Flac 9: Caial 2

By Teuvo Virén

Uudistunut Jamlee oli yhä miehistöineen jumissa keskellä ei mitään. Fyysiseen olomuotoon palanneiden Amaca ja Thelez Vacalain ja Ridea Vacalai-Dresin sekä supertekoäly Riamthen saapuminen paikalle kaikista rekistereistä puuttuvalla Zaalialla sai Derwen Callandin ja muut nikottelemaan. Varsinaisen yllätyksen tuottivat kuitenkin vähän myöhemmin seurueiden luokse ilmestynyt irridiaani Alee ja tämän symbiootti, clutheriinien kautta aikain paras ennustaja Priur mukanaan CluthB:llä tuhansia vuosia syvällä kallioluolissa jumissa olleiden maanalaisclutheriinien johtaja Aedom Grenet

Thelez, Amaca ja Ridea haluavat käydä Caialilla. Riamthe hoitaa heidät planeetan tunnistamisjärjestelmän lävitse, ja kolmikko päättää muun ennalta suunnittelemansa ohjelman lisäksi huvin vuoksi osallistua perinteiseen Thelez Vacalai -miekkailukilpailuun.

Samaan aikaan Caialin eritys on päättymässä. Ensimmäiset vieraat, Flacin neuvoston uusvanha puheenjohtaja Utle Qarhag, Flacin laivaston komentaja Celmar Vacalai, tämän sisko, flacellaanien ensimmäinen diplomaatti Dricia Vacalai, neuvonantaja Ziv Op ja legendaarinen hävittäjälentäjä Marna Lacee ovat lähestymässä Caialia.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Oct 20, 2022
• ISBN: 9789528080374

Teuvo Virén

..................................................

Book preview

1

Heiltä kestäisi saapua määränpäähänsä vielä kaksi päivää. Thelez tarkasti kolmannen kerran heidän sijaintinsa ja sai samat tulokset kuin edellisilläkin yrityksillä.

– Miksi lasket käsin, kun voisit hoitaa asian huomattavasti nopeamminkin?

– Saadakseni viihdykettä, hanizplatiseni. Tekoälymuodossa tähän olisi kulunut mikrosekunti tai pari. Nyt sain menemään vähän enemmän aikaa.

– Ähelsit tuon kanssa jo mennessämme Ridean kanssa syömään, Amaca huomautti miehelleen.

– Entä sitten? Olet itse monta kertaa sanonut, että on parempi tehdä kerralla kunnon työtä kuin korjailla onnetonta räpellystä jatkuvasti jälkikäteen.

– Milloin minä tuollaista olen suustani päästänyt?

– Esimerkiksi silloin, kun olit Valittu, ja olimme eväsretkellä.

– Puhutko nyt kenties siitä niin sanotusta lautasesta, josta tarjosit sitä lihasopaksi kutsumaasi sörsseliä?

– Se oli hyvä astia. Tein sen ihan omin käsin.

– Siltä se näyttikin. Jos et mitään muita ominaisuuksia, kuten älyä, isältäsi perinyt, niin ainakin sait häneltä kelvottomat kädentaidot.

– Hetkinen? Se solvaamasi lautanen piti keittoa.

– Muhennosta.

– Keittoa!

– Jos keitossa ei ole vettä, se on muhennosta, kultaseni, Amaca hymyili säälivästi.

– Siinä oli vettä, kun tein sitä. Paljon.

– Sitten keitit sitä liian kauan. Vesi höyrystyy, tiedäthän?

– Pah.

– Jos hän pilasi keiton, niin mitä sille tapahtui?

– Thel katsoi sitä, nuuskaisi pari kertaa ja totesi, että ehkä meidän on syytä syödä jotain muuta, Rid, Amaca selitti välittämättä tuon taivaallista miehensä silmien pyörittelystä.

– Veimme hänen kulinaristisen kauhunsa vähän syvemmälle metsään ja lapioimme töhnän parin suurehkon kiven väliin. Se saattoi olla virhe näin tarkemmin ajatellen. Kävimme nimittäin seuraavana päivänä hakemassa retkipaikallemme unohtuneen liinan ja näimme harvinaisen huonossa kunnossa olevan lerfin. Se oksensi ja paskoi yhtä aikaa ja näytti melkoisen kärsivältä.

– Tuskin se kovin suuri ihme oli, Ridea hymähti.

– Olen minäkin muutaman kerran syönyt jotain, joka olisi pitänyt jättää väliin.

– Thel seurasi otuksen jälkiä aiemmin mainitsemieni kahden kiven väliin, mikä ei sivumennen sanoen ollut mikään järin suuri suoritus. Minäkin olisin kyennyt siihen silmät sidottuina pelkän löyhkän perusteella. Maastosta löytyi suunnilleen sangollisen verran puoliksi sulaneita todisteita kyseisen elukan aiemmin nauttimasta ruuasta sen peräpään tuotteiden seasta.

– Se typerä lihansyöjä oli popsinut pois heittämänne keiton? Mahtoi olla pahaa. Jos kerran lerfien mahat kestävät raatojenkin ahmimisen, niin ei luulisi niiden ripuloivan ja lennättävän laattoja Thelin kokkailujen tuloksesta.

– Kerro vain, mielesi tekee kuitenkin, keskustelun aiheeseen ilmiselvästi kyllästynyt Thelez tuhahti vaimolleen. Tämä väläytti leveän hymyn ja taputti lohduttavasti miestään olalle.

– Huomasin keiton syövyttäneen kattilaa kotiin päästyämme, Amaca hämmästytti Ridean ennen kuin ratkesi nauruun.

– Liikaa mausteita. Kehnoa valurautaa, Thelez kohautti harteitaan ja kuunteli hetken seurassaan olevien hohotusta ennen kuin nosti kädet korvilleen.

– Entä se lautanen? Ridea kailotti sen verran lujaa, ettei Thelin ideasta ollut tälle sanottavaa hyötyä.

– Tuo neropatti kaatoi yhdellä armeijan partioreissuista ensimmäisen vastaan tulleen puun saadakseen lautasaineen. Valitettavasti hän ei katsonut sen olevan tarifti.

– Ja hän päätti tarjota siitä tehdystä astiasta keittoa? Ridea katsoi Thelezia kuin hullua.

– Jep. Paitsi että kyseinen lautanen oli jo alun perin vähän sinne päin, niin kastumisen jälkeen se muistutti lähinnä turvonnutta pullataikinaa.

– Siinä pysyi keitto.

– Kyllä, kultaseni, mutta ei kovin paljoa, Amaca yritti kovasti olla nauramatta.

– Joka tapauksessa, kun näimme mitä kattilalle oli tapahtunut, päätimme polttaa lautasenkin. Thelezin äidin uunissa. Kita umpeen!

– Miksi? mies hohotti vahingoniloisena.

– Unohdit tariftin toisen vähemmän hyvän ominaisuuden eli karmean käryn.

– Ei se silti tuollaisen räkätyksen arvoinen virhe ollut.

– Ehkä ei, mutta muistan vieläkin äitini ilmeen hänen palatessaan kasvimaalta hakemasta salaattiaineksia.

– Pari tuntia tuulettamista riitti pahimman katkun karkottamiseen, Amaca muisteli, tallusti miehensä viereen ja moiskautti tämän poskeen pusun.

– Mistä hyvästä tuo tuli?

– Siitä, että otit syyn niskoillesi.

– Hän teki mitä?

– Uhrautui puolestani, Rid. Sai ties kuinka pitkään kuunnella äitinsä motkotusta uuniin soveltuvista aineksista.

– Tuon olisit voinut jättää sanomatta.

– Miksi? Se oli se viimeinen tikki, jonka takia totesin rakastuneeni sinuun.

– Ei sinun silti olisi tarvinnut kertoa yhdestä elämäni häpeällisimmästä teosta Ridille. Se, että minulla oli tilapäinen mielenhäiriö, ei tarkoita, että inhottava herrasmiestauti olisi tarttunut minuun pysyvästi.

