Flac 4

By Teuvo Virén

Kaikki tietävät, mitä tapahtui kauan sitten kaukaisessa galaksissa. Harva kuitenkin tietää, mitä vielä kauempana tapahtui, lähempä-nä nykyaikaa.

Mikä on pahempaa kuin oderiaanit ja callazeit Heidän yhdisty-misensä. Ei liittolaisina vaan kirjaimellisesti. Alkuroduista geenila-boratoriossa kehitetyt calriaanit tappoivat luojansa ja asuttavat tu-hoon tuomittua asteroidia ilman keinoa päästä asuttavalle planee-talle. Yllättäen kohdatut flacellaanien kulttuurinsäilytysalukset tar-joavat mahdollisuuden pelastua, eikä sitä aiota hukata.

Caialilta paennut TAmacaD palautti miehensä eloon tekoälynä. TAmacaD ja TThelezC saavat tietää muinaisten hallussa olevaan galaksiin matkalla olevasta Varcoysta ja päättävät pelastaa sen staasatun miehistön. Ikävä kyllä heidän aluksellaan oli ylimääräi-nen matkustaja. Vielä pahempaa oli, ettei heidän kohteessaan ol-lut vain flacellaaneja.

Baia, Jikkai ja Galval päättävät ratkaista Surujen aurinkokunnan arvoituksen. Pian he kuitenkin ymmärtävät, ettei tuhansia vuosia ratkotun mysteerin selvittäminen ollut aivan niin helppoa kuin he olivat kuvitelleet.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Dec 15, 2017
• ISBN: 9789515688965

Teuvo Virén

..................................................

Book preview

Esipuhe

Haluaisin kuvitella oppineeni tuottamaan luettavaa ja kiinnostavaa tekstiä kolmen harjoituskirjani jälkeen. Onnekseni henkinen tasapainoni ei ole sentään niin pahasti vinksallaan, että todella uskoisin moiseen kehitykseen.

Teoriassa sanataiteeni on edistynyt. Ensimmäinen teokseni Trah-Al-De-Buan, joka löytyy keskimmäisenä tarinana kirjassa Flac 2, on huonoin raapustukseni. Kolmas ja neljäs opus osoittavat omasta mielestäni jonkinlaista kirjallisen esityksenparanemista siihen verrattuna. Niissä olen myös pystynyt käyttämään enemmän mielikuvitustani toisin kuin sarjan ensimmäisessä osassa, joka oli jälkikäteen kirjoitettu historia myöhemmille tapahtumille.

Jätin tahallani muutaman langanpään irralleen tässä ja aiemmissa horinoissani voidakseni palata niihin mikäli haluaisin joskus tulevaisuudessakin pilata muiden iltoja hengentuotteillani. Viimeistään tämän tekeleen raapustettuani tajusin voivani kutoa kokovartalokaljusta kärsivälle lampaalle talvihaalarin jälkeeni jääneillä juonenpätkillä. Toisin sanoen olin joko huolimaton tai ahne. Luultavasti jälkimmäinen, vaikka totuus taitaa silti olla kaikki kohtuuden rajat korkealta ylittävä tyhmyys.

Jos joku miettii, miten sonta, kakka, paska ja uloste eroavat toisistaan, niin vastaus saattaa olla numero sanan Flac perässä. Toisaalta joku muukin kuin minä saattaa lukea kaikki kirjani, enkä tiedä, pitäisikö minun olla ylpeä itsestäni vai sääliä kammottavan urakan ottanutta ja todennäköisesti henkistä apua lähitulevaisuudessa kipeästi kaipaavaa henkilöä.

Sanoin toisessa kappaleessa parantaneeni tekeleitäni. En tarkoittanut sisällön muuttumista kehuttavampaan suuntaan, vaan että minun ei enää tarvitse korjailla sitä niin useasti kuin aiemmissa viritelmissäni saadakseni aikaan epäuskoisia kulmakarvojen värähdyksiä ja vatsanväänteitä lukijoilleni.

Teuvo Virén

25.10.2017

Sisällysluettelo

FLAC 4: CALRIAANIT

Luku 1

Luku 2

Luku 3

Luku 4

Luku 5

Luku 6

Luku 7

Luku 8

Luku 9

Luku 10

Luku 11

Luku 12

Luku 13

Luku 14

Luku 15

Luku 16

Luku 17

Luku 18

Luku 19

Luku 20

Luku 21

Luku 22

Luku 23

Luku 24

Luku 25

Luku 26

FLAC 4: VARCOY

Luku 1

Luku 2

Luku 3

Luku 4

Luku 5

Luku 6

Luku 7

Luku 8

Luku 9

Luku 10

Luku 11

Luku 12

Luku 13

Luku 14

Luku 15

Luku 16

Luku 17

Luku 18

Luku 19

Luku 20

Luku 21

Luku 22

Luku 23

Luku 24

Luku 25

Luku 26

Luku 27

Luku 28

FLAC 4: Surujen aurinkokunta

Luku 1

Luku 2

Luku 3

Luku 4

Luku 5

Luku 6

Luku 7

Luku 8

Luku 9

Luku 10

Luku 11

Luku 12

Luku 13

Luku 14

Luku 15

Luku 16

Luku 17

Luku 18

Luku 19

Luku 20

Luku 21

Luku 22

FLAC 4

CALRIAANIT

Calriaanit (Kätköläinen = K, Suuri puoli = S):

Calriaanit, oderiaanien ja cal'lazeiden geeneistä koottu rotu

Gargan Caarous, toinen pääkokeista, S

Gred Caarous, eversti, S

Cioz Hakkal, johtaja, S

Gorthala Wyndrek, ensimmäinen calriaani

Joska Pervel, havaitsija, K

Khandor, asteroidi

Komude Aarda, apulaiskomentaja, S

Kätköläiset, salainen ryhmittymä

Melia Uura, vuorovastaava, K

Mezar Volp, Cioz Hakkalin neuvonantaja, S

Raae Erssa, strategi, S

Rhaka Mecalan, Kätköläisten johtaja, K

Suuri puoli, Kätköläisten nimitys Khandorin loppuosalle

Wej Bazzal, alus, K

Weynp Wahii, strategi, K

Flacellaanit:

Bam U'de, Cezzr Van kapteeni

Carar, raskas risteilijä

Cezzr Va, raskas risteilijä

Dazor, lentotukialus

G’hu Griakar, Valittujen neuvoston apulaispäällikkö

Hara Vander, Oireen kapteeni

Huk Crannak, Refian strategi

Ig Pradaze, Refian apulaiskapteeni

Jibb Bahgij, Cararin kapteeni

Jizai Benel, Valittujen neuvoston päällikkö

Karab Tgur, Refian kapteeni

Miil Gregbe, Refian lääkäri

Oiree, taistelualus

Refia, raskas risteilijä

Rhefan Olx, salaisen poliisin päällikkö

Tder Wakel, Oirdien poliisipäällikkö

Therik Rhiklek, salaisen poliisin apulaispäällikkö

Muuta:

Buitan, cal'lazeiden oikeudenmukaisuuden Jumalatar

Cantria, oderiaanien ja cal'lazeiden yhteislaivaston risteilijä

Gradri Lel-Vee, oderiaanien ja cal'lazeiden yhteisneuvoston puheenjohtaja

Gryghwirn, oderiaanien ja cal'lazeiden hallintoplaneetta

Jorpel Loro, Cantrian kapteeni, oderiaani

Hegstos, cal'lazeiden sodan Jumala

Kraiwa, oderiaanien Jumala

Kvintografi, rikostutkijoiden apuväline

Mazrim Khaal, Cantrialla olleiden cal'lazeiden johtaja

Oirdie, kaupunki Flacilla

Tqaa, cal'lazeiden hedelmällisyyden Jumalatar

Zplat, lintu Flacilla

1

Kaksi paksun pölykerroksen alla olevaa vihreää valokytkintä loisti yhä himmeää valoaan vuosisatoja sitten kallioon louhitussa, kauan sitten unohdetussa ja kaikista kartoista puuttuvassa huoneessa. Muutaman sekunnin ajan tulija tarkasteli vain tuntia aiemmin murretun oven luota edessään näkyvää, lähelle takaseinää sijoitettua ja ilmiselvästi kiireessä kyhättyä staasikammiota. Mies pani tyytyväisenä merkille punaisen toimintahäiriöstä ilmoittavan kolmionmuotoisen valon puuttumisen.

Oderiaanien ja cal'lazeiden elämänsäilytystekniikka ei koskaan ollut edistynyt kovin pitkälle, vaikka he olivatkin saavuttaneet tason, jolla kykenivät ainakin jossain määrin hidastamaan ikääntymistä. Teknologia olisi kenties edistynyt käyttökelpoisemmalle tasolle, mikäli balvakien ja näiden liittolaisten hyökkäys olisi kyetty torjumaan. Nykyisissä olosuhteissa staasikammioiden kehittäminen sijoittui jonnekin hyvin pitkän kiireellisyyslistan jatko-osan häntäpäähän.

– Ilmoita, kun hän on tajuissaan, aivastustaan pidättelevä calriaanien johtaja antoi käskyn mukanaan tulleelle, käytävässä odottaneelle sotilaalle. Staasikammion valokytkimien yhtäaikainen painallus hetkeä aiemmin oli käynnistänyt laitteen herätysautomatiikan. Sikäli kuin Cioz Hakkal muisti oikein, kestäisi ainakin kuusi tuntia, ennen kuin hän kuulisi, oliko herätys onnistunut vai ei. Hakkal ei tiennyt, kumpaa toivoisi. Jos sammiossa olija olisi Jorpel Loro, niin kuin hän oletti, tämän herääminen toisi hänelle tervetullutta vaihtelua ainaisten riitojen sovittelun ja rangaistusten määräämisen lisäksi. Totta tietysti oli sekin, että kuolleena tästä ei olisi vaivaa. Toisaalta hänellä tulisi jo olemaan yksi muinaisjäänne kuulusteltavana, eikä toinen samanlainen lisäisi hänen taakkaansa kohtuuttomasti.

