Koitperän Kopernikus

By Taisto Vänttinen

Anselmi rakensi puusta tornin toteuttaakseen intohimoaan, tähtitaivaan tarkkailua. Sitä hän tekee omintakeisella, oikeaksi uskomallaan tavalla. Eräänä päivänä hän uskoo tehneensä läpimurron avaruuden tutkimuksen turvallisuuteen liittyvässä ongelmassa, ja onnistuu herättämään kansainvälisen mielenkiinnon.

Onko Koitperällä syntynyt uusi Kopernikus, vai onko kaikki pelkkää väärinkäsitystä? Oli miten oli, niin alkaa valtava kuhina, jossa maalaiskylän tähtiin kurottavasta vanhuksesta väännetään nero ja merkittävä kansainvälinen tiedemies, jonka mullistavia havaintoja saapuu todistamaan korkea-arvoisia lähetystöjä ja toimittajia ympäri maailman.

Paikkakunnalle kuhina on myönteinen ilmiö: rakennustoiminta ja muu liike-elämä saavat vauhtia ja työvoiman tarve räjähtää. Myös ihmissuhteita syntyy yllättävienkin henkilöiden välillä.

Pienen maaseutukylän arki menee sekaisin, kun paikkakunnalta paljastuu kansainväliset mitat täyttävä tähtitieteellinen nero. Onko kaikki ollenkaan totta, vai silkkaa joukkohysteeristä kuvitelmaa?

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Mar 22, 2021
• ISBN: 9789528056966

Taisto Vänttinen

Taisto Vänttinen on aina ollut kirjojen suurkuluttaja. Leipätyö tarjosi jonkin verran mahdollisuuksia myös kirjoittaa, mutta fiktiota ei niihin teksteihin ollut soveliasta pujauttaa. Astetta laveampi mielikuvitus sykki kuitenkin mielessä koko ajan. Kenties vaikka oma romaani, jonain päivänä? Hän tarttui tuumasta toimeen luovan kirjoittamisen kursseilta saadun myönteisen palautteen myötä, ja nyt hän on saattanut maailmaan jo kaksi romaania.

Book preview

45

1

Punaruudulliseen flanellipaitaan, henkselien kannattimiin harmaisiin, löysiin housuihin ja Reino-tohveleihin pukeutunut, elämän ehtoopuolella oleva Anselmi Hulkkonen rapsutteli parransänkeään ja katseli syvään haukotellen heinäkuun aurinkoisena aamuna mökkinsä rappusilta tuttua näkymää.

Etuoikealla näkymää hallitsi pieni-ikkunainen, mahtavan kokoinen, edellisten sukupolvien rakentama, nyt lievästi notkokattoinen kivinavetta, jonka yläosan puurakenteista punainen maali oli vuosikymmenien aikana haalistunut ja lohkeillut. Rakennuksen kauimmaisen nurkan takaa kurkisti kallistunut, maalaamaton, säiden harmaannuttama ulkohuussi. Pihamaa, otollisten kesäsäiden ansiosta, kasvatti puoleen sääreen ulottuvia niittyleinikkejä, voikukkia, pihasaunioita ja muita tyypillisiä pihakasveja. Navetan seinustalla auringon paisteessa viihtyivät horsmat ja pajupuskat. Kulkuväylät huussille ja navetan päätyovelle muodostuivat kävelijöitten auki lahmomista poluista. Takana olevasta, aikanaan punaiseksi maalatusta mökistä, maali oli päässyt tyystin hilseilemään. Mökin huopakatto oli sammalen kirjavoittama ja nokisessa savupiipussa oli vaarallisen näköisiä halkeamia.

Kuumaa kesäpäivää enteilevä unettava tunnelma väreili ilmassa. Kukissa pörräsivät kimalaiset, pihamaan leikkaamattomassa heinikossa sirisivät heinäsirkat ja rappujen vierustan sireenipuskassa vilahtelivat ruokaansa hakevat varpuset.

Vatsakasta, lyhyenläntää Anselmia eivät rappioromanttinen maisema ja luonnon läsnäolo millään tavoin häirinneet, vaan hänen päässään surraavat suuret ajatukset jättivät vallitsevat ulkoiset pikkuseikat omaan arvoonsa ja hän suuntasi veden väriset silmänsä navetan päätyovelle ja lähti sinne tallustelemaan tarkoin tavoitteestaan tietoisena.

Kauas ei Anselmi ehtinyt, kun mökin ovi miehen takana kirahti ruosteisilla saranoillaan. Roudan vinoon nostamille rappusille ampaisi pyöreänaamainen, runsasmuotoinen muori, jonka emäntämäistä asua täydensi keltakukkainen esiliina. Ilmestys jäi rappusille seisomaan jauhoiset kädet puuskassa ja huusi ukon perään.

