Kultainen Salama ja vanha kirje

By Taru Mäkinen

Pois alta, oksat ja männynkävyt! Täältä tulee tutkimusryhmä Kultainen Salama.Reko ei millään jaksaisi asua samassa huoneessa siskonsa Terhin kanssa. Kun Reko menee mittailemaan ullakkoa omaa huonetta varten, hän löytää mystisen kirjeen tutulta Armida-neidiltä. Mitä Rekon isoisän ja Armidan välillä oikein tapahtui vuosikymmeniä sitten? Pian Reko saa tietää, että Armida on hiljattain menehtynyt. Kun Armidan ystävä Aila pyytää Kultaista Salamaa tyhjentämään Armidan mökin, lapset tarttuvat toimeen. Kaikki ei ole mökkisaarella kuitenkaan niin kuin pitäisi. Kuka saarella oikein käy? Kultainen Salama on jälleen mysteerin äärellä.Visa, Terhi, Elisa, Reko ja Hakkeri ovat tutkimusryhmä Kultainen Salama. Mukana on tietysti myös kultainennoutaja Bella, joka auttaa lapsia ratkomaan mysteerejä ja rikoksia!

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Dec 8, 2021
• ISBN: 9788726958034

Book preview

1

Kuivasta tiestä nousi pölyä ja asfaltti tuntui kengänpohjienkin läpi melkein polttavalta. Reko kulki puolijuoksua tien laitaa kotia kohti. Hän oli ollut pelaamassa jalkapalloa. Se oli harrastus, johon parhaita kavereita, Visaa ja Hakkeria, ei saanut millään mukaan. Nytkin Visa varmaan kömpi jossain perhosia tarkkailemassa, tai muissa oudoissa puuhissa. Hakkeri taas, ellei ollut päässyt käyttämään isänsä tietokonetta, istui todennäköisesti huoneessaan lukemassa. Niin kuin lukemisesta ei olisi saanut tarpeekseen kouluaikana.

Hakkerin kaltaiselle koululukeminen ei riittänyt, mutta toisaalta hän oli  kyllä eilen irvistellyt Rekolle, eikö tämä malttanut unohtaa liikuntatunteja kesälläkään.

Kesä oli tietysti tavallaan ihanaa aikaa, ja oli mukavaa olla koulusta vapaana. Mutta jokainen kaipasi tekemistä lomasta huolimatta, se oli selvä. Eikä puuhan keksiminen itselleen ollut aina kovin helppoa, puhumattakaan kaveripiirin yhteisestä tekemisestä, kun oltiin niin erilaisia. Kouluaikana opettajat sentään järjestivät ohjelmaa useiksi tunneiksi päivittäin. Se poisti keksimisen ongelman, vaikkei se ohjelma aina niin miellyttävää ollutkaan.

Reko pyyhkäisi hikeä otsaltaan. Hän oli mukavan väsynyt, oli taas tunne, että oli saanut tosissaan käyttää voimansa loppuun. Ehkä Hakkeri koki jotain samantapaista ponnisteltuaan oikein vaikean ongelman parissa, ja Visa löydettyään harvinaisen ötökän. Poikia sentään ymmärsi, niitäkin, joiden harrastukset poikkesivat omista.

Tytöt olivat pulma. Ja Rekolla oli niitä pulmia kaksi, sisko Terhi ja sitten Elisa.

Terhin kanssa ongelmana oli huone. Kun oli kerta kaikkiaan jo niin aikuistunut, ettei enää olisi voinut asustaa siskon kanssa samassa, mutta vanhemmat eivät suostuneet ymmärtämään. Varsinkin riisuutuminen Terhin nähden hämmensi kumpaakin. Muutokset olivat niin selvät, Reko oli tulossa murrosikään, vaikka syksyllä menisikin vasta ala-asteen kuudennelle.

Ja tilaa olisi ollut, vaikkapa ullakolla…

Rekon askel hidastui.

Ullakko, siinä oli ratkaisu! Sinne voisi rakentaa ylimääräisen huoneen. Se oli iso avonainen tila, täynnä romuja. Hän pyytäisi lupaa rakentaa itse, kyllä isä sitten välillä innostuisi auttelemaan. Se oli vanha hyvä juoni kaikenlaisissa töissä, esimerkiksi vanhan mopon korjaamisessa. Se oli jo siinä kunnossa, että sillä pystyi ajelemaan pihalla, eikä tässä iässä muualla saanutkaan ajaa, vaikka olisi ollut kuinka taitava ja hyvä. Hassua sekin. Ikä sitten oikeutti kaiken maailman tohelot kuljettamaan vaikka mitä ajoneuvoja.

Ajatus omasta huoneesta, vaikkapa vain tulossa olevasta, sai taas askeleisiin vauhtia Metsän keskeltä tuli näkyviin kotitalo, konehallit ja laaja piha, ja sen takana kaksikerroksinen puutalo. Pihalla oli suuri kaivinkone, isä oli ehkä tullut kotiin ruokatunnille. Reko päätti puhua huoneen rakentamisesta heti, jos isä olisi hyvällä tuulella Muuten ei kannattaisi.