Kummallakaan kammioissa olevista tuskin olisi mitään käyttökelpoista tietoa hallussaan. Odotettavissa olisi siis muutama rattoisa kuulustelutuokio ja nautittavat teloitukset. Viimeisen ajanvietteen tapahtumisajankohta riippuisi täysin siitä, milloin hän kyllästyisi kaksikkoon.

Hakkal vilkaisi vasemmalle puolelleen. Muutaman metrin päässä seisova toinen sotilas tuijotti ilmeettömänä viereisen, pari päivää aiemmin aukaistun huoneen oviaukosta sisään ja tarkkaili siellä olevaa Khaalin sammiota. Cal'lazai oli melko suurella todennäköisyydellä tunnistettu etupaneelin lävitse otetusta kuvasta ja ikääntymismuutoksia ennakoivan ohjelmiston avulla. Ilman kudosnäytteitä tehty henkilöllisyyden varmistus ei ollut täysin pätevä, mutta vanhojen tallenteiden mukaan sekä Mazrim Khaal että Jorpel Loro olivat kadonneet jäljettömiin Khandorin hallinnasta käytyjen taisteluiden loppuvaiheessa.

Calriaanien johtaja ei vaivautunut selittämään ajatuksiaan alaisilleen. Marssittuaan parinkymmenen metrin pituisen käytävän päähän hän ojensi kätensä ja tarttui siellä olevien lattiaan pultattujen tikkaiden kaiteeseen. Joku oli näköjään korvannut vanhat, ties mistä saadusta puusta tehdyt natisevat portaat hänen edellisen käyntinsä jälkeen metallisilla. Hakkal virnisti hyväksyvästi. Hänen ei enää tarvinnut miettiä, kestäisivätkö huojuvat rappuset vai eivät.

– Herätätkö heidät molemmat?

Cioz Hakkal vilkaisi syrjäsilmällä vieressä kävelevää neuvonantajaansa. Kysymys oli esitetty neutraalilla äänensävyllä. Se ei kuitenkaan estänyt kookasta miestä pohtimasta toisen vaikuttimia. Mezar Volp oli toinen hänen lähimmistä apulaisistaan, ja samalla yksi niistä, jotka todennäköisimmin pettäisivät johtajansa.

– Se on aikomukseni. Pääsen kuulustelemaan heitä erikseen ja varmistamaan kummankin kertomuksen toiselta.

– Sinähän tiedät, ettei heillä luultavasti ole mitään tärkeitä tietoja? Todennäköisimmin tulet vain haaskaamaan aikaasi esiisiemme kanssa.

Cioz Hakkal kohautti olkapäitään. Nainen oli varmasti oikeassa, mutta tuskin haittaisi kysellä muinaisjäänteiltä hieman. Jos ei muuta, niin ainakin hän voisi täydentää kuulusteltavien avulla historian tuntemustaan. Sitä paitsi varsinainen huvi odottaisi vasta myöhemmin.

– Joko keksit sopivan kuolintavan Mazrim Khaalille?

– En. Yritin valita kehonsisäisen monipistetaoolihappoannoksen ja malmimurskaimen välillä, mutta kumpikaan ei tunnu oikealta. Liian tavanomaista. Ei mitään hienostuneisuutta.

Hakkalin valitus sai tämän neuvonantajan hymyilemään itsekseen. Ciozia ei tunnettu minään kekseliäänä kiduttajana. Melko varmasti tämä pyytäisi taas jossain vaiheessa apua neuvonantajaltaan tai joltain muulta, todennäköisesti apulaiskomentaja Komude Aardalta.

Kaksikon kävellessä Mezar Volp pohti Aardan aiheuttamaa ongelmaa. Neuvonantaja tiesi apulaiskomentajan olevan hänestä kiinnostunut, mutta tunne ei ollut molemminpuolinen. Sitä Volp ei kuitenkaan voinut tälle sanoa. Jotkut naiset olivat julkisesti ilmaisseet inhonsa tämän lähentelyjä kohtaan, ja ainakin osa heistä oli kadonnut muutamien päivien kuluessa. Volp ei kuvitellut Hakkalin voivan suojella häntä lähimmän apulaisensa herkästi syttyvältä raivolta. Mezar tiesi, että hänen ainut keinonsa turvata oma tulevaisuutensa oli järjestää Aarda hengiltä. Kerralla. Pian. Epäonnistuminen tarkoittaisi hänen omaa kuolemaansa, ellei hänen onnistuisi lavastaa murhayritystä jonkun muun syyksi.

Komude Aarda oli ongelma isolla o:lla, eikä ainoastaan Volpille itselleen, vaan myös Cioz Hakkalille ja kaikille muillekin, joiden tämä kuvitteli olevan tiellään kohti valtaa. Teoriassa oli mahdollista, että Aarda vaihtaisi kaikessa hiljaisuudessa nykyisen haaveilujensa kohteen johonkin toiseen naiseen, mutta Volp epäili, ettei olisi näkemässä sitä.

– Haluatko itse puhua Khaalin ja Loron kanssa?

Hakkalin yllättävä kysymys hätkähdytti pulmansa kanssa painiskelevaa naista ja sai tämän miltei sekoamaan askeleissaan. Tähän asti johtaja oli huolehtinut kaikista itseään kiinnostavista kuulusteluista ja kidutuksista ja keksinyt tai ominut muiden kehittämiä teloitustapoja omaan käyttöönsä.

– Tunnet historiamme paremmin kuin minä, Hakkal selitti naisen reaktion nähtyään.

– Sinullakin lienee mielessäsi asioita ajalta ennen yhdistymistä, joihin haluaisit vastauksia.

Neuvonantajan kasvoille kohosi, pitkästä aikaa, aito hymy. Ciozin tarjous todellakin antaisi hänelle mahdollisuuden tyydyttää uteliaisuuttaan. Virallisessa historiankirjoituksessa oli avaruusaluksen kokoisia aukkoja, eikä niihin liittyviä kysymyksiä kannustettu esittämään. Totta kai monet olivat tiedustelleet puuttuvista kohdista. Jotkut kerran, toiset kahdesti ja muutamat niin monesti, että heidät oli taivuteltu sulkemaan suunsa. Kaikkein kovapäisimmät utelikot oli jouduttu hiljentämään lopullisesti. Volp oli täysin varma siitä, etteivät heidän löytämänsä alkurotujen edustajat muistaisi kaikkea, mistä hän haluaisi saada lisää tietoa, mutta luultavasti ainakin muutama hänen mieltään kutkuttava asia selviäisi.

Liialliseen asioiden tonkimiseen ei calriaanien parissa usutettu. Joissain tapauksissa käytäntö oli hyvä, joissain huono. Täyteen tungetuissa koululuokissakin, joissa neuvonantajan mielestä olisi pitänyt sinkoilla kysymyksiä opetettavasta aineesta, oli hiljaista kuin haudassa kaikkien yrittäessä olla huomaamattomia. Yksikin äännähdys aiheutti tavallisesti kivuliaan rangaistuksen kaikkien muiden oppilaiden nähden.

Jos koulutusvuorossa oleva upseeri ei maininnut jostain asiasta, se jäi ainakin silloin, ja yleensä ainiaaksi, opettamatta. Jokainen sukupolvi unohti joukoittain edeltäjiensä tietoja. Eipä ihme, että teknologinen kehitys oli jo ajat sitten kääntynyt takaisin päin ja monet laitteet vetelivät viimeisiään, Volp tuhahti mielessään ja pyöritti hiljaa päätään. Osa koneista oli lopettanut toimintansa jo vuosia sitten, eivätkä nykyiset huoltomiehet ja -naiset kyenneet korjaamaan niitä. Jossain vaiheessa tärkeimmätkin laitteet elossapitojärjestelmät mukaan lukien hyytyisivät, eikä tarvittu kovinkaan suurta määrää järkeä päätellä, mitä sen jälkeen tapahtuisi.

Ikävä kyllä, nainen huokaisi, kukaan ei tuntunut välittävän vääjäämättä lähestyvästä tuhosta. Kaikille tuntui olevan tärkeämpää juonitella muita vastaan kuin huolehtia tulevaisuudesta vähänkään pidemmällä tähtäimellä. Kenties viimeisenä teloitettu cal'lazei oli ollut oikeassa huutaessaan ennustuksensa ja kirouksensa juuri ennen tuomionsa täytäntöönpanoa. Ehkä calriaaneissa todellakin yhdistyivät molempien perusrotujen huonot puolet. Kuolema avaruudessa oman typeryytensä uhrina saattoi olla hybridilajin hyvin ansaittu kohtalo.

2

Kaksikon erottua Cioz Hakkalin huoneen ovella tämän neuvonantaja jatkoi matkaansa omaa kortteeriaan kohti. Mezar oli yrittänyt sisustaa sitä, mutta hän ei vielä ollut keksinyt, miten siitä saisi kauniin. Jos hänellä olisi ollut edes murto-osa niistä tavaroista tai kasveista, joiden kuvia hän oli löytänyt keskustietokoneen muistista, hän olisi voinut tehdä jotain. Tikarit, miekat, hajottimet ja muut aseet eivät vastanneet naisen käsitystä karua kallioluolaa pehmentävistä esineistä. Hajonneet romut ja muut lähinnä jätteiksi luokiteltavat esineet eivät myöskään täyttäneet hänen vaatimuksiaan koristeista.

