Eläimellistä menoa

By Tuija Lehtinen

Hulvaton rakkaustarina vie eläinkaupan kulisseihin.Erika on töissä ystävänsä Arton eläinkaupassa. He ovat hyvä tiimi: Erika osaa talouspuolen ja Arto taas tietää kaiken eläimistä. Eläinkaupan naapurissa on kameraliike, jota pyörittää äitinsä kanssa itsevarma Jussi, joka on iskenyt silmänsä Erikaan. Ja sitten on vielä Erikan entinen matematiikanopettaja, tumma ja komea mutta äärimmäisen tiukka mies, joka ravaa eläinkaupassa päivä toisensa jälkeen. Yhtäkkiä Erikan elämässä on kaikki ainekset kolmiodraamaan. Mutta miten käy, kun iloisen kuriton, vasikan kokoinen löytökoira tulee sotkemaan Erikan ja komistusten kuviot?Työpaikkaromansseja, jyrkkiä uraportaita ja pakan sekoittavaa rakkautta. Unelmia ja uranaisia -kirjat ovat ihanan viihdyttäviä rakkaustarinoita työelämän liepeiltä. Kirjojen tarinat ovat itsenäisiä ja ne voidaan lukea vapaassa järjestyksessä.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Oct 18, 2023
• ISBN: 9788728406441

Book preview

Eläimellistä menoa

Cover image: Shutterstock

Copyright ©1989, 2023 Tuija Lehtinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728406441

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Ensimmäinen luku

K auppakeskus avattiin toukokuun toisella viikolla. Se sijaitsi upouudessa liiketalossa, jossa kerroksia oli kolme ringin muodossa niin että keskelle jäi niin sanottu valopiha.

— Mukava syleksiä alhaalla istuvien niskaan, sanoi Lisko nojatessaan ylimmän kerroksen kaiteeseen ja katsellessaan pohjalla olevia kahviopöytiä joissa istuskeli kaikenkarvaista väkeä.

— Uskallapas, Erika kivahti ja tarttui samantien veljeään nahkatakin selästä kiinni vetääkseen tämän kauemmas, niin että roiske osuisi omille bootseille jos tämä panisi toimeksi.

— Siellä on meidän matikanmaikka, Lisko sanoi hyrisevällä äänellä ja alkoi kirnuta jotain suussaan.

— Hitlerkö? Erika kiinnostui ja hellitti otettaan takista. Se mies kyllä ansaitsisi ripauksen geeliä hiuksiinsa, niin monet kerrat se oli nolannut hänetkin koko luokan edessä laitettuaan todistamaan taululle jotain kammottavaa. Aikamme tiedonportaat, se oli vinoillut kun hän oli seissyt ongelman edessä ja söpissyt puuta heinää. Vaikka viimeisestä taululla seisomisesta oli yli viisi vuotta, ja yo-kirjoituksissa Erika oli saanut matikasta ceen Hitlerin hämmästykseksi, niin kummasti vanhat muistot kirpaisivat vieläkin. Olisi silti lapsellista antaa Liskon kostaa, ja niin Erika kiskaisi veljensä kauemmas ja lupasi piffata tälle kahvit samaisessa kahviossa.

— Luuletko sinä että minä panen kutrini alttiiksi jonkun räkänokan päähänpistoille? Lisko kysyi heti.

— On siellä katettujakin pöytiä, Erika virnisti ja pisti kätensä veljensä käsipuoleen.

— Tulee ihan partiolais- tai opaskoiraolo, Lisko sanoi luotsatessaan Erikaa liukuportaita kohti avajaistungoksessa. — Varo täti noita uria ettei vaan monon kanta jää niihin.

— Älä huoli poju, Erika virnisti ja vilkutti parille tutulle tytölle jotka nojailivat myöskin kaiteeseen.

Kauppakeskuksessa oli selvästi otettu mallia pääkaupungin vastaavista, mutta kooltaan se oli paljon vaatimattomampi. Pohjakerroksessa oli ruokakauppa, iso kahvio ja pari pientä erikoisruokaputiikkia sekä hampurilaismesta. Katutasossa oli karkkikauppa, videovuokraamo, rättikauppa joka jatkui myös seuraavassa kerroksessa, sekä kenkiä ja kodinkoneita. Ensimmäisessä eli ylimmässä kerroksessa oli kemppari, koruliike, pari pientä boutiquetyyppistä kallista vaatekauppaa, lahjatavaliike, eläinkauppa ja valokuvaliike. Kaiken kaikkiaan anti oli monipuolinen, ja kauppiaat tietenkin uskoivat että paikka menestyisi. Olihan talo keskeisellä paikalla kaupungissa, ja kun otti huomioon Suomen kylmän talven ja liki yhtä kylmän suven, niin mikä sitä oli tepastella sisätiloissa ostoksilla. Mitä meiltä ei saa, sitä ei kodessa tarvitakaan — oli keskuksen perustajan motto. Erika oli heti keksinyt noin kymmenen asiaa, joita tarvitsi ja joita ei saanut keskuksesta, mutta hän vaikeni niistä — eihän sitä kannattanut nakertaa mattoa omien jalkojensa alta. Eläinkauppa Tarantella näet oli Erikan työnantaja.

— Minusta se on aika iso riski, äiti sanoi, kun kuuli että Erika aikoi ruveta kaupan osakkaaksi. — Ja vielä siihen keskukseen, siellä jos missä vuokra on korkea.

— Mitään ei saa, jos ei yritä. Yrittänyttä ei laiteta. Sisulla vaikka läpi harmaan kiven, Erika luetteli vanhoja viisauksia, joille äiti vain pyhähteli.

— Saahan sinun koulutuksellasi jotain mielekkäämpääkin, äiti sanoi.

Erika oli koulutukseltaan ekonomi, keskinkertaisin paperein, ja olisi luultavasti löytänyt alaltaan töitä jos olisi alkanut etsiä. Mutta viime joululomalla hän oli törmännyt Artoon, joka oli ollut aina samalla luokalla hänen kanssaan ja Arto oli kertonut eläinkauppasuunnitelmistaan. Kouluaikoina Arton lukuisat lemmikit olivat olleet koko koulun tyttöjen suuri kammotuksen aihe. Koska tahansa tämän repusta saattoi luikerrella käärme, tanssahdella ripsijaloillaan hämähäkki, vilistää kovakuoriainen — mitä tahansa iljettävää. Vain Erika oli suhtautunut Arton ystäviin kutakuinkin rauhallisesti joutuen kahdesta vanhemmasta ja yhdestä nuoremmasta veljestä, jotka olivat koetelleet hänen mielenterveyttään alueella kuin alueella ja karaisseet toimillaan. Arto muisti heti Erikan nähdessään, että tyttö oli hänen ihmisiään. Arto oli sitten ylioppilaskirjoitusten käynyt intin ja mennyt töihin Helsinkiin erääseen eläinkauppaan saadakseen peruskoulutuksen alalle. Hän oli aina tiennyt, mitä halusi sitten isona.

— Minä kuvittelin että sinusta tulee eläinlääkäri, Erika tunnusti kuultuaan hänen tekemisistään.

— Eläinlääkäri Suomessa ei ole kovin mielenkiintoista, Arto pudisti päätään. — Kissoja ja koiria tai lehmiä ja sikoja. Ehei, en minä piittaa niin tavallisesta. Minä tahdon olla tekemisissä eksoottisten eläinten kanssa. Siksi minulla on vetämässä lupia eri virastoissa lintujen ja muiden maahantuontia varten. Liikepaikaksi minä olen kaavaillut Myllyä.

— Se on kallis lysti, Erika totesi ja suipisti suunsa äänettömään vihellykseen. Liikekeskuksen nimi Mylly juontui siitä, että joskus sata vuotta sitten paikalla oli tosiaan ollut iso mylly jonne kaikki lähiseudun maanviljelijät olivat tuoneet jyvänsä jauhettaviksi. Nimi oli oikeastaan aika nappiin, sillä mikä muu kuin rahamylly uusi keskus oli.

— Onhan siinä riskinsä, Arto tuumasi ja vaihtoi sitten puheen Erikan omiin kuulumisiin. Juttutuokion lopuksi hän pyysi tyttöä illalliselle kanssaan, ja koska Erikalla ei ollut muuta ohjelmaa sille iltaa, hän suostui. Äiti oli tietenkin näkevinään asiassa romanssin ja hupatti, että oman kaupungin poika olisi sittenkin parempi kuin tusina vieraita. Äiti oli koko Erikan opiskelun ollut varma, että tytär toisi kotiin näytille ekonomin plantun, josta kehittyisi nopeasti rikas mies niin että Erika voisi viettää kissanpäiviä kotosalla hehtaaritalossa ja sitä rataa. Olihan Erikalla ollut ystäviä opiskelukaupungissaan, pari aika totistakin juttua, mutta syystä tai toisesta niistä ei ollut tullut mitään lopullista. Ehkä sitoutumisen ja vapauden menettämisen pelko oli molemmilla osapuolilla vielä voimakkaampi kuin se mitä he uskoivat rakkaudeksi. Onneksi Erikan molemmat vanhemmat veljet olivat vakiintuneet viimeisen vuoden sisällä, niin että äiti oli saanut muuta miettimistä, kuin hänen miesjuttunsa. Mutta heti kun jokin vain haiskahti romanssilta, äiti oli ostamassa kapioita.

— Arto on ihan hyvästä perheestä, äiti puheli Erikan pukeutuessa iltaa varten. — Sen