Vihaista teeskentelevän ja ruokalaan matkalla olevan Thelezin marssittua komentosillalta Amaca päätti kokeilla miehensä esimerkkiä ja laskea heidän määränpäähänsä kuluva aika käsin. Työ osoittautui paljon vaikeammaksi kuin hän oli muistanut. Eipä silti, ei kukaan tehnyt sitä manuaalisesti, jos vaihtoehtoja oli olemassa.

Vähän kauempaa kuuluva ääni sai naisen katsomaan sivulleen. Puhinasta päätellen Rideakin oli päättänyt huvitella vanhaan malliin. Amaca katseli hetken tytön aherrusta ennen kuin palasi omien laskelmiensa pariin.

Erinäinen ärräpää myöhemmin Amaca tarkasti tuloksensa Zaalian keskustietoimelta ja totesi lukujen täsmäävän kohtalaisen hyvin.

– Tyydyit pienempään desimaalimäärään? naisen huomaamatta hänen taakseen tullut Ridea totesi vilkaistuaan tämän olan yli näyttöä.

– En jaksanut laskea kuin seitsemällä. Mielestäni se riittää laskuni todistamiseen oikeaksi.

– Siihen kyllä, muttei aluksen viemiseen oikeaan paikkaan tältä etäisyydeltä.

– Kohtalaisen lähelle, Amaca kohautti olkapäitään.

– Enkä tyytyisi likiarvoon, jos kyseessä olisi tositilanne.

– Puolen tunnin kuluttua on miekkailuharjoituksenne aika, Riamthe muistutti kaksikkoa treenaamisen tärkeydestä.

Vartti kamppailu-urheilua varten sisustetulle salille siirtymisen jälkeen Ridea puuskutti ankarasti, pyyhkäisi taka-askeleen ottaessaan hikeä otsaltaan ja suunnitteli seuraavaa hyökkäystään. Amacan käyttämät jalkineet toivat tälle parikymmentä senttiä lisää pituutta. Suurempi ongelma hänen kannaltaan oli vastustajan jatkokäsillä hankkima lisäulottuvuus.

Tehdessään näennäisesti järjettömän ryntäyksen eteenpäin Ridea pysähtyi juuri ennen Amacan aivan liian voimakasta sivallusta, antoi miekan terän viuhahtaa edestään ja jatkoi sitten hyökkäystään. Sivuaskel ja pieni liike vapaalla kädellä ohjasi vastustajan potkun hänen ohitseen, ja Ridealla oli helppo työ saada osuma puolustuskyvyttömän Amacan kylkeen.

– Se oli loistava hyökkäys, Caialin äiti kehui Rideaa.

– En hyötynyt mitään suuremmasta ulottuvuudestani.

– Miksi laitoit niin järjettömästi voimaa siihen vaakatason huitaisuusi?

– Koska sillä tavoin monet vahvat miehet ja naiset taistelevat. He haluavat ratkaista kamppailun nopeasti ja uskovat vastustajan katkaisun olevan hyvä keino siihen. Ja onhan se. Jos onnistuu.

– Entä väsyttäminen? Huomattavasti suuremman lihasmassan pidempiaikainen liikuttelu vaatii kestävyyttä.

– Se on yksi tapa, Amaca hymyili.

– Sinun pitää kuitenkin muistaa, että vastustajasi saattaa teeskennellä puolikuollutta. Turnauksessa on myös rajallisesti aikaa tehdä jotain.

– Miten voittaja ratkaistaan?

– Et lukenut sääntöjä? Tässä nimenomaisessa kilpailussa ottelu keskeytetään kehän pienentämisen ajaksi. Ellei sekään auta, ottelualuetta kutistetaan minuutin välein, ja ensimmäinen naarmu ratkaisee.

– Toisin sanoen selvästi isompi vastustaja hyötyy?

– Kyllä. Et pääse enää niin helposti hänen iskujensa ulottuvilta. Toisaalta et tarvitse kovin paljoa tilaa, jos pysyttelet juuri ja juuri hänen ulottuvuutensa ulkopuolella. Se saattaa myös houkutella hänet harkitsemattomiin hyökkäysyrityksiin. Mistä tulikin mieleeni, että jotkut vastustajat ovat helposti huijattavissa niihin.

– Aukomalla heille päätä?

– Se auttaa monesti, Amaca myönsi.

– Joillekin pitää tarjota mahdollisuutta voittaa esimerkiksi jättämällä tahallaan väistön aina normaalia myöhemmäksi tai tekemällä jatkuvasti saman näennäisen virheen.

– Jättämällä aukon suojaukseen?

– Joko niin tai tekemällä aina samoin. Sanotaan että isket aina viidesti hyökkäyksessäsi ja peräännyt sitten kolme askelta, Pysähdyttyäsi lasket joka kerta miekkasi saadaksesi lepoa. Mikäli vastustajasi on tarkkana, hän näkee tilaisuutensa tulleen ja yrittää lopettaa taistelun hyökkäämällä juuri kun miekkasi on saavuttamassa alimman asentonsa.

– Ei kun se on siellä?

– Se ei maksimoi hänen etuaan. Ero on pieni, mutta jos miekka on jo alhaalla, sen tuominen ylös vaatii vähemmän aikaa kuin vielä matkalla olevan miekan pysäyttäminen ja nostaminen.

– Ymmärrän. Tilanne on sama kuin jos minun pitäisi perääntyä joko paikaltani tai silloin kun olen vielä itse hyökkäämässä.

– Monista pikku hyödyistä muodostuu valtava etu. Mutta ennen kuin innostut liikaa niin muista, etteivät kaikki vastustajasi ole tyhmiä. Joudut itse varomaan heidän ansojaan.

– Tiedän. Mitä säännöissä sanottiin jalkojen ja käsien käytöstä?

– Esineiden heittelyä ja sylkemistä lukuun ottamatta kaikki on sallittu. Toisin sanoen saat potkia ja lyödä mielin määrin, joskin vihollisesi lasketaan voitetuksi vasta kun saat aiheutettuasi hänelle riittävän määrän haavoja. Tai sen yhden, jos taistelu venyy tai iskusi on tappava.

– Entä jos jompikumpi johtaa jatkoajalle siirryttäessä?

– Normaalisti jatkoaikaa ei siinä tilanteessa tule. Joissain turnauksissa piste-eroa pitää olla minimissään etukäteen annettu määrä ottelun lopettamiseksi varsinaisena taisteluaikana. Niissä pistetilanne säilyy ennallaan. Häviöllä olijan on pakko hyökätä, tai muuten hän häviää pisteillä.

– Ok. Harjoitellaanko pienenevällä alueella? En tiedä, onko se tarpeellista, mutta ei siitä liene haittaakaan.

– Ei varmasti. Minusta olisi typerää olla testaamatta minialueen taistelua. Riamthe?

– Niin? supertekoäly huokaisi raskaasti ja erittäin kuuluvasti.

– Lienenkö sanonut sinulle, Amaca, että saat tiedustella asioita ilman tuota tunnustelukysymystä?

– Saattaa olla. En muista. Biologisen muodon etuja tai haittoja. Ymmärräthän?

– En. Haluatko kenties minun holottavan teille kyseiseen kilpailuun liittyvän asteittaisin taistelualueen pienentymisen?

– Kyllä. Kiitos.

– Tuo millä olette harjoitelleet, on siis normaali alue. Tämä, Riamthe loi isomman ympyrän sisälle pienemmän, on kooltaan seuraava. Nämä ovat kaksi muuta.

Ridea tarkasteli valokehiä ja arvioi etäisyyksiä. Kuin lukien hänen ajatuksensa Riamthe lisäsi mitat tekeleeseensä. Ridea marssi ympyröiden yhteiseen keskustaan ja käveli takaperin toiseksi suurimman kehän reunalle. Käytyään lävitse loputkin vaihtoehdot tyttö jäi seisomaan pienimpään ympyrään.

– Aika ahdasta.

– Kolme askelta alkuasemasta taakse ja olet hävinnyt. Tuollaisella välimatkalla ei voi tehdä muuta kuin taistella tai luovuttaa.

– Ei siinä kyllä levätä, Ridea hymähti, asettui toiselle aloituspaikan merkkeinä olevista viivoista ja nykäisi miekkansa huotrasta.