Volpin käyttämän yksityishuoneen kaltaisia lukaaleja oli vain sotilasarvoltaan korkeimpien henkilöiden käytettävissä. Muut nukkuivat erikokoisissa yhteistiloissa, joiden väkimäärä riippui heidän asemastaan. Pahimmillaan monessa vuorossa toimivissa makuusaleissa saattoi olla viitisensataakin käyttäjää yhtä aikaa.

Khandorin käytäviä ei niiden rakentamisvaiheessa oltu vaivauduttu päällystämään. Vuosisatojen kuluessa niitä pitkin kävelleet jalat olivat kuitenkin kuluttaneet pahimmat möykyt lattioista, ja tällä hetkellä ne olivat varsin tasaisia tavallisen väestön alueilla. Korkeamman upseeriston tunnelit olivat huomattavasti muhkuraisempia, eikä Volp ollut ainoa, joka oli satuttanut jalkansa johonkin väärässä paikassa sinnikkäästi jököttävään möykkyyn.

Mezar Volp vilkaisi hyttinsä ovelle saavuttuaan ympärilleen. Heikko valaistus pehmensi karua käytävää, mutta ainoastaan täydellinen pimeys olisi saanut sen näyttämään joltain muulta kuin mitä se oikeasti oli. Asteroidi oli täynnä samanlaisia kuiluja ja käytäviä. Kolmisensataa kilometriä läpimitaltaan oleva taivaankappale oli käytännössä louhittu ontoksi. Asutuksen alkuvaiheen aikana tapahtunut malminmetsästys oli määritellyt ensimmäisten käytävien louhintasuunnat. Myöhemmistä korjailuista huolimatta ne kiemurtelivat sinne tänne, päinvastoin kuin uudemmat, tikkusuorat luolat.

Suljettuaan huoneensa oven takanaan nainen heitti kaipaavan katseen häntä ilmiselvästi odottavaan vuoteeseen. Mezar vastusti kiusausta, riisui ainoat käytettävissään olevat kenkänsä ja viskasi ne nurkkaan. Kulahtaneet ja sieltä täältä repsottavat ronttoset lensivät heikon painovoiman takia miltei vaakasuorassa määränpäänsä viereen. Neuvonantaja hymähti. Hänen heittotaitonsa ei näköjään ottanut parantuakseen päivittäisen harjoittelunkaan avulla.

Volpin ateria koostui, niin kuin miltei aina, jostain Khandorin ruoka-altaissa kasvatetusta levästä tai bakteerimassasta. Tasapaksuiseksi harmaanruskeaksi tahnaksi tehdyn tuotteen ulkonäön perusteella siihen käytettyjä raaka-aineita ei voinut päätellä, eikä sörsselin maku houkutellut pitämään sitä suussa nielaisuun menevää aikaa kauemmin.

Kerran vuodessa, Cioz Hakkalin virkaanastujaispäivänä, ylempi päällystö sai eteensä Cantrian varastoista vuosisatoja sitten pelastettuja ruokia. Iästään huolimatta ne maistuivat paljon paremmalle kuin tuoremuona, mitä Volp ei ihmetellyt käytyään muutaman kerran työnsä takia katsomassa vuosikymmeniä perusteellista puhdistusta kaivanneita, karmealle löyhkääviä ja ylitursuavia leväaltaita.

Neuvonantaja värähti pakotettuaan viimeisen lusikallisen ruokaa alas kurkustaan. Kaksi lasillista jäänkeräimistä sulatettua vettä ei riittänyt viemään yököttävää makua pois hänen suustaan, eikä nainen ollut sitä odottanutkaan. Kolmatta vesiannosta hän joi säästellen. Neljättä hän ei enää voisi juoda, ellei haluaisi olla myöhemmin illalla janoinen. Vuorokauden kiintiöity vesimäärä oli riittävä, mutta tuhlattavaksi asti sitä ei ollut.

Siinä oli taas yksi esimerkki tekniikan hitaasta pettämisestä, Volp kirosi itsekseen. Vielä parikymmentä vuotta aiemmin jäänkeruulaitteisto oli toiminut paljon tehokkaammin, ja vesivastaava oli voinut käyttää koneistoa vain osateholla ja silti saanut kaikille Khandorin asukkaille riittävästi juotavaa. Nykyisin keräimen koko kapasiteetti oli käytössä, ja oli vain ajan kysymys, milloin kyseinen rakkine leviäisi lopullisesti.

Sopivan ruokalepoasennon löytäminen tuntui olevan mahdotonta. Usean minuutin pyöriskelyn jälkeen Mezar tyytyi kohtaloonsa. Vasenta puolta selkää kalvoi muhkura, mutta yhtään enempää oikeallekaan hän ei voinut siirtyä putoamatta lattialle. Illalla hän kääntäisi patjan ympäri, Volp vannoi, sulki silmänsä ja yritti nukkua. Nainen muisti vielä, miten ilahtunut hän oli parikymmentä vuotta sitten ollut saadessaan uuden, kehon mukaan säätyvän nukkuma-alustan. Harhaluulo toimintakuntoisesta laitteesta oli kadonnut heti hänen kokeiltuaan sitä, mutta se oli silti ollut suuri edistys hänen aiemmin käyttämäänsä, lähinnä rei'istä ja kivikovista pahkuroista koostuneeseen hirvitykseen verrattuna.

Uusista patjoista ei edes kannattanut uneksia. Sikäli kun nainen muisti oikein, viimeinen sellainen oli valmistunut vajaa neljäkymmentä vuotta sitten, ja se, samoin kuin koko erä, oli heidän johtajansa käytössä. Volp oli samaan aikaan sekä kateellinen Hakkalille että onnellinen siitä, että hänellä edes oli jokin pehmuste. Alempi miehistö ja ylijäämäkansalaiset, niin kuin virattomia yleisesti, joskin vastoin ohjeistusta nimitettiin, joutuivat nukkuessaan tyytymään yllään oleviin vaatteisiin ja kivestä veistettyihin sängyn korvikkeisiin tai lattioihin.

Ilmeisesti hänen ruokaleponsa oli venynyt erinäisen tunnin liian pitkäksi, Volp kirosi mielessään aukaistuaan silmänsä. Nousuyritys vuoteelta todensi asian. Selkä oli taas jumissa, eikä sen kuntoon saattamiseen riittäisi parin minuutin jumppa.

Pitkän taistelun jälkeen Volp onnistui pääsemään seisaalleen. Hitaasti hän taivutteli itseään eri suuntiin hahmottaakseen liikuntakykynsä. Tuskistaan huolimatta nainen oli tyytyväinen. Ainakaan hänen ei tarvinnut kutsua paikalle Khandorin päällystön lääkäriä. Ensimmäisen kerran hän oli ottanut hermostuneen miehen käsittelyn huonon päivän työnä, mutta toisen samanlaisen kidutuksen jälkeen Volp oli luvannut itselleen, ettei kutsuisi tätä enää kuin viimeisessä hädässä.

Vannomaan nainen ei voinut mennä, mutta hänen päässään oli useammin kuin kerran käynyt ajatus mokoman puoskarin kyseenalaisen pätevyyden koostuvan sairaiden näkemisestä. Khandorin tietokannoista asiaa ei kannattanut yrittää tarkistaa. Hajonneiden muistien takia asteroidin jäljellä olevat, vielä toimivat tietoinyksiköt oli jo ajat sitten tyhjennetty kaikesta ylimääräisestä informaatiosta erilaisten pakollisten järjestelmien vaatiman tiedon hyväksi. Jossain vaiheessa, luultavasti melko pian, jouduttaisiin laitteistojen jatkuvan leviämisen takia pohtimaan vähäarvoisimpien systeemien ottamista pois käytöstä.

Voimistellessaan Mezar Volp pohti calriaanien muita ongelmia, joita olivat tiedon jatkuva häviäminen, koulutuksen tason romahtaminen, väestön liiallisuus käytettävissä olevaan tilaan nähden ja tarjottavien elintarvikkeiden laadun huonontuminen sekä viljelmien tuottaman ruuan määrän jatkuva vähentyminen.

Lisääntymisen rajoittaminen oli yksi niistä asioista, jotka Volp itse olisi korkeimpana johtajana tehnyt. Yksinkertaisesti sanottuna Khandor oli tupaten täynnä, ja liikaväestö pakotti käyttämään sen elossapitojärjestelmiä niiden kestokyvyn rajoilla. Yhdenkin kriittisen järjestelmän lopullinen hyytyminen aiheuttaisi melkoisen väestöharvennuksen. Olisi aivan tuurista kiinni, milloin ja mikä sektori muuttuisi asumiskelvottomaksi. Sieltä paenneet tulvisivat lähimpiin tiloihin, joiden asukkaat tietysti kokisivat alueelleen tulvehtivat kutsumattomat vieraat uhaksi itselleen. Siitä ei olisi pitkä matka aseellisiin yhteenottoihin ja koko asteroidin kattaviin sektoriliittoihin ja sisällissotaan.

Virallisen historiankirjoituksen mukaan sekä oderiaanien että cal'lazeiden keskuudessa oli ollut vastaavia, poikkeuksetta massiiviseen verenvuodatukseen päättyneitä tilanteita. Mezarista sama voisi tapahtua Khandorillakin. Hän ei myöskään epäillyt, etteivätkö jotkut yrittäisi tarpeen tullen sulkea osastojen välisiä laipioita estääkseen hädässä olevia naapureitaan tulemasta omille alueilleen.

Aseita sektoreiden väliseen sotaan ainakin riitti. Lähes jokaisella kansalaisella oli vähintään yksi ase aina mukanaan. Vaistomaisesti Volp tunnusteli reiteensä kiinnitetystä kotelosta pilkistävää käsiaseen kahvaa. Toinen samanlainen hänellä oli nilkkaansa kiinnitettynä, kolmas niskakotelossa ja neljäs kainalossa. Ehkä hänen ei pitäisi moralisoida muiden aseenkantointoa, neuvonantaja virnisti itsekseen.

