Hämähäkkitemppeli

By Raili Mikkanen and Niko Mikkanen

Rslak liskoihminen etenee pappisopinnoissaan. Nyt hän on jo opinnäytetyönsä kimpussa, ja valmistuminen häämöttää edessä. Rslakin rauhalliseen arkeen tulee kuitenkin särö, kun hän löytää kodistaan tunkeilijan. Tunkeilija on aikeissa ryöstää Mahdin Miekan. Miekan, jonka Rslak sai säilytettäväkseen, kun auttoi pelastamaan Gaelian molemmat mantereet pahalta. Rslak onnistuu taltuttamaan tunkeilijan, mutta ilmaan jää kysymys. Kuka haluaa ryöstää miekan? Kuka hänellä ja hänen ystävillään on tällä kertaa vastassa?"Hämähäkkitemppeli" on toinen osa "Gaealian tarustoa" -fantasiasarjaan."Gaealian tarustoa" on kaksiosainen huikea fantasiasarja, joka kuljettaa lukijan mielikuvitukselliseen maailmaan täynnä velhoja ja liskoihmisiä.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Sep 8, 2021
• ISBN: 9788726939644

Book preview

Hyökkääjät

Järkkyi unelma rauhasta kansan joku viritti kavalan ansan

I

AURINGON viimeiset säteet heijastuivat taitavasti hiotusta kristallista syvälle Irtslin kaupungin kivisiin uumeniin. Ne kimposivat hopealaatasta valaisemaan vielä hetkeksi korkeaa kammiota, liskoihmisten suurimman kirjaston sydäntä. Kammion seinämiä kiersivät pitkät hyllyt, joilla lepäsi kirjakääröjä. Niiden määrä nousi tuhansiin kuten muutamien ikäkin.

Kammioon asteli hiljaa vanha liskomies. Hän pysähtyi ovensuuhun ja katseli nuorta liskopappia, joka vielä juuri ja juuri näki lukea tekstiään. Muilta kirjasto oli jo tältä päivältä suljettu, mutta nuori tutkija oli ollut niin kääröihinsä syventynyt, ettei kirjastonhoitaja ollut hennonut keskeyttää hänen työtään.

Nuoret silmät näkevät vielä, vanha mies hymähti itsekseen, mutta kohta hänen on luovutettava. Hän hymyili myötätuntoisesti, kun toinen kohotti väsyneen katseensa kirjakääröstä, huokasi syvään ja hieroi silmiään.

– Aika lopettaa, Rslak, kirjastonhoitaja sanoi ja sai lukijan hätkähtämään. – Aika päästää vanhat pergamentit lepoon. Opinnäytteesi taitaa olla melkein valmis.

– Ei siitä paljon puutu, vaikka tänään eksyinkin harhateille. Tämä kirjasto kätkee liian monia mielenkiintoisia tietoja hyllyilleen. Avasin kerran vahingossa kivien alkuperästä ja ominaisuuksista kertovan rullan ja sen jälkeen olen aina välillä palannut aiheeseen, Rslak tunnusti. – Olen kai jo lukenut liian kauan, kun en lainkaan huomannut tuloanne. Vain täällä kirjaston rauhassa voi tarkkaavaisuutensa päästää niin herpaantumaan, muualla virhe olisi anteeksiantamaton.

Vanha mies nyökkäsi. Kirjaston rauha ja turvallisuus olivat yhtä itsestään selviä kuin aurinko ja kuu taivaalla.

Rslak nousi, venytteli perusteellisesti hetken, kääri sitten pergamentin rullalle ja työnsi sen paikalleen hyllyyn.

Vanha mies totesi hänen pitkän vartalonsa voiman, mustien suortuvien himmeän kiillon ja hopeisten suomujen hohdon. Kaikki liskopapit olivat lajinsa valioita, mutta hänen edessään seisoi nyt heistäkin paras. Niinpä niin, vanhus ajatteli. Ei Mahdin Miekan kantajaa sattumalta valittu.

Rslak keräsi muistiinpanovälineensä, pienen mustepullon, lyhyen sulkakynän ja muutaman arkin halpaa paperia, ja asteli kohti kammion ainoaa ovea.

