Pieni sairaanhoitajatar

By Aili Somersalo

Miten pienen sairaanhoitajattaren käy kaupunkilaisnuorten arvaamattomassa sosiaalisessa pelissä?Irja on kiltti ja pyyteetön sairaanhoitaja, joka on tähän asti elänyt nuhteetonta elämää. Nyt Irja on kuitenkin tehnyt irtioton. Hän on saapunut Helsinkiin hoivaamaan hemmoteltua Saara-serkkuaan ja mennyt salakihloihin lakimiehenä työskentelevän Lassin kanssa. Sairaanhoitajattaren onni on kuitenkin pian uhattuna, kun välit Lassiin yllättäen viilenevät ja kuvioihin astuu kaunis mutta ilkeä Eila. Pieni sairaanhoitajatar on alun perin nuorille suunnattu kirjasarja, joka ilmestyi 1920-1930-luvulla.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Oct 25, 2023
• ISBN: 9788728543658

Book preview

Pieni sairaanhoitajatar

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1929, 2022 Aili Somersalo and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728543658

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Kultaan ja kunniaan jos luottaa ken

heikko on perusta sen rakennuksen.

Maallista onnea ken tavoittaa,

sieluunsa milloinkaan ei rauhaa hän saa.

Työsi jos suoritat sä rukoillen

luottaen voimahan vain rakkauden,

silloin käy matkasi, ah, taivahaseen,

ikuiseen lepohon ja kirkkauteen.

Irja heräsi siihen, että viereisessä huoneessa vaihdettiin kiivaita sanoja. Hän nousi vuoteessaan istumaan ja kuunteli säikähtyneenä. Sanat kuuluivat selvästi seinän takaa, naisen ääni oli kimakka, miehen matala ja hiukan kärsimätön.

— Sinun tuhlaavaisuutesi vie meidät perikatoon, Saara. On mieletöntä tuhlailla sellaisia summia pienten tanssien järjestelyyn.

— Sano vain suoraan että sinun mielestäsi tanssit jo sinänsä ovat mielettömyys!

— Niin sanonkin. Sinähän, tuskin olet parantunut pitkästä sairaudestasi.

— Mutta paranemistani juhliakseni minä nämä tanssit järjestänkin! Etkö voi käsittää, että maattuaan kaksi kuukautta sairaana ja laahusteltuaan toipilaana huoneesta toiseen, haluaa jo vähitellen hiukan huvitellakin. Mutta sinä tietysti toivoisit, etten olisi parantunut lainkaan, vaan olisin kuollut pois varojasi tuhlailemasta! Sinä olisit kesällä istuttanut verenpisaran haudalleni ja käskenyt puutarhurin lähettämään sinulle syksyllä laskun sen kastelemisesta. Se olisi ollut sinulle erinomaisen mukavaa!

— Olet järjiltäsi.

— Mene tiehesi! Olet kauhein mies auringon alla!

Eteisen ovi kuului läiskähtävän kiinni, ja Saara nyyhkytti seinän takana. Silloin tällöin nyyhkytys taukosi hetkeksi, ja Irja aavisti Saaran jääneen kuuntelemaan, palaisiko Heikki takaisin sovintoa hieromaan.

Irjaa hiukan hymyilytti. Sitten hän huoahti ja paneutui uudelleen pitkäkseen. Hän oli vielä unestaankin herättyään kokolailla väsynyt. Saaran pitkällinen sairaus oli kysynyt voimia ja kärsivällisyyttä. Irja oli nimittäin ammatiltaan sairaanhoitajatar. Hän oli valinnut tämän alan elämäntehtäväkseen rakkaudesta Jumalaan ja rakkaudesta lähimmäiseensä. Hän oli vielä aivan nuori, hento ja lempeä tyttö, jolla oli suuret ruskeat silmät ja naisellinen olemus. Hänen vanhempansa olivat varhain kuolleet jättäen tyttärelleen pienen perinnön, johon hän aniharvoin koski muuten kuin auttaakseen köyhiä ja sairaitaan. Sairaanhoitajattaren pieni palkka riitti hänen omiin, henkilökohtaisiin tarpeisiinsa. Uskonto oli hänen elämänsä voimakkain vaikutin. Jos hän olisi sattunut syntymään katolilaiseksi olisi hän todennäköisesti mennyt luostariin. Kuuluen protestanttiseen kirkkoon hän antautui sairaanhoitajattareksi.

