Seireenit

By Essi Paulamäki

Seireenit -teoksessa Ella-Sole tutustuu sukujuurtensa noitahahmoihin ja mytologisiin kuvioihin, minkä vuoksi suvun naisia on vainottu noitina kauan sitten. Mytologioista selviävät kummalliset oireet, jotka piinaavat Ella-Solea arjessa ja aiheuttavat myös epäilyjä mielen terveydestä. Samalla oma naiseus avautuu uudessa valossa.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Mar 8, 2017
• ISBN: 9789523392847

Essi Paulamäki

Essi Paulamäki (s.1980) on sairaanhoitaja-kätilö, seksuaalineuvoja sekäenergiahoitaja. Aiemmin hn on julkaissut proosaa sekä runoja. Vapaa-ajallaan hän kutoo ja maalaa, sekä nauttii karaokesta.

Book preview

Seireenit

Seireenit

Siitähän se ajatus sitten lähti

Tammuz ja sininen huilu

Harmaat

Hera- vaimojen ja äitien jumalatar

Pythian temppelineitsyet - Apollon pyhitys

Moirai, Nornat - kohtalottaret, elämänlangan kutojat

Gorgot - syyttä tuomitut

Athene - temppelin saastutus

Afrodite-Inanna

Vestan neitsyet

Seireenit - kutsujat

Harpyijat

Kuoleman jumalatar

Hekate

Sekhmet

Omenan vartijat

Kolme sulotarta

Valmistusmerkinnät

SEIREENIT

Siitähän se ajatus sitten lähti

Niinhän ne Martat olivat sanoneet jo vuosia: Jos et aio viettää jouluasi kaapissa, niitä ei tarvitse siivota. Toinen sitaatti oli, että Vieraat käyvät olohuoneessa, keittiössä ja vessassa joten muita ei kannata edes siivota. Ella-Sole mittaili kolmiotaan, angstaili ja kiukutteli. Kyllä oli koko pirtti siivottava. Ja harha tai ei, mutta kaapit kihisivät ja sihisivät papereita, jotka oli käytävä läpi.

Koko syksyn Ella-Sole oli käynyt terapiassa, välillä nauramassa, välillä ihmettelemässä ja välillä itkemässä. Terapeutille pääsy ei ollut ollut ihan yksinkertaista. Ensin piti omalääkärille vääntää rautalangasta, että vaikka ranteiden auki viiltely ei hänen kaltaiselleen ihmiselle ollutkaan ominaista, oli tosi kyseessä ja apua tarvittiin. Samalla tavalla armeijan jälkeen oli pitänyt laukata lääkäriin ja sieltä terapeutille joka passitti lopulta syksyksi opiskelijaterveydenhuollon terapeutille. Syksyn aikana ongelmat ikään kuin katosivat. Silloin ja sillä erää kävi niin.

Nyt oli uusi kierros samaa vatkulia, jota oli pakko selvittää vähän pidempään, jos hän aikoi selvitä tervejärkisenä ja säilyttää sen mitä tarvitsi: maalaisjärjen, terveen emon vaiston kuinka huolehditaan lapsen perusturvasta. Koska lapset kuuluu ruokkia ja koska heidät pitää passittaa pesulle, kuinka nukutaan ja miten ihmisiksi ollaan. Jos jatkaisi noituuksien tiellä, se tie veisi armotta. Mutta sen aika ei ollut ainakaan tässä elämässä vielä, jos lainkaan. Ella-Solesta alkoi tuntua, että viimeisten vuosien prosessi antaisi hänelle jo luvan lopettaa turha hössötys. Hän oli paiskinut noitahommia muutamien muidenkin edestä. Nyt olisi aika levätä ja kerätä voimia, nauttia ja näyttää siitä mallia muillekin.

