Rakkauden naamiaiset

By Tuija Lehtinen

Taiteilijaelämää Pariisissa – rakkautta unohtamatta. Suomalainen Anna-Maria asuu 1800-luvun lopun Pariisissa taiteilijaisänsä kanssa. Kaikki on jännittävää kaupungissa, jossa jopa Anna-Marian nimi lausutaan hienosti, Anne-Marie. Boheemin taiteilijayhteisön muista asukkaista hänelle läheisin on nokkela Pierre. Nuorukainen tuo Anna-Marian päiviin valoa silloinkin, kun huolet isän heikosta terveydestä täyttävät hänen mielensä. Yhtäkkiä Anna-Marian pahimmat pelot käyvät kuitenkin toteen, kun isä sairastuu keuhkotautiin ja kuolee. Hankalassa tilanteessa Anna-Marian täytyy löytää nopeasti keino saada toimeentulo. Ja ennen kuin hän arvaakaan, hän löytää myös itsestään taiteilijan – sillä Anna-Mariasta kuoriutuu dramaattinen näyttelijätär! Työ ei ole kuitenkaan ainoa asia, joka muuttuu Anna-Marian elämässä. Hän herättää niin varakkaan maalarin Albertin kuin temperamenttisen teatteriseurueen johtajan Casimirinkin huomion. Pohtiessaan elämänsä suuntaa Anna-Marian on opittava kuuntelemaan sydäntään. Rakkauden naamiaiset on jännittävä historiallinen rakkauskertomus Tuija Lehtiseltä. Se on toinen osa Seurapiirejä ja suuria tunteita -sarjaa, jonka ihastuttavissa tarinoissa kuljetaan muun muuassa Budapestin seurapiireissä ja suomalaisissa kartanomaisemissa. Tarina on julkaistu alun perin kirjailijanimellä Johanna Koivu.Seurapiirejä ja suuria tunteita on sarja ihastuttavia historiallisia rakkaustarinoita.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Feb 15, 2023
• ISBN: 9788728407561

Book preview

Rakkauden naamiaiset

Cover image: Shutterstock

Kirja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu, ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista.

Copyright ©1983, 2023 Tuija Lehtinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728407561

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1. luku

Yksin maailmassa

Ranskan suuresta vallankumouksesta oli kulunut sata vuotta, silloin oli Bastilji valloitettu ja kansa oli vaatinut oikeuksiaan. Monarkian pursi oli keikkunut ajan aalloilla, välillä uponnut ja taas kohisten nostanut keisariksi Napoleon III:nnen. Kauaa hänkään ei kuitenkaan saanut hallita, ranskalaisten ailahteleva mieli tuomitsi hänet painamalla peukalonsa kohti maata, ja kolmas tasavalta oli syntynyt. Kuinka kauan se kestäisi, sitä oli vaikea arvioida, ainakin Anna-Marian mielestä, sillä hänestä ranskalaiset olivat hurmaavan epäluotettavia, puhuivat kuningasvallan puolesta ja olivat samassa äärimmäisen tasavaltalaisia.

— Mon dieu, ota teistä selvä, Anna-Maria mutisi puikahdellessaan ihmismassassa Marskentällä. — No, merci, hän hymyili kaupustelijalle, joka houkutteli kaunista mademoisellea ostamaan välkkyväkankaista huivia.

Mars-kentälle oli vajaan vuoden aikana kohonnut lumottu kaupunki, kuin saduista suoraan. Tämä oli tapahtunut siksi, että Pariisissa järjestettiin suuri maailmannäyttely, suurin siihenastisista. Anna-Marian oli vaikea suorittaa vertailuja, koska tämä oli hänen ensimmäisensä. Hän oli ollut Ranskassa vasta kolmisen vuotta, nähnyt ja kokenut asioita, jotka olivat seikkailuja tytölle, joka ennen sitä oli asunut maaseudulla, syrjäisessä kolkassa pientä Suomen maata. Pariisissa oli niin paljon kaikkea, mutta maailmannäyttely oli jotain todella ihmeellistä.

Palatseja, haaremeita ja moskeijoita, viidakkokyliä ja eksoottisia palmukattomajoja Tahitilta, Anna-Marian korvissa vilisi paikannimiä, joita hän ei olisi osannut sijoittaa maailmankartalle. Eikä hän ymmärtänyt läheskään kaikkien ihmisten puhettakaan, ulkolaisia vieraita oli sankoin joukon tutustamassa eri maiden paviljonkeihin. Suomen osastoa Anna-Maria oli hakenut, sellainen piti olla, mutta alue oli niin laaja ja tungoksessa eteenpäin pääsy vaikeaa. Se osasto toisi tuulahduksen kotimaasta, vähän lämmittävämmän kuin kirjeet, joita niin harvoin heille enää kannettiin. Kotimaassa ei pian olisi ketään, joka muistaisi heidät, Anna-Marian ja hänen isänsä Henrik Kankaan. Jotenkin tieto siitä teki olon levottomaksi, irralliseksi. Ja kun isä oli niin huonokuntoinen, Anna-Maria pohti kukiessaan satumaiseman läpi. Jos isä — ei, Anna-Maria karkotti päättäväisesti varjot mielestään ja kohotti päänsä pystympään, oli kuin aito pariisitar olemukseltaan ja sai peräänsä monia ihailevia katseita.

— Anne-Marie! Odottakaa!

— Pierre, tyttö pysähtyi ja ojensi kätensä nuorelle, vähän nuhjuisessa asussa olevalle miehelle. — Oletteko te yksin?

— En enää, Pierre hymyili ja sipaisi tummat kiharansa baskerin alle, ja Anna-Maria näki hänen käsissään maalitahroja, joita ilman hän ei varmaan olisi miestä tuntenutkaan. Pierre asui samasa talossa Montmartrella kuin Anna-Maria ja hänen isänsä. Koska koko talonväki oli enemmän tai vähemmän taiteilijahenkistä, niin he tunsivat kaikki toisensa, auttoivat tarvittaessa toisiaan ja olivat kuin yhtä suurta perhettä. Pierre oli ensimmäisenä ryhtynyt sanomaan Anna-Mariaa Anne-Marieksi, hänestä se oli pehmeämpi nimi, kuvasi tytön madonnamaista kauneutta.

— Te olette keimaileva madonna, Pierre sanoi tytölle, kun tämä vastusti moista vertausta. — Teidän tumma tukkanne, ja jalo otsanne ovat nähtävissä jokaisessa Pyhän äidin kuvassa, mutta teidän silmänne ovat liian eloisat välillä, niissä on, ei meren, vaan ehkä järven värien vaihtelua. Ja suunne, Anne-Marie, tuolla suulla te saisitte houkuteltua kenet tahansa mukaanne Montmartrella.

— Te olette hävytön, Pierre, Anna-Maria oli toruvinaan, mutta miehen vertaus imarteli häntä yhtä kaikki.

Pierre oli yhtä köyhä kuin Anna-Maria ja tämän isäkin, hän jakoi huoneen kahden muun nuoren miehen kanssa ja oli raivoisan mustasukkainen, jos Anna-Maria osoitti huomiota näille hänen kumppaneilleen. Anna-Maria tiesi, että Pierre rakasti häntä, mutta omista tunteista hän ei ollut yhtään varma. Jotain lämmintä aina ailahti sydämen tienoilla, kun hän tapasi Pierren, mutta silti hän oli aina pidättyväinen, salli vain suudelmat kädelle, mikä sai Pierren tämän tästä raivostumaan ja uhoamaan, että hän löytäisi kyllä rakkautta muualtakin.

— Hakekaa, Anna-Maria sanoi siihen tyynenä, ja Pierre alkoi katuvanan pyydellä anteeksi sanojaan. Ei hän ikinä voisi tahrata itseään Anna-Marian silmissä, hän vakuutteli ja Anna-Maira oli uskovinaan vakuuttelut. Kyllä Anna-Maria tiesi, että Pierre toisinaan eksyi tovereidensa kanssa määrättyihin taloihin Montmartrella tai että joskus näiden huoneesta lähti räikeästi maalattu tyttö. Mutta, Anna-Maria ajatteli että sellaista oli elämä Pariisin Montmartrella: boheemia, sentimentaalista, hilpeän romanttista ja nurkkakuntaista.

— Eikö se ole vaikuttava, Pierre sanoi, palauttaen tytön ajatuksistaan nykyhetkeen. — Ajatelkaa, miltä se näyttää, kun kaikki nämä muut rakennelmat on purettu. Se on kuin yksinäinen kirahvi tällä kentällä, tiedättehän te kirahvin, Anne-Marie, sellainen lempeäsilmäinen pitkäkaulainen otus. Rakastavan näköinen.

— Toisin kuin minä, niinkö, Anna-Maria naurahti. — Kyllä minä kirahvin tiedän ja se on osuva vertaus. Oletteko te käynyt tuolla ylhäällä, Pierre?

— En vielä, ja nyt on turha yrittääkään, liian pljon ihmisiä. Mutta syksymmällä, kun turistit ovat poissa, sitten minä kapuan teidän kanssanne Eiffel-tornin huipulle. Koko maailma on meidän, Anne-Marie.

— Se näyttää siltä, että se voi sortua koska tahansa, tyttö mutisi kurkottaen kaulaansa korkeuksiin. — En minä taida usk…

Anna-Marian puhe katkesi siihen, että Pierre painoi huulensa hänen suulleen, ja hetkeksi tytön mielestä hävisi ympäristö meluisine äänineen täysin.

— Ettehän te vihastunut, Anne-Marie, Pierre kysyi kiusoittelevasti hymyillen, kun tyttö punastuneena käänsi päänsä sivuun.

Ei Anna-Maria vihastunut, muttei Pierren sitä tarvinnut tietää. Pariisin vuodet olivat opettaneet Anna-Marian suhtautumaan suvaitsevaisesti moniin asioihin. Läheskään kaikkea hän ei hyväksynyt, mutta ääneen hän ei ketään moittinut. Pääasia, että oli itsensä kanssa tasapainossa, hän ajatteli, teki sen minkä oikeaksi tunsi ja kieltäytyi muusta, vaikka se saattoikin aiheuttaa naurua.

— Anne-Marie, katsokaa minuun, Pierre aneli. — Antakaa anteeksi pahalle pojalle. Minä tarjoaisin lepytykseksi teille lasin viiniä, mutta kun minulla ei ole frangin frangia.

— Ei minullakaan ole ylimääräistä, Anna-Maria huokaisi. — Enkä minä ehtisikään, sillä minun pitää rientää viemään isälle ruokaa. Hän on tehnyt koko päivän töitä, on nälissään jo.

— Janoissaan, Pierre korjasi virnistäen. — Me näemme illalla, Anne-Marie, siihen asti, koettakaa kestää ilman auringonsädettänne.

— Te olette hupsu, Pierre, Anna-Maria huusi miehen perään tämän lähetellessä hänelle lentosuukkoja kämmeniltään niin kauan kunnes tungos nielaisi hänet.

Anna-Maria jätti Mars-kentän, kulki siltaa pitkin yli Seine-joen ja lähti ripeästi kävelemään useamman kilometrin matkaa Montmartren kaupunginosaan. Ilmassa oli syksyn kirpeyttä, ja Anna-Maria hytisi ohuessa jakussaan. Miten talvesta selviäisi, hän mietti pysähtyessään ostamaan leipää ja juustoa ja tinkimään kauppiaan kanssa. Talvi, vetoisa asunto ja vain hyvin vähän rahaa hiiliin, eikä vaatteisiin sitäkään, kun kaiken ruuasta ja vuokrasta ylijäävän nielaisivat isän värit ja kankaat. Jospa isä saisi myytyä jonkun taulun, Anna-Maria toivoi, ja luottava hymy kirkasti hänen kasvonsa. Jonakin päivänä isästä varmasti tulisi kuuluisa…

— Ja tavallinen annos, niinhän mademoiselle Anna-Maria, viinikauppias totesi, kun hän astahti liikkeeseen. — Miten teidän isänne voi?

— Merci, hyvin hän voi, Anna-Maria vastasi torjuvasti, laittaessaan pulloja koriinsa.

— Hänen pitäisi siirtyä absinttiin, kauppias vihjaili kassakonetta hivellen. — Se on parempaa lääkettä.

— Ja kalliimpaa, Anna-Maria hymyili. —