– Tutkimaan se meijän rohvessori mennee. Toiset ne on täyttä päätä heinän teossa ja meillä vaan joutilaana jolkutellaan. Ei kuule Anselmi lehmät lypsä siun tähtilöilläs.

Anselmi ei eukkonsa marinoista piitannut, ei edes vilkaissut taakseen, vaan jatkoi matkaansa rauhallisesti, elämän uurtamilla kasvoillaan tutkimaton ilme.

– Kerkiihän nuo heinät, mitä niistä ainaansa tolkuttammaan, ukko mutisi tuuhean, hiekanvärisen viiksipehkonsa alta.

Anselmi Hulkkonen nappasi vuorilaudan takaa kookkaan avaimen. Hän avasi yläkertaan johtavan sillan alla olevan riippulukon. Anselmi veti kaksin käsin harmaan, jäykästi liikkuvan oven auki ruostuneiden saranoiden vaimeasti narahtaessa, astui sisään puolipimeään navettaan ja jatkoi matkaa tohveleitten läpsyttäessä lian mustuttamaa sementtilattiaa vasten. Matka jatkui kiiltäväksi kuluneiden, kesäaikaan tyhjinä ammottavien puuparsien vieritse. Hetken päästä hän hapuili huoneen peräseinällä oleville portaille ja kiipesi niitä myöten navetan ylisille. Näin kesällä heinäparvi oli tyhjä. Viimekesäiset heinät oli käytetty ja huokaisten vilkaisi Anselmi paikkaa, joka tulisi taas talvea varten täyttää, toivon mukaan, kuivilla heinillä. No, se on sitten sen ajan murhe.

Hän ei antanut mokoman asian pitempään häiritä, vaan lähti kapuamaan huteran näköisiä tikapuita. Ne päätyivät vaarallisen oloiselle, kaiteettomalle tasanteelle, jossa olevan matalan oven avaamalla Anselmi astui pienehköön huoneeseen. Sisään tultuaan hän vetäisi oven voimakkaasti kiinni ja sai harmaan pölypilven pöllähtämään lentoon miljoonina säihkyvinä pisteinä huoneen ainoasta, pienestä ikkunasta tuikkivan kesäauringon valokiilassa.

Rakennelman oli lähistöllä asuva timpuri, Tauno Jokinen kyhännyt. Materiaalina oli käytetty viitisen vuotta sitten rakennetun lantalan, nyt jo harmaantuneita, ylimääräiseksi jäänyttä puutavaraa. Tasakattoinen, vähän navetan harjakorkeutta ylittävä laatikkomainen, matala torni puhkoi navetan katon oikean lappeen harjasta lähtien. Koppi oli kannatettu navetan välikatosta pystypalkein ja sen yhden seinän muodosti suurimmaksi osaksi navetan päätylaudoitus. Kopin katto oli päällystetty mustalla kattohuovalla ja katon keskikohdalla oli pyöreä, kolmenkymmenen sentin halkaisijainen aukko, joka oli saranoitu sisältä avattavaksi. Itse koppi oli höyläämättömästä puutavarasta tehty, karkeatekoinen, Anselmin käyttötarkoitukseen sopiva, tukeva hökkeli. Hänen mielestään se ei ollut mikä tahansa rakennelma, vaan oikea, tarkoin suunniteltu tähtitorni, joka oli tehty käyttäjänsä mittojen mukaan. Todellakin kovin paljon Anselmia pitempi mies ei olisi sopinutkaan siellä seisomaan suorana eikä myöskään kopin pieni lattia-ala olisi sallinut pitkiä askelluksia.

Kalustus noudatti samaa yksinkertaista, karua linjaa ja rajoittui vain välttämättömimpiin kapineisiin. Seinään oli kiinnitetty, maalaamattomasta raakalaudasta rakennettu kapea pöytä ja samasta materiaalista tehty kolmetasoinen kulmahylly. Kopin ainoan istuimen virkaa toimitti pakkilaatikko, jonka päälle oli kiinnitetty kylmien talvi-iltojen varalla tyroksilevy, joka oli housun persauksien litistämä, likaama ja reunoiltaan lohkeillut. Valaistuksesta huolehti sähköjohdon päästä roikkuva kärpästen täplittämä, pölyinen, varjostimeton sähkölamppu. Nurkassa kalustusta täydensi ruostunut sähköpatteri kylmien ilmojen varalta.

Pyöreän kattoluukun kehälle oli merkitty ilmansuunnat. Niiden kohdalle oli koverrettu hahloja, joihin Anselmin ylpeys, postimyynnistä tilattu kaukoputki sopi käyttäjän kulloinkin haluamaan suuntaan sojottamaan. Kaukoputki kertoi jo sinällään huoneen käyttötarkoituksesta, mutta viimeistään huomasi Anselmin avaruustutkimuskeskukseen tulleensa nähdessään seinään nastoilla kiinnitetyt Koululaisen karttakirjasta leikatut pohjoisen ja eteläisen pallonpuoliskon tähtikartat ja Jupiterin ja Saturnuksen kuvat kuineen. Vielä vakuuttavamman kuvan tähtitaivaan ihmeisiin paneutumisesta antoi tutkimustilan käsikirjastoon kuuluva avoimena pöydällä oleva, paljon selattu, kippuralehtinen ja ajan kellastuttama, avaruutta käsittelevä tietokirja.