– Pergamenttien Vanhin, teidän on täytynyt vuosien varrella painaa mieleenne valtavat määrät tietoa, Rslak sanoi ja katsoi kunnioittavasti edessään seisovaa miestä.

– Huomattavasti enemmän kuin pystyn muistamaan, Vanhin myönsi kuivasti.

Rslak napautti ovea terävästi pari kertaa. Kuului metallisia kalahduksia, kun salvat avattiin.

Irtsl ei loistossaan kyennyt kilpailemaan Läntisellä Mantereella sijaitsevan sisarkaupunkinsa Sakhlanin kanssa, joka tosin olikin liskoihmisten ainoa pyhä kaupunki, mutta Irtslin kirjasto oli koko tunnetun maailman laajimpia. Sen kirjakammioita vartioitiin tarkemmin kuin useimpien kuninkaiden aarteita, ja syystä. Pergamenttien Vanhin oli kaupungin arvoasteikossa heti Ylipapin jälkeen. Rslak taas oli niiden harvojen ja valittujen joukossa, joiden sallittiin oleskella yksin kirjakammioissa.

Ovi aukeni ja kävijät saivat painaa nöyrästi päänsä kulkiessaan sen kautta ulos. Jos pergamenteista saatu tieto antoi lukijalle harhaisen kuvan vallasta, jota sen avulla saattoi saada, ovi muistutti, ettei asia aivan niin yksinkertainen ollut. Tietoa oli kyettävä käyttämään oikein, sen haltijan oli tarpeen tullen osattava nöyrtyä.

Rslak nyökkäsi kolmelle vartijalle, jotka seisoivat kammion ulkopuolella odottamassa, kumarsi kunnioittavasti Pergamenttien Vanhimmalle hyvästiksi ja lähti kohti asuntoaan. Vartijat sulkivat oven, lukitsivat sen Vanhimman valvonnassa, kulkivat kirjaston portille ja telkesivät vielä portin vahvan teräsoven, ennen kuin Vanhin oli tyytyväinen ja saattoi lähteä laahustamaan kohti asuntoaan.

Kirjaston suojeleminen oli onneksi helppoa, sillä se oli elävään kiveen koverrettu. Se oli kaikilta muilta paitsi oven suunnalta kallion kätköissä. Ainoan portin eteen oli sijoitettu kokonainen varuskunta.

Rslak kulki hitaasti, lukemaansa miettien. Kirjoittajan elävä tapa kuvailla eri kivilajien ominaisuuksia oli saanut hänet uppoamaan tekstiin turhankin syvälle. Varsinaisen tutkimuksen kannalta päivä oli kulunut hukkaan ja huomenna hän joutuisi tekemään kaksin verroin työtä saadakseen opinnäytteensä valmiiksi.

Hajamielisesti Rslak vilkaisi ympärilleen tutulla kujalla. Sen tunnelma oli rauhallinen, suorastaan unelias, kuten aina.

Astuessaan omaan huoneistoonsa Rslak jähmettyi. Jokin ei ollut kohdallaan. Vaistot kertoivat, ettei hän ollut huoneissaan yksin. Eikä se toinen ollut ystävällismielinen.

Rslak vilkaisi Mahdin Miekkaa takan yläpuolella. Vain täällä Irtslissä hän oli uskaltanut jättää sen vaille valvontaa. Hän näki miekan riippuvan telineessään niin kuin pitikin. Niinpä hän ei paljastanut valppauttaan, vaan käveli rauhallisesti kirjoituspöydän luo ja nappasi sillä levänneen kivikirveen käteensä.

Liskoihmiset kantoivat kivikirvestä yleensä aina mukanaan, mutta Irtslin luostarialueen rauhassa ei kenenkään olisi tullut mieleenkään vaellella kirves vyötäisillä. Tännehän ei vihollinen voinut tunkeutua miltään suunnalta.

Rslak ravisti päätään tilanteesta hämmentyneenä.

Hän seisoi hiljaa paikallaan ja tarkkaili huoneistoa keksiäkseen häiriön syyn. Ulko-oven luona oli pieni vaatekaappi, mutta sinne ei kukaan mahtuisi piiloutumaan. Pääsalin toisessa päässä oli keittiö. Sen avonaisesta ovesta näki, ettei siellä ollut ketään. Keittiön vierestä oli pääsy kylpykammioon.

