Kultainen Salama jälleen yhdessä

By Taru Mäkinen

Pois alta, oksat ja männynkävyt! Täältä tulee tutkimusryhmä Kultainen Salama.Hakkeri on ollut jo jonkin aikaa allapäin. Kun hän muutti perheensä mukana Helsinkiin, vanhat ystävät jäivät entiselle kotipaikkakunnalle. Eikä pelkästään ystävät – myös rikoksia ratkonut tutkimusryhmä Kultainen Salama hajosi. Kun Hakkeri kuulee pääsevänsä Kyprokselle isänsä kanssa, matka ei alkuun innosta häntä. Lentokentällä kuitenkin selviää, että samaan paikkaan on tulossa myös Kultaisen Salaman muut jäsenet! Eikä kestä aikaakaan, kun ystäväporukka on paikallisten huumerikollisten jäljillä...Visa, Terhi, Elisa, Reko ja Hakkeri ovat tutkimusryhmä Kultainen Salama. Mukana on tietysti myös kultainennoutaja Bella, joka auttaa lapsia ratkomaan mysteerejä ja rikoksia.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Dec 8, 2021
• ISBN: 9788726958010

Book preview

1

Hoikka vaalea poika, ehkä noin kaksitoistavuotias, katseli totisena lentoaseman hyörinää. Kädessään hän puristi laukkua, jossa olivat hänen tärkeimmät henkilökohtaiset tavaransa. Hänen vieressään istui mies, jonka yhdennäköisyys pojan kanssa oli niin ilmeinen, että hän varmaan oli tämän isä. Poika itse ei kyllä olisi innostunut, jos samankaltaisesta ulkonäöstä olisi hänelle huomautettu – hänen silmillään katsottuna isässä oli ominaisuuksia, joita hän ei halunnut itselleen. Mutta nyt kun miehen tavanomainen kireys tuntui hellittäneen ja hänen katseessaan oli melkein innostunut pilkahdus, saattoi aavistaa, miten paljon hän toisellakymmenellä ollessaan oli muistuttanut poikaa, joka hänellä nyt oli vieressään.

– No niin, Harri, miltä tuntuu lähteä etelänmatkalle? isä myhäili.

Poika hymyili hiukan vaisusti. Olihan tämä hienoa. Koulukin oli jo alkanut ajat sitten, ja syksyn koleus oli hyökynyt Helsinkiin, kun isä kertoi, että hän joutuisi lähtemään virkamatkalle Kyprokseen kokonaiseksi viikoksi, ja voisi ottaa pojan mukaansa pienelle lomalle. Tarkoitus oli, että poika piristyisi. Mutta juuri se tässä ei oikein tahtonut luonnistua.

Viime aikoina mikään ei ollut tuntunut miltään.

Vika oli siinä, että he olivat loppukesällä muuttaneet Helsinkiin, ja kaikki kaverit olivat jääneet kauas. Yksittäisistä ystävistä hän kaipasi oikeastaan vain Visaa, joka oli ollut hänen tähänastinen paras kaverinsa. Mutta oli ollut myös ryhmä nimeltä Kultainen Salama, joka oli hajonnut, ja hänellä oli sitä yllättävän ikävä.

Heitä oli ollut viisi lasta, jotka olivat kokeneet yhdessä huimia seikkailuja. Sellaista ei varmaan tulisi olemaan koskaan enää.

Oli outoa ihan kaivata vaaroja ja vaikeuksiakin, joita oli ollut, vaikka tapahtumahetkellä oli luullut kaikkea sellaista inhoavansa.

Uusi koulu oli kyllä mukava, ja pari luokkatoveria oli jo hiukan parempia tuttuja, välituntikavereita. Hän tiesi että löytäisi paikkansa uusissa ympyröissä. Mutta silti hän oli ollut hiukan surumielinen koko syksyn, ja juuri siksi siis isä oli ottanut hänet mukaan tälle matkalle.

Kukaan muu ei tainnut kaivata entistä porukkaa yhtä kipeästi kuin hän.

Visan vanhemmat olivat lähteneet Namibiaan, ja Visalta tuli innostuneita kirjeitä, joissa oli tarkkoja kuvauksia luonnosta, ja ymmärtämisen apuna piirroksiakin. Visan kautta oli tullut tietoja muistakin entisen Kultaisen Salaman jäsenistä. Pohjoiseen maaseudulle muuttaneella Elisalla oli ihana hevonen ja mukava tyttökaveri lähimmässä naapurissa kahden kilometrin päässä. Ja sisarukset Reko ja Terhi elelivät entiseen tapaan paikkakunnalla, josta muu porukka oli lähtenyt.

Harrista, tai Hakkerihan hän oli ollut, mutta niin ei kukaan enää sanonut, tuntui että Reko ja Terhi olivat heistä onnekkaimmat. He olivat saaneet jäädä kotisijoilleen. Itse he eivät onnellisuuttaan ymmärtäneet, olivat katselleet muiden lähtöä hienoisesti kadehtien. Olihan lähtijöillä sentään edessään kaikkea uutta.

