Pariisin keväässä

By Tuija Lehtinen

Romanttinen tarina historiallisesta Pariisista!Josephine on yläluokkaisen neidin palvelusneito, jolle tarjoutuu yllättäen tilaisuus ottaa hetken vapaus palvelijan töistä. Ensimmäistä kertaa Josephinella on myös mahdollisuus tutkia kotikaupunkiaan Pariisia ja siellä järjestettävää, monia ihmeellisiä keksintöjä esittelevää maailmannäyttelyä. Tilanne on kuin sadusta! Maailmannäyttelyssä Josephine joutuu kuitenkin keskelle vaarallista tapausta, kun kuumailmapallo, jolla hänen seurueensa on lentämässä, joutuu onnettomuuteen. Seikkailu saattaa yhteen itsepäisen Josephinen ja ärhäkän keksijän apulaisen Theon. Voiko Josephinen elämän suurimmasta vaaran hetkestä seurata myös jotakin hyvää?Pariisin keväässä on jännittävä ja romanttinen historiallinen seikkailu Tuija Lehtiseltä. Se on alunperin julkaistu kirjailijanimellä Minna Skog.Seurapiirejä ja suuria tunteita on sarja ihastuttavia historiallisia rakkaustarinoita.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Aug 2, 2023
• ISBN: 9788728407370

Book preview

Pariisin keväässä

Cover image: Shutterstock

Copyright ©1986, 2023 Tuija Lehtinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728407370

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1. luku

Aamu alkoi jo olla pitkällä, kun Josephine varovasti raotti kaksoisovia ja kurkisti punertavasävyiseen huoneeseen. Sieltä kantautui tasainen nukkuvan hengitys, hitusen raskaskin, mikä sai Josephinen kasvoilla käväisemään tyytymättömän ilmeen. Ilmiselvästi Juliette-neiti oli tullut tanssiaisista hyvin myöhään ja jos neiti oli juonut kovin monta lasillista samppanjaa, niin se tietäisi että päivästä voisi tulla hankala. Neiti oikkuilisi ja marisisi, pahimmassa tapauksessa jäisi vuoteeseen koko päiväksi ja pakottaisi kamarineitinsä istumaan vieressä hauskuuttamassa. Mutta mikään ei kelpaisi neidille, jos olisi oikein paha päivä.

Josephine huokaisi syvään, astui sitten huoneeseen ja meni suurten, tummanpunaisella sametilla verhottujen ikkunoiden luo. Hän raotti verhoja ja päästi huoneeseen kirkkaan auringonsäteen. Se sai vuoteesta kantautumaan voihkaisun, ja Josephine alkoi jo olla varma, että tänään neiti olisi hankalimmillaan.

— Mitä kello on, Josephine? Juliette kysyi pielusten seasta.

— Jo liki yksitoista, neiti. Tuonko minä aamiaistarjottimen?

— Minun ei ole yhtään nälkä, Juliette mutisi ja ojenteli laiskasti käsiään, kun Josephine tuli tuomaan silkkisen aamunutun. — Tapasitko sinä isääni tänä aamuna, Josephine?

— Kreivi kiirehti jo asioille, tapaamaan tuomaria ja paria muuta herraa. Hän lounastaa ulkona.

— Jumalan kiitos, Juliette huokaisi ja viittasi kohti käytävää. — Hae se aamiaistarjotin ja peruuta ompelijatar. Minä en tänään jaksa seistä sen kylmäkätisen mademoisellen kieputettavana.

Josephine nyökkäsi ja kiirehti alakertaan. Hän soitti kellolla ajurin ja antoi tälle viestin ompelijattarelle vietäväksi. Se ei olisi mademoiselle mitään uutta, sillä tämä oli ommellut jo Julietten äidillekin, ja kreivitär jos kuka oli oikukas. Eikä Juliette ollut missään suhteessa kovin erilainen. Mutta onneksi Juliette oli hyväntuulisempi ja vilkkaampi, Josephine ajatteli, sillä aikaa kun keittäjär laittoi tarjotinta kuntoon. Kreivitär oli luulosairas — sen tiesi koko palveluskunta ja aivan varmasti kreivikin — mutta kaikki olivat uskovinaan kreivittären sairauksiin ja palvelivat tätä pyyteettömästi. Josephinekin oli jo muutaman talossa olonsa kuukauden aikana oppinut ymmärtämään, että sairas kreivitär oli paljon miellyttävämpi kuin terve. Kun kreivitär oli jalkeilla, niin hän puuttui jokaikiseen asiaan ja juoksutti palvelijoita mitä kummallisimpien asioiden takia, ja käytti terävää kieltä kun sikseen tuli. Nyt kreivitär poti heikotusta, ja se pitäisi hänet ainakin viikon verran vuoteenomana.

— Onko kreivitär kysellyt Juliette-neitiä? Josephine kysyi, kun näki kreivittären palvelijattaren rapuissa.

— Kreivitär on liian heikko ajatellakseen perhettään. Mutta toivoo, että nämä ajattelisivat häntä.

— Minä kehotan Juliette-neitiä tulemaan niin pian kuin suinkin, Josephine sanoi, ja tummapukuinen valkoesiliinainen nainen nyökkäsi hänelle tylysti.

Kreivittären kamarineiti piti heitä kevytmielisinä, Josephine tiesi. Niin Juliette-neitiä kuin häntäkin. Jo siksikin häntä ettei hän pukeutunut niin kuin tämä. Mutta Juliette-neiti ei halunnut nähdä ympärillään synkkiä värejä ja tärkättyjä esiliinoja. Josephinelle oli tehty pukuja neidin hylkäämistä vaatteista. Niitä oli yksinkertaistettu palvelijattarelle soveltuviksi; muuten he olivat liki samankokoiset neidin kanssa. Nytkin Josephinella oli yllään vaaleanvihreä musliinipuku, olkapäillä vähän puhvia ja kapenevat ja pitkät hihat. Se oli yksi sievimmistä puvuista ja sopi kauniisti Josephinen hitusen punertavan ruskeaan tukkaan. Tarjotin käsissään Josephine pysähtyi suuren kuvastimen eteen ja hymyili itselleen. Monta kertaa hän oli miettinyt, että pitäisi mennä valokuva-ateljeeseen ja otattaa muotokuva, niin että ne kotiseudulla näkisivät että hänellä oli kaikki hyvin, eivätkä kovin huolehtisi hänestä.

Josephine rakas, onhan sinulla aivan varmasti hyvä olla siellä suuressa kaupungissa? … Isäsi yskä on vähentynyt, kiitos lääkkeiden joita ostimme lähettämilläsi frangeilla … Muistathan pitää mielessä kotona saamasi opit ja käydä kirkossa. Jumalan siunausta!

Kaikki kirjeet olivat samanoloisia; ensin pelokkaita epäilyjä, sitten kotikuulumiset ja lopuksi muistutus siitä, että piti elää Herran kurissa ja nuhteessa. Ja kumminkin, Josephinea hymyilytti, vanhemmat olivat salaa ylpeitä siitä, että hän oli päässyt kreivi Torrainen tyttären kamarineidiksi. Kreivillä oli suurenmoinen linnamainen huvila maaseudulla, lähellä Bordeauxia, missä Josephinen koti oli. Jo lapsesta lähtien Josephine oli kuullut puhuttavan kreivin perheen vierailusta seudulla kesäisin ja Josephinen äiti oli kutsuttu monesti auttamaan, kun kreivi piti suuria juhlia. Josephinen äiti oli arvostettu keittäjä, oli ollut huvilalla auttamassa nuoresta tytöstä lähtien jo kreivin isänkin aikaan. Häntä Josephine ei ollut koskaan nähnyt, sillä vanha kreivi oli kuollut Josephinen ollessa kahden vanha. Eikä Josephine ollut nuorempaa kreiviäkään nähnyt ennen kuin kymmenen vanhana, kun äiti oli ottanut hänet mukaan huvilalle.

— Suloinen lapsi, kreivi oli todennut mennessään keittiön kautta viinikellariin tarkistamaan varastoja. — Mikä sinun nimesi on?

— Josephine, herra, Josephine oli niiannut ja hymyillyt varovaisesti. Se oli saanut kreivinkin hymyilemään, pysähtymään hetkeksi katsomaan ja sitten kreivi oli kysellyt äidiltä, oliko Josephine saanut mitään oppia.

Ehkä kreivi jo silloin päätti, että toisi hänet Pariisiin palvelukseensa, Josephine oli myöhemmin arvellut. Ehkä kreivi oli ollut sitä mieltä, että raikas luonnollinen maalaistyttö olisi turvallinen seuraneiti oikukkaalle Juliettelle. Ehkä niin — joka tapauksessa kreivi oli kehottanut äitiä panemaan hänet kylän kirkkoherran pitämään kouluun, ja sen äiti oli tehnyt, vaikka isä asiaa vastaan oli ollutkin.

— Tytön ei tarvi oppia muuta kuin nimensä kirjoittamaan ja lukemaan, isä oli tokaissut kreivin puheista kuultuaan. — Ei Josephine muuta taitoa palvelijattarena tai viinitarhan työntekijän vaimona tule tarvimaan.

— Josephine menee kouluun, äiti sanoi äänellä, jota hän käytti hyvin harvoin. Aina se vaikutti isään, ja niin nytkin.

— Luuletko sinä tytön sillä opilla saavan paremman elämän kuin me? isä kuitenkin murahti, mihin äiti ei sanonut mitään, mutta näytti sitäkin päättäväisemmältä.

Silti äiti ei ollut heti kovin ihastunut siitä, kun kreivi viime kesänä oli sanonut, että ottaisi Josephinen Pariisiin Julietten kamarineidoksi. Mutta oli myöhemmin myöntänyt, että pitihän tytön maailmaa nähdä.

— Josephinellä olisi jo paikka tuomarin luona, äiti mutisi ensin, ja Josephine oli salaa kauhuissaan, kun äiti uskalsi uhmata kreiviä. — Hyvä paikka kaiken lisäksi.

— Jospa annetaan tytön päättää, kreivi