Nainen joka halusi uskoa valheeseen

By Johanna Salo

Soila on nuori opettaja, joka on juuri muuttanut uuteen kaupunkiin ja aloittanut uuden työn sairaalakoulussa. Oppilaat ovat haastavissa tilanteissa olevia lapsia ja nuoria, jotka suhtautuvat opetukseen hyvin vaihtelevasti, ja työssä riittääkin haasteita.
Lastenosaston komea lääkäri Jukka on onneksi hyvänä apuna ja tukena alusta asti, ja kaksikolla tuntuu synkkaavan hyvin. Voisiko siitä syntyä jotakin työtoveruutta syvempää? Sanansa asiaan saattaa olla sanottavana myös Soilan entisellä kihlatulla Rikulla, joka vannoo ja vakuuttaa jättäneensä petolliset tapansa ja oppineensa virheistään. Tulisiko miestä uskoa?

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jan 3, 2024
• ISBN: 9788727136677

Book preview

Nainen joka halusi uskoa valheeseen

Cover image: Midjourney

Copyright ©2014, 2023 Johanna Salo and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788727136677

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1. Opettajaksi sairaalakouluun

- Onneksi olkoon, ylihoitaja Elsi Roivaiseksi esittäytynyt nainen sanoi ja hymyili. - Sinut kuulemma valittiin tähän työhön useiden hakijoiden joukosta.

Soila hymyili takaisin.

- Kiitos. Hakijoita tosiaan oli monta. Minä taisin olla onnekas.

- Tai sitten vain erityisen hyvä hakija, Elsi Roivainen sanoi hyväntahtoisesti. - Tulehan, näytän sinulle seuraavaksi hiukan paikkoja.

- Missä luokkahuoneeni on? Soila kysyi innokkaasti.

- Säästetään tärkein viimeiseksi, Elsi myhäili. - Haluat ehkä jäädä itseksesi tutustumaan työtilaasi.

Soila seurasi ylihoitajaa. Hän ei edelleenkään ollut varma, oliko kyse onnekkaasta sattumasta vai olivatko hänen hakupaperinsa todella kirkkaasti päihittäneet kaikkien muiden hakupaperit, mutta joka tapauksessa hän oli iloinen ja innoissaan tästä mahdollisuudesta. Päätettyään muuttaa tähän kaupunkiin, uuteen ympäristöön, hän oli hakenut kolmea avoinna olevaa työpaikkaa, joista sairaalakoulun opettajan paikka oli ollut yksi. Kahdesta niistä oli tullut kutsu haastatteluun.

Soila ei ollut koskaan aiemmin opettanut sairaalakoulussa; oikeastaan hän ei ollut edes tullut ajatelleeksi, että sellainenkin vaihtoehto oli olemassa. Mutta heti, kun hän oli päässyt keskustelemaan opetustoimenjohtajan kanssa työstä sairaalakoulussa, hän oli äkkiä tajunnut: tämä olisi juuri se työ, jota hän halusi tehdä.

- Sairaalakoulun opettajan työ on varsin vaihtelevaa, Soilan mahdollinen tuleva esimies oli sanonut. - Siinä työssä jokainen päivä on erilainen.

- Kuulostaa hyvältä, Soila sanoi innokkaasti. Hän oli tehnyt opettajan työtä jo jonkin aikaa, ja hän tunsi hallitsevansa ammattinsa perusteet. Olisi mielenkiintoista päästä kehittämään taitojaan hiukan erilaisessa koulussa.

- Opettajan rooli on sairaalakoulussa hiukan erilainen kuin tavallisissa kouluissa, opetustoimenjohtaja oli jatkanut. - Oppilas pitää kohdata yksilönä, ja opettajan rooli on enemmän ohjaava ja tukeva kuin opettava. Koska sairaalakoulussa on kerrallaan vain vähän oppilaita, oppilaaseen saa yleensä hyvin kontaktia ja häneen muodostuu henkilökohtaisempi suhde kuin isossa luokassa.