Rslak pikemminkin aisti kuin kuuli hiljaisen, oudon kahahduksen, joka kuului kammiosta. Siis siellä! Hän lähti äänettömästi hiipimään ovea kohti. Vaikka hän oli pitkä, tavallista ihmistä enemmän kuin päätä pitempi ja hyvin lihaksikas, liikkeet olivat pehmeitä ja liukuvia, kuin harjaantuneen tanssijan hidasta liikuntaa.

Hän oli jo lähellä ovea, kun se äkkiä paiskautui auki. Rslakin edessä seisoi hämähäkkimies, yläruumiiltaan lähes ihmismäinen, vaikkakin vain vajaan kahden kyynärän mittainen.

Hämähäkkimiehen lantioilta lähti neljä jalkaa kahden sijasta. Ne nousivat jyrkästi ylöspäin. Ruumista peitti lyhyt musta karvoitus, ja lähes kainaloiden tasalle kohoaviin polvitaipeisiin oli ripustettu erilaisia pusseja ja koteloita. Otuksen neljä silmää olivat vain pienet, ilmeettömät neulanpäät. Oli oikeastaan vaikea päätellä, mihin se katsoi. Kahdessa ihmismäisessä kädessään se piteli lyhyttä keihästä, ja sen ilkeä irvistys paljasti monta riviä piikinteräviä hampaita.

Hämähäkkimies sähähti ilkeästi ja eteni nopeasti sivuttain kohti takkaa. Rslak tajusi heti, mitä se aikoi. Hän loikkasi matalan pöydän yli, mutta oli liukastua takan edessä lojuvaan karhuntaljaan. Hetken tasapainottelu oli maksaa hänen henkensä, sillä se antoi hämähäkkimiehelle aikaa syöksähtää häntä kohti keihäs ojossa. Horjahduksesta oli silti myös yllättävä hyöty. Rslakin etsiessä tukea kivikirves irtosi hänen otteestaan ja osui voimalla hämähäkkimiehen poskeen. Nyt hämähäkkimies vuorostaan haparoi, ja ennen kuin sen onnistui saada tasapainonsa takaisin, Rslak poimi kirveen takaisin käteensä ja oli valmis.

Taistelijat mittailivat toisiaan. Rslak oli neljä kyynärää, eli yli kaksi kertaa vastustajansa pituinen. Ero oli jo niin suuri, että hän tajusi sen haittaavan toimintaansa. Hämähäkkimies voisi hyvinkin onnistua väistämään iskut alakautta.

Rslak liikahti kohti Mahdin Miekkaa, mutta joutui välittömästi puolustuskannalle. Hämähäkkimies aloitti keihäällään sarjan pistoja ja viiltoja, joita Rslakilla oli täysi työ torjua. Samalla otus pakotti hänet siirtymään sivusuunnassa niin, ettei hänellä olisi mitään mahdollisuutta yltää miekkaan. Pakottaessaan Rslakia vetäytymään hämähäkkimies itse samalla siirtyi kohti asetta. Kun se pääsi takan eteen, se kiipesi vikkelästi takanreunaa pitkin ylös, mutta jatkoi samalla vaivattomasti taistelua. Lopulta se seisoi kolmella jalallaan ylhäällä takanreunuksella ja nojasi yhdellä korkealle seinään. Rslakin hyökkäysyritykset eivät tuntuneet haittaavan sitä juuri lainkaan, sillä nyt sen etuna oli taistelu asennossa, joka sille oli mitä luonnollisin, mutta jollaista vastaan Rslak ei ollut koskaan harjoitellut.

Samalla kun hämähäkkimies torjui keihäällään taas pari Rslakin iskua, se irrotti yhden jaloistaan takanreunuksesta ja tarttui Mahdin Miekkaan pienillä varpaillaan. Se pystyi siis tarttumaan kaikilla kuudella raajallaan!

– Ei, sitä sinä et vie! Rslak raivostui. Hän kumartui ja sieppasi taljan jalkojensa juuresta. Se levähti auki yhdellä nopealla nykäisyllä ja lensi jo samassa kohti oliota.

– Arzarm! Rslak kiljaisi korkealla äänellä.

