Kultainen Salama ja kaahariauto

By Taru Mäkinen

Pois alta, oksat ja männynkävyt! Täältä tulee tutkimusryhmä Kultainen Salama.On synkkä alkutalven ilta, kun Elisa lähtee saattamaan Terhiä kotiin Bella-koiran kanssa. Tyttöjen kävely saa kuitenkin kamalan käänteen, kun pimeydestä ilmestyy esiin auto. Auto ajaa todella kovaa – ja osuu Bellaan! Kun Bella on saatu eläinlääkäriin, tutkimusryhmä Kultainen Salama alkaa selvittää tapausta. Miksi auto oikein ajoi niin kovaa? Miksei se väistänyt Bellaa?Visa, Terhi, Elisa, Reko ja Hakkeri ovat tutkimusryhmä Kultainen salama. Mukana on tietysti myös kultainennoutaja Bella, joka auttaa lapsia ratkomaan mysteerejä ja rikoksia!

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 17, 2021
• ISBN: 9788726958119

Book preview

1

Kymmenentuhatta markkaa.

Elisa hymyili onnellisena ja piirsi luvun vihkoon suurin, selvin numeroin. Sitten hän sulki vihkon ja katsoi tyytyväisenä sen punaista kantta. Siinä luki TUTKIMUSRYHMÄ KULTAINEN SALAMA, TILIKIRJA. Oli mahtavaa kymmenvuotiaana olla rahastonhoitaja yhdistyksessä jolla oli tällainen omaisuus. Elisa tunsi vastuun painon oikein ihanana. Jos olisi ollut ilkeä olisi voinut sanoa että hän tärkeili.

Mutta kukaan Kultaisen Salaman jäsen ei tietenkään sanonut mitään sellaista. Ei edes Reko, joukon vanhin ja kookkain poika, joka yleensä mielellään kiusoitteli Elisaa peittääkseen sen miten paljon tästä piti.

Kultainen Salama oli koolla Visan kotona, ja Visa toi juuri huoneeseen itse leipomiaan pullia joiden herkullinen tuoksu oli leijunut jo edeltä. Visa leipoi itse ja osasi laittaa ruokaakin. Kumpaankaan taitoon eivät yltäneet edes Kultaisen Salaman tytöt, Elisa ja Rekon pikkusisko Terhi joka oli Elisan luokkatoveri ja paras ystävä. Pojista Reko piti taloustöitä yleensäkin epämiehekkäinä ja paheksui Visan harrastusta, vaikka söi sen tuloksia mielellään. Hakkeri taas oli kertakaikkiaan epäkäytännöllinen, häneltä sujuivat hyvin vain pohdiskelu ja muut sen kaltaiset älylliset asiat.

Visa vilkaisi tilikirjaa jonka Elisa oli laittanut pöydälle ja siirsi sitä tehdäkseen tilaa pullavadille.

— On se mahtavaa, että meillä on kymmenentuhatta markkaa, hän sanoi.

— Just sitä mäkin mietin, Elisa myönsi.

He olivat saaneet rahan lahjoituksena kaupungissa asuvalta lottovoittajalta pelastettuaan hänen tyttärensä Niina Syrjän mieheltä, joka oli aikonut vaatia tytöstä lunnaita. Lahjoitus oli kyllä annettu Elisan äidin valvontaan, rahoja sai nostaa vain hänen luvallaan. Mutta Elisan äiti oli sanonut antavansa luvan kaikkeen mikä ei ollut täysin typerää tai väärin. Ja tietenkään Kultainen Salama ei edes ajatellut tehdä mitään mikä olisi täysin typerää tai väärin. Niin että mitään rajoituksia rahojen käytölle ei käytännössä ollut.

Visa otti yhden pullista käteensä.

— Bella, hän sanoi ja katsoi ympärilleen. — Tää on sulle.

Sitten hän punastui ja näytti onnettomalta. Tietenkään ei Elisan koira Bella, Kultaisen Salaman maskotti, ollut mukana. Sitä ei koskaan voinut tuoda Visan luo, sillä hänen äitinsä, vaikka olikin innokas luonnonsuojelija, oli allerginen koirille. Visaa nolotti äitinsä puolesta. Eihän allergialle tietenkään mitään voinut, mutta ikävää se oli. Ikävää myös siksi että allergikon poika sattui rakastamaan eläimiä.

— Mä vien sen Bellalle, Elisa sanoi ja ojensi kättään, otti pullan Visalta.

— Kurja ettei sitä voi tuoda meille, poika jupisi.

Olihan se kurjaa, mutta kaikki kiirehtivät vakuuttamaan että he ymmärsivät. Varsinkin sitä vakuutteli Hakkeri, jolla oli kala-allergia ja joka siksi ymmärsi hyvin, miten hankalaa on olla allerginen. Ja vaikka muut eivät niin hyvin ymmärtäneetkään, miten mahdotonta koiralle allergisen oli olla asunnossa jossa oli edes lähiaikoina ollut koira, niin sen he ymmärsivät, ettei asia missään tapauksessa Visan syytä ollut.

Reko oli tunkenut suuhunsa yhden pullista. Vaikka pojan leipoma pulla periaatteessa olikin epäilyttävä ja Visan leipoma erityisepäilyttävä — Visa laittoi leipomuksiinsa milloin porkkanaraastetta, milloin yrttejä — niin herkullista se silti oli. Reko yritti nyt saada suunsa tyhjäksi alkaakseen johtaa kokousta. Hän oli Kultaisen Salaman puheenjohtaja.

— Tota nyt kun Kultainen Salama on tullut rikkaaksi, hän sanoi, — nyt voidaan varmaan päättää, että ostetaan niillä rahoilla joka kokoukseen kunnon safkat. Limua ja jätskiä ja perunalastuja. Kaikkee semmosta hyvää.

— Mitä vikaa viinimarjamehussa ja mun pullissa on? Visa kysyi hiukan kireästi. Hän oli toivonut kehuja. Hän oli leiponut pullat ihan uudella reseptillä. Vaikka näin se aina oli, kehuja ei tullut, ellei sellaisena pitänyt sitä että kaikki syötiin ja lisääkin olisi otettu.

Reko otti toisen ja haukkasi.

— Ei näissä mitään vikaa ole, hän myönsi. — Mut Hakkerin mutsi tarjoo kitkerää mehua kun ollaan niillä. Ja Elisan luona niitten mutsi jo nyt ostaa kokikset ja sipsit. Se on ainut mutsi joka ostaa semmosta, ja se on epäreilua sikäli, että meidän kokoukset tulee sille kalliimmaks kuin muille.

— Voi se ne ostaa tästä eteenpäinkin niin kuin ennen, Elisa sanoi. — Se ostaa ne siks ettei se ikinä leivo eikä laita mitään mehuja, se ei tykkää tehdä semmosta. Mun mielestä Kultaisen Salaman rahoja ei tuhlata. Niillä ei osteta mitään meidän kokouksiin.

Hakkeri oli nyt punastunut niin kuin Visa äsken. Että tässä saikin hävetä vanhempiaan.

— Joo meidän mutsi tarjoo pahaa mehua, hän sanoi. — Se keittää mehut kesällä itse, ja niihin loppuihin joissa ei oo enää mitään makua ja joissa on ihan liian vähän sokeriakin se laittaa merkin. Niitä tarjotaan kun mulla on vieraita. Se sanoo ettei me kuitenkaan mitään makua huomata, kun me juodaan litrakaupalla.

— Ei se sun vika oo että sen mehut on pahoja, Reko rauhoitti.

— Joo mut kun se valittaa silti että tulee liian kalliiks, Hakkeri sanoi vielä punaisempana. — Mulle olis kyllä helpotus jos meille voitais ostaa safkat kokoukseen. Mutsi nipottaa aina siitäkin että tulee siivoomista kun te tuutte, ja kun mä puhun tarjoomisista se vajoo epätoivoon.

— Mä voin laittaa jotain kun kokoonnutaan teillä, Visa sanoi. — Ja teille vois porukat tuoda jokainen omat juotavat.

— Se olis noloa, Hakkeri sanoi. — Kun joka paikassa muualla on hyvät tarjoomiset.

— Mehän saadaan teillä käyttää tietokonetta, Reko ratkaisi. — Se on ollut hurjan tärkeää monta kertaa. Päätetään, että Hakkerin luo tuo Visa syötävät ja jokainen omat juomat.

Hakkeri näytti kiitolliselta ja kirjoitti sihteerinä päätöksen paperille. Kaikista Kultaisen Salaman kokouksista pidettiin pöytäkirjaa.

— Kymmenentuhatta on niin paljon rahaa, että sitä ei tuhlata eikä käytetä harkitsemattomasti, Elisa sanoi.

Kaikki nyökkäilivät vakavina. Sitä paitsi raha oli lahjoitettu nimenomaan Kultaiselle Salamalle, ei heille yksityishenkilöinä. Tuntui ihan oikealta olla käyttämättä sitä omaksi hyväksi.

— Se on käytettävä Kultaisen Salaman päämäärien hyväksi, Terhi sanoi. — Kultainen Salama auttaa niitä joita pitää auttaa.

Niin se oli. Vaikka sen aina välillä unohti, niin juuri tuo oli Kultaisen Salaman tarkoitus: tutkia sitä mitä tutkia piti ja auttaa niitä jotka apua tarvitsivat.

— Sillä rahalla olisi kyllä saanut ihan ikioman tietokoneen meille, Hakkeri sanoi haikeana. — Mutta Terhi on oikeassa. Tehdään sillä rahalla jotain tärkeää.

— Tota, luonnonsuojelu olis tärkeetä, Visa sanoi epäröiden.

— Joo sun mielestä varsinkin, Reko pamautti armottomasti. Visa katsoi muita. Kannatusta ei tullut miltään taholta, ei edes Terhiltä. Ja koska Terhi oli porukasta Visan jälkeen myötämielisin luonnonsuojelulle, niin tästä aiheesta ei kannattanut jatkaa.

— Mun mielestä kehitysmaiden lapsia pitäis auttaa, Terhi sanoi hiukan arastellen. Hänkin arvasi ettei saisi kannatusta muilta.

— Ei mitään kaukaisia asioita, Reko sanoi. — Eikä semmoisia niin isoja että meidän raha niinku uppoo sinne.

Reko oli oikeassa, kaikki myönsivät sen. Kehitysmaiden auttaminen oli tärkeää, samoin luonnonsuojelu, mutta Kultaisen Salaman 10 000 markkaa ei niin suurissa asioissa merkinnyt mitään.

— Enks mä saisi päättää? Elisa kysyi. — Mähän oon sentään rahastonhoitaja.

— Sä saat vaan ehdottaa niin kuin muutkin, Reko sanoi. — En mäkään saa yksin päättää vaikka mä oon puheenjohtaja. Noin isosta asiasta tarttee olla yksimielinen päätös.

Hakkeri korjasi silmälasejaan ja sipaisi lyhyeksi leikattua tukkaansa. Siinäkin oli todistus äidin nuukuudesta. Tukan leikkasi kaupungin halvin ja taatusti huonoin parturi, ja tosi lyhyeksi. Kesti viikkoja ennen kuin hiukset olivat siedettävän pituiset ja kuukausia ennen kuin ne olisivat taas