Irjan elämä oli ollut tavattoman suoraviivaista. Mutta nyt siihen oli tullut pulmallinen kohta. Hän oli asunut nämä kolme viimeistä kuukautta serkkunsa Saaran luona, hoitamassa häntä, ja tänä aikana hän oli sattunut menemään kihloihin, salakihloihin, Saaran langon, Lassi Lähteisen kanssa, joka myöskin asui samassa kodissa.

Niin kummalliselta kuin kuuluukin, että hän oli »sattunut» menemään Lassin kanssa kihloihin, ei asiaan ollut muuta selitystä. Aivan varmaa oli, että hän oli Lassiin kovin kiintynyt, mutta sittenkin tuntui heidän kihlauksensa jossain määrin perusteettomalta. Lassi oli niin eri maata kuin hän.

Heidän kihlauksensa huolestutti Irjaa kovin. Hän ei ymmärtänyt itseään, eikä Lassiakaan. Sen hän vain ymmärsi, ettei heidän rakkautensa sittenkään ollut sitä mitä sen olisi pitänyt olla. Harkitessaan asiaa kuten nytkin, vuoteessaan maatessaan, hän tuli siihen johtopäätökseen, että heidän kihlauksensa oikeastaan oli aiheuttanut hänen oma yksinäinen asemansa ja Lassin kiihkeä ihailu, mutta hän oli liian lapsellinen käsittääkseen, ettei intohimo ole rakkautta, että se syttyy ja sammuu jälleen, ikäänkuin sitä ei olisi koskaan ollut olemassakaan. Hän vaistosi vain, etteivät asiat olleet oikealla tolalla, ja tämä teki hänen mielensä levottomaksi.

Ovi aukeni huoneeseen, ja Saara seisoi kynnyksellä aamumekossaan, tukka pörröisenä, nenäliina kädessään. Hän oli itkettynyt ja murjottavan näköinen. Nähdessään Irjan olevan valveilla hän tuli istumaan serkkunsa vuoteen laidalle.

Irja piti paljon oikullisesta, hemmoitellusta Saarasta, jolla kuitenkin oli lämmin sydän. Ehkä Irjan kiintymys johtui siitäkin, että Saara oli hänen ainoa sukulaisensa ja häntä ainoastaan pari vuotta vanhempi.

Saara pyyhkäisi silmiään. Eikö Irja huomannut, että hän oli myötätunnon tarpeessa? Irja huomasi sen kyllä ja nousi istumaan veitikkamainen ilme pyöreillä, siropiirteisillä kasvoillaan.

— Oliko Heikki taaskin kauhea, Saara?

— Kamala. Hän sanoi, että minä saatan hänet perikatoon!

— Mutta niinhän hän sanoo aina.

— Eikä sanokaan. Tavallisesti hän sanoo, että minä tuhlaan, mutta nyt hän sanoi, että minä saatan hänet perikatoon, se kuuluu kamalalta. Eikö kuulukin? Ja sitäpaitsi hän oli hirmuisen vihainen!

— Etkö sinä sitten voisi olla hiukan säästäväisempi?

— Voisinhan minä, jos sellainen olisi tarpeen. Mutta minä luulen, että Heikki vain tapansa mukaan on kitsas. Mistähän me saisimme tietää, ovatko toimiston asiat todella huonolla kannalla? Vallan hirvittää sellaista ajatellessakin.

Irja mietti hetken aikaa, sitten hän luisui alas vuoteensa reunalta, pujotti jalkansa tohveleihin ja kietoi sinisen aamumekkonsa ympärilleen. Hän oli sekä viisaan että lapsellisen näköinen.

— Minä menen kysymään Lassilta. Hän tietää. Ehkä hän on vielä kotona.

Lassi olikin kotona, mutta hän seisoi parhaillaan eteisessä, aikeessa lähteä toimistoon. Lassi oli lakimies kuten veljensäkin ja heillä oli yhteinen lakiasiaintoimisto. Veljesten hyvää sopua uhkasi yhtämittainen vaara, sillä yhtä täsmällinen ja ahkera kuin Heikki oli, yhtä iloinen ja huvittelunhaluinen oli hänen veljensä Lassi. Heikki varoitti veljeään usein ja vaati häntä viettämään säännöllisempää elämää, ja yhtä usein Lassi vastasi hyväntuulisesti tekevänsä vallan kohta parannuksen. Mutta parannuksen teosta ei ollut toistaiseksi ainakaan tullut yhtään mitään. Hänen kätensä oli jo ovenrivalla hänen nähdessään Irjan tulevan salin poikki ja hän huusi morsiamelleen iloisen hyvän huomenen.

Irja ei tullut heti vastanneeksi. Hänen mieltään ahdisti äkkiä. Eivätkö Lassin silmät olleet hiukan