Anselmin tähtien tutkiminen sai lähtölaukauksen juuri tätä kirjaa tutkimalla. Tietoja täydentääkseen, hän useina pilvettöminä, syysiltoina mökin rappusilla istuessaan tuijotteli taivaalle ja katseli siellä näkyvää suunnatonta tähtipaljoutta. Anselmi oli lukenut taivaalla huristelevista raketeista. Äkkipäätään ajatellen ei tuollaiseen sumppuun kannattaisi noin vain ajeluttaa kalliita ajopelejä, Anselmi tuumi. Hänessä heräsi auttamisen halu. Jonkun pitäisi osoittaa, miten tuolla sokkeloissa olisi turvallista liikkua. Tähtikarttaan toki oli piirretty taivaankappaleita sinne ja tänne, mutta ei minkään näköistä viitettä, miten niiden välistä luovitaan. Mitä, jos Suomenkin kartassa olisi vain kyliä ja kaupunkeja pelkkinä pisteinä? Ei sellaisen kartan perusteella matkustavaiset osaisi ajella kyläreissuillaan.

Anselmi siitä paikasta päätti olla se joku, joka laittaa asiat raiteilleen, luo turvalliset kulkureitit avaruuteen. Hellän vastaväitteistä huolimatta hän tilasi postimyynnistä kaukoputken. Sillä taivaalle tiiraillessaan, Anselmi tuli yhä vakuuttuneemmaksi aikeensa toteuttamisen tarpeellisuudesta. Turhautunut mies tunsi löytäneensä yksitoikkoiselle elämälleen todellisen tarkoituksen.

Näin se alkoi ja näin se meni. Anselmi istahti pakkilaatikolleen ja katseli tyytyväisenä ympärilleen. Tulipahan tehtyä oikea päätös. Avaruuden tähtiverkkojen selvitys on hänen elämäänsä. Maailman kaikkeudessa oleva tähtitaivas; siinä on sijaa mielikuvitukselle ja luovalle ajattelulle. Aivan toista kuin heinäntekijät ja muut arkisia askareita puurtavat kuvittelevat jotain elämisen arvoista sisältöä omasta pienestä maailmastaan löytyvän; ja mitä vielä. Ylemmyydestään innostuneena Anselmi ponnistautui jaloilleen ja kurkotti hyllyltä käteensä peltimukin ja tummaa nestettä sisältävän pullon. Sen kylkeen oli liimattu valkoisen ikkunaliimapaperin pala, johon vanhan miehen vapisevalla käsialalla oli kirjoitettu teksti: Linssin pesunestettä. Alle oli vielä piirretty pääkallo ja kaksi luuta ristissä. Varmemmaksi vakuudeksi kuvan alle oli vielä piirretty kolme ristinmerkkiä.

Anselmi avasi korkin ja lorautti nestettä hiukkasen mukin pohjalle, pyöräytteli mukia, nielaisi nesteen parilla kulauksella ja pudisteli päätänsä naama irveessä. Olisiko niin, että vakavailmeinen ukko oli ylevistä ajatuksista huolimatta saanut tarpeekseen ihmisten ylenkatseesta ja tekemässä loppua elämästään? Ei ollut, ei sinne päinkään. Hän ei hyväksyntää kaivannut, eikä ulkopuolisten ylenkatsetta edes huomannut. Hän tunsi vahvasti, että hänellä oli oma elämänsä ja siinä kajasti; suuri kutsumus. Vahvaa tunnetta korkeintaan Hellä-vaimon marmatus joskus kiusasi.

Juoman nauttimiselle oli taas omat juurensa. Siitä oli muodostunut tapa, jollei suorastaan perinne. Se oli harkittu lähtölaukaus, jolloin hän tunsi irtautuvansa kaikesta epäoleellisesta ja tunsi pyhittyneensä korkeampien voimien johdatukseen. Pullossa ei siis ollutkaan myrkkyä, jota etiketistä voisi päätellä, vaan paikkakunnan tekijämiehen Severi Horttanaisen hyväksi tunnettua pontikkaa. Tumma väri oli tieten tahtoen saatu aikaiseksi lirauttamalla joukkoon Helläemännän mustikkamehua. Värit ja etiketit olivat harkittuja varotoimenpiteitä mahdollisten vierailijoiden varalle. Kukaan paikkakuntalainen ei uskoisi, vaikka etikettiä ei olisikaan, että laihan musteen värisen aineen olevan Severin käsistä lähtöisin. Severin nimenomainen ja tunnettu ylpeydenaihe oli pitkän kokemuksen ja ammattitaidon avulla aikaansaatu helmeilevä, kristallin kirkas juoma. Lisäksi Severi oli siihen loihtinut jumalaisen maun. Maun, joka toi mieleen ikimetsien kuusenneulaset ja samalla siinä aisti juurevan, auringon paahtamalla kankaalla kasvavan männyn pihkan tuoksun. Salmiakkikossut, limuviinat ja vastaavat muut värilliset tuotteet ja keinotekoiset nykyajan kotkotukset, eivät olleet syvien salojen, todellisten luomutuotteiden, valmistajien tuotevalikoimissa.

