuun toiselta reunalta. Kukaan ei osannut aavistaa, mitä aluksen miehistö oli nähnyt kiertolaisen toisella puolella. Sen sijaan moni arvasi, että kuun valoisan puolen patsaan juurelle yritettäisiin laskeutua.

Jokin häiritsi entisen Uhmaajan ajatuksia. Jat'al ja Jolois olivat tulossa, mutta siitä ei ollut kysymys. Caulir laajensi tajuntaansa, etsi ajatuksillaan häiritsijäänsä ja löysi sen laskeutumasta hänen lähelleen. Caulir muunsi itsensä metrin maan pinnan yläpuolella leijuvaksi himmeähköksi valoksi, puolisen metriä pitkäksi ja parikymmentä senttiä leveäksi. Vaikka hänellä ei muunnuttuaan ollutkaan näkyviä silmiä, hän näki aluksen laskeutumisen aivan selvästi. Laite edusti niin primitiivistä tekniikkaa, ettei Caulir ollut moista nähnyt edes tekniikan museoissa.

Kuun pinta pölisi aluksen laskeuduttua. Leijuva aines ei haitannut Cauliria, joka antoi sen mennä lävitseen. Aluksen luukun auettua siitä kömpi ulos kolme kömpelöä hahmoa. Kukin niistä siirtyi vuorollaan tikkaille laskeutuakseen niitä pitkin hitaasti kuun pinnalle. Olennot liikkuivat kömpelösti. Entinen Uhmaaja tarkasteli näiden käyttämiä asuja. Ne olivat surkeita, vielä huonompia kuin vanhimmat Flacin museoista löytyvät avaruusasut. Tulokkaat osoittautuivat, niin kuin hän oli arvellutkin, viereisen planeetan asukkaiksi.

Caulir katsoi kiinnostuneena ryhmän valmisteluja näiden pystyttäessä eri etäisyyksille jonkinlaisia laatikoita, jotka hän päätteli niitä tutkittuaan jonkinlaisiksi muinaisaikaisiksi lähettimiksi. Yksi hahmoista kohotti pitelemänsä laitteen ja laukaisi sen. Xarder Caulir nielaisi närkästyksensä ampujan nykiessä Miss Arvoituksen polveen tarttuneesta metallipiikistä roikkuvaa ohutta vaijeria. Ilmeisesti tämä oli tyytyväinen kokeensa tulokseen, sillä hän pani piikin ampuneen laitteen pois ja vaihtoi tilalle jonkinlaisen kojeen.

Mies, Caulir ainakin oletti tämän sellaiseksi, nousi rullaimen varassa korkeuksiin. Kohotessaan lähiplaneetan asukas katsoi alaspäin ja vilkutti kuun pinnalle jääneille. Caulir näki miehen ilmeen muuttuvan silmänräpäyksessä hymyilevästä kauhistuneeksi metallipiikin irrottua Miss Arvoituksen patsaan polvesta. Luuvaisten kopiorodun edustaja rääkäisi pudotessaan kuun pintaa ja kuolemaansa kohti.

Entinen Uhmaajien ylimmän neuvoston puheenjohtaja ei epäröinyt käyttää uusia voimiaan pelastaakseen tuntemattoman. Miehen putoamisnopeus hidastui ilman mitään näkyvää syytä, ja lopulta tämä leijui selällään kymmenen metrin korkeudessa. Caulir laski varovasti kuormansa muiden avaruuspukuisten hahmojen eteen ja huomasi toisen näistä osoittavan häntä kädellään.

Xarder epäröi. Juuri tästä Jat'al ja Jolois olivat varoittaneet häntä. Vähemmän kehittyneet rodut pitivät hänen kaltaisiaan Jumalina, ja miehen pelastamisen jälkeen heitä olisi vaikea saada uskomaan muuta. Olisi pitänyt kätkeytyä, eikä jäädä valona näkyviin, entinen Uhmaaja harmitteli. Nyt nuo kolme tuijottivat häntä, ja ties kuinka monta miljoonaa tarkasteli häntä primitiivisistä vastaanottimistaan kolmannella planeetalla. Kolmien aivojen käsittely ei olisi ollut suurikaan ongelma, mutta miljoonia muisteja hän ei pystyisi mitenkään pyyhkimään.

Pahempaa oli tulossa. Jat'al ja Jolois laskeutuivat Caulirin eteen loistavina valoilmiöinä. Caulir tiesi epäonnistuneensa. Vähän yli viikossa hän oli kuollut, elänyt koeajalla Jumalan kaltaisena, ja piakkoin hänen ruumiinsa palautettaisiin Flacille. Ainut hyvä puoli asiassa oli, että hän oli pelastanut putoajan hengen.

– Sinun olisi pitänyt kätkeä itsesi, Jolois moitti.

– Mitä aiot tehdä nyt? Jat'al kysyi vuorostaan ja viittasi heitä silmät ympyräisinä tuijottavia avaruuspukuisia hahmoja ja näiden lähellä olevia, koko ajan maapallolle kuun tapahtumia välittäviä kameroita kohti.

Caulir yritti miettiä, miten selviäisi tilanteesta. Kaikki hänen hätäisesti keksimänsä ratkaisut tuntuivat huonoilta. Hän ei mitenkään pystyisi edes Joloisin ja Jat'alin avustuksella tekemään tehtyä tekemättömäksi. Hänet oli nähty. Puoli planeettaa oli nähnyt patsaan ja pelastuksen. Uusi ajatus juolahti Caulirin mieleen ja hän kävi nopeasti lävitse aiemmat tuntemuksensa. Hienoa. Tuosta pienestä emäaluksesta, joka yhä jatkoi kierrostaan kuun ympäri, oli nähty myös hänen valotaideteoksensa kuun pimeällä puolella.

Hetken epäröityään Caulir antoi lähellään olevan Miss Arvoituksen patsasta koossa pitävän voiman raueta. Kilometrin korkuinen patsas luhistui kasaan peittäen lähiplaneetalta tulleet miehet, heidän aluksensa ja kameransa paksun hiekka- ja pölykerroksen alle. Caulir huokaisi ja totesi taas tunaroineensa.

Keskityttyään hän siirsi kaiken miesten, näiden varusteiden ja laskeutumismoduulin päälle kertyneen pölyn ja hiekan pois tarkastaen kaikkien patsaan jäännösten alle jääneiden kunnon. Samalla hän pani ohimennen merkille, ettei yksi kolmikosta ollutkaan mies.

– Olen tainnut mokata oikein kunnolla?

– Noinkin voisi sanoa, Caulir, Jolois myönteli.

– Taisit laittaa alulle uuden uskonnon kopiorodun keskuudessa. Yksijumalaisten uskontojen sijaan heistä moni uskoo nyt monijumalaisuuteen.

– Eikö se ole parempi vaihtoehto, koska teitä on enemmän kuin yksi, joilla on noiden kannalta katsoen käsittämättömät voimat? Caulir yritti etsiä asiasta jotain positiivista, vaikka oikeasti häntä halutti lähteä niin pitkälle kuin pääsisi.

– Sinulla ei ole aavistustakaan, kuinka monta meitä oikeasti on, Jat'al nauroi.

– No kuinka paljon teitä on?

– Muistanet, että lähes kaikki rotumme edustajat ovat kaltaisiamme. Siitä voit päätellä jotain, Jolois puuttui puheeseen.

– Saat tietää tarkan määrän, jos läpäiset koeaikasi.

Caulir hätkähti. Eikö hän ollutkaan epäonnistunut? Jat'al katsoi entistä Uhmaajaa kuin lukien tämän ajatukset.

– Muistanet, että vaikuttimesi ovat tärkeämmät kuin tekosi. Tässä tapauksessa syysi olivat hyvät, vaikket ehtinytkään harkita seurauksia. Tälläkin hetkellä kolmannella planeetalla käydään kiivasta väittelyä siitä, olemmeko Jumalia vai emme. Seurauksina on väkivaltaa ja luultavasti uusi uskonto, jossa me olemme palvonnan kohteina. Viimeisten tuhansien vuosien aikana siellä on käynyt meistä useampiakin. Kehittymättömillä roduilla on pakonomainen tarve uskoa johonkin jumaluuteen, se ei ole vain tämän planeetan asukkaiden ikioma omituisuus. Lähes jokainen näiden rotujen edustajista tuntuu pitävän kehittyneemmän rodun yhteydenottoa merkkinä Jumalalta. Siitä taas seuraa, että miltei kaikki näistä, jotka ovat sattumalta olleet yhteydenoton kohteina, pitävät itseään Jumalan sanansaattajina, profeettoina, ja perustavat uuden uskonnon. Jostain syystä he myös pitävät vanhoja uskontoja vihollisinaan ja pyrkivät hävittämään ne. Seurauksena on väistämättä sotia ja kärsimyksiä pelkkien väärinkäsitysten takia. Nytkin kolmannella planeetalla taistellaan niiden välillä, jotka uskovat siellä käyneiden rotumme jäsenten olevan Jumalia. Uskoisin aiheuttamasi sopan tekevän pitkällä tähtäimellä hyvää noille, Jat'al tokaisi viitaten heitä avaruuspuvuissaan tarkkailevaan kolmeen hahmoon, tarkoittaen samalla myös niitä miljardeja kolmannen planeetan asukkaita, jotka katsoivat heitä koko ajan tai tulisivat tietämään heistä lyhyen ajan kuluessa.

– Oikeastaan tässä olisi tilaisuutemme pelastaa planeetan asujaimisto itseltään kehittämällä heille monijumalainen uskonto, Jolois osallistui keskusteluun.

– Kopiorodun rajoittuneen mielenlaadun ja taipumuksen väännellä saamiaan ohjeita mieleisekseen huomioiden ohjenuorien pitää olla tarkkoja. Esimerkiksi että Jumalia on monta, eikä yksikään ole toista voimakkaampi tai asemaltaan korkeampi. Älä käytä uskontoa tekosyynä vahingoittaaksesi itseäsi tai muita. Jumalat puolustavat itse itseään, jos katsovat sen aiheelliseksi. Jumalien kuvaaminen on sallittu. Noudata paikallisia lakeja. Muista, että tavat ja lait muuttuvat yhteiskunnan kehityksen myötä. Kehitä itseäsi. Opiskele, tee töitä mahdollisuuksien mukaan. Auta heikompiosaisia, jos pystyt. Kaikki syntyvät ja elävät tasa-arvoisina. Jotkut voivat olla rikkaampia kuin toiset ja jotkut voivat olla paremmin koulutettuja kuin toiset. Joillain on arvostetumpi työ kuin jollain toisella. Vain sisäinen kauneus voi tehdä jostakusta paremman kuin toisesta. Jos joku Jumala puhuu sinulle, älä kuvittele sen tarkoittavan, että olisit muita parempi. Jumalat ovat hyvin harvoin paikalla. Meillä on muutakin tekemistä kuin hoivata teitä. Jos joku kertoo teille puhuvansa jonkun Jumalan nimissä, älkää uskoko. Jos meillä on teille asiaa, kerromme sen itse.

– Miksi mainitsit erikseen kuvauksen sallimisen ja tuon viimeisen kohdan? Xarder Caulir kysyi epäröiden.

– Siksi että tälläkin hetkellä tuolla planeetalla tapetaan väkeä, jotka ovat tehneet Jumalan kuvan tai ainakin jotain, jonka he olettavat tai joku muu olettaa esittävän Jumalaa.

–Miten he voivat tappaa toisiaan tuosta vain jonkun kuvan takia? Eiväthän he edes tiedä, miltä näytätte oikeasti? Vai tietävätkö?

– Sehän siinä surullista onkin. Yksikään meistä ei ole näyttäytynyt paikallisille omassa muodossaan. He eivät edes pysty piirtämään meitä, koska kellään heistä ei ole aavistustakaan ulkomuodostamme. Siksi jotkut heistä kieltävät tekemästä mitään kuvia, ettei joku vahingossa piirtäisi meitä. Tosiasiassa sillä, tekeekö joku meistä jonkinlaisen kuvan vai ei, ei ole mitään merkitystä.

– Kielsikö joku teistä tekemästä teitä esittäviä kuvia, patsaita, kertomuksia tai jotain vastaavaa?

– Ei tietääkseni. Eikä sillä edes olisi mitään väliä, vaikka joku kopiorodun edustajista onnistuisikin kuvaamaan jonkun meistä millä tahansa tavalla. Vaihdamme muotoamme jatkuvasti, joten tietyn hetken olemuksemme ei pidä paikkaansa kovinkaan kauaa.

– Entä viimeinen kohta?

Jolois huokaisi.

– Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, lukutaidottomuus on yleistä tuolla planeetalla. Eikä se edes ole pahinta. Useat näistä erilaisten uskontojen oppineiksi esittäytyvistä kieltävät lukutaidon opettelun muilta pitääkseen heidät kouluttamattomina ja hirmuvaltansa alaisina. Monesti uskovaisten täytyy antaa koko omaisuutensa näille niin sanotuille Jumalan sanansaattajille, jotka käyttävät heihin uskovia monin eri tavoin hyväkseen. Kaiken lisäksi jotkut näistä omien sanojensa mukaan Jumalan äänellä puhuvista vaativat muita kuolemaan puolestaan. Caulir katsoi tyrmistyneenä Joloista uskomatta korviaan.

– Tuohan on aivan sairasta! Miksi näitä johtajia totellaan, eikä heitä heitetä mielisairaaloihin, minne he ilmiselvästi kuuluvat?

– Vuosikausien aivopesu, hirmuvalta, uhkailu ja huumeet ovat tyypillisiä esimerkkejä heidän käyttämistään painostustavoista. Useimpiin uskontoihin kuuluu Jumalten luoma paikka, missä kaikki on hyvin, ja jonne uskovaiset pääsevät kuoltuaan.

– Oletteko luoneet jonkin moisen utopian?

Joloisilla oli vaikeuksia pidätellä nauruaan.

– Meillä on eräs paikka, jota ehkä voisimme sellaiseksi sanoa. Sinäkin pääset käymään siellä, jos läpäiset koeaikasi.

– Onko kukaan tämän planeetan asukkaista päässyt sinne?

– Neljä.

– Miksi juuri heidät valittiin? Caulir ihmetteli.

– He ovat poikkeustapauksia tämän kopiorodun historiassa, eikä yksikään ollut oman uskontonsa kiihkomielinen edustaja tai sen perustaja. Ehkä vastaavia tapauksia tulee joskus vielä lisää, kunhan planeetan asukkaat pääsevät väkivaltaisuudestaan ja keskittyvät tärkeämpiin asioihin.

– Miksi nämä uskonnolliset johtajat eivät tapa itseään, jos kerran heidän Jumalansa vaatii palvojiensa henkiä?

Jat'al taipui miltei kaksin kerroin räjähtäessään nauruun Xarderin kysymyksen kuultuaan.

– Älä nyt hulluja horise. Miten he pönkittäisivät omaa valtaansa, jos heidän itsensä pitäisi tehdä jotain, jota he voivat vaatia alempiarvoisina pitämiltään? Heidän on helppo lähettää kuolemaan kaikki, joita pitävät uhkana itselleen. Kaikkein naurettavinta on, että näitä itse itsensä Jumalan ja tavallisen kansan väliin tunkeneita henkilökohtaisen vallan tavoittelijoita ei edes tarvita. Ainakin minusta kuka tahansa Jumala, jos sellaisia jossain on, pystyy tai ainakin hänen pitäisi pystyä puhumaan häneen uskovalle ihan ilman ylimääräisiä viestin omien tarkoitusperiensä mukaiseksi väänteleviä välikäsiäkin.

– Onko mitenkään mahdollista, että tällä planeetalla on oikeasti käynyt Jumalia?

– Totta kai. Tosin, niin kuin aiemmin sanoimme, emme yrityksistämme huolimatta ole löytäneet mitään todisteita yliluonnollisista olennoista täällä tai missään muuallakaan. Emme silti voi kieltää edistyneemmän olennon tai olentojen olemassaolon mahdollisuutta. Löydämme yhä merkkejä meitä edeltäneistä sivilisaatioista. Osa on tappanut itsensä omissa sodissaan, osan on joku muu rotu tuhonnut. Kymmeniä rotuja on hävinnyt teille tietymättömille. Ehkä heistä on tullut Jumalia, emmekä kykene havaitsemaan heitä. Toisaalta oma rotusi taitaa pitää meitä Jumalina kykyjemme tähden. Riippunee määritelmästä, olemmeko Jumalia vai paholaisia. Kumman koekappale mieluummin olet? Jat'al virnisti.

Xarder Caulir mietti asiaa. Paholainen hän ei ainakaan halunnut olla. Hänellä oli nyt voimat, jollaisia hän oli odottanut Jumalilla olevan. Oliko hän siis Jumala? Ehkä, ehkä ei. Hän ei kyennyt saamaan ketään kuollutta takaisin henkiin. Erottiko se hänet oikeista Jumalista? Laskettiinko hänen kykynsä kloonata yksittäisestä elävästä solusta alkuperäisen olennon näköinen kopio kuolleista herättämiseksi? Ulkonäkö täsmäisi, ajatukset ja elämänkokemus eivät. Toisaalta jos hän saisi käsiinsä juuri kuolleen henkilön, jonka aivot eivät vielä olleet kärsineet, hän pystyisi kopioimaan tuon yksilön muistoineen kaikkineen. Mitä siitä pitäisi ajatella?

– Oletteko te uskonnollisia, ja jos, mihin uskotte? Caulir tiedusteli. Jat'al ja Jolois vilkaisivat toisiinsa. Edellinen sai kunnian selittää.

– Omassa historiassamme oli samanlainen kausi kuin täällä on nyt meneillään. Muutama pääuskonto, lukemattomia pienempiä ja joka päivä sikisi satoja uusia kehitelmiä. Kun lopulta tajuttiin jatkuvan väkivallan mielettömyys, kaikki uskonnolliset johtajat kerääntyivät yhteen paikkaan ratkaistakseen lopullisesti, kuka heistä oli oikeassa. Pitkän väittelyn päätettiin, että se, joka saisi kutsuttua paikalle oman tai omat Jumalansa, olisi oikeassa, ja kaikki muut kääntyisivät tähän uskoon. Aikaa tähän annettiin alun perin vuosi, mutta lopulta määräajaksi tuli viisi vuotta. Yhdenkään uskonnon edustaja ei saanut ainuttakaan Jumalaa paikalle. Yllättävän lyhyessä ajassa, suunnilleen kuukaudessa, kehitimme uuden, yhteiseen hyvään perustuvan uskonnon. Sattumalta siinä oli samat käskyt kuin vähän aikaa sitten luettelin. Jotkut vanhojen uskontojen oppineista kieltäytyivät kääntymästä uuteen, yhteiseen uskontoon ja turvautuivat väkivaltaan turvatakseen oman asemansa. Joka tapauksessa heitä oli hyvin pieni vähemmistö, ja heidän entiset alaisensa ilmiantoivat heidät heti tilaisuuden tullen virkavallalle tajuttuaan tulleensa huijatuiksi ties kuinka monen sukupolven ajan.

– Te siis vaaditte Jumalia todistamaan olemassaolonsa ja teitte oman uskonnon, kun näin ei käynyt? Xarder Caulir varmisti ymmärtäneensä Jat'alin selityksen oikein.

– Onko yhdenkään Jumalan olemassaoloa ikinä todistettu tieteellisesti? Onko yksikään Jumala tehnyt ihmetekoja, joilla olisi satoja muita uskontoja edustavia silminnäkijöitä? Kaikki todisteet tapaamisesta ja ihmeistä ovat aina peräisin yhden ainoan henkilön kertomuksesta. Vanhoissa uskonnoissa oli aina samat perustavanlaatuiset omituisuudet, Jolois tuhahti.

– Ensinnäkin uskonnon perustaja miltei säännönmukaisesti rikastui ja sai valtaa. Toisekseen Jumala ei koskaan puhunut tai edes näyttäytynyt kellekään muulle. Kukaan ei siis voinut tietää, horisiko uskonnon perustaja omiaan, puhuiko hän totta vai kuvitteliko hän puhuvansa totta. Omassakin yhteiskunnassamme oli mielisairaita, ja ainakin puolet heistä kuvitteli olevansa Jumalan valittuja. Kolmanneksi, jos tämän sana oli muuttumatonta, miksi Hänen sanansa julistaja miltei aina vaihtoi sanomaansa vuosien kuluessa? Joskus muutokset olivat pieniä, joskus suuria, mutta miten muutoksia yleensä voi olla? Käsittikö julistaja jotenkin Jumalansa alkuperäiset sanat väärin? Jos hän ei ymmärtänyt niitä oikein, eikö se tarkoita, ettei hänen sanoihinsa ole luottamista, ja että koko uskonto perustuu väärinkäsityksille? Sekin on mahdollista, että Jumala itse ei tiennyt, mitä opetti tai miten hänen sanansa ymmärrettiin, mikä asettaa Hänen erehtymättömyytensä vähintäänkin kyseenalaiseksi. Neljäs ongelma oli pahin, ja se liittyi kysymykseen siitä, millainen on Jumala. Hänen pitäisi olla hyvä, koska hyvän Jumalan vastavoima on aina paha. Tragliitit olivat yksijumalainen uskonto kauan sitten omassa yhteiskunnassamme. Heidän uskontonsa pohjautui tiukkoihin määräyksiin. Miehet olivat täysin alistetussa asemassa. He eivät saaneet kouluttaa itseään ja joutuivat pukeutumaan tiukan koodin mukaan. Naiset saivat samoista teoista paljon pienemmät rangaistukset ja selvisivät monesti ilman mitään seurauksia. Uskonto aiheutti heidän tapauksessaan miehille ja muiden uskontojen edustajille mittaamattomasti kärsimystä. Voiko Jumala olla hyvä, jos puolet Häneen uskovista kärsi? Entä muiden uskontojen edustajat? Eivätkö Jumalan omat voimat riittäneet heidän käännyttämisekseen? Jos kaikkivoivaksi olennoksi kuvattu levittää tai antaa levittää tuskaa, onko hän itse asiassa paholainen? Palvoivatko tragliitit siis loppujen lopuksi Jumalaksi naamioitunutta paholaista? Tämän uskonnon edustajat rukoilivat kolmesti päivässä tiukasti kellon mukaan. Heillä piti olla tietty asento ja tietyt vaatteet. Jos Jumala todella on olemassa, eikö Hän kuule Häneen uskovan rukouksia tämän asennosta riippumatta ja milloin vain? Kaikkivoipainen olento pystyy liikkumaan ajassa. Yksikään sellainen ei ilmeisesti ikinä ole vaivautunut tarkistamaan millaista kärsimystä Hänen nimissään tehdään tulevaisuudessa siitä puhumattakaan, että olisi joskus käynyt korjaamassa tilanteen. Jos tuska on Jumalan tarkoitus tai Hän ei välitä palvojistaan ja hyvyys ja rakkaus tekevät onnelliseksi, onko sellainen olento kenenkään huomion arvoinen? Me jätimme turhaksi katsomamme papiston kokonaan pois kehittämästämme yhteisestä uskonnosta. Hautajaiset ja liittymisseremoniat olivat oikeastaan ainoat asiat, joihin ylimääräisiä henkilöitä tarvittiin. Nykyisin olemme edistyneet niin pitkälle, että miltei kaikki meistä ovat jättäneet uskonnon entisaikain taikauskona pois elämästään. Elämme niin halutessamme ikuisesti. Kaiketi.

– Kaiketi?

– Niin. Osa meistä on kadonnut. Jotkut ovat lähteneet etsimään Jumalia. Osa on palannut löytämättä yhtään, osa jatkanee yhä matkaansa. Emme ole asiasta varmoja, koska he ovat jo ajat sitten edenneet niin pitkälle, että olemme menettäneet yhteyden heihin. On hyvin mahdollista, että he ovat kyllästyneet elämäänsä ja keksineet tavan lopettaa sen. Emme ehkä ikinä saa selville heidän kohtaloaan. Meistähän ei jää löydettävää ruumista, koska olemme tahtoa ja energiaa riippumatta siitä muodosta, mikä meillä milloinkin on.

– Saamme seuraa, Jat'al ilmoitti.

Xarder Caulir ja Jolois laajensivat ajatuksiaan ja huomasivat kahdentoista luuvaisen tulevan heitä kohti eri suunnista.

– Tuon planeetan asujaimisto taitaa kokea nyt aikamoisen Jumalten tapaamisen, Jolois virnisti. Cauliria ei hirveästi naurattanut. Hänen tunarointinsa takia kokonainen planeetta seurasi viestimistään heitä, ja takuuvarmasti sinne perustettaisiin vähintään yksi uskonto lisää tuhansien entisten seuraksi. Tosin tällä kertaa kaikki näkisivät, että Jumalia olisi olemassa, ja että heitä olisi enemmän kuin yksi.

Kuun pinnalla avaruuspuvuissaan seisovat nainen ja kaksi miestä keskustelivat edessään olevista valoilmiöistä ja näkemistään ihmeistä. Pitkälle koulutettuina he olivat tietoisia monista erilaisista huijaustavoista, mutta tässä ei ollut kyse sellaisesta. Heidän käyttämänsä tieteelliset laitteet olivat kuvanneet ja todentaneet kaiken. Puolet maapallon väestöstä katsoi parhaillaan kuun tapahtumia. Ensimmäistä kertaa historiassa ihmiskunta oli todistettavasti tekemisissä Jumalten kanssa.

Äkillinen kahdentoista muun valoilmiön saapuminen kolmen jo paikalla olevan seuraksi sai avaruuspukuiset ottamaan muutaman askelen taaksepäin. Samassa