Sekin sopi Soilalle. Hän oli aina pitänyt työstään, mutta joskus häntä väsytti ajatellakin suuria ryhmiä, joissa opettajan aika ei millään riittänyt jokaiselle oppilaalle.

Ilmeisesti Soilan innostus oli näkynyt päällepäin, sillä kaikista pätevistä hakijoista juuri hänet oli lopulta valittu. Niinpä hän nyt oli tässä, tutustumassa uuteen työpaikkaansa. Sairaalakoulu sijaitsi aivan sairaalan lastenosaston yhteydessä, ja osaston ylihoitaja oli tarjoutunut esittelemään Soilalle paikkoja. Hehän joka tapauksessa tekisivät jonkin verran yhteistyötä.

Soila oli pitänyt Elsi Roivaisesta heti. Tämä vaikutti määrätietoiselta, mutta samalla miellyttävältä, helposti lähestyttävältä ihmiseltä.

- Tämä sairaala on aikamoinen sokkelo, Elsi nauroi, kun he pujottelivat pitkin sairaalan käytäviä. - Ensikertalainen eksyy tänne helposti. Mutta eihän sinun tarvitsekaan oppia reitti kuin muutamaan paikkaan: kouluhuoneeseen, henkilökunnan taukotilaan ja kanttiiniin, ja sitten tietysti neuvotteluhuoneeseen. Siellä pidetään hoitoneuvottelut.

- Hoitoneuvottelut? Soila kysyi ja häpesi heti, että oli kysymyksellään tunnustanut tietämättömyytensä. Sairaalakoulun arki oli hänelle vielä aivan uutta, ja siinä olisi paljon opettelemista.

Ylihoitaja ei kuitenkaan näyttänyt lainkaan ihmettelevän hänen kysymystään tai suhtautunut Soilan tietämättömyyteen ylimielisesti.

- Hoitoneuvotteluihin osallistuvat potilaan hoidosta vastaavat lääkärit ja hoitajat, ja lapsipotilaiden kyseessä ollessa usein myös näiden vanhemmat. Ja sinä. Kaikki, jotka vastaavat lapsen hyvinvoinnista.

- Minä en kyllä tiedä hoitoalasta mitään, Soila sanoi hämillään. - Luulin, että…

- Sinä olet tietysti mukana opettamisen asiantuntijana ja vain siinä roolissa, Elsi keskeytti ystävällisesti. Opettajat käyvät hoitoneuvotteluissa ja muissa tapaamisissa, mutta pääsääntö on, että opettajat huolehtivat koulunkäynnistä ja hoitajat ja lääkärit muista asioista.

Soila nyökkäsi. He kulkivat juuri neuvotteluhuoneen ohi, ja Soila yritti painaa sen sijainnin tarkoin mieleensä.

- Tässä on henkilökunnan taukotila, Elsi sanoi ja työnsi yhden käytävän varrella olevista ovista auki. - Katsotaanpa, onko täällä tällä hetkellä ketään.

Soila astui sisään Elsin vanavedessä. Hän näki huoneen, jonka yhdellä seinustalla oli pieni keittonurkkaus: jääkaappi, mikroaaltouuni ja keittiönkaappeja. Toisella puolella huonetta oli vaaleanruskealla kankaalla päällystetty sohvaryhmä. Sohvalla istuskeli parhaillaan pari sairaanhoitajaa kahvimukit käsissään.

- Tässä on Soila, meidän uusi sairaalakoulunopettajamme, Elsi esitteli.

Soila tervehti hoitajia, ja nämä esittelivät hänelle itsensä.

- Tapaat tietysti vielä monia muitakin työtovereita, Elsi sanoi. - Useimmat ovat parhaillaan työn touhussa. Tulet tekemään aika paljon yhteistyötä ainakin lastenlääkäri Jukka Kalliomäen kanssa. Toivottavasti teillä on tilaisuus tavata vielä tänään.

Elsi ja Soila astuivat ulos taukohuoneesta.