Volp oli joskus kokeillut aseistamattomana liikkumista mutta todennut sen liian vaaralliseksi. Jotkut näkivät jokaisen avuttomalta vaikuttavan sopivana ryöstökohteena. Khandorin virkavallasta ei juuri ollut apua hätätilanteissa. Yleensä sen jäsenillä oli ensitöikseen tapana varmistaa oma turvallisuutensa, ei huolehtia väkivaltaisen varainsiirron, murhan tai muun huonon kohtelun uhrin lähettämisestä hoitoon syyllisten etsimisestä puhumattakaan. Elleivät viranomaiset sattumalta osuneet rikospaikalle, tekojen selvittämisprosentti oli jotain nollan molemmin puolin.

Ei ollut ihmekään, että Khandor hoippuroi romahduksen partaalla, neuvonantaja ajatteli. Oikeastaan ainoat, jotka eivät todennäköisesti osallistuisi mahdolliseen sisällissotaan, olisivat komentosillan miehistö, moottorinkorjaajat, navigaattorit ja elossapitojärjestelmästä huolehtivat. Volp ei epäillyt, etteivätkö jotkut näistä olisi tehneet parhaansa oman sektorinsa etuja suojellakseen. Kaikkien asteroidilla olijoiden henki oli kuitenkin kiinni kyseisten henkilöiden työpanoksesta, joten konfliktin osapuolet käsittelisivät heitä puolueettomina, eikä heidän sallittaisi ottaa kantaa minkään kahakkaan sekaantuneen sektorin puolesta sanoillaan tai teoillaan. Tarvittaessa työnsä ulkopuolisiin asioihin sekaantuvat näiden ryhmien edustajat teloitettaisiin varoitukseksi muille.

Selkä tuntui huomattavasti paremmalta voimistelun jälkeen kuin sitä ennen. Mezar Volp kumarteli muutaman kerran eritellen tuntemuksiaan. Varsinaista kipua ei enää tuntunut, mutta nainen tiesi kokemuksesta, ettei se taannut mitään. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun hän luulisi kaiken olevan kunnossa ja päätyisi muutaman minuutin kuluttua makaamaan sängylleen. Varovaisen liikuskelun ja raajojen heiluttelun jälkeen neuvonantaja oli varma jumin laukeamisesta. Orastava nälän tunne ei vielä vaatinut toimenpiteitä.

Jorpel Loro ja Mazrim Khaal pystyisivät varmasti kertomaan oman versionsa calriaanien syntyyn johtaneista tapahtumista, Volp virnisti. Hänen edustamansa rodun historiankirjoituksen aukoista päätellen tapahtumien kulku ei välttämättä olisi sama molempien osapuolten silmin katsottuna. Oderiaanien ja cal'lazeiden aiempien johtajien kertomukset olisivat taatusti mielenkiintoista kuultavaa. Tai sitten eivät, Mezar synkistyi. Hän ei ehkä pääsisi keskustelemaan näiden kanssa kahdestaan, ja väärien kysymysten esittäminen vaikuttaisi virallisen historiankirjoituksen epäilyltä ja saattaisi käydä kohtalokkaaksi. Ehkä hänen pitäisi pyytää saada olla hetki kaksin Hakkalin ja Aardan kanssa voidakseen esittää näille mieltään askarruttavia kysymyksiä, neuvonantaja pohti. Hänellä olisi pian elämänsä tilaisuus päästä keskustelemaan Loron ja Khaalin kanssa, ja näytti pahasti siltä, että kaikki, mitä hänellä oli mahdollisuus tehdä, oli vaihtaa muutama mitäänsanomaton kohteliaisuus näiden kanssa.

3

Neuvonantajansa tietämättä Cioz Hakkal pohti samoja asioita omassa huoneessaan. Volpin asuintiloihin verrattuna hänen käytössään oleva tila oli huomattavasti ylellisempi, sikäli kuin sellaista sanaa voitiin käyttää Khandorilla. Kieltämättä seinien ja lattian viimeistely oli tehty sen verran hyvin, että joku olisi jopa saattanut sanoa niitä tasaisiksi. Kattoon asti louhijoiden viitseliäisyys ei sentään ollut ulottunut, mutta seiniin kaivettuja kaappeja ja hyllyjä oli runsaasti käytettävissä. Pinta-alaltaan asunto oli kaksikymmentäkaksi neliömetriä, yli kolme kertaa normaalia yhden hengen asuintilaa suurempi.

Hygieniatilojen puute oli ongelma jokaisessa asuintilassa, olipa se sitten yksittäishuone, perheasunto tai ryhmätila. Tarpeet tehtiin jätetunneleiden ja ruoka-altaiden lähellä sijaitsevassa käymälöissä, josta tuotokset päätyivät parin mutkan kautta levien ravinteiksi. Päällystön käyttämässä vessassa oli sentään joskus ollut ovet, mutta ne oli jo ajat sitten kierrätetty tärkeämpiin tehtäviin, ja korkein upseeristo sai nauttia samasta olemattomasta yksityisyydestä tarpeitaan tehdessään kuin alaisensakin. Sukupuolille oli sentään omat alueensa, jos jotain hyvää järjestelystä piti etsiä.

Salaisen käytävän löytyminen syrjäisen, roskavarastona käytetyn huoneen lattian alta pari päivää sitten oli ollut täydellinen yllätys. Hakkal oli komentanut koko miehistön etsimään kierrätyskelpoisia aineksia Volpin muistutettua häntä liian pieneksi kutistuneesta varastosta. Joku koko asteroidin nuohonneista miehistä tai naisista oli nähnyt lattiassa pieniä rakoja ja tajunnut niiden olevan jonkinlaisen salaoven ääriviivat.

Upseereiden määrääminen roskienmetsästykseen olisi ollut liikaa. Cioz Hakkal tiesi monen näistä havittelevan hänen paikkaansa ja odottavan vain tekosyytä toimiakseen. Toistaiseksi hänen fyysisestä koskemattomuudestaan huolehti apulaiskomentaja Komude Aarda. Lähimmät alaiset olivat kuitenkin pettäneet aiemmat johtajat niin usein, että selästä törröttävä teräase laskettiin yhdeksi kyseisessä asemassa olijan luonnollisista kuolinsyistä.

Hakkal tiesi olevansa varovainen, ajatteleva johtaja. Hänen edeltäjänsä oli ollut rohkea visionääri, joka oli toteuttanut unelmiaan tallomalla alleen niitä vastustavat. Ikävä kyllä lähes kaikki aiemman johtajan tavoitteet olivat olleet järjettömiä. Asevarusteluun tuhlatut resurssit olivat vain yksi esimerkki, koska koulutustason romahtaminen oli vienyt kaikki edellytykset saada jotain aikaan.

Väestöräjähdys miesvoimaltaan suuren armeijan saamiseksi oli toinen ajatus, joka olisi Hakkalin mielestä saanut jäädä toteutumatta. Khandorin ruokkimiskyvyn ylärajoille kasvanut väkimäärä oli erilaisten syöpäläisten ja tautien paratiisi. Lääkkeitä ei ollut kuin ylimmälle päällystölle, ja monet heistäkin ottivat mieluummin riskin sairauksiin menehtymisestä kuin turvautuivat terveydenhuollon ammattilaisten palveluihin. Väestön määrä kasvoi koko ajan lisääntymisiässä olevien calriaanien noudattaessa vaistojaan, ja oli vain ajan kysymys, milloin aina vain pahemmin nikotteleva ja koko ajan rappeutuva elossapitojärjestelmä ratkaisisi liikakansoitusongelman.

Edeltäjän teot olivat pakottaneet Cioz Hakkalin päätöksiin, joita hän ei olisi tehnyt, jos tilanne olisi ollut erilainen. Volp oli moneen kertaan ilmaissut huolensa Khandorin tilanteesta. Johtaja tiesi tämän olevan oikeassa, mutta tiesi myös, ettei tällä ollut pääsyä kaikkeen informaatioon. Tällä hetkellä Hakkal oli ainoa, joka saattoi olla varma Khandorin tuhoutumisesta lähitulevaisuudessa, mutta hänkään ei kyennyt määrittelemään kyseisen tapahtuman aikaa edes vuoden tarkkuudella.

Koko asteroidilla oli Hakkalin käsityksen mukaan vain muutama kymmenen henkilöä, jolla oikeasti oli pyrkimys nykyistä parempaan olotilaan ja kyky ajatella itsensä lisäksi yhteistäkin hyvää. Volp oli luultavasti näistä kaikista älykkäin.

Hakkal oli monesti huomannut, ettei neuvonantaja hyväksynyt aivan kaikkea normaalina pidettyä. Ääneen Mezar ei juuri ollut asioita paheksunut, mutta naisen ruumiinkieli ja käytös olivat juorunneet hänen mielipiteistään. Luultavasti tämä olisi ollut häntä itseään parempi johtaja, mutta siihen asemaan yksikään kauniimman sukupuolen edustaja ei ikinä pääsisi.

Cioz huokaisi muistaessaan, ettei heillä enää ollut yhtään laskeutumisalukseksi kelpaavaa liituria käytettävissään. Vuosisatoja jatkunut typeryyden kertautuminen oli loppujen lopuksi aiheuttanut sen, että vaikka Khandorin asukkaat löytäisivätkin sopivan planeetan, he eivät pääsisi elossa sen pinnalle. Tai eivät ainakaan jäisi eloon maanperän kohdatessaan.