Isän hyvän tai huonon tuulen haisteluun olivat Reko ja Terhi oppineet pienestä pitäen. Äiti taas oli aina hyväntuulinen. Reko oli ennen luullut tulleensa siinä suhteessa äitiin, mutta viime aikoina hän oli huomannut itsessään uusia piirteitä. Hänelläkin oli pahantuulisia aikoja niin kuin isällä.

Oma huone olikin ehkä tärkeintä saada juuri noiden pahantuulen hetkien takia. Terhi yllättyi ja kauhistui jos sille äyski vihaisesti. Hän ei alkanut kinata, mutta katsoi veljeään ystävälliset silmät moittivina, melkein äidillisesti.

Tytöt! Tuollaisesta lempeän paheksuvasta katseesta tuli tosi kurja olo. Visa ja Hakkeri kuittasivat vastaavat tilanteet vitsillä tai sanomalla, että oletpas taas ärtsy. Poikien kesken kaikki oli helppoa.

Elämä olisi ollut yksinkertaista, jos maailmassa olisi ollut vain miehiä ja poikia.

Mutta mitä Terhistä, siskon kanssa kuitenkin tuli aina juttuun. Elisa se vasta oli ongelma. Elisa oli alkanut käyttäytyä oudosti. Kun tavattiin hän ei ollut huomaavinaan Rekoa, jutteli vain Terhin kanssa. Ja Elisa oli jopa alkanut sanoa, että Kultainen Salama oli lapsellista leikkiä.

Kultainen Salama oli heidän tutkimusryhmänsä. Se oli perustettu ehkä lapsellisen innostuneesti lähes vuosi sitten. Oli päätetty tutkia ympäristön vääryyksiä ja korjata niitä. Mutta he olivat onnistuneet monta kertaa ja saaneet paljon hyvää aikaan, se ei ollut lapsellista.

Reko potkaisi pientä kiveä niin että se pyöri ojaan. Hän oli Kultaisen Salaman johtaja, eikä lapsellisen leikin johtamisessa ollut hohtoa.

Surullista oli tietää, että tavallaan Elisa oli oikeassa. Kultaisen Salaman toiminta loppuisi lähivuosina. Eivät he enää sitten, kun koko porukka olisi keskellä murrosikää, tutkisi asioita niin kuin nyt, ja viimeistään aikuisena alkaisi tuntua mahdottomalta jatkaa Kultaista Salamaa.

Tai miksi? Reko mietti kapinallisesti. Olihan aikuisillakin kerhonsa ja yhdistyksensä.

Hänen mieleensä piirtyi Elisan kuva, vaaleat pitkät hiukset ja kiusoitteleva hymy kauniilla kasvoilla. No, elämä olisi ehkä ollut yksinkertaista ilman tyttöjä, mutta jotain siitä silloin olisi puuttunut Eikä tulossa oleva aikuistuminenkaan tuonut pelkkiä ikäviä asioita. Rekolla oli selvät suunnitelmat: hän jatkaisi isän työtä, olihan kaivinkonefirma jo valmiina. Ensin hän olisi isän apuna, sitten hän siirtyisi vastaamaan yrityksestä. Ja Elisa…

Reko ei osannut kuvitella Elisaa kotiin äidin nykyisiin töihin, vaikka kuinka yritti. Ja Elisahan aikoikin rakennusinsinööriksi…

No, asiat järjestyisivät jotenkin, Rekon tulevaisuudenunelmiin Elisa kuitenkin kuului.

Oli tosi kuuma. Reko pysähtyi pihalle huohottamaan ja pyyhki hikeä otsaltaan. Ilahtuen hän huomasi pihalla Visan ja Hakkerin polkupyörät. Pojat olivat varmaan heidän majassaan metsän rajassa, konehallien takana.

Reko epäröi, teki mieli päästä heti puhumaan isälle ullakolle rakennettavasta huoneesta. Kaverit vannaan odottaisivat.

Eteisessä juoksi vastaan kaksi koiraa, iso ja pieni. Pienempi oli talon oma koira, kultainen noutaja Nappi, mutta isompi oli Elisan Bella. Elisakin siis oli täällä.

Isä oli keittiössä, tyttöjä ei näkynyt. Isä luki sanomalehteä ja katsoi sen yli paheksuvasti koiria. Nappi olisi halunnut leikkiä ja Bella ärhenteli torjuen sitä.

— Laita nuo rakit ulos, isä äyskähti.

Isä oli siis huonolla tuulella, huoneesta taisi olla turha puhua. Isä oli huonolla tuulella nykyisin aika usein. Hänellä taisi olla työhuolia, tai oikeastaan huoli siitä, ettei töitä ollut tarpeeksi.

— Missä likat on? Reko kysyi.

— Taisivat mennä yläkertaan, isä sanoi. — Pitäisivät huolen koiristaan. Terhikin mankui tuon Napin itselleen ja lupasi silloin ihan varmasti…

Reko käski koirat mukaansa ja vei ne pihalle. Hetken kuluttua isä tuli ulos hänkin.

— Mitä poika! hän sanoi ja tönäisi Rekoa leikkisästi. Häntä taisi kaduttaa äskeinen töykeytensä.

— Olis kiva tehdä jotain, Reko sanoi varovasti.

— Sitä samaa, isä