- Kanttiiniin sinä varmaan löydät itsekin, Elsi tuumi. - Se on pohjakerroksessa, heti sisääntuloaulasta oikealle. Huomasit varmaan tullessasi?

- Huomasin kyllä, Soila sanoi.

- Jos haluat ostaa lounaslipukkeita henkilökuntahintaan, niitä myydään lastenosaston neuvonnassa.

Elsi astui ulos käytävän päässä olevasta lasiovesta ja kääntyi oikealle. Soila seurasi häntä.

- Tässä on sinun työtilasi, sairaalakoulun luokkahuone.

Soila astui sisälle huoneeseen. Hän katseli ympärilleen kiinnostuneena. Luokkahuone ei ollut kovin suuri: sellaiset luokat, joita Soila aiemmin oli opettanut, eivät olisi mahtuneet tänne opiskelemaan. Mutta sairaalakoulussahan opiskeltiinkin vain pienryhmissä tai jopa yksin. Oppilaiden pöydät ja tuolit oli aseteltu pieneksi ryhmäksi keskelle huonetta. Niiden takana oli hiukan isompi pöytä opettajaa varten, ja sen takana valkokangas ja liitutaulu.

- Sinun täytyy tietysti opettaessasi ottaa huomioon, että oppilaasi ovat sairaita, Elsi sanoi ja viittasi huoneen liitutaulusta katsottuna vastakkaiselle sivustalle. Siellä oli kaksi sairaalasänkyä. - Heillä voivat olla meneillään rankat syöpähoidot, esimerkiksi. Jos tuntuu, että jonkun oppilaan voimat eivät riitä, nämä sängyt ovat tässä siksi, että välillä voi levähtää.

Soila nyökkäsi. Hän oli kyllä ajatellut tuota kaikkea jo etukäteen. Sairaalakoulussa piti edetä sairaiden oppilaiden ehdoilla.

- Täällä näyttää viihtyisältä, hän sanoi sitten. - Melkein kuin olisi kotonaan.

Tila tosiaan oli hyvin kodinomainen. Lattialla oli värikäs matto, ja suurissa ikkunoissa roikkuivat heleänväriset verhot. Seinillä roikkui värikkäitä julisteita: joissakin niistä esiteltiin kirjaimia ja numeroita, joissakin eläimiä, kasveja tai tuttuja lastenkirjojen satuhahmoja.

- Se, että joutuu makaamaan pitkiä aikoja sairaalassa, ei aina ole lapselle helppoa, Elsi sanoi. - Tämä tila, niin kuin muutkin lastenosaston tilat, on yritetty suunnitella niin, että se olisi pikku potilaille piristävä ja antaisi näille virikkeitä.

- Sen huomaa, Soila vastasi ystävällisesti. - Täällä on varmasti mukava opiskella.

Soilan katse kiinnittyi ikkunaseinää vastapäätä sijoitettuun kirjahyllyyn. Sen ylähyllyt olivat täynnä kirjoja, alahyllyillä näytti olevan myös pelejä ja askartelutarvikkeita. Soila astui lähemmäs tarkastellakseen kirjoja ja muita tarvikkeita.

- Ne ovat edeltäjäsi hankkimia, Elsi sanoi. - Katso, onko siinä kaikki, mitä tarvitset. Sairaalakoulun määrärahat taitaa ikävä kyllä olla tältä vuodelta jo käytetty melkein loppuun. Mutta eiköhän joitakin kymppejä vielä liikene, jos jotain aivan välttämätöntä puuttuu. Tee vain hankintaehdotus ja anna se osaston sihteerille.

- Miksi hän lähti? Elsi kysyi. Hänen katseensa kiersi parhaillaan mappeja, joiden selkämyksiin joku oli kirjoittanut tussilla otsikot: Laskutehtäviä, LUKI-kansio, Kokeita.

- Kuka? Elsi ei ymmärtänyt.

- Edeltäjäni, Soila vastasi. - Eikö hän viihtynyt täällä?