Noitahommissa olikin ollut melkoinen sotku selvitettäväksi. 12 ylevää periaatetta olivat kuoriutuneet monimutkaiseksi järjestelmäksi. Hänen omistakin juuristaan löytyi kolmea erilaista lajia, joiden kanssa oli monta rautaa tulessa. Lisäksi järjestelmät ja näiden arvoristiriidat olivat ilmeisiä. Ella-Sole tajusi, että kaikki tähän asti noidista kirjoitettu, mitä papisto oli inkvisitioista haalinut tiedokseen, oli struktuurissa. Mutta struktuureissakin oli perustavanlaatuisia eroja.

Naiset eivät kuuluneet kirkkoon, koska juutalaiset eivät sulattaneet naisenergioita oikein missään muodossa. Siihen oli mytologisia syitä paljonkin. Kävi myös ilmeiseksi, että jos kanniskeli mukanaan ristiriitoja, sai opetusta ainoastaan niistä, eikä johdonmukaisuutta tullut tulokseksi. Niinpä niistä olisi otettava selvä.

Ensin Ella-Sole kävi läpi lasten vaatekaapit. Kaapit täynnä vaatteita joita kumpikaan ei pitänyt. Kirpputorille lähti kaksi jätesäkillistä epäsopivaa ja tarpeetonta kampetta. Sitten hän siivosi kellari ja sieltä lähti toinen mokoma. Kon-Maria oli suositeltu mutta ilman sitäkin pärjäsi mainiosti. Mutta se keittiön kaappi kihisi. Se, jossa oli sekalaisia papereita, mytologiahahmotelmia ja kaikenlaista muuta.Se odotti kuin tikittävä aikapommi häntä ja siivousta.

Sitä ennen oli vielä kirjahylly. Vuosia huolella kerätystä varannosta hän vei lähes kaiken noituuteen liittyvän kirjallisuuden, suurimman osan dekkareista ja rikoksista kertovan kirjallisuuden kirjastoon ja nosteli rinkasta, kasseista sekä laatikoista isot läjät kirjaston tiskille, missä kirjastontädit siunailivat hetken, mitä niillä edes tekisivät. Eivät he ainakaan näistä maksaisi. Tehkää mitä lystäätte, Ella-Sole vastasi, Kunhan en näe näitä enää.

Eräs kansio oli helpoin. Siellä oli hänen vanhoja koulukuviaan, ala-aste -ikäisestä pitkätukkapirpanasta. Todella hellyttäviä kuvia, yhdennäköisyyttä omiinkin lapsiin löytyi. Lisäksi siellä oli aarre: vanhan työtoverin teksti Huoneeni 12 naista, joiden seuraan hän oli päässyt. Ella-Sole henkäisi ja aloitti lukemisen. Työtoveri kuvasi läheisiään ja sitä, miltä huoneessa näytti. Hän kuvasi, kuinka vuorovaikutti heidän kanssaan, vaikka osa olikin jo siirtynyt Rajan taakse. Tämä se oli, tällä tavalla hänenkin pitäisi käydä läpi juurensa ristiriidat, ja kuinka kukin heistä oli häntä opettanut. Voi että. Ja kuinka kauniisti Ella-Solestakin puhuttiin, kuinka hän oli päässyt tähän arvokkaaseen joukkoon:

"Sinä Ella-Sole olet oven suussa. Et ole käynyt taloksi. Katseellasi etsit jotakin. Se on suora ja tutkiva. Silmissäsi on hämmennystä, uteliaisuutta ja paljon kysymyksiä. Pitelet käsissäsi mukaasi saamaa lahjaa. Sormesi sen ympärillä ovat suojelevasti suljettuna, mutta niiden välistä loistaa. Olet pukeutunut löysään viittaan – paljon piilopaikkoja salaisuuksille. Valonkajo hehkuu läpi vaatteiden. Olet saanut seistä ovella jo pitkään. Sinä malttamaton, elämän haasteita rohkeasti lähestyvä, olet jaksanut odottaa – hyväksynyt odotuksen toivoen, että se kannattaisi. Mitä tulit kysymään? Haluatko näyttää jotakin? Raskaat kannettavasi voit jättää takapihalleni uudelleen tuunattavaksi.