Talja leimahti keskeltä liekkeihin, jotka levisivät hetkessä yli sen koko pinnan. Hämähäkkimies yllättyi niin, ettei ehtinyt kuin hätäisesti huitaista, ennen kuin liekehtivä talja jo kietoutui sen ympärille. Se päästi hirveän rääkäisyn ja putosi lattialle yhtenä epätoivoisesti huitovana myttynä. Samassa Rslakin kirves tavoitti sen. Ilkeää rusahdusta seurasi täydellinen hiljaisuus. Hämähäkkimies oli lysähtänyt elottomana lattialle. Huoneen täytti palavan karvan kuvottava löyhkä.

Rslak laski kirveensä takanreunalle ja yritti löyhytellä pahimpia katkuja pois kasvoiltaan. Hän nosti Mahdin Miekan lattialta, sipaisi huolehtivasti sen kahvaa ja asetti sen takaisin paikalleen. Hänen otsansa oli syvissä rypyissä, kun hän tuijotti hämähäkkimiehen ruumista.

Mistä ja miten se oli tullut? Ja mikä tärkeintä: minkä vuoksi?

Kuka halusi ryöstää Mahdin Miekan, jonka sekä Itäisen että Läntisen Mantereen mahtimiehet olivat yksituumaisesti luovuttaneet Rslakin haltuun? Olihan hän yksi neljästä Pelastajasta, jotka monien vaiheiden jälkeen olivat pelastaneet Mahdin Miekan ja Kilven avulla Gaealian molemmat mantereet niitä uhanneen Pahan vallasta. Mahdin Kilpeä kantoi toinen Pelastaja, Itäisellä Mantereella asuva Eem Al-Eia.

Oven takaa kuului kiivaita juoksuaskelia. Taistelun melskeen hälyttämät, ällistyneet talonvahdit saapuivat vihdoin paikalle.

Rslak selitti lyhyesti, mitä oli tapahtunut. Miehet tutkivat heti asunnon ikkunat ja ovet, mutta eivät huomanneet niissä mitään poikkeavaa. Vasta kylpykammiossa odotti yllätys. Suuren altaan vesijärjestelmänä toimi sen läpi virtaava pieni puro. Nyt puron laskukanavaa peittävä ristikko oli leikattu auki ja siihen oli ilmestynyt juuri ja juuri hämähäkkimiehen mentävä reikä. Puron kallioon uurtamaa onkaloa pitkin ei uskottu kenenkään mahtuvan liikkumaan. Sitä ei osattu pitää turvallisuusriskinä. Mutta nyt hämähäkkimies oli siis tunkeutunut kaupunkiin vesikanavia pitkin, murtanut kalterit ja aikonut ilmiselvästi joko ryöstää Mahdin Miekan, surmata Rslakin, sen kantajan, tai todennäköisesti tehdä molemmat.

Puron laskuluukkuja tarkastamaan lähetetty ryhmä löysi merkkejä useammastakin hämähäkkimiehestä, mutta kun jälkiä seurattiin, ne katosivat ympäröivään vuoristoon. Tunkeutujat olivat häipyneet yhtä huomaamattomasti kuin olivat tulleetkin.

Huolestunut Rslak tarttui muistiinpanovälineisiinsä ja ryhtyi kirjoittamaan kirjettä.

II

KAUKANA Itäisellä Mantereella, Rhyanin provinssissa, Eem Al-Eia istui suuren huvilan portaalla odottamassa. Häntä tuijotti ikkunasta kurkotteleva nainen, jonka asemaa talossa oli vaikea määritellä. Talon emäntä tai tytär nainen ei asustaan päätellen ollut, mutta ei liioin näyttänyt kuuluvan palveluskuntaan. Nainen hymyili salaperäisesti itsekseen katsoessaan mustasilmäistä, kotkannenäistä Eemiä, jonka sysimusta tukka oli leikattu poikki leuan korkeudelta. Miehen asu oli ylimyksen kullalla koristeltu valkoinen kaapu ja hänen turbaanissaan hehkui Al-Hamreenien ruhtinassuvun tunnus, verenpunainen rubiini.