Ihminen on omituinen, poika ajatteli. Hän kaipaa uutta, lähtee sen perään, ja ikävöi sitten entiseen. Ihminen ei joko tiedä mitä haluaa, tai ei osaa olla koskaan tyytyväinen.

Epämääräisesti hän arveli, että noin mietteliääksi teki masennus. Yleensä hän pohti vain ongelmia, jotka saattoi ajattelemalla ratkaista. Onnellisuuden ongelma ei ollut sellainen, siihen ei siis olisi kannattanut tuhlata aikaa ja voimia.

Lento kuulutettiin. Mies nousi.

– No niin, Harri, lähdetään, hän sanoi.

Ettei edes isä voi sanoa minua Hakkeriksi, poika ajatteli surullisesti. Hän ei lainkaan enää muistanut, että oli iloinnut ajatuksesta, että tuo lempinimi jäisi pois käytöstä.

– Hakkeri! joku huusi niin äänekkästi, että koko lentoasema kaikui.

Poika luuli ensin kuulevansa omien toiveittensa luomaa harhaa. Mutta kun hän katsoi ympärilleen hän totesi, ettei se niin ollut. Kaikki ihmiset hänen ympärillään eivät voineet kuulla samaa harhaa, sen täytyi siis olla totta.

Ihmiset tuntuivat jähmettyvän tuijottamaan, sillä huuto toistui taas kovana ja riemukkaana, nyt useammalla suulla. Poika jäi seisomaan paikalleen ja uskoi vielä hetken, että vanhojen aikojen ikävöinti oli tehnyt hänelle pahan kepposen. Jollain muulla varmaan oli sama lempinimi kuin hänellä oli ollut. Mutta hän oli selvästi näkevinään Rekon, entisen Kultaisen Salaman johtajan, juoksevan aulan poikki.

Lopulta hän uskoi että näyn täytyi olla totta, sillä isä hänen vieressään sanoi:

– Mutta tuohan on Reko.

Rekon takana tulivat Elisa ja Terhi, ja viimeisenä iso mies, jonka Hakkeri tunnisti Elisan isäpuoleksi, Jaskaksi. Reko ehti ensimmäisenä Hakkerin eteen ja hänen intonsa laantui, hän näytti neuvottomalta. Hakkerikaan ei tiennyt mitä tehdä. Hehän olivat olleet kavereita vuosikausia, ja eron jälkeen he olivat ikävöineet toisiaan, mutta tällaiseen jälleennäkemiseen heillä ei ollut kerta kaikkiaan mitään toimintamallia.

Reko ratkaisi asian pukkaamalla Hakkeria olkapäähän niin voimallisesti, että tämä oli kaatua istualleen. Elisa ojensi kättään kuin tervehtiäkseen ihan virallisesti, mutta veti sitten kätensä pois ja moikkasi häkeltyneen näköisenä. Vain viimeisenä paikalle ehtinyt, isoa kassia raahaava Terhi ei epäröinyt.

Hän pudotti kassin ja näytti ilmiselvästi aikovan halata Hakkeria ihan reilusti.

– Hei mitä sä meinaat, Hakkeri kauhistui ja väisti. – Tota kiva nähdä sua, ja teitä kaikkia.

Terhi nauroi. Hän tajusi itsekin mokansa nähtyään Hakkerin ilmeen, mutta ei pahastunut tai häkeltynyt. Ei kai halailu sopinut kuin korkeintaan tyttöjen kesken. Mutta oli ollut niin riemullista äkkiä nähdä rakkaan hajonneen ryhmän jäsen.

– Tää on ihme, hän julisti. – Me just puhuttiin, että onhan se hienoo, kun Jaska vie meidät lomalle Kyprokseen, ja saatiin vielä koulustakin vapaata, mutta kun ei ole sua ja Visaa mukana niin mikään ei oikeastaan...

Terhi punastui hiukan, sillä oikeastaan he olivat kaikki kaipailleet lähinnä Visaa, mutta sitä ei tietenkään voinut Hakkerille sanoa.

– Terve mieheen, Jaska sanoi Hakkerin isälle.

– Ajattelin lähteä Elisan kanssa hiukan maailmaa katsomaan, että se piristyisi muuton jälkeen, ja Elisa sai houkuteltua ottamaan nuo ystävänsä mukaan.

– Minulla on työmatka Larnakaan, Hakkerin isä sanoi. – Olinkin hiukan huolissani, miten poika viihtyy kun joudun olemaan paljon neuvotteluissa.

– Meillä on apartementos Ayia Napassa, ja siihen käsittääkseni mahtuu lisävuoteita, Jaska sanoi.

– Jos Hakkeri tulisi meidän kanssa?

Isä vilkaisi poikaansa, ja näki tämän innokkaat, pyytävät silmät. Hän epäröi silti, ja Hakkeri ymmärsi syyn. Hänellä oli kotona kova kuri, ja hän arvasi, ettei se isän seurassa paljon olisi