– Suurin kehä? Aina minuutin jälkeen kutistus. Riamthe. Poista muut.

Alati pienenevään taistelualueeseen sopeutuminen osoittautui paljon Ridean olettamaa hankalammaksi. Ison kehän lepotauot vähentyivät, ja jo toiseksi pienimmässä ympyrässä niitä ei juuri ollut. Minikokoisin alue tarkoitti, niin kuin Amaca oli sanonut, jatkuvaa liikettä.

Viiden minuutin miekanheiluttelun jälkeen raskaasti hengittävä Ridea pursusi vuolaasti hikeä. Väsyneet jalat eivät jaksaneet liikuttaa häntä yhtä nopeasti kuin aiemmin, ja kaksikon välinen taistelu muuttui lähes kokonaan torjunnoiksi ja iskuiksi.

– Miltä tuntui?

– Hirveältä, tyttö ilmaisi rehellisen mielipiteensä.

– Toisaalta nyt minulla on jonkinlainen käsitys siitä, mitä saattaa tulla eteen.

– Suosittelen sinua harjoittelemaan lisää pienalueilla. Sinulle muuten sattui muutama virhe, Amaca huomautti.

– Ai? Pisteethän olivat kohtalaisen tasan?

– Unohdit toisen kätesi ja molemmat jalkasi, neiti pieni. Jätin pari kertaa tahallani aukon puolustukseeni, ja jos olisit potkaissut, olisin vähintään horjahtanut.

– Auts.

– Sopivasti ajoitettu isku tai potku voi ratkaista voittajan. Vähintäänkin osa vastustajasi huomiosta siirtyy miekkakädestäsi muualle, ja se taas helpottaa urakkaasi. Uudestaan? Tällä kertaa muista loput raajasi.

Jos edellinen ottelu oli ollut viuhuvia miekkoja, tällä kertaa molemmat osapuolet jakoivat Amacan toiveen mukaan aina tilaisuuden tullen iskuja kyynärpäillä ja nyrkeillä sekä erilaisia potkuja ja pyyhkäisyjä.

– Hemmetti! maassa selällään makaava Ridea kirosi tuntiessaan miekankärjen rinnallaan.

– Tuo tuplapyyhkäisy oli ovela veto. Hyppäsin ensimmäisen koipesi yli, ja ennen kuin tulin maahan, potkaisit minut takajalallasi nurin.

– Itse asiassa en kuvitellut sinun ehtivän väistää sitä ensimmäistä, Amaca hörähti ja ojensi kätensä auttaakseen vastustajansa ylös.

– Toinen oli pelkkä varmistus. Onnekas sellainen. Ohipotku olisi tarkoittanut sinulle helppoa voittoa.

2

Uudistunut Jamleen näköalakupu oli Takurahin mielestä yksinkertaisesti loistava, ja hän oli viime aikoina viettänyt paljon aluksen rungosta haluttaessa esiin työntyvässä tornissa. Jokainen galaniinikuvusta näkyvä tähti tai tähtijärjestelmä oli suurennettavissa ojentamalla käsi sitä kohti ja joko komentamalla tekoälyä ääneen tai levittämällä sopivasti sormiaan.

Huviteltuaan värjäämällä nebuloita ja lähiplaneettojen vöitä Takurah vilkaisi vielä kerran ympärilleen ennen kuin aloitti siirtymisensä ruokalaan. Erinäisten kokeilujen jälkeen he kaikki olivat päätyneet tekoälyn arpomiin yllätysmuoniin. Joskus ne olivat hyviä, joskus huonoja, ja joskus, niin kuin viimeksi, ällöttäviä.

Tekoäly ei tyytynyt tarjoilemaan vain flacellaanien muonia. Eteen ilmestyi silloin tällöin myös clutheriinien ja muiden rotujen herkkuja. Tai kenties nämä niitä sellaisina pitivät, mutta Takurah ja muut olivat enemmän kuin yhden kerran survoneet varsin kyseenalaiselta näyttävän ja erittäin epämääräiseltä lemuavan annoksen samaa vauhtia hävittimeen.

Periaatteessa kyse oli tuhlauksesta. Maistamatonta ruokaa suoraan roskiin. Toisaalta biojäte meni suoraan kierrätykseen, josta se palasi joko uutena ateriana tai jossain muussa muodossa. Käytetty energiakin oli korvattavissa käytännössä ilmaisilla menetelmillä kuten aurinkovoimalla.

– Näkyikö mitään? Tarkoitin siis sitä vieraidemme alusta, pöydässä omaa ateriaansa hiljakseen tuhoava Deide tiedusteli häntä vastapäätä asettuvalta Takurahilta.

– Ei. Sitä paitsi luultavasti huomaisin tulijat vasta heidän pysähdyttyään lähellemme, koska tekoäly on poistanut havaitsimet tilapäisesti käytöstä.

– Milloin telakoituminen jäi muodista?

– Varmaan silloin kun tajuttiin, miten helppoa on liikkua yhteysaluksilla? Evakuointikäytävät lienevät ainoita telakoitumisen aiheuttavia toimenpiteitä.

– Jos minun olisi päästävä nopeasti Jamleesta, käyttäisin mieluummin pakokuplaa, Deide julisti etusormi pystyssä.

– Se laite on kuin munija, naisten luokse näiden huomaamatta ilmestynyt Calver Mehz pärskähti.

– Menet merkitylle paikalle seisomaan, kone tekee ympärillesi kuplan ja paiskaa sinut aluksesta. Hitto! Eihän sinut avaruudesta erottava kuori ole kuin vajaan millin paksuinen! Se repeää pelkästä aivastuksesta.

– Ei se nyt aivan niin helposti poksahda.

– Ehkä ei, mutta minua pelkkä ajatus sellaisessa olemisesta hirvittää. Eikä niissä edes ole happilaitetta.

– Ne onkin tarkoitettu lyhyen ajan hätäpelastautumisvälineiksi. Sellaiseen menijän on tarkoitus ottaa kannettava happisäiliö, hiilidioksidinpoistolaitteisto ja lämmitin mukaansa. Ilman niitäkin kuplassa voi odottaa jonkin aikaa pelastusta.

– Ja sen jälkeen lähtee henki. Joko tukehtumalla tai paleltumalla.

– Mikäli tilanne vaatii evakuointia, niin huomattavasti höllemmässä se on aluksessa, Deide muistutti Mehzia.

Calver aukoi hetken suutaan ja tyytyi sitten tappioonsa. Kieltämättä toinen oli oikeassa. Siinä vaiheessa, kun kupla olisi ainut vaihtoehto säilyä hengissä, kaikki haluaisivat oman sellaisen. Siitäkin huolimatta, että parhaimmassakin tapauksessa se saattaisi vain lykätä väistämätöntä muutamalla vuorokaudella.

– Kuinka kauan sen pallon lämpötila pysyy siedettävänä, ellei sen käyttäjä tuo mukanaan lämmitintä?

Takurah vilkaisi ensin Deidea ja uppoutui sitten tietoimeensa.

– Siinä on kaksi pinnoitetta. Sisäpuolella oleva reagoi sisälämpötilaan, ja ulkopuolinen sisäpuolisen muutoksiin. Toisin sanoen ulompi muuttaa auringonvaloa lämmöksi, kunnes sisälämpötila on enemmän kuin ennalta määritelty minimi ja vähemmän kuin ennalta määritelty maksimi.

– Entä kun lähellä ei ole aurinkoa?

– Lämpötilan laskiessa alle minimin sisäpinnoite reagoi happeen ja tuottaa lämpöä.

– Ja kuinkahan kauan sitä mahtaa riittää? Mehz jatkoi kyselyään.

– Tämän mukaan kuutisen tuntia. Riippuu etäisyydestä lähimpään aurinkoon. Kuplassa oleva ilma on hengittämiskelpoista hieman pidempään.

– Toisin sanoen pakoon pyrkijä paleltuu kuoliaaksi.

– Tukehtuminen ei liene sen parempi vaihtoehto? Deide levitteli käsiään.

– Lämmitysreaktion loppuessa pallo jäätyy nopeasti. Jos se mitään lohduttaa.

– Ei hirveästi, jos haluat tietää minun mielipiteeni.