Ajatteli asiaa miten päin vain, Khandor oli lentävä kuolinsäiliö. Ne moottorit, jotka siihen oli hätäisesti siirretty evakuointialuksesta ja joilla asteroidi oli laitettu matkaan, olivat joko tuhoutuneet tai kierrätetty. Jälkimmäinen oli ollut kyseisen ajan johtajan kuningasidea. Hakkal ei enää muistanut, kuka tämä oli ollut, ja mitä tämä oli kuvitellut moottoreista irrotettavilla osilla voitavan tehdä. Lopputulos oli joka tapauksessa ollut selvä. Viimeistenkin säilytettyjen moottoreiden rikkouduttua Khandorin lentäjät eivät kyenneet juurikaan muuttamaan asteroidin nopeutta. Koska sen ohjattavuuskin oli minimaalinen, kyseessä oli käytännössä suoraan eteenpäin syöksyvä ohjus. Onneksi kivikasan alkuperäisten asukkaiden keskuudessa oli ollut päteviä navigoijia ja muiden alojen ammattilaisia. Cioz Hakkal oli melko varma siitä, että jos Khandorin rata olisi silloin laskettu nykyisen miehistön taidoilla, asteroidi olisi jo ajat sitten tuhoutunut.

Calriaanien johtaja jatkoi jonkin aikaa koko ajan synkkeneviä mietteitään. Ravistauduttuaan niistä irti hän nousi tuolistaan ja tarpoi ovelle. Ruuanhakumääräyksen vastaanottanut vartija livahti lisäkäskyjä odottamatta tiehensä Hakkalin tervehtiessä valvontavuoroltaan tulevaa, omaan huoneeseensa menossa olevaa kapteenia. Cioz mulkaisi käytävän mutkaa lähenevää miestä, mutta päätti olla huutamatta tätä takaisin. Toinen kolmesta vartijasta sai tehtäväkseen noutaa Mezar Volpin. Viimeinen sotilas ryhdistäytyi odottaen omia käskyjään. Hakkal virnisti, pudisti päätään ja vetäytyi takaisin huoneeseensa. Suljetun oven toisella puolella oleva mies kohautti olkapäitään ja nojautui vastapäiseen seinään vilkuillen välillä molempiin suuntiin käytävää.

Koputus herätti calriaanien johtajan mietteistään ja sai tämän siirtymään ovelle. Ruuanhakumatkalle lähetetty sotilas ojensi mukanaan tuomansa säiliön esimiehelleen. Ilmeestä päätellen tämä olisi itsekin halunnut maistaa Hakkalille varattua ruokaa. Tämä ei voinut moittia alaistaan, sillä muille tarjoiltavaan muonaan verrattuna se oli aivan eri planeetalta. Tai asteroidilta. Ihan mistä vain.

Huoneen haltija ei viitsinyt miettiä oikeata sananvalintaa vaan avasi ruokasäiliön, kurotti kätensä sen sisään ja nosti siitä yksi kerrallaan viisi lautasta, joista neljällä oli omanlaisensa lisuke. Varsinainen muona odotti johtajaa alimpana olleessa pienessä kahvattomassa padassa. Sen nostaminen säiliön pohjassa olevasta kolosta oli oma ohjelmanumeronsa, mutta lopulta kaikki ruoka oli siististi järjestettynä pöydällä odottamassa tuhoamistaan.

Sikäli kuin varastokirjanpito oli kunnossa, vanhoja ruokia oli jäljellä yhdelle hengelle vähän yli kolmeksisadaksi vuodeksi. Hänen itsensä kannalta asialla ei ollut väliä. Kunnollista muonaa riittäisi jokaiselle aterialle, jonka hän eläessään tulisi syömään. Aina välillä Hakkalille tuli mieleen jakaa herkkuvarastoaan muillekin, mutta ainakin tähän asti hän oli onnistunut vastustamaan epätervettä mielihaluaan. Hänellä oli erilainen valta ja vastuu kuin muilla, ja siksi oli vain oikeus ja kohtuus, että hänen ruokansakin poikkesi muiden saamasta mössöstä.

Volpin ilmestyminen keskeytti Hakkalin syömisen. Nainen sulki oven takanaan, nuuhkaisi kuuluvasti ja naulitsi katseensa pöydällä olevaan ateriaan. Johtaja näki alaisensa nielaisevan. Neuvonantaja ponnisteli siirtääkseen katseensa ruuasta sen takana istuvaan esimieheensä.

– Maistuisiko? Hakkal tiedusteli vieraaltaan onnistuen yllättämään itsensäkin. Nainen katsoi kysyjää silmät suurina ja otti vaistomaisesti puolikkaan askelen kohti pöytää ennen hillitsi itsensä.

– Istu ja ota pois vain, johtaja kehotti ja työnsi edessään olevia ruokia varovaisen toiveikasta Volpia kohti. Tämä asettautui varovasti penkille, vilkaisi pöydän toisella puolella olevaa miestä ja lastasi Hakkalin tyhjentämälle kastikelautaselle pienen murusen jokaista muuta tarjolla olevaa lisuketta pääruuasta lohkaisemansa vaatimattoman palan seuraksi.

– Syötkö aina noin vähän? alaisensa jäljellä olevaan ruokaan suuntautuneen, kaipaavan katseen huomannut Hakkal tiedusteli huvittuneena.

– Ei tuolla määrällä kukaan elä. Ota ne kaikki. Tilaan itselleni uuden annoksen.

Mezar Volpin hämmästynyt ja kiitollinen katse saatteli johtajan ovelle. Vartija otti ilmeettömänä vastaan uuden tilauksen. Hakkal sulki oven, kääntyi ja totesi seuralaisensa kumonneen muutaman sekunnin aikana kaikki lisukkeet pääruuan seuraksi pataan ja mättävän nyt sen sisältöä suuhunsa melkoisella tahdilla.

– Sinulla taisi olla minulle jotain asiaakin? neuvonantaja tiedusteli kiitettyään sitä ennen esimiestään maistuvasta ateriasta. Cioz Hakkal tiesi olevansa ratkaisevan päätöksen edessä.

– Voiko sinuun luottaa?

Esimiehen suora kysymys sai Volpin hymyilemään leveästi.

– Kuka tällä avaruuden syylällä olisi moisen kunnian arvoinen? Jos joku ei harkitse tikarin työntämistä selkääsi, hän todennäköisesti miettii myrkyttämistäsi.

Nyt oli Ciozin vuoro hymyillä. Toisen analyysi oli varsin osuva. Toisaalta se ei ollut mikään ihme. Selän kääntäminen miltei kelle tahansa oli riski.

– Ehkä minun pitäisi muotoilla lauseeni uudestaan. Kuinka pitkälle sinuun voi luottaa?

– Ei kovin pitkälle, Volp naurahti hämmästyttäen tunnustuksellaan itsensäkin.

– Joissain asioissa ehkä, mutta ei kaikissa.

– Rehellisyytesi on sinulle kunniaksi.

– Tuota ilmaisua ei kannattaisi käyttää Khandorilla, neuvonantaja pärskähti päätään pyörittäen.

– Kenties sillä oli joskus jotain merkitystä, mutta nykyisin se kelpaa vain typerysten syötiksi. Itse asiassa en hämmästyisi, jos puolet täällä olevasta aikuisväestöstä ei edes tunnistaisi koko sanaa.

– Tuo oli aika rumasti sanottu, calriaanien johtaja torui naista sormeaan heristäen.

– Käsittääkseni se on silti aika lähellä totuutta. Miksi muuten kyselet luotettavuudestani, kun olen lähimpiä alaisiasi? Tuskin olisit nostanut minua tähän asemaan jos epäilisit minun pyrkivän paikallesi heti ensimmäisen tilaisuuden tullen?

– Joku tilallesi olisi joka tapauksessa pitänyt nimittää, Hakkal tuhahti.

– Sinä olit riittävän älykäs suoriutuaksesi eteesi tulevista ongelmista.

– Tuo kuulostaa imartelevalta, mutta jokainen upseeri tällä kivikasalla osaa vaatia alaisiaan korjaamaan rikki menneet osat.

– Montako kertaa olet itse sanonut niin?

– Muutaman. Alussa, Volp tarkensi hetken epäröityään.

– Niin. Nykyisin yrität oikeasti tehdä asioista parempia, etkä lakaise ongelmia pimeisiin nurkkiin. Se onkin syy, miksi saat jatkaa asemassasi eroamiseeni asti.

– Ajattelitko jättää virkasi? Volp ihmetteli vaivautumatta peittämään hämmästystään.

– Kyse oli siis siitä, että milloin erkanen elämästäni jonkun toisen omistaman tikarin auttelemana, mies tarkensi olkapäitään kohauttaen.

– Etkö pelkää, että se olisi minun?

– En, Hakkal tunnusti muutaman sekunnin harkittuaan.

– Toivottavasti et ota tätä loukkauksena, mutta minusta et ole sellaista tyyppiä. Sitä paitsi halunnet pitää minut hengissä, koska todennäköisesti seuraajani olisi, niin kuin tiedät, Komude Aarda. Käsittääkseni et taida pitää hänestä.

– En todellakaan.

– Siksikö, että hän haluaa sinut vuoteeseensa?

– Onko sinulla tapana vakoilla alaisiasi? nainen tokaisi ja katsoi myrtyneenä esimiestään.

– En olisi kuvitellut sinun kysyvän noin typeriä, Hakkal hymähti. Neuvonantaja hänen edessään rentoutui. Khandorilla jokainen vakoili jokaista oman etunsa takia, ja olisi ollut tyhmää kuvitella, ettei johtaja tekisi samoin lähipiirilleen.

– En mitenkään erityisesti haluaisi herätä Aardan vierestä, Volp myönsi.

– Sen lisäksi, että hän haisee ja on väkivaltainen peto, hänessä ei ole mitään, mikä vetoaisi minuun. Kaiken lisäksi hänen kiinnostuksensa kohteilla on tapana kadota piakkoin hänen saatuaan tarpeekseen heidän seurastaan.