Tiedätkö että pelkään? Pelkään, etten osaa koota tuomaasi palapeliä. Pelkään, että petyt yksinkertaisuuteeni ja tietämättömyyteeni. Pelkään, ettei minulla ole sinulle vastalahjaa. Lähtömääräykseni on voimassa. Aika voi loppua. Jotakin haluan sinulle kuitenkin antaa: turvapaikan silloin, kun sitä tarvitset. Tule tänne huoneeseeni sellaisena kuin olet. Viivy, kunnes sinulla on riittävästi voimia!"

Luettuaan tekstin läpi uudelleen ja uudelleen Ella-Solelta pääsi itku. Suru ja ikävä tulvivat jostain kauempaa, kuin aikojen ja aioneiden takaa. Hänen täytyisi itse koota palapeli, ottaa itse selvää, eikä hänellä ollut montaa turvapaikkaa ennen kuin tämä tehtävä olisi täytetty. Hän halusi olla omille lapsilleen turva ja siksi kaiken ristiriitaisuuden aika oli jäädä taakse. Ella-Sole pakkasi vasta hankitun noitarumpunsa huolella huiviin ja kassiin, soitti ystävälleen joka oli kauan ollut rumpua vailla. Facebook erilaisine ryhmineen meni kiinni, koska hän ei halunnut kuulua siihen piiriin enää. Oli aika sulkea vetoiset ikkunat, vaaralliset ovet ja puhdistaa naisten juuri. Takoa oma Sampo, että Louhet voisivat pitää omansa. Ihan sama, mitä se muille merkitsi.

Sattumalta Ella-Sole tapasi arkkitehdin samoihin aikoihin ja oivalsi, että nämä 12 huonetta olivat hänen kehossaan todellisia. Talo oli hänen kehonsa ja hänen oli voitava remontoida sekä sisustaa se uudestaan. Ei-toivotut taloksi asettuneet kuokkavieraat piti toivottaa asumaan uusiin paikkoihin. Niinpä siivous saattoi alkaa, sisältä ulos.

Tammuz ja sininen huilu

Heti eteisessä hän törmäsi mieheen, joka ei halunnut asettua taloksi, mutta joka etsi häneltä kiivaasti omaisuuttaan. Ella-Solella ei ollut aavistustakaan, mitä se oli ja miksi mies vainosi häntä. Eikä oikein sitäkään, miksi eteinen oli niin tupaten täynnä kaikkea tarpeetonta ja tarpeellista, mutta ei lainkaan mitään mikä olisi ollut omalla paikallaan.

Miehet Ella-Solen elämässä tuntuivat sulautuvan yhteen. Erilaisista lähtökohdista olevat miehet järjestäen, yksi toisensa jälkeen, lopettivat suhteensa häneen ihan samoilla sanoilla: lupasit enemmän kuin annoit, et ollut se joka sanoit olevasi. Hän mietti hetken mihin tarvittiin miestä tässä 12 naisen tarinassa ja ymmärsi, että naiset kilpailivat aina keskenään jostakin miehestä tai siitä, kuka olisi paras saalis jos mies olisi lähettyvillä. Naiset olivat tottuneet olemaan omaisuutta, joiden omaisuutta mies oli vuorostaan.

Isä oli opettanut kauan sitten, ettei ihmistä saanut omistaa. Isä näytti mallia ja paisteli silakkapihvejä tyytyväisenä, kun äidin rakastaja imuroi vieressä. Koska omistamiseen on totuttu, Ella-Solen ajatusta mieshaaremista tai valinnan vapaudesta ja monesta rakkaudesta liekeissä yhtä aikaa, pidettiin hiukan vinksahtaneina.

Onhan se ergonomista ja ekonomista että rakastaa vain yhtä, myönnettävä on. Mutta minkä sille mahtaa, jos on monta niitä, joiden kanssa viihtyy sylityksin? Varsinkin, jos miehet itse eivät viihdy sylissä pitkään ja panostavat uraansa, vaimoihinsa tai harrastuksiinsa niin, että ehtivät viivähtää vain hetken ennen kuin riensivät matkoihinsa?