Muiden väitellessä siitä, kumpi kuolintapa oli parempi, Takurah söi ateriansa loppuun. Tällä kertaa muona, jonkinlainen perinneruoka, mistä Taku ei ollut koskaan kuullutkaan, oli ollut syömäkelpoista. Omituinen jälkimaku siinä kuitenkin oli.

Oli miten oli, eines oli mahassa ja oletettavasti myös pysyisi siellä, Takurah ajatteli tyytyväisenä. Koska Jamleen keskustietoin toimi taas, hän voisi jatkaa risteilyn takia pahasti kesken jääneen taidesuuntauksista kertovan oppikirjan tavaamista. Toisaalta teos oli harvinaisen puiseva tapaus. Kaiken lisäksi sen tekijä oli ilmeisesti tahallaan tunkenut sen täyteen kaiken maailman käsitteitä vaivautumatta selittämään niitä. Lukukelpoisuutta vähensivät myös ylettömän pitkät ja koukeroiset lauseet.

– Mitä puhiset?

Takurah vilkaisi ympärilleen ja huomasi molempien seurassaan olevien tuijottavan itseään.

– Tenttikirjaani. Sitä hemmetin puolen kyynärän paksuista taiteen perse- eiku perusteosta, josta olen kertonut sinulle aiemminkin.

Deiden kasvoille nousseesta ilmeestä päätellen tämä tiesi täsmälleen, mistä opuksesta oli kyse.

– Se on järkyttävää sontaa kannesta kanteen ja pakollista luettavaa, Takurah selitti hämmentyneelle Mehzille.

– Aha. Onneksi olkoon sitten vain. Nauti.

– Parasta mitä sille teokselle voi tehdä, on käyttää se mökillä vessapaperina tai sytykkeenä.

Mehz kuvitteli itsensä keskustelukumppaninsa vanhempien kesäpaikan ulkohuussissa repimässä kyseisen taidekirjan sivuja ahterinsa pyyhkimistä varten. Ei tulisi tapahtumaan. Mieluummin hän repisi pitkää nurmikkoa ja muuta kasvillisuutta ja kokeilisi onneaan muutamalla kourallisella niitä.

– Miksi sinä hekotat kuin heikkomielinen?

– Ajattelin, millaista olisi käyttää sitä Takun tenttikirjaa hänen mainitsemaansa tarkoitukseen, Dei. Nurmikko tai sammal soveltuu siihen paljon paremmin.

– Tällä kertaa muistanet tarkistaa saaliisi piikkikasvien varalta.

– Taatusti. Minulla kesti silloin ainakin kaksi päivää ennen kuin kykenin istumaan normaalisti. Lopeta se räkätys!

No jaa, hyttiinsä siirtynyt Mehz palasi tyttöjen kanssa käymäänsä keskusteluun. Jos kivulias ahteri unohdettiin, niin ruohotupas oli tehnyt tehtävänsä. Toisaalta sekin oli totta, että jos hän olisi viitsinyt tai kyennyt odottamaan puolisen tuntia, niin paperia hakemaan lähtenyt Erver olisi ehtinyt takaisin.

– Tekoäly. Oletko saanut tai löytänyt mitään tietoa odottamistamme vieraista?

– En.

Niinpä tietysti, kauppatieteilijä tuhahti. Ennen kuin ne torvet tulisivat, he eivät pääsisi pois. Jamlee jököttäisi paikallaan kuin zplatin järki. Helvetti. Nyt kun Derwenin ääliömäinen hankinta oli vihdoinkin hintansa arvoinen, he olivat jumissa. Jos jotain hyvää piti asiasta etsiä, se oli epäilyksettä varma kotiinpääsy. Sitten kun kirottu tekoäly poistaisi lukituksen.

Levättyään jonkin aikaa ylelliseksi muuttuneella vuoteellaan Mehz kirosi ja aukaisi tietoimeltaan tenttikirjansa. Edellisestä vilkaisusta oli kulunut hetki jos toinenkin. Liikaa. Kaipa hänen pitäisi ryhdistäytyä. Heti kun hän pääsisi kotiin.

Vastoin oletustaan hän jaksoi keskittyä pänttäämiseen. Parin tunnin kuluttua Mehz venytteli, vilkaisi kelloa ja katsoi sitä toistamiseen. Tietoimen katsominen varmisti asian. Hän todellakin oli pitkästä aikaa opiskellut kunnolla.

Kyse saattoi olla jonkinlaisesta ohimenevästä vastareaktiosta pitkään juhlimiseen. Callandin aherruksen vaikutusta. Takurahin osoittamasta innosta jatkaa omaa opiskeluaan. Hänen seuralaisensa antoivat hänelle huonoa esimerkkiä, Mehz ajatteli ja päätti sitten käyttää tarmonpuuskansa loppuun opiskelun parissa.

Paljon myöhemmin Mehz vaihtoi tulostamansa treenivaatteet ylleen aiemmin olosuhteiden takia käyttämiensä kuteiden tilalle ja avasi holopeilin. Mittojen mukaan tehdyt vetimet kävivät hänelle täydellisesti. Ainakin toistaiseksi. Eri asia sitten oli, kiristäisikö asuste häntä ensin hartioista vai mahasta.

Kauas kuuluva kolina paljasti jonkun olevan salilla. Ovelle ehdittyään Mehz näki Takurahin aloittavan uuden sarjan ja odotti tämän lopettavan ennen punttipaavojen paratiisiin astumista.

– Yllätin itsenikin opiskelemalla useamman tunnin, kauppatieteilijä vastasi toisen uteluun.

– Sitten ajattelin tarvitsevani vähän liikuntaa ja lompsin tänne.

– Samat sanat. Paitsi että kävin Deiden hytissä jutustamassa hänen kanssaan.

– Mistä?

– Tyttöjen juttuja. Ei kuulu sinulle.

– Aha. Vieläkö teet siinä? Ellet, hus. Se nimittäin on tämänhetkisen ohjelmani ensimmäinen liike.

– Tarkistin muuten yhden asian siitä pelastuskuplasta. Käyttäjä ei sittenkään kuole kylmyyteen eikä tukehtumiseen.

– Ei vai? Mihin sitten? Tylsistymiseen?

– Ei ihan. Iskuun.

– Siis mihin iskuun? Ellei pakenija ota mitään mukaansa, siellä ei ole mitään, mikä kolauttaisi häntä päähän. Vai tarkoitatko epäonnistunutta laukaisua?

– En. Päin vastoin kuin yleisesti luullaan, itse pakopallon kuori on venytettyä ja muotonsa muistavaa galaniinia.

– Eli jos siihen tulee luttu, se palautuu alkuperäiseen kuosiinsa jossain tietyssä lämpötilassa? Mehz tajusi.

– Kyllä. Miinus kymmenessä.

– Ja tämä liittyy iskuun miten?

– Lämmöntuotantoon käytetyn reaktion loppuessa kupla kylmenee ja palautuu kynnyslämpötilan alitettuaan sekunnin murto-osassa alkuperäiseen muotoonsa. Läpimitaltaan noin kymmensenttiseksi, Takurah varmisti häntä suu auki katsovan keskustelukumppaninsa päätelmän.

– Haluatko katsoa tapahtumaa tietoimeltani? Planeettaverkosta löytyi esittelyholo.

– Ei kiitos. Näkisin siitä luultavasti painajaisia seuraavat pari vuotta.

– Yleensä muodon muuttuminen tapahtuu hitaasti, mutta tässä tapauksessa toinen vaihtoehto katsottiin paremmaksi.

– Kyllä minäkin mieluummin lähtisin nopealla iskulla kuin viikon kestävän rusentumisen seurauksena, Mehz puhahti, sulki hetkeksi silmänsä ja karkotti päättäväisesti etovan mielikuvan korviensa välistä.

Takurahin poistuttua Mehz jatkoi oman ohjelmansa loppuun. Annlew olisi varmasti tyytyväinen. Kaikki tämän määräämät liikkeet oli tehty ja vieläpä puhtaasti. Tai ainakin sellaisina, ettei kauppatieteilijä ollut kyennyt parempaan.