– Sinulla ei liene todisteita Aardan syyllisyydestä?

– Ei, nainen pyöritti päätään.

– Löisin kuitenkin melkoisen summan vetoa asian puolesta.

Ovelta kuuluva koputus keskeytti kaksikon keskustelun. Toista annosta hakemaan lähetty sotilas oli palannut, ja Mezar Volp jäi pohtimaan esimiehensä tarkoitusperiä tämän keskittyessä tuhoamaan ruokaansa. Jotain Hakkalilla oli mielessään, ja se selviäisi luultavasti piakkoin. Mikään läpihuutojuttu ei varmasti ollut kyseessä.

Khandorin kirjoittamattomiin sääntöihin kuului epäluulo kaikkia ja kaikkea kohtaan. Ne, ketkä eivät asiasta välittäneet, eivät yleensä eläneet täysi-ikäisiksi asti. Mitä enemmän Volp pohti asiaa, sitä varmempi hän oli siitä, että ateriaansa lopettelevalla miehellä oli jotain todella tärkeätä kerrottavaa. Jotain joka saattaisi vaikuttaa paitsi hänen myös koko Khandorin ja sen asujaimiston tulevaisuuteen. Neuvonantaja ei tiennyt, pitäisikö hänen suhtautua tulevaan kokeena vai todellisena mahdollisuutena. Kaikki riippui siitä, voisiko hän luottaa Cioz Hakkaliin vai ei.

4

Komude Aarda ei piitannut pienestä likaisuudesta. Eikä suuremmasta. Hänen huoneensa lattialla oli muutama kulkureitti polveen asti ulottuvan saastan seassa. Ruuantähteet hän sentään hoiti muualle. Ei sen takia, että ne olisivat haitanneet hänen esteettistä silmäänsä, vaan siksi, että Khandorin asukkaiden syömällä levämössöllä oli tapana ajan kuluessa alkaa haista, uskomatonta kyllä, vielä pahemmalta kuin tuoreena.

Apulaiskomentaja ei ollut aivan varma asiasta, mutta hänestä ruuan taso oli mennyt alaspäin koko ajan. Hän muisti vielä ajan, jolloin se oli maistunut hyvältä. Ehkä kyse oli ollut nuoruuden typeryydestä, ehkä hänen makuhermonsa olivat iän myötä kypsyneet tai sitten ruuanvalmistamo oli menossa kohti tuhoaan aivan niin kuin kaikki muukin Khandoriksi kutsutulla hyisellä helvetillä.

Romuluinen mies huokaisi kuuluvasti ja mätti määrätietoisesti ruoka-annoksensa lusikallinen kerrallaan suuhunsa. Ajatuskin lisämuonasta, johon hän oli asemansa takia oikeutettu, sai hänet miltei yökkäämään. Ties monennenko kerran Aarda mietti, maistoivatko ruuanlaittajat omia pöperöitään vai oliko näillä jokin salainen einesvarasto käytettävissään. Ajatus oli todennäköisesti mahdoton. Se ei silti tarkoittanut, että apulaiskomentaja olisi ohittanut asian olankohautuksella. Kenties oli aika tarkistaa keittiön toiminta. Hakkalilla oli omat ruokansa, mutta se ei tarkoittanut, että muiden, erityisesti Aardan itsensä, pitäisi kärsiä ammattitaidottomien kokkien kokoonkyhäämästä syömäkelvottomasta sonnasta. Pahimmillaan hän joutuisi kävelemään hieman, mutta toisaalta ruuanlaittohenkilökunnan kovistelu saattaisi saada heidät tekemään jotain ruuan tapaista, jotain joka ei omin jaloin juoksisi ympäri lautasta esittävää kivilevyä.

Ovi narskui äänekkäästi apulaiskomentajan tullessa ulos huoneestaan. Alkuperäisten levitaatiolaattojen tilalle ajat sitten vaihdetut saranat olivat pari kuukautta sitten lievää reilusti suuremmassa huppelissa tapahtuneesta nojaamisesta vääntyneet sen verran, että uksi ulottui nykyisin toisesta reunastaan alla olevaan kallioon.

Korkeimpien upseereiden tiloja vartioivat sotilaat ottivat asennon Aardan marssiessa heidän ohitseen. Apulaiskomentaja nyökkäsi näille ja tönäisi tavallisen väen puolelle vievän oven auki. Uksen iskeytyessä voimalla sen toisella puolen kesken olleen kaksintaistelun lähemmän osapuolen selkään tämä horjahti eteenpäin eikä ehtinyt torjua vastustajansa tikariniskua.

Khandorin apulaiskomentaja vilkaisi veristä teräasetta pitävää miestä. Tämä tunnisti tulijan ja väisti sivummalle. Väkijoukko avautui Aardan edessä päästäen hänet kulkemaan esteettä. Muutama vihamielinen katse tarkasteli yksinäistä kulkijaa, mutta yksikään ei ollut niin hullu, että olisi haastanut tämän. Komude Aardan lähellä aseen kahvaa pysyttelevä käsi oli riittävä varoitus, jota tehosti itsevarma olemus ja ilme, joka lupasi nopean kuoleman kaikille häntä vastaan asettuville.

Pitkällä käytävällä oli useita pimeitä kohtia. Kyseinen tunneli ei ollut ainut kaltaisensa. Cantrialta otetuista lampuista osa oli lopettanut toimintansa, eikä niitä alun alkaenkaan niitä oltu tuotu riittävästi Khandorin uumeniin kaivetun käytäväverkoston tarpeisiin. Vähintään yksi lamppu vuodessa sammui lopullisesti. Määrä ei sinänsä ollut suuri, mutta toimivien valaisimien määrä oli vuosisatojen vieriessä harventunut melkoisesti. Yhtäkään käytävää ei oltu jouduttu kokonaan luovuttamaan pimeydelle, mutta monessa niissä oli pitkiä pätkiä ilman ainuttakaan valonlähdettä. Niiden siirtoon kykenevää väkeä ei enää ollut alan vaatiman suullisen koulutusperinteen katkettua. Jotkut tosin kertoivat osaavansa lamppujen siirron, mutta paljon useampi oli kärventynyt todistaessaan väitettään.

Pitkän käytävän puolessa välissä oleva hissi jäi Aardalta tilaamatta. Vaikka kovia kokenut ja joka suuntaan repsottava hökötys olisikin toimiva, mitä se tuskin oli, niin sen kyytiin nouseva leikki hengellään. Ohi mennessään apulaiskomentaja vilkaisi oven yläkulmaan merkattua viimeistä huoltopäivää ja puisteli epäuskoisena päätään. Vähän yli kolmesataaseitsemänkymmentä vuotta. Uskomatonta kyllä osa Khandorin hisseistä toimi yhä, ja jotkut uhkarohkeat jopa käyttivät niitä.

Portaiden käyttäminen lisäsi terveyttä. Aarda muisti kuulleensa sanonnan noin miljoona kertaa, mutta ilmeisestikään sen keksijä ei ollut kuvitellut parin metrin päässä odottavaa kauhua. Kaiteesta puuttuvat palat olivat vielä siedettävissä. Samoin säilyneitä osia peittävä lika ja ties mistä koostuva töhnä. Sen sijaan lähes kaikkien alkuperäisiä metalliaskelmia korvaamaan asetettujen kivilevyjen kähveltäminen nosti apulaiskomentajan verenpainetta ja sai tämän harkitsemaan kiertotietä.

Aarda arvioi pääsevänsä parilla hypyllä ja yhdellä loikalla alempana olevaan tunneliin. Toisaalta hänellä oli hyvä mahdollisuus päätyä sairaalaan. Komude piti itseään rohkeana, mutta ajatuskin Khandorin terveydenhuollon ammattilaisten käsiin päätymisestä sai hänet valitsemaan kolmannen vaihtoehdon.

Viisi askelta vasemmalle veivät apulaiskomentajan tunnelin seinään louhitulle luiskalle. Alhaalta kajasti valoa, ja mies työntyi epäröimättä suuaukkoon. Hänellä oli kaksi hyvää syytä liukua alas jalat edellä. Ensinnäkään hän ei halunnut kolauttaa päätään alempana olevan käytävän lattiaan, ja toisekseen, jos joku oli virittänyt ramppiin ansan, hän pystyisi torjumaan sen paremmin jaloillaan.

Muutama vuosi sitten joku oli keksinyt ryöstää luiskia pitkin tulevia, ja siitä oli ajan kuluessa muodostunut jonkinlainen villitys erityisesti nuorison keskuudessa. Vasta virkaansa nimitetty Aarda ei ollut moista ymmärtänyt, ja rosvoilusta kiinni jääneet oli teloitettu näyttävästi. Kovapäisimmät olivat odotettavissa olevasta kohtalostaan välittämättä jatkaneet huviaan kiinnijäämiseensä asti. Lopulta tapa oli saatu kitkettyä, joskaan ei lopullisesti. Viimeksi pari vuotta sitten sama epätoivottava käytös oli alkanut yleistyä, ja viimeisin puhdistuskampanja oli vielä kesken.

Alakerran käytävään tupsahtanut apulaiskomentaja nousi yhdellä liikkeellä suoraan liu'usta seisaalleen ja totesi saman tien olevansa kuutta jengiläistä vastassa. Yksi näistä tunnisti Aardan ja kääntyi välittömästi pakoon. Muut viisi hyökkäsivät jostain varastamiaan metallitankoja heilutellen uhriaan kohti. Ensimmäisen hyökkääjän yrittäessä Aardan varrastamista tämä liikahti hieman sivusuunnassa, kohotti kätensä, ohjasi kohti tulevan tulevan tangon ohitseen yhdellä sujuvalla liikkeellä, otti pari askelta eteenpäin, pyörähti ja murskasi hyökkääjän leuan toisen käden kyynärpäällään vieden samalla kätensä lonkkakotelossa odottavan käsiaseensa kahvalle.