- Viihtyi toki! Elsi huudahti. - Hän työskenteli täällä melkein kymmenen vuotta, ja oli hyvin tyytyväinen työhönsä. Mekin pidimme hänestä kyllä. Mutta sitten hän tapasi jonkun miehen, ilmeisesti netissä.

- Ahaa, Soila sanoi.

- Mies oli kotoisin toiselta paikkakunnalta, kahdensadan kilometrin päästä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että lopulta Mari haki uutta työpaikkaa siltä paikkakunnalta ja muutti miehen perässä. Niinkin käy joskus.

Soila oli tyytyväinen, että oli kääntynyt selin Elsiin eikä Elsi voinut nähdä hänen ilmettään. Niinkin käy joskus. Niin, ja joskus kävi myös aivan päinvastoin. Soilan edeltäjä oli jättänyt tämän työpaikan, koska halusi muuttaa toiselle paikkakunnalle miehen luo. Se tuntui melkein kohtalon ivalta.

- Minun täytyy tutkia näitä tarkemmin, Soila sanoi. Hän oli ottanut yhden kansion hyllystä ja kääntynyt taas Elsiin päin. Jos hän äsken oli ollut tunnekuohun vallassa, se ei enää näkynyt hänen kasvoiltaan.

- Totta kai, Elsi huolehti. - Jätänkin sinut nyt rauhassa tutustumaan uuteen työtilaasi ja kaikkiin materiaaleihin. Minua jo odotetaan palaverissa.

Soila istahti opettajan pöydän ääreen ja avasi kansion. Siihen oli koottu opetussuunnitelmia viime lukuvuodelta, arvioita oppilaiden edistymisestä ja tietoja oppilaiden tilanteesta: millä luokalla he parhaillaan opiskelisivat normaalissa koulussa ja olivatko he pysyneet omanikäistensä kanssa opiskelussa samalla tasolla vai olivatko sairautensa takia jääneet jälkeen. Soila kiitti mielessään edeltäjäänsä. Oli paljon helpompi aloittaa työt, kun toinen oli jättänyt seuraajalleen näin kattavan tietopaketin.

Soila työnsi kansion takaisin hyllyyn ja otti toisen kansion, sitten taas seuraavan. Hän selaili kansioita: osa niiden sisältämästä opetusmateriaalista oli Soilalle tuttua jo hänen edellisestä työpaikastaan, osa taas oli hänelle ennestään tuntematonta. Ennestään tuntemattomat, kiinnostavilta vaikuttavat kansiot Soila työnsi kassiinsa. Hän veisi ne kotiin ja katsoisi niitä tarkemmin vielä illalla. Soila tunsi kuitenkin olevansa tyytyväinen näkemäänsä. Kaikki vaikutti olevan hyvässä järjestyksessä, ja opetusmateriaalia tuntui olevan riittävästi eri-ikäisten ja eri tasolla olevien oppilaiden tarpeisiin. Soilalle ei ainakaan heti tullut mieleen mitään, mitä välttämättä pitäisi tilata lisää.

- En kai häiritse?

Soila käännähti katsomaan, kuka oli puhunut. Ovella seisoi valkoiseen lääkärintakkiin pukeutunut mies. Hän oli pitkä ja solakka, ja hänellä oli miehekkäät kasvonpiirteet, siniset silmät ja ruska tukka. Mies hymyili Soilalle ystävällisesti.

- Et ollenkaan, Soila sanoi ja hymyili takaisin. Hän työnsi viimeksi selailemansa kansion takaisin hyllylle. - Minä vain tutustun tähän luokkaan ja kaikkeen, mitä täältä hyllystä löytyy. Olen sairaalakoulun uusi opettaja, Soila.

- Tiedän, mies sanoi. Hän tuli lähemmäs ja ojensi Soilalle kätensä. Miehen kädenpuristus oli luja. - Kuulin, että olet täällä ja halusin tulla esittäytymään. Minä olen