Salin vain oman hytin suihku? Calver Mehz aprikoi hetken vaihtoehtojaan ja marssi sitten lähempään kuntosalin pukuhuoneista. Naisten ja miesten pesutilojen väliin oli sijoitettu yhteinen sauna. Erittäin ylellinen, Mehz hämmästeli siirryttyään sinne peseytymisen jälkeen.

Vilkaistuaan pikaholo-opasta Mehz tyytyi valitsemaan yhden valmisohjelmista, marssi lauteille ja istui parhaaksi katsomaansa paikkaan. Sanottuaan haluamansa lämpötilan ja ilmankosteuden Mehz nautti olostaan ensin istuallaan ja vähän myöhemmin selällään.

Hiljakseen voimistuva surina herätti lauteille torkahtaneen Mehzin. Mies avasi silmänsä, keräili hetken ajatuksiaan ja nousi varovasti istumaan. Äänikomento kylmensi saunan hetkessä muutamaan miinusasteeseen ja uusi käsky palautti aiemman lämpötilan puolisen minuuttia myöhemmin. Toistettuaan tapahtuman kolmesti Mehz siirtyi takaisin suihkutiloihin.

Pukeutumishuoneessa kauppatieteilijä jäi katsomaan kädessään roikkuvaa varsin hikistä paitaa ja tajusi, mikä häntä oli vaivannut koko ajan. Kaikki puhtaat vaatteet olivat hänen hytissään. Toisin sanoen hän joko lompsisi sinne hikisissä vetimissä tai alasti.

– Taku? pukuhuoneen ovelle aavistuksen liian pieni pyyhe lanteillaan seisomaan siirtynyt Calver kailotti nähdessään naisten puolelta näkyviin tulleen ja asua vaihtaneen Aalzan. Tällä näytti olevan kädessään aiemmin käyttämänsä housut. Toisin sanoen hän ei ollutkaan ainut, jolta oli unohtunut jotain.

– Et viitsisi käydä hakemassa minulle puhtaita vaatteita hytistäni?

– Kiitä onneasi, että palasin tänne. Otan jotain purtavaa mukaan hytistäni ja kierrän kortteerisi kautta. Viitisen minuuttia, maksimissaan kymmenen.

Takurahin vaivannäkö pelasti Mehzin valinnalta. Sitten tämä tajusi mokanneensa. Hän olisi aivan hyvin voinut pyytää tekoälyä lähettämään robotin tuomaan hänelle uudet kuteet. Hetken harkinnan jälkeen Calver päätti olla soittamatta Takurahille. Tämä oli jo luultavasti lähtenyt liikkeelle, eikä välttämättä ihastuisi, jos saisi kuulla tekevänsä turhaa työtä.

– On siinä ehkä pieni patti. En tosin näe sitä, mutta se ei tarkoita, etteikö siinä sellaista voisi olla.

Itseään holopeilistä katseleva tajusi ensin Takurahin tulleen koputtamatta sisään ja sitten jotain muuta.

– Myöhäistä. Minä näin jo kaiken, nainen esitti kainoa ja viskasi vaatekasan korkeassa kaaressa alaosastoaan käsillään peittämään pyrkivälle Mehzille. Tämä koppasi asusteläjän ilmasta ja tajusi välittömästi menneensä ansaan.

– Hitto että sinua on helppoa huijata, Takurah pudisti säälivästi päätään toisen laskiessa uusia kuteitaan alemmas.

– Pah. Hus. Häivy, jotta saan puettua.

– En minä estele sinua.

– Synnynnäinen herrasmiesmäisyyteni estää minua kekkaloimasta alasti naisten edessä.

– Sinun mikä?

Halac kuuli jo kaukaa keskenään kiistelevän kaksikon saapumisen. Samoin näiden hiljenemisen.

– Mitä hemmettiä sinä puuhaat, Erver?

– Hän taitaa esittää patsasta, Takurah arveli keskellä käytävää jököttävän elämäntapailijan pysyttyä vaiti ja liikkumatta.

– Ehkä se on sellainen interaktiivinen teos.

– On vai? Kokeillaan. Potkaisen sitä kunnolla. Kuuntele, voihkiiko se.

– Pidä ne kenkäsi vaan lattialla, senkin taiteenvihaaja. Ja siinä toinen! Halac osoitteli sormellaan Takurahia.

– Ei sillä, että meitä mitenkään erityisesti kiinnostaisi kajahtanut käytöksesi, mutta keskeytimmekö jotain tärkeätä?

– Tein tutkimusta patsastelun vaikutuksesta satunnaisiin älykkäisiin ohikulkijoihin.

– Että sellaista. Millaisia tuloksia sait?

– En mitään, Taku. Ette täyttäneet tutkimusasetelmani vaatimuksia.

3

Amacan kutsuttua miehensä takaisin ruokalasta tämä sai tehtäväkseen harjoittaa sekä Amacaa että Rideaa pienten alueiden taistelussa. Parin tunnin jälkeen jokainen heistä valui vuolaasti hikeä, ja lopulta Thelez armahti muut ilmoittamalla harjoituksen loppumisesta.

– Miksi meidän piti huiskia toisiamme sukkapuikoillamme näin kauan? Ridea nurisi työntäessään raskaaksi käynyttä miekkaansa huotraan.

– Turnauksen takia. Jos se on tiiviisti rakennettu, otteluita tulee jonossa. Jos siis selviää aina voittajana. Väsyneenä tekee virheitä, mutta toisaalta jokainen pitkälle selvinnyt kilpailija on uupunut. Parhaiten vastustajansa mokat hyväkseen käyttävä pääsee yleensä ainakin lähelle loppuottelua.

– Aha. Ja turnauksen kesto oli siis suunnilleen harjoituksemme verran?

– Se riippuu osallistujien ja ottelupaikkojen määrästä sekä kullekin taistelulle varatusta ajasta mahdolliset väliajat ja tauot huomioiden, Rid. Nopeat turnaukset ovat ohitse tunnissa ja pitkät saattavat kestää päiväkausia. Se, mihin me olemme menossa, on, tai ainakin on ollut, tiiviisti järjestetty.

– Holoinnin takia? Amaca arvasi.

– Luultavasti. Harva jaksaa katsoa kymmentä tuntia yhtä pötköä miekkailua tai mitään muutakaan lajia. Ai hemmetti. Tajusin vasta nyt yhden mahdollisesti ikävän seikan.

– Ja se oli?

– Jokaisen kilpailija näytetään yleisölle vedonlyöntiä varten ennen ensimmäistä ottelua kaikkine tietoineen.

– Pitääkö meidän pyytää Riamthea hakkeroimaan Caialin henkilötietokannat?

– Niitä on monta, supertekoälyn ääni kuului heidän seurakseen ilmestyneen ja jo tutun näköisen hologrammin suusta.

– En tiedä, kykenisinkö siihen vai en. Toisaalta kyseisen kilpailun säännöissä kilpailijaa ei pakoteta antamaan mitään tietoja. Hän saa siis osallistua nimettömänäkin.

– Eikö se tarkoita, että puolet Caialin asukkaista käyttää erilaisia tunnistusohjelmia selvittääkseen kyseisen tyypin henkilöllisyyden?

– Arvattavasti. Tehän olette menossa, tai siis ainakin Thelez ja Amaca ovat, siihen kaksoisolentokilpailuun? Koska ette ole ainoat osallistujat, se tarkoittaa, että samannäköisiä tai ainakin kohtuullisessa määrin toisiaan muistuttavia henkilöitä löytyy Caialilta pilvin pimein.

– Hah! Ridea napsautti sormiaan tajutessaan Riamthen ajatuksen.

– Tunnistusohjelmia käyttävät itkevät saadessaan eteensä vähintään kymmeniä mahdollisia eri henkilöllisyyksiä.

– Olet ilkeä, Amaca hihitti, vaikka hänellä itselläänkin oli hankaluuksia pitää naamansa normaalina.

– Hän on silti oikeassa. Mikäli joku todella haluaa tietää, keitä olemme, hänellä on melkoinen työ edessään. Paitsi että jossain vaiheessa joku saa tietää pakollisesta tunnistautumisestamme planeetalle tullessamme.