Eem Al-Eia tiesi naisen katselevan, mutta ei oikein tiennyt, miten suhtautua tämän ilmeiseen lähentymisyritykseen. Voisihan nainen tosin tuoda vaihtelua tähän iänikuiseen odottamiseen. Mutta toisaalta…

Eemistä tuntui, ettei hän juuri muuta ollut ehtinyt viime aikoina tehdäkään kuin odottaa. Hänet oli nimitetty Rhyanin prinssin henkivartiokaartin kapteenin tehtävään, kun prinssi seitsemäntoistavuotiaana oli tullut täysi-ikäiseksi. Se taas tarkoitti pitkästyttäviä joutoaikoja nuorukaisen edustaessa isäänsä eri puolilla maata, kuten juuri nytkin.

Prinssi Bejudeen oli sisällä huvilassa neuvottelemassa maakaupoista. Maat näillä nurkilla eivät sinänsä hedelmällisyydellään tai rikkauksillaan houkutelleet. Ne olivat kuitenkin raja-alueita sen ainoan heimon maihin, jonka uskollisuus hallitsijaa kohtaan saattoi välillä olla kyseenalainen.

Eem kuuli villin kirkaisun yläpuoleltaan. Hän kohotti hymyillen kasvonsa ja ojensi käsivartensa. Hänen kesy ja hyvin koulutettu haukkansa laskeutui sille ja jäi tuijottamaan vaativasti häntä silmiin pistävällä keltaisella katseellaan. Eem tiesi, että se yritti viestittää jotain, mutta mitä, siitä hän ei ollut varma. Se oli epäilemättä nähnyt jotain, mikä oli kiinnittänyt sen huomion.

– Huomaan taas kerran, että meillä on vielä koulutus kesken. Kunhan opit sanomaan muutaman sanan, alan olla tyytyväinen, Eem hymähti sille ääneen.

Hän kohotti kättään ja haukka nousi laiskasti siivilleen. Se lennähti sisään Eemin asuttaman huoneen ikkunasta ja asettui lepäämään omalle orrelleen.

Ilta alkoi jo pimetä, joten Eem epäili prinssi Bejudeenin neuvottelujen nestemäisen osuuden alkaneen. Hän olisi tietenkin voinut komentaa toisen luutnanteistaan jatkamaan valvomista, mutta päivä oli ollut rauhallinen ja Eem tunsi itsensä vielä aivan virkeäksi. Eihän hän ollut vielä edes ehtinyt päättää, miten suhtautua ikkunassa kurkottelevaan kauniiseen naiseen.

– Odota Eem Al-Eia, nainen äkkiä huudahti tukahdutettua naurua äänessään. – Minä tulen sinne!

Eem ällistyi. Tavat Itäisellä Mantereella saattoivat vaihdella suurestikin kaupungista ja kylästä toiseen, mutta harvoin näillä suunnilla naiset olivat ihan näin aloitteellisia. Hän katsoi uteliaana ovesta tulijaa.

– Sinä et siis tosiaankaan enää tunne minua, nainen hymyili ja sai Eemin tarkastelemaan itseään entistä kiinteämmin. – On siinä minulla serkku! Vaikka on sinusta sentään kasvanut komea mies.

– Serkku? Eem mutisi hämillään. Samassa hänellä sytytti. – Elaya, se pieni ripakinttu. Sinäkö siinä tosiaan olet!

Hän sieppasi naisen rutistukseensa ja pyöritti tätä nauraen sylissään. Sitten hän laski hilpeästi kikattavan naisen maahan ja työnsi tämän kauemmaksi tarkasteltavakseen.

– Eipä voi sinuakaan hassumman näköiseksi sanoa. Mutta mitä ihmettä teet täällä?

Elaya kohautti harteitaan.

– En oikeastaan paljon mitään. Menin naimisiin, sain tyttären ja jäin leskeksi. Nyt opetan täällä taitojani omalle ja talonväen kahdelle tyttärelle. Toivon, että vielä löydän jonkun, jonka kanssa saan jalkani oman pöydän alle. Mutta se saattaa olla liikaa toivottu, eikä täälläkään paha ole. Sinä olet peräti kapteeni ja itsensä prinssin turva, olen kuullut. Ja Mahdin Kilven kantaja. Kilvestä olen kuullut niin monia tarinoita ja lauluja, että tuntuu melkein mahdottomalta uskoa, että sen kantaja on omaa sukuani.

Eem röyhisti leikillisesti rintaansa ja löi siihen pari kumahtavaa