Kuten sanottu Anselmi ei toki tullut tähtitorniinsa viinan kanssa läträämään, vaikka pieni tujaus vatsan pohjalla tuntuikin aina yhtä mukavalta. Tarkoituksena oli ainoastaan siivittää aivosolujen tahmea toiminta hurjaan nelistykseen. Tuikku pontikkaa vastasi samaa kuin laulajalle merkitsee äänen avaus.

Anselmi kävi työhön käsiksi. Hän otti hyllystä sinikantisen vihon, jonka sivuille oli piirretty lyijykynän ja peltiharpin avulla puolen sivun kokoisia ympyröitä. Näiden sisälle oli merkitty sinisiä ja punaisia rasteja. Kukin ympyrä oli nimikoitu salaperäisin tunnuksin P, Ko, I, Ka, E, Lo, Lä ja Lu. Nämä merkinnät tarkoittivat ilmansuuntia, eli ne olivat samoja merkintöjä, jotka löytyivät kattoreiän kehältä kaukoputken kiinnityshahlojen kohdalta.

Näin siirtelemällä kaukoputkea hahlolta hahlolle, Anselmi pystyi kattamaan pala kerrallaan koko pohjoisen pallonpuoliskon tähtitaivaan. Siis jokainen lehdellä oleva ympyrä merkintöineen kuvasi kaukoputken näkymää tutkimushetkellä. Näkymät taas oli tiivistetty käsivaralla piirrettyihin sinisiin ja punaisiin krukseihin.

Vihon kannen sisäsivulle Anselmi oli kirjoittanut värillisten merkkien selityksen: Sininen = tähti kaukana, Punainen = tähti lähellä. Muutamissa ympyröissä oli punaisia rasteja vain muutama mutta sinisiä hyvinkin runsaasti ja muutamissa taas päinvastoin. Etäisyysarvioinnit Anselmi oli perustanut pelkästään tähtien kirkkauteen ja lähtenyt siitä olettamuksesta, että himmeä tuikku taivaalla oli kaukana oleva tähti, kun taas kirkkaana loistava oli ihan ulottuvilla. Muutamissa tapauksissa arvio sinisen ja punaisen välillä oli hiuksen hieno. Tällaisten epävarmojen havaintojen kohdalla kruksissa oli värinä sinistä ja punaista.

Havaintoja oli tehty useamman vuoden ajan tähtikirkkaina, pimeinä iltoina ja öinä. Pari sinikantista vihkoa oli jo täyttynyt, joten tutkimusaineistoa oli kertynyt aika lailla. Pilvisinä aikoina tai päivällä, kuten nytkin, oli tutkimusten yhteenvedon aika. Vertailemalla samaa näkymää eri havaintoajankohtina Anselmi havaitsi taivaalla aukkopaikkoja, eli tietyllä alueella oli vain kaukana olevia taivaankappaleita ja tietysti toisaalla päinvastoin.

Anselmi selasi vihkoaan otsa kurtussa ja siirsi katseensa seinällä olevaan pohjoista tähtitaivasta kuvaavaan karttaan. Hän oli sijoitellut sille havaintojaan, piirtämällä huomioidensa perusteella lyijykynällä viivoja taivaankappaleitten joukkoon. Viivojen molemmin puolin oli piirretty punaisella varjostettuja alueita pieninä ja suurina laikkuina. Nämä pläntit oli varustettu merkinnällä: v.a. Viivan viereen taas oli raaputettu kirjaimet: t.r. Näiden koodien merkitykset: turvallinen rata ja vaarallinen alue Anselmi piti omana tietonaan kirjaamatta niitä mihinkään.

̶ Sitä ei koskaan tiijä, mitkä vakkoojat missäkin on kurkkimassa. En kerro ees Hellälle, kun sekkiin on semmonen hölösuu ja typeryyttään livvauttaa tiejon naapurin akoille ja siitä se sitten lähtee, ukko tuumi karttaansa tarkistellessaan. Toisaalta mitäpä sille Hellälle muutenkaan kertomaan, kun se ei kumminkaan mittään ymmärrä, ja se on sellanen, että kun ei ymmärrä, niin ei se hyväksy. Se vaan tuhhauttaa mielestänsä turhalle vähdille ja rupeaa puhumaan taas lehmistään ja heinistä. No, nyt kartalla on kuitenkii ratoja avaruusmiesten huristeltavaksi pitkin ja poikin taivaan kantta.