Neljän nopeasti peräkkäin ammutun laukauksen jälkeen apulaiskomentajaa kohdannut uhka oli ohitse. Aarda seisoi paikallaan ja tarkasteli kaatuneita hyökkääjiä. Ensimmäinen näistä oli yhä selällään ja uikutti pidellessään hajonnutta leukaansa. Kolme muuta olivat kuolleita. Neljäs, kaikista laihin, oli ollut yllättävän nopea yrittäessään väistää rintaansa kohti tähdättyä laukausta ja saanut sydämensä sijasta osuman kylkeensä.

Vammautunutta leukaansa pitelevä jengiläinen lopetti valituksensa viidennen laukauksen kuullessaan ja siirsi katseensa juuri tapetusta toveristaan edessään seisovaan Aardaan. Makaaja vavahti nähdessään tämän tylyn tuijotuksen. Kivuistaan välittämättä ryöstön yrittäjä pyörähti vatsalleen, ponkaisi pystyyn ja lähti juoksemaan kaukana odottavaa, turvaa tarjoavaa käytävän mutkaa. Miehen karkumatka päättyi alkuunsa.

Varmistuttuaan hyökkääjien kuolemasta Aarda potkaisi näistä lähintä ja jatkoi matkaansa hyväntuulisesti vihellellen. Miltei heti häntä vastaan tuli kymmenen hengen sotilaspartio mukanaan suukapuloitu ja ilmiselvästi peloissaan oleva nuorukainen.

– Tekö ammuitte, herra apulaiskomentaja? tiukkailmeinen, sotilasjoukon johtajana toimiva kersantti tiedusteli muitta mutkitta ja pysäytti takanaan tulevan ryhmänsä. Jo satoja vuosia sitten oli päätetty, ettei Khandorilla vaivauduttaisi normaaleihin tervehdyksiin. Pääsyynä tapaan oli ollut jatkuva törmääminen eriarvoisiin sotilaisiin, mikä taas oli tarkoittanut jatkuvaa käsien heiluttelua.

– Kyllä. Minut yritettiin ryöstää, ja teloitin heidät yhtä lukuun ottamatta.

– Tämä tyyppi juoksi syliimme hetki sitten. Kuuluiko hän kenties samaan sakkiin?

Komude Aarda tarkasteli kohtaloonsa alistunutta vankia, eikä ollut varma, oliko hänen edessään oleva nuori mies sama, joka oli luopunut ryöstöyrityksestä kohteen paljastuttua Khandorin toiseksi korkea-arvoisimmaksi upseeriksi.

– Kääntäkää hänet toisin päin.

Vangin käsivarsia tiukasti pitäneet sotilaat pyöräyttivät välissään olleen nuorukaisen riuskasti ympäri. Apulaiskomentaja vertasi tämän takkia muistikuvaansa tapahtumista. Selässä oleva kuva oli sama. Hyökkäyspaikalta paennut, takaisin alkuperäiseen suuntaansa käännetty nuorukainen näki vanhemman miehen silmistä tämän tunnistaneen hänet.

– Laittakaa hänet tuota seinää vasten, apulaiskomentaja antoi käskyn. Hetkeä myöhemmin vanki seisoi käsketyssä paikassa. Tämän silmät nauliutuivat ryöstön kohteen lonkkakotelossa olevaa aseen kahvaa hipoviin sormiin. Komude Aardalla oli kaksi vaihtoehtoa. Hän voisi joko teloittaa pelosta tärisevän nuorukaisen tai päästää hänet menemään. Jälkimmäisessä tapauksessa tämä varmasti joutuisi kertomaan loppujengille muiden kohtalosta, mikä saattaisi taivutella nämä etsimään ryöstelyä vaarattomampia huvituksia. Toisaalta teloitus estäisi varmasti tätä hairahtumasta uudestaan.

– Kersantti. Tunnistakaa tuo tyyppi ja päästäkää hänet sen jälkeen menemään. Takavarikoikaa kaikki mahdolliset aseet. Takki myös, apulaiskomentaja tarkensi hetken mietittyään. Tunnuksensa menettänyt nuorukainen heitettäisiin ulos jengistään. Todennäköisesti tämä myös piestäisiin tai paremmassa tapauksessa tapettaisiin. Asia ei kiinnostanut Aardaa enempää. Viisi rötöstelijää oli poissa ja kuudetta odottaisi jengikuulustelu. Komude Aarda nyökkäsi kersantille, vilkaisi muita sotilaita ja jatkoi keskeytynyttä matkaansa keittiötä kohti.

Jokainen otettu askel paljasti rappion merkkejä. Yleinen likaisuus. Rikkinäisiä valoja ja muita laitteita. Ylimääräisiä koloja käytävän seinissä, joita hakkaamalla turhautuneet nuoret ja kenties vähän vanhemmatkin olivat aikaansa viettäneet. Lattialla lojuvia roskia. Pari pimeässä nurkassa makaavaa sammunutta. Vaihtoehtoisesti kuollutta. Apulaiskomentaja ei vaivautunut tarkistamaan, kummista oli kysymys. Siivouspartio hoitaisi nämät pois viimeistään heidän alkaessaan löyhkätä liikaa. Todennäköisesti nämä lemusivat nytkin, mutta juoponkatkulla ja kalmanhajulla oli tietty aste-ero.

Missäköhän välissä vastuuttomuus oli levinnyt muutamasta epäsosiaalisesta yksilöstä koko asujaimistoon? Komude Aarda ihmetteli ääneti ja oli varma, ettei nykyisin joka asiassa harrastettava leväperäisyys olisi tullut Khandorin alkuaikoina kuuloonkaan. Ajatuksissaan oleva apulaiskomentaja ei eteenpäin marssiessaan edes huomannut tieltään väistyviä, ja satunnaiset ruuhkat hän selvitti puskemalla niiden lävitse vauhtiaan hiljentämättä.

Aseistettujen sotilaspartioiden lisääntyminen juorusi yhden Khandorin kriittisen alueen lähestymisestä. Aardan ei tarvinnut lukea sotkettuja ja hajotettuja kylttejä tietääkseen minne oli saapumassa. Tuskin edes heidän asuinpaikkansa alkuaikojen täysin toimiva ilmastointi olisi kyennyt häivyttämään joka puolella leijuvan löyhkän.

Asteroidin arvojärjestyksessä toinen ei pitänyt itseään herkkänenäisenä, mutta hetken pysähtyminen ja lemuun totuttelu tuntui olevan paikallaan. Jostain ilmavirran mukana tullut, erityisen pahanhajuinen löyhäys sai hänet yökkäämään. Mahan sisältö pysyi kuitenkin tahdonvoimalla oikeassa paikassaan. Apulaiskomentaja onnistui vastustamaan itsesuojeluvaistonsa ehdotusta takaisin kääntymisestä. Hän tiesi voivansa lähettää jonkun tekemään raporttia keittiön ongelmista, mutta melko varmasti hänen luettavakseen päätyisi keksitty selostus, jonka tekijä ei olisi edes poistunut asuintiloistaan.

Syyllisten etsiminen moraaliseen ja aineelliseen rappioon oli turhaa. Vuosisatoja sitten alkanut syöksy kohti tuhoa oli alussa ollut loivaa ja jyrkentynyt jokaisen kuluneen vuosikymmenen myötä. Tällä hetkellä tilanne muistutti epäilyttävästi hallitsematonta syöksyä. Komude Aarda oli tietoinen Khandorin miehistön kyvyttömyydestä saada ketään muille taivaankappaleille, ja häntä syyhytti vierittää syyllisyys siitä Cioz Hakkalin harteille. Toisaalta tämä oli vain yksi mies pitkässä johtajien listassa, joista jokainen oli joutunut entistä toivottomamman tehtävän eteen. Oli miten oli, calriaanien taru olisi lopussa, ellei joku tekisi jotain ratkaisevaa ja pian.

Aarda kertasi muistikuvansa ruuanvalmistamosta. Leväaltaat, tarkastamo, lannoitusjärjestelmä ja biologisen jätteen kierrätyssysteemi sekä koko laitoksen pohjapiirustus hätäpoistumisteineen. Parhaimmassa tapauksessa hän voisi kävellä laitoksen lävitse muutamassa minuutissa kuunnellen samalla ensimmäisen näkemänsä ja mukaan määräämänsä työntekijän selostusta eri prosesseista. Pahimmillaan hän tulisi viettämään kauhujen luolastossa tuntikausia. Komude Aarda värähti inhosta ajatellessaan oven takana väijyvää löyhkää ja veti pari kertaa henkeä keräten rohkeutta lähteä liikkeelle.

5

Jorpel Loro tuijotti pöydän toisella puolella istuvaa outoa, silti jotenkin tuttua hahmoa. Viisi samanlaista oli nostanut hänet muutama minuutti aiemmin staasisäiliöstä ja kahlinnut sanaakaan sanomatta paikalle tuotuun lattiaan pultattuun pöytään. Kapeat ketjut olivat paljon hentoa ulkonäköään kestävämpiä, ja ensimmäinen riuhtaisu oli selvittänyt oderiaanille, etteivät hänen voimansa riittäisi niiden katkaisuun.