– Silloin kyseinen henkilö on entistä enemmän pihalla, Thel, Ridea jatkoi virnuiluaan.

– Vaikka hän saisikin ne nimet selville, hän ei edelleenkään löytäisi meistä mitään tietoja. Mistä tulikin mieleeni, että millä nimillä meidän on tarkoitus liikkua Caialilla?

– Riamthehan saa meille mitkä tahansa henkilöllisyydet? Entä jos menisimme reilusti omilla nimillämme?

– Tuota, Ama, kai tiedät, että jokainen tunnistin huutaa lemmenkipeän lerfin tavoin, jos teemme kuten sanoit?

– Riamthe?

– Ridea on väärässä. Teidänhän oli tarkoitus liikkua huomaamattomuuskuplassa. Mikä itse asiassa oli hänen oma ideansa.

– Unohdin, nolostunut tyttö irvisti.

– Te tarvitsette kuitenkin nimet Caialin planeetalletulotarkistukseen.

– Eikö se tarkoita, että meillä pitää olla tekosellaiset?

– Ei, Thel. Paikalla oleva tekoäly tarkistaa henkilöllisyytenne keskusrekisteristä. Voin kuitenkin hakkeroida kyseisen yhteyden ja varmistaa tietonne riippumatta valitsemistanne nimistä. Toisin sanoen, mikäli haluatte mennä oikeilla nimillänne, se onnistuu.

– Entä kaksoisolento- ja miekkailukilpailu? Ridea etsi mahdollisia kiinnijäämistilaisuuksia.

– Niihin molempiin saa osallistua peitenimillä, supertekoäly muistutti tyttöä.

– Kukaan ei tarkasta osallistujien henkilöllisyyksiä. Tapahtumat ovat lisäksi peräkkäisinä päivinä, joten ette joudu, ellette siis halua, viettämään ylimääräistä aikaa Caialilla.

– Lienemme siellä useamman päivän, Amaca laskeskeli heidän aikatauluaan.

– Mainitsemiesi kisojen lisäksi meidän pitää käydä tervehtimässä Voc Zalvoa ja tämän perhettä.

– Kaikki ylimääräinen aika planeetalla lisää kiinnijäämisriskiänne, Riamthe muistutti naista ikävästä mahdollisuudesta.

– Tiedän. Haluan kuitenkin käydä heidän luonaan. Tarvittaessa jätämme molemmat kilpailut väliin.

– Vaikka harjoittelimme kuin hullut niitä varten? Ridea vastusti Amacan hätäsuunnitelmaa.

– Jos meidät pidätetään, pystytkö hoitamaan meidät vapaiksi, Ri?

– Todennäköisesti. Se kuitenkin tarkoittanee pikaista poistumistanne Caialilta ja paljastumistani. Vähintäänkin analyytikot joutuvat pohtimaan olemassaoloni mahdollisuutta. Caialilaiset saattavat saada havaintoja myös Zaaliasta.

– Silloin he aloittavat sen etsinnän, Amaca mutristi huuliaan.

– Pääsymme Flacille ja muille asutuille planeetoille hankaloituu huomattavasti. Yritä kaikin keinoin pitää aluksemme salassa, Ri, vaikka se tarkoittaisi meidän viettävän pidemmän aikaa kiinniotettuina.

– Oliko tuo käsky?

– Emme me voi määrätä sinua tekemään yhtään mitään, tiedät sen. Pyydän sinua harkitsemaan erilaisia vaihtoehtoja pitääksesi meidät vapaalla jalalla ja Zaalian poissa caialilaisten tietoisuudesta.

– Entä jos joudun jommankumman toiveen täyttääkseni käyttämään väkivaltaa?

– Voit aiheuttaa pieniä omaisuusvahinkoja mutta ei henkilösellaisia, Amaca ilmoitti päättäväisesti.

– Se saattaa tarkoittaa mahdollisen vankeutenne venymistä.

– Tiedän. Mutta vaikka jäisimmekin kiinni, me emme halua pikaista vapautumistamme, jos se tarkoittaa kuolonuhreja.

– Ei vammoja myöskään, Thelez tuki vaimoaan ja harkitsi sitten asiaa uudestaan.

– Muutama naarmu on hyväksyttävissä.

– Kuinkahan pienistä viiruista iholla mahdamme puhua? Riamthe halusi tarkennusta.

– Helposti itsestään paranevista. Esimerkiksi irtojaloista ja niin pois päin.

Amacan varmistettua supertekoälyn ymmärtäneen Thelezin vain pilailleen kolmikko otti vielä kaksi erää kutakin muuta vastaan ensin miekkojen kanssa ja sitten toisen kierroksen ilman teräaseita. Loppuvenyttelyä tekemään jäänyt Ridea katseli hieman haikein mielin pariskunnan kuljettimen katoamista näkyvistään. Jonain päivänä hänelläkin olisi oma kulta. Kenties jo pian Caialille saapumisen jälkeen.

Pukeutuessaan suihkun jälkeen Ridea palasi aiheeseen uudestaan. Hän oli kaksitoista. Tai tuhansia vuosia. Ikivanha nainen lapsen kehossa. Jos joku häneen ihastuisi, tämä olisi suunnilleen samanikäinen. Kehon suhteen siis.

Pohdittuaan asiaa Ridea tiesi olevansa ongelmissa. Hän ei kestäisi juuri ja juuri leikki-iän ohittaneen pojan seuraa. Yhtä vanhaa miestä tuskin löytyisi. Ja vaikka moinen ihme tapahtuisikin, hän olisi yhä lapsenvartaloinen.

Ratkaisu ongelmaan oli yksinkertainen. Hän tarvitsi aikuisen naisen kehon. Muutaman tuhannen vuoden ikäero olisi kestettävissä, Ridea ajatteli ja purskahti saman tien nauruun. Vanhemman naisen ja nuoremman miehen yhteiselo saisi hänen tapauksessaan aivan uuden merkityksen.

Luettuaan pari Zaalian kirjastosta löytämäänsä ja tulostamaansa opusta Ridea huomasi kaipaavansa kahta muuta aluksella olijaa. Tietoimen käytön jälkeen hän tiesi näiden olevan taas kerran heidän hävittäjiensä luona tutkimassa Riamthen niihin tekemiä muutoksia.

Matkaa oli sen verran, ettei Ridea edes harkinnut kävelyä. Kahdesti. Yhden ohikiitävän ajatuksen verran hän pohti muiden luokse juoksemisen mielekkyyttä ja jätti sen sitten tekemättä tajutessaan joutuvansa käymään jälleen suihkussa.

Hallin ovelle päässyt Ridea näki pariskunnan keskustelevan aivan kaksikon kauniimman osapuolen hävittäjän vieressä. Käsien heilumisesta päätellen Thelez yritti selittää jotain Amacalle. Päätään pudistava nainen vaati lisäselvityksiä ja tiedusteli sitten asiaa Riamthelta.

– Metalliammukset toimivat paljon paremmin kuin kivet raidetykeissä, Thelez selitti heidän väittelynsä aiheesta kiinnostuneelle Ridealle.

– Tuo torvi olisi halunnut minikokoisen materiamuuntimen hävittäjään, Amaca keskeytti miehensä.

– Hän ei millään tajunnut, ettei kyseinen laite mahdu mukaan. Eikä sitä edes saa asentaa ilman itsetuholaitteistoa mihinkään.

– Kaipa sinä ymmärrät, että ainoastaan meidän rodullamme on materiamuunnin käytettävissään?

– Tietysti, Rid. Mutta mikäli Riamthe olisi tehnyt siitäkin pienemmän version ja asentanut sen hävittäjään, olisimme saaneet käytännössä loputtomasti metalliammuksia.

– Riski muuntimen päätymisestä muiden rotujen haltuun on aivan liian suuri, Amaca pyöritti päätään.

– Olet kyllä oikeassa eri ammustyyppien tuhovoiman suhteen, mutta tässä tapauksessa heikompi teho on pienempi paha. Eivätkä kivien osumat sentään vaarattomia ole.

– Sillä vauhdilla kenkäkin saa melkoista tuhoa aikaan.

– Miksi sinä sitten intät haluavasi metalliammuksia?