Anselmi oli saanut edellisellä tornissa käynnillään tähtitaivaan kartoituksen päätökseen ja nyt oli syytä ihastella aikaansaannosta. ̶ Hyvä siitä tul ja tarkka. Näin, niin kuin harjakaisten kunniaksi, Anselmi lorautti vielä ihmejuomaansa mukiin ja nielaisi sen yhdellä kulauksella. Ukon ilme vakavoitui ja hän mutisi viiksipehkonsa alta:

̶ Siinä sitä on hyvä holli ajella avaruuskonneilla. Pittää olla kuitenkin tarkkana, että ei hurrauta liian ylös ja eikä liian alaskaan passaa mennä. Siellä on muutamissa paikoin hirmuisen paljon punasta merkkiä, jotka huolimattomasti ajjaa koheltaessa liian kanssa röykyttävät kalliita avaruuskonneita. Niin, ja saattaa siellä olla sitä tähtisumuakin. Ainakin äkkinäinen sinne voi eksyä. Kyllä kait ne, jotka raketteja lähettää ymmärtäävät varottaa lentomiehiänsä ̶ tai sitten eivät. Eikä siinä kuitenkaan sen kummempaa taitoa tarvihtisi, kun vaan ajelisi justiinsa tuota viivaa pitkin. Siinäpä se sitten onkin, jotta mistäs ne sen tietää, ne ajajat, missä se viiva on. Tuskin ne on ymmärtäneet Amerikassa ja Venäjällä avaruuven viivoja piirrellä ja muutenkaan eivät ole varmaan tarkkaan tuumineet koko asiaa, ajjaa tormuuttavat vaan. Ajattelevat varmaan, jotta kyllä ilmassa hotua riittää. Mutta ei se ole niin yksinkertasta, ei ole. Ne ajattellee varmaan, että kun lentokonneet lentelee paikasta toiseen, niin ei ne mihinkään tähtiin ole tähänkään asti törmänny. Ei ne ymmärrä, jotta lentokonneet lentää alempana ja koko tähtisuma on ylempänä tihiänä, kun sammakon kutu lammikossa. Ja justiinsa siellä ne avaruusraketit porhaltaa.

̶ Nyt on sitten pohjosen tähet ja lentoreiät selevitetty. Lähempänä asuvat joutavat tutkimaan eteläpuolen tilanteen. Minähän en voi mennä vieraisiin maihin sitä tekemään, eikä Hellän meijertili siihen riittäskään. Eipä silti, helpompaa on sen puoleen avaruuskonneilla sillä puolen taivasta ajella. Kun on ylämäkkeen ensin kiivetty ja laneetat ja meteoriitit väistelty, niin sitten ei muuta, kun ajaa loikottellee alamäkeen suittet löysällä ja hakkee vaan tarkkana aukkopaikkoja.

Anselmi ei kuitenkaan jättänyt asiaa pelkän mietiskelyn varaan, vaan itselleen tunnusomaisen lempeän luonteensa takia, oli todella huolissaan astronauttien turvallisuudesta. Hän päätti, että asialle täytyy tehdä jotain. Mikä mahtaisi olla paras keino lentäjien pelastamiseksi tähtitaivaan karikkopaikkojen vaaroista?

̶ Ameriikkalaisille ainakin varotuksen sanat olisi toimitettava, ne kun niitä raketteja enimmiltään lähettävät ja ovat muutenki parraiten perillä avaruushommista, Anselmi tuumi. Tietenki venäläiset kanssa, mutta taitaavat huonommilla vehkeillään ajella samoja ratoja amerikkalaisten perässä, jotta jos eellä menijää varottaa niin hyöty tulee toisellekin. Ei niille tietenkään passaa kaikkia tietoja ja etenkään mitään avaruusviivoja lähetellä, tutkikoot tarkemmin ite, mutta jos pistäis menemään ̶ vaan alkuun ̶ jonkun niin ku varotuksen sanan. Kukahan siellä olisi sellainen avaruuspomo, joka varotuksen saa parraiten menemään perille? Voi olla, että paras keino on lähettää menemään evästys itse residentille, kaipa se sitten patistaa alempi arvoisia.

2

Anselmi oli touhun miehiä, kun sille päälle sattui, vaikka sitä ei tiluksia tarkasteltaessa uskoisi. Hellä-emäntä ole miestään liiasta rehkimisestä joutunut avioliittonsa aikana toppuuttelemaan. Se vaan oli niin, että nykyään Anselmin pää oli täynnä tärkeitä ajatuksia. Kotitorppa ja sen vainiot eivät olleet ylimpänä mielessä tälläkään hetkellä, kun hän laskeutui navetan vintiltä ja kävellä reuhtaisi pihapolkua tavallista ripeämmin. Hän nappasi seinän vieressä kyyhöttävän, säiden perskaannuttaman moporesun, polkaisi sen käyntiin ja ilmoitti portaille tulleelle Hellälle piipahtavansa kirkolla. Tämä ei kerinnyt edes sanomaan, että ukko toisi saman tien palasokeripaketin, kun mies oli jo hurauttanut pihamaalta tielle niin, että sininen savu pyyhkeili korkeiksi kasvaneita tataria ja saunioita ja sai kimalaiset kiireen kiukkuisesti pörähtämään kauemmaksi pakokaasun katkusta.