Hitaasti entisen Cantrian kapteenin muisti palautui, ja hän tajusi tilanteensa muuttuneen vähemmän miellyttävästä epätoivoiseksi. Hänen vapautumisyrityksiään ääneti seurannut pienikokoinen henkilö oli calriaani, mikä tarkoitti oderiaanien ja cal'lazaiden rippeiden hävinneen viimeisen taistelunsa. Se tosin oli ollut melko varmaa jo hänen siirtyessään lähimpien avustajiensa vaatimuksesta salahuoneeseen ja siellä olevaan staasikammioon. Tongittuaan hetken muistiaan Loro muisti jonkun muunkin tehneen saman.

– En olisi uskonut sinun olevan hengissä, Jorpel, tuntematon hymähti.

– Tunnistuksesi on varma, joten sinun ei kannata laskea sen varaan, että voisit väittää olevasi joku toinen.

– Miksi mahdan olla näissä? kookkaampi mies ihmetteli ja heilautti suurieleisesti käsiään sen mitä niistä roikkuvat kahleet antoivat myöten.

– Liekö siksi, että niiden tarkoitus on estää sinua hyökkäämästä kimppuuni?

– Mitäköhän mahtaisin hyötyä tappamisestasi?

– Et juuri mitään, pienempi huoneessa olijoista totesi huvittuneesti hymyillen tietäessään olevansa turvassa niin kauan kuin pysyttelisi riittävän kaukana ranteista ja nilkoista kahlitusta muinaisjäänteestä.

– Olen Cioz Hakkal, Khandorin johtaja esittäytyi.

– Ihan vain tiedoksesi, että jos sattuisin jotenkin menettämään henkeni, tilalleni tulisi apulaiskomentajani Komude Aarda. En usko, että pitäisit hänestä.

– Jos totta puhutaan, en taida pitää erityisemmin sinustakaan, Loro tuhahti.

– Sillä ei taida nykyisessä tilanteessasi juuri olla merkitystä, Hakkal tokaisi olkapäitään kohauttaen.

– Muistanet kuitenkin, että tällä hetkellä minulla on suurin valta Khandorilla.

Calriaanien johtajan sanat saivat Jorpel Loron pohtimaan tilannettaan. Jos hänen seuranaan oleva ruipelo puhui totta, he olivat yhä asteroidilla. Todennäköisesti asia olikin niin. Ainakin huoneen rosoisuus puhui sen puolesta. Seinät, lattia ja katto näyttivät kaikki hätäisesti louhituilta. Tilaa oli varsin säästeliäästi, eikä takaseinällä jököttävä, puolet lattiapinta-alasta vievä staasikammio sitä mitenkään erityisesti lisännyt.

– Teidän aikoinanne kaikilla oli käytettävissään paljon enemmän neliöitä, Hakkal totesi kuin lukien kuulusteltavansa ajatukset.

– Nykyisin vain ylemmällä upseeristolla on oma huone käytettävissään. Muut nukkuvat vuoroissa yhteisissä makuutiloissa.

– Miksette louhi lisää tiloja?

– Siksi, Loro, että Khandorilla ei ole enää mitään louhittavaa, Hakkal selitti hetken harkittuaan. Se, mitä hän kertoisi entiselle Cantrian kapteenille, ei vaikuttaisi mitenkään mihinkään. Jakamalla tälle tämän kaipaamaa tietoa calriaanien johtaja toivoi saavansa vastauksia mieltään askarruttaviin kysymyksiin tarvitsematta turvautua kidutukseen.

– Koko kirottu asteroidi on kaivettu täyteen tunneleita. Voisimme poistaa jonkin verran käytävien välisiä rakenteita, mutta käytännössä siitä ei olisi mitään hyötyä.

Sikäli kuin Jorpel Loro kykeni sanomaan, toinen puhui totta. Toisaalta ennen viimeistä taistelua kaivetut käytävät olivat riittäneet hyvin kaikille asteroidilla olijoille.

– Mikä vuosi nyt on?

Hakkalin vastaus sai Cantrian entisen kapteenin haukkomaan henkeään. Hän ei ollut odottanut pikaisesti kokoon harsitun staasikammionsa kestävän niin kauan. Ei tosin ollut kukaan muukaan. Säiliön kasannut mekaanikko oli luvannut sen käyttöiäksi vain sata vuotta. Vilkaisu käsiin ilmestyneisiin uurteisiin paljasti vastapuolen luultavasti olleen rehellinen ajanmäärityksessään. Todennäköisesti hän oli kronologisesti vanhimmaksi elänyt rotunsa edustaja, mutta Loro ei ollut varma, pitäisikö hänen olla asiasta iloinen vai ei. Asiaa sotki vielä se, ettei hän tiennyt biologista ikäänsä.

– Mitä haluat minusta?

Calriaanien johtaja pohti, millaista olisi herätä vuosisatoja kestäneen unen jälkeen. Voisiko muuttuneeseen maailmaan sopeutua, ja miten staasikammioaika vaikuttaisi uinujan henkisiin ja fyysisiin kykyihin. Kenties Khandorin asutuksen alussa käytetyillä terveydenhuollon laitteilla olisi ollut mahdollista tehdä kattava tutkimus tapahtuneista muutoksista, mutta ei nykyisillä romuilla. Suurin osa kehittyneistä instrumenteista oli hajonnut jo ajat sitten, ja harvoja vielä toimivia ei kukaan osannut kunnolla käyttää. Toistaiseksi näytti kuitenkin siltä, etteivät ainakaan Loron henkiset kyvyt olleet rappeutuneet. Oderiaanin fysiikasta oli hankala sanoa mitään. Ainakin tämä oli kyennyt tempomaan kahleitaan, mutta kuinka paljon mies oli menettänyt säiliössä ollessaan voimiaan ja koordinaatiotaan, pysyisi arvoituksena.

– Tietoa. Käytettävissäni on oma historiamme, mutta siinä on erinäisiä aukkoja. Toivoisin saavani uteliaisuuteni tyydytettyä avullasi.

– En ole mikään kirjanoppinut, Jorpel Loro muistutti.

– Tiedän. Olet kuitenkin elänyt aikana, josta haluaisin kuulla lisää. Muistat varmasti jotain ajasta ennen Khandoria.

Calriaanin sanat saivat Cantrian entisen kapteenin suun loksahtamaan auki. Ei kai toinen tarkoittanut sitä, mitä hän kuvitteli?

– Meidän historiamme alkaa siitä, kun oderiaanit ja cal'lazeit yhdistettiin paremman rodun aikaansaamiseksi, tämä varmisti asian.

– Paremman? Loro pärskähti ja heilautti käsiään muistamatta ranteissaan roikkuvia kahleita.

– Calriaanit edustavat kaikkea sitä pahaa, mitä molemmissa alkuperäisroduissa oli. Meidän olisi pitänyt tuhota koko lajinne heti kun tajusimme mitä olimme luoneet.

Hakkalin ei tarvinnut teeskennellä hämmästynyttä toisen purkauksen kuullessaan. Historian tunneilla oli nimenomaan painotettu oderiaanien ja cal’lazeiden kehittäneen hybridilajin sukupuutolta välttyäkseen.

– Mitä tarkoitat kaikella pahalla?

Loro ponnisteli hillitäkseen itsensä. Vastapäätä istuva miekkonen näytti edelleen tyrmistyneeltä, eikä se ollut näyttelyä.

– Mitä teille tarkasti ottaen kerrotaan luomisestanne?

Jorpelin vastakysymys hiljensi calriaanin, joka muisteli harvoja historian oppituntejaan. Menneestä kertominen ei ollut kovinkaan korkealla calriaanien koulutusohjelmassa, eikä Hakkal voinut väittää olleensa mikään innokas opiskelija siinäkään aineessa. Lopulta hän sai kuitenkin kootuksi jonkinlaisen selostuksen.

– Oderiaanit ja cal'lazeit olivat kaksi tasavahvaa rotua, jotka joutuivat pakenemaan pyhältä planeetalta sinne hyökänneitä vihollisia vastaan ainoalla jäljelle jääneellä aluksellaan. Pitkään matkustettuaan he löysivät Jumalallisen johdatuksen avulla asutukseen sopivan asteroidin, ottivat sen omakseen ja siirsivät kaiken omaisuutensa Khandoriksi nimeämälleen taivaankappaleelle. Uskonsa merkkinä Kraiwalle, oderiaanien Jumalalle, sekä cal'lazeiden sodan Jumala Hegstokselle, oikeudenmukaisuuden Jumalattarelle Buitanille ja hedelmällisyyden Jumalattarelle Tqaalle pakolaiset uhrasivat tuhoutuvan Cantrian mukana sadoittain lapsiaan ennen moottoreista riisutun aluksen lähettämistä lähimpään aurinkoon. Kieroutunut ja typerä teko oli lopullinen syy uuden, entisiä paljon uljaamman rodun kehittämiseen, Hakkal kertoi katsellen toisen ilmeiden vaihtelua puhuessaan. Loro näytti siltä kuin hänellä olisi ollut paljonkin sanottavaa. Mies pysyi kuitenkin vaiti, joten calriaani jatkoi selostustaan.

– Inhottava lasten teurastaminen vei molemmat rodut Jumalten epäsuosioon, ja Buitan vei suurimmalta osalta vanhojen rotujen edustajista kyvyn saada jälkeläisiä. Tuomittuina hitaaseen tuhoon oderiaanien ja cal'lazeiden uudet johtajat, sinä ja Mazrim Khaal, käynnistitte Tqaan määräyksestä kehitysohjelman, jonka tuloksena syntyivät calriaanit, parannettu versio molemmista alkuperäisroduista. Nähtyänne miten täydellisiä teitä säälineen hedelmällisyyden Jumalattaren avulla syntyneen lajin edustajat olivat, ette voineet hillitä himokkuuttanne vaan raiskasitte näitä teihin luottaneita viattomia olentoja missä vain saittekin heidät kiinni ja tapoitte vastustelijat järjestämissänne verisissä orgioissa. Lopulta teidän oma intonne luoda aina vain