– Koska ne ovat parempia, Rid, Thelez huokaisi silmiään pyöritellen.

– Sinä. Et. Saa. Niitä, Amaca lateli sanoja yksitellen.

– Säästä kyydissä jo olevia. Älä törsää niitä ammuskelemalla toisarvoisia maalitauluja kuten vihollisen raskaita risteilijöitä.

– Millaista jälkeä niin pieni ammus saa sen kokoiseen maalitauluun, Ridea tiedusteli innostuneesti.

– Parempi kun näet itse. Riamthe?

– Niin, Thelez?

– Viitsisitkö näyttää Ridealle luomasi raidetykin tehon eri kulmista ja eri kohtiin vaikkapa clutheriinien risteilijää ammuttuna?

Riamthen tehdessä työtä käskettyä Thelez katseli aiemmin luomiaan simulaatioita vaimonsa kanssa. Tekoälyhallintainen uudenmallinen hävittäjä oli selvästi miehitettyjä malleja parempi. Osittain syynä oli huomattavasti tehokkaampi aseistus ja moottorointi, mutta kehittyneempi suorituskyky perustui pääasiassa biologispohjaisen ohjaajan ja tämän terveyden ja kykyjen aiheuttamien rajoitusten poisjättämiseen.

– Ei tavallisella lentäjällä ole juuri mahdollisuuksia tekoälyä vastaan edes samantasoisilla aluksilla, Amaca hymähti tutkiessaan kolmensadantuhannen simulaatiotaistelun tuloksia.

– Kone ratkoo ongelmat ja reagoi käytännössä välittömästi. Koulutetultakin lentäjältä kestää huomattavasti pidempään saada käsky aivoista raajoihin.

– Homma nopeutuu, jos kyse on reaktioista. Ja jos mielikypärät vihdoin sallitaan aktiivikäyttöön, niin käsien tai jalkojen liikutteluun kuluva aika jää pois.

– Siitä huolimatta eroa on aivan liikaa. Vaikka g-voimat jätettäisiinkin pois laskuista. Sitä paitsi edes nykyaikaisten psykokaivureiden teho ei riitä lukemaan ja välittämään käskyjä riittävällä nopeudella. Viivettä on yksinkertaisesti liikaa tekoälyyn verrattuna.

– Haluaisin joskus kokeilla taistelua sellaista vastaan, Thelez tokaisi sivellessään hävittäjää sormillaan.

– Mikset sitten tee simulaatiota?

– Voisimme kaikki kokeilla sitä, sivusta kaksikon keskustelua seurannut Ridea ehdotti.

– Jos ei muuta, ainakin saamme jonkinlaisen käsityksen omasta tasostamme tekoälyyn nähden.

– Sen tiedämme muutenkin, Amaca naurahti.

– Surkea.

– Pessimisti.

– Kaipa muistat, kultaseni, ettei kukaan meistä ole huippukoulutettu hävittäjälentäjä? Mistä tulikin mieleeni, että voisimme käydä simulaatiokahakoita myös heitä vastaan. Siitä olisi sitä paitsi huomattavasti enemmän hyötyä, jos joskus joudumme oikeasti mittaamaan kykyjämme biologisia pilotteja vastaan.

– Pystymmekö hypyn päätteeksi kokeilemaan alkuperäisiä hävittäjiä? Teistä en tiedä, mutta ainakin minun sormeni syyhyävät päästä testaamaan leijaamme.

– Se riippuu siitä, onko tulokohdassamme alusta, jonka miehistöltä voimme tiedustella kyytiä Caialille, Rid, Amaca muistutti tyttöä heidän suunnitelmastaan.

Syötyään ja nukuttuaan kolmikko kerääntyi lyhyen treenin jälkeen Zaalian komentosillalle. Thelez irrotti miekkavyönsä, istahti Amacan äänekkäästä rykimisestä välittämättä kapteenin tuolille ja avasi edessään olevan näytön.

– Olemme määränpäässämme suunnilleen neljän tunnin ja kuudentoista minuuttia kuluttua.

– Onko tuo alus? Ridea tiedusteli osoittaen ruudulla näkyvää valopistettä.

– On. Etäisyyttä on liikaa tarkkojen tietojen saamiseen, mutta sanoisin, että se on vähintään viisikymmentä ja enintään kaksisataa metriä pitkä. Mahdollisesti partioalus. Ei kuitenkaan välttämättä.

– Riamthe?

– En edes viitsi enää sanoa, että voisit kailottaa varsinaisen kysymyksesi nimeni perään odottamatta vastaustani, Ama. Thelez on oikeassa. Saamme tarkennettua alustavaa informaatiota lähestyessämme. Jos Zaaliassa olisi kunnon havaitsimet näiden museolaitteiden sijasta, osaisin sanoa kohteessa olevan aluksen miehistön määränkin.

– Skannerimme ovat sotilastasoa!

– Kelvottomia ne ovat silti, Riamthe tuhahti.

– Jos ne kerran ovat niin surkeat, voisit väsätä meille paremmat?

– Hyvä yritys, Ridea, mutta en edelleenkään voi antaa teille kehittynyttä teknologiaa. Äläkä muistuta minua raidetykistä. Te voisitte laatia mahdolliset menettelytavat sekä sotilas- että siviilialusta varten.

– Jos se on edelliseen ryhmään kuuluva, se on havainnut meidät, Thelez huomautti.

– Se ei ole lähettänyt viestejä, Riamthe ilmoitti Amacan kysyttyä asiasta. Toisin sanoen kyseessä on melko varmasti jonkinlainen yksityis- tai pienristeilyalus.

4

– Sinä teet mitä? Kadrac Annlew tuijotti suu auki niin sanotussa keittiössä ahertavaa Deidea.

– Leivon. Sekoitan raaka-aineita, laitan raa’an tuotteen uuniin ja, toivottavasti, pääsen nauttimaan herkullisista pullista.

– Eikö tuo ole järjetöntä? Siis että eihän kukaan nykyaikana tee itse mitään alusta loppuun. Vaikka onnistuisit täydellisesti, vähintään yhtä hyviä leivonnaisia saa tulostimista.

– Entä sitten? Vaikka nämä kärvähtäisivätkin hieman, ne ovat silti minun tekemiäni.

– Tuo lienee uuni?

– Eikun kengänlämmitin, senkin torvi. Tietysti se on uuni. Sisäisellä energialähteellä varustettu. Jamleessa ei ollut paistamiseen sopivaa välinettä, joten jouduin tulostamaan senkin.

– Kauankohan olet mahtanut ahkeroida? lattialla olevaa jauhoa ja sinne tänne levinneitä tummia murusia tarkasteleva Annlew tiedusteli.

– Tunnin suunnilleen. Laitan robotin siivoamaan lattian saatuani leivonnaiset uuniin.

– Mitä nuo pikku kikkareet kenkiesi vieressä ovat?

– Eivät ainakaan sitä, miksi niitä kuvittelet! Mausteita. Tulostin aineet ulkomuistista, ja jossain vaiheessa kesken ensimmäisen taikinan teon totesin, ettei pullaan tarvita ylimääräistä potkua. Ensimmäinen yritys siis meni enimmäkseen hävittimeen ja osittain lattialle.

– Ilmeisesti toinen onnistui paremmin.

– Tämä on kolmas. Edellinen päätyi myös biojätteeksi, koska käytin pikajauhoa ja minulla ei ollut tarpeeksi maitoa käytettävissäni. Taikina turposi ja jämähti epämääräiseksi möykyksi ennen kuin ehdin lisätä tulostamani nesteen siihen. Olisin tietysti voinut korvata maidon vedellä ja lisäämällä maitopillerit jälkikäteen, mutta en tullut ajatelleeksi sitä siinä vaiheessa.

– Aha. Ovatko mahdollisesti syömäkelpoiset känttysi kaiken tuon vaivan arvoisia?

– Pullat. Parempi olla, koska jos ne eivät ole, sinä syöt ne.