Kirkolle päästyään Anselmilla oli selkeä suunnitelma. Hän paineli kirjakauppaan ja pysähtyi postikorttitelineen eteen. Kaiken sorttiset onnittelu- ja pilailukortit hän sivuutti oitis. Jokin maisemakortti sen pitäisi olla ja mielellään omalta asuinseudulta. Löytyihän se, vaikka ei ollut kuin yksi ainut vaihtoehto. Mutta mikäpäs siinä, olihan se kaunis, tunnelmallinen kuva Rastimon kirkosta. Se suorastaan henki syvää rauhaa syksyisen ilta-auringon paisteessa. Se oli kanttori Kovalaisen aikamiespojan kuvaama. Se kun on armoton valokuvaharrastaja ja kulkee kaiket päivät kamera kaulalla ja miehen mittainen jalusta kainalossa.

Kortin hankittuaan Anselmi suuntasi askeleensa linja-autoaseman baariin, nouti tiskiltä pullon keskiolutta, ankkuroitui rauhallisen nurkkapöytään ja syventyi vaativaan kirjoitustehtävään. Nimi ja osoite onnistuivat hienosti varsinkin, kun oli paikkakunnan lehti lunttina, jossa sattui olemaan tarvittavat vierasperäiset sanat. Ei passannut kirjoittaa väärin, muuten luulevat Amerikan maalla jonkun hölmön täältä kirjoittelevan. Niinpä korttiin piirtyi kovan jykerryksen jälkeen: Amerikan presidentti, Washington, Valkoinen talo, USA. Se varmaan riitti osoitteeksi. Kai kaikki siellä tiesi missä presidentti asui. Aikansa kynän päätä suussaan pyöriteltyään Anselmi kirjoitti:

Herra presidentti. Pyydän teitä välittämään terveiset alaisillenne avaruusmiehille, jotta ne tutkisivat tarkkaan mihin suuntaan raketit on turvallista ajeluttaa. Siellä on paikotellen hyvinkin tiuhaan taivaankappaleita. Niin sitä vaan, että ei tulisi kalliita ajopelien korjauksia ja rakettikuskit olisivat turvassa. Terveisin Anselmi Hulkkonen, Rastimo Koitperä, Suomi, Finland.

Kyllä se pitäisi nyt olla hyvä, mutisi Anselmi käännellen korttia käsissään.

Ukko kulautti kurkkuunsa lopun sisällön kaljapullostansa, röyhtäisi ja paineli lähellä olevaan postitoimistoon. Postineiti vilkaisi miestä uteliaana, kun tämä pyysi postimerkin Amerikkaan lähtevään korttiin.

Mitähän sekin ukkorähjä Amerikoihin kirjottaa? No, voihan sillä olla joku sukulainen siellä, tyttö tuumi ja haki tympeyttänsä salaamatta Anselmin pyytämän merkin.

Anselmi ei neidin vilkuiluista piitannut, vaan nuolaisi merkin neidin katsellessa ja linttasi sen sille varattuun paikkaan kortin kulmaan. Sitten ei muuta kuin kortti postin ulkopuolella olevaan keltaiseen laatikkoon ja yksi hyvä työ, Amerikan ja koko maailman avaruustutkimukselle, oli tehty. Tyytyväisenä Anselmi polkaisi moponsa käyntiin.

Rastimon kunnanjohtaja Kauko Armas Lemmettylä liikkui sattumoisin asioillaan postin liepeillä ja jutteli parhaillaan kunnan tiemestari Tuomo Hintikaisen kanssa, kun Anselmi kurvaili kotiin päin piippu suussaan ja lakinreuhka painettuna kulmakarvojen tasalle. Lemmettylä nyökkäsi päätään Anselmin suuntaan ja sanoi Hintikaiselle:

̶ Siinä menee taas yksi tämän surkean kunnan tyypillinen asukas. Tuollaisia ne melkein järjestään ovat. Ei noilta rehjuilta veromarkkoja heru. Paras porukka valuu etelän työmarkkinoille ja tänne jää vain hampuusit ja muut kunnan elätit. Ei kuule hyvältä näytä. Kunnan veroäyri rupeaa olemaan valtakunnan korkeimpia, eikä sen nostaminen auta, kun ei ole maksajia ja ne vähätkin korotusta pelästyy ja muuttaa muualle. Pois täältä on itse kunkin lähdettävä ennen kuin tulee lopullinen konkurssi. Vaimokin jaksaa jankuttaa, jotta hän on täynnä tätä surkeata korpikylää ja kaipaa vilkkaampiin paikkoihin.

