Arsène Lupin, herrasmiesvaras

By Maurice Leblanc and Jalmari Finne

Arsène Lupin ei ole mikä tahansa varas – hän on mestarivaras, joka haluaa ensisijaisesti haastaa itseään. Ja on Lupinilla silmää myös timanteille sekä kauniille naisille... "Arsène Lupin, herrasmiesvaras" on novellikokoelma Lupinin jännittävistä seikkailuista ja siitä, miten hän onnistuu toistuvasti petkuttamaan etsivä Justin Ganimardia – sillä onhan Lupinin äly partaveistäkin terävämpi. -

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jun 4, 2020
• ISBN: 9788726315363

Maurice Leblanc

Maurice Leblanc was born in 1864 in Rouen. From a young age he dreamt of being a writer and in 1905, his early work caught the attention of Pierre Lafitte, editor of the popular magazine, Je Sais Tout. He commissioned Leblanc to write a detective story so Leblanc wrote 'The Arrest of Arsène Lupin' which proved hugely popular. His first collection of stories was published in book form in 1907 and he went on to write numerous stories and novels featuring Arsène Lupin. He died in 1941 in Perpignan.

Book preview

Arséne lupin joutuu kiinni

Kummallinen matka! Vaikka se alkoi niin hyvin! Omasta puolestani en ole koskaan lähtenyt matkalle, joka olisi alkanut niin hyvin entein. Provence oli nopea mukava valtamerilaiva, ja sen kapteeni mitä miellyttävin mies. Laivalla oli koolla valikoitu seura. Solmittiin tuttavuuksia ja huviteltiin. Meillä oli suloinen tunne, että olimme erillämme maailmasta, tuntemattomalla saarella, sidotut toistemme seuraan ja siis pakotetut lähestymään toisiamme.

Ja sen me teimmekin…

Oletteko koskaan ajatelleet, kuin paljon omituista ja odottamatonta aiheutuu siitä, että keskenään seurustelevat henkilöt, jotka eilen eivät vielä tunteneet toisiaan ja jotka muutaman päivän ajan saavat avaran taivaan ja loppumattoman ulapan välillä elää mitä turvallisinta elämää, yhdessä ottaa vastaan valtameren vihat, aaltojen pelottavat hyökkäykset, myrskyjen raivon ja tyynen ulapan rintaa ahdistavan rauhan?

Silloin kokee elämän traagisen suppeassa muodossa, sen myrskyt ja suuret hetket, sen yksitoikkoisuuden ja vaihtelevaisuuden, ja siksi kai nauttiikin tästä lyhyestä matkasta kuumeentapaisella kiihkolla ja suurella nautinnolla, kun heti matkan alussa tietää sen kohta jo päättyvän.

Mutta on kuitenkin jotakin, joka erikoisella tavalla lisää tämän valtamerimatkan vaikutelmia. Tämä pieni uiva saari riippuu vielä siinä maailmassa, josta se luuli eronneensa. On olemassa keskellä valtamertakin. Radio! Tervehdys toisesta maailmasta, josta saa uutisia mitä salaperäisimmällä tavalla! Mielikuvituksen ei enää tarvitse ajatella metallilankoja, joita myöten näkymätön viesti kulkee. Salaisuus on hämärämpi ja runollisempi, ja täytyy turvautua tuulen siipiin selittääkseen tämän ihmeen.

Siten tunsimme ensimmäisten tuntien aikana tuon kaukaisen äänen seuraavan, saavuttavan, jopa kiitävän ohikin, ja tuon tuostakin se kuiskasi jollekulle meistä etäältä tulevia sanoja. Kaksi ystävää puhutteli minua. Kymmenen, kaksikymmentä meistä lähetti ulapan yli alakuloisia tai hymyileviä hyvästejä.

Silloin, toisena päivänä, ollessamme viiden sadan penikulman päässä Ranskan rannikosta, myrskyisenä iltapäivänä, lähetti radio meille seuraavan sähkösanoman:

Arsène Lupin laivassanne; ensimmäinen luokka. Vaaleat hiukset, arpi oikeassa käsivarressa; matkustaa yksin nimellä R…

Juuri sillä hetkellä leimahti tavattoman kova salama synkällä taivaalla. Sähkövirta katkesi. Sähkösanoman loppua emme saaneet tietää. Nimestä, jonka takana Arsène Lupin piili, ei tiedetty muuta kuin alkukirjain.