Ella-Solen unissa kulki pilli-piipari, joka houkutteli häntä mukaansa. Sama pilli-piipari oli pukeutunut harmaaseen viittaan kuin viikatemies, oli kasvoton, muodoton ja katkera. Se sama mies kutsui häntä ja syytti petoksesta, halusi rahaa tai oman vapautensa. Yhdessä unessa yksisarvisena Ella-Sole pääsi katsomaan tilannetta korkealta vuoren rinteeltä. Siellä hänen sarvestaan alkoi hehkua valoa ja lopulta se valo tavoitti myös pillipiiparin. Valo iski kuin tulimyrsky kasvottomaan mieheen. Valo tanssi pimeän kanssa ja lopulta pimeä räjähti pois. Pillipiipari sai huilunsa ja pääsi autaammille lammaslaitumille, tai ainakin eroon Ella-Solesta.

Ella-Sole tiesi tämän olevan Juuri Se Mies joka oli istuttanut häneen puun, taimen. Taimi kasvoi, mutta koska se oli väärää totuutta, se puu piti myös kaataa. Se väärä totuus oli oikeampi kuin ne aiemmat totuudet, joita Ella-Soleen oli istutettu. Ajatuksen siemenet kasvoivat yllättävän nopeasti Kalevalan Suuriksi Tammiksi jotka pimensivät Tajunnan. Tämä pilli-piiparin istuttama totuus oli ajatussilta yli sen kaiken tuhon, joka vanhojen totuuksien polttamisesta seurasi. Mutta sekin oli tuhottava, kaskettava, ennen kuin ne oikeat totuudet alkaisivat itää. Ei riittänyt yksi kaski, vaan monta.

Pilli-piiparille oli tullut kirjoitettua usein, kun verso kasvoi kasvamistaan. Lopulta sekä miehen toiveesta että omasta turhautumisesta, Ella-Sole lopetti. Ei hän halunnut riippua jossakin, mikä olisi tuhoon tuomittu – eihän mies häntä halunnut. Eikä miestä joutanut häiritä viesteillä, jotka olivat kuitenkin enimmäkseen puhetta itselle, itsestään. Lopulta miehet eivät kuitenkaan ymmärtäneet naista, joka oli liikaa tyrkyllä – jotkut halusivat saalistaa.

Vettäkin oli niin paljon virrannut että pilli-piipari oli jo unohtunut, kunnes Ella-Sole löysi legendan Tammuzista, paimenesta joka menetti Inannalle sinisen huilunsa ja joutui Inannasta pantiksi Manalaan. Ella-Sole kauhistui. Tässäkin oli yhtymäkohtia moniin uniin. Ei auttanut muu kuin pyytää, että Manalan Herraksi hankkiutunut Jeesus menisi pantiksi Tammuzista. Näyssä Ella-Sole näki Jeesuksen menevän helmat lepattaen Manalaan ja aikakirjat pysähtyivät. Jokin oli taas Täytetty. Tammuz – saiko hän Inannansa, sitä ei tarina kerro.

Harmaat

Ystävä, joka oli kauniisti Ella-Solesta kirjoittanut, oli ennustanut pettymystä ja näin kävikin. Ella-Sole oli ollut hänen eteisessään, mutta tämä asusti hänen vieraskamarissaan, missä oli käsityötarvikkeiden kaapisto sikin sokin ja hujan hajan, täynnä lankakeriä ja puikkoja sekä paperia ja muita härpäkkeitä eri kirkkopyhiä ajatellen. Lopulta vanhus oli väsynyt siihen, että Ella-Sole paini näiden Vanhojen ja Vaikeiden asioiden kanssa. Hän oli jo iäkäs ja elämää nähnyt. Hänellä oli edelleen tuhat rautaa tulessa. Aluksi Ella-Solen vierailut olivat olleet toivottuja, mutta lopulta katse kertoi, että turvapaikkaa ei ollut. Ella-Solen siivet olivat ja