̶ Vai niin meinasit. Huonosti on sitten asiat. Vaan minnepäs meet. Minä olen vastikään rakentanut talon ja velan maksu on vasta alussa. Työpaikan menetys olis meijän perheelle täys katastroovi. Oon sammaa mieltä, jotta jos täällä tuollaisia Hulkkosia vaan assuu, niin ei tästä mittään tuu.

Surullista, että kunnan johdon käsitykset oman elinalueensa tulevaisuudesta olivat näin pessimistisiä. Pelko ei kuitenkaan ollut aiheeton. Tiedossa oli, että valtion taholta talouden hoidossaan epäonnistuneita kuntia ei katsottu hyvällä. Konkurssikypsät kunnat hyvin pian liitetään suurempiin ja on selviö, miten esimerkiksi Rastimon kuntalaisen ̶ hänelle itselleen tärkeitä asioita ̶ käsitellään isomman kunnan kylkiäisenä.

Kunnanjohtaja ja tiemestari eivät olleet Anselmin suhteen mielipiteineen yksin. Anselmin omituinen tähtien tutkiminen oli yleinen naurun aihe varsinkin, kun asunto ja peltotilkut rapistuivat ihan silmissä. Naapurin muijat päät yhdessä nauraa kotkottivat Anselmin tekemisiä ja ampuivat jopa suoraan ja julkisesti ilkeitä myrkkynuolia Hellän suuntaan. ̶ Joko se siun ukkos on löytänyt uusia tähtilöitä? Anselmilla sitä töitä riittää, kun se laittaa taivaan tähtien järjestyksen kokonaan uusiks. Vai mitä Hellä? Naisten huulilta puuttui enää sana: kylähullu.

Hellä oli tietysti harmistunut toisten ilkeydestä ja oman ukkonsa saamattomuudesta tavallisissa talon töissä. He olivat menneet yli viisikymppisinä naimisiin, jolloin Anselmi muutti Hellän mökkiin. Syynä liittoon oli Hellän kyllästyminen yksinasumiseen. Hän kaipasi myös miehistä tukea ja nappasi vakavailmeisen, rauhallisesti liikkuvan Anselmin tuekseen ja tekemään tilalla miehisiä töitä. Anselmi ei liitosta kummemmin innostunut eikä liikoja lupaillut. Suostui kuitenkin avioliittoon, kun ei kieltäytymiselle keksinyt hyvää syytä. Saipahan hän, neuvottomana yksinasujana tällä tavoin täyshoidon tarmokkaan Hellän hoivissa. Vaimo oli alistunut tilanteeseen. Anselmi oli mitä oli mutta sen kanssa oli vain elettävä.

Hellä teki pienen perheensä toimeentulon eteen parhaansa. Hän teki taloustyöt, hoiti neljä lehmäänsä, tienasi sentään jotain maidon myynnistä paikkakuntalaisille tai meijeriin, ansaitsi lisää ompelemalla ja kutomalla mattoja kylän muijille. Pikku pennosia kertyi myös syksyisestä marjanpoiminnasta. Anselmi tuntui elävän kokonaan toisessa maailmassa. Hän ei arkielämän huolista kiinnostunut, vaan miehen elämä oli kokonaan pyhitetty suurille ajatuksille. Tähtitaivaan tutkiminen oli ajatuksen tasolla kiehtonut jo vuosia. Nyt siihen oli käytännön mahdollisuuksia. Anselmi oikopäätä rakennutti tähtitorninsa. Anselmi perheen päänä otti itsestään selvyytenä oikeuden hallita perheen raha-asiat, siis Hellän ansaitsemat pennoset. Hellä ei motkottamista enempää voinut asiaan puuttua. Kai se on niin, että perheessä mies huolehtii rahojen käytöstä, riippumatta siitä, kuka rahat on hankkinut.

3

Anselmin kortti oli tullut perille ja yllättäen löytyi muun presidentille osoitetun postin joukosta. Tämän tapaiset henkilökohtaiset, vieraan tai oman maan kansalaisilta tulleet viestit, eivät yleensä mene valtion päämiehelle saakka, vaan jäävät pintapuolisen tarkastuksen jälkeen Valkoisen talon arkistoon. Näitä sitten tutkijat kammioissaan vuosien kuluttua syynäävät ja tekevät viisaita johtopäätelmiään siitä, millainen on ollut kansan ja maailman mielikuva sen hetkisestä valtion päämiehestä.