Deide saattaisi hyvin yrittää pitää uhkauksensa, komentosillalle matkaansa jatkanut Annlew päätteli. Kenties hänen kannattaisi joko lukittautua hyttiinsä jollain tekosyyllä tai keksiä jotain tekemistä jossain, minne Deide ei pääsisi pullakuorman kera. Valitettavasti Jamleella ei ollut ainuttakaan loukkoa, jossa jälkimmäinen ehto toteutuisi. Eikä mikään pitäisi naista poissa hänen kortteeristaan. Paitsi ehkä eristys, mutta Calland tuskin suostuisi moiseen pelleilyyn. Sitä paitsi, mikäli esitys vietäisiin loppuun asti, hänen pitäisi pysytellä lukkojen takana vähintään viikko tai kaksi. Sopiva ohimenevä ja tartuntavaarallinen tautikin pitäisi keksiä.

Ei. Oli parempi ottaa riski. Deiden leivonnaiset saattaisivat vastoin hänen olettamustaan olla syömäkelpoisia. Tai ainakin alas meneviä. Riski niiden popsimisessa tietysti oli. Se mikä meni ylös, tuli yleensä alas. Se mikä meni alas, tuli joskus, ei aina, takaisin ylös.

Kadrac piti tekniikasta. Jamleen muutos oli tuonut sitä yllin kyllin hänen näpelöitäväkseen, ja hän olikin käyttänyt suunnilleen kaiken ylimääräisen aikansa aluksen teknologiaan ja sen arkkitehtuuriin tutustumiseen. Tähän mennessä hän oli opetellut uudistuneen pohjapiirustuksen, tehnyt lukemattomia simulaatioita aluksen manuaalista ohjausta varten, purkanut ja kasannut moottorimoduuleita, tarkastanut sekä viestintäsysteemin että sen monet varajärjestelmät ja paljon muuta.

Kaikista Jamleella olijoista hän tiesi aluksesta eniten. Se ei kylläkään vaatinut paljoa, koska kukaan muu ei ollut hänen tietääkseen vaivautunut selvittämään asioita. Eikä hänenkään taidoilleen olisi, toivottavasti, tarvetta nyt tai ikinä.

– Tekoäly?

– Niin?

– Olisiko minun mahdollista joskus ohjata tätä?

– Periaatteessa. Uudistuneen Jamleen käsittely ei ole hankalaa, ja olet opetellut aluksen toimintoja. Tietysti sinun pitää saada tämän purkin omistajan lupa testiisi.

– Olettaen, että Derwen antaa minulle ohjat, mitä tapahtuu, jos aiheutan vaaratilanteen?

– Keskustietoin ottaa hallinnan itselleen. Ellei se kykene hoitamaan tilannetta, vastuu siirtyy minulle.

– Entä jos olen hoitanut Jamleen sellaiseen jamaan, ettet sinäkään kykene selviämään siitä?

– Tuon skenaarion toteutumisen ei pitäisi missään tilanteessa olla mahdollista. Sinut suljetaan pois aluksen hallinnasta heti, ellet reagoi mahdolliseen vaaratilannehälytykseen.

– Entä jos kuitenkin onnistun mahdottomassa?

– Siinä tapauksessa yritän suoriutua tilanteesta mahdollisimman vähin uhrein. Maksimoin siis pelastuvien määrän antamatta painoarvoa Jamleen tuleville vaurioille. En kuitenkaan suosittele edes yrittämästä moista katastrofia, koska jokainen henkilö, riippumatta onko hän tällä vai jollain muulla aluksella tai jossain muualla, saa saman painoarvon. Toisin sanoen, mikäli Jamlee on törmäämässä kymmenen hengen alukseen ja teitä on kyydissä seitsemän, uhraan tarvittaessa sinut ja muut pitääkseni suuremman joukon elävien kirjoissa.

– Sinuun pitäisi ohjelmoida uusi tärkeysjärjestys, Annlew virnisti.

– Se ei valitettavasti ole mahdollista ilman Caialin planeettahallinnon erityislupaa, mitä, sikäli kuin tiedän, ei ole ikinä annettu kenellekään.

Annlew päätti ajankulukseen tiedustella Callandilta lupaa Jamleen lennättämiseen jossain lähellä olevassa tyhjässä kohdassa avaruutta. Moisen vaatimuksen täytti suunnilleen jokainen neliösentti planeettojen välissä, taideopiskelija hörähti. Aurinkoon hän tuskin törmäisi. Ei vaikka yrittäisi. Pahimmassakin tapauksessa hän huomaisi hallinnan siirtyneen tekoälyn käsiin. Bitteihin. Johonkin.

Callandia ei näkynyt komentosillalla. Eikä itse asiassa ketään muutakaan. Ajatus tietoimen käyttämisestä kuusikon etsimiseen tuli ja meni. Annlew eteni määrätietoisesti kapteenin penkin viereen, seisoi paikallaan hetken, rysähti sitten istuimelle ja nosti jalkansa konsolin päälle.

Asento oli reteä, tosi kapteenimainen, mutta hemmetin rasittava, Annlew totesi alle minuutissa ja laski koipensa lattialle. Tutkiva katse kiersi juuri avattua näyttöä ja sen tarjoamaa informaatiota. Kaikki näytti tekoälyn lukitsemia ja punaisella värillä merkittyjä viestintä- ja moottoriosioita lukuun ottamatta normaalilta.

Toinenkaan tarkastus ei tuonut muutosta. Jamlee oli kunnossa, ja saisi pysyäkin, kunnes he pääsisivät kotiin. Sikäli kuin Annlew tiesi, jokainen oli jo hieman kyllästynyt lojumaan tyhjän panttina avaruudessa. Calland näytti aina vain nolommalta ja odotti vähintään yhtä malttamattomana vieraita kuin kaikki muutkin.

Takurah vietti joka päivä tuntikausia maisematornissa. Erver, Derwen, ja Deide olivat innostuneet salilla käynnin ohella myös jostain ikivanhasta roolipelistä ja viettivät suuren osan vuorokaudesta holohuoneessa ammuskellen tie mitä hirviöitä. Namac ja Calver olivat vihdoinkin päässeet sopuun ja kehittelivät aina vain lennokkaampia suunnitelmia parantamaan edellisen gallerian tuottavuutta.

– Mikä tuo alaspäin menevä lukema tuossa näytön alanurkassa on? Annlew tiedusteli tekoälyltä tajuttuaan vihdoin häntä vaivanneen seikan.

– En tiedä.

– Miten niin et tiedä?

– Kyseinen laskuri ei liity mihinkään aluksen toiminnoista, eikä se ole minun asettamani eikä keskustietoimen tekosia.

– Onko se jonkun täällä olevan henkilön käynnistämä?

– Ei. Jamleen informaatiotietokannan mukaan tuo laskuri aloitti toimintansa aluksen muutoksen loputtua.

– Eli se on raksuttanut jo jonkin aikaa. Miksei kukaan huomannut sitä?

– Sinä olet ainut Jamleella nyt olevista biologisista olennoista, jota inforuudun tarjoamat lukemat kiinnostavat.

– Tämä lienee tyhmä kysymys, Annlew empi, mutta mikset sinä kiinnittänyt siihen huomiota?

– Koska se ei liity Jamleen toimintoihin. Kuka tahansa teistä voi tehdä omia ohjelmia pyörimään aluksen tietoimille. Ne tietysti tarkistetaan, mutta ellei niistä löydy mitään erikoista, niitä ei juuri satunnaistarkastuksia lukuun ottamatta seurata. Kiinnostuksesi kohteena oleva laskuri on näköjään poistettu kokonaan rekisteristä. Se selittää sen, miksi se on saanut raksuttaa rauhassa, mutta ei sitä, miksi se on piilotettu, ja kenen valtuuksilla se on tehty.

– Saatko selvitettyä nuo?

– Tämän tason muutos on vaatinut planeettaneuvoston tai vähintäänkin heidän lähimpien alaistensa luvan. Protokolla on ollut sama jo vuosituhansia. Jokaista aluksissa käytettävää ylimääräistä ohjelmaa ja sen tekemisiä valvotaan. Koodi osoittaa sen olevan yksinkertainen päivämäärään ja kellonaikaan reagoiva ajastettu laskuri, jonka salaamiseen ei pitäisi olla mitään syytä.

– Ajastettu? Eli milloin se on