Panoksena rakkaus

By Tuija Lehtinen

Lemmen roihuja Monacon auringossa!Sara on maailmalla matkaava freelance-toimittaja, joka nauttii elämästään erottuaan petollisesta naistenmiehestä. Nyt Sara on päätynyt elokuva- ja formulatähtien keskelle Monacoon. Eräänä iltana kasinolla hän tapaa sekä vanhan tuttunsa Björnin että salaperäisen liikemiehen Basilin. Basil on hurmaava ja puoleensavetävä, mutta toista kertaa Sara ei aio pelimieheen rakastua! Saran itseltään kieltämät tunteet heräävät eloon etelän lämmössä. Löytääkö itsenäinen Sara elämälleen uuden suunnan?Työpaikkaromansseja, jyrkkiä uraportaita ja pakan sekoittavaa rakkautta. Unelmia ja uranaisia -kirjat ovat ihanan viihdyttäviä rakkaustarinoita työelämän liepeiltä. Kirjojen tarinat ovat itsenäisiä ja ne voidaan lukea vapaassa järjestyksessä.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 1, 2023
• ISBN: 9788728406786

Book preview

Panoksena rakkaus

Cover image: Shutterstock

Copyright ©1984, 2023 Tuija Lehtinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728406786

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1. luku

Kuka olet, onnetar?

I lta alkoi hämärtyä ja kaupungin valot syttyivät yksi toisensa jälkeen.

Korkean hotellin kattotasanteelta näky vaikutti satumaiselta, kuin pienois-New York olisi napista painamalla kohonnut merestä nousevalle kallionkielekkeelle. Se ei ollut New York, Amerikan manner oli kovin kaukana, eikä Sara sinne yhtään ikävöinytkään. Häntä Big Apple ei ollut lumonnut aikanaan, kun hän pari vuotta sitten oli siellä työmatkalla ollut. Mutta Monacon lumoon Sara oli joutunut ensimmäisellä vierailullaan ja siksi hän kai oli niin innokkaasti ottanut vastaan työtehtävän, joka toi tänne, vaikkei palkkio mikään huimaava ollutkaan. Mutta eihän raha kaikkea saanut ratkaista, Sara virnisti itsekseen ja repäisi itsensä vastahakoisesti irti maisemasta. Raha saattoi tuoda elämään aineellisen tason, muttei välttämättä henkistä laatua.

Monaco, Monte Carlo, satumainen ruhtinaskunta, alkoi elää yöelämäänsä, ja sinne Sarankin olisi sukellettava. Hän käveli hissille, odotti hetken ja kohta ovet avautuivat ja punapukuinen hissipoika kumarsi hänelle kohteliaasti ja kysyi kerroksen.

— Minä en jää hotelliin, Sara ilmoitti ja hissi suhahti äänettömästi alas. Aula oli täynnä väkeä, toinen toistaan varakkaamman ja vaativamman näköisiä. Kaikki saivat sulavan kohtelun vastaanotossa, ja hetken Sara herkutteli ajatuksella mennä kysymään huonetta. Varmaan hänellekin olisi sanottu, että hetkinen mademoiselle ja sitten pahoiteltu kostein tummin silmin, että ilman varausta — pahoittelen mademoiselle. Pahoittelun mestareita nämä tärkeiden hotellien vastaanottajat olivat, onni ettei heihin tarvinnut turvautua, kun oli yösija muualla.

Mutta, Sara ajatteli hivenen kaihoisasti kävellessään Rue Carolinea, joskus olisi ihana asua noin ylellisesti, hemmotella itseään, olla passattavana. Lojua päivät hotellin uima-altaalla ja pukeutua vasta iltaa varten, pelata kasinolla tarvitsematta huolehtia rahoista ja tanssia aamuun asti — se tulevaisuus vaati kuitenkin tuplapottia lotossa tai mielettömän rikasta puolisoa. Eikä niitä kumpaakaan ollut Saralle siunaantunut. Kaiken lisäksi hän oli eilisiltana hävinnyt kasinolla toistasataa, eikä matkakassaa yhtään lohduttanut se, että Annukka väitti sen tietävän onnea rakkaudessa. Ikinä Sara ei ollut missään mitään voittanut ja ensimmäinen avioliittokin oli mennyt poskelleen. Sekö oli onnea?

— Markus nyt olikin iso paska, Annukka sanoi suorasukaisesti, kun Sara muistutti häntä asiasta.

Koska Annukka oli Saran majoittaja Monacossa, niin hänen oli nieltävä tämän sanat. Sitä paitsi, totuudenhan Annukka sanoi. Markus Sulosuo oli ollut ja oli edelleenkin iso paskiainen.

— Nimen takia sinä sen aikanasi nait, tunnusta pois, Annukka väitti lisäksi. — Rimmasi niin hyvin.

Kai sekin oli totta, kun jälkeenpäin asioita pohti. Aikanaan Sara kyllä kuvitteli olleensa rakastunut Markukseen, että tämä oli se ainoa oikea mies hänelle. Paha vaan, että niin moni kuvitteli samaa, eikä Markus ollut niitä miehiä jotka osaavat sanoa ei. Naimisiin he päätyivät, kun toimittajaopisto oli ohi ja Markus huomasi joutuneensa ulos asunnostaan. Sara oli ainoa hänen senhetkisistä tyttökavereistaan, jolla oli oma osake, kiitos isoäidin, joka oli — Markuksen mukaan — sopivasti poistunut taivaallisille uutismaille heidän valmistuttuaan. Se, että Markus hairahtui papin eteen saakka, johtui kahdesta virheestä: ensiksi hän luuli, ettei Sara älyäisi tehdä avioehtoa ja toiseksi, että tämä olisi lopun ikäänsä kuin muovailuvahaa hänen käsissään.

Avioehdon oli pakottanut tekemään Saran isä, jonka mielestä Markus oli liippari. Isä on aina oikeassa, piti paikkansa tässä tapauksessa. Kun Sara sai viransijaisuuden yhdessä paikallislehdessä puoli vuotta häiden jälkeen, niin Markus alkoi kuljettaa kotona vieraita naisia. Tietenkään nämä eivät merkinneet hänelle yhtään mitään, Markus sanoi käryn käytyä, ja tusinan kertaa Sara uskoi pitkin hampain ja itki vain yksin ollessaan. He olivat nykyaikaisia, vapaita ihmisiä, heillä oli avoin avioliitto, kummallakin omia ystäviä, eikä toisen jälkeen perätty. Vuoden kuluttua häistä Sara sai oikeudessa pikaeron. Isä, jota joku Markuksen lehtiartikkeli sotaveteraaniasiasta oli jurppinut, pisti etsivän Markuksen kannoille Saran vastustaessa vain heikosti. Todisteita olisi ollut vaikka Siniparran muistelmia varten, ja itse jutun käsittelystä joku skandaalilehti olisi saanut makupalan. Markus kiisti kuitenkin kaiken, syytti appeaan panettelijaksi, maineenmustaajaksi ja ties miksi. Ja vakuutti, että Saraa yksin hän rakasti yli kaiken. Onneksi, Sara ajatteli, kuultuaan isän kuvauksen oikeudenkäynnistä, onneksi hänellä oli ollut edustaja paikalla, muuten hän olisi varmaan heltynyt Markuksen krokotiilin kyyneleiden edessä.

Siitä oli jo kolmisen vuotta, ja tätä nykyä Markus asusti jonkun itseään rutkasti vanhemman, varakkaan naisen luona ja lypsi tältä häikäilemättömästi rahaa. Niin Sara oli kuullut. Markuksen ura oli koko ajan nousussa, eikä käynyt kieltäminen, etteikö hän pätevä ammatissaan olisi ollut. Jonkun perhelehden korkealla pallilla Markus istui nykyisin ja loi lehden linjaa. Eron jälkeen Sara oli tavannut hänet vain puolenkymmentä kertaa, johtuen siitä, että Saran työ vei niin usein matkoille, ettei hän ollut Helsingissä yhtäjaksoisesti montaakaan viikkoa. Ei ehtinyt näyttäytyä paikoissa joissa piti, jos halusi olla esillä.

Minkähän tähden Markus oli viime aikoina tullut niin usein mieleen, Sara pohti kavutessaan rappuja kolmanteen kerrokseen, missä Annukan ja tämän miehen huoneisto sijaitsi. Oliko se ennakkoaavistus jostain? Vaaran merkki? Mutta mikä häntä voisi uhata, aikuista harkitsevaa naista. Hän oli kerrasta opikseen ottanut, ei ikinä enää luottaisi kehenkään sinisilmäisesti tai heittäytyisi harkitsematta suhteeseen.

— Sinäkö? Annukka huusi kuultuaan oven käyvän. — Sara? Pierre meni ostamaan viiniä, tulee kohta. Kasinolleko tänään?

— Ihan sama, Sara kohautti olkiaan Annukan ilmaantuessa aamutakkisillaan olohuoneeseen.

—