Jostain syystä tämä kortti oli onnistunut livahtamaan presidentille menevän kansion väliin ja päätynyt presidentin työhuoneen pöydälle. Siinä se lojui viattomana Afganistania koskevan raportin ja Naton laajentumisehdotuksen välissä. Presidentti käänteli korttia kummissaan ja näytti sitä vieressään olevalle poliittisten asioitten neuvonantajalle. Presidentti kysyi otsa kurtussa, mikä tämä kortti on ja mitä kieltä teksti mahtaa olla? Miksi kortti on koettu niin tärkeäksi, että se on virallisen postin joukossa? Sitten hän kiinnitti huomion osoitteeseen ja huomasi sanan Finland.

– Jaa, niin tietysti. Se on se pieni maa Neuvostoliiton kainalossa. Olenhan minä Helsingissä kansainvälisissä konferensseissa käynyt. Muistan reissuillani tavanneeni ainakin maan isokokoisen, jäyhän oloisen pääministerin, huonosti kävelevän presidentin ja punatukkaisen naispuolisen ulkoministerin. Otapas selvää mitä siinä kirjoitetaan, vaikka en minä usko, että siinä mitään tärkeätä olevan, sanoi presidentti ja syventyi muuhun postiin.

Hieman myöhemmin Valkoisen talon henkilöstöpäällikkö tarkasteli samaista korttia ja siihen liitettyä käännöstekstiä ennen kuin se joutui takaisin presidentille. Ei ollut kovin tavallista, että presidentti neuvonantajineen lähti tutkimaan tällaista postia. Siinä täytyi olla jotain erikoista, ehkä joku peitetty uhkaus tai salainen varoitus. Kukaties kirjoittaja on havainnut planeettojen outoja liikkeitä tai peräti avaruusasemia vierailta planeetoilta. Presidentti neuvonantajineen tiesi varmaan asiasta enemmän, kun he kerran olivat päättäneet teettää kovin vaatimattomasta viestistä käännöksen. Henkilöstöpäällikkö tunsi pienoista katkeruutta siitä, että hänet oli taas sivuutettu, ehkä tällä kertaa hyvinkin tärkeässä asiassa. Hän otti kortista käännöksineen kopion itselleen ja päätti käynnistää omat tutkimuksensa, voidakseen osoittaa korkealle esimiehelleen, olevansa hänkin ajan valtimon sykettä kopeloimassa, vaikka häntä ei asiasta oltukaan informoitu.

Henkilöstöpäällikköä ei kukaan voinut moittia aikailusta. Hän pisti porukkansa välittömästi töihin ja hetken päästä osastolla vallitsi kova kuhina, puhelimet kilisivät ja sihteerit kipittivät tukka suorana pitkin käytäviä. Eikä kauan kestänyt, kun vaikutusvaltaisimmat CIA:n ja NASA:n edustajat oli kutsuttu koolle. Kokouksen osanottajat päättivät lähettää CIA:n agentin Suomeen tutkimaan vaivihkaa kortin lähettäjän toimintaa, motiiveja ja yleensä Euroopan pohjoisten valtioiden ja paikallisten ihmisten suhtautumista USA:n avasuusohjelmaan. Tämän päätöksen lisäksi otettiin yhteys Suomen Washingtonin konsulaattiin ja vielä erikseen suoraan Suomen ulkoministeriöön Helsinkiin.

Iso ratas oli lähtenyt pyörimään. Konsuli soitteli pitkiä puheluja Suomeen ja pyysi pikaisesti selvityksiä miehestä nimeltä Anselmi Hulkkonen. Samoihin aikoihin tuli Suomen ulkoministeriöön luottamukselliseksi leimattu kirje. Lähettäjäksi oli merkitty presidentin kanslia, Washington. Siinä pyydettiin myös selvitystä Mr. Hulkkosesta, hänen tarkoitusperistään ja mahdollisesti tietoja hänen tutkimustuloksistaan.

Suomen hallitus kokoontui vajaalukuisena keskellä kesäkuun loppupäiville sattuneita helteitä. Lomilta hälytetyt ministerit keskustelivat ärtyneinä siitä, minkä älyttömän jutun takia pääministeri taas kerran oli sotkenut alaistensa lomanvieton ja miksi muutamat olivat saaneet erivapauden, eivätkä olleet paikalla. Pääministeri keskeytti yleisen jorinan ja sen kummemmin anteeksipyytelemättä kehotti ulkoministeriä esittelemään kokouksen aiheen. Ministeri kertoi Amerikasta tulleista yllättävistä yhteydenotoista koskien Valkoisen talon kiinnostusta erästä Pohjois-Suomessa asuvaa tähtitieteilijää, Anselmi Hulkkosta kohtaan. Tieto herätti yleistä hämmästystä ja ministerien piirissä ihmeteltiin, kuinka oli mahdollista, että sellainen tutkija ja tiedemies, josta jo maailmaltakin kyseltiin, oli jäänyt huomaamatta. Päätettiin pikaisesti selvittää tilanne ja tuoda herra Hulkkosta ja hänen tekemisiään päivän valoon. Kaikki olivat yhtä mieltä, että pienelle maalle