Jos jostakin muusta uutisesta olisi ollut kysymys, niin varmaankin radiosähköttäjä, laivapoliisi ja kapteeni olisivat huolellisesti säilyttäneet salaisuuden. Mutta on tapauksia, jotka rikkovat ankarimmatkin hienotunteisuuden säännöt. Samana päivänä tiesimme kaikki, että kuuluisa Arsène Lupin oli kätkeytynyt seuraamme, tietämättä kuitenkaan tämän tiedon alkulähdettä.

Seurassamme oli siis Arsène Lupin, kiinni saamaton varas, jonka huimapäisyydestä oli kerrottu kaikissa sanomalehdissä jo useita kuukausia! Salaperäinen henkilö, jonka kanssa etevin poliisimme, vanha Ganimard, oli kuoleman uhalla ryhtynyt niin erikoisella tavalla jatkuvaan taisteluun. Arsène Lupin, herrasmiesvaras, joka toimii vain palatseissa ja salongeissa, ja joka, käytyään kerran paroni Schormanin asunnossa, oli lähtenyt sieltä tyhjin käsin jätettyään jälkeensä käyntikortin tällaisin lisäyksin: »Arsène Lupin, herrasmiesvaras, palaa sitten kun huonekalut eivät ole väärennettyjä.» Arsène Lupin, joka esiintyi tuhansissa valepuvuissa: autonkuljettajana, tenorina, kirjakauppiaana, porvarisperheen poikana, nuorukaisena, vanhuksena, marseillelaisena kauppamatkustajana, venäläisenä lääkärinä, espanjalaisena härkätaistelijana!

Ja kun sitten tarkoin ajattelee, että Arsène Lupin liikkui valtamerilaivan suhteellisen ahtaassa piirissä, mitä sanonkaan, pienessä ensiluokan hytissä, jossa juuri oltiin, ruokasalissa, salongissa, tupakkahuoneessa! Arsène Lupin — ehkä tuo herra… tai tuo… vierustoverini ruokapöydässä… hyttikumppanini…

»Ja tätä kestää vielä viisi kertaa kaksikymmentäneljä tuntia!» huudahti seuraavana päivänä Nelly Underdown. »Se on sietämätöntä! Toivon, että hän joutuu kiinni!»

Ja kääntyen minuun päin:

»Kuulkaahan, herra d’Andrézy, tehän olette jo tuttu kapteenin kanssa, ettekö te tiedä mitään?»

Olisin toivonut tietäväni jotakin Nelly-neidin mieliksi! Hän oli yksi niitä naisia, jotka kaikkialla, minne he tulevat, heti herättävät huomiota. Heidän kauneutensa häikäisee yhtä paljon kuin heidän rikkautensakin. Heidän ympärillään on oikea hovi ihailijoita.

Hänet oli ranskalainen äiti kasvattanut Pariisissa, ja nyt hän oli matkalla tapaamaan upporikasta isäänsä Underdownia Chicagoon. Hänen ystävättärensä, lady Jerland, oli hänen matkaseuranaan.

Heti ensi hetkestä alkaen olin yrittänyt hakkailla häntä. Mutta matkan aiheuttaman tuttavallisen seurustelun kautta hänen kauneutensa piankin lumosi minut, ja tunsin olevani liiaksi rakastunut enää hakkailemaan kun hänen suuret, mustat silmänsä osuivat minuun. Yhtäkkiä hän otti ihailuni suosiollisesti vastaan. Hän nauroi sukkeluuksilleni ja oli ihastunut tarinoihini. Tunteeni herättivät näköjään hänessä hieman vastakaikua.

Yksi ainoa kilpailija oli tielläni, hyvin komea, hienosti puettu nuorimies, jonka vaiteliaalle luonteelle Nelly toisinaan näytti panevan suuremman painon kuin minun aito pariisilaisille tavoilleni.

Hän oli juuri Nellyä ympäröivän ihailijaryhmän joukossa, kun Nelly esitti kysymyksensä minulle. Istuimme kannella mukavasti korituoleissa. Eilispäivän myrsky oli kirkastanut taivaan. Ilma oli suloinen.

»En tiedä mitään varmaa, neiti», vastasin, »mutta emmekö itse voisi panna toimeen tutkimusta yhtä hyvin kuin Arsène Lupinin leppymätön vihamies, vanha Ganimard?»

»Oh! Oh! Kylläpä te pyritte korkealle.»

»Kuinka niin? Onko tämä arvoitus niin kovin sekava?»

»Hyvin sekava.»

»Unohdatte seikat, joihin voimme perustaa kaiken.»

»Mitkä seikat?»

»Ensiksi: Lupin käyttää nimeä R…»

»Hyvin epämääräinen tuntomerkki.»

»Toiseksi: hän matkustaa yksin.»

»Jo tämäkö erikoisuus riittää teille!»

»Kolmanneksi: hän on vaaleatukkainen.»

»Entä sitten?»

»Meidän tarvitsee vain tarkastaa matkustajaluetteloa ja etsiä siitä.»

Minulla oli luettelo taskussani. Otin sen esiin ja aloin hakea.

»Ensiksikin on olemassa vain kolmetoista henkilöä, joiden nimien alkukirjaimet kiinnittävät huomiotamme.»

»Vain kolmetoista?»

»Niin, ensi luokassa. Näistä kolmetoista R:llä alkavasta herrasta on yhdeksällä, kuten voitte nähdä, mukanaan rouvansa, lapsensa tai palvelijansa. Sitten on neljä yksinäistä henkilöä: markiisi de Raverdan…»

»Lähetystösihteeri», keskeytti Nelly, »minä tunnen hänet».

»Majuri Rawson…»

»Hän on minun enoni», sanoi eräs.

»Herra Rivolta…»

»Täällä», sanoi eräs meistä, italialainen, jonka kasvot olivat kokonaan mustan parran peitossa.

Nelly purskahti nauruun.

»Hän ei ole juuri vaaleaverinen.»

»Silloin», jatkoin minä, »täytyy meidän otaksua, että syyllinen on luettelon viimeinen».

»Hän on?»

»Hän on herra Rozaine. Tunteeko kukaan herra Rozainea?»

Kaikki olivat vaiti. Mutta Nelly kääntyi tuon vaiteliaan herran puoleen, jonka alinomainen läsnäolo hänen seurassaan ärsytti minua, ja sanoi hänelle:

»No, herra Rozaine, te ette vastaa?»

Kaikkien katseet kääntyivät häneen. Hän oli vaaleaverinen.

Myöntäkäämme, että minä tunsin piston sydämessäni. Ja tuskallinen vaitiolo, joka valtasi meidät, todisti, että muutkin läsnäolevat tunsivat olonsa epämiellyttäväksi. Se oli kylläkin järjetöntä, sillä tuon herran käytöksessä ei mikään antanut aihetta sellaiseen epäluuloon.

»Miksi en vastaa?» hän sanoi. »Siksi, että minä silmälläpitäen nimeäni, yksin matkustamistani ja hiusteni väriä olen jo tehnyt saman tutkimuksen oman itseni suhteen ja tullut samaan tulokseen. Olen siis sitä mieltä, että minut on vangittava.»

Hän oli hullunkurisen näköinen sanoessaan sen. Hänen ohuet, suoraa viivaa muistuttavat huulensa tulivat vieläkin ohuemmiksi ja kalpeiksi. Verisuonet paisuivat hänen silmissään.

Hän laski nähtävästi leikkiä. Mutta hänen ulkomuotonsa ja hänen esiintymisensä vaikutti meihin. Nelly kysäisi viattomasti:

»Mutta eihän teillä ole arpea?»

»Se on totta», hän sanoi, »arpi puuttuu».

Hermostuneella liikkeellä hän otti kalvosimensa pois ja paljasti käsivartensa. Mutta heti eräs ajatus välähti mieleeni. Katseeni kohtasi Nellyn katseen: hän oli näyttänyt vasenta käsivarttaan.

Olin toden teolla huomauttamaisillani siitä, kun eräs tapaus kiinnitti huomiomme muualle. Nellyn ystävätär, lady Jerland, saapui juosten luoksemme.

Hän oli aivan suunniltaan. Kaikki riensivät hänen luokseen, ja töin tuskin hän sai soperretuksi:

»Jalokiveni, helmeni!… ne on varastettu…»

Ei, kaikkia ei ollut varastettu, kuten myöhemmin saimme tietää. Omituisinta kaikesta oli, että varastetut esineet oli valikoitu!

Timanttitähdestä, hiomattomista rubiineista tehdystä kaulakoristeesta, kaulakäädyistä ja särjetyistä rannerenkaista ei oltu viety suurimpia kiviä, mutta hienoimmat, kallisarvoisimmat, olisi voinut sanoa ne, jotka ottivat vähimmin tilaa ja olivat arvokkaimmat. Itse koristeet olivat pöydällä. Minä näin ne, me kaikki näimme ne, niistä oli jalokivet ryöstetty, kuten kukista olisi viety niiden säihkyvimmät ja kirkkaimmat terälehdet.

Ja tämän oli täytynyt tapahtua juuri sinä hetkenä, jona lady Jerland oli juomassa teetä, keskellä päivää ja käytävässä jossa kulki paljon väkeä. Jonkun oli täytynyt murtaa hänen hyttinsä ovi, löytää pieni hatturasian pohjalle kätketty laukku, avata se ja valikoida.

Huudahdimme yhteen ääneen. Kaikkien matkustajien joukossa oli vain yksi ainoa ajatus, kun varkaus oli tullut tunnetuksi: sen on tehnyt Arsène Lupin! Jo itse teko todisti hänen menettelytapaansa, se oli monimutkainen, salaperäinen, käsittämätön… ja kuitenkin looginen, sillä vaikeata on kätkeä suurta kääröä, jonka korut olisivat muodostaneet, mutta kuinka paljon helpompaa oli piilottaa pieniä irrallisia esineitä, helmiä, safiireja ja smaragdeja!

Ja päivällispöydässä tapahtui näin: Rozainen oikealla ja vasemmalla puolella olevat tuolit pysyivät tyhjinä. Ja illalla tiedettiin, että kapteeni oli antanut pidättää hänet.

Hänen vangitsemisensa, jota kukaan ei ihmetellyt, tuntui oikein helpottavalta. Ihmiset hengähtivät taas. Illalla pelattiin korttia. Tanssittiin. Nelly varsinkin oli vallattoman iloinen, mikä todisti minulle, että joskin herra Rozainen ihailu alussa olikin miellyttänyt häntä, niin nyt hän ei häntä muistanutkaan. Hän valloitti minut täysin. Keskiyöllä, kuutamossa, minä tunnustin hänelle tulisesti rakkauteni, eikä se näyttänyt hänelle olevan vastenmielistä.

Mutta seuraavana päivänä kuulivat kaikki suureksi hämmästyksekseen, etteivät epäluulot olleetkaan riittäviä, Rozaine oli vapaa.

Hän oli erään tunnetun liikemiehen poika Bordeauxista; hän oli näyttänyt paperinsa, jotka olivat täydessä kunnossa. Sitä paitsi ei hänen käsivarsissaan näkynyt mitään arpia.

»Paperit, syntymätodistus!» huusivat Rozainen vihamiehet, »sellaisia Arsène Lupin hankkii niin paljon kuin vaan tahdotte! Mitä arpeen tulee, niin hän ei kai ole saanutkaan haavaa tai on poistanut arven! »

Heille väitettiin, että varkauden tapahtuessa Rozaine — se voitiin todistaa — käveli laivan kannella. Siihen vastattiin:

»Tarvitseeko niin taitavan miehen kuin Arsène Lupinin olla saapuvilla varkaudessa, jonka hän tekee?»

Ja sitä paitsi, väitettiinpä mitä tahansa, oli olemassa yksi seikka, jota ei kukaan voinut kumota: Kuka, jolla oli R:llä alkava nimi, paitsi Rozaine, matkusti yksin ja oli vaalea? Ketä sähkösanoma tarkoitti, jollei Rozainea?

Ja kun Rozaine, muutama minuutti ennen aamiaista lähestyi rohkeasti meidän ryhmäämme, niin Nelly ja lady Jerland nousivat ja poistuivat.

Aivan selvästi he pelkäsivät häntä.

Tunti myöhemmin kiersi käsin kirjoitettu ilmoitus laivan virkailijoiden, merimiesten ja eri luokissa matkustajien kesken: herra Louis Rozaine lupasi kymmenentuhannen frangin palkinnon sille